Ke 7.1.2015 Jukurit-Hokki

  • 1 892
  • 10
Aina pirullinen vastustaja Kainuun korpimailta saapuu Jukureiden vieraaksi vuoden ensimmäiseen kotiotteluun.

Jukurit lähtee illan kamppailuun kolmen ottelun voittoputkessa, kun taas Hokilla on puolestaan allaan tappio Peliittojen vieraana. Helppoa iltaa ei ole Jukureille kuitenkaan odotettavissa, mikäli vanhat merkit paikkansa pitää.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljästi ja voitot ovat tasan 2-2. Edellisellä Mikkelin vierailullaan marraskuussa Hokki vei pisteet Samu Perhosen johdolla maalein 3-2. Mahtaako Niemi toistaa maalillaan tämän tempun?

Joukkueiden kokoonpanot illan vääntöön ovat seuraavat:

Jukurit:

Ronan Quemener (Tadeas Galansky)

Riku Pitkänen-Anthony Guttig-Joonas Kalliola
Juuso Akkanen (C)- Santeri Lukka

Timo Hiltunen-Iivo Hokkanen-Jaakko Turtiainen
Roy Pihlström-Jani Forsström

Teemu Turunen-Oula Palve-Niko Laakkonen
Samuli Piipponen-Juha-Petteri Purolinna

Jani Savolainen-Roope Hämäläinen-Nestori Lähde
Elmeri Laamanen

Kokoonpanossa on pieniä muutoksia Lempäälän reissuun nähden: Lukka ja Purolinna tulevat puolustukseen, Paven tippuu pois ja Laamanen ylimääräiseksi pakiksi. Hyökkäyksessä Kalliola ottaa Nöyräsen paikan kokoonpanosta.

Tuo kolmospari hieman pelottaa. Voi hieman kiirettä pitää vikkelien kajaanilaishyökkääjien kanssa. Kalliola pelasi hyvin ennen joulua ja tuo toivottavasti sitä kaivattua suoraviivaisuutta tuohon ykkösketjun peliin.

Palven johtama kolmikko on ollut viime aikoina hyvässä lennossa ja kun Guttig alkaa myös heräilemään, niin se lupaa hyvää Jukureille.


Hokki:

Timo Niemi (Tuomas Tolonen)

Tomas Mikus-Markus Korkiakoski-Niko Saarenpää
Janne Niva-Lasse Uusivirta

Antti Kurkinen-Balazs Sebok-Niklas Näppi
Janne Pälve-Aleksi Mäkelä

Heikki Klemetti-Tomi Wilenius-Riku Toivo
Ville Hyvärinen (C)-Ville Saukko

Christoffer Seppelin-Samu Pyykkönen-Eemeli Sormunen


Kajaanilaiset osannevat sanoa enemmän omasta kokoonpanostaan, mutta kyllähän Mikusin kanssa saa varuillaan olla, eikä erikoistilanteita paljon parane tarjota. Sebok oli myös viimeeksi Mikkelissä vaarallinen ja taisi tehdä maalinkin, kuten myös Toivo.

Niemellä on myös iso rooli tänään, sillä töitä varmasti riittää, jos Jukurit jatkaa samalla lennolla kuin kahdessa edellisessä ottelussa.


Peliitat-ottelu oli kauden ehjin esitys Jukureilta ja LeKiä vastaan myös tilastojen valossa pystyttiin peliä hallitsemaan, vaikka tulos tasainen olikin. Tänään pitää viimeistellä samalla teholla kuin Peliittoja vastaan, niin ei ole hätäpäivää.

Kotivoittoon uskotaan, tulosta en uskalla lähteä edes veikkailemaan.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Samanlainen esitys Jukureilta kuin oli Lempäälässä, niin pisteet jää Mikkeliin. Vaikka LeKiä vastaan olikin vain maalinpeli, niin Jukurit vei peliä selvästi. Ainoastaan Tapparavahti piti pelin tasaisena. Onko sitten Hokin Niemestä tähän samaan? Ilmeisen hyvin Niemi kai Hokissa on kuitenkin onnistunut. Ei ole vaikea ennustaa, että kajaanilaiset koettavat tänään(kin) nopeilla vastaiskuilla kaataa Jukurit. Jukureiden pakiston on oltava hereillä koko ajan näitä varten, vaikka miten pelin painopiste olisi Hokin alueella. Jopi Kalliolan nostamisesta Guttigin rinnalle peukkua. Kalliolassa on iso potentiaali vielä käyttämättä, ja jos tuo paikka sen vaikka toisi lopullisesti esiin.

Yli 2500 katsojaa ja parin maalin kotivoitto, siitä lähdetään.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Faktat:
*Jukurien kahdessa joulun jälkeisessä ottelussa on loistaneet pelinopeus(potentiaalia on rutkasti jäljellä), kamppailupelaaminen ja yhtenäisyys
*Maaliero näissä 9-2, yksilötasolla ollaan päästy eteenpäin, muttei edelleenkään olla lähelläkään potentiaalista maksimisuoritusta, ei myöskään parantaneet (Guttig, Pitkänen ym)
*Viisikkopeliä ainakin Peliitat-otteluun yksinkertaistettiin entisestään, lisättiin tilan voittamista, vaatii entistä kovempaa henkilökohtaista pelinopeutta
*Hokilla on mennyt huonosti (no en nyt jaksa tarkistaa miten siellä on oikeasti mennyt, korjailkaa jos olen väärässä)

Tietynlainen nollaus on selvästi joukkueen sisällä saatu tehtyä ja otteet ovat olleet mallikkaita ja ennen kaikkea innokkaita. Jos joukkue sai Lempäälän kylmiöönkin ladattua niin pelinopean paketin kuin on kerrottu, niin en ymmärrä miksei samaa tapahtuisi tänään kun Pennanen johdattaa joukkonsa entisen ex-bossinsa ja 3000-päisen(?) yleisön eteen.

Kalliolan sijoittaminen ykköseen on Pendolta pelimiehen temppu, tätä Jopi juuri tarvitsee. Turhautumisen vähenemistä ja otteiden vapautumista oli havaittavissa jo ennen joulua ja nyt haetaan sitten sitä todellista boostia. Neljä tasapainoista ja toisilleen tuttua kenttää, hyvältä näyttää. Jos Jopi löytää oikean sävelen ykkösessä, niin eipä tässä enää pahemmin tarvitse ketjuihin koskea. Lukalta odotan hirmutekoja, kuten ylivoimalta muutenkin.

Ei siis hassummat lähtökohdat otteluun. Naatitaan nyt kun vielä voijaan.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Saarenpää sitten alkoi tekemään niitä maaleja. Hyvä. Mielenkiintoista lukea raportti kun peliä ei ehtinyt katsomaan. Jukureilta pisteet Mikkelistä on aina kova suoritus.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mielenkiintoista lukea raportti kun peliä ei ehtinyt katsomaan.

Voin antaa pikaraportin: Parempi, terävämpi, yritteliäämpi ja ennen kaikkea voittoa enemmän halunnut joukkue voitti täysin ansaitusti.

Jukurit surfaili tänään ihan jossain muualla kuin Kalevankankaan kaukalossa. Huolimatonta, löysää, halutonta ja epävarmaa pelaamista koko joukkueelta. Laukaukset, jos sellaisia aikaan saatiin, oli sellaisia tössäyksiä, että Niemen ei nollapeliinsä tarvinnut tehdä oikeastaan yhtään mitään. Kunhan oli paikalla. Ja suurin osahan noista "laukauksista" tyssähti jo ensimmäiseen Hokki-pelaajaan. Jos ketään ei ollut edessä, niin varmasti ootettiin parin siirron verran, että ainakin yksi kajaanilainen siihen eteen ehti. Onneton suoritus Jukureilta tänään. Olisihan se ollutkin, että oltaisiin voitettu, kun liiga-kookoo koomaili SaPKolle kotonaan. Kun ei maistu, niin ei maistu. Onnittelut Kajaaniin, olitte parempia.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Minusta loistava taistelu yksilötasolla koko joukkueelta; totta kai lopussa oli tunteet ja turhautuminen pinnassa kun ollaan 60min lyöty päätä seinään.

Loistava taistelu yksilötasolla koko joukkueelta? Voi jessus.. en näköjään sitten tajua jääkiekosta yhtään mitään. Onneksi joku tajuaa.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Lyhyesti. Jukureilla oli kauhea kiire mennä häviämään kaksinkamppailut nurkkauksiin ja päätyyn. Hokki oli erinomainen. Yksittäistapauksena olisin huolissani snaipperi Kalliolan edesottamuksista.

Hävettävä esitys miljoonayleisön edessä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Niin, joukkue teki parhaansa. Se teki juuri niin kuin Antti Pennanen käski.

Käskikö Pendo häviämään suurimman osan kaksinkamppailuista? Käskikö Pendo antamaan huolimattomia ja luokattomia syöttöjä? Käskikö Pendo jättämään tilanteita kesken? Käskikö Pendo laukomaan onnettomia lörppyjä ensimmäiseen edessä olevaan Hokki-pelaajaan? Hokki pelasi fiksusti meiltä tilan pois, mutta ihan on vittu turha väittää, että pelaajat pelasivat yksilötasolla loistavan pelin, vaikka minkälaisia jääkiekko-opuksia siteeraat ja tutkit. Esimerkiksi Guttig oli kuin varjo kahdesta edellistä pelistään. Sinnepäin "taistelua" 60 minuuttia. Munaton esitys, ja uskon että pelaajat ovat ihan samaa mieltä.
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Täytyy kyllä sanoa, että minullekaan ei nyt ihan täysin avautunut tuo, että yksilötasolla hyvä taistelu. Yksilötasolla ehkä siinä mielessä, että illan väännössä joukkuepeliä vei suvereenisti Hokki. Toki näitä kiekkotermejä sun muita voi luetella vaikka miten pitkän listan, mutta Jukureiden peliesitys oli kahden hyvän matsin jälkeen heikko. Syötöt huonoja, ne vähän laukaukset huonoja ja Saarenpään ensimmäisessä maalissakin Jukurit tarjoili melkoisen kunniakujan maalipaikkaan. Jonakin toisena päivänä se 0-2 -maalikaan ei olisi ehkä mennyt, mutta toisaalta jos itse jää nollille niin eipä noihin pidä liikaa takertua.

Ottelun ensimmäisen erätauon Lämäri-setit Harppa-sedältä sen sijaan olivat huikeinta hallimusiikkia pitkään aikaan. Musiikit ja yleisömäärä olivatkin ne positiiviset seikat tästä pelistä. Jukureiden onneksi perjantaina tulee nopeasti kasvojenpesun paikka, mutta valitettavasti katsojien osalta voi olla hieman hiljaisempaa.
 
Hokki puolusti hyvin ja käytti saamansa maalipaikat hyväkseen kovalla prosentilla, joten täysin ansaittu voitto kainuulaisille.

Jukureiden pelistä kaikki oleellinen on jo sanottu, enkä minäkään jaksa sen suuremmin negailla saati sitten lähteä etsimällä etsimään mitään positiivista tämän illan esityksestä.

Jos nyt jotain positiivista kuitenkin tästä illasta halutaan sanoa mikkeliläisittäin, niin olihan tuo yleisömäärä ihan mukava. Harmi vain, että tämäniltainen esitys oli mitä oli, minkä vuoksi ilmaisen sisäänpääsyn perässä tulleita katsojia ei jatkossa Kalevankankaalla nähdä maksavina katsojina.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Eivät todellakaan, vaan siksi että Kalevankankaan typerä yleisö huutaa että vedä, ja missään ei ole tilaa josta se kiekko maalille menisi. Ja "typerä yleisö" on tuossa siksi, etten enää muutakaan jaksa tuohon laittaa; se kuvaa hyvin tätä pelaajien kritisointia.

Ai nyt se menikin sitten yleisön piikkiin? Ja pelaajia ei saisi sitten kai kritisoida? Minä kun olen luullut, että jos joku tekee jotain "puolihuolimattomasti" jääkiekkopelissä, niin sitä on oikeus katsojien kritisoida jälkikäteen. Ai niin, vapaa pääsy peliin. Silloin ei ilmeisesti saa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös