Ke 26.2.2014 Jukurit - TUTO Hockey

  • 3 940
  • 25

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Nyt haetaan jo asetelmia pudotuspeleihin ja tässä on yksi mahdollinen puolivälieräpari. Nyt Mikkeliläisillä on oiva tilaisuus näyttää että kiekko kiinnostaa myös sielläpäin kun sarjakärki TUTO tulee kylään. Toivotaan ainakin että jengi löytää halille.

TUTO liitelee tällä hetkellä hienossa voittoputkessa ja viime torstaina kotona kaatui Sport. Jukureitten esitykset ovat taas olleet ailahtelevia ja viime pelissä joukkue hävisi Kajaanissa. Hyvänä päivänä Jukurit on kuitenkin todella paha vastustaja joten TUTO saa kyllä olla hereillä alusta asti. Mielenkiintoista on että TUTO on tällä kaudella voittanut kaikki keskinäiset ottelut joten sitä trendiä olisi hyvä jatkaa. Tai jos tulisi vähintään 1 piste niin sarjakärki säilyy varmasti.

TUTOn kokoonpanosta sen verran että hyvältä näyttää nyt kun pleijarit lähestyy. Ainoastaan Nico Manelius ja Mikko Jortikka ovat edelleen lasaretin puolella. Uskon että Tommi Virtanen seisoo maalissa.

Ottelua näytettään myös Veikkaus-TV:n puolella joten allekirjoittanut tulee ainakin olemaan hengessä mukana huomenna computerin välityksellä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Toivotaan ainakin että jengi löytää halille.

Otetaan oikein ryhmähali ennen peliä?

Jukureiden viime pelit ei ole olleet mistään muusta kiinni kuin maalinteosta. Kajaanissakin joukkue vei peliä mielin määrin, mutta niin vain kotijoukkue piti pisteet, kun paikoista ei laiteta kiekkoa pussiin. Varmasti jokainen Jukuri-fani on mielessään jo pitkään miettinyt ja toivonut, että ne maaliihanat aukeaa vielä ja kunnolla. Tätä ei vaan ole tapahtunut. Maalivahtiosasto on kunnossa, pakistokin ihan ok (tosin kapea) ja hyökkäyspelikin on piristynyt, mutta se tärkein ei vain ota onnistuakseen. Yhdellä tai kahdella maalilla harvoin pelejä voittaa. Sen verran masokismia taitaa ainakin minussa piillä, että tuon maalintekotulpan aukeamiseen vieläkin uskoo, ja miksei uskoisi.. joukkueessa iso liuta äijiä, jotka sen maalin osaa tehdä. Kevät lähenee ja pelit kovenee entisestään, jos se viisastenkivi olisikin sitten niissä..
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En tiedä miksi, mutta jostain syystä monena vuotena olen näistä kohtaamisista pitänyt.
Jukurit on edelleen Mestiksen menestynein seura ja ehkä siksi se kiinnostaa. Tämä kausi on ollut ehkä taas Jukureille vaikea, mutta kuten edellä mainittiin, niin ratkaisuvoimaa sieltä pitäisi löytyä. Lisäksi maalivaahtiosastoon tuli muutos, joka voi vahvistaa pelaajien uskoa.

TUTO Hockey on taas pelannut hyvää puolustuspeliä ja ratkaisuja on myös osattu tehdä. Pientä heikkoutta on edelleen ylivoimapelissä. Niitä tilanteita tulee väkisinkin ja ratkaisuja tiukoissa otteluissa ne pitää kyetä hoitamaan.

Omassa ennakossani heitin muistaakseni tässä pisteet Mikkeliin, mutta yhden Turkuun.

Sport ottelun jälkeen itselläni oli jostain syystä kuva, että seuraava ottelu on parin päivän sisään. Näin ei ollutkaan, joten pistejako voisi muuttua. Mutta koska tässä on tiettyä hakua jo pudotuspeleihin niin en oikein helpolla sitä muuta. Jukurit varmaan haluaa ensisijassa saada maalinteon kuntoon ja korjata tilanteen, että eivät ole vielä meitä voittaneet. TUTO puolestaan varmasti haluaa ylläpitää hyvää tilannetta eikä antaa ykköspaikkaa heti takaisin Sportille (no Kookoo ei helppo ole). Mutta muiden apuun ei ole hyvä tukeutua tässä vaan pyrkiä hoitamaan omat hommat.

No tästä syystä siis veikkaan tasatulosta varsinaisen peliajan jälkeen. Rankkareihin ei päädytä, koska silloin pisteet menisivät 2-1 TUTO:lle. Eli jatkoajalla Jalo syöttää ja kuka tahansa sitten kentällä on pääsee tekemään maalin. Harmittaa nyt jo.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No tästä syystä siis veikkaan tasatulosta varsinaisen peliajan jälkeen.

Jukureiden oltua kaukalossa on tällä kaudella vain 21 kertaa käynyt noin. Ei kai nyt tälläistä harvinaisuutta enää voi tulla..
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Viimeinen kierros ennen auditointien tulosten julkistusta. Kaikki auditoitavat joukkueet ottavat tällä kierrokselle yhteen "sattumalta". Jukurit ei auditoitavia joukkueita vastaan taida olla häävisti tällä kaudella pärjännyt, mutta nyt sillä on paikka näpäyttää sarjajohtajaa ja sotkea kärjen kuvioita. Kotijoukkueen omia kuvioita voi myös ratketa kierroksella, kun Jukurien ylä- ja alapuoliset joukkueet (Jokipojat - K-Vantaa) kohtaavat toisensa. Panoksia siis löytyy ja mahdollisuuksia liikkua sarjataulukossa molemmilla joukkueilla.

TuTo on ollut todella kova viime peleissä ja pisteitä on satanut vieraille. Runkosarjan tilanne varmasti motivoi hyvin TuToa. Pelaajat tietävät Spotin hengittävän niskaan ja erot ovat pieniä. Erittäin tiukka peli lienee tulossa. Sen kertovat jo TuTon viime pelien päästetyt maalit. TuToa vastaan ei tällä hetkellä kertakaikkiaan pärjää, jos omissa soi 3-4 kertaa. Jukureilta löytyy kyllä taitoa pistää kiekko verkkoon jos tilaisuus tulee. Kysymys lienee kuuluu, kumpi käyttää tilanteensa tehokkaammin ja kestääkö kotijoukkueen puolustus TuTon koneen jauhamisen? Veskareilla lienee myös sanansa sanottavana lopputulokseen.

Jukureiden otteluennakossa kerrotaan sponsoreiden tarjoavan pelin ilmaiseksi +60 vuotiaille. Yleisöä luulisi siis löytyvän.

Jukurit uutiset - Jukurit
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Jukurit, TML
Jukureille tähän asti voittamaton sarjakärki saapuu kylään. Viisi yhteistyökumppania MPY:n johdolla tarjoavat yli 60 vuotiaille ilmaispelin, joten yleisöäkin pitäisi olla ihan kohtuullisesti. Tämä senioreille tarjottava ilmaispeli toteutetaan taas mm. MPY:n palvelutiskeiltä noudettavina lipukkeina, jotka hallin kassalla vaihdetaan ottelulipuiksi, joten tuotto tulee täytenä Jukureille.

Katsojamäärät ovat täällä olleet kohtuullisen hyvät, kun miettii Jukureiden menestystä runkosarjassa. Edellisessä KooKoo kotipelissä oli lähelle 1900 katsojaa, se tosin oli lauantaipeli. Enpä tiedä paljonko joutilasta ja potentiaalista Jukurikatsojaa yli kuuskymppisistä löytyy, mutta toivotaan että kauden kokonaiskatsojakeskiarvo ylittyy.

Jukureilla on paljon uusia jätkiä sisässä, mikä takaa ainakin kohtuullisen rauhan päästä sisään joukkueeseen. Ei pitäis kukaan uusista olla ainakaan kovasti silmätikkuna. Siitä huolimatta että TUTO on sarjakärki ja erittäin kova joukkue, niin kaikki muut kuin voitto olisi suuri pettymys.

Niin kevään(!) kuin kotivoitonkin tuoksua on ilmassa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Niin kevään(!) kuin kotivoitonkin tuoksua on ilmassa.

Kevään tuoksuisessa ilmassa lähdetään sarjakärkeä kaatamaan seuraavalla miehityksellä:

I
11 Rohtla - 26 Palve - 19 Lehtinen
3 Järvinen - 20 Forsström
II
17 Savolainen - 10 Jalo - 23 Laakkonen
14 Pihlström - 6 Vaarasuo
III
36 Näppi - 8 Hokkanen - 16 Lähde
4 Akkanen - 7 Purolinna
IV
28 Laine - 15 Nöyränen - 34 Lostedt

Maalissa pelaa 30 Oskari Setänen.

Eipä tuosta mitään isompaa valittamista löydä. Jalkeilla on neljä vahvaa ketjua ja pakistoahan ei pääse muokkaamaan, kun ei niitä ylimääräisiä tahdo olla..

edit. Harmi kun sattui Kamppareiden ensimmäinen puolivälierä samalle illalle. Varmasti näkyy samanaikaiset matsit molempien yleisömäärässä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Harmi kun sattui Kamppareiden ensimmäinen puolivälierä samalle illalle. Varmasti näkyy samanaikaiset matsit molempien yleisömäärässä.

Monesko vuosi peräkkäin, että kauden ratkaisupelejä pelataan samaan aikaan Hänskissä ja Kalevankankaalla... Ihan vinkiksi Huotelin & Lipiäinen: Puhelin käteen ja soittoa naapurille, pelipäivät on tiedossa jo edelliskesänä. Joku luovempi kaveri voisi ideoida vaikka pelit sopivasti peräkkäin, yhteisliput molempiin peleihin ja ilmaiskuljetuksen faneille pelipaikalta toiselle, jos kerran on pakko pelata samana päivänä.

Mutta illan kiekkopelistä. Paperilla Jukureiden kentät näyttävät tasapainoisilta ja luvalla sanoen kovilta. Eihän tuossa pelota muuta kuin kaksikko Järvinen (42 miinusmaalia)-Forsström (36 miinusmaalia). Josko nyt myllerrysten jälkeen pelattaisiin muutama peli näillä ketjuilla eikä vaihdeta joka peliin niin alkavat pelaajatkin löytää toisensa kentällä.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onnea matsiin ja iltaan Jukurit! Toivon tosissani, että tänään saatte kairattua voiton Kalevankankaan yleisön iloksi. Syitä tähän ei varmaan tarvi erikseen eritellä. Mutta pitää sitä välillä teitäkin tältä suunnalta kannustaa! Maali - Jukurit - maali!
 
Edelliskerralla Mikkelissä oltiin jo lähellä voittoa, mutta silloinkin TUTO tuli viime minuuteilla tasoihin ja lopulta voitti jatkoajalla. Toivon mukaan tänään se peli kääntyisi kotijoukkueen suuntaan.

Ja miksipä ei kääntyisi. Edellinen kotiottelu KooKoota vastaan oli erittäin hyvä esitys ja Kajaanissakin joukkue hallitsi peliä, mutta tyhmien jäähyjen seurauksena kaveri nappasi täyden pistepotin.

Tänään pitää vain jatkaa samalla ilmeellä kun nyt on viime pelit pelattu ja karsia rangaistukset minimiin, sillä TUTO hieman tökkivästä ylivoimastaan huolimatta varmasti jossain vaiheessa sen maalin erikoistilanteista tekee, jos niitä liikaa tarjotaan.

TUTOn kokoonpano on tänään seuraava:

Tommi Virtanen (Kimmo Meriläinen)

Juuso Honka-Ville-Vesa Vainiola-Antti Virtanen(C)
Miika Franssila-Olli-Pekka Heinimäki

Anrei Hakulinen-Tuukka Pulliainen-Aki Keinänen
Tony Vidgren-Lauri Kärmeniemi

Aleksi Sillanpää-Anton Kokkonen-Aleksi Rutanen
Mikko Lehtonen-Ryan Ruikka

Juha-Matti Rautajoki-Jani-Petteri Helenius-Henri Ruotsalainen

Ottelun tuomitsevat tänään Aaro Brännare ja Jari Suorsa.

Missiona tänään siis Betonin murtaminen ja vahvasti uskotaan, että se myös murtuu, vaikka TUTO selkeä ennakkosuosikki onkin.

Lostedt tekee maalin ja Jalo syöttää ainakin kaksi. Lopputulos tänään 4-2.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
No niin, TUTO lähtee seuraavanlaisesti illan otteluun:

Hyökkääjät:

Honka - Vainiola - A. Virtanen
Hakulinen - Pulliainen - Keinänen
Al. Sillanpää - Kokkonen - Rutanen
Rautajoki - Helenius - Ruotsalainen

Puolustajat:

Franssila - Heinimäki
Vidgren - Kärmeniemi
Lehtonen - Ruikka

Maalivahdit:

T. Virtanen (AM)
Meriläinen

Ei mitään erikoista. Pieniä muutoksia taas viime pelistä kun Ruotsalainen pelaa nelosessa ja Aleksi Sillanpää kolmosessa, eli Pusa ja Palonen huilivuorossa. Palonen varmaan poissa ettei taas pääse jonkun ihon alle ja aiheuta vastustajan valmentajapotkuja ;-) Honka ha Hakulinen vaihtavat paikkaa keskenään ja Betoni jatkaa maalissa.

Uskallan veikata vähämaalista ottelua. 3-2 Jukureille JA:lla, piste Turkuun ja sarjakärki säilyy. Plättar i påsen!
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pieniä muutoksia taas viime pelistä kun Ruotsalainen pelaa nelosessa ja Aleksi Sillanpää kolmosessa, eli Pusa ja Palonen huilivuorossa. Palonen varmaan poissa ettei taas pääse jonkun ihon alle ja aiheuta vastustajan valmentajapotkuja ;-)

Tosiaan, parempi säästää Jukurit valmentajanvaihdokselta.

Palonen taitaa todennäköisesti olla sairaana tms, sanoihan Ika viimeksi, että Palonen pelasi Sport-matsissa vastoin lääkärin kehoitusta. Kenties on nyt kehoitus mennyt perille ja/tai joku jälkitauti iskenyt Sport-matsin jälkeen? Parempi säästellä vain pelaajia, mitään pakkoa tai painettahan ei ole puolikuntoisia ottaa kentälle.

Ihme kyllä TuTon rosteri kestää tällä erää parinkin pelaajan poissaolot, useinhan on väkeä ollut tässä vaiheessa kautta sairastuvalla tai matkalla sinne. Toivottavasti ei mitään ihmeellistä satu ennen pudotuspelien alkua, ja toivottavasti se Maneliuskin kuntoutuisi siihen mennessä.

Tasainen matsi varmasti tänään. Hiukan minulla on epävarma kutina. TuTolle ei kovin hyvin sovi sarjakärjen ja/tai ennakkosuosikin rooli, varsinkaan kun joukkue ei Mikkelissä pelatessa mikään ennakkosuosikki ole. Mutta jos joukkue niin luulee ja viime pelin jälkeisen saunaillan huurut vielä vaivaavat, niin sitten tulee nopeasti noutaja ja Sport siirtyy takaisin sarjakärkeen.

Toivon, että piste tästä matsista kuitenkin revittäisiin, TuTo pärjää Sportille tasapisteissä silkan maalieron turvin, ja keskinäiset matsithan menivät TuTolle. Sitten täydet pisteet kotipelistä perjantaina ja katsotaan sen jälkeen mitä tarvitaan lisää.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Häh, jopa ikipessimisti Highflyer uskoo Jukurien voittoon :)) TUTO-kannattajat vastaavasti menettäneet jo uskonsa pistepotteihin. Sopii!

Nyt tulee väite; kolme suurinta syytä (pienimmästä suurimpaan) Jukurien huonoon kauteen: maalivahtipeli, pelitavan muutos kesken kaiken ja pään sisällä olevat asiat.

Maalivahtipelihän on kunnossa, samoin alkaa olla Pennasen pelitapa. Viimeinen onkin mielenkiintoinen ja paljon vaikeampi asia. En ala nyt filosofoimaan mistä ne henkiset ongelmat oikein kumpuaa, mutta viime kauden mestaruus ja sen mukana tuomat paineet on ihan varmasti ollut yksi syy. Tasainen ryhmä ja sen mukana tullut epävarmuus rooleista on varmasti toinen. Nyt on kuitenkin työnjaot tehty ja se varmasti helpottaa maalinteon tuskaa tulevaisuudessa.

Silminnäkijähavainnot Kajaanista kertoivat, että pelin päällä oltiin vähän turhankin hyvin. Nyt pelin virtaus tulee varmasti olemaan tasaisempi ja se on hyvä niin puolustukselle kuin Setäsellekin.

Tänään tulee jäälle helvetin hyvin valmistautunut kotijoukkue, ja se on nyt kaikki tai ei mitään. Lopputulos 4-0, maaleja tasaisesti Lehtinen, Laakkonen, Näppi, Lostedt.

Ikuinen Kamppari-ongelma nostaa taas päätään. Tuosta saa kärsiä niin monet urheiluihmiset kuin seurojen talous.. Vaan ei voi mitään, mennään sillä populalla mitä on. Ja sitä on 1856.
 

Oranssipipo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO HOCKEY
Alle tunti ottelun alkuun ja olisi tarkoitus Maunoon mennä katsomaan. Harmi ettei Manelius ole vieläkään pelikunnossa. Toivottavasti saisi edes hieman pelituntumaa ennen playoffeja.

Luottavaisin mielin otteluun lähdetään ja kyllähän sieltä 1-3 voitto väkisin kairataan ja kolme pistettä kohti Turkua.
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Tuto esitti kiekollista peliä ja Jukurit ei. Tässähän ne ratkaisun avaimet oli. Tuto pääsi helposti pois paineen alta syöttelemällä, kun taas Jukurit oli kusessa paineen alla.
Tulee Mikkeliin lyhyt kiekkokevät, se on fakta.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Paljon ei voi peliä kommentoida, kun koko ottelusta näki vain kolmannen erän kunnolla.
No tulos oli minulle positiivinen yllätys. Jätän muille nyt kommentoinit ottelusta. Torjunnat ja jäähyt taisivat mennä sentään tasan.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Isät vei poikia. TuTo menee tällä porukalla tappiin saakka. Ei jäänyt jossiteltavaa tästä pelistä jälkipolville.

Ihailtavan valmista viisikkopelaamista nähtiin tänään Kalevankankaalla TuTon toimesta. Ei ollut Jukureilla mitään palaa tässä pelissä. Muutaman viime pelin perusteella ei tarvitse vetää kummoisia perusteita kotijoukkueen pelien jatkumisilla ensimmäisen kierroksen jälkeen. Ai niin, Onhan meillä voittava maalivahti millä mennään pitkälle kevääseen. Kevään joukkue!

Onnea TuTolle!
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo vei pinnat aika selvin numeroin lopulta. Jukurit taisteli pari erää hyvin vastaan, mutta kun kolmannessa erässä vieraat löivät lopullisen niitin pelille. Yleisöäkin paikalla ihan mukavasti, reilut 2400 katsojaa todistivat kärkijoukkueen vierailua ja kotijoukkueen taistelua. Voitolla TuTo sai hiukan kasvatettua eroa Sportiin. Ero on kahden kärkijoukkueen välillä on vain 3 pinnaa, kun 3 ottelua enää runkosarjaa on jäljellä. Jukurit jatkaa taistelua pudotuspeliviivan tuntumassa ja oikeastaan yrittää vain pitää paikkansa takana ahdistelevaa K-Vantaata vastaan. Pudotuspelien maailma on jo aivan oven takana.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
Tulee Mikkeliin lyhyt kiekkokevät, se on fakta.

Puolustus ei toimi, hyökkäys ei tee maaleja, peli sekaisin suurimman osan aikaa... kun ei toimi niin ei toimi. Kolmas kotiottelu playoffseissa on sopiva tavoite tälle kevään joukkueelle. Siis kotijoukkueelle. Tuton peli taas näytti tasapainoisen hyvältä. Maalivahtipelissä oli iso ero Betonin hyväksi, ei pomppinut ja kiekko palasi nopeasti peliin siinä missä Setämies piti kopit räpsässä ja otti aloituksia omaan päähän. Tuton kaksi ekaa maalia selkeitä puolustus/merkkausvirheitä, edelleen kaipaan sitä hankkimatta jäänyttä ykköspakkia. Viidessä viimeisessä pelissä KAHDEKSAN tehtyä maalia. Ainoa positiivinen asia yleisömäärä.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kova oli yritys, ei riittänyt. Momentum oli myös, ei riittänyt. Ei tuossa mitään rakenteellista vikaa ole, ei vain riittänyt TUTOlle. Onnea 14. peräkkäisestä pistepotista.

Jukurihyökkäyksestä oikeastaan kaikki pelasi "ihan jees" pelin. #19 Lehtinen jäi mieleen.

Puolustus peruuttaa peruuttaa peruuttaa peruuttaa! Sektorin puolessa välissä aletaan mahdollisesti katkomaan. Tuolla vetäytymisellä oikein houkutellaan vastustaja keskustaan.

Maailma ei kaadu, pelit jatkuu ja varaa on parantaa joka osastolla. Huonolle ei hävitty, oikeastaan sarjan parhaalle. TUTOkin on voitettavissa sitten kun se välierissä vastaan asettuu. Kiitos yleisölle paikalla olemisesta.
 

Gameson

Jäsen
Oli kyllä huonoin matsi Jukureilta tällä kaudella. Omiin silmiini edelleen pistää se, että Jukurit ei pääse millään tavalla järkevästi omista pois. Hyökkäyksiin lähdöissä ei ole mitään järkeä ja koko ajan joudutaan luopumaan kiekosta.
On erittäin vaikeaa tehdä maaleja, jos ei pääse edes jauhamaan kunnolla omaa peliään.

TuTon ensimmäinen maalihan syntyi siitä, kun Jukureiden hyökkäykseen lähtö ei onnistunut taaskaa ja TuTo käänsi pelin näppärästi Jukureiden alueelle ja teki hienon maalin. Käsittämättömän huono oli Jukureiden esitys tänään.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukurihyökkäyksestä oikeastaan kaikki pelasi "ihan jees" pelin. #19 Lehtinen jäi mieleen.

Tässä se meidän ongelma juuri on. Neljä ketjullista kavereita höystettynä kuudella puolustajalla tuntuu tyytyvän näihin IHAN JEES-peleihin. Tahtoa tahtoa tahtoa tahtoa ja vielä kerran tahtoa lisää tehdä se maali ja voittaa peli pitää saada esiin, jos meinataan playoffeja pelata neljää peliä enempää. Sellainen "perkele nyt mä meen ja teen kassin" asenne puuttuu joka jätkältä. Ei pelin aina tarvii olla hienoa ja oppikirjojen mukaista, se on ihan se ja sama miten se maali tulee, kunhan se tulee. Tänään TUTO vei pisteet ansaitusti sen ihmeempiä esittämättä. Keskialue tukkoon ja Jukurien heikot hyökkäyksiin lähdöt kuriin + omista paikoista maalit tehokkaasti ja siinä se oli.

Illan ainut plussa mikkeliläisittäin yleisömäärälle. Yli 2400 katsojaa on hyvä määrä, kun ottaa vielä huomioon Kamppareiden samanaikaisen pelin (yleisöä 722).
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Maalivahtipelihän on kunnossa, samoin alkaa olla Pennasen pelitapa.

Boldattu osuus by minä.

En tiedä onko nämä sun Jukuri myönteiset kirjoituksesi provoja vai oletko oikeasti noin suuren sinikeltaisen sydämen omistava mikkeliläinen. Mikäli näistä kahdesta jälkimmäinen osui kohdalleen niin avaatko vähän tuota boldattua osaa lainauksesta ja kirjoituksestasi. Koska ei meinaan avaudu minulle eikä varmaan kenellekään muullekaan ei-mikkeliläiselle. Pennanen oli totaalisen virhe valinta päävalmentajaksi tollaiseen tilanteeseen missä Jukurit joulukuussa oli. Ymmärtäisin jos joku Peliitat, SaPKo tai LeKi ottaisi Pennasen harjoittelemaan Mestis-tasolle päävalmentamista, mutta että mestaruudesta ja Liiga-noususta haaveileva sarjan hallitseva mestarijoukkue? Ei ikinä. No Pennasen aikana Jukurit on hävinnyt lähes kaikki ottelunsa ja nyt vielä viime viikkkoina on lähes puolet rosterista mennyt uusiksi. Jos tosta paletista vielä joku saa aikaan Mestiksessä välieräjoukkueen niin lupaan melkeinpä tehdä mitä vaan, on se sitten sukkien syömistä tai potkukelkalla Hangosta Ivaloon reissua.

Kun katsoo Jukurien runkosarjan viimeisiä otteluita, kaukana ei olla tilanteesta, että joukkue saa kasaan kolmesta viimeisestä ottelusta pyöreät nolla pistettä. Kiekko-Vantaalle riittää tässä tapauksessa yksi voitto siihen, että lohipaidat menevät 7. sijalle. Jukurien onni on siinä, että JYP-Akatemia ei raavi kahdeksaa pistettä kolmesta viimeisestä ottelusta ja näin hallitsevat mestarit pääsevät puolivälierissä TUTOa vastaan. Neljästä poikki ja kesälomalle.
 

hil

Jäsen
Suosikkijoukkue
West Bromwich Albion, Primeira Liga e Segunda Liga
Tuusan kaipaamaa tahtoa sinne kentälle olisi tosiaan kaivattu. Eräs entinen TUTOn valmentaja puhui aina miten 95 prosentin keskittyminen takaa 50 prosentin suorituksen. Kalevankankaalla kumpikaan ei mennyt ihan sata lasissa, vaan mentiin lähempänä sitä 50 prosentin suoritusta. Silti TUTO vei - käytännössä tyhjäkäynnillä pelaten - ottelun selityksittä. Voisi olla kyyti kylmää mikäli TUTO sattuisi vastaan playoffien 1. kierroksella ja pelaisi sata lasissa, siinä ei paljon auttaisi vaikka Jukuritkin pelaisi sata lasissa.

Ylivoimissa on palattu päiväjärjestykseen. Toisessa ei tainnut tulla yhtään torjuntaa Virtaselle kun se ainoa laukauskin meni yli.

Illan mielenkiintoisinta antia olikin eräässä seurueessa kerrottu "varma" tieto että Pikkarainen on käytännössä varmasti KooKoon seuraava valmentaja.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Illan mielenkiintoisinta antia olikin eräässä seurueessa kerrottu "varma" tieto että Pikkarainen on käytännössä varmasti KooKoon seuraava valmentaja.

Yhtä "varmana" tietona olen kuullut useammaltakin taholta, että se on Ahvenjärvi. No oli kumpi tahansa tai ei kumpikaan niin toisen ketjun aiheita ovat nämä, joten ei tästä sen enempää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös