Kulttuuri-käsitteen sisältö
Muutamia havaintoja ja varjoon jääneitä asioita kulttuurikeskustelussa,
Kulttuuri-sana itsessään pitää sisällään alueita, jotka ovat jääneet mielestäni katsomokulttuurissa ja siihen liittyvässä julkisessa keskustelussa kokolailla takaa-alalle: Näitä ovat alueet nimeltään "käytöstapakulttuuri" sekä "kulttuurivaihto" jotka molemmat toimivat elämän muissa asioissa lähes kaikessa olennaisen tärkeinä laajempaa kehitystä ja edistystä merkitsevinä asioina, suorastaan edellytyksenä asioitten eteenpäinmenolle maailmassa.
Kun jääkiekkojoukkuetta kannatetaan, ja sen imagoon pitkälle samaistutaan ja koetaan "me" henkeä, tulee katsoneeksi kentälle pelaajien ja valmentajien, joukkueenjohdon ja koko organisaation toimintaa ja käyttäytymistä: Kun pelaajat lopettavat ottelunsa, he ammattimiesten tavoin kättelevät vastustajansa ja ehkä vaihtavat jonkun sanan pelistä samassa ennen poistumista, valmentajat moikkaavat ja heittävät jonkun ammatillisen mielipiteen toisillensa, tämä tavallisesti sitten median edessä. Kyseessä on käytöstapakulttuurin ammattimaisuus. Vaikka kannatustoiminta onkin eri asia kun itse pelaaminen tai työkseen asian tekeminen, eikö olisi varsin luonnollista jos kannattajakunnan toiminta julkisissa tavoissa heijastaisi samalla tavalla sitä joukkuetta ja sen julkisia käytöstapoja, jota kannatetaan?
Jotkut kannattajaryhmät jotka ovat kiitettävästi tehneet edeltäkävijän työtä katsomokulttuurin puolella mm. laulujen, tifojen ja banderollien kehittämisessä, puhuvat hyvin ymmärrettävästi ja laajakantoisesti katsomokulttuurin kehittämisestä, mutta nämä kaksi käsitettä, käytöstapakulttuuri ja kulttuurivaihto ovat poissa keskusteluista ja ohjelmista tyystin jostakin syystä. Perinteinen syy on ollut tavallisesti se, että jotkut ryhmittymät ovat jyrkemmin suuntautuneita, ja lähtevät oman oikeaoppisuuden pohjalta liikkeelle, jolloin muiden seurojen kannatuskerhojen kanssa kanssakäyminen on käsitetty negatiivisessa mielessä "veljeilyksi" tai "halipusi" toiminnaksi, joka ei ole suotavaa omalle porukalle. Koko ajatus täysin normaaliksi muutoin katsottavasta toiminnasta tuntuu itsensä oikeaoppiseksi noteeravan, jyrkästi ajattelevan yhteisön kannalta mahdottomalta. Kuitenkin samat ihmiset sitten liikkuessaan muissa asioissa yleensä noudattavat ja hyväksyvät tavanomaisen kanssakäymisen muodot ja tavat, eikä pidä niitä mitenkään kummallisina. Syntyy ristiriita siitä, miksi jääkiekosta ja sen kannattajatoiminnasta on syntynyt erillinen, normaaliin tapakulttuuriin kuulumaton asia? Jäähalleissa 90% tei enemmän on kuitenkin tavallisia tuulipukukansalaisia, jotka istuvat keskenään oluella tai kahvilla ja puhuvat ottelusta toiseen keskenään pelikokemuksia, siviilivaatteet päällä eri seurojen kannattajat ja vaihtavat keskenään kuulumisia. Onko nyt niin, että osa ihmisistä ei koskaan liity mihinkään kannatusyhteisöön juuri siksi, ettei kannatuskulttuurissa ehkä tapahdu sosiaalisella puolella sitä samaa, mitä ilman pelipaitaa tai kannatustunnusta olevien tuulipukumiesten kesken erätauoilla, siellä makkarakojun, kahvi- tai olutbaarin liepeillä? Jotta kannatusyhteisöt voisivat olla oikeasti "tavalliselle pulliaiselle" tarjolla, olisiko asiaa ehdottaa käytöstapakultin edistämistä kohti "tavallisen kansan" tapoja halleissa? Vastustajaa ei tarvitse rakastaa, mutta sitä voi kohdella asiallisesti.
Kuitenkin kysymys olisi käytöstapakulttuurissa eli oman joukkueen edustaman käytöstavan merkeissä vain täysin normaaliksi katsottavasta toiminnasta, kuten vaikkapa ennen peliä fanikerhojen toistensa lyhyessä tervehtimisestä ennen matsia, ja ehkä jonkun hassun kuulumisen vaihtamisesta vastustajan kannattajien kanssa. Ottelun jälkeen paiskattaisiin reilujen jätkien kesken kättä matsin päälle ja purettaisiin ehkä potutukset, jos tuli heitettyä tiiliskivellä naapurikatsomoon sovitaan asia pois ettei tarvi hallin ulkopuolella nurkan takana polttaa bussia tai peräti seuraavassa pelissä kolhia taas.
Tulisi näytettyä arvovaltaista esimerkkiä juniorikatsojille ja lapsille, jotka imevät kaiken katsomokäytöksen esiasteen itseensä ja kasvavat mallin mukaisesti pitkällä aikavälillä. kannatuskerho toimii samassa kun kannattaa joukkuettaan, myös nuorten kasvattajana, roolimallina ja esimerkkinä. Väkivalta, rähinät ja paikkojen hajottaminen vähenevät ja yleinen turvallisuus halleissa paranee: kannatusjoukko täyttää oman osansa yhteiskunnan sosiaalisena kehittäjänä tässä asiassa ja tällä alalla, sen mikä mahdollista pääsylipun hinnan voimalla on. Ei halipusi-ällö-pylly-pokkurointia vaan aikuisten ihmisten arvokasta ja arvostusta herättävää normaalia julkista kanssakäymistä, joka tarttuu nuoriinkin ja edistää montaa julkista asiaa.
kannatuskerhot saavat samassa yhteydessä uutta uskottavuutta ja ne ovat siten myös suuren yleisön palvelijoita,sekä kaupungin ja jääkiekkojoukkueen ylpeys omalla tavallaan. Tämä hyvän katsomotyön ja kannustamisen päälle.
Samassa avautuisi mainittu kulttuurivaihdon mahdollisuus, eli jos on kiinnostava vastustaja ja sen kannatuskerho tapoineen siinä kuin pelikokemus vierashallissa, saisi pitkänkin matkan tehnyt vierailija-kannattaja irti pääsylipustaan mahdollisimman paljon, muutakin kuin vidduilua tai nyrkillä leukaperiin vessassa. Kulttuurivaihto toimii kaikessa muussa maailman menossa: Miksi voit matkustaa kauaskin toiselle puolelle suomea katsomaan kaukaisen kaupungin museoita ja nähtävyyksiä, saat siitä kulttuurivaihtoa mutta sen kaupungin jääkiekkokulttuuriin tutustuminen ja sen seuraaminen matkansa yhtenä antina on monasti ikäänkuin kielletty ja ei-sopivaa? Ja niinkin monta hienoa seuraa kuin 14 liigaseuraa valtavine historioineen ja kulttuureineen kuin suomessa on, paljon jää näkemättä, kuulematta ja kokematta vastustajasta metkuineen matkalla vaikka vuosia ja kymmeniä ehkä reissaatkin. Päälle Mestis ja muut alasarjat, joissa niissäkin pelaa entisiä suomen mestareita ja kuuluisia vanhoja liigaseuroja.
Ketään ei voi pakottaa hankkimaan arvostusta ja julkisuutta omalle pelipaidalleen ja rakastamalleen seuralle, ketään ei voi pakottaa normaaliinkaan sosiaaliseen kanssakäyntiin naapurin kanssa: Tuntuu vain järjettömältä haaskaukselta se, että katsomokulttuurin unohtunut puoli vie mennessään valtaisan määrän tietoa, historiaa, kokemuksia ja elämää jota ei koskaan voi missään muualla kuulla, ellei vastustajan pelipaidan sisässä satu kaljapaikalla olemaan poikkeuksellisen vapaamielinen kiekkokosmopoliitti joka ammentaa lätkähulluudesta laajamittaista hyötykokemusta seuransa arvokkaalle edustamiselle, nuorten kasvattamiselle ja uuden katsomokulttuurin edistämiselle. Joku minua paljon viisaampi on jo aikaisemmin todennut, että suomessa on todella paljon tehtävää katsomokulttuurin saralla, ja ainakin tästä asiasta voin todeta olevani 101% täysin samaa mieltä mainittujen kirjoittajien kanssa, olimmepa sitten eri linjoilla tai emme.
Kaikesta on voitava keskustella, mitä tuntoja tai ajatuksia tämä kirjoitus ehkä herättää, kertoo suuntaa sille onko meillä olemassa näissä asioissa, katsomokulttuurin käytöstapapuolella tai kulttivaihdossa, tulevaisuutta tässä meille kaikille rakkaassa asiassa nimeltään jääkiekon katsomokulttuuri.