Keikka-arviot

[oiler99]

Erin, Raahesali 15.10.2016

Menin keikalle ilman sen kummempia ennakko-odotuksia. Erinin radiohitit olivat toki tuttuja, mutta eivät ne sillä tavalla ole säväyttäneet kuitenkaan. Siksi olikin pieni yllätys, miten hyvin ne toimivat livenä. Erin julkaisee pian kolmannen soololevynsä ja yleisö sai kuulla ennakkomaistiaisia tuolta kiekolta. Singlebiisi Sydäntä särkee oli oikeastaan ainoa mikä jollain tavalla jäi mieleen. Vanha nainen hunningolla, Popeda ja muut aiemmat radiohitit osoittivat toimivuutensa. Erin on rautainen live-esiintyjä ja kyllähän hän on edelleenkin aivan ihana nainen. Olihan hän jo Nylon Beat-aikoina se duon valovoimaisempi osapuoli.

Setti (ei järjestyksessä)

Kokeile mua
Vanha sydän
On elämä laina
Älä tule hyvä tyttö
Vanha nainen hunningolla
Toiset mimmit
Sä et olisi aamulla siinä
Ootte idioottei
Sydäntä särkee
Kohta hänen
Popeda

OIsko se toi

 

[Moto]

The Hearing ja The Holy, Dynamo Turku, 29.10.2016

Kun kaksi minuun tänä vuonna kovimman vaikutuksen äänitteen julkaisijaa osuu samaan klubiin samana iltana, olisin ehkä lähtenyt Turkuun ilman aiemmin päivällä pelattua FC Inter-TPS:ääkin. Nuo äänitteet ovat siis The Hearingin albumi Adrian ja The Holyn EP More Escher and Random Notes.

The Holy aloitti aika lailla ilmoitetulla kellonlyömällä Dynamon postikortin kokoisella lavalla, kun baari oli vasta hiljalleen täyttymässä. Kuusihenkisen bändin arsenaalista ei lavalle mahtunut juuri muuta kuin kaksi rumpusettiä. Kasvot vastakkain soittavien rumpalien taakse oli laitettu tontti basisti Laura Kangasniemelle, mutta nokkamies Eetu Iivari ja kaksi kitaristia joutuivat esiintymään pääosin lattian puolella. Tämä asetelma näytti niin ihanan symmetriseltä, että bändi voisi vaikka tyylitellä itselleen logon sen pohjalta.

Debyytti-EP:ltä soitettiin yhtä lukuunottamatta kaikki biisit - Delta Wave jäi pois. Lisäksi kuultiin kolme biisiä tammikuussa ilmestyvältä kuulemma synkempisävyiseltä toiselta EP:ltä, nimeltä mainittiin Dark Days of New Age ja Ocean. Keikan päätti vain demona julkaistu Ähtäri, joka edelleen on bändin hienompia biisejä. Yleisö lämpesi hiljalleen kuin Nirvanan Smells Like Teen Spirit videossa ja tunnelma oli itse asiassa parempi kuin vähän lepsuksi jääneen pääesiintyjän keikalla. Siitäkin huolimatta, että Eetu Iivarin antamukselllinen esiintyminen tuskin edes näkyi baarin takaosaan. The Holyssä on ainesta vaikka mihin.

The Holy sai lavan varsin nopeasti tyhjäksi soittimistaan ja Ringa Manner ei tarvinnut kauaa oman syntikkansa pystyttämiseen, joten odottelua ei jäänyt kauaa. Ringa on sitten kesän keikkojen saanut uudet laitteet, joten nyt päästiin kuulemaan kunnolla Adrianin biisejäkin. Itse asiassa keikan kaikki biisit olivat tältä albumilta. Tätä esitystä vaivasi vähän tuhnuiset saundit ja etenkin laulu olisi voinut olla kovemmalla volyymilla. Nyt välillä baarin takaosasta kuului ikävästi kälätys läpi. Adrian on mainio levy, mutta silti olisin kyllä toivonut joitain biisejä debyytti Dorianiltakin tai jotain cover-vetoa, kuten kesän Konepajan Brunon keikalla kuullut Dead Can Dancen Host of Seraphim ja Bowien Life on Mars? Jälkimmäinen kuultiin alkuvuodesta myös Korjaamon Bowie-tribuuttikonsertissa.

Tällä kertaa lämppäri veti pidemmän korren, mutta ei ollut pääesiintyjässäkään moittimista.

 

[UnenNukkuja]

Pieni kaunis pyyntö. Jos joku käy tsekkaamassa Kaarle Viikatteen & Jukka Takalon keikkaa alkavalla viikolla, laittakaapa kommenttia. Perjantaina duo on Turussa ja joudun hieman suunnittelemaan aikatauluja, jos haluan ehtiä näkemään. Hinku olisi kova, olinhan joskus kova Aknestik-fani, nykyään Viikate-fani.

 

[Ted Raikas]

Jean Michel Jarre - Electronica World Tour, Helsingin Jäähalli 31.10. 2016

Eilen tuli tarkasteltua elektronisen musiikin maestron (tai yhden niistä) eli Jean Michel Jarren nykykunto, kun herra oli Electronica Tourinsa merkeissä Helsingin Jäähallilla konsertoimassa. Kyllähän se pappa vielä jaksaa, itse asiassa aika eloisastikin syntetisaattoriensa ja härpäkkeidensä keskellä. Keikka koostui aika tasaisesti näistä uusista Electronica -albumeista ja vanhoista klassikoista. Toimi mielestäni hyvin, sillä vaikka toki Jarren vanhempi matsku on sitä parasta, niin on mukavaa aina kuulla artisteilta ja bändeiltä uudempaakin materiaalia, ettei pelkästään vanhalla ratsasteta. Lisäksi kun ei noilla Electronica -sarjan albumeilla ole yhtään pöllömpää materiaalia. Yhteistyökuviot tuo niihin vähän vaihtelevaa otetta, vaikka seassa nyt on vähän mitäänsanomattomampiakin biisejä.

Materiaali ja äänentoisto siis hanskassa, jälkimmäinen tosiaan ihan huippuluokkaa, koska omien kokemusteni mukaan jäähallit ei nyt aina ole ihan konserttiareenoina ja akustiikan puolesta ihan täydellisimpiä. Nyt kyllä toimi. Eikä siinä kaikki, vaan Jarre on toki tapansa mukaan panostanut myös visuaalisuuteen ja voin sanoa, että eilinen show oli siltä osin kyllä hienoimmasta päästä mitä olen todistanut. Kolmiulotteinen vaikutelma syntyi loisteliaasti ilman minkäänlaisia laseja. Sinänsä Jarren käyttämä tekniikka vaikutti aika simppeliltä, eli lavan edessä ja esiintyjien takana oli liikkuvia ohuita ja läpinäkyviä skriinejä joihin heijasteltiin animaatioita, videoita ja erilaisia tehosteita ja niistä syntyi upea syvyyssuuntaankin toimiva immersio. Tyylikästä, jarremaista ja musiikin kanssa synkronoivaa matskua jota oli ilo seurailla ja laserit jotka suihki hallin kattoa kohden oli huumaavan hienoja. Jarre jos kuka osaa nämä jutut.

Kokonaisuus oli erittäin miellyttävä ja vaikea keksiä mitään erityisen pahaa sanottavaa. Mies oli itsekin aika rupattelutuulella ja verrattuna muistikuviin edellisesä vierailusta, niin huomattavasti yleisöön menevämpi. Muutenkin show ainakin itselleni maittoi enemmän kuin silloin. Asiaan toki saattoi vaikuttaa sekin, että edelliskerralla istuin aika sivussa ja nimenomaan visuaaliset tehosteet jäivät vähän paitsioon, mutta jotenkin setti tuntui muutenkin paremmin rakennetulta nyt. Kelpaisi nähdä kyllä vaikka kolmannenkin kerran.

Jarre sanoikin konsertin lopussa, että toivottavasti näemme uudelleen pian ja ehkäpä seuraavaksi ulkoilmassa. Oliko tuo sitten vihjaus lähitulevaisuudesta, vai pelkkää lämpimikseen jutustelua yleisestä kohteliaisuudesta, paha sanoa, mutta toivotaan edellämainittua. Mieheltähän tosiaan ilmestyy tänä vuonna toinenkin albumi, eli Oxygene -sarjan kolmas osa. Siltäkin kuultiin maistiaisena yksi kipale ja toimihan se. Kyseisen albumin ympärille kietoutuva konsertti kelpaisi kyllä.

 

[Moto]

Jean Michel Jarre - Electronica World Tour, Helsingin Jäähalli 31.10. 2016
....

Pitkään arvoin, mennäkö vai eikö mennä tuohon konserttiin ja lopulta tein päätöksen, kun joskus viime viikon alkupuolella tiketit rupesivat hupenemaan. Ei tarvinnut katua, oli kyllä todella komea veto niin musiikillisesti kuin visuaalisesti. Lähes seitsemänkymppinen Jarre on vetreä pappa ja otti kiitettävästi kontaktia yleisöönkin. Tuossa vireessä ehtii hyvin tekemään vielä Oxygenen 60-vuotisjuhlan kunniaksi neljännen osan albumisarjaan.

Permannolla näytti keskipaikat olevan suosituimpia ja niinpä jotain varttia ennen ilmoitettua alkua (joka jonkin verran myöhästyi) pääsi hyvin melko eteen. Ehkä visualisoinnit hieman kärsivät, mutta kyllä ne vähän sivulta ja läheltäkin näyttivät hienolta. Kannatti välillä kurkkia myös ylös- ja taaksepäinkin, kun laserit ja muut efektit tuottivat hienon "tähtitaivaan" kattoon ja takaseinään. Musiikki on kuitenkin se pääasia ja näyttää uudessakin materiaalissa olevan paljon hyviä siivuja.

Mietin, että voisiko tuo ulkoilmaveto tarkoittaa jotain festaria? Ainakin Flow'hun Jarre sopisi hyvin - tosin mikäpä ei sopisi. Ehkä Jarre ei enää saisi riittävän suuria massoja Suomessa liikkeelle johonkin omaan suurkonserttiin.

Pitäisi varmaan hankkia vähän Jarren levyjä. Ajattelin Oxygenin kanssa odottaa, että trilogia ensikuussa täydentyy ja ne julkaistaan kaikki samassa paketissa.Noin perstuntumalta ainakin Equinoxe, Magnetic Fields ja Rendez-Vouz vaikuttaisivat sopivilta. Tai löytyykö Tediltä tai muilta suosituksia?

 

[Ted Raikas]

Pitäisi varmaan hankkia vähän Jarren levyjä. Ajattelin Oxygenin kanssa odottaa, että trilogia ensikuussa täydentyy ja ne julkaistaan kaikki samassa paketissa.Noin perstuntumalta ainakin Equinoxe, Magnetic Fields ja Rendez-Vouz vaikuttaisivat sopivilta. Tai löytyykö Tediltä tai muilta suosituksia?

No, kyllä ne omat lempparini tuossa listallasi aika tavalla löytyy, Oxygene-Equinoxe-Magnetic Fields on eräänlainen Jarren pyhä kolminaisuus. Lisäksi mielestäni Chronologie on hieno kokonaisuus. Karkeasti ottaen Jarren materiaali 70-luvun puolivälistä johonkin 90-luvun puoliväliin on toimivinta (toki vaan oma mielipiteeni asiasta) ja sen jälkeen on tullut vähän vaihtelevia albumeja, missä on usein hyvää, mutta sitten vähän mielikuvituksettomampaa matskua myös ja ei ehkä niin omaperäistäkään enää. Electronicat on sikäli mielenkiintoisia, että niissä on aika nimekkäitäkin artisteja mukana. Erityisen tunteikas kappale näillä itselleni on Zero Gravity, jonka hän ehti tehdä Tangerine Dreamin kanssa juuri vähän ennen kuin Edgar Froese siirtyi tuonpuoleiseen Moogia näppäilemään. Eilen kuultiin setissä myös tuo biisi.

Kävi kanssa mielessä, että voiskohan Jarre olla mahdollisesti Flow'n yhtenä päätähtenä, mutta sen näkee sitten. Sopisi kyllä sinänsä palettiin. Seuraamme mielenkiinnolla.

 

[Schwein]

Olisi kysymys, jonka takia en viitsi uutta ketjua perustaa, vaan laitan sen tänne johon se aihepiiriltään sopii. Koska olen perheellinen vässykkä, tulee harvemmin keikoilla tai muutenkaan ulkona käytyä. Maanantaina olen menossa tarkistamaan Egotripin syyskunnon Virgin Oiliin, jossa en ole ennen käynyt. Ajattelin kysäistä, että millainen tuo on keikkapaikkana? Onko vinkkejä sen suhteen missä siellä on hyvä katsella ja kuunnella?

Tägätään tähän @Moto , joka sangen ahkerasti keikoilla näyttää käyvän.

 

[heavy]

Ajattelin kysäistä, että millainen tuo on keikkapaikkana?

Ihan ok, jos ei ota huomioon keikkojen liian myöhäistä alkamisaikaa. Yleensä on päässyt ihan lavan lähelle helposti ja taempaakin näkee ja kuulee hyvin. Ja jos haluaa mennä ajoissa paikalle, voi saada yläparvelta eturivin istumapaikan.

 

[Moto]

Tägätään tähän @Moto , joka sangen ahkerasti keikoilla näyttää käyvän.

heavy jo tärkeimmät mainitsikin - mielestäni paikan huonot puolet ovat musiikkiin liittymättömiä eli juuri nuo nykymittakaavassa turhan myöhäiset showtimet - yleensä 0:00, jos ei toisin mainita. Viime aikoina tosin 23:00 on tainnut ruveta yleistymään. Lava on sen verran korkea, että sinne näkee hyvin melkein mistä tahansa.

*Kukkahattu päähän* Myöhäisistä aloitusajoista johtuen tuolla tuppaa tosin olemaan joskus yleisön joukossa ihan tillin tallin olevaa porukkaa, kuten vaikkapa loppukesästä Michael Monroen keikalla. Joku pariskunta siellä kaatuili ja hortoili ihan umpitunnelissa yleisön seassa, eivätkä varmaan enää edes tajunneet, missä olivat.

Toinen joskus negatiivinen puoli on se, että sama kassa myy liput ja tarkistaa ennakkoliput, joten jonot voivat olla melkoiset suosituilla keikoilla ja ennakkolippukaan ei siis auta. Sen voi tietysti välttää menemällä paikalle hyvissä ajoin.

0:00 showtimessä etenkin lauantaisin on tietysti se hyvä puoli, että halutessaan useimmissa tapauksissa ehtii samana iltana ensin vaikka Tavastialle, kun siellä keikat diskon takia loppuvat viimeistään pian 23:00 jälkeen.

E: Näkyy esim. juuri tuo Egotripin keikka olevan niitä, jotka alkavat 23:00:

Virgin Oilin sivu

 

[Schwein]

Kiitos paljon vastauksista, @Moto ja @heavy Olipa hyvä että kysyin. Oletin, että viime vuosikymmenellä tapahtunut keikkojen alkamisajan aikaistaminen ja järkeistäminen koskee kaikkia paikkoja mutta näköjään ei. Tosin kyllä 15 vuotta sitten (silloin kun minä olin nuori) Tavastiallakaan ei ollut tavatonta että keikka alkoi vaikkapa 01:00.

Mutta hyvä tietää, niin voin varautua asiaan.

 

[Schwein]

Raportti reaaliajassa Virgin Oilista. Uhhh... Ei saatana mikä musiikki täällä soi ennen keikkaa (Egotrippi). Keski-ikäiset pikkumustissa pikkujouluasuissaan joraa täysillä jotain Diana Rossia.

Keski-ikää lähestyn pelottavasti itsekin, mutta melkein itku pääsee kun ajattelen että Tavastialla soisi vastaavassa tilanteessa vaikkapa Teenage Fanclub tai The Dodgy. Täällä sen sijaan ruma DJ lämmittelee pikkujoulueukkoja. Ja näyttää ylpeältä siitä. Kukin tyylillään toki.

 

[Schwein]

Egotrippi, Virgin Oil 5.12.2016

Eilen ehdin oikeastaan aloittaa keikka-arvion pienessä maistissa suoraan Virgin Oilista. No, ihan asiaa kyllä kirjoitin eikä mieli ole muuttunut. Osasin kyllä olettaakin että pikkujoulukansaa on liikkeellä. Virgin Oilin DJ toden totta palveli asiakaskuntaa ja soitti sitten mm. Cheekiä, Kaija Koota (tunnin aikana ainakin kaksi biisiä) yms. ennen Egotripin keikkaa. Yhtäkkiä kaiuttimista lävähti Atomic Swingiä, mistä arvasin, että nyt on showtime lähellä, ja siitähän se keikka alkoikin. Ei tainnut olla DJ:n oma valinta tuo.

Kommentoidaanpa hieman sitä itse keikkaakin. Takuuvarmaa Egotrippiähän se oli. Hyväntuulinen bändi soitti pikkujouluteemaan sopivan energisen mutta jokseenkin yllätyksettömän setin. Puolitoistatuntisen aikana kuultiin isoimmat hitit kuten Tänään ei kukaan vastaa, Unihiekkaa, Älä koskaan ikinä ja Matkustaja (jonka voisi jo pudottaa minun puolestani pois). Viimeisimmältä levyltä kuultiin myös varsin monta biisiä. Rauhallisemmista kappaleista mainittakoon ainakin vakionumeroihin kuuluva Varovasti nyt sekä pitkästä aikaa settiin nostettu Posteljooni. Myös uusin sinkku Valtatie soitettiin.

Pelkäsin jo, että loistelias Mestaripiirros jää kuulematta. Mikki kertoi spiikissään konsertin loppupuolella, että olivat jostain syystä unohtaneet soittaa Mestaripiirroksen settiin merkityllä vuorollaan. Mutta soittivat senkin sitten.

Soundeja on vaikea arvioida jo ensinnäkin kirjoittajan kompetenssin puutteen vuoksi, mutta myös siksi, että juuri häiritsevän pikkujouluväen vuoksi hakeuduimme vaimoni kanssa mahdollisimman lähelle lavaa, jossa oli selvästi muitakin tosifaneja (hymiö). Tuossa kohdassa volyymi oli sen verran kovalla, että korvatulppien käyttäminen oli tarpeellista. Toisaalta niiden läpi esimerkiksi Mikin laulu erottui hyvin. Lauloi miellyttävän puhtaasti,

Egotripin pojat kertoilivat välispiikeissään olevansa menossa itsenäisyyspävänä Hollolaan purkittamaan uuden levyn biisejä. Ne maistiaiset, mitä uudelta levyltä on tihkunut, ovat olleet sangen paljon odotuksia herättäviä. SIksi olikin hieman pettymys, ettei Egotrippi soittanut itsestäänselvän Valtatien lisäksi muita uusia lauluja. Vertailun vuoksi esimerkiksi kevään Tavastian-keikalla niitä kuultiin kaksinkin kappalein. No, levynjulkaisukeikkaa odotellessa (olkoon se Tavastialla)!

Arviostani saa kenties hieman kielteisen vaikutelman, mikä ei ole tarkoitus. Konsertti oli kyllä erittäin viihdyttävä. Pieni pettymys jokaiseen Egotripin keikkaan kuitenkin nykyään aina liittyy; nimittäin se, että se tuntuu aina loppuvan liian aikaisin. Kun materiaalia olisi hyvinkin kaksin-kolminkertaiseen settiin, tuntuu 20 biisin setti jopa lyhyeltä. Tällainen HC-fani olisikin enemmän kuin onnellinen jos Egotrippi joskus esittäisi vaikka sellaisen hieman harvinaisempiin kappaleisiin keskittyvän pitkän konsertin. Hinnoittelu keston mukaan!

 

[Moto]

Shöcking Blü, Semifinal 26.12.2016

Shöcking Blü-yhtyeen historian ensimmäinen keikka keräsi Semifinaliin kenties yllättävänkin suuren yleisön. "Mikä ihmeen Shöcking Blü?" kysyy varmasti moni. Semifinalin perinteistä perillä olevat ehkä arvaavatkin, että Kari Peitsamoonhan tämä liittyy ja tänä vuonna "Perinteinen joulushow" oli nimetty "Ei-niin-perinteiseksi joulushowksi". Edellinen ja ainoa kerta, kun olen Peitsamon Semifinalissa nähnyt, oli viime kesänä ja silloin yleisöä oli paikalla vain kourallinen. Siihen nähden yleisömäärä oli yllätys, vaikka ilmeisesti nämä joulukeikat ovat olleet ihan kohtuullisia yleisömenestyksiä aiemminkin.

Viime aikoina Peitsamo on keskittynyt pitkälti akustisiin sooloesiintymisiin, joten tällainen tanakkaan bändisoitantaan pohjaava keikka oli ihan piristävä. Karin lisäksi trioon kuuluu basisti Pete Pohjanniemi ja rumpali Sakke Koivula. Keikan avannut ikivihreä White Christmas olikin koko illan ainoa biisi, joka on julkisesti esitetty aiemmin, kaikki muut biisit olivat vielä levyttämättömältä ja keväällä ilmestyvältä albumilta - niitä oli siis tuskin kukaan kuullut aiemmin, mutta vastaanotto oli ihan innostunut. Albumista (mikäli kaikki tosiaan sille päätyvät) on ilmeisesti tulossa aika pitkä, sillä biisejä kuultiin lähemmäs 20 ja Karin sanojen mukaan settilistaa jouduttiin hieman lyhentämään, jotta Semifinal saadaan tyhjäksi ennen puolilta öin alkaneita pippaloita ("Tavastian räppihelvetti siirtyy tänne").

Shöcking Blü:n nimi on jonkinmoinen tribuutti Peer Güntille ja tuo pumppu olikin läsnä ainakin kolmessa biisissä. "Metallinen Peer Günt-avaimenperä", "Nokkaukko" ja "Varokaa miestä, jonka nimi on Twist Twist". Synkkä muusikkovuosi mainittiin kappaleen "Istun mieluummin kuin kaadun" yhteydessä - Kari kertoi alunperin kirjoittaneen biisin Lemmy mielessään, mutta nyt omisti sen myös Rick Parfittille ja George Michaelille (mainittiin nimeltä) ja muille äskettäin kuoleille.

En itse asiassa omista Peitsamolta muuta kuin yhden tuplakokoelman, mutta tämä setti vakuutti siinä määrin, että varmasti tulee hankittua tuo Shöcking Blü'n debyytti. Melkein voisi sanoa, että joissain biiseissä oli hittipotentiaalia. Niin ei toki tässä maailmassa käy.

E: Ilmankos Peer Günt oli läsnä, kun nuo Pohjanniemi ja Koivula näemmä kuuluvat bändin nykyiseen kokoonpanoon.

 

[heavy]

Shöcking Blü-yhtyeen historian ensimmäinen keikka

Tuli eilen poikettua paikallisessa ja sinnehän tämä yhtye keikkansa jälkeen ilmestyi. Satunnaisia juttujan kuulin naapuripöytään, esim. Karin mielipiteen Vallu Walpiosta. Ja siitä Peer Güntistäkin kuuluivat puhuvan.

 

[Ollakseni]

Kävin tuossa aiemmin illalla tarkastamassa Pintandwefallin livekunnon Loosessa. Helvetin kovahan se oli. Uudet naamiovärit olivat kehittäneet kun tällä kertaa naaman peittivät hopeiset värit. Keikalla soittivat uuden levyn kokonaisuudessaan läpi ja hyvältähän se kuulosti livenäkin. Kappalejärjestystä oli muuteltu jonkin verran levyyn verrattuna. Encoressa vedettiin sitten pelkkää vanhaa materiaalia. Soittaminen meni vähän sinnepäin osassa kappaleista, mutta ei paljoa haitannut. Yleisöltä kysyttiin encoren alussa mitä soitetaan. Zombie voitti Argentinan. Kuvatodisteita en kaapannut vaan nautin keikasta ja lauloin mukana minkä osasin.

Settilista suunnilleen seuraavanlainen (huom. ei järjestyksessä sen tarkemmin):
Come to Rest
I Can't Be Buried
Karaoke Kid
Ode to Natalie
Yours
Never Get Up
Shoot the Amber
Don't Tell Me How It Is
Killer Dolphin
Aquarium Night
Hello My Friend
I'll Be Around
Somewhere I'd Be Worshipped
Seasimularo
----
Okto
Zombie
Jack White
John the Seahorse


Vahvasti semmoinen fiilis että joku biisi unohtui.

 

[Moto]

Kävin tuossa aiemmin illalla tarkastamassa Pintandwefallin livekunnon Loosessa. Helvetin kovahan se oli. Uudet naamiovärit olivat kehittäneet kun tällä kertaa naaman peittivät hopeiset värit. ....

Vahvasti semmoinen fiilis että joku biisi unohtui.

Jaa, olemme olleet taas samassa paikassa. Muistiinpanojeni mukaan et unohtanut biisejä, mutta järjestys oli tämä:
Come to Rest
I Can't Be Buried
Karaoke Kid
Don't Tell Me How It Is
Ode to Natalie
Yours
Shoot the Amber
Hello My Friend
Killer Dolphin
I'll Be Around
Aquarium Night
Never Get Up
Somewhere I'd Be Worshipped
Seasimularo
----
Okto
Zombie
John the Seahorse
Jack White

Minä "äänestin" Argentinaa. Harvoin viitsii noihin huutoäänestyksiin osallistua - Zombie on parempi biisi, mutta kun ne eivät syksyn Korjaamon keikalla soittaneet Argentinaa, niin olisin mieluummin kuullut sen.

Uusi levy kieltämättä vaikuttaa parhaalta albumilta sitten kahden ensimmäisen. Varmaan tytöt ovat itsekin huomanneet niiden kahden seuraavan ongelman: rupesivat olemaan liian "hyviä". Nyt kun on niillä on sooloprojekteja, niin voivat toteuttaa kunnianhimonsa niissä ja keskittyä enemmän hauskutteluun Pintandwefallin alla. Mutta kuitenkin, Seasimularo on teknisestikin pirun hieno biisi. Sellainen kiva iskelmäpoljento yhdistettynä kitararockiin.

Red and Blue Baby lähti keikalta mukaan vinyylimuodossa itse Tough Pintin myymänä. Aivot rekisteröi vasta hieman viiveellä, että sehän taisi kysyä "haluatko siihen nimmarit". Come on Eileen pauhasi ämyreistä siinä vaiheessa sen verran lujaa, että ei kunnolla kuullut ja mutisin vain jotain "oli hieno keikka". Enpä tosin erityisemmin ole muutenkaan nimmareiden perään.

Ei nyt kovin huikea julkkisbongaus, mutta pieni anekdootti kuitenkin. Katselin siinä ennen keikan alkua, että onkohan yksi muutaman metrin päässä oleva misu Sallan ja Miron matka maailman ympäri-yhtyeen Salla. Ei ollut. Vain hetkeä myöhemmin toiselta puolelta meni ohi joku pariskunta. Siinähän ne molemmat Salla ja Miro olivat.

Lämppäri Freeweights oli ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Jonkinlaista syntsapopin ja kitararockin ristisiitosta. Laulajan olemuksesta tuli hieman mieleen Madnessin Suggs ja laulumaneerit olivat ajoittain vähän Morrisseymaisia. Eivät ilmeisesti ole vielä saaneet albumia ulos, vaikka useamman vuoden ovat julkaisseet yksittäisiä biisejä.

 

[Moto]

Rupesin kirjoittamaan viestiä "Kuuntelussa juuri nyt"-ketjuun, mutta tuli sen verran tavaraa, että laitetaan silti tänne.

Huuto!, National Nightmare ja The Black Bubbles, Semifinal, 10.2.2017

Viikonloppuna tuli nähtyä livenä kaikenlaista uutta ja vanhaa. Varmaankin mielenkiintoisin uusista tuttavuuksista oli National Nightmare kolmen bändin illassa Semifinalissa. Jäsenet eivät tosin ole mitään uusia tulokkaita. Rytmiryhmän muodostavat basisti Jimi Sero (mm. Smack) ja Barbe-Q-Barbiesin rumpali Niina Klemetti. Myös laulaja Sami Haxx ja kitaristi Ace Mark ovat jo muuallakin kannuksia hankkineet.

Ensisingle Night Bus ei nyt varmaan ole maailman omaperäisin biisi, mutta hyvin toimivaa perusrokkia. Kertosäe ja biisinnimi tuovat jossain määriin erään toisen yöliikennevälineestä/halvasta viinasta kertovan biisin: National Nightmare: Night Bus - YouTube .

Vain seitsemän biisin settiin kuului muunmuassa myös tuon sinkun B-puoli Rock & Roll Saves Souls ja pari coveria: Rolling Stonesin Dancing With Mr. D ja en ole ihan satavarma, oliko kyseessä sama biisi, mutta "Hit the City" oli varmaankin versio Mark Laneganin biisistä.

Ensimmäisenä esiintyjänä oli The Black Bubbles, jossa Niina Klemetti toimi laulajana ja paljastui varsin voimakasääniseksi tulkitsijaksi. Tämä poppoo ei ole kai vielä julkaissut mitään - ja on aiemmin tunnettu nimellä The Genitals. Toimivaa, mutta jotain siitä kuitenkin puuttui. Paras biisi oli varmaankinj loppupuolella settiä kuultu rauhallisesti startannut ja komeasti loppua kohden paisunut (en ole varma nimestä) My Shooting Star, jolla voisi villitä isompiakin areenoita.

Jo joskus aiemmin kehumani Huuto! oli illan viimeinen esiintyjä ja tuo punkahtava bändi taitaa olla siinä määrin erilainen kuin kaksi edellä mainittua, että vain ehkäpä noin parikymmentä henkeä jäi sitä seuraamaan. Hyvän setin hekin vetivät ja seuraamaan jääneet tykkäsivät, vaikka pojat joutuivat tosin itse hieman innostamaan ennen encorea yleisöä taputtamaan heidät lavalle takaisin... Varmaan olisi kannattanut soittaa vaan koko setti ja jos olisi tullut kunnon aplodit, vetää hihasta joku ylimääräinen. Tuollaisissa monen bändin illoissa ilman varsinaista pääesiintyjää, ei välttämättä odota encoreja. Laulaja sen jälkeen paljasti, että oli joskus aiemmin mennyt yleisön sekaan huutamaan "soittakaa Paranoid!" ja sitten soittanut sen.

Kotimatkalla tuo alussa mainittu Night Bus olisi kyllä soinut päässä, jos olisi kuullut ajatuksensa. Vaihtoehtona oli odottaa ylimääräinen vartti bussia tai mennä heti lähtevällä bussilla, jonka lähimmältä pysäkiltä on n. 10 minuutin kävelymatka kotiin. Hyppäsin sitten tuohon viimeksi mainittuun ja se oli täpötäynnä Otaniemeen matkalla olevia kännisiä opiskelijoita.

 

[Schwein]

Teenage Fanclub ja The Lieblings, Tavastia 15.2.2017

Maailman paras bändi, skottilainen melodista voimapoppia soittava Teenage Fanclub esiintyi eilen Tavastialla. Suomessa yhtye on soittanut viimeksi marraskuussa 2010, jolloin esiintymispaikkana oli Nosturi. Tavastiallakin bändi on soittanut aiemmin, vuonna 2005.

90-luvun alussa mm. Nirvanan lämppärinä (kultti)suosioon noussut bändi veti Tavastian ilmeisesti vain lähes täyteen, mikä on sääli. Toki keskellä viikkoa tämä kai on hyväksyttävä. Itse olen bändiin ihastunut vuonna -97 kuultuani Radio Cityn voimasoitosta biisin Take The Long Way Round. Vuonna -80 syntyneenä olin selvästi junioriosastoa eilisessä Tavastian yleisössä. Vaan samapa tuo, ainakin yleisö oli selvästi mukavasti asiaan vihkiytynyttä.

Paikalla oli luonnollisesti myös monia kotimaisia genren edustajia, kuten Egotripin Knipi. Hieman sinne päin oli myös lämmittelijänä toiminut The Lieblings, jonka lyhyestä setistä kuulin vain kaksi viimeistä biisiä. Niinpä en voi kyseistä esitystä arvioida. Totean vain, että hienoa, että joku vielä tässäkin maassa Egotripin ohella tekee melodista kitarapoppia. Sam Shinglerin mukanaolo ei varmasti ainakaan haittaa, esimerkiksi Montevideon ainoa levy kolahtaa edelleen ja helvetin kovaa kolahtaakin.

Mitä tulee itse Teenage Fanclubin keikkaan, niin vaatimattomasti ilmaistuna hyvähän se oli. Ennen kehuja ja biisiluetteloa rutisen kuitenkin volyymista. Onko sen pakko olla niin kova? Voisikohan siihen saada samanlaista järkeistystä kuin keikkojen alkamisaikoihin? Olin varmasti myös tyhmästi sijoittunut, koska seisoin parvella kaiteen vieressä lähellä lähintä kaiutinta. Seurauksena oli se, että pidin välillä korvatulppia, jotka ikävästi latistavat soundeja. Sitten taas ilman niitä ääni oli aivan liian kovaa monin paikoin. Nosturissa 2010 soundit olivat aivan erinomaiset ja äänenvoimakkuus just eikä melkein. Kaikki kuului kirkkaana ja hyvin. Eli tuosta noottia, en varsinaisesti tiedä kenelle.

Teenage Fanclub aloitti 21:59, kun alkamisajaksi oli ilmoitettu 22:00. Ihailtavaa täsmällisyyttä. Ensimmäisenä biisinä kuultiin jo totutusti Start Again. Setti oli koottu siten, että uudelta levyltä kuultiin noin puolet, edelliseltä hieman seesteisemmältä levyltä ei yhtäkään, ja sitten vanhemmasta tuotannosta tärkeimmiltä levyiltä useita biisejä, mutta myös aivan ensimmäisiltä levyiltä vähintään biisi per levy. Nyt oli selvästi keskitytty enemmän rokkaamaan kuin reilut kuusi vuotta sitten. Ja sehän toki sopii. Keski-ikäiset herrat esiintyivät jälleen hillitysti, mutta ei se siisti habitus ja rauhallinen esiintyminen vähennä millään tavalla rock-uskottavuutta, ainakaan vanhan kunnon Fanniesin kohdalla. Keikan loppuvaiheilla, muistaakseni The Concept -biisin aikana yleisössä innostuttiin jopa pariin stage dive -suoritukseen! Erinomainen saavutus etenkin yleisön ja esiintyjien keski-iän huomioon ottaen.

Alla biisiluettelo. Tein sen levyjärjestyksessä, koska tarkempi luettelo oikeassa järjestyksessä olisi edellyttänyt muistiinpanojen tekemistä. Eikä hyvää keikkaa sellaiseen viitsi uhrata. Alla oleva ei siis ole 100% oikein varmasti. Jotain saattaa puuttua. Mutta tiukka reilun 1,5 tunnin setti oli!

Here
- I’m in Love
- Thin Air
- Hold On
- The Darkest Part Of The Night
- I Was Beautiful When I Was Alive
- The First Sight

Shadows
- Tältä levyltä eivät tainneet soittaa yhtään biisiä. Näin kai se menee,
että kun on viimeksi kiertueella veivattu kyllästymiseen asti uuden levyn
biisejä.

Man-made
- It´s All In My Mind

Howdy!
- I Need Direction
- Dumb Dumb Dumb
- My Uptight Life

Songs From Northern Britain
- Start Again
- Ain't That Enough
- I Don't Want Control Of You
- Your Love Is The Place Where I Come From

Grand Prix
- Sparky's Dream
- Don't Look Back
- Verisimilitude

Thirteen
- Radio

Bandwagonesque
- The Concept
- Star Sign

A Catholic Education
- Everything Flows

+ lisäksi tokavikana kappaleena joku cover, jonka nimestä tahi esittäjästä en saanut selvää.

 

[Kirjoittelija]

Alla biisiluettelo. Tein sen levyjärjestyksessä, koska tarkempi luettelo oikeassa järjestyksessä olisi edellyttänyt muistiinpanojen tekemistä.
+ lisäksi tokavikana kappaleena joku cover, jonka nimestä tahi esittäjästä en saanut selvää.

Veikkaan, että kyseessä oli Grant McLennanin Easy Come Easy Go (nevöhööd):
Teenage Fanclub Concert Setlist at Tavastia, Helsinki on February 15, 2017 | setlist.fm

 

[Schwein]

Veikkaan, että kyseessä oli Grant McLennanin Easy Come Easy Go (nevöhööd):
Teenage Fanclub Concert Setlist at Tavastia, Helsinki on February 15, 2017 | setlist.fm

Kiitos, Kirjoittelija! Tosiaan, onhan tuokin nykyään mahdollista tarkistaa. Täytyykin katsoa kuinka hyvin osuin. Ääritapauksissa tekniikkana oli se, että kuuntelin tänään biisejä ja yritin herätellä muistikuvia siitä, onko eilen mahdollisesti soitettu.

Edit. Otettu pois tårta på tårta - mallinen tägäys, koska olin jo lainannut.

 

[Moto]

Teenage Fanclub ja The Lieblings, Tavastia 15.2.2017

Hieman sinne päin oli myös lämmittelijänä toiminut The Lieblings, jonka lyhyestä setistä kuulin vain kaksi viimeistä biisiä. Niinpä en voi kyseistä esitystä arvioida. Totean vain, että hienoa, että joku vielä tässäkin maassa Egotripin ohella tekee melodista kitarapoppia. Sam Shinglerin mukanaolo ei varmasti ainakaan haittaa, esimerkiksi Montevideon ainoa levy kolahtaa edelleen ja helvetin kovaa kolahtaakin.

Mitä tulee itse Teenage Fanclubin keikkaan, niin vaatimattomasti ilmaistuna hyvähän se oli. Ennen kehuja ja biisiluetteloa rutisen kuitenkin volyymista. Onko sen pakko olla niin kova? Voisikohan siihen saada samanlaista järkeistystä kuin keikkojen alkamisaikoihin? Olin varmasti myös tyhmästi sijoittunut, koska seisoin parvella kaiteen vieressä lähellä lähintä kaiutinta. Seurauksena oli se, että pidin välillä korvatulppia, jotka ikävästi latistavat soundeja. Sitten taas ilman niitä ääni oli aivan liian kovaa monin paikoin. Nosturissa 2010 soundit olivat aivan erinomaiset ja äänenvoimakkuus just eikä melkein. Kaikki kuului kirkkaana ja hyvin. Eli tuosta noottia, en varsinaisesti tiedä kenelle.

Shinglerin paidalle ainakin littipeukku. Itse näin The Lieblingsin keikan kokonaan, varmaan soittivat kymmenkunta biisiä, mutta se ei silti kestänyt edes puolta tuntia. Oli etukäteen tuntematon suuruus ja ennakkoon kuuntelin Spotifystä 2013 ilmestyneen debyytin ja tykkäsin siitä oikeastaan paljonkin. Mutta livenä ei vain oikein iskenyt. Sorruin kuitenkin huonosti vetävässä narikkajonossa tarpeeksi kauan ennakkomyynnissä ollutta toista albumia tuijottaessani ostamaan sen. Pitäisi saada ikuisuusprojekti steroiden uusiminen vihdoin liikkeelle, että pystyy kuuntelemaankin vinyyliostoksia.

Vähän samaa vikaa tuossa bändissä oli kuin Shinglerin 90-luvun The Pansiesissa. Sinänsä kivaa ja toimivaa siltä osin kun on kuullut, mutta ei oikein mitään erityistä tarttumapintaa, joka saisi innostumaan tarkempaan tutustumiseen. Ihmetyttää tosin vanheneeko Sam ollenkaan. Ei se ihan teini tainnut olla Pansiesia luotsatessaankin, mutta näyttää harventuvaa tukkaa lukuunottamatta oikeastaan samalta kuin silloin.

En tiedä mitä tulppia käytit, mutta ainakin "joulukuusitulppien" läpi kuulosti saundit ihan hyvältä. Itsellä on kyllä tulpat jotain akustisia hommia lukuunottamatta melkein aina korvissa, mielestäni kuulostaa paremmalta niin ja ne vielä sopivasti peittävät turhaa taustahälyä ja jotain ikäviä kaikuja ynnä muuta häiriötä.

Itse asiassa Teenage Fanclub on minulle varsin tuntematon suuruus, mutta pitihän tuokin kokea. Täytyy kyllä myöntää, että varmaankin juuri tuntemattomuus aiheutti sen, ettei oikein tahtonut saada keikasta mitään irti. Loppua kohden kyllä parani, kuten usein on tapana. Lopun stagedaivaaja toi mielenkiintoisen kontrastin hillitysti päätään musiikin tahdissa heilutelleeseen keski-ikäiseen yleisöön. Mahtoiko hemmo mätkähtää lattialle ensimmäisellä yrityksellä.

 

[Schwein]

Vähän samaa vikaa tuossa bändissä oli kuin Shinglerin 90-luvun The Pansiesissa. Sinänsä kivaa ja toimivaa siltä osin kun on kuullut, mutta ei oikein mitään erityistä tarttumapintaa, joka saisi innostumaan tarkempaan tutustumiseen. Ihmetyttää tosin vanheneeko Sam ollenkaan. Ei se ihan teini tainnut olla Pansiesia luotsatessaankin, mutta näyttää harventuvaa tukkaa lukuunottamatta oikeastaan samalta kuin silloin.

En tiedä mitä tulppia käytit, mutta ainakin "joulukuusitulppien" läpi kuulosti saundit ihan hyvältä. Itsellä on kyllä tulpat jotain akustisia hommia lukuunottamatta melkein aina korvissa, mielestäni kuulostaa paremmalta niin ja ne vielä sopivasti peittävät turhaa taustahälyä ja jotain ikäviä kaikuja ynnä muuta häiriötä.

Itse asiassa Teenage Fanclub on minulle varsin tuntematon suuruus, mutta pitihän tuokin kokea. Täytyy kyllä myöntää, että varmaankin juuri tuntemattomuus aiheutti sen, ettei oikein tahtonut saada keikasta mitään irti. Loppua kohden kyllä parani, kuten usein on tapana. Lopun stagedaivaaja toi mielenkiintoisen kontrastin hillitysti päätään musiikin tahdissa heilutelleeseen keski-ikäiseen yleisöön. Mahtoiko hemmo mätkähtää lattialle ensimmäisellä yrityksellä.

The Pansies ei minuunkaan kolahtanut koskaan, vähän sellaista liian steriiliä ja kilttiä. Sen sijaan Montevideon dramaattisemmat sävellykset iskee huomattavasti kovempaa. Fever-demoa soitettiin jonkin verran Radio Helsingissä vuonna 2001. Odotukset olivat kovat Montevideon albumin suhteen, joka julkaistiin vasta 2006. Jostain syystä se meni silloin hieman ohi, enkä koskaan tullut sitä hankkineeksi. Vasta viime vuoden lopulla otin kyseisen levyn tehosoittoon - aivan helvetin hieno levy. Sam Shingler katseli pääesiintyjää parvelta niin ikään. Kiinnitiin itsekin huomiota siihen, että kaveri oli aivan saman näköinen kuin silloin vajaa parikymmentä vuotta sitten kun ensimmäisen kerran musiikkiinsa törmäsin.

No joo, mulla oli paskat EARit. Tiedän, ettei ne tuollaiseen tarkoitukseen sovellu oikein, mutten ole koskaan tullut satsanneeksi kunnollisin. Toinen asia on se, että edelleen minusta on nurinkurista että musiikkia kuunnellessa pitää käyttää korvatulppia.

Itse olen tosiaan suuri Teenage Fanclub -fani, joten se että bändi ylipäänsä täällä esiintyy, on jo hieno asia. Ja erittäin hyvän kattauksen tarjosivat tuotannostaan keskiviikkona. Taisi stagedaivaaja tosiaan pudota vähän hallitsemattomasti ekalla yrityksellä. Toinen meni sitten paremmin, vaikka Teenage Fanclubin roudari taimikälie yrittikin vähän estellä.

 

[Moto]

Netta Skog, On the Rocks, 18.2.2017

Tiesinköhän edes ennen tätä iltaa, että harmonikoistakin on olemassa sähköisiä versioita? No nyt ainakin tiedän. Illan keikkatarjontaa tarkastellessa tämä vaikutti sopivalta vaihtoehdolta, mm. Turisaksen ja Ensiferumin hanuristi ja entinen Kultainen harmonikka-voittaja Netta Skog siis soitti kokonaisen soolokeikan On the Rocksissa. Väkeä oli paikalla varsin reilusti ja kun vajaa varttia ennen ilmoitettua showtimeä tulin paikalle, ulottui jono katutason baarin biljardipöydän reunalle asti. Osin se selittyi sillä, että kellarin klubissa oli ollut alkuillasta toinen tapahtuma ja ovet tälle tapahtumalle avattiin vasta 22:00 eli puoli tuntia ennen showtimeä - joka tosin Rocksin tapaan ei täysin pitänyt paikkaansa, Netta kiipesi lavalle reilua varttia myöhemmin ja istui soittamaan matalalle jakkaralle, mikä aiheutti Rocksin muutenkin matalan lavan takia näkyvyysongelmia, etenkin kun eturiviin tuntui olevan kovin hinku isoilla ja karvaisilla miehillä.

Sähköhaitarin sisään voinee ilmeisesti etukäteen ohjelmoida tavaraa ja niinpä aluksi tuntui melkein playbackiltä. Setti koostui yksinomaan cover-biiseistä ja oli pääosin instrumentaalinen. "Neito Pohjolan" (eli Netan laulama Ensiferum-biisi) toivehuudot hän kuittasi tiukasti, että se soitetaan vasta Ensiferumin akustisella kiertueella. Kaksi laulettua biisiä kuitenkin oli mukana: Wicked Game ja Hurt. Hei, tiedäthän Netta, että se on alunperin Nine Inch Nailsin, eikä Johnny Cashin? Yleisö valjastettiin vokalistiksi Maiden-coverissa The Trooper. Muita kokonaisia biisejä oli ainakin keikan avannut Alice Cooperin Poison ja Yngwie Malmstenin Far Beyond the Sun, jolla Netta voitti pari vuotta sitten sähköharmonikan maailmanmestaruuden. Potpureita kuultiin ainakin Nightwishin ja Amorphiksen biiseistä.

Illan "yllätysvieraan" esittely hieman vesittyi, kun se julkaistiin jo etukäteen, mutta arvatenkin muutama ylimääräinen lippu myytiin sen avulla. Children of Bodom-potpurin aikana harmonikka rupesi "soittelemaan omiaan", joten lavalle kutsuttiin avuksi Alexi Laiho. Laiho liittyi myös encoreen, joka oli tuo aiemmin mainittu Hurt. Siinä soitti akustista kitaraa ja varsinaisen setin vierailun aikana sähköistä.

Mielenkiintoinen ja vähän erilainen keikka. Pitää mennä toistekin, jos tulee mahdollisuus.

 

[Vintsukka]

Kari Peitsamon ja Peer Günt -miesten Pete Pohjanniemen ja Sakke Koivulan Shöcking Blü veti tänä iltana aika mainion n. tunnin setin Tampereen Klubilla. Soitanta oli kohdillaan ja soundit toimivat, yleisöä tosin ei paikalla paljon ollut. Toki Peitsamon vanhempaa tuotantoa olisin mielelläni kuullut enemmänkin, biisilistalla oli mukana vain kolme vanhempaa biisiä, kaikki muut pari kuukautta sitten ilmestyneeltä yhtyeen debyyttilevyltä. Mutta tomivat uudetkin biisit mainiosti.

Myös lämppäri, jyväskyläläinen Motörhead-tribuuttibändi Mötherhead rokkasi mainiosti, vaikken suuri Motörhead-fani olekaan.

Ensimmäinen kerta kun näin Peitsamon livenä, toivottavasti ei ollut viimeinen.

 

[oiler99]

Itse kävin Shöcking Blun katsomassa Raahessa päivää aiemmin. Oli kyllä hieno keikka. Lähes koko setti koostui yleisön toivebiiseistä. Tuli Porno with whiskyä, Ankkulia ym.