Spekulaatiot ensi kaudesta voisi heittää roskakoriin tässä vaiheessa ja keskittyä oikeasti tähän kauteen. Nyt ei näytä hyvältä, ei. Miksi monet näyttävät lakaisevan sen maton alle? Syytetään yksipuolisesti Saarista ja mietitään jo ensi kautta, kun ah niin mahtavaa Rautakorpea ollaan huhuttu Tapparaan? Miksi analysointeja tilanteen parantamiseksi ei olla juuri tehty, vaan lähdetty kuin gloorihuntterit odottamaan ensi kauden mahdollista menestystä ja valitettu. Vaikka mestaruuskautta ja tätä kautta ei voikaan verrata täysin keskenään, niin silloinkin tilanne oli välillä jopa lähes yhtä paha. Puhuttiin Rautakorven paukkujen loppumisesta, osa saattoi todella kääntää katseensa jo seuraavan kauteen, julkaistiinhan sopimus Saarisen kanssa jo hyvissä ajoin. Mitä jos pelaajatkin olisivat luovuttaneet puolivälierissä, kun Tappara hävisi toisen osa-ottelun Bluesille Tampereella ja voitot olivat jo 0-2? Tai jo silloin, kun Tappara rämpi aivan play-off viivan tuntumassa(oliko jopa sen alapuolella?)? Minulla on muuten se tuntuma, että kirjoitin tällaisen viestin luovuttamisen naurettavuudesta mestaruuskaudellakin. En tiedä, onko vain harhamuistikuva.
Vaikka voidaan ajatella, että kannattajien luovuttaminen ei vaikuta mitään, niin sanoisin, että se ei pidä täysin paikkaansa. Kun pelaajat huomaisivat, että kannustusta ei tulisi ja yleisöä ei kävisi, niin sillä on tällaisessa tilanteessa pieni henkinen vaikutus. Tai kannattajien ainakin pitää uskoa siihen. Kuka kannattajaksi itsensä lukeva tunnustaa, ettei enään aio käydä yhdessäkään ottelussa menestyksen takia? Miksi? Kannattaako henkilö siis Tapparaa sen takia, että näkisi Tapparan menestyvän, jolloin voisi olla mukana kokemassa riemua siitä? Niin, kyllä minäkin kannatan Tapparaa sen takia, että voisin kokea menestyksen hetkiä. Mutta kannatanko Tapparaa vain silloin, jos on odotettavissa, että se menestyy? En. Siksi minä olen jaksanut käydä otteluissa tähän asti, että minulla on toivo siitä, että joukkue menestyy. Sitä toivoa riittää siihen asti kunnes joukkueen mahdollisuudet siihen ovat menneet.
Ajatellaan Pelicansin kannattajia. Mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet, mikä saisi kannattajan menemään halliin? Yksittäisen ottelun voitto. Jokerit-voitto tarjosi varmasti hetkellisen tunteen joukkueen menestymisestä. Helppo tietysti sanoa täältä. Minä en varmaankaan kävisi kovinkaan monessa Tapparan pelissä, jos pudotuspelimahdollisuudet olisivat jo menneet. Sen myönnän, viime vuosien menestys on luonut sellaiset arvot menestymisestä, että yksittäisen ottelun voittaminen ei riitä ilman suurempaa päämäärää. Lahdessa voi olla toisin ja uskoisin, että jossain määrin varmasti onkin.
Miten joukkue nousee tällaisesta kurimuksesta? Mistä löytyy se toivo? Nimon paluu on varmasti yksi kiinnekohta. Toinen on nykyisen joukkueen ketsuppipullon aukeaminen. Jos maalipaikoissa ei yhtäkkiä enään puristettaisi, syötöt eivät olisi yhtä väkinäisiä ja joukkueessa vallitsisi hyvä ilmapiiri. Siinä kannattajatkin voivat olla mukana. Kannustamalla ja luomalla näin hyvää ilmapiiriä halliin. Muistaako joku vielä syksyn harjoituspelit? Nehän pelattiin ilman Nimoa. Miksi silloin kulki ja kaikki näytti hienolta kautta ajatellen? Saarisen kritisoitu pelisysteemikin toimi, pelaajilla oli itseluottamusta, maalejakin tehtiin. Siihen pakettiin saatiin vielä SM-liigan maalikuningas parin vuoden takaa ja todellinen taistelija, NHL:ään tiensä raivannut oma kasvatti. Miksi kausi on ollut tähän asti floppi? Kyse voi olla pienistäkin asioista. Se on selvä, että nykyinen joukkue kaipaa ratkaisijoita. Chlubna petti ja Nieminen oli pitkällä sairaslomalla. Kukaan ei noussut esiin, vaan monien taso sen sijaan laski edelliskausista, kun odotuksena olisi ollut uusien vastuunkantajien esiinnousu. Ei Tapparalla ollut tähän kauteen lähdettäessä mitään takuuvarmoja 20-maalin miehiä(Chlubnan piti olla), ratkaisijoita piti nousta nuorten lupaavien pelaajien joukosta. Ei ole noussut. Joukkueen pahaa tilannetta helpottaisi jo parin liiderin tulo joukkueeseen. Sen varjossa muutkin voisivat löytää peli-ilonsa.
Minä en ole mikään yltiöpositiivinen kannattaja. Olen kironnut joukkueen viime aikoina monet kerrat ja ajatellut tappioiden jälkeen, että tämä kausi on tosiaan menetetty, jos puhutaan pudotuspeleissä menestymisestä. Jos kirjoittaisin tätä vaikkapa toimittajan näkökulmasta, toteaisin varmasti noin. Ne ovat kuitenkin vain ennustuksia. Varsinkin tässä vaiheessa urheilusta, jääkiekosta ja SM-liigasta puhuttaessa tilanne muuttuu koko ajan. Koko ajan joku toimittajan mielikuva Tapparan mahdollisuuksista elää. Toisaalta jollain toimittajan mielikuvalla ei ole mitään väliä. Väliä on vain sillä, miten Tappara pelaa. Runkosarjaa on jäljellä 20 ottelua, se on hemmetin paljon. Siinä ajassa ehtii tapahtua, vaikka mitä vai mitä Tappara? Lokakuun lopussa tilanne oli vielä toisenlainen. Toivotaan ja uskotaan muutokseen. Toivottavasti johto, valmennus ja joukkuekin tekevät niin.
Vaikka voidaan ajatella, että kannattajien luovuttaminen ei vaikuta mitään, niin sanoisin, että se ei pidä täysin paikkaansa. Kun pelaajat huomaisivat, että kannustusta ei tulisi ja yleisöä ei kävisi, niin sillä on tällaisessa tilanteessa pieni henkinen vaikutus. Tai kannattajien ainakin pitää uskoa siihen. Kuka kannattajaksi itsensä lukeva tunnustaa, ettei enään aio käydä yhdessäkään ottelussa menestyksen takia? Miksi? Kannattaako henkilö siis Tapparaa sen takia, että näkisi Tapparan menestyvän, jolloin voisi olla mukana kokemassa riemua siitä? Niin, kyllä minäkin kannatan Tapparaa sen takia, että voisin kokea menestyksen hetkiä. Mutta kannatanko Tapparaa vain silloin, jos on odotettavissa, että se menestyy? En. Siksi minä olen jaksanut käydä otteluissa tähän asti, että minulla on toivo siitä, että joukkue menestyy. Sitä toivoa riittää siihen asti kunnes joukkueen mahdollisuudet siihen ovat menneet.
Ajatellaan Pelicansin kannattajia. Mahdollisuudet pudotuspeleihin ovat menneet, mikä saisi kannattajan menemään halliin? Yksittäisen ottelun voitto. Jokerit-voitto tarjosi varmasti hetkellisen tunteen joukkueen menestymisestä. Helppo tietysti sanoa täältä. Minä en varmaankaan kävisi kovinkaan monessa Tapparan pelissä, jos pudotuspelimahdollisuudet olisivat jo menneet. Sen myönnän, viime vuosien menestys on luonut sellaiset arvot menestymisestä, että yksittäisen ottelun voittaminen ei riitä ilman suurempaa päämäärää. Lahdessa voi olla toisin ja uskoisin, että jossain määrin varmasti onkin.
Miten joukkue nousee tällaisesta kurimuksesta? Mistä löytyy se toivo? Nimon paluu on varmasti yksi kiinnekohta. Toinen on nykyisen joukkueen ketsuppipullon aukeaminen. Jos maalipaikoissa ei yhtäkkiä enään puristettaisi, syötöt eivät olisi yhtä väkinäisiä ja joukkueessa vallitsisi hyvä ilmapiiri. Siinä kannattajatkin voivat olla mukana. Kannustamalla ja luomalla näin hyvää ilmapiiriä halliin. Muistaako joku vielä syksyn harjoituspelit? Nehän pelattiin ilman Nimoa. Miksi silloin kulki ja kaikki näytti hienolta kautta ajatellen? Saarisen kritisoitu pelisysteemikin toimi, pelaajilla oli itseluottamusta, maalejakin tehtiin. Siihen pakettiin saatiin vielä SM-liigan maalikuningas parin vuoden takaa ja todellinen taistelija, NHL:ään tiensä raivannut oma kasvatti. Miksi kausi on ollut tähän asti floppi? Kyse voi olla pienistäkin asioista. Se on selvä, että nykyinen joukkue kaipaa ratkaisijoita. Chlubna petti ja Nieminen oli pitkällä sairaslomalla. Kukaan ei noussut esiin, vaan monien taso sen sijaan laski edelliskausista, kun odotuksena olisi ollut uusien vastuunkantajien esiinnousu. Ei Tapparalla ollut tähän kauteen lähdettäessä mitään takuuvarmoja 20-maalin miehiä(Chlubnan piti olla), ratkaisijoita piti nousta nuorten lupaavien pelaajien joukosta. Ei ole noussut. Joukkueen pahaa tilannetta helpottaisi jo parin liiderin tulo joukkueeseen. Sen varjossa muutkin voisivat löytää peli-ilonsa.
Minä en ole mikään yltiöpositiivinen kannattaja. Olen kironnut joukkueen viime aikoina monet kerrat ja ajatellut tappioiden jälkeen, että tämä kausi on tosiaan menetetty, jos puhutaan pudotuspeleissä menestymisestä. Jos kirjoittaisin tätä vaikkapa toimittajan näkökulmasta, toteaisin varmasti noin. Ne ovat kuitenkin vain ennustuksia. Varsinkin tässä vaiheessa urheilusta, jääkiekosta ja SM-liigasta puhuttaessa tilanne muuttuu koko ajan. Koko ajan joku toimittajan mielikuva Tapparan mahdollisuuksista elää. Toisaalta jollain toimittajan mielikuvalla ei ole mitään väliä. Väliä on vain sillä, miten Tappara pelaa. Runkosarjaa on jäljellä 20 ottelua, se on hemmetin paljon. Siinä ajassa ehtii tapahtua, vaikka mitä vai mitä Tappara? Lokakuun lopussa tilanne oli vielä toisenlainen. Toivotaan ja uskotaan muutokseen. Toivottavasti johto, valmennus ja joukkuekin tekevät niin.