Kausi on ohi, pelaajakauppa auki!

  • 62 809
  • 355

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Pee kirjoitti:
Jälkimmäistä ei ainakaan ole vaikea uskoa. Kannattajien hehkuttamalla Wallinheimolla oli lähtövirityksiä jo viime kauden jälkeen voimassa olleesta sopimuksestaan huolimatta, ja varmasti rahanahne paska haluaa pelata loppukauden muualla.

Onko Sinkkukin niitä kuuluisia "mieshuoria"? Parempihan Wallinheimon on kerätä fyffee kauan kaipaamassaan Sveitsissä jonne hän on vaimoineen on aina halunnut ;) . (Kunhan palaa syksyksi takaisin kotiin)

Säästäähän Jyppi rahaa jos SW lähtee ja Tuokkola on mielestäni täyttänyt tuurajan paikan odotuksia paremmin.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paastainen kirjoitti:
Säästäähän Jyppi rahaa jos SW lähtee ja Tuokkola on mielestäni täyttänyt tuurajan paikan odotuksia paremmin.

Aivan ja minähän sanoinkin, että "minun puolestani (Wallinheimo) saa mennä ja saa vaikka jäädä ensi kaudeksikin, vaikka sopimus onkin taas voimassa". Lisäsin myös, että "Tuokkolan optio käyttöön ja maalivahtiosasto on varmasti ihan yhtä hyvässä kunnossa kuin tälläkin kaudella".
 

softdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pee kirjoitti:
rahanahne paska haluaa pelata loppukauden muualla.

Raha kelpaa monille, en tiedä mistä tuo paska sitten juontaa juurensa. Mielestäni Sinkun päästäminen korvausta vastaan sveitsiin siinä vaiheessa kun mahdollisuudet playoffeihin on menetetty olisi järkevä ratkaisu. Tästä on seuralle suoraa taloudellista hyötyä, sekä päästään peluuttamaan Tuokkolaa tulevaisuuden varalle. Rahan ohella vanhalle vahdille merkkaa myös mahdollisuus kokea menestystä jossain päin maailmaa. Toki kiinnostaisi myös tietää tällaisesta toimintamallista seuraava rahallinen korvaus, mutta luulisin sen olevan kannattavampaa kuin peluuttaa kallista kaveria muutamassa merkityksettömässä matsissa.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
softdog kirjoitti:
Raha kelpaa monille, en tiedä mistä tuo paska sitten juontaa juurensa. Mielestäni Sinkun päästäminen korvausta vastaan sveitsiin siinä vaiheessa kun mahdollisuudet playoffeihin on menetetty olisi järkevä ratkaisu. Tästä on seuralle suoraa taloudellista hyötyä, sekä päästään peluuttamaan Tuokkolaa tulevaisuuden varalle. Rahan ohella vanhalle vahdille merkkaa myös mahdollisuus kokea menestystä jossain päin maailmaa. Toki kiinnostaisi myös tietää tällaisesta toimintamallista seuraava rahallinen korvaus, mutta luulisin sen olevan kannattavampaa kuin peluuttaa kallista kaveria muutamassa merkityksettömässä matsissa.

Näin on. Eikös sveitsiläiset voi ottaa porukkaa vielä tamikuun jälkeenkin, vrt. Kovanen ja Sinkku viime keväänä. Jos (ja kun) JYP menettää mahdollisuutensa, on kaikille osapuolille mielestäni parempi, että Sinkku halutessaan pelaa Sveitsissä loppukauden. Tuokkolakin saa siinä arvokasta kokemusta.
On melko roisia syyttää miestä rahanahneudesta, jos ylipäänsä JYPin palkkalistoilla on. (Case Kovanen on erilainen - kukaan ei ollut halukas ottamaan häntä ennenkuin sai JYPissä vähän kannuksia.)
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, ja eiköhän Sinkun lähtöhalukkuuteen vaikuta vähän sekin, että yhtenä jatkosopimuksen tekoon vaikuttaneena syynä oli Jypin johdon lupaukset, että tähän kauteen panostetaan, ja hommataan kunnon vahvistuksia. Ja kun ketään ei tullu, niin kyllä siinä helposti kokee ittensä kusetetuksi, ja varmaan helpommin tekee mieli käydä hakemassa vähän takasin niitä rahoja joista luopui jatkosopimuksen tehdessään.

EDIT: Korjataan nyt kun täällä näköjään porukka ei ite suodata yhtään näitä juttuja, eli kyseessä on kuulemani mukaan kirjoitettu teksti, ei mikään fakta.
 
Viimeksi muokattu:

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hukkaviiva kirjoitti:
Joo, ja eiköhän Sinkun lähtöhalukkuuteen vaikuta vähän sekin, että yhtenä jatkosopimuksen tekoon vaikuttaneena syynä oli Jypin johdon lupaukset, että tähän kauteen panostetaan, ja hommataan kunnon vahvistuksia.

Siis minkä jatkosopimuksen?

Wallinheimo on tehnyt JYPiin kaksi jatkosopimusta - ensimmäisen ja kaksivuotisen helmikuussa 2005 ja toisen viime syyskuussa, viikkoa ennen tämän liigakauden alkua. Tuolloin Sinuhe lisäsi yhden kauden alun perin tähän kevääseen kestäneeseen sopimukseensa eli sitoutui pelaamaan JYPissä myös kauden 2007-08. Eli kumpaa jatkosopimusta tässä tarkoitat, "Hukkaviiva"?

Jos Wallinheimolle olisi kaksi vuotta sitten, jolloin hän siis kaksivuotisen jatkosopparin teki, seurajohdon puolelta luvattu, että ns. missiokauteen "panostetaan ja hommataan kunnon vahvistuksia" ja jos mies olisi "kokenut ittensä kusetetuksi", kuten veikkaat, tuskin hän olisi viime syksynä mitään uutta jatkoa allekirjoittanut. Joukkue tälle kaudelle kun oli tuolloin viikkoa ennen sarja-avausta jo valmis.
 

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pee kirjoitti:
Siis minkä jatkosopimuksen?

Wallinheimo on tehnyt JYPiin kaksi jatkosopimusta - ensimmäisen ja kaksivuotisen helmikuussa 2005 ja toisen viime syyskuussa, viikkoa ennen tämän liigakauden alkua. Tuolloin Sinuhe lisäsi yhden kauden alun perin tähän kevääseen kestäneeseen sopimukseensa eli sitoutui pelaamaan JYPissä myös kauden 2007-08. Eli kumpaa jatkosopimusta tässä tarkoitat, "Hukkaviiva"?

Joukkue tälle kaudelle kun oli tuolloin viikkoa ennen sarja-avausta jo valmis.

Tätä jälkimmäistä. Eikä joukkue todellakaan ole vielä viikkoa ennen sarja-avausta välttämättä valmis. Taitaa olla tälläkin kaudella Tappara ainoo joukkue johon ei ole kesken kauden tullu semmosia kyseisen joukkueen mittakaavassa vahvistukseksi laskettavia äijiä.

EDIT: Sori, Lawson ja Manderville pääsi unohtumaan
 
Viimeksi muokattu:

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hukkaviiva kirjoitti:
Eikä joukkue todellakaan ole vielä viikkoa ennen sarja-avausta välttämättä valmis.

Niin, paino sanalla välttämättä.

Onko sulla muuten esittää jotain faktaa tuolle väitteellesi, että "yhtenä jatkosopimuksen tekoon vaikuttaneena syynä oli Jypin johdon lupaukset, että tähän kauteen panostetaan, ja hommataan kunnon vahvistuksia"? Eli toisin sanoen, mistä tiedät, että tällaisia lupauksia on esitetty? Onko Sinuhe esim. itse sanonut niin?
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Hukkaviiva kirjoitti:
Tätä jälkimmäistä. Eikä joukkue todellakaan ole vielä viikkoa ennen sarja-avausta välttämättä valmis. Taitaa olla tälläkin kaudella Blues, Lukko ja Tappara ainoot joukkueet joihin ei ole kesken kauden tullu semmosia kyseisen joukkueen mittakaavassa vahvistukseksi laskettavia äijiä.

Kannattaa tarkistaa ne faktat, ennenkuin lataa höpöhöpöä ruudulle. Kent Manderville, 32 pelissä 13+14, ei ole vissiin vahvistus. Entäs Tom Lawson, Lukko..ei vahvistus..sattumaltahan se Lukko alkoi voittaa pelejä entistä enemmän tämän kanukkivahdin tulon jälkeen.

Tuohon listaan voisi ehkä laittaa Tapparan lisäksi IFK:n, SaiPan, Ässät ja luonnollisesti JYPin..mutta ei ainakaan Bluesia eikä Lukkoa.

Niin, olen ehdottomasti vastaan yhdenkään pelaajan suoraa myymistä vastaan, mutta ei se olisi enää mikään yllätys, ehkä se olisi sellaisen kirsikka kakun päälle tässä kannattajien kusetusoperaatiossa, joka tunnetaan myös nimellä..arvatkaa kolme kertaa?

Tarkennetaan siis vielä, että jos vaihtokauppoja tehdään sellaisista pelureista, joille tämä kevät on toistaiseksi viimeinen JYPissä ja saadaan tilalle ensi kauden joukkuetta hyödyttäviä pelureita, silloin asia on katsottavissa eri kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

Hukkaviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pee kirjoitti:
Niin, paino sanalla välttämättä.

Onko sulla muuten esittää jotain faktaa tuolle väitteellesi, että "yhtenä jatkosopimuksen tekoon vaikuttaneena syynä oli Jypin johdon lupaukset, että tähän kauteen panostetaan, ja hommataan kunnon vahvistuksia"? Eli toisin sanoen, mistä tiedät, että tällaisia lupauksia on esitetty? Onko Sinuhe esim. itse sanonut niin?

No ei nyt ihan raakaa faktaa, mutta oon niin paljon kuullut juttua siitä, etten usko että se ihan tuulesta temmattuakaan olisi.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hukkaviiva kirjoitti:
No ei nyt ihan raakaa faktaa, mutta oon niin paljon kuullut juttua siitä, etten usko että se ihan tuulesta temmattuakaan olisi.

Miksi sitten kirjoitit, että "eiköhän Sinkun lähtöhalukkuuteen vaikuta vähän sekin, että yhtenä jatkosopimuksen tekoon vaikuttaneena syynä oli Jypin johdon lupaukset, että tähän kauteen panostetaan, ja hommataan kunnon vahvistuksia"? Olisit kirjoittanut, että "eiköhän Sinkun lähtöhalukkuuteen vaikuta vähän sekin, että yhtenä jatkosopimuksen tekoon vaikuttaneena syynä oli kuulemani juttujen mukaan Jypin johdon lupaukset, että tähän kauteen panostetaan, ja hommataan kunnon vahvistuksia".

Toisin sanoen, minä en todellakaan usko, että Sinuhen lähtöhalukkuuteen, josta siitäkään ei ole mitään faktaa, vaikuttaa "sekin, että yhtenä jatkosopimuksen tekoon vaikuttaneena syynä oli Jypin johdon lupaukset, että tähän kauteen panostetaan, ja hommataan kunnon vahvistuksia". Voisin uskoakin moisen skenaarion, jos jatkosopimus olisi tehty viime keväänä, mutta kun se tehtiin viikkoa ennen liigan alkua!
 
Viimeksi muokattu:

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Parhaat pelaajat myyntiin...onko JYP sitten antimieshuora-joukkue? :)

Kruunaisi kyllä JYPin johdon tämän kauden sekoilut(*) tuollainen selänkääntö kannattajille. Ja osoittaa jälleen kerran suljetun sarja p*skimmat puolet..kun sijoitus on huono niin lyödään hanskat tiskiin kun on neljäsosa kautta jäljellä. Ei näin!

Tosin, Niskavaara menisi kyllä minun Kärppiini...että jos halvalla saadaan niin tervetuloa loppukaudeksi voittavaan joukkueeseen. Ja eiköhän Sinuhe ole ensimmäisten joukossa lähdössä Jypistä..veikkaisin että Ruotsin suuntaan,mutta luulen että kysyntää on muuallakin.


(*) lähinnä case-Kovasta tarkoitan (=tapeltiin pelaajan kanssa, ei päästetty miestä ulkomaille ja sitten luovutetaankin omalle kilpailijalle)
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
kakkonen kirjoitti:
(*) lähinnä case-Kovasta tarkoitan (=tapeltiin pelaajan kanssa, ei päästetty miestä ulkomaille ja sitten luovutetaankin omalle kilpailijalle)
Juu, kyllä minustakin JYPin johto teki väärin kun ensin pyysi erästä sveitsiläistä seuraa ostamaan Kovasen sopimuksen ja kun tätä ei tuo kyseisen seura halunnut tehdä, niin onhan se nyt täysin kohtuutonta päästää Kovanen lähtemään täysin ilmaiseksi. On myös täysin väärin antaa toisen SM-liigaseuran ostaa Kovasen sopimus ulos joskin alennetulla hinnalla.

Jos nyt kuitenkin laitettaisiin ne valot päälle, vai mitä?

Olen edelleenkin pelaajien kauppaamista vastaan, mutta saatan hyväksyä pelaajan vaihtokaupassa tänne päin tuleva pelaaja on kelvollinen ja sopimus kattaisi myös ensi kauden. Lähinnä tämä koskee huhuja Jyssyn kauppaamisesta muualle.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pakkipari:
onko Kovanen NIIN huono että JYP antoi miehen HIFKiin (kilpailijalle) eikä esim Ruotsiin? Joo,no kaippa tuo case on loppuun kaluttu eikä se mun silmissä nostanut JYP-johdon tai Kovasen osakkeita.
 

Torspo82

Jäsen
kakkonen kirjoitti:
Pakkipari:
onko Kovanen NIIN huono että JYP antoi miehen HIFKiin (kilpailijalle) eikä esim Ruotsiin? Joo,no kaippa tuo case on loppuun kaluttu eikä se mun silmissä nostanut JYP-johdon tai Kovasen osakkeita.
Väännetäänkö rautalangasta? Ei annettu ulkomaille, mutta myytiin IFK:hon. Eli Sveitsistä ei olisi JYPiin tullut rahaa, mutta Pena maksoi.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
kakkonen kirjoitti:
onko Kovanen NIIN huono että JYP antoi miehen HIFKiin (kilpailijalle) eikä esim Ruotsiin? Joo,no kaippa tuo case on loppuun kaluttu eikä se mun silmissä nostanut JYP-johdon tai Kovasen osakkeita.
Ymmärtääkseni case meni niin, että JYP sai Kovasesta useita eri tarjouksia (koti- ja ulkomailta) ja niistä HIFK:n tarjous oli JYPin johdon mielestä sellainen, että se voitiin hyväksyä. Paras tarjous voitti (luultavasti europino ratkaisi), eipä siinä ihmeellisempää. Lainaus KSML:n uutisesta:
Seppänen ei halua kommentoida sitä, kuinka paljon euroja HIFK:sta JYP:n suuntaan siirtyi. Hän tyytyi vain sanomaan, että summa tyydytti kaikkia osapuolia.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Niin, tämä surkuhupaisa missio pitänee sisällään kehnon kauden kaikki osa-alueet, eikä niitä välttämättä kannata pilkkoa kovasti erilleen, ettei kokonaisuus hämärry.

Elokuussa ilmeisesti joukkueelle alkoi valkenemaan, että missioryhmä oli sitten tässä, (seuraava kuulopuheina) asia sai pelaajistossa aikaan ilmeisesti aikamoista negaatiota, olen siis kuullut ainakin Wallinheimon olleen jonkunverran ärtynyt tilanteesta ja Kovanen kapteenina joutui ns.kusirajanmieheksi, yhtäältä painoi johto ja toisaalta pelaajat, hänen kohdaltaan tunnetuin seurauksin. Mikään ruudinkeksijä ei tarvinne olla nähdäkseen, että se tekemättä jäänyt pöydän puhdistus on hiertänyt koko kauden, ollen osasyy tulokseen.

Jotenkin aistiimyös, ettei pelaajien luotto valmennukseen ole ihan sata ja tämä ei johdu Alatalon kyvyistä valmentajana, vaan tilanteesta, jossa työyhteisö ei saa käsiteltyä hiertäviä asioita pois päiväjärjestyksestä. Kovasen hifkiin päätymisen oletan johtuvan siitä, että kiusaamisen jatkaminen olisi merkinnyt rahan menetystä seuralle ja väistämätöntä oikeuteen menemistä, eli otettiin eniten rahaa ja case closed. Seuran ja pelaajien välejä ei ollut omiaan parantamaan sekään asia, että tavoitteita ei sitten tarkistettu materiaalin mukaan, vaan vaadittiin sitä kuuluisaa ylisuorittamista, vaikka maallikkokin tajuaa, ettei mestisjengillä ole asiaa mitaleista taistelemaan kuin päiväunissa.

Nyt sitten järjellä ajatellen olisi viisasta pistää rahoiksi kaikki mahdollinen, puhdistaa ilma myös sieltä johdon puolelta, miettiä strategiat eteenpäin ja alkaa toteuttamaan niitä. Roikkumalla kiinni kavereissa, joiden luotto seuran toimiin on mennyt hankkii vaan ongelmien siemenen tulevalle kaudelle.

Persiilleen siis meni, ja edessä olis kova työ lunastaa uskottavuus kaikissa sidosryhmissä, joten tämän kauden osalta lie parempi lyödä ajoissa hanskat tiskiin, tappiota tulee joka tapauksessa, mutta oltaisiin sitten ajoissa liikkeellä ensi kautta silmällä pitäen.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
kakkonen kirjoitti:
Parhaat pelaajat myyntiin...onko JYP sitten antimieshuora-joukkue? :)

Kruunaisi kyllä JYPin johdon tämän kauden sekoilut(*) tuollainen selänkääntö kannattajille.

Taidan kuulua vähemmistöön, mutta itse en kokisi pelaajien myyntiä/vuokrausta miksikään "selänkäännöksi" seurajohdon puolelta, kuten olen jo toisessa ketjussa sanonutkin. Tosin vielähän tässä on pudotuspelitoiveita olemassa, mutta myös siirtoaikaa jäljellä reilu viikko, ja jos tilanne vaikuttaa yhtä huonolta tuolloinkin, saavat avainpelaajat minun puolestani vaihtaa muihin maisemiin.

Itseäni eivät JYPin otteet, saati peleissä käynti, kiinnosta pätkääkään sen jälkeen kun (realistisia) pudotuspelitoiveita ei enää ole, eikä putoamisvaarakaan uhkaa. Tuollaisessa tilanteessa on minulle myös aivan sama, ketkä suosikkijoukkueessani pelaavat.

Uusi kausi on sitten taas eri juttu, kun kaikki aloittavat nollasta pisteestä. Tuolloin olen taas kiinnostunut Hippoksella vierailuista sekä siitä, miten JYP menestyy ja ketkä JYPissä pelaavat.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Vielä SW:stä

Sinkulla varmaan ottajia olisi muualla, mutta enpä jaksa uskoa, että perheellinen mies jaksaa enää hirveästi kiertää maailmaa. Tuskin rahakaan kaikkea merkitsee.

..niin ja Kaisa-vaimoa ei ainaskaan uskalla kotiin jättää ja hänen opettajatulonsa syytä perheessä ottaa huomioon.

Eli uskon, että Sinkku pelaa tyytyväisenä sopimuksensa loppuun ja lopettaa riippumatta millainen jengi täällä on kasassa. Menestysbonuksia ei kai kukaan järkevä Jyppiin tuleva sopimukseensa laita.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pee kirjoitti:
Taidan kuulua vähemmistöön, mutta itse en kokisi pelaajien myyntiä/vuokrausta miksikään "selänkäännöksi" seurajohdon puolelta, kuten olen jo toisessa ketjussa sanonutkin. Itseäni eivät JYPin otteet, saati peleissä käynti, kiinnosta pätkääkään sen jälkeen kun (realistisia) pudotuspelitoiveita ei enää ole, eikä putoamisvaarakaan uhkaa. Tuollaisessa tilanteessa on minulle myös aivan sama, ketkä suosikkijoukkueessani pelaavat.
Se on makuasia, sanoi koira, kun persettään nuoli. Näkemyksesi olisi varmasti aivan toinen jos olisit sitoutunut toimintaan vahvemmin, esim. kausikortin muodossa. Ei itseänikään kovasti kiinnosta raahautua peleihin kun mahdollisuudet päästä jatkopeleihin ovat menneet, mutta kausikorttilaisena luultavasti käyn loputkin pelit katsomassa. Minulle pelaajien kauppaaminen olisi negatiivinen viesti, joka vaikuttaisi oman sitoutumiseni tasoon tulevaa kautta ajatellen.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Korppi kirjoitti:
Ei itseänikään kovasti kiinnosta raahautua peleihin kun mahdollisuudet päästä jatkopeleihin ovat menneet, mutta kausikorttilaisena luultavasti käyn loputkin pelit katsomassa.

Käy vaan, mutta ei hampulaisateriastakaan ole pakko syödä kaikkia ranskalaisia. Ne voi jättää myös syömättä, jolloin hinta on toki sama kuin silloinkin, jos ne söisit.
 
Viimeksi muokattu:

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Köpi kirjoitti:
Kannattaa tarkistaa ne faktat, ennenkuin lataa höpöhöpöä ruudulle. Kent Manderville, 32 pelissä 13+14, ei ole vissiin vahvistus.
Mandervillen sopimus oli kuitenkin tehty jo aiemmin, ja oli sovittu että hän aloittaa kautensa henkilökohtaisten syiden takia hieman myöhemmin. Käytännössä Blues ei ole kauden aikana vahvistuksia hankkinut, että voi sanoa Hukkaviivan olleen oikeassa.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pee kirjoitti:
Käy vaan, mutta ei hampulaisateriastakaan ole pakko syödä kaikkia ranskalaisia. Ne voi jättää myös syömättä, jolloin hinta on toki sama kuin silloinkin, jos ne söisit.
Elämme vapaassa maailmassa, joten ranskalaisia ei ole kenenkään pakko syödä. Eroa kuitenkin löytyy hamppari-aterialla ja kausikortilla. Minulle se ero nyt on 'vain' muutamia satasia.

Pelaajakaupoista on ollut kovasti puhetta, mutta nähtäväksi jää paljonko kauppoja tulee vai tuleeko yhtään. Pianhan tämä selviää.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämän päivän veikkaajassa on juttua, että Marttisen tämän kauden jatko selviää tämän viikon jälkeen. Mm. Lukossa ilmeisesti kiinnostusta on.

Ensi kaudeksi Jyssyllä on Is-veikkaajan tietojen mukaan sopimus Ruotsiin.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jäähallille mennään pääsääntöisesti katsomaan kotijoukkueen voittoa. Se onko ottelulla mitään merkitystä tai onko se hyvätasoinen on ylellisyyttä johonka meillä pikkuseuran kannattajina on harvoin varaa. 7 kotipeliä vielä jäljellä ja vaikka niissä ei mahdollisesti pelata kuin kunniasta niin,
Pee kirjoitti:
Käy vaan, mutta ei hampulaisateriastakaan ole pakko syödä kaikkia ranskalaisia. Ne voi jättää myös syömättä, jolloin hinta on toki sama kuin silloinkin, jos ne söisit.
50 sentin ranskalaisilla ja 25 euron pääsylipulla on vähän eroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös