Ke 13.1.2016 Blues - HPK

  • 2 504
  • 10

Onko hassuttelu Kähkösen maalinteon suhteen

  • kulunutta?

    Ääniä: 7 28,0%
  • vai

    Ääniä: 14 56,0%
  • hauskaa?

    Ääniä: 6 24,0%

  • Äänestäjiä
    25
  • Poll closed .

BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Olipa kerran jääkiekkojoukkue nimeltä Espoo Blues. Kauden 2015-2016 aluksi oli havaittavissa hyvää pöhinää kausikorttimyynnin ja yritysmyynnin osalta. Kausikortteja oli myyty yli 2000 kappaletta ja mukaan toimintaan oli saatu suuria espoolaisia yrityksiä, joiden avulla Bluesista kehitetään viiden vuoden sisällä yksi suurimmista seuroista Suomessa.

Pelaajistossa tulijoina olivat muun muassa Tomi Sallinen, Jani Lajunen ja Mikko Koskinen. Lähtijöitä oli vain pari marginaalipelaajaa, koska kaikki halusivat Espooseen Marjamäki-Lehterä kaksikon valmennukseen, joka oli tuonut kultaa edelliskaudella Bluesille.

Kausi lähti loistavasti liikkeelle ja maalivahtiduo Koskinen-Kähkönen on ottanut kaiken kiinni. Hyökkäyksessä sentteristö Hirso-Sallinen-Lajunen on esittänyt sellaista dominointia, jota ei ole nähty ennen Liigassa. Puolustuksen johtohahmoina toimii Arto Laatikainen ja pakkipari Otso Rantakari on tehnyt jo 10 maalia ylivoimalla.

Iltalehden Pekka Jalonen ja Urheilulehden Palomäki(?) hehkuttavat, kuinka Blues pelaa upeaa kiekkoa ja joulutauolle lähdetään Bluesin kahdeksan pisteen johdossa kakkoseen, joka on KalPa. Viimeisinä ovat Kärpät ja HIFK. CHL:ssä ollaan menty voitosta voittoon ja eilen kaatui Kärpät 6-1 Mikko Lehtosen tehdessä tehot 3+1. Oli muuten upea voitto...

Niin ja sitten heräsin Bluesin taloustilanteeseen, pelaajamyynteihin, jatkuvaan valehteluun ja Blues-HPK spektaakkeliin, jonka päivämäärä on 13.1.2016. Odotettavissa on ottelu, jonka Blues voittaa 3-0. Maalintekijöinä Suomela, Rantakari ja Kähkösen Kaapo.

Odotan ottelua innolla.
 

Ralph

Jäsen
Ja Jukka Jalosen johtama HPK lyö avauskentälliseen hyökkäystrion Ville Leino - Niko Kapanen - Eric Fehr, pakkiparin Mikko Mäenpää - Craig Schira ja maalissa aloittaa Juuse Saros, joka on pelannut lähes kaikki kauden ottelut. Miika Wiikman on näin ollen tyytynyt avaamaan luukkua ja on pelannut vain neljässä ottelussa, jossa rikkoi oman nollapeliennätyksensä pitäen maalin puhtaana noin 200 minuuttia.

Kakkosketjussa klassinen Antti Miettinen - Tommi Santala - Eero Somervuori, joka tutusti miehittää pistepörssin kärkisijoja. Heidän takanaan puolustavat Tuukka Mäkelä ja Mathias Porseland, jotka paikkaavat hyvin toistensa heikkouksia. Kolmoskentästä löytyy sitten kovuutta Jari Sailion muodossa, peliälyä Ville Viitaluoman tavoin ja taituruutta kroatialaisittain Borna Rendulicin myötä. Kolmospakkiparissa miehiä seinille viskoo Petteri Nikkilä ja hänen kanssaan luutii Juuso Hietanen. Hyökkäyksen täydentää neloskentällinen, jossa Josh Holden saa laidoilleen Janne Lahden ja Marek Viedenskyn. Seiskapakkina tänään toimii Martin Strbak.

Ja kaikestä tästä huolimatta HPK on sarjassa viimeisenä eniten maaleja päästäneenä ja toiseksi vähiten maaleja tehneenä. Vähemmän on tehnyt ainoastaan tämäniltainen vastustaja Blues, jota vastaan alkukauden keskenäiset kohtaamiset on hävitty maalierolla 1-7.

Kotipeleissä ei käy katsojia, kuten ei vastustajankaan. Tänään odotettavissa noin 1500 katsojaa, jos hyvä säkä käy. Kaiuttimista soi Omituisten otusten kerho, vaihtopenkillä jauhetaan purkkaa ja otteluisäntä Petro huutaa "rairati rai" mikrofoniinsa.

Ottelu ei pääty 3-0, kuten avausviestissä veikkattiin. Se päättyy vierailijoiden 3-2-voittoon ja vierasjoukkueen maaleista vastaavat Joona Karevaara, Juhani Jasu ja Antti Bruun.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ottelu ei pääty 3-0, kuten avausviestissä veikkattiin. Se päättyy vierailijoiden 3-2-voittoon ja vierasjoukkueen maaleista vastaavat Joona Karevaara, Juhani Jasu ja Antti Bruun.

No tuo Karevaara nyt on jo melkoista hassuttelua. Tänään voisi olla mahdollista nousta jumbosijalta, mutta tuskin me sitä halutaan. Tässä on ihan hyvä.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Arvosen taktiikka on pysyä jumbona tappiin asti... viimeinen saa ensimmäisen draftvuoron you know.
 

ohiveto1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Moberg suoraan ykköspakkipariin
Blues:
Sailio-Makkonen-Poukkula
Kaijomaa-Moberg

Arkiomaa-Tiivola-Mahbod
Kukkonen-Vaakanainen

Puhakka-Suomela-Pitkänen
V.Vainio-Seppälä

Rooba-Niemelä-Lahtinen
Kangasniemi

Kähkönen,Engstrand
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
HPK on tällä kaudella ollut Bluesia vastaan aivan aseeton ja niin tulee olemaan tänäänkin, sillä tuskin Pantse nyt yhtäkkiä mitään uutta asian korjaamiseksi on keksinyt.
Kerho!
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eipä se kovin kaksisesti mene Kerhollakaan. Kuitenkin viimeisestä 10 ottelusta jumbo-HPK on jäänyt pisteittä vain 5 kertaa. Tähän sisältyy 4 suoraa voittoa ja yksi voittolaukauskilpailusta. Suunta on ylöspäin.

Blues on vastaavasti viimeisestä 10 ottelusta jäänyt pisteittä 4 kertaa. Suoria voittoja on 3, lisäksi jatkoajalla on hävitty 2 kertaa ja voittolaukauskilpailussa kerran. Blues on pelannut viimeaikoina tulosten valossa omalla tasollaan tai vähän yläkanttiin ottaen huomioon joukkueen pelaajistossa tapahtuneet muutokset.

Bluesilla on mahdollisuus voittoputkeen, HPK taas siirtyisi voitolla Ilveksen ohi. Kun runkosarja lähestyy päätöstään, saattaa tämän pelin tulos olla ns. 6 pisteen arvoinen.

Vaikka Rantakari lähti Bluesista, niin tänään on mahdollista nähdä ns. "voittavaa kiekkoa". Hallille siis!
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Mestis-tason kiekkoa tänään Espoossa, yleisöä oikeasti max 2000. Poukkula, Makkonen ja Kaijomaa koko ajan jäällä. Onko tämä kolmikko se, jota yleisö tulee sankoin joukoin katsomaan?
Kerhosta nousi esiin pirteä Manninen, Perhonen maalinsuulla.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mestis-tason kiekkoa tänään Espoossa, yleisöä oikeasti max 2000. Poukkula, Makkonen ja Kaijomaa koko ajan jäällä. Onko tämä kolmikko se, jota yleisö tulee sankoin joukoin katsomaan?
Kerhosta nousi esiin pirteä Manninen, Perhonen maalinsuulla.
Peliaikakuningas oli seppälä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös