Kalsarikänniketju

  • 5 223 535
  • 66 666

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
No eipä jänskätä enää kun tuomarit kakkivat housuunsa.

Olut on silti hyvvää.

Onneksi olut on hyvää. En ole voittanu pitkävedossa herran aikaan, nytkin näyttää kariutuvan siihen, että JYP häviää..Turha veikata, silläkin rahalla olis saanu oluen tai vaikka purkkaa.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Oliko Dufva laittamassa jakausta kuntoon linnanjuhlia varten vai miksi Aho johti JYPin peliä tänään?

Lähen saunaan, jos vaikka keskustelun taso siitä nousisi...
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä aika onneton osanotto on toistaiseksi ollut, eihän helvetti lauantai ja täällä on koko päivänä kolme kirjoittajaa ollut.

Kerho voitti, mutta pitkäveto kusi JYP:iin. Jee jee Jerry Cotton.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
On kyllä hiljaista mutta eipä siinä sitten kummempia, vielä on olutta joten juodaan sitä. Kohta voisi taas muutaman jakson katsoa SOA. Kerho voitti ja sapuskaakin on tullut syötyä, joten mikäs tässä.
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
No joo. Täällä ruvettiin dokaamaan ja sen myötä jäi tämä ketju vähemmälle, sorry vaan.
Booli on lopussa, tequila ei. Kaljaa juotiin, se pissille vei.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Anna Bruno palaa vaan kun kerran ilmeisti juhlantynkääkin on, kyllä täällä pärjätään. Tupakan ja jääkaapin kautta kohti uusia seikkailuja.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Vittu mie olen nero!

Perustelut saatte kuulla myöhemmin. Ehkä.

Edit: En ollukaan. Anteeksi aiheuttamani paniikki. Luin Enqvistini ehkä hivenen liian huolimattomasti.
 
Viimeksi muokattu:

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Iltavuorosta kotiuduttu noin tunti sitten. Sauna on lämmin ja telkusta tulee NHL.ää. Vaimo ja muksu on poissa kotoota ja neljä Sandelsia pohjilla. Nyt pitäis mennä saunaan mutta peli ensin.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Siirryin Enqvististä Teeman tarjoaman Tatin innoittamana eksistentialistisen pohdinnan kautta leadership-ominaisuuksien analyysiin.

Muistutti nimittäin tuo tekele mieleeni ajan kun tein hommia ranskalaisten kanssa ja totesin, ettei siitä tule vittujakaan. Jotenkin tuon elokuvan kerronta sen tiivistää, hirveä säätö ja häslinki päällä kaikkialla eikä kellään ole kuvanpalaa siitä, mihin ollaan menossa.

Enää en ainakaan osta ranskalaista autoa, se on varma ehkä.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Tiettyä *köh* peevelin jänskää todistusvoimaa lienee sillä tosiseikalla, ettei tänne kukaan kirjoita enää *köh*, jonka asiaintilan muotoilemme pöytäkirjaan voimalliseksi kannanotoksi.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jos sitä yhden vielä, keskittyminen on kuitenkin jo tarkasti huomisessa. Tässä olisi nyt sitten sellainen käytännössä miellyttävä 4-5 päivän pikku "putki". Putki suluissa, koska tähän mennessä aika pitkälti aamulla on ensimmäisenä juotu jotakin muuta. Huomenna kenties starttaan oluella, tai sitten en. Mukavaa puuhaa tämä tissuttelu. Saisi alkaa vain koulun puolesta tapahtumaan, kuinkan monta postia kehtaa lähettää. Tai sitten vain soitan tiistaina, menee se sitten vaikka niinkin. Jatkoja täällä jatkajilla, kohta eukkoa vastaan ja huomenna kenties täällä taas.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Ketonen & Myllyrinne:

-Kylläpä meitä nyt naurattaa.
-Tuota, missähän kohtaa tässä piti nauraa?
-Nauraa? Miten niin nauraa? Suomalainen sketsiviihde on vakava asia, ei sille sovi nauraa.
-Asia selvä.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Numero kaksi auki ja menee kuin kuivaan suuhun! Jenni Vartiainen sulostuttaa taustalla kohti maailman parhaan juomispäivän iltaa. Tämä ilta ei voi kuin onnistua.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Tämä on niitä iltoja, kun saa juoda vapaasti sunnuntainakin. Eilinen jäi vähän väliin, kun oli hiukan huono olo. Mutta otetaanpa vaikka Suomelle. Kippis!
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
On kyllä mukavaa, että pitkä viikonloppu vaihteeksi. Pystyy nukkumaan kunnolla ja samalla juomaan. Illalla/yöllä olisi vielä Coyotesin matsi tiedossa, että jos sen jaksaisi jotain kautta katsella vielä.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilinen töissä, töistä suoraan siskon luo Tampereelle ja äsken kotiuduin. Harvinaiset sunnuntaikännit voisi tässä hönötellä. Voi mennä aikaiseen, kun vasta nyt aloitin.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Eilinen töissä, töistä suoraan siskon luo Tampereelle ja äsken kotiuduin. Harvinaiset sunnuntaikännit voisi tässä hönötellä. Voi mennä aikaiseen, kun vasta nyt aloitin.
Kaikkien kovien jätkien siskot asuu Tampereella.

Hittolainen, että on vielä outo olo perjantain ryyppäämisen takia. Oluetkin on lopussa, joten on juotava kirkkaita ja viskiä. Kai tämäkin käy.
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Hittolaene, kun perjantain kalsarikännäily pääsi riistäytymään täysin hallinnasta. Loistavaa tunnelmaa olette kuitenkin pitäneet yllä, että propsit siitä. Heräsin tosiaan ja lattialla oli pari desiä nuudeleita. Löysin hyllystä sakot ja kännykkäkin oli jossainvälissä päässyt jollaintapaa sekoamaan. Tästä puhkesikin kahden päivän uskomaton krapula, mutten kyennyt edes JA:n krapulaketjuun tulla siitä mainitsemaan.

Nyt kun la-aamusta on su-iltaan asti nukuttu ja väsystelty, niin jaksaa taas.

Nyt kuitenkin mitään-oppineena jälleen maistellaan olutta ja seurataan nyt noita illan NHL-matseja vaikka. Huomennahan on jälleen kuitenkin päivä jolloin ei evääkään tarvitse liikuttaa, niin..

Tästä tähän. Viinaan en aio koskea!
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Hittolaene, kun perjantain kalsarikännäily pääsi riistäytymään täysin hallinnasta. Loistavaa tunnelmaa olette kuitenkin pitäneet yllä, että propsit siitä. Heräsin tosiaan ja lattialla oli pari desiä nuudeleita. Löysin hyllystä sakot ja kännykkäkin oli jossainvälissä päässyt jollaintapaa sekoamaan. Tästä puhkesikin kahden päivän uskomaton krapula, mutten kyennyt edes JA:n krapulaketjuun tulla siitä mainitsemaan.
...
Tästä tähän. Viinaan en aio koskea!
Sinun iltahan kuulostaa ihan mukavan hauskalta tavalliselta illalta! Tervetuloa vaan, ota tuoli niin juodaan olutta. Tai no, minulla on nyt menossa viimenen olut, kohta on jatkettava taas glögillä. Which is nice.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Fewellä tainnut mennä perjantaina muutakin kuin 355 ml Corona ja kuusi tacoa.

Densometer sanoo, että ilmoittauduttava on. Olustellessa ja Markus Kajon blogia lukiessa rentoutuupi ihminen ja saa harmituksen päästään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös