Kaupat, waiversit ja uudet sopimukset kaudella 2015–2016

  • 315 023
  • 1 016

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Aika ovela veto Torontolta ottaa vastineeksi 2017 ja 2018 varausvuoroja, joista noin 45-50 vuoroilla varattavat pelaajat voisivat olla NHL-valmiita siinä 2023 vuoden hujakoilla. Mikäpä kiire tässä olisi.
Ei hoppu hyväksi ole, ei kiire kunniaksi.

Voisin epäillä, että Toronto käyttää noita varausvuoroja hankkiakseen pelaajaoikeuksia, jotta pääsevät tekemään tuleville UFA-pelaajille tarjouksia pari päivää aikaisemmin.
 
Lisäksi Vancouver on kuulemma mukava ja hieno kaupunki.

Jotenkin sellainen fiilis, että Granlundilla voisi olla vielä upsideä tuossa pelissään. Lähti kuitenkin aika raakileena NHL:ään. Eri asia on sitten, että pystyykö kehittämään pelaamistaan.

Samaa mieltä tuosta upsidesta.

Monet Vancouver-fanit tuntuvat olevan käärmeissään tästä siirrosta, etenkin tuolla hfboardsilla. Minä taas näen tämän oikein hyvänä treidinä Canucksille. Shinkarukin upside saattaa olla korkeampi, mutta todennäköisyys sen saavuttamiselle pienempi kuin Granlundilla. Ja näin Vancouverin johto tuon varmasti järkeili kuten Benningin lausunnoistakin voi tulkita.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Aivan varmasti eivät kakkoskiekkoja tuhlaa tuommoiseen.

Ei edes Stamkosin kohdalla? Voihan tuon "treidin" vielä sopis niin, että jos Toronto ei saa diiliä ko. pelaajan kanssa niin saavat esim. 3. kierroksen varausvuoron. Myyvä seura siis saa käytännössä 15-20 vuoroa ylemmän varausvuoron ilmaiseksi. Sitten taas jos saavat jonkun Stamkosin, niin ei siinä yksi vuoden 2018 2nd round paljoa paina.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ei edes Stamkosin kohdalla? Voihan tuon "treidin" vielä sopis niin, että jos Toronto ei saa diiliä ko. pelaajan kanssa niin saavat esim. 3. kierroksen varausvuoron. Myyvä seura siis saa käytännössä 15-20 vuoroa ylemmän varausvuoron ilmaiseksi. Sitten taas jos saavat jonkun Stamkosin, niin ei siinä yksi vuoden 2018 2nd round paljoa paina.
Meinasin lisätä Stamkosin poikkeuksena, mutta epäilen sitäkin. Tuo voisi jonain ehdollisena toimia toisaalta.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos kakkoskierroksen varauksia on useampi kappale niin niillä voi hankkia vaikka myöhäisen ykköskiepin varauksen. Tai sitten vain varata niillä pelaajia. Kun on tarpeeksi pickejä niin jokin osuu miltei pakostakin.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Tuosta voisi olla eri mieltäkin, etteivät kaupat ole ostajia auttaneet. Toki on niin, että ratkaisupelaajia on vaikeaa ajaa sisään kesken kauden, löytää näille oikea rooli lyhyessä ajassa, siksi varsinkin takarajalla kaupattavien tähtipelaajien panos jää usein toivottua pienemmäksi. Mutta kannun tavoittelussa on paljolti kyse myös rosterin leveydestä.

Toisaalta voisi sitten kyseenalaistaa senkin, että onko joku ykköskierroksen lopun tai toisen kierroksen varaus kova hinta NHL-tason pelaajasta. Jos esim. Bruins saa Erikssonista ykköskiepin niin millä todennäköisyydellä Bruins löytää saamallaan varauksella pelaajan, joka pelaa urallaan sen määrän playoffs-otteluita, minkä Eriksson ehtii yksistään tänä keväänä pelaamaan? Oisko fifti-siksti?

Varausvuorojen yliarvostaminen on aika hfboards.

Tottakai siitä voi olla toista mieltä ja kuten sanoin, niin tuollaista spekulaatiota oli vielä noin viikko sitten ilmassa. Rentalien hinnat näyttävät pysyneen samoina ja se ei ainakaan Toronto fania haittaa yhtään. Paljon ollut viittauksia viime vuoden rentaleihin, kuten Franson etc. Kyllä se varmasti jokaiselle NHL fanille on päivän selvää, ettei sillä ykköskierroksen varauksella todennäköisesti löydetä vastaavaa pelaajaa, kuin Loui Eriksson. Todennäköisyydet ovat sitä vastaan, mutta markkinat toimivat niin että nuo UFA pelaajat liikkuvat, koska joukkue ei tule pelaajaa pitämään. Se onko hinta kohdillaan riippuu tietysti tilanteesta, vain yksi joukkue voittaa Stanley Cupin, mutta aina voidaan arvioida sitä kuinka onnistuneita nuo kaupat muille joukkueille ovat olleet.

Varausvuoroja kannattaa jokaisen NHL joukkueen arvostaa. Toronto on siitä yksi hyvä esimerkki. Joukkue on vuodesta toiseen vaihtanut ykkös- ja kakkoskierroksen vuorot valmiisiin pelaajiin. Mitä enemmän arpoja joukkueella on sitä todennäköisempää on, että sieltä tulee joskus myös niitä timantteja. Toronto on jatkuvasti myynyt omat mahdollisuutensa pois. Toki se vaatii myös panostamista scouttaukseen. Loppuen lopuksi huippujoukkueet rakentuvat muutaman huipun ympärille ja niitä ei tällä hetkellä saa pääosin kuin draftista. Boston on viimeinen joukkue joka on ostamalla omat huippunsa saanut, eli Charan ja Savardin aikanaan.

Chicago ja Detroit ovat rakentaneet joukkueitaan hyvin pitkälle hyvällä varaamisella. Siellä on kakkoskierroksella ja sen jälkeenkin pystytty poimimaan hyviä pelaajia. Yksittäinen kakkoskierroksen varaus ei välttämättä ole kovin arvokas, mutta kun tarpeeksi monta kertaa varaa niitä potentiaalisia pelaajia, niin joskus osuu. Toronto vaihtoi Fransonin ja Santorellin Nashvilleen ja siitä kaupasta on jäljellä Leipsic, Bracco, Dermott ja Dzierkals. Jos yksikin noista pelaajista breikkaa, niin se käytännössä korvaa jo Fransonin, joka ei koskaan oikeastaan lyönyt läpi kunnolla.

Joukkueen rakentaminen perustuu aika lyhyelle matematiikalle, jos joka vuosi pystyt pari uutta nuorta ajamaan sisään, niin se riittää hyvin pitkälle ja jos näistä nuorista löytyy edes silloin tällöin tähtipelaajia, niin organisaatiolla on mahdollisuudet nousta taistelemaan Stanley Cupista. Ilman varausvuoroja sitä on vaikea tehdä, enkä siksi pitäisi ihmeenä, että playoff joukkueet jossain vaiheessa alkaisivat laskemaan hintoja. Penguins on ajanut itsensä hyvin pitkälti nurkkaan myymällä jatkuvasti tulevaisuuttaan. Toki voittoikkuna on palkkakaton takia hyvin lyhyt, joten noita liikkuja tehdään, mutta voi olla että jossain vaiheessa ne ykköskierroksen varaukset ovat tiukemmassa.
 

Kuppi

Jäsen
Periaatteessa siis Vancouverissa ei uskottu, että Shinkarukin tehot siirtyisivät NHL:ään. Lisäksi Gaunce nähtiin parempana lupauksena. Vastaavasti Granlundista tiedettiin aika hyvin mitä saatiin ja oli saatu seurattua häntä läheltä John Weisbrodin toimesta.
Tämä selvensi aika hyvin Benningin ajatukset tästä. Jos kauppaa mitataan sillä mitä pelaajat keskimäärin tulevat saamaan urallaan aikaan niin uskon Vancouverin vieneen tämän. Shinkarukista voi tulla top6 hyökkääjä mutta on myös huomattava riski että hänestä ei tule NHL-tason pelaajaa lainkaan. Granlundista tulee bottom6-pelaaja.

En silti Vancouverina tekisi tätä kauppaa. Vancouver on tilanteessa jossa on menossa nuorennusleikkaus ja vanhojen tukipilareiden tilalle pitäisi löytää uusia. Mielestäni Shinkarukin kanssa olisi ollut järkevämpää yrittää riskillä lottovoittoa kuin ottaa pikkuruinen pikavoitto. Ja ei se kovempi luotto Gaunceen nyt pitäisi vielä mitään estää, kyllä paikkoja aina tulee pitkän kauden aikana. Ja jos siellä nyt oltiin täysin varmoja ettei Shinkarukista mitään tule, olisin mieluummin kaupannut varausvuoroihin kuin Granlundiin. Bottom6-senttereitä irtoaa kyllä markkinoilta jos ei niitä ole siinä vaiheessa kun muut palikat ovat taas kunnossa. Lisäksi Vancouverilla on jo senttereitä ja Granlund taistelee lähinnä nelossentterin paikasta?
 
Ja jos siellä nyt oltiin täysin varmoja ettei Shinkarukista mitään tule, olisin mieluummin kaupannut varausvuoroihin kuin Granlundiin. Bottom6-senttereitä irtoaa kyllä markkinoilta jos ei niitä ole siinä vaiheessa kun muut palikat ovat taas kunnossa. Lisäksi Vancouverilla on jo senttereitä ja Granlund taistelee lähinnä nelossentterin paikasta?

Nimenomaan (Benningin juttujen pohjalta) Vancouver halusi "varmemman" NHL-pelaajan. Vaihtamalla Shinkaruk varausvuoroon/vuoroihin tuo ei olisi vaihtunut yhtään varmemmaksi tapaukseksi. Granlund saattaa nyt taistella nelossentterin paikasta tai pelata ylempänä keskellä tai laidassa, kuka tietää. Veikkaisin melkeinpä pelaavan ainakin aluksi laiturina. Sitäpaitsi ei tätä kauppaa tehty tämä kausi ajatellen, vaan katse kohti tulevaisuutta. Monilta tuntuu unohtuvan, että Granlund on edelleen vasta 22-vuotias hyökkääjä. Taitaa hämätä se, että hän nousi NHL:ään ensimmäisen kerran jo 20-vuotiaana. Minä näen nuoremmassa Granlundissa paljonkin lunastamatonta potentiaalia. Parhaimmillaan hän voisi minusta olla tuollainen Jussi Jokisen tyylinen erinomainen ja luotettava hyökkäyksen yleispelaaja. Jotain samaa heissä on. Heitetään tähän loppuun vielä sellainen ennustus, että kun katsotaan tätä kauppaa vaikkapa viiden vuoden kuluttua, niin Vancouver vie tämän leikiten. Tai kymmenen vuoden.
 

Kuppi

Jäsen
Nimenomaan (Benningin juttujen pohjalta) Vancouver halusi "varmemman" NHL-pelaajan. Vaihtamalla Shinkaruk varausvuoroon/vuoroihin tuo ei olisi vaihtunut yhtään varmemmaksi tapaukseksi. Granlund saattaa nyt taistella nelossentterin paikasta tai pelata ylempänä keskellä tai laidassa, kuka tietää. Veikkaisin melkeinpä pelaavan ainakin aluksi laiturina. Sitäpaitsi ei tätä kauppaa tehty tämä kausi ajatellen, vaan katse kohti tulevaisuutta. Monilta tuntuu unohtuvan, että Granlund on edelleen vasta 22-vuotias hyökkääjä. Taitaa hämätä se, että hän nousi NHL:ään ensimmäisen kerran jo 20-vuotiaana. Minä näen nuoremmassa Granlundissa paljonkin lunastamatonta potentiaalia. Parhaimmillaan hän voisi minusta olla tuollainen Jussi Jokisen tyylinen erinomainen ja luotettava hyökkäyksen yleispelaaja. Jotain samaa heissä on. Heitetään tähän loppuun vielä sellainen ennustus, että kun katsotaan tätä kauppaa vaikkapa viiden vuoden kuluttua, niin Vancouver vie tämän leikiten. Tai kymmenen vuoden.
Kyllä, halusivat varman pelaajan ja minä taas en ymmärtänyt miksi haluavat varman bottom6:n. Avain tähän saattaa tosiaan olla se että näkevät Granlundin vielä pystyvän top6 rooliin. Jokisen rooli voisi kyllä sopia mutta matkaa tuohon tasoon on vielä paljon. Jokinen oli kuitenkin Granlundin iässä jo aika kovassa vauhdissa NHL:n puolella. Aika näyttää, loistavaahan se olisi jos Granlundista olisi tuohon.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Bottom6-senttereitä irtoaa kyllä markkinoilta jos ei niitä ole siinä vaiheessa kun muut palikat ovat taas kunnossa. Lisäksi Vancouverilla on jo senttereitä ja Granlund taistelee lähinnä nelossentterin paikasta?

Niinhän sitä luulisi, että bottom6-senttereiden hankinta olisi helppoa, mutta aika pitkään on Vancouverissa etsitty uutta pätevää kaveria sitten Manny Malhotran. Siinä oli kaudella 10-11 loistava nelosen sentteri, joka teki sen 30 pistettä alemmista ketjuista, otti vähän jäähyjä ja vastaavasti pimensi vastustajat ja pelasi hyvää alivoimaa. Sen jälkeen on testattu monia pelaajia, joista parhaita on ollut Brad Richardson, mutta hänkin nousi sitten ylemmäs pelaamaan. Tällä kaudella Adam Cracknell on pelannut siinä yllättävän hyvin.

Mutta jos Granlund löytäisi paikkansa edullisena kohtuulliseen pistetehtailuun kykevänä alempien ketjujen sentterinä niin itse olisin pirun tyytyväinen. Toki Shinkarukin myynti tarkoittaa sitä, että Jake Virtanen, Jared McCann ja Brock Boeser osastoon kohdistuu entistä enemmän odotuksia ja paineita kehittyä ylempien ketjujen hyökkääjiksi.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Parhaimmillaan hän voisi minusta olla tuollainen Jussi Jokisen tyylinen erinomainen ja luotettava hyökkäyksen yleispelaaja. Jotain samaa heissä on. Heitetään tähän loppuun vielä sellainen ennustus, että kun katsotaan tätä kauppaa vaikkapa viiden vuoden kuluttua, niin Vancouver vie tämän leikiten. Tai kymmenen vuoden.

Jotain tämän kaltaisia ajatuksia itselläkin on.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Tänään waiverissä Jacub Kindl (DET), Ben Street (COL) ja Cody Bass (NSH). Kovasti siellä yritetään rosteriin tehdä tilaa, mutta eivät nuo kenellekään kyllä kelpaa.
 

Ralph

Jäsen
Avalanchen kohdalla tuo on ihan puhdas farmipelaajan palautus omalle paikalleen. Street nostettiin alkukaudesta loukkaantumisia korvaamaan, mutta loukkaantui itse ja oli sivussa pari kuukautta. Nyt tervehdyttyään palaa farmiin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Avalanchen kohdalla tuo on ihan puhdas farmipelaajan palautus omalle paikalleen. Street nostettiin alkukaudesta loukkaantumisia korvaamaan, mutta loukkaantui itse ja oli sivussa pari kuukautta. Nyt tervehdyttyään palaa farmiin.
Sama Detroitilla, Kindl oli jo aikaisemmin Griffinseissä mutta nostettiin ylös loukkien takia. Nyt kun Kronwall tekee paluun oli Kindlin paluu farmiin selviö. Ja rosteripaikat 46/50, capissa tilaa ilmeisesti se 1,5 miljoonaa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Avalanchen kohdalla tuo on ihan puhdas farmipelaajan palautus omalle paikalleen. Street nostettiin alkukaudesta loukkaantumisia korvaamaan, mutta loukkaantui itse ja oli sivussa pari kuukautta. Nyt tervehdyttyään palaa farmiin.

Toki näinkin, mutta eikös Colorado ole tällä hetkellä 50/50 sopparien osalta? Ei siis varmaan kauheasti haittaisi jos Street kelpaisi jonnekin ja toisi yhden paikan rosteriin.
 

Ralph

Jäsen
Toki näinkin, mutta eikös Colorado ole tällä hetkellä 50/50 sopparien osalta? Ei siis varmaan kauheasti haittaisi jos Street kelpaisi jonnekin ja toisi yhden paikan rosteriin.
Totta tämä, sillä Avalanche kuitenkin kiikari pakkivahvistusta, joten jos yksi rosteripaikka olisi, pakkihankinta olisi vähän helpompi tehdä. Mutta tuskin tosiaan Street minnekään kelpaa. Aloitti AHL:ssä kauden varsin tehokkaasti, joten Mikko Rantaselle ja kumppaneille hänestä on apua.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Capitals ja Buffalo vaihtokaupoilla. Mike Weber <-> 3rd round pick 2017. Buffalo pitää puolet Weberin palkasta.
 

ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Jos tämän treidin rinnastaisi esim. autokauppaan, sai Calgary Jaguarin, (tms. muun hienon luksusauton) ja Vancouver sai ruosteisen Kuplavolkkarin, koska se on samaa sukua kuin isoveljensä Porsche.

Mikäs tämän ilmiön takan on, että kaikki englanninkieliset nimimerkit dissaa aina suomalaisia pelaajia? Esim. Secondaryscoring (rauha hänen muistolleen), Defensefirst ja nyt FourPasses. Onhan sekä englanninkielinen nimimerkki että suomalaisten haukkuminen erittäin hienostunutta ja junteista erottautuminen on tärkeää, joten siinä se syy taitaa olla.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh

Melko hyvä sopimus pelaajalle joka aiemmin tällä kaudella poimittiin waivereista. Montrealin prioriteetti oli vieläpä toiseksi viimeinen tuolloin, eli 27 muuta joukkuetta jättivät tilaisuuden käyttämättä silloin. Onhan se Byron toki ihan hyvin pelannut, mutta kolme vuotta on pitkä aika sitoutua alempien kenttien pelaajaan. Palkkakaan ei ole alempien kenttien pelaajille halvimmasta päästä, joskaan ei nyt mikään kalliskaan sopimus ole kyseessä. Byronille kuitenkin loistava sopimus.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Sama Detroitilla, Kindl oli jo aikaisemmin Griffinseissä mutta nostettiin ylös loukkien takia. Nyt kun Kronwall tekee paluun oli Kindlin paluu farmiin selviö. Ja rosteripaikat 46/50, capissa tilaa ilmeisesti se 1,5 miljoonaa.

Kindl ei muuten olisi edes nyt vaatinut waiverseja. Ei ollut viettänyt ylhäällä 30 päivää tai pelannut 10 ottelua edellisen läpäisynsä jälkeen. Detroit valitsi waiversit kuitenkin, joten se kertoo että aika epätoivoisesti yritetään päästä kaverista eroon.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Odotetusti eilen waivereihin laitetut pelaajat kaikki menivät läpi waivereista.

Tänään waivereissa on Justin Falk sekä Chris Wagner. Colorado edelleen yrittää ahkerasti waivereiden kautta päästä eroon yhdestä sopimuksesta saadakseen kiintiöön liikkumavaraa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös