Kannattajakulttuurin kehittäminen ja ”kehittäminen” SM-Liigassa

[Brousseau]

Mieshuoraaminen nyt on ollut Suomessa aina kova juttu, koska suomalaisten mielestä kaikki mitä Suomessa tehdään on paskaa ja perseestä ja sitten vittuilakseen ihannoidaan jotain miljonaan kilometrin päässä olevaa jääkiekkoseuraa, jonka logon näki ensimmäisellä luokalla lyijykynässä.

Aika hyvin kiteytetty. Pari jäätävää esimerkkiä löytyy muutamasta kaverista. Eräskin seuraa hurjasti futista, pelannut koko nuoruutensa sitä, mutta koskaan ei ole paikallisia joukkueita kannattanut. Sitten kuljetaan tämä erään Englannin liigan joukkueen kylpytakki päällä ja istahdetaan lauantai-iltana nojatuoliin jännäämään tuloksia. Se onkin sitten siinä. Turha kuvitella, että näkisi samaista hemmoa laittamassa itseään likoon katsomossa jonkun kotimaisen vaihtoehdon puolesta. Tietyllä tavalla kovaa fanitusta varmasti, mutta ei vain oikein osaa arvostaa.

Sama homma näin plejareiden aikaan, kun näkee yleensä tätä HIFK vs Jokerit-vastakkain asettelua ja ollaan niin faneja. Kaikista eniten ärsyttää naispuoliset henkilöt, jotka eivät ymmärrä hevonvittua koko jääkiekosta kommentoimassa kuinka ihqua on, kun joku Ilari Filppula teki kulmakarvoillaan kavennusmaalin. Missä helvetissä nämä urpot on, kun oman kaupungin seura tarvitsee tukea?

Nämä ovat niitä vanhoja peruja siitä, että oma joukkue on ihan ok jättää siinä vaiheessa kun peli ei kulje. Ja sitä pidetään Suomessa yleisesti hyväksyttynä, että silloin ei peleissä kuulu käydä kun joukkue kyntää sarjan hännillä.

Osaksi tähän vaikuttaa se, että kun kannattamisesta on puuttunut, viime vuosia lukuun ottamatta, tämä ns. 60 minuutin paine, niin useimmiten tunnelma sitten lässähtää siinä mukana kun joukkue ei pärjää. Asioita kuitenkin muuttaa huomattavasti se, että kun tunnelmanluonti pelaa ottelutapahtumista riippumatta, viikonpäivästä riippumatta, niin tämä on omiaan tuomaan hallille myös niitä, joille tunnelma on tärkeä osa ottelutapahtumaa, meni joukkueella kentällä hyvin tai huonosti. Monet eivät tätä halua Suomessa myöntää, vaan mielummin herjataan niitä, jotka ovat valmiina tinkimään herkeämättömästä ottelun seuraamisesta paremman tunnelman eteen. Faktaa vain kuitenkin on, että jos joka hallista löytyisi 500-1000 hengen chänttäävä massa (parhaimmillaan molemmissa päissä), niin yleisömäärät olisivat nykyistä huomattavasti korkeampia. Minkä takia mennä katsomaan ottelua jossain Hämeenlinnassa paikan päälle, jos elämys on samaa luokkaa kuin kotisohvalla URHOtv:n äärellä?

Vielä itse lainaukseen viitaten, niin kieltämättä erityisesti tämä gh-hameväki (ei toki saa yleistää) on jossain määrin raivostuttavaa. Eräs tuttu muija inhosi lätkää, mutta Ässien hopeakeväänä lätkä rupesi sitten mukamas jostain syystä kiinnostamaan kun Ässät oli kerran kaikkien kavereiden huulilla. Seuraavana kautena kun homma lähti skulaamaan vähän huonommin, niin hän tokaisi minulle, että miten oikein jaksan, eihän Ässät ole enää "muotia". Ehkä tämä kuvaa osittain tätä pinnallista menoa, varsinkin jos finaaliin eksyy vähä epäperinteisempi joukkue, niin siitä tulee ikäänkuin hetkellinen muoti-ilmiö, jonka kuitenkin voi unohtaa sormia napsauttamalla seuraavien vastoinkäymisten saapuessa.

Toki kovat boostit ovat jossain määrin tärkeitä myös aktiivisempien kannattajien rekrytoimiselle. Toki olen koko ikäni Ässiä kannattanut, mutta täytyy myöntää, että hopeakauden jälkeen nousin sen kanssa uudelle tasolle, joka tuntuu paikoitellen vain voimistuneen vuosien myötä. Osasyy sille on myös modernimman kannattajatoiminnan kehittyminen, sillä jos homma olisi pelkästään parin huudon varassa, niin todennäköisesti passivoituisin otteluissa muiden mukana.

 

[Hartiapankki]

Ensinnäkin, mikä ihmeen pakkomielle on "ruveta kannattamaan" jotakin seuraa? Ymmärrän tämän ihan junnuilla, joille on tärkeää että on esikuvia ja vielä menestyviä sellaisia. Mutta että ihan aikuiset ihmiset pähkäilee että ketä sitä alkaisi kannattamaan, sen sijaan että kävisi niissä koti-tai lähiseudun peleissä, vaikka sitten ihan neutraalina katsojana?

Juuri palasin Seinäjoelta SPV:n kultajuhliin päättyneestä ratkaisumatsista. Kyseessä oli elämäni ensimmäinen paikan päällä nähty salibandymatsi. En voi sanoa olevani millään muotoa SPV:n, saati sitten minkään muunkaan sb-seuran kannattaja (tietenkään), mutta kävinpähän katsomassa paikan päällä. Ehkä käyn joku toinenkin kerta, ei tuo nyt pöllömpi laji ollutkaan. Ei mun silti tarvitse väkisin heti keksiä itselleni tästä lajista suosikkiseuraa.

Käykää paikallisissa peleissä, olette sitten paikkakunnan paljasjalkaisia asukkaita tai muualta tulleita. Kyllä se kiinnostus johonkin seuraan sitten herää jos on herääkseen, ja sen otteita alkaa seurata tarkemmin. Mutta yhtä hyvin kiinnostus itse lajiin on "riittävä". Ei aina tarvitse näyttää olevansa juuri niitä kaikkein kovimpia hc-kannattajia, kokeakseen jonkin seuran omakseen, edes hitusen.

 

[RV16]

Ensinnäkin, mikä ihmeen pakkomielle on "ruveta kannattamaan" jotakin seuraa? Ymmärrän tämän ihan junnuilla, joille on tärkeää että on esikuvia ja vielä menestyviä sellaisia. Mutta että ihan aikuiset ihmiset pähkäilee että ketä sitä alkaisi kannattamaan, sen sijaan että kävisi niissä koti-tai lähiseudun peleissä, vaikka sitten ihan neutraalina katsojana?

Ei se pointti tuossa ollutkaan, että pitäisi aina välittömästi liittyä ultras-ryhmään stoukkarit päällä, vaan että jos valittavana on vaikka Vepsu ja West Ham, niin ennemmin valitsee sen Vepsun livenä kuin West Hamin Canal+:n kautta.

Ja luonnollista kai nyt on, että kun kannattajakulttuurin puolesta puhutaan, niin myöskin kirjoitetaan sen näkökulmasta. Keskivertokatsojia löytyy aina, mutta paljon harvemmassa ovat ne äänekkäät kannattajat.

 

[Vanhapuuma]

Ihan asiallista. Hyviä tekstejä tuolla muitakin. Itse tykkäsin kovasti tästä - Kannata paikallista seuraasi.

Erittäin hyvä kirjoitus, yllätyin jopa - samoja asioita myös minä olen pyöritellyt mielessäni. Itseäni on aina vähän ihmetyttänyt tämä mieletön rumba, mitä suuret määrät kavereistani pyörittävät vaikkapa facebookin lehtereillä seuraillen sitä, onko Chelsea, Liverpool, ManU, Arsenal vai mikä-nyt-tahansa voittanut pelinsä ja önnönnöö. Itseäni ei kiinnosta pätkääkään näiden joukkueiden kannattaminen, mistä ihmeestä noihin saa jonkun tunnesiteen? (Ja tuossa kirjoituksessa vastataan juuri tähän: jostakin täysin arvottomasta fanitilpehööristä, kun se on niin kivannäköinen). Pidän kyllä jalkapallostakin todella paljon, siinä ei mitään ja voin ihan hyvin katsella noiden joukkueiden pelejä, mutta saan silti suuremmat kiksit JYPin runkosarjavoitosta Ilveksestä marraskuussa kuin siitä, että vaikka Arsenal voittaisi Valioliigan tai Mestareiden liigan. Näistä otteluista odotan vain hyvätasoista jalkapalloa.

Itselläni on tasan yksi joukkue tuossa suosikkijoukkue-listassa ulkomailta, Green Bay Packers, ja se johtuu siitä, että olen asunut tuolla suunnalla ja cheeseheadit on tuttua porukkaa. Sitä joukkuetta seuraan edelleen, ja aijai kun voittivat vuosi sitten vielä Super Bowlin. Nannaa. Vaikka jääkiekko on edelleen se eniten rakastamani laji, en pysty millään tasolla innostumaan esimerkiksi Chicago Blackhawksista tai Minnesota Wildista, ne kun olivat "väärän" osavaltion joukkueita vaikka suht lähellä sijaitsivatkin, etenkin Blackhawks. Enkä mistään muustakaan NHL-joukkueesta.

Sen sijaan sellainen seikka, mikä ei ole aiemmin tullut mieleen, on juuri se, että kannattajakulttuuri voi vaikuttaa myös urheilijakulttuuriin. Tuossa kirjoituksessa saattoi olla totuuden siementä siihen, miksi suomalaisilla on vaikeuksia pärjätä muissa lajeissa kuin jääkiekossa (siinäkään ei ole aivan uskomatonta hurraamista aina).

Lisäksi olen aina silloin tällöin vieraillut futisforumin sivuilla, ja olen ihmetellyt sitä suoranaista antipatiaa, mitä jalkapallon ystävät suoltavat meille jääkiekon kannattajille. Siis mitä helvettiä? Itse en ole koskaan nähnyt tätä kilpailuasetelmana sinänsä (toki ymmärrän taloudellisesti rajalliset resurssit pienessä maassa yms. - mutta silti!), vaan toivon ehdottomasti myös jalkapallokulttuurin kasvavan Suomessa.

Ja pienenä kuittina loppuun futisforumin puolelle: en ole koskaan lukenut Jatkoajassa, että joku suoranaisesti dissaisi jalkapalloa sinänsä. Suomalaisten huonoja otteita fudiksessa toki, mutta se on vain sitä samaa vitutusta mitä tulee kun vaikka oma kannattamansa lätkäjoukkue pelaa päin persettä. Jääkiekko: suomalaisen urheilukulttuurin vallitseva hegemoninen diskurssi?

 

[Hartiapankki]

Ei se pointti tuossa ollutkaan, että pitäisi aina välittömästi liittyä ultras-ryhmään stoukkarit päällä, vaan että jos valittavana on vaikka Vepsu ja West Ham, niin ennemmin valitsee sen Vepsun livenä kuin West Hamin Canal+:n kautta.

Ja luonnollista kai nyt on, että kun kannattajakulttuurin puolesta puhutaan, niin myöskin kirjoitetaan sen näkökulmasta. Keskivertokatsojia löytyy aina, mutta paljon harvemmassa ovat ne äänekkäät kannattajat.

Näin tietysti on. Ehkä tulkitsin tuo edellisen sivun keskustelun sävyn väärin, joka tapauksessa tärkeintä on se pelissä paikan päällä käyminen. Sitä kautta sieltä sitten jokin seura saattaa alkaa tuntua omalta, ja johtaa ehkä sinne vakavampaan kiinnostukseen. Kannattajaksi.

edit.

Itseäni on aina vähän ihmetyttänyt tämä mieletön rumba, mitä suuret määrät kavereistani pyörittävät vaikkapa facebookin lehtereillä seuraillen sitä, onko Chelsea, Liverpool, ManU, Arsenal vai mikä-nyt-tahansa voittanut pelinsä ja önnönnöö. Itseäni ei kiinnosta pätkääkään näiden joukkueiden kannattaminen, mistä ihmeestä noihin saa jonkun tunnesiteen?

Koko termi kannattaminen on kyllä tällaisissa tapauksissa mielestäni täysin väärä. Millä lailla jotakin seuraa kannattaa/ tukee (suora käännös englannin support-sanasta), jos huutaa tv:lle tai kehuskelee kaverilleen merten takaisen suosikkiseuransa voitetun ottelun jälkeen? Eikö ennemmin pitäisi puhua symppaamisesta tms.

edit2.

Niinpä. Mutta kyllä nuo tuntuvat sitä ihan fanittamiseksi kutsuvan. Älä kysy minulta - kuten jo tekstissäni totesin, en minä vain ymmärrä sitä touhua.

Jep, kysymys olikin retorinen.

 

[Vanhapuuma]

edit.Koko termi kannattaminen on kyllä tällaisissa tapauksissa mielestäni täysin väärä. Millä lailla jotakin seuraa kannattaa (suora käännös englannin support-sanasta), jos huutaa tv:lle tai kehuskelee kaverilleen merten takaisen suosikkiseuransa voitetun ottelun jälkeen? Eikö ennemmin pitäisi puhua symppaamisesta tms.

Niinpä. Mutta kyllä nuo tuntuvat sitä ihan fanittamiseksi kutsuvan. Älä kysy minulta - kuten jo tekstissäni totesin, en minä vain ymmärrä sitä touhua. JJK on minun juttuni jalkapallossa. Aina sieltä kakkosdivarista saakka.

 

[TSVA]

Itseäni on aina vähän ihmetyttänyt tämä mieletön rumba, mitä suuret määrät kavereistani pyörittävät vaikkapa facebookin lehtereillä seuraillen sitä, onko Chelsea, Liverpool, ManU, Arsenal vai mikä-nyt-tahansa voittanut pelinsä ja önnönnöö. Itseäni ei kiinnosta pätkääkään näiden joukkueiden kannattaminen, mistä ihmeestä noihin saa jonkun tunnesiteen?

Itse olen lähtenyt siitä ehkä vähän tuomitsevasta näkökulmasta, että ulkomaalaisen seuran symppaus tai kannattaminen on silmissäni hyväksyttävää tai jopa suotavaa jos hän seuraa kotimaan/oman paikkakunnan joukkuetta ja käy aktiivisesti peleissä.

En näe mitään pahaa jos rakkaudesta lajiin riittää energia seuraamaan useampaa kuin yhtä sarjaa tai vastaavasti haluaa myös oman kotoisen liigan lisäksi nähdä maailmanluokan pelaajia ja heidän esityksiään. Kuinka syvälliseksi tällainen etäkannatus voi mennä, siihen en ota kantaa, mutta en voi ymmärtää jos nostaa ulkomaalaisen seuran oman kotiseuransa yläpuolelle.

 

[Silkkeri]

Mieshuoraus on ilmiönä hyvinkin tuttu, ja aika monta tulikivenkatkuista kirjoitelmaa olen saanut vuosien varrella asiasta aikaiseksi eri paikkoihin. Kärjistettynä ja pähkinänkuoressa, ymmärrän varsin hyvin jos joku rakastaa esim. jalkapalloa lajina yli seurarajojen, ja sen vuoksi seuraa lähinnä ulkomaisia sarjoja laadukkaamman pelin vuoksi. Sitä sen sijaan en ymmärrä, miten joku suomalainen vittumarko voi "fanittaa" esimerkiksi Liverpoolia, vaikkei olisi koskaan Anfieldillä tai koko kaupungissa edes käynyt. Aito fanitoiminta tarvitsee sen tunnesiteen, joka syntyy vain paikan päällä ja oman, rakkaan seuransa vierellä kasvaessa.

Toki itsekin symppaan esimerkiksi lätkäpuolelta NHL:n Wildia, Oilersia, Hurricanesia ja Canadiensia, mutta näiden joukkueiden edesottamukset eivät vaikuta normaaliin elämääni millään muotoa. Välillä tulee öisin pelejä katsottua, kiva jos voittavat ja huono homma jos häviävät, mutta se tunnelataus puuttuu. Sen sijaan IFK:n kanssa tulee koettua kaikki mahdolliset tunteiden vuoristoradat monessa eri lajissa kesät talvet. "Mies voi rakastaa elämänsä aikana montaa naista, mutta vain yhtä urheiluseuraa."

Moni peruskannattaja tai gloryhunteri ei tajua ollenkaan, miten isosta asiasta fanitoiminnassa voi parhaimmillaan olla kyse. Käsiä ylös, kuinka moni on kuullut elämässään lauseen "se on vaan lätkää"? No ei se vittu ole, se on vähintään yhtä iso osa mun elämää kuin perhe, ystävät ja työpaikka. Viime kevään mestaruus tuntui perheenlisäykseen verrattavalta ilotapahtumalta, tämän kevään dyykkaus sai aikuisen miehen itkemään. Tosin niin sai viime kevään mestaruuskin. Gloryhunterit ja mieshuoraajat menettävät valtavasti siitä, mitä urheilu voi parhaimmillaan tarjota. Ja pahimmillaan.

 

[Sanainen arkku]

Kerronpa teille tositarinan siitä, mitä fanius voi parhaimmillaan ihmiselle antaa.

Syksyllä 2009, SM-liigan alkamisen aikoihin menetin hyvinvointiani, lopulta sairastuin, ja viimein ajauduin sairaalaan. Diagnoosiksi tarkentui ALL, akuutti lymfaattinen leukemia. No, vakava sairaus on iso juttu kenelle vaan ja siinä riittää pohtimista. Hoidot tapahtuvat yliopistollisissa sairaaloissa. Minun tapauksessani 160 kilometrin päässä kotoa. Osastolla ollaan jumissa, ja pahimmillaan eristyshuoneessa olemattoman immuniteetin vuoksi. Ympärillä on vain samankaltaisesti (hematologisesti) sairaita ihmisiä. Monen elämään mahtuu vain sairaus ja sen hoito.

Itselläni oli onni ja autuus, että minulla sattui olemaan ystävä joka suuntasi ajatukseni jatkuvasti oikeaan elämään. Se ystävä oli jääkiekon SM-liiga. JYP ei pelannut ihan jokaisena iltana, mutta usein ilta meni läppäristä Radio Jyväskylän kiekkoiltaa kuunnellen. Toiset illat menivät Mestiksen parissa kolmosen pätkivää nettilähetystä katsoen. Jääkiekkokone pumppasi elämääni sisältöä lähes joka ilta koko sairauteni ajan. Viimeiset sairaalapäiväni vietin runkosarjan loppuhetkien aikana.

Ne potilastoverit, joiden elämän sisältö muodostui "terveemmistä" asioista, kuten kalastamisesta tms. olivat hiukan tyhjän päällä. Sairaalassa ei voi käydä pilkillä.
Jääkiekko ei ollut ainoa syy, joka piti mielialani korkealla. Se oli kuitenkin suurin syy siihen etten tylsistynyt sairaalajaksoilla.

Kiitos, JYPPI!

 

[Pavlovin Koira]

Moni peruskannattaja tai gloryhunteri ei tajua ollenkaan, miten isosta asiasta fanitoiminnassa voi parhaimmillaan olla kyse. Käsiä ylös, kuinka moni on kuullut elämässään lauseen "se on vaan lätkää"?

Yksi raivostuttavimpia virkkeitä joita kuulee. Ei-urheilua seuraavien ihmisten on ihan ymmärrettävästi mahdotonta noita asioita käsittää. Toisaalta en ymmärrä miksi heidän pitää vähättelevillä heitoillaa dissata fanittamista, koska varmasti heilläkin on joitakin muita asioita jotka ovat heille elämässään tärkeitä enkä minä heille niistä tuhahtele.

Toisaalta itse toivon välillä että voisin suhtautua Bluesin peleihin kevyemmin. Varsinkin pudotuspelipäivinä kierrokset käyvät minulla niin kovilla, että matsien jälkeisenä yönä tulee nukuttua huonosti ja se tuntuu seuraavana työpäivänä. Sen takia on ihan terveydellekin hyväksi kun liiga tai oman joukkueen pelit loppuvat. Plus että minulla kiekkokauteen liittyy liian paljon epäterveellistä syömistä ja juomista. Toki terveydelle päinvastaisiakin vaikutuksia faniudella voi olla, kuten ylempänä hienosti kirjoitetaan.

Yksi sana muuten vielä kannattajakulttuurista ja "änärimeinigistä". Katselin eilen telkkarista pudotuspeliottelua Boston - Washington kun sellainen osui kaukosäädintä surffaillessani kohdalle. Peli ok ja viihdyttävääkin. Mutta kannustaako noissa peleissä yleensäkään kukaan? En kuullut että edes ylivoimalla olisi taputettu saati mitään kannustushuutoja tai lauluja. Joitakin yksittäisiä katsojien huutoja kuului ja jonkinlaisia kohahduksia silloin kun kotijoukkue pääsi nopeaan vastaiskuun.

 

[Jaakko]

Lisäksi olen aina silloin tällöin vieraillut futisforumin sivuilla, ja olen ihmetellyt sitä suoranaista antipatiaa, mitä jalkapallon ystävät suoltavat meille jääkiekon kannattajille. Siis mitä helvettiä? Itse en ole koskaan nähnyt tätä kilpailuasetelmana sinänsä (toki ymmärrän taloudellisesti rajalliset resurssit pienessä maassa yms. - mutta silti!), vaan toivon ehdottomasti myös jalkapallokulttuurin kasvavan Suomessa.

Ja pienenä kuittina loppuun futisforumin puolelle: en ole koskaan lukenut Jatkoajassa, että joku suoranaisesti dissaisi jalkapalloa sinänsä. Suomalaisten huonoja otteita fudiksessa toki, mutta se on vain sitä samaa vitutusta mitä tulee kun vaikka oma kannattamansa lätkäjoukkue pelaa päin persettä. Jääkiekko: suomalaisen urheilukulttuurin vallitseva hegemoninen diskurssi?

Tämä johtuu aika pitkälle siitä, että jos työpaikalla kertoo menevänsä katsomaan suomalaista jalkapalloa, niin eiköhän yleensä sieltä kahvipöydästä joku rupea ihmettelemään, miksi sellaista potkupalloa katsot. Sen jälkeen kertoo kuinka seuraa formulaa ja lätkää, sekä oikeaa futista jota pelaa Liverpool tai Manu.

Vastaava keskustelu on hyvin yleistä ja sen kun kuulee monta kertaa, niin vastakulttuurin muodostuminen on valmis. Sitä paitsi "potkupallo"-asenne on suurimmillaan sellaisilla ihmisillä, jotka ei käy mitään urheilua katsomassa livenä.

 

[Kourujärven Ponnistus]

Niin asenteellista ja epäloogista ajattelutapaa täällä, ettei tässä ymmärrä mistä alkaa. Samanlaista epäloogisuutta ja löytyy FF2:lta. Jääkiekkoa kohtaan.

edit: Vanhapuuma asiasta jo mainitsikin.