Kausi 2010-2011

  • 269 889
  • 660
Tila
Viestiketju on suljettu.

Zigismund

Jäsen
senttereistä

Nyt kun on ehtinyt hieman miettiä näitä uusia senttereitä, niin voipi kirjoitella vähän enemmän. Sentterit ovat kaiken järjen mukaan tässä? Hieman pettynyt olen nykyisiin senttereihin, vaikka potentiaalisia sällejä piisaa. Jotenkin olin kokoajan siinä uskossa, että saataisiin uusi ykkössentteri tai ainakin ennakkoon Viitaluoman tasoinen kaveri. Sellaista ei saatu ja Viitaluoma jatkaa joukkueen ykkössentterinä. Ei minulla mitään sitä vastaan ole, että Viitaluoma on joukkueen ykkössentteri, mutta kun takaa tuleville voi olla kakkossentterin rooli liikaa. Häppölä, Piispanen, Knotek, Pulliainen nelikosta uskoisin Knotekin nappaavan itselleen tämän tontin ja samalla myös sopimuksen. Se on kyllä kova paikka parikymppiselle ja aikuisten peleistä täysin kokemattomalle nuorukaiselle. Knotek omaa kyllä aivan hirvittävää potentiaalia ja saattaa toki olla jo valmis isoon rooliin SM-Liigassa. Tällä hetkellä ainakin itseäni hieman harmittaa, että Knotekille ei ole minkäänlaista optiota sopimuksen mahdollisesti saadessaan, tai ainakaan sellaisesta ei ole ilmoitettu mitään. Kolmanneksi meikäläisen depth chartissa on joko Pulliainen tai Piispanen. Mua kyllä ärsyttää koko Piispanen, vaikka tämän pelaajan kohdalla sopii myös mainita sana potentiaali. Noh, ainakaan ketään ei odota siltä mitään, tai minä en ainakaan odota. Pulliainen kiinnostaa itseäni paljon enemmän, kuin tämä Piispanen, joka saa aikaan lähinnä yökkäys-reaktion, niin siitä huolimatta en usko Pulliaisen saavan sopimusta. Nelossentteriksi sitten Häppölä.

Näkisin siis sentterit tässä järjestyksessä: Viitaluoma-Knotek-Piispanen-Häppölä. Paljon luottavaisemmin lähtisin kauteen, mikäli sieltä löytyisi kakkossentterin tontilta vaikka Ville Hämäläinen. Kolmosena sitten olisi tämä mahdollinen lottovoitto Knotek. Nyt tilanne taitaa olla se, että Knotekin tai jonkun muun on pakko venyä todellakin parhaimpaansa. Mahdotonta se ei ole, mutta onhan tässä melko iso riskikin.
 
Desperaado

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Spurs
Lassila ei ole ollut lähdössä mihinkään HPK:sta eikä tällä erää ole lähdössäkään Venäjälle. Neuvotteluja ei ole edes käyty ja miehellä on sopimus kerhoon, mikä pitää toistaiseksi hyvinkin todennäköisesti ainakin tammikuun loppuun.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onkohan Arsilla ollut muuten joku massakausi tuossa Tappara-kuvassa, kun melkein kaksoisleukaa pukkaa.

Siinä on joku vale-Naru. Tässä kuva oikeasta Artsista.

Kiitos Kertsille tästä hankinnasta. Eipä ole enää pienintäkään pelkoa, että jatkosopparia pukkaisi Pelicansin kanssa.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Siinä on joku vale-Naru. Tässä kuva oikeasta Artsista.

Kiitos Kertsille tästä hankinnasta. Eipä ole enää pienintäkään pelkoa, että jatkosopparia pukkaisi Pelicansin kanssa.

Ei jumalauta..

Lassila ei sitten lähdekään. Mukavampi juttu! Pelaa ensin Tammikuuhun asti aivan huikealla tasolla ja sitten hirmuisilla korvauksilla voittamaan Vehasen tyyliin mestaruus ryssänmaalla.
 
Ralph

Onko se nyt sitten vai varmaa että Lassila aloittaa ensikauden HPK:ssa? Onko jotain lähdettä?

Loikas taisi olla yksi vaihtoehto HPK:lle, sillä heti kolmikon sopimuksen jälkeisenä päivänä allekirjoitti jatkosopimuksen sinne Norjaan (en muista joukkuetta tähän hätään). Tai sitten oli sattumaa.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Lassila ei ole ollut lähdössä mihinkään HPK:sta eikä tällä erää ole lähdössäkään Venäjälle. Neuvotteluja ei ole edes käyty ja miehellä on sopimus kerhoon, mikä pitää toistaiseksi hyvinkin todennäköisesti ainakin tammikuun loppuun.

Arvon GaDa, tuossa tuo luki pari viestiä ylempänä Desperaadon kirjoittama teksti, johon otin kantaa. Sen tarkemmin tietoa ei ole, MTV3 väitti jossain vaiheessa ihan muuta. Tuskin taitaa Teemukaan enää tietää muiden kuvioista kuin Kerhon.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Onko se nyt sitten vai varmaa että Lassila aloittaa ensikauden HPK:ssa? Onko jotain lähdettä?

Loikas taisi olla yksi vaihtoehto HPK:lle, sillä heti kolmikon sopimuksen jälkeisenä päivänä allekirjoitti jatkosopimuksen sinne Norjaan (en muista joukkuetta tähän hätään). Tai sitten oli sattumaa.
Onko ollut varmaa tietoa että Lassila olisi lähdössä? MTV3, Veikkaaja ja muut ovat jo monta kertaa ilmoittaneet että Lassila on lähdössä, mutta Kerhossa on silti jatkanut. En siis menisi pitämään jotain Maikkarin "uutista" varmana tietona.

Loikas olisi ollut varsin sopiva kolmos- tai jopa kakkossentteriksi. Ainakin varma tapaus eli oltaisiin tiedetty mitä saadaan. Sääli ettei paluu toteutunut.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Yllättävän helposti näyttää Piispanen vielä saavan suoria sopimuksia liigajengeihin. Potentiaalista on aina puhuttu, mutta kyllä se on realisoitunut noihin yhteen-kahteen kuumaan jaksoon kauden aikana. Täysin väliinputoojan roolissa tuossa Kerho-laumassa ja suomeksi sanottuna aivan turha hankinta.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Sen perusteella mitä Piispasesta täällä kirjoitellaan, niin tuntuu oikein hyvältä hankinnalta. Eiköhän Piispasesta saada Kerhossa taas tehtyä seuraava villeleino tai jussimakkonen. Mitä tuon Piispasen tilastojakin katselee, niin kyseessä näyttäisi olevan playoff-pelaaja selvästi. Annetaan Arsille mahdollisuus näyttää taitonsa, ennenkuin tuomitaan turhaksi hankinnaksi.
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Juu no ei todellakaan saada, uusi Pasi Tuominen korkeintaan. Kuvaus potentiaalinenkin imartelee melkolailla Arsia.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos samoilla mitoilla oleva kaveri kuin Arsi tulisi Tsekin ym. passilla, kukaan ei valittaisi mitään vaan hehkuttaisi hyvä hankintaa. Aika monesta näistä ECGL jne. tyypeistä ei tiedetä mitä saadaan ja riskit ovat paljon suuremmat kuin Piispasen kaltaisissa kotimaisissa pelaajissa. Jos tekee sopimuksen vasta kesäkuun puolivälissä, ei ottajia ole ollut liiaksi. Eli palkkaakaan ei makseta liikaa. WIN - WIN, sanoisin. Eroon pääsee jos ei peli kulje, se on molempien etu siinä kohtaa, sanoisin.
 
Mahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Hc Andersen, Valencia CF
Jos samoilla mitoilla oleva kaveri kuin Arsi tulisi Tsekin ym. passilla, kukaan ei valittaisi mitään vaan hehkuttaisi hyvä hankintaa. Aika monesta näistä ECGL jne. tyypeistä ei tiedetä mitä saadaan ja riskit ovat paljon suuremmat kuin Piispasen kaltaisissa kotimaisissa pelaajissa.

Niin. Sehän tässä juuri on ongelmana kun Piispasen kohdalla tiedetään aika tarkalleen mitä saadaan. Sinänsä win-win tilanne, että ennakoituna Arsi tulee olemaan täysin turha pelaaja, ja melko varmasti saadaan kauden jälkeen hymistellä tyytyväisenä, että tiedettiin mitä saatiin. Jos joku suonenveto tällä kaudella tulee ja alkaa peli kulkemaan niin hyvä tilannehan sekin on.
Lähtökohtaisesti kuitenkin haluaisin nähdä hankintoina pelaajia, jotka eivät odotusarvoisesti olisi turhia täytemiehiä.
 
jelinek

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Alustavaa hahmotusta kentistä:

Puustinen - Viitaluoma - Männikkö
Louhi - Knotek - Saulietis
Kolehmainen - Häppölä - Nieminen
Roppo - Piispanen - Karevaara

Laamanen - Porseland
Tuulola - Haverinen
Mäkelä - Holmberg
Alatalo - Kärmeniemi

Lassila/Hankinta
Metsola
Rinne

HPK etsii yhä kahta keskushyökkääjää.
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=HPK&sivu=uutiset&id=10864

Joka käytännössä tarkoittaa sitä, että vain kaksi sentteriä kolmesta tulevasta saa sopimuksen. Ja yksi niistä on käytetty Piispaseen. Ja arvioni mukaan Knotek saa sen toisen sopimuksen. Joten Pulliainen pois kenttähahmottelusta.

Jottei ihan tulisi väärää kuvaa Knotekin potentiaalista, niin tässä vähän vertailupohjaa.
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=9228
QMJHL:ssa kolmena kautena kovat tehot ja sen jälkeen mies pelannut vielä aikuisten sarjoja yhden kauden hyvillä tehoilla.
Joten voi olla, että kakkoskenttä tämän jälkeen on Louhi-Häppölä-Nieminen.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Jottei ihan tulisi väärää kuvaa Knotekin potentiaalista, niin tässä vähän vertailupohjaa.
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=9228

No eipä noita QMJHL-statseja voi niin vertailla. Löysin minuutissa ämpärillisen verran pelaajia, jotka on takonut reilut 100 pistettä QMJHL:ssä ja jotka nyt pelaavat ECHL ja NAHL liigoissa. Ja sitten on esim. David Krejci joka on takonut saman määrän pisteitä samassa joukkueessa, kuin Pohl ja silti puhutaan ihan eri luokan pelaajasta. Lisäksi Pohl on pelannut paljon paremmissa joukkueissa, kun taas Knotek on ollut paras pelaaja paskimmassa QMJHL joukkueessa. Tämänkin tosin voi kääntää kuinka päin vain. Mutta tosiaan vertaaminen on niin perhanan hankalaa. Olisi kiva tietää, mitä scouttien papereissa näistä lukisi. Tuolta on tullut tosin niin paljon ECHL-kamaa, että se on odotusarvo Knotekin kohdalla. Tosin toivo on kova, että olisi pelimies. Mutta pessimisti(realisti?) ei pety.
 
ipamies#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Prague Rangers

Juuri näin. Kymmenisen vuotta sitten kuulin silloiselta Ilves-tj:ltäkin lausontoja, että Ipan tsekkipelaajien skouttaaminen perustui päätelmiin, joissa pelaajat arvotettiin puhtaasti tilastojen perusteella. "Kun kerran tuo Ujcik tekee Extraliigassa 40 pinnaa, ja tämä Korhon / Vala / Kucharczyk / "kuka milloinkin" tuon verran, niin kyseessä on siis tuon ja tuon tason peluri".

No, Ilveksen skouttauksen onnistumisprosentti kertookin hyvin tarkkaan, miten pitkälle tuollaisella ajatusmallilla pääsee.

On päivänselvää, että pelaajia rekrytoidessa tulisi aina olla paljon nähtyyn ja kuultuun perustuvia havaintoja ja näkemyksiä, joita tilastot voivat sitten tukea.

Kun pelaaja vaihtaa sarjatasoa, nousee junnuista miehiin tai yrittää hypätä esim. Tanskan pääsarjasta SM-liigaan vaatii sitä todellista ja raakaa kiekkokykyjenetsijän ammattitaitoa arvioida, että sopeutuuko kaveri haluttuun ympäristöön ja onko hänellä todella sellaista potentiaalia, jota pystyy hyödyntämään myös kovemmassa kiekkosarjassa, kun pelin vaatimustaso ja tempo kasvavat.

Tämä näin yleisellä tasolla. Tapaus Knotekiin voi todeta, että try out -sopimuksena hän on ilman muuta mielenkiintoinen tapaus. Aika näyttää miten käy.
 
Leija-La

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihan rehellisesti sanoen ketuttaa että nemo ei tullut.
No nyt kun näitä siirtoja khl:ään on ilmoitettu niin koskas se Lassilan siirto sitten?

Ostetaan niillä perunoilla sitten jotain mahtavaa ja mainiota.
 
Ei tänä kesänä ellei ihmeitä tapahdu.
 
Leija-La

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kiitoksia Lintumäelle ja onnea Hietaselle!

Ja hienoa että saatiin tuloskin edes vähän plussalle.
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Loistavaa!! Jotenkin haistoin tämän kun Hietanen lähti liitosta ja sanoinkin siitä parille kaverille. HPK on nyt erittäin hyvissä käsissä, Riiva ja Hietanen hoitaa varmasti HPK:n etua parhaiten tässä maassa. Kiitokset Lintumäelle loistavasta työstä Hämeenlinnalaisen kiekon hyväksi.
 
Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Kiitoksia Harrille kaikista vuosista! Syvä kumarrus miehelle kaikesta tehdystä työstä ja aivan ansaitusti seuran ensimmäinen kunniapuheenjohtajan titteli.
 
pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Suuri kiitos Lintumäelle näistä hienoista vuosista. Mielestäni suurin yksittäinen HPK:n edustaja seuran historiassa. Hyviin käsiin kuitenkin Harri seuran jättää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös