Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

  • 136 509
  • 1 187

Inexis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja aika vittumaisella tavalla. MTV teki silloin potkujen jälkeen hyvän pätkä noista potkuista;

Enpä muistanut koko asiaa taas, lie jokin mentaaliblokki jolla yritän suojella vähäisiä psyykkeeni rippeitä (hokin osalta). Aika karua, että Stögö tuossa (ainakin ymmärtääkseni) kyseenalaistaa IFK:n hankintoja. Itsekään en osannut koskaan innostua en niin Juhiksesta kuin Bäckströmmistäkään. Toisaalta minä istun näppäimistön takana olemassa uljas Internetsoturi, joten ei mun mielipiteellä lie mitään merkitystä.

Sama asia silti, mistä suurin osa muista palstaveljistä ja -siskoista on kirjoitellut: voitaisiinko tässä seurassa koittaa seuraavaksi rohkeasti "perheen" ulkopuolisia osaajia niin valmentajiksi kuin UTJ:ksi. Ja osaajien olisi syytä vihdoin olla sillä vaatimustasolla, josta jatkuvasti luetaan thö tiedotteiden kautta.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Seuraava juttu on täysi huhu jonka kuulin tänään työpaikallani henkilöltä jolla on suhteellisen hyvät välit joukkueen kanssa.
Kimmo Kuhdalle olisi tarjottu mahdollisuutta hypätä puikkoihin kun oli pohdittu että Ville lähti kilometritehtaalle. Kibe olisi kieltäytynyt tästä kunniasta. Ei haluaisi ottaa työpaikkaa sen takia että Ville saisi kenkää. Tarjous olisi koskenut vain tätä kautta eikä olisi takeita jatkosta. Huom tämä on siis pelkkä huhu minkä tänään kuulin

Huhuiluketjusta tämä otos.

No huh, olisi kyllä toteutuessaan yksi typerimpiä tempauksia jopa IFK:n mittapuulla. Ja taas olisi uusi nimi uuteen pestiin otettu samasta ruokakunnasta. Ei siis mitään Kibeä vastaan tietenkään, hyvää duuniahan tuo on tehnyt seurassa peliuran jälkeenkin, mutta jotain rajaa nyt tähän. Ja ei viestintuojaa ammuta tietenkään tässä. Päinvastoin. jokseenkin epätoivoisen huvittunut olo tuli kyllä nyt :)
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Kyllä näen, että aikanaan Kiben paikka on penkin takana. Kibe on itse siitä sanonut ettei ole sitä valmis ottamaan vastaan ja varmasti hakee pääsarja valmentaja kokemusta mahdollisesti muualta. En tiedä opiskeleeko vielä huippuvalmentaja tutkintoa, mutta oli jossain välissä sekin listalla. Kibe jos kuka tietää ne sudenkuopista ja vaatimustason mikä seurassa tulis olla.

Mutta se ei aika ei tässä tilanteessa ole nyt.
 
Incognito

Jäsen
Jos itse olisin vaikkapa Suomessa tai ulkomailla jo mestaruuden tai useamman voittanut valmentaja, niin kiertäisin HIFK:n niin kaukaa kuin mahdollista. Sama koskee myös aloittelevia valmentajia, sillä jääkiekkoseurana HIFK:lla alkaa olla maine valmentajien hautausmaana.

Pekka Virraltahan kysyttiin, että miksi hän ei ole valmentanut niin sanottuja ison profiilin joukkueita. Sanasta sanaan en vastausta muista, mutta hän sanoi jotenkin näin, että senhän pitäisi tarkoittaa sitä, että esim. HIFK olisi kiinnostunut hänen palveluksistaan. erikseen mainitsi vielä juuri HIFK:n.

Yleisesti ottaen niin HIFK:n yksi ongelma on tässä vuosien saatossa ollut se, että HIFK ei ole varsinaisia kaappauksia tällä osastolla ole tehnyt. Kun HIFK:ssa on valmentanut menestyneitä valmentajia, niin ovat he pärjänneet kivasti myös meillä: Westerlund/Mestaruus, KJ/Mestaruus, Törmänen/hopeaa. Nostan vielä irrallisena sieltä Hannu Aravirran, joka hyvin rajallisella rosterilla veti IFK:n yhteen viihdyttävimmistä kausista ja yläriman päähän finaaleista. Shedden oli käsittääkseni rapakon takana joitan alasarjamestaruuksia voittanut. Hänet voi laskea myös onnistuneeksi.

Sitten taas Rindell, Kapanen, Eaves, Lehkonen, Mälkiä, Suhonen (NHL-status) , Francis (oli toki kovan statuksen coach, mutta...), Baxter, Sormunen, Selin, Pikkarainen. Ei siellä ole palkintokaapit kauhean pullollaan. Eivät ole voittaneet meillä eivätkä oikein missään muuallakaan. HIFK:ssa on ihme uskomus, että pystytään kasvattamaan omat voittavat coachit, vaikka historia kertoo ihan muuta. Toki Erkka ja Rami tähän ehkä jonkinlainen poikkeus.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
@Incognito Pikkaraiselle laskisin kyllä helvetin ison plussan, kun kylvetti Tapparan pronssimatsissa huolella

"Laitanko oranssin paidan päälle vai pelataanko...?" vai miten se meni mitä Piku sanoi
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan miehekäs esiintyminen lehdistötilaisuudessa.
Ei vaan riitä.

Erittäin mielenkiintoinen esiintyminen itse asiassa. Kivasti heitti kiitosta HIFK:n organisaation suuntaan pitkäjänteisyydestä ja prosesseista... trollaako vai nuoleeko tulevan työnantajan fanien hanuria? Koska aika harvoin, ainakaan tässä vaiheessa kautta, kehutaan vastustajan organisaatiota ilman minkäänlaista johdattelua.
 
Mietin ihan samaa. Ärsyttävän samaa, kun nyt pitäisi vaan antaa ammattilaiselle se ammattilaisen arvoinen kiitos hyvästä ja rehellisestä outputista. Mutta hei, ehkä se on meijän äijä ensi kaudella. Tavallaan toivon, vähän ehkä kammoksun.

Sanoisin silti liiga-tasolla kultasormeksi.
 
/dev/null

Olkoon kultainen, mutta hanurissa ollut sormi haisee pa#kalta.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tapolan tulo HIFK:hon olisi omalla kohdallani ns. viimeinen naula arkkuun. Loppuisi HIFK:n seuraaminen täysin (ainakin toistaiseksi). Ehkäpä se olisi ihan hyvä vaan ottaa määrittelemättömän pituinen totaalinen tauko tästä.
Ymmärrän tämän hyvin, vaikka itse en moista pystyisi lupaamaan. Mutta kyllä olisi aivan äärimmäisen vastenmielistä, ei voi muuta sanoa. Tulipa sitten valmentajaksi tai vaikka lipunmyyjäksi.

Onneksi siellä oli tänään Boman tuomarina, jonka muistan aiemminkin suhtautuneen Tapolan marsuiluihin vähemmän lämpimästi.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos Tapola on tarttunut koukkuun, niin IFK nousee pomminvarmasti kestosuosikiksi mitä Kanada-maljan voittamiseen tulee. Siinä on paketissa sekä mestarivalmentaja että urheilujohtaja joka on tottunut voittamaan. Mutta, tuota pressissä mainittua kärsivällisyyttä tarvitaan ehkä 1-2 vuotta, ihan riippuen siitä kuinka nopeasti osapuolet sopeutuvat toistensa toimintatapoihin. Toivon että Jupe jatkaa uraansa Sveitsi/Ruotsi akselilla, mutta toisaalta jos joku organisaatio Suomessa pitää saada nousuun niin olkoon sitten HIFK.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Erittäin mielenkiintoinen esiintyminen itse asiassa. Kivasti heitti kiitosta HIFK:n organisaation suuntaan pitkäjänteisyydestä ja prosesseista... trollaako vai nuoleeko tulevan työnantajan fanien hanuria? Koska aika harvoin, ainakaan tässä vaiheessa kautta, kehutaan vastustajan organisaatiota ilman minkäänlaista johdattelua.

Tämä. Mulla ei ole mitään käryä siitä, olisivatko Ville ja "Jupe" siviilissä kavereita keskenään. Klippi on niin aidon ja sponttaanin oloinen, etten usko sitä harjoitelluksi. Joten olisiko Ville synkimmillä hetkillään avautunut kollegalleen, ja sai nyt palautteen uskosta omaan tekemiseensä? Hyvin aseistariisuva kommentti, mutta sou? Ei riitä kuin kahvaran peräsimeen
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
FARSSI
Tapolassa häiritsee se jatkuva avautuminen tuomareille. Varmaan johtuu osittain myös siitä, että hän elää tunteella pelissä ja välillä roiskuu. Niin kuin tänään ottelun aikana. En haluaisi välttämättä nähdä häntä IFK:n penkin takana, koska kyllä valmentajalla pitää olla tietynlainen arvokkuus vaikka tulosta tulisikin. Tai jos hän silti joskus penkin taakse päätyy niin sitten pitää tehdä selväksi, että vaikka tuomareille mussutus ja italialaistyylinen käsien levittely voikin sopia Tapparan brändiin, niin kunniakkaassa IFK:ssa sellainen ei vetele.

Toisaalta eihän häntä käsittääkseni kukaan ole Peltosen tilalle huhuillukaan. Toimiston puolella saa toki levitellä käsiään ja avautuakin niin paljon kuin haluaa kunhan ovi on silloin kiinni eikä paikalla ole muita.
 
Viimeksi muokattu:

Incognito

Jäsen
Jos Tapola on tarttunut koukkuun, niin IFK nousee pomminvarmasti kestosuosikiksi mitä Kanada-maljan voittamiseen tulee. Siinä on paketissa sekä mestarivalmentaja että urheilujohtaja joka on tottunut voittamaan. Mutta, tuota pressissä mainittua kärsivällisyyttä tarvitaan ehkä 1-2 vuotta, ihan riippuen siitä kuinka nopeasti osapuolet sopeutuvat toistensa toimintatapoihin. Toivon että Jupe jatkaa uraansa Sveitsi/Ruotsi akselilla, mutta toisaalta jos joku organisaatio Suomessa pitää saada nousuun niin olkoon sitten HIFK.

Ei IFK:n kannattajillekaan kaikille sellainen kelpaa, kun on niin vittumainen äijä. Samaan aikaan nämä voivat kuitenkin kaipailla Raimo Summasta penkin taakse aina, kun menee huonosti. Se kun huutamalla ja raivoamisella muuttaa IFK:n pelin paremmaksi.

Itse olen ainakin niin kyllästynyt jatkuvaan alisuorittamiseen, että otan sinne taustapiruksi melkein kenet muun paitsi Hjallis Harkimon, Tomi Lämsän tai Tomek Valtosen.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämä. Mulla ei ole mitään käryä siitä, olisivatko Ville ja "Jupe" siviilissä kavereita keskenään. Klippi on niin aidon ja sponttaanin oloinen, etten usko sitä harjoitelluksi. Joten olisiko Ville synkimmillä hetkillään avautunut kollegalleen, ja sai nyt palautteen uskosta omaan tekemiseensä? Hyvin aseistariisuva kommentti, mutta sou? Ei riitä kuin kahvaran peräsimeen

En usko, että ovat mitään varsinaisia kavereita, koska mitään yhteistä peliurataustaakaan ei ole. Eikä Ville varmasti soittele "Jupelle" mitään avautumispuheluita, vaan kyllä ne soittelut on tehty ihan muihin numeroihin, kuten vaikkapa Kojolle. Sen tosin voisin ostaa, että Peltonen ja Tommi Niemelä ovat puhuneet yleisellä tasolla raskaista hetkistä, koska hehän ovat ihan oikeita ystäviä ja heillä on yhteistä valmennustaustaa. Mutta en mitenkään usko, että Peltonen on kertonut Niemelälle kesken kauden mitään yksityiskohtia HIFK:sta tai joukkueestakaan.

En pidä Tapolasta yhtään, mutta en silti uskaltaisi ikinä sanoa, että hänellä ei riitä mihinkään muualle kuin Tapparan peräsimeen. Mun mielestäni ei riitä HIFK:hon, mutta sekään ei johdu ammattiosaamisesta, vaan siitä, että hän on mun mielestäni sietämätön persoona. Ja sen mielikuvan hän on aiheuttanut ihan itse. Pakkohan maailmassa on muitakin osaajia olla kuin hän.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
En pidä Tapolasta yhtään, mutta en silti uskaltaisi ikinä sanoa, että hänellä ei riitä mihinkään muualle kuin Tapparan peräsimeen. Mun mielestäni ei riitä HIFK:hon, mutta sekään ei johdu ammattiosaamisesta, vaan siitä, että hän on mun mielestäni sietämätön persoona. Ja sen mielikuvan hän on aiheuttanut ihan itse. Pakkohan maailmassa on muitakin osaajia olla kuin hän.
Ihan mielenkiinnosta niin mikä on mielipiteesi Tapolasta uutena GMnä? Itse en usko, että VPtä ollaan mihinkään sysäämässä ensi kaudeksi, mutta en olisi yllättynyt, jos Tapola tulisi tänne GMksi vetämään isompia linjoja ja Salmelainen olisi enemmän käsikassarana pelaajarekryissä sekä skouttauksessa? Yritettäisiin siis rakentaa samanlaista himmeliä kuin Tapparassa oli Peltosen ja Tapolan ympärille. Itse näkisin VPllä annettavaa GMnä, jos jossain vaiheessa tulisi samanlainen vaihto kuin Tapparassa oli tapana.
 
En usko, että Tapola tulee paikkaamaan Salmelaista. Ainakaan ensi kaudelle. Salmelaisen tulevaisuuden suunnitelmista en tiedä, mutta UJ:n pesti on aika kuluttava, joten en välttämättä osaa nähdä ketään siinä kymmeniä vuosia. Mahdollista se toki on, mutta se vaatii aivan erityislaatuisen persoonankin, koska työ itsessään on aika kuluttavaa, kun koko ajan pitää olla tavoitettavissa. Joten jos HIFK:ssa toimittaisiin niin, että Salmelaisen korvaaja tulee hyvissä ajoin organisaatioon, se olisi mun mielestäni vain ja ainoastaan hyvä asia. Ja kertoisi siitä, että HIFK:ssa on otettu menneestä opiksi ja ymmärretään pitkäjänteisyyden merkitys.

Mielipiteeni? En edelleenkään pidä Tapolan persoonasta, koska hän on mielestäni mauton juntti, enkä tiedä, mikä sen voisi muuttaa, koska junttius on sellainen piirre, jota siedän äärimmäisen huonosti. Eikä sitä mun mielestä edes tarvitse sietää. Jos joku ei ole oikeasti juntti, mutta vetää sellaista roolia, se on melkein surullisempaa. Miksi kukaan ryhtyisi sellaiseksi?

Mutta asiaan... Voin kuvitella, että pystyn sietämään Tapolaakin, mikäli hän muuttaa stailiaan HIFK:ssa ja tulosta tulee. Mun HIFK:honi sopii vain symppis-junttius ja Tapola ei mulle sellaista edusta. Mutta mä olen siinä mielessä helppo, että pystyn nielemään omat oksennukseni, jos HIFK:n etu sitä vaatii. Annan kaikille rehellisen mahdollisuuden näyttää osaamisensa ja kyllä mä sen saman mahdollisuuden antaisin myös Tapolalle. Tiedostaisin Tapolankin kohdalla toimenkuvan haasteet ja mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mitä kentällä tapahtuu, joita ei oikeastaan ole, koska se vastuu kuuluu muille henkilöille.

En todellakaan halua HIFK:sta Tapparaa, vaan haluan, että HIFK:ssa toimitaan sillä tavalla, joka toimii täällä. En usko, että niiden tavoitteiden saavuttamisessakaan on vain yhtä tapaa. Seurakulttuuri syntyy aina ihmisistä ja toimintatavoista ja tapparalaiset ihmiset eivät edusta mulle HIFK:ta. Hyi olkoon! Villen taas uskon olevan parhaimmillaan juuri valmentajana, koska hän oli jo pelaajana kuin yksi valmentajana. Oppirahat pitää kaikkien maksaa ja valmennuskokemusta ei saa kuin valmentamalla, joten en usko, että olemme nähneet vielä parasta Ville Peltosta valmentajanakaan. Just nyt musta tuntuu siltä, että Peltosen kanssa kannattaisi jopa tehdä jatkot. Jotain erityistä hänessä on, kun HIFK on tällaisessa lennossa kuin missä nyt on. En usko sekuntiakaan, että se on tapahtunut Peltosesta huolimatta, vaan kyllä tämä nousukiito on ihan koko joukkueen ja valmennuksen yhteistyötä. Ja osansa siinä on varmaan myös Salmelaisellakin, joskin hänen keinonsa vaikuttaa kesken kauden varsinaisesti peliesityksiin on olematon.
 
Peter Venkman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella häiritsevä lehdistötilaisuus.

Silti.... voisiko olla, että Tapola halusi antaa tukensa kollegalle ja samalla kaikille valmentajille? jottei aina anneta heti potkuja, kun peli sakkaa.

Just nyt näyttää siltä, että Ville ja Kibe ensi kaudella ei ole ollenkaan hassumpi kombo.

Samalla. Muistellaas KJ:n aikaa. Eka kausi shaibaa, toka kausi lupasi parempaa, mutta karmea sulaminen puolivälierissä. Kolmas kausi päättyi hyvin ja sitten vaihdettiinkin jo valmentajaa. Mitä olisi tapahtunut jos se huikea jengi jonka Petu sai, olisikin olut KJ:n neljäs?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös