Kenkää Selinille!

  • 257 824
  • 2 097

Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minun mielestäni Atun tai muiden on turha jauhaa näistä "maalintappioista" siinä ollaa kuitenkin 2 maalin päässä voitosta. Noh se on Atulle varmaankin jokin onnistuminen, kun vastustajalta ei tulekaan kunnolla kuokkaan. Siinä on hyvä rakentaa voittavaa kulttuuria kun lohdutellaan, että hävittiin vain yhdellä maalilla ja todellisuus on hukassa.

Tässä se ydin yksinkertaisuudessaan. Mikään ei viittaa pelin kehittymiseen. Päinvastoin, on olemassa huolestuttavia merkkeja toiseen suuntaan.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Syysloman takia Porin seudulla ja ajattelin pojan kanssa mennä huomenna peliin. No, ei tulla, jos Atu on vielä paikalla.

Itsellä on kanssa jonkinlainen mahdollisuus, että olisin huomenna Porin pelissä. Ihan en ole vielä varma pääsenkö tulemaan, mutta pelkkä nykyvalmennuksen mahdollinen paikallaolo saa päälle oksennusrefleksin.

Kipeitä päätöksiä pitää joskus tehdä ja nyt olisi todellakin niiden aika. Tehtävälistaan kuuluisi ensin sekä Atun potkut että meidän kapteenin siirtäminen laitahyökkääjäksi.
 
Kafrom

Jäsen
Taitaa olla syvällä Ässien rakenteissa tämä taaperrus. Tehdään ketjussa vääriä valintoja ja ratkaisuja osaamattoman johdon vuoksi. Rahat ovat vähissä ja Kerttulakin on osoittautunut vaan kovaksi puhemieheksi, näytöt on nolla. Selin on osittain sijaiskärsijä, mutta huonolla vaatimustasolla liikkeellä. Intohimo loistaa poissaolollaan. Takon roolinkin voisi kyseenalaistaa, ei ole paljon antanut viime vuosina. Kovin vähän on onnistuneita värväyksiä.
Vai että on kovin vähän onnistuneita värväyksiä. Noinko nopeasti on päässyt Stenqvist, Spinkit ja Wännström unohtumaan? Barachinkin voisi jo melkein tuohon listalle laskea.
 
motamoro

Jäsen
Melkein joka matsin kokonaan nähneenä, voin sanoa, että noihin "maalin peleihin" mahtuu niitäkin, ettei tosiasiassa olla lähellekkään voittoa.

Se on juurikin näin. Omasta mielestä tappiopeleissä ainoastaan HPK ja JYP-matseissa olisi voinut voitto olla realistinen. Lisäksi ensimmäisessä KalPa-ottelussa kävi tuo satumainen munkki eli mankelissa olon jälkeen nousu 2 maalin takaa onnistui. Ei kaukana ollut, että tuokin peli olisi päättynyt parin kolmen maalin tappioon.

Kauden 15 ottelusta aikalailla 8-9 ottelua on ollut sellasia, että ei ole ollut jakoakaan. Se on aika kova prosentti ja tässä alkaa omaakin masokismiä kyseenalaistamaan. Perjantaihin mennessä sitä varmaan lohduttautuu taas ajatuksesta, että peli alkaa kuitenkin 0-0 tilanteesta... Se on oikeastaan ainoa toivon aihe pisteille, niin kauan kuin valmentaja ei vaihdu.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä se ydin yksinkertaisuudessaan. Mikään ei viittaa pelin kehittymiseen. Päinvastoin, on olemassa huolestuttavia merkkeja toiseen suuntaan.
Näinhän se on, yllättyneet nostaa käden pystyyn. Atun Ässät voittaa muutaman pelin kauden alussa, kun kaikki vielä hakevat omaa peliänsä ja keskittyvät nimenomaan omaan tekemiseen. Noin kymmenen pelin jälkeen aletaan myös katsoa miten vastustaja pelaa ja Ässät tekee tarjoaa passiviisuudellaan kaikki avaimet vastustajille, kuten sanottua Ässiä vastaan on vastustajien mukava pelata.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Vai että on kovin vähän onnistuneita värväyksiä. Noinko nopeasti on päässyt Stenqvist, Spinkit ja Wännström unohtumaan? Barachinkin voisi jo melkein tuohon listalle laskea.

Piti itsekin juuri tulla korjaamaan tämä asiavirhe, että Kerttula on onnistunut sanotaan 2/3 värväyksissään oikein hyvin. Mutta sen sijaan tuo myös edellä mainittu Takko ei ole tuntunut enää moniin vuosiin panevan tikkua ristiin minkään asian eteen. Mitään konkreettista ei tapahdu hänen suunnaltaan, ei niin mitään.. itsekin hänen asemaansa organisaatiossa kiistatta ihmetellyt, kuten myös @Ainapata
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Se on juurikin näin. Omasta mielestä tappiopeleissä ainoastaan HPK ja JYP-matseissa olisi voinut voitto olla realistinen. Lisäksi ensimmäisessä KalPa-ottelussa kävi tuo satumainen munkki eli mankelissa olon jälkeen nousu 2 maalin takaa onnistui. Ei kaukana ollut, että tuokin peli olisi päättynyt parin kolmen maalin tappioon.

Kauden 15 ottelusta aikalailla 8-9 ottelua on ollut sellasia, että ei ole ollut jakoakaan. Se on aika kova prosentti ja tässä alkaa omaakin masokismiä kyseenalaistamaan. Perjantaihin mennessä sitä varmaan lohduttautuu taas ajatuksesta, että peli alkaa kuitenkin 0-0 tilanteesta... Se on oikeastaan ainoa toivon aihe pisteille, niin kauan kuin valmentaja ei vaihdu.
Ja jos oikein haluu masentua, ajattelee sitä HIFK peliä. Kauden paras peli ja tulos 2-1.
 
Kafrom

Jäsen
Piti itsekin juuri tulla korjaamaan tämä asiavirhe, että Kerttula on onnistunut sanotaan 2/3 värväyksissään oikein hyvin. Mutta sen sijaan tuo myös edellä mainittu Takko ei ole tuntunut enää moniin vuosiin panevan tikkua ristiin minkään asian eteen. Mitään konkreettista ei tapahdu hänen suunnaltaan, ei niin mitään.. itsekin hänen asemaansa organisaatiossa kiistatta ihmetellyt, kuten myös @Ainapata
Ei itselläkään ole sen kummempaa tietoa Takon roolista, mutta olettaisin että tekee Kerttulan kanssa yhteistyötä hankintojen suhteen ja pystyy tarjoamaan hyvää tietoa pelaajista.
 
Piti itsekin juuri tulla korjaamaan tämä asiavirhe, että Kerttula on onnistunut sanotaan 2/3 värväyksissään oikein hyvin. Mutta sen sijaan tuo myös edellä mainittu Takko ei ole tuntunut enää moniin vuosiin panevan tikkua ristiin minkään asian eteen. Mitään konkreettista ei tapahdu hänen suunnaltaan, ei niin mitään.. itsekin hänen asemaansa organisaatiossa kiistatta ihmetellyt, kuten myös @Ainapata
Onhan Takolla Stenqvist ja käsittääkseni Barachissakin ollut mukana? En aliarvioisi Takon roolia.

Se, mikä Kerttulassa häiritsee niin aika paljon on tullut täysiä hutikuteja. Hedberg, Åkerström, Eriksson ainakin Ruotsista, viime kauden maalivahtisekoilut, Lindsten jne. Paljon on tullut onnistumisia hankinnoissa mutta melkein samoissa määrin ollaan epäonnistuttu.
 
Co.

Jäsen
Itseäni on häirinnyt Selinissä eniten olemus. Se häiritsi jo ennen kuin hän tuli Ässiin. Tietenkin voi olla rauhallinen ja ilmeetön persoona ja kuitenkin osaava valmentaja, eikä siinä mitään, mutta Selinin kohdalla tuo on vain jotenkin häiritsevää... en muista nähneeni Atulta kertaakaan sellaista "jumalauta jätkät, nyt tehdään näin ja sillä siisti" -asennetta vaihtoaitiossa.

Ei siellä tarvitse huutaa ja kiukutella raimosummasena, mutta jonkinlaista tunteen paloa ja intohimoa tekemistä kohtaan olisi kiva nähdä, varsinkin kun homma ei kulje. Nyt kehonkieli kertoo lähinnä siitä, että asenne on tyyliä "mikäs tässä, taputellaan nyt pois ennen eläkettä".
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Olis oikein hienoo nähdä mitä esim. Tommi Niemelä saisi Ässien nipusta irti.

Varmasti todella enemmän kuin Selin, mutta kuitenkin tuohon tarvittaisiin sellainen valmennusryhmä, joka hallitsee hyvin nuorten pelaajien jalostamisen eteenpäin. Nykyinen valmennus ei tunnu kehittävän nuoria eikä myöskään kokeneempia. Kuka on tuolla mennyt eteenpäin viime kauteen verrattuna? Barach, Erholtz ja nämäkin lähinnä omilla teoillaan.

Itse olen tätä jauhanut jo täällä useamman viikon, mutta toistaiseksi seurajohto ei ole tehnyt mitään.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Melkein joka matsin kokonaan nähneenä, voin sanoa, että noihin "maalin peleihin" mahtuu niitäkin, ettei tosiasiassa olla lähellekkään voittoa.
Juu en toki missään kohtaa sanonut, että näin olisikaan. Mainitsin myös, että sen kääntäminen isossa kuvassa on hankalaa. Paremmalla onnella näistä olisi voitettu useampi. Toisaalta, tuurilla Ilves-peli olisi ollut ainakin tasuri, huonommalla tuurilla Ilves olisi vienyt pelin neljällä maalilla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelissä on paljon viitteitä siihen suuntaan, ettei vaatimustaso ole ihan paras mahdollinen. Viime aikojen henkilökohtaiset junnuvirheet viestivät kurittomuudesta ja kun tähän lisätään viestit hallilta, nykyvalmennuksen tilanne on tukala. Näyttää myös siltä, ettei pelaajistosta löydy sellaista johtajuutta mitä tässä kohtaa tarvittaisiin. Jotain pitäisi tehdä.

En tiedä millaiset ovat valmentajamarkkinat tällä hetkellä, mitään älytöntä ei kuitenkaan kannata tehdä. Valmentajan vaihdos ei ole mikään takuuvarma taikatemppu, jolla joukkue saadaan suorittamaan huipputasolla. Korvaajan tulisi olla vahvan johtajan, joka nostaisi pelaajien suorittamisen tasoa.

Periaatteessa oikean tyyppisen valmentajan olisi kohtuu helppo tulla Ässien ruoriin, raamit ovat kuitenkin kunnossa. Mutta löytyykö tällaista valmentajaa ja kun tähän sotketaan vielä se, ettei Ässillä ole valmentajaa ensi kaudelle, lisää tilanteen haastavuutta.
 
Näkkäri

Tämä tulee tosiaan ottaa huomioon. Itse en usko, että loppukauden projektivalmentaja veisi Ässiä edes 10-sakkiin ilman tiettyjä täsmähankintoja. Mikäli valmentaja vaihdetaan kesken kuluvan kauden niin väliaikaisen pääkoutsin pitäisi valmentaa joukkuetta siihen suuntaan mihin seuraava päävalmentaja haluaa myös joukkuetta viedä.

Mikäli taas saataisiin tuleva pääkoutsi jo tällä kaudella kuten HPK teki niin on olemassa riski, että hän polttaa näppinsä joukkueen kanssa jo tällä kaudella. Joukkue kyntää ja fanit ovat valmiita heittämään hänetkin viimeistään helmikuussa ulos. Lisäksi tietysti odotetaan kauhuissaan tulevaa kautta tämän kaverin valmennuksessa.

Ei ole helppo yhtälö tämä. Joka tapauksessa näkisin, että viisainta olisi saada tuleva ensi kaudella jatkava päävalmentaja puikkoihin asap. Tämä tietysti vaatii sen, että kyseessä olisi nyt vapaana oleva kaveri.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Selin, joka on todellinen kärsivällisyyden ihme, vetää tämän kauden loppuun. Sen ovat tienneet niin Kärki kuin Salminenkin vuoden sopimukset tehdessään, samoin kuin muutkin pelaajat. En tiedä, mitä tossa pelissä nyt yritetään, se näyttää kovin sekavalta ja oma pää vuotaa. Voittoja ei tule, paatti vuotaa aina jostain, mutta ollaan vasta lokakuussa.

Maltti on nyt valttia, muuten voidaan heittää pari seuraavaakin kautta pesuveden mukana. Sitähän ei kukaan oikeasti halua.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Joka tapauksessa näkisin, että viisainta olisi saada tuleva ensi kaudella jatkava päävalmentaja puikkoihin asap. Tämä tietysti vaatii sen, että kyseessä olisi nyt vapaana oleva kaveri.

Ilman muuta tämä nyt olisi ainoa järkevä peliliike, jos tässä nyt pikkuhiljaa vääjäämättömän edessä ollaan. Mutta ongelma on tietysti se, että kaiketi kulisseissakaan tulevan päävalmentajan nimi ei ole vielä varmuudella tiedossa, niinhän täälläkin on kivenkovaan väitetty. Joten näin ollen jos/kun siellä ovat kuumina niminä ensi kauden päävalmentajaksi ne Härkälä ja Kemppainen, niin hankalaksi menee.. esimerkiksi nyt U20-joukkueen tätä kautta ei taatusti mennä pilaamaan sillä (tai siis ei kait niin tyhmiä millään voida olla), että vaikka Kemppainen tehtävään valittaisiinkin, niin hänet nyt yhtäkkiä repäistäisiin Atun tilalle edustuksen penkin taakse. Se olisi karhunpalvelus kaikille

Tilanne on kyllä oikeasti hyvin ongelmallinen, koska en näe mitään järkeä että otetaan nyt vain joku random puoleksi vuodeksi hommiin, vetämään tämä kausi loppuun. Kuka itseään kunnioittava etenkin vähänkään nuoremman polven valmentaja siihen edes suostuisi.. tuleeko kuitenkin vähiten vahinkoa vetämällä kausi vain läpi Atulla..
 
jh34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, KaMa
Ässien materiaalin tasosta voidaan vääntää loputtomiin, mutta missään nimessä se ei niin huono ole, etteikö sillä voisi pyörittää kelvollista pelitapaa ja saada pelaamisen jonkinlaista rakennetta. Se nyt on nähty monta kertaa, että riittävän kova vaatimustaso ja selkeä pelitapa auttavat myös yksilöitä loistamaan ja paikoitellen jopa ylisuorittamaan. Yksi esimerkki nykytekemisen löysyydestä on siinä, että Ässiltä on harvemmin niin viime kuin edelliskaudellakin nähty ”väkisin punnerrettuja tahtomaaleja” Juuri niitä suorituksia, millä sytytetään joukkuetta ja käännetään peliä itselle siinä tilanteessa, kun muuten homma olisi karkaamassa käsissä. Elisessä Ilves-HIFK ottelussa Joonas Odenin 2-1 maali oli malliesimerkki senkaltaisesta tsemppaamisesta, mitä Ässissä on nähty parin viime kauden aikana aivan liian vähän.

Pelejä on vielä jäljellä tässä kohtaa 45 kappaletta ja tulossa on maaottelutaukokin, jonka aikana olisi hyvä laittaa uuden valmennuksen kanssa pakettia kasaan. Lisäksi pisteitä on vielä riittävästi jaossa kelvolliseen sijoitukseen. Ei sellaista valmentajaa olekaan joka ihmeitä kesken kauden aikaan saisi, mutta ei tässä nyt kyllä moni mitään ihmeitä odotakaan. Kunhan nyt edes kotona voitettaisiin tyyliin joka toinen peli aloitteellisemmalla ja organisoidummalla kiekolla sekä vieraista raavittaisiin taistelupisteitä sieltä täältä, niin että oltaisiin uskottavasti kympin sakki taistelussa mukana. Elli kunhan kauden viimeisessä ottelussa olisi panosta edes jonkin verran – olisipa se sitten taistelua kympin sakkiin pääsystä tai jopa ihan säälipleijariottelu. Itselleni ei tässä kohtaa ole sekään kynnyskysymys onko sijoitus 7 vai 11 – kunhan peleissä olisi jotain panosta kauden loppuun saakka. Tällä vauhdilla kun mennään niin peleissä ei ole panosta enää joulukuullakaan. Nykytekemisellä Ässät kyllä raapii voittoja sieltä täältä JOS maalivahtipeli menee nappiin, JOS vastustaja sattuu olemaan sopivan lepsulla otteella liikkeellä ja JOS kenttäpelaajista joku tai jotkut saavat yksilöinä jotain poikkeuksellista aikaan. Ilman noita kolmea jossia on turha haaveilla voitoista nykytekemisellä. Kuten täälläkin on todettu niin Liigassa lähestytään niitä aikoja, että joukkueet, joilla peli on menossa kuosiin alkavat toteuttaa pelitapaansa koko ajan paremmin ja paremmin. Samaan aikaan meidän Ässät jatkaa paikalla polkemistaan, niin ihan hirveän paljon ei voi näistä lähtökohdista odottaa ilman muutosta.

Ei tuossa joukkueessa nyt mikään niin perustavanlaatuisesti ole pielessä, etteikö tästä kaudesta olisi vielä ihan kelvollinen tulos saatavilla aikaan. Totta kai on sentteripulaa ja sitä ja tätä vajetta, mutta on niitä puutteita pääkilpailijoillakin. Valmentajan vaihdon kustannuksia on tässä turha miettiä sen enempää. Nykymenolla lipputulot laskevat vielä entisestään ja mikä pahinta niin se tulevaisuuden usko murenee, niin kannattajilta kuin sponsseiltakin koko ajan. Eli jos ei mahdollinen valmentajan vaihdos ihan vihkoon mene, niin eiköhän se itsensä takaisin maksa, sillä, että peleissä säilyisi painos sinne maaliskuulle saakka.

Itsekin olisin toivonut, että nimenomaan Atu esikuntineen olisi Ässien kanssa onnistunut, siinä määrin, että ei tällaista keskustelua tarvitsi edes käydä. Muta tilanne on mikä on, eikä tästä kyllä paremmaksi muutu ilman kipeitä ratkaisuja.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tilanne on kyllä oikeasti hyvin ongelmallinen, koska en näe mitään järkeä että otetaan nyt vain joku random puoleksi vuodeksi hommiin, vetämään tämä kausi loppuun. Kuka itseään kunnioittava etenkin vähänkään nuoremman polven valmentaja siihen edes suostuisi.. tuleeko kuitenkin vähiten vahinkoa vetämällä kausi vain läpi Atulla..

Härkälän piti olla kaiketi hyvinkin varmasti ensi kauden päävalmentaja. En tiedä onko tässä nyt ymmärretty tilanne toimistollakin spekuloidun kaltaiseksi ja vedetty käsijarrusta tämän suhteen ja kartoitetaan myös vapailta markkinoilta koutsia Poriin pikaisella aikataululla. Siis sellaista joka jatkaa myös ensi kaudella.

Mikäli tälle kaudelle halutaan projektivalmentaja niin pitää tosiaan ymmärtää realiteetit ja laskea myös taloushommat huolella. Mitä tapahtuu mikäli uusi koutsi ei viekään joukkuetta 10-sakkiin? Tälle on kuitenkin iso riski olemassa. Tässä tapauksessa ollaan hävitty rahaa uuden valmentajan pestaamiseen eikä myöskään pystytä juurikaan hyödyntämään hänen kykyjään tulevaisuudessa. Käytännössä siis hukkaan heitettyä rahaa. Yleisöä voi hetken käydä vähän enemmän, mutta se loppuu yhtä nopeasti kuin alkoikin mikäli joukkue ei voita tarpeeksi pelejä. Ellei mitään tehdä niin joukkue pysynee pahnan pohjalla, yleisömäärät laskee ja valo tunnelin päässä himmenee viikko viikolta.

Mikäli joukkuetta aletaan taas muokkaamaan kunnolla tai edes yritetään sitä niin Kerttula käytännössä myöntää samalla kasanneensa joukkueen väärin. En tiedä onko hänestä siihen. En tunne miestä, mutta kaikista ei siihen ole.
 
Nigi

Jäsen
Joten näin ollen jos/kun siellä ovat kuumina niminä ensi kauden päävalmentajaksi ne Härkälä ja Kemppainen, niin hankalaksi menee.. esimerkiksi nyt U20-joukkueen tätä kautta ei taatusti mennä pilaamaan sillä (tai siis ei kait niin tyhmiä millään voida olla), että vaikka Kemppainen tehtävään valittaisiinkin, niin hänet nyt yhtäkkiä repäistäisiin Atun tilalle edustuksen penkin taakse. Se olisi karhunpalvelus kaikille.
Jos ensikauden päävalmentaja on Härkälä tai Kemppainen, niin hyvää yötä Porin Ässät.

Hermeksen viimekauden pleijarisuonari saattaa vähän hämätä Härkälän kyvyistä. Eikä Hermes nytkään missään isossa lennossa ole. En usko, että on riittävä päävalmentaja Ässien nykymeno huomioon ottaen.

Kemppaisella on hyvä tulevaisuus valmentajana. Päävalmentajan paikka Liigassa saattaisi olla kuitenkin liian iso harppaus vielä tässä kohtaa. Ellei lähde hakemaan Mestiksestä päävalmentajan paikkaa, niin näkisin hänet kyllä mielelläni Ässien liigajengin valmennusryhmässä apuvalmentajana. Olisi hyvä palanen valmennuksessa varsinkin nuorten näkökulmasta.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Kemppaisella on hyvä tulevaisuus valmentajana. Päävalmentajan paikka Liigassa saattaisi olla kuitenkin liian iso harppaus vielä tässä kohtaa. Ellei lähde hakemaan Mestiksestä päävalmentajan paikkaa, niin näkisin hänet kyllä mielelläni Ässien liigajengin valmennusryhmässä apuvalmentajana. Olisi hyvä palanen valmennuksessa varsinkin nuorten näkökulmasta.

Aivan totta, ihan optimaalisinta olisi tietysti se, että Kemppainen saisi tulla ensi kaudella jonkun toisen kakkosvalmentajaksi (mutta olisiko se sitten Härkälän vai kenen?). Juurikin siitä syystä koska voinee ennakoida, että useampi U20-joukkueen pelaajista pelaa ensi kaudella enemmän tai vähemmän vakituisesti edustuksessa, niin Kemppainen tulisi sitten luontevasti siinä samalla mukana..

Summa summarum: Atua ei siis kannata nyt vaihtaa keneenkään muuhun kuin sellaiseen, joka sitten myös jatkaa Ässissä ensi kaudella päävalmentajana. Millään täysin ulkopuolisilla nimillä en nyt kuitenkaan itse juurikaan uskalla spekuloida, en Helmisellä, en Pennasella, en oikein kenelläkään..
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös