Kentälliset 2017–2018

  • 152 837
  • 858

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
PAPPhan oli loistavaa. Sensaatiomaisesti uusi 3nen, muutamasta oman pään pyörityksestä huolimatta onnistui voittamaan pelinsä 1-0=jatkoon. Sen sijaan 4nen oli liian kovassa paikassa ja siinä oma huomioni kohdistui Junnilaan. Humaloja ja Koivisto tekivät parhaansa. Tuohon laituripuolen laajuuteen voisi nyt tarttua eli ketä kokeiltaisiin Junnilan paikalla? Oma ehdotus on Koblizek, näen hänessä enemmän kamppailuvoimaa kuin Jyrissä, valitettavasti. Yo. lainaukseen heittäisin jatkokysymyksenä, että ketä muita laitureita voisi tulla kysymykseen?

Lähinnä tarkoitin, että lähtökohtaisesti Kärppien laituritilanne oli osa-alueeltaan se joka oli laajuuden suhteen parhaalla mallilla. Ruohomaan ja Kuparin poissaolot toki ovat nyt syöneet sitä kahden miehen edestä.

Olen yhä sitä mieltä, että laituripuolella on ollut sellaisia kavereita, joista on maksettu turhaan runkosarjassa ja mikä voi olla ratkaiseva tekijä sille, ettei yhtä huippusentteriä hankittu. Eli tuo huippusentterin puute on ehkä hinta mikä tästä laajuudesta on maksettu, mutta onneksi siellä on nyt jokunen vaihtoehto joilla täyttää joukkeutta.
 
Viimeksi muokattu:

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Miksi siihen ketjuun tulisi muutoksia? Omasta mielestä ei mitään tarvetta Ikosen kenttää ole alkaa hämmentää. Hämmensivät kentällä ihan tarpeeksi hyvin.

Jos Ruohomaa pystyisi pelaamaan niin toivoisin jotain tämmöistä:

Junttila - Lasu - Bertrand
Vesalainen - Ruohomaa - Koivisto
Mäenalanen - Humaloja - Leskinen
Sailio - Ikonen - Karvinen
Junnila

Kuten sanoin, niin siksi että Saku on ollut paljon vahvempi aloituksissa kuin Ikonen. Muutenhan Ikonen on pelannut hyvin. Ja osaahan Saku pelata myös fyysisesti, että ei se siitä jäisi kiinni. Ikonen voisi olla 4.ketjun laiturina.

Saanko vielä kysyä, miksi nostaisit Koiviston 2.ketjun laituriksi? Koivisto on todella vahva kiekottomana ja puolustuspään pelaamisessa, mutta hänen kiekolliset taidot eivät kyllä riitä mielestäni 2.ketjuun korvaamaan Leskistä.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Saanko vielä kysyä, miksi nostaisit Koiviston 2.ketjun laituriksi? Koivisto on todella vahva kiekottomana ja puolustuspään pelaamisessa, mutta hänen kiekolliset taidot eivät kyllä riitä mielestäni 2.ketjuun korvaamaan Leskistä.

Tottakai saa kysyä. Yritin mahdollisimman realistisia ketjuja rakentaa, eli yritin pitää mahdollisimman paljon tuttuja tutkapareja yhdessä:

- Pidin hyvin eilen pelanneen Ikosen kentän kasassa
- Junttila & Bertrand yhdessä. Mietin vain kumpi sentteriksi: Ruohomaa vai Lasu
- Halusin Vesalaiselle huippusentterin eli joko Lasu tai Ruohomaa
- Mäenalanen & Leskinen yhdessä ja heille Humaloja sentteriksi
- Näin ollen jäljelle jäi vielä kaksi paikkaa: Vesalaiselle laituripari ja 13. hyökkääjää. Tässä kohdassa valitsin hyvät pudotuspelit pelanneen Koiviston.
- Omasta mielestä noita ketjujen numeroita ei pidä lukea kuin piru raamattua. Tasakentällisin neljän kentän tasainen peluutus ja erikoistilanteissa sit liideripelaajille ne extraminuutit.

Todennäköisemmin siinä käy näin:

Junttila - Ruohomaa - Bertrand
Mäenalanen - Lasu - Leskinen
Vesalainen - Humaloja - Koivisto
Sailio - Ikonen - Karvinen
Junnila
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Todennäköisemmin siinä käy näin:

Junttila - Ruohomaa - Bertrand
Mäenalanen - Lasu - Leskinen
Vesalainen - Humaloja - Koivisto
Sailio - Ikonen - Karvinen
Junnila

Voi hyvin olla. Mielenkiintoisen vaihtoehdon kuitenkin esitit. Tykkäsin itse myös eilen 3.ketjusta, ei ollut tarkoitus tosiaan vähätellä sitä, kun ehdotin Mäenalasta siihen. Mutta, tämä jää nähtäväksi mikäli Ruohomaa palaa. Eiköhän huomenna mennä samalla kuin eilen.
 

Mipi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Veikkauksen sivujen mukaan Ruohomaa pelaa tänään. Yläkejut palautettu entiseen muotoonsa, eli:

Junttila-Ruohomaa-Bertrand
Koivisto-Heshka

Mäenalanen-Lasu-Leskinen
Ronkainen-Kukkonen

Vesalainen-Humaloja-Junnila
Kivihalme-Hakanpää

Sailio-Ikonen-Karvinen
J. Koivisto

Veini jatkaa maalissa.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Veikkauksen sivujen mukaan Ruohomaa pelaa tänään. Yläkejut palautettu entiseen muotoonsa, eli:

Junttila-Ruohomaa-Bertrand
Koivisto-Heshka

Mäenalanen-Lasu-Leskinen
Ronkainen-Kukkonen

Vesalainen-Humaloja-Junnila
Kivihalme-Hakanpää

Sailio-Ikonen-Karvinen
J. Koivisto

Veini jatkaa maalissa.


Hyvä että Ruoho on takaisin! Vesalainen sen sijaan käy sääliksi. Ei riitä edes sisäisen pistepörssin jaettu ykköstila (jämäminuuteilla saavutettu), silti pitää hinkata kahden puukäden kanssa..
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ei Humaloja sentään puukäsi ole, mutta täytyy Miskan pelata kuitenkin sillä tasolla millä hän pelasi alkukaudesta ja viime kevään sääleissä. Viime pelissä Ikosen kenttä näytti taitonsa, jos tänään Miskan ketju. 1 ja 2 ketju osoitti jo runkosarjassa osaamisensa.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Grass is back!
 

Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Onneksi ei Ruoholla mitään kauhean vakavaa ole kun palasi yhden huilatun pelin jälkeen, hieno homma! Toivottavasti ei tänäänkään nähdä mitään käsittämättömiä aivopieruja, että pysyisi nuo äijät kasassa. Luottavaisin mielin iltaa kohti
 

Zinetula

Jäsen
Onneksi ei Ruoholla mitään kauhean vakavaa ole kun palasi yhden huilatun pelin jälkeen, hieno homma!
Niimpä, ei varmaankaan ole otettu mitään riskejä Ruohon kohdalla. Hyvä homma ja kärkiketjut näyttävät olevan vanhassa kuosissa.

Toivottavasti ei tänäänkään nähdä mitään käsittämättömiä aivopieruja, että pysyisi nuo äijät kasassa. Luottavaisin mielin iltaa kohti
#3:sta kannattaa kärppien pitää silmällä, etenkin jos peli on jo ratkennut. Finley voi yrittää koiruuksia, eikä HIFK juurikaan kärsi jos joutuu pelikieltoon.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
#3:sta kannattaa kärppien pitää silmällä, etenkin jos peli on jo ratkennut. Finley voi yrittää koiruuksia, eikä HIFK juurikaan kärsi jos joutuu pelikieltoon.

Tämä. En tykkää todellakaan mistään sikailusta, mutta jos todellakin kävisi niin, että Finley lähtee tarkoituksella esimerkiksi ottelun ratkettua telomaan Kärppien tärkeitä pelaajia, niin en panisi pahakseni, jos Sailio/Karvinen kävisi antamassa Heiskaselle kovuutta. Minulla ei todellakaan ole mitään Heiskasta vastaan, mutta ei pidä kuitenkaan antaa vastustajan hyppiä silmille. Tämä oli siis vain omaa fiktiivistä pohdiskelua.

Todellisuudessa uskon, että tänään pelataan kovaa, mutta puhtaasti. IFK yrittää varmaan Finleyn avulla saada putsattua maalin edustaa paremmin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
#3:sta kannattaa kärppien pitää silmällä, etenkin jos peli on jo ratkennut. Finley voi yrittää koiruuksia, eikä HIFK juurikaan kärsi jos joutuu pelikieltoon.
Finley ei kyllä mielestäni ole mitenkään sikamainen pelaaja. Taklaa kyllä hemmetin kovaa kun paikka on, mutta yleensä puhtaasti.

Muuli Åsten on IFK:n pelaajista Tyrväisen lisäksi se, jolta voi odottaa koiruuksia.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Saapa nähdä missä kunnossa se Ruohomaa on. Tilanne näytti pahalta pari päivää sitten ja nyt jo menossa mukana. En ihmettelisi vaikka olisi arkuutta tilanteisiin menossa ja aloitustappioita edessä kun ei kunnolla voimaa saa kanavoitua. No toivotaan parasta.
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä. En tykkää todellakaan mistään sikailusta, mutta jos todellakin kävisi niin, että Finley lähtee tarkoituksella esimerkiksi ottelun ratkettua telomaan Kärppien tärkeitä pelaajia, niin en panisi pahakseni, jos Sailio/Karvinen kävisi antamassa Heiskaselle kovuutta.
Finleyn pelituntuma on niin kateissa, että tuskin pyrkii odottelemaan ottelun loppupuolta. Jos saa jonkun kuumenemaan nyrkkihippasille jo varhain, ja pois kaukalosta, se olisi varmasti pieni voitto - varsinkin jos noutaa jonkun avainpelaajan.
 

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
Kärpät on voittanut HIFK-sarjassa ne pelit, joissa ykkösenä on pelannut Patonki-Lasu-Julle ja kakkosena Lese-Saku-VesaLaine.

Julle-Ruoho-Patonki -setupilla ollaan otettu kahdesti pataan.

Ei mulla muuta :).
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on voittanut HIFK-sarjassa ne pelit, joissa ykkösenä on pelannut Patonki-Lasu-Julle ja kakkosena Lese-Saku-VesaLaine.

Julle-Ruoho-Patonki -setupilla ollaan otettu kahdesti pataan.

Ei mulla muuta :).

Kieltämättä väkisinkin pohtii sitä, olisiko seuraavaan peliin syytä lähteä noilla koostumuksilla ja laittaa Ruohomaa kolmosen keskelle. Etuna olisi ainakin aloitusvoiman (sen mitä meillä nyt on) jakautuminen eri kenttien välillä, kun Mäenalanen on varsin hyvä (nykyjoukkueeseen nähden) aloittaja. Lasu ei ole vahvimmillaan aloituksissa, mutta toisaalta laidoilla olisi pelaajat, jotka ehtivät nopeasti pakkien kimppuun hävityn aloituksen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on voittanut HIFK-sarjassa ne pelit, joissa ykkösenä on pelannut Patonki-Lasu-Julle ja kakkosena Lese-Saku-VesaLaine.

Julle-Ruoho-Patonki -setupilla ollaan otettu kahdesti pataan.

Ei mulla muuta :).
Ennen peliä kokoonpanot nähtyäni totesin kaverille aivan samaa. Tai no siis tämäniltaisen ottelun tulosta en vielä silloin tiennyt varmaksi sanoa, mutta ilmaisin huoleni kokoonpanomuutoksiin liittyen. Ruohomaan olisin itse tyynen viileästi sijoittanut kolmosen keskelle. Ehkäpä kyseistä kombinaatiota kokeillaankin ensi pelissä ja sillä palataan voittojen tielle.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Lasu ei ole vahvimmillaan aloituksissa, mutta toisaalta laidoilla olisi pelaajat, jotka ehtivät nopeasti pakkien kimppuun hävityn aloituksen jälkeen.

Tähän haluan tehdä korjauksen. Lasulla oli viime pelissä aloitusprosentti 55 ja viimeksi Helsingissä 66.7.

Ajattelin itsekseni taikauskoisena ennen tämän illan ottelua, että tuleekohan voittoa kuitenkaan näillä ketjuilla, kun kaksi edellistä tuli eri ketjuilla, eli ns. voittava kokoonpano vaihdettiin. Toki pakko oli jokin muutos tehdä, kun Ruohomaa palasi takaisin, mutta mielestäni voisi pelata 2.ketjussa Vesalaisen kanssa.

Mutta näitä ketjuja voi pyöritellä miten vaan, mutta se on selvää, että jotain pieniä muutoksia täytyy tehdä ja ennen kaikkea ottaa ne jäähyt pois.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tähän haluan tehdä korjauksen. Lasulla oli viime pelissä aloitusprosentti 55 ja viimeksi Helsingissä 66.7.

Kiitos korjauksesta! Hyvä jos näin on.

Itse en ole seurannut juurikaan aloitustilastoja ja olen ollut tämän palstan sekä oman tuntuman varassa. Tuo kahden ottelun otanta on silti kovin pieni, aiemmat näkemäni tilastot ovat olleet yleensä heikommat. Joka tapauksessa kumman useasti Lasu on vaihdettu pois aloituksista.

Tämä koskee muitakin kuin Lasua, mutta silmätuntumalla sanoisin, että Kärpät on saanut korjattua aloitusprosentteja aavistuksen verran vikkelien laitureiden ansiosta. Aina silloin tällöin näyttää siltä, että vastustaja vei aloituksen, mutta laituri onkin ehtinyt kärppänä huitaisemaan kiekkoon ensimmäisenä.
 

Micol

Jäsen
Ei toimi runkosarjan ykkösketju enää entiseen malliin playoffeissa, kun tila ja aika on otettu tylysti pois ja tuomarilinja kääntynyt jokakeväiseen sitomisleikkiin. Kentälliset on melkeinpä pakko rakentaa niin, että löytyy taitoa, vääntövoimaa ja suoraviivaisuutta samassa paketissa, eikä kikkailijoita samaan ketjuun:

Junttila - Lasu - Bertrand
Mäenalanen - Ruohomaa - Vesalainen
Karvinen - Humaloja - Leskinen/Koivisto Leskinen pois pilaamasta 2. ketjun peliä. Joko vilttiin tai kolmoseen.
Sailio - Ikonen - Koivisto/Junnila
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ruohomaa joutaisi puremaan tuppea. Perkele kun kaveri ei tajua, että jääkiekko on joukkuepeli. Pleijareissa ykkösketju toimi paljon paremmin kun Ruohomaa oli vempassa.

Samaten Vesalaiselle pitää antaa enemmän vastuuta. Tämä jannu on ollut Kärppien paras hyökkääjä siitä asti kun joukkueeseen tuli ja silti saa vain jämäminuutteja kolmosessa.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kiitos korjauksesta! Hyvä jos näin on.

Itse en ole seurannut juurikaan aloitustilastoja ja olen ollut tämän palstan sekä oman tuntuman varassa. Tuo kahden ottelun otanta on silti kovin pieni, aiemmat näkemäni tilastot ovat olleet yleensä heikommat. Joka tapauksessa kumman useasti Lasu on vaihdettu pois aloituksista.

Tämä koskee muitakin kuin Lasua, mutta silmätuntumalla sanoisin, että Kärpät on saanut korjattua aloitusprosentteja aavistuksen verran vikkelien laitureiden ansiosta. Aina silloin tällöin näyttää siltä, että vastustaja vei aloituksen, mutta laituri onkin ehtinyt kärppänä huitaisemaan kiekkoon ensimmäisenä.

Tämä yksittäisten otteluiden tai esim. 5 ottelun aloitus-, torjunta- tai ylivoimaprosenttien julkituominen on aivan turhaa touhua, koska ne kertovat vain sattumasta. Immonen voitti puolivälierässä kaikki 24 aloitustaan, Jokerit voitti oliko se 16 matsia peräjälkeen, Kurri pelasi Gretskyn rinnalla huippukaudellaan 17 matsia peräkkäin ilman maalia, Tolvanen pelasi Jokereissa voittoputken jälkeen pari kuukautta tekemättä maalia..Tuskin Tapparakaan oli/on liigan huonoin ylivoimajoukkue, vaikka 20 matsin otannassa oli huonoin 8 prosentin tehokkuudella..
 

Maardiis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se mikä itseä ärsyttää on Mamban munattomuus näissä ketjukoostumuksissa. Aina pre-game haastiksissa ollaan rennosti ja puhutaan kuinka kunnioitetaan jääkiekon perusarvoja ja vastustajaa. Sitten otetaan turpaan ja todetaan, että oltiin vähän telineissä. Ja kärkiketjut eivät saaneet kaikkea irti. Uus peli tulossa ja vois vähän mulkata ketjuja, mutta ei...koska silloin varmaan kunnioitetaan vastustajaa myös, eikä uskalleta sotkea kentällisiä. Ei olisi alkukaudesta uskonut, että näin sanon, mutta Kärpät kusi omiin muroihin liian kiveen hakatuilla ketjuilla. Olisi niitä voinut edes kokeilla jossain toisissa muodoissa, niin ei tarvisi nyt olla peukku pärseessä ja #93 kolmosessa. Amen.

ps. Mamba on loistava valmentaja. Ei mitään häneltä poissa. Vähän ballseja vaan lisää hei !
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Aho, Saravon Pekka
Yhen harjotusosion näin aamujäillä ja mun mielestä mentiin näillä hyökkäysvitjoilla.

Vesalainen - Ruohomaa - Lasu
Leskinen - Mäenalanen - Anttila
Bertrand - Humaloja - Koivisto
Karvinen - Ikonen - Sailio

Jullea en nähny jäälllä ja en tiiä onko noilla aamuhöntsäjäiden ketjuilla mitään tekemistä itse pelikokoonpanojen kans.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Yhen harjotusosion näin aamujäillä ja mun mielestä mentiin näillä hyökkäysvitjoilla.

Vesalainen - Ruohomaa - Lasu
Leskinen - Mäenalanen - Anttila
Bertrand - Humaloja - Koivisto
Karvinen - Ikonen - Sailio

Jullea en nähny jäälllä ja en tiiä onko noilla aamuhöntsäjäiden ketjuilla mitään tekemistä itse pelikokoonpanojen kans.
Ei varmasti kyllä lähdetä illan peliin ketjuilla missä Ruohomaa ja Lasu pelaisivat samassa kentällisessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös