KalPa kaudella 2011-12

  • 408 408
  • 921

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ihmettelen nyt vähän tuota ajatuksenjuoksua. Millä periaatteella Tommi Miettinen on ensi kaudella Kuparisen edellä ketjurankingissa? Miettinen on ensi vuonna taas vuoden vanhempi ja hitaampi. Kuparinen on jo tällä kaudella ollut kaikilla mittareilla mitattuna surkeaa kautta pelaavan Miettisen edellä.
Samaa vähän ihmetellen minäkin. Ajatuksenjuoksua ohjasi vertailu tämän kauden sentterihierarkiaan, jossa Miettinen valitettavasti on se numero 1. Toki Kuparinen on varmasti parempi kuin jatkuvasti hidastuva Koukku, mutta sillä ei sinänsä ole väliä onko kärkisentterit Kuparinen-Miettinen vai Miettinen-Kuparinen. Etenkin kun alempana ovat todennäköisesti Rissanen ja Riekkinen. Ongelma on siinä, että ellei Kuparinen nosta merkittävästi tasoaan niin meillä on ensi kaudella todella tasapaksu sentterinelikko.

Vähän pidempään pohdittua Kuparinen vaikuttaa ihan hyvältä hankinnalta. Vaikka tosiaan ura on vähän junnannut paikallaan, niin siirto KalPaan voi nostaa miehen aivan uudelle tasolle. Saa varmasti hyvät ketjukaverit ja paljon vastuuta, ja kyllähän tuo Salmisellekin teki hyvää päästä pois Porista.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No niin, valaisen Porista käsin vähän vierasta pöytää.

Matti Kuparinen on siis Ässien 26 - vuotias sentteri, joka on toiminut Ässien kapteenina syksystä 2007 lähtien. Tänä aikana hän on monipuolistunut hurjasti pelaajana ja kasvanut rymistelevästä nelosketjun miehestä monipuoliseksi, pisteitä tekeväksi yleissentteriksi, jonka voi parhaimmillaan laittaa kentälle melkein mihin tahansa tilanteeseen. Selkein vahvuus onkin nähdäkseni pelikäsitys, pelimiehen vaisto. Kuparinen tekee kentällä jatkuvasti ns. pieniä asioita oikein ja onkin siinä suhteessa jopa hieman aliarvostettu pelaaja, Porissa kun monet näkevät hänet yhä voimahyökkääjänä jonka ensisijainen tehtävä olisi taklaaminen. Viime aikojen tehot ja peliesitykset ovat myös näyttäneet etteivät Matin kädet ole ihan puusta veistetyt, päinvastoin, hän on pienessä tilassa ja vastustajan maalin lähellä jopa yllättävän luova. Toisaalta, tehot ovat vahvasti sidoksissa pelikavereihin eli kyseessä ei ole pelintekijä joka luo tilanteita tyhjästä vaan ympärillä pitää olla samantyylisesti peliä ajattelevat laiturit. Ässissä parhaat tulokset ovat syntyneet suoraviivaisten menijöiden kuten Tommi Huhtalan, Veli - Matti Savinaisen ja Tomas Zaborskyn kanssa.

Kuparisen heikkoudet ovat pitkälti vahvuuksien kääntöpuolia. Liike ei ole aivan parasta mahdollista ja jos mies ei ole kunnossa, on se suorastaan heikkoa. Muita ongelmia ovat olleet lievä ailahtelu ja kurittomuus omassa päässä. Hermokontrolli on parantunut vuosien mittaan rutkasti mutta edelleen Kupru saattaa kuumentuessaan ottaa jonkun tyhmänkin jäähyn. Pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin kova urheilijatyyppi ja erinomainen joukkuepelaaja, jolle maisemanvaihto saattaa tehdä asennetasolla hyvää. Kuopioon hän uskoakseni siirtyikin juuri isomman roolin ja kehitysmahdollisuuksien perässä. Ura ei ole suoranaisesti polkenut paikallaan (toisin kuin täällä on väitetty), mutta lopullinen läpimurto on jäänyt tekemättä uskoakseni aivan henkisistä tekijöistä johtuen. Kuopiossa hän joutuu haastamaan itsensä uudestaan.

Siviilissä Kupru on todella leppoisa ja huumorintajuinen ja mitä sopivin esiintyjä erilaisiin yleisötapahtumiin. Kännissä hän saattaa spedeillä senkin edestä, mutta sitä sattuu onneksi harvoin, kuten useimmilla kiekkoilijoilla. Fiksu ja pidetty kaveri on kyseessä ja luontainen johtajatyyppi.

Onnittelut Kuopioon hyvästä hankinnasta!

Edit. Vielä tiivistyksenä siis Kuparisen plussat ja miinukset

+ Hyvä yleispelaaja, tietää mitä kentällä kannattaa tehdä
+ Kova tsemppaus, vahva vääntö ja taklaukset
+ Hyökkäyspäässä suoraviivainen mutta mainettaan taitavampi

- Liike
- Lievä ailahtelu ja kurittomuus
- Ei aivan kärkipään kiekollista taitoa
 
Viimeksi muokattu:

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Kuparinen lähdön ymmärrän hyvin. Pidin sitä itsestään selvänä kaverin oman pelaamisen ilon ja kokemuksien hakemisen vuoksi. Suuri pettymys vain on, että lähtö tapahtui toiseen liigaporukkaan. Kyse ei ole kuitenkaan Salmisen tapaisesta "lupauksesta" vaan ikäänsä nähden kokeneesta ja liigaympyrät tuntevasta Ässä- kapteenista. Olisin kuvitellut, että Matti haluaa kokemuksia maailmalta, koska nostetta ei enää tarvi hakea nhl:n toivossa.

Onnittelut Kuopioon, hyvä ja varma liigatason sentteri saapuu Kalpan sotisopaan. Mutta miksi, olisi kiva kuulla vähän taustoja.
 

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Savonlinnasta kyselisin, notta eivätkö nämä Mikko Nuutinen ja Petteri Rasi ole millään lailla mukana KalPan ensi kauden kuvioissa?
Mestiksessä kelpo pelureita, mutta ovatko liigaan heppoisia. Mielellämme pitäisimme pojat lörtsylandiassa.
 

Uncle Ben

Jäsen
Hiukan kaksijakoiset fiilikset tuosta mahdollisesta Kuparisen siirtymisestä KalPan riveihin. Jos hän tulisi puhtaasti korvaamaan Laaksoa, niin se toki kelpaisi, mutta onko hänestä ykkös- tai kakkossentteriksi, jonka tehtäviin kuuluisi esimerkiksi ylivoiman pyörittäminen? No, ehkäpä kaikkea kiekollista potentiaalia ei ole vielä nähty ja toisaalta KalPan kulmavääntöihin Kuparisen avut sopinevat ihan hyvin.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
"Ykkösentterimme" Miettinen on tällä kaudella tehnyt 56 ottelussa 26 pistettä, alle 0,5 per peli. +/- saldo näyttää -12. Ei ihan ykkössentterin lukemia ja peliaikakin on kuitenkin yli 19 min/peli. Kirkuen otan Kuparisen Kuopioon haastaman kapteenimme. Ja veikkaanpa, että sentterihankinnat jää tuohon. Tähän kauteen lähdettiin ilman Sahlstedtin korvaajaa. Tulos nähtiin aika pian syksyllä ja tammikuulle asti haettiin koko ajan sentteriä. Sami & co eivät varmasti tee samaa virhettä kootessaan tulevan kauden joukkuetta.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
No, ehkäpä kaikkea kiekollista potentiaalia ei ole vielä nähty ja toisaalta KalPan kulmavääntöihin Kuparisen avut sopinevat ihan hyvin.

Ei Kupru ole niin puukäsi mitä täällä näytetään yleisesti luultavan. Yllättävänkin pehmeät kädet. Mies on vaan ehkä tunnetumpi fyysisestä osaamisestaan, mitä kyllä löytyy. Kuprulla on erittäin hyvä pelikäsitys ja pystyy pitämään ja jakamaan kiekkoa pienessäkin tilassa. Laukaus on myös hyvä mutta syöttää mielummin.

Kupru pelaa nyt ensimmäistä tervettä kautta pariin vuoteen joten sen takia voi vaikuttaa että miehen ura on polkenut paikoillaan. Eikä Kupru niin hidaskaan ole mitä yleisesti väitetään, kaveri pelityyliin ei vaan kuulu päätön koohottaminen. Kyllä Kupru menee ihan sopivan nopeaa vauhtia myös tarvittaessa, etenkin omaan päähän.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Mä oon pitkän harkinnan jälkeen sitä mieltä, että kauteen ei kannata lähteä yhdellä selvällä ykkössentterillä, vaan kolmella tasaisella sentterillä. Jos hommataan se ykkössentteri vaikka ulkomailta - niin aina on floppaamisen vaara, ja tälloin joudutaan kesken kauden hommaamaan uusi sentteri, tai pahimmassa tapauksessa mennä Miettinen & Kuparinen kaksikolla loppukauden ajan. Mun mielestä Ölveckylle pitäisi tehdä jatkodiili, vai miltä näyttäisi;

Sakari Salminen - Peter Ölvecky - XXXXX/Tuomas Kiiskinen
Adam Masuhr - Jussi Timonen

XXXXX(Fyysinen pisteisiin kykenevä laituri "lennartpetrell")/Jussi Pesonen - Matti Kuparinen - Iiro Pakarinen
Henri Laurila - Ryan Lannon

Janne Laakkonen - Tommi Miettinen - Kalle Kerman
Mikko Kukkonen - Marko Kauppinen

Henri Ikonen - Joonas Riekkinen - Jyri Junnila

Ari Ahonen (XXXXX [kehityskelpoinen kakkosmokke "juhametsola"/Mestiksestä jonkin joukkueen ykkösmokke)]

Mun puolesta Jokiselle voisi näyttää kauden jälkeen ovea, jolloin tilalle saataisiin joku lupaava juniori, rohkeasti näytönpaikkaa esim. B-junioreissa dominoineelle Henri Ikoselle (182cm/82kg -94). Puolustuksessa Syväsalmi saa mennä aivan minne tahansa haluaakin ja Lannonille on saatava jatkoa. Tälloin uusia hankintoja tulisi kolme - ja mikäli Maltsev ei jatka niin neljä.

Ihannetilanteessa(ni) kokoonpanossa olisi helvetin vähän vaihtuvuutta, ja se näyttäisi tällaiselta;

Sakari Salminen - Peter Ölvecky - Tuomas Kiiskinen
Adam Masuhr - Jussi Timonen

Jussi Pesonen - Matti Kuparinen - Iiro Pakarinen
Henri Laurila - Ryan Lannon

Janne Laakkonen - Tommi Miettinen - Kalle Kerman
Mikko Kukkonen - Marko Kauppinen

Henri Ikonen - Joonas Riekkinen - Jyri Junnila

Ari Ahonen(joku)

Sitten taas kysymykseen olisiko Kuparisen hankinta parannusta Laakson ja Salon lähtemiseen?
 

TmiT

Jäsen
Suosikkijoukkue
<Your ad here>
Ei Kupru ole niin puukäsi mitä täällä näytetään yleisesti luultavan. Yllättävänkin pehmeät kädet. Mies on vaan ehkä tunnetumpi fyysisestä osaamisestaan, mitä kyllä löytyy. Kuprulla on erittäin hyvä pelikäsitys ja pystyy pitämään ja jakamaan kiekkoa pienessäkin tilassa. Laukaus on myös hyvä mutta syöttää mielummin.

Tästä olen samaa mieltä. Kuparinen on viimeisten vuosien ajan pelannut Kuopiossa todella hyvin. Mies on jäänyt mieleen myös niiltä vuosilta, jolloin Ässät tuli pelaamaan ainoastaan erittäin puuduttavaa vieraskiekkoa. Kuparinen pyrki myös pelaamaan, vaikka muu joukkue jauhoi täyttä safetya.

Nyt kun Rautakallion aikana Ässät on ollut huomattavasti viihdyttävämpi vierasjoukkue, Kuparisen vahvuudet ovat puskeneet paremmin esiin. Vahvistaa ilman muuta ensi vuoden KalPaa.
 

Giba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kainalniemen Hiki
Sen verran tietoa, että Kiiskinen on jatkamassa Kuopiossa ainakin ensi kauden ellei joku veli venäläinen tee jotain aivan "ihmetarjousta" ja myös Lannonin kanssa ollaan lähellä sopimusta. Lehtivuorta sen sijaan ei nähdä KalPassa jatkossa.
 
Mitenkähän mahtaa olla Jukka Hentusen laita, kun eikös kaveriä tänne vahvasti huhuiltu jo pari kautta sitten mutta päätti mennä vielä rahastamaan Jokereita? Hinta tuskin ainakaan hipoisi tällä hetkellä taivaita heikohkon runkosarjan osalta. Käytöstä en sitten tiedä onko tarvetta.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Ensi kauden pohja kyllä näyttää hemmetin hyvältä. Mutta junnuista lähettäisin Jokisen jo mestikseen. Hyvärinen ja Rissanen saa minulta paremmat paperit ja he voivat jatkaa nelosessa yhdessä Junnilan kanssa. Tilanne on siinäkin mielessä hyvä että kaipaa vain muutamaa täsmävahvistusta, toisaalta vahvistuksen on oltava nappihankintoja tyyliin Lannon ja J.Pesonen, eikä toivotaantoivotaa tapauksia. Ensi kaudeksi erottaisin ainakin Salmisen ja Kiiskisen eri kenttiin. Sakke ja Kisu on niin samantyyppisiä pelaajia että erottaisin heidät, toki tilastojen valossa miehet pelaavat hyvin yhteen, mutta kyllä Sakke on ehkä hiukan enemmän dominoiva kiekon kanssa kuin Kisu ja näin syö Tuomaksen tehoja ja liikkeitä kentällä.

Monen muun kanssa samaa mieltä että lähtisin kolmella hyvällä sentterillä liikkeelle. Sonnenbergin tyyppinen ykköseen/kakkoseen olisi hemmetin hyvä. Toisaalta Sonnin liikkeistä ei ole tietoa joten ehkäpä turvallisempi valinta tosiaan olisi vain Ölvin jatkosoppari, tuskin kalliiksi muodostuu.
Kuparisen hankinta olisi hemmetin hyvä.

Eli puhdasta ykköskenttää ei olisi, vaan meillä olisi tällöin kolme maaleihin ja hyviin tilanteisiin pystyvää kenttää. Esim. tälläkin hetkellähän Sakke ja Kisu on nimellisesti kolmosessa, mutta kaikkihan tietää ettei asian laita ole näin mustavalkoinen.

Puolustukseen jatko ehdottomasti Lannonille ja pariksi hankkisin Mikko Jokelan, vaikka tiedän että on utopiaa, mutta Kohun pariksi samantyyppinen sopii hemmetin hyvin.

Pesoselle myös siis jatkoa, tasaisten ja hyvien otteiden myötä. Hentunen kelpaisi, mutta tuskin on tulossa kun niin hiljaista huhujen osalta ollut. Piitulainen olisi sitten ihan kokeilemisen arvoinen mies, aluksi neloseen ja sieltä pikkuhiljaa ylöspäin.

Tuokkola ei kyllä voi vaan ryssiä ensi kautta, niin hemmetin hyvältä joukkue näyttää. Kuuden joukkoon voi hyvinkin heittää ensi kauden tavoitteeksi.

Ketjut lähtisin tekemään näin:

S.Salminen - Kuparinen - Pakarinen
Timonen - Masuhr

Kiiskinen - "Sonnenberg/Ölvecky" - J.Pesonen
Kauppinen - "Jokela"

Laakkonen - Miettinen - Kerman
Lannon - Laurila

Hyvärinen/Piitulainen - Rissanen - Junnila

Ahonen
Similä
 

Uncle Ben

Jäsen
Junnuista ei ole ilmeisesti odotettavissa vielä ensi kaudella Hartikaisia, Pakarisia tuskin edes Hyvärisiä ja Jokisia.

Näinpä. Tämä on yksi näkökulma ensi kauden joukkuetta kasattaessa. Tällä kaudellahan uusia nuoria pelaajia ei ole oikeastaan edustusjoukkueen riveihin noussut, Riikolaa lukuun ottamatta. Joonas Toivanen ja Niko Kallela ovat lähinnä vain päässeet kokoonpanossa piipahtamaan. Eikä tilanne taida muuttua vielä ensi kaudellakaan. A-junioreiden varaan ei voi siis paljoa laskea.

Näin ollen ensi kauden rosteriin tarvittaisiin oikeastaan se viisi kentällistä äijiä, joista kukaan ei ole varsinainen A-juniori. Tämä taas tarkoittaisi käytännössä sitä, että yhteistyö SaPKon kanssa saisi mieluusti jatkua, jotta niille pelaajille, jotka eivät mahdu KalPan pelaavaan rosteriin saataisiin peliaikaa Savonlinnasta. SaPKon suunnalla tuntuisi ainakin olevan toiveita yhteistyön jatkumisesta. -> Linkki Itä-Savon sivuille.

Minusta tuo yhteistyö voisi olla itse asiassa vähän tiiviimpääkin, nythän lähinnä vain KalPan sopimuspelaajat Rasi ja Nuutinen pelasivat SaPKossa sen minkä armeijaltaan ehtivät. Muutama muukin kävi jokusen pelin Savonlinnassa pelaamassa, mutta toiseen suuntaan ei liikkunut ketään.

Savonlinnasta kyselisin, notta eivätkö nämä Mikko Nuutinen ja Petteri Rasi ole millään lailla mukana KalPan ensi kauden kuvioissa?
Mestiksessä kelpo pelureita, mutta ovatko liigaan heppoisia. Mielellämme pitäisimme pojat lörtsylandiassa.

Saapa nähdä mikä on KalPan intressi Nuutisen ja Rasin kohdalla, ja mitä he taas itse haluavat tehdä. Heidän molempien sopimuksethan päättyivät tähän kauteen. Itse veikkaan, ettei heille taida oikein vakituista pelipaikkaa KalPan riveistä löytyä, mutta tuohon mainitsemaani viidenteen kentälliseen voisivat kenties mennäkin.

Tosin KalPaanhan on kyllä huhuttu tällaista nuorempaa kaartia mm. Pekka Jormakkaa, Roberts Jekimovsia ja sieltä Savonlinnasta Jesper Piitulaistakin. Saa nähdä tuleeko noista joku/jotkut, mutta jos tulee, niin varmaan hierarkiassa olisivat Rasin ja Nuutisen edellä. Samoin kuin tämän kauden joukkueesta vielä ilman sopimusta oleva Toni Hyvärinen.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Aika helvetin hyvällä mallilla olisi ensi kauden joukkue jos nämä eri kirjoittajien "suunnitelmat" pitävät. Tuskin sitä "pomminvarmaa" ykkössentteriä edes saadaan hommattua, joten lienee hyvä pitää siitä kiinni mitä meillä on. "Ovechkin" on ihan esiintynyt edukseen ja voisi vaikka jatkaakin. Ei välttämättä saman tasoista sentteriä saada takaisin, joten ei jatkokaan näyttäisi pahalta. Kuparisen hankinta kuulostaa ennakkoon todella hyvältä ja varmastikin tulee sen 1-2 sentterin paikan ottamaan. Miettinen ei täyttänyt tällä kaudella ykkössentterin odotuksia ja uskoisin roolin olevan jotain 2-3 kentässä. Arvokas pelaaja hän on silti. Sonnenbergiin en vielä koskisi ennen kuin tiedetään mitä ovat Olveckyn jatkosuunnitelmat. Ihan potentiaalinen nimi hänkin olisi.

Puolustuksessa ei ole näillä näkymin juurikaan kysymysmerkkejä. Varmastikin se yksi pakki hankitaan vielä ennen uutta kautta. Toivotaan ettei mitään Syväsalmi 2.0 tulee sieltä uudestaan... Jokela olisi aika hyvä vahvistus, mutta mahtaako olla hinta sitten liian korkealla, kun kuitenkin suomalainen euroopan eliittipelaaja on kyseessä? En ainakaan tiedä miten hän on tällä kaudella pelannut, mutta joku häntä seurannut voisi päivittää näkymää.

Ahonen jatkaa siis maalissa, mutta vielä arveluttaa millaista roolia Similä pystyy ottamaan. Osataanko täällä hänestä koulia pätevä maalivahti vai joutuuko hän lähtemään muualle rakentamaan uraansa? Varmaan joku kehittyvä nuori kakkosmokke hankitaan melko halvalla hinnalla jostain. Mitään "Lundellia" tuskin hankitaan.

Hyökkäykseen haluaisin ennemmän laukojia. Sellaisia potentiaalisia maalintekijöitä. KalPalla "naatiskelijoita" riittää ja nyt pitäisi hankkia tukemaan maalintekoon kykeneviä pelaajia. Kerman on näyttänyt olevan aika yksin viime aikoina. Pesonen oli aika onnistunut hankinta ja hän juuri toi heikoille osa-alueille vahvistusta. Pesosen kaltaisia "räkämaalintekijöitä" tarvitaan. Mielellään näkisin hänenkin jatkavan.

Junnuista ei siis näytä olevan tulossa ketään ensi kaudella liigajoukkueeseen. Nyt siis vanhoilla voimilla mennään eteenpäin. Jotenkin tuntuu ettei sm-liigassa junnuista saada kehitettyä todella tärkeitä pelaajia joukkueelle. Useasti monet junnut pelaavan vuosia nelosketjussa eikä näytä kehitys menevän eteenpäin millään. Toisin taas ovat nämä "hartikaiset" jotka lähtevät pois ennen kun heistä alkaa olemaan todella hyödyksi joukkueelle. Ei KalPa ole oikein saanut siitä 2008 junnumestareista juurikaan kykeneviä pelimiehiä liigarinkiin Hartikaista enempää. Kohta jo nämä hyväriset, jokiset ja hirvoset karkaavat jo muualle rakentaamaan uraansa uudelleen.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Lannonin jatkon myötä alkaa olla KalPan pakisto sillä mallilla, että Jokela on varmaan matkaamassa jonnekin toisaalle. Ja hyvällä mallilla toi pakisto onkin, huikean hieno uutinen näin pleijjareiden alla!
 

Uncle Ben

Jäsen
Lannonin jatkon myötä alkaa olla KalPan pakisto sillä mallilla, että Jokela on varmaan matkaamassa jonnekin toisaalle.

Niin ensi kaudestahan on puolustuksen osalta jo nyt olemassa sopimukset Timosen, Masuhrin, Kauppisen, Laurilan, Lannonin, Kukkosen, Riikolan, Suhosen ja Syväsalmen kanssa. Saa sitten nähdä mikä kahden viimeksi mainitun todellinen tilanne ensi kaudella on, mutta tuskin kai heidänkään sopimuksia ihan noin vain voi irtisanoa. Että eipä tosiaan ole enää tuon päälle mahdollisuuksia keskustella Jokelan tyyppisestä (hintaisesta) pelaajasta!

Hinnaltaan realistisempi Ruotsin paluumuuttaja -vaihtoehto voisi olla Eetu Qvist kolmossentteriksi. Tosin en nyt tiedä olisiko se muuten mitenkään toimiva ratkaisu. Qvistillä on kuitenkin mennyt KalPasta lähdön jälkeen varsin mukavasti Allsvenskanissa ja näemmä ensi kauden tilanne on vielä hiukan auki. -> Klik
Paluu Oskarshamniin vaikuttaisi mahdolliselle, mutta ”Om jag får något bra i SM-Liiga så är det intressant”.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Aivan loistavaa Lannon! Todella iloinen uutinen ensi kautta ajatellen. Ei ole Tuokkolalla mikään paska nippu valmennettavana ensi kaudella. Etenkin lämmitti, kun luin jatkoaika.comin uutisen Lannonin sopimuksesta. Siinä mainittiin hänen olevan todella tyytyväinen kaupunkiin, joukkueeseen ja faneihin. Kerrankin amerikanihmeet osuu kohilleen.

Jokela tuskin on tulossa KalPaan. Pakisto on jo muutenkin ensi kaudella kilpailukykyinen ja Jokelan lisäyksen myötä olisi ylitarjontaa pakeista. Jokelalla ei ole näyttänyt menevän pari viime kautta ihan putkeen ja hänen ympärillään on epävarmuustekijöitä. Eikä kuitenkaan ole mistään halvasta pakista kyse. Niin, Jokelahan on KalPan kasvatti, joten miksi ei haluaisi palata?

Suhonen ja Syväsalmi tuskin jatkavat. On varmaan KalPan seurajohto jo nähnyt näidet "kyvyt" ja tuskin heitä enää ollaan kaipaamassa takaisin. Olisihan se tietenkin ystävällistä jos nämä saisivat sen "uuden mahdollisuuden", mutta heidän olisi pitänyt olla liiga-kunnossa jo syksyllä.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Suhonen on näköjään naputellut Italiassa playoffseissa tehot 7 2+5=7. Tilastojen perusteella voisi ottajia hyvinkin löytyä näistä Euroopan pienemmistä kiekkosarjoista. Syväsalmi sen sijaan taisi jatkaa Tapparassa siitä mihin KalPassa jäi eli sopimuksesta eroon pääseminen saattaa olla KalPalle kallista lystiä. Seitsemän pakkia olisi tällä hetkellä Syväsalmen edellä nokkimisjärjestyksessä, joten peliaikaa tuskin olisi hirveästi luvassa ja palkka on epäilemättä katsomo-/Mestis-miehelle turhan kova.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
39 asteen kuumeessa ajattelin että ei päivä voi huonommaksi mennä, mutta onneksi tämä uutinen saa suupielet ylöspäin. Erittäin hyvä uutinen, ja mieltä lämmitti varsinkin tuo vieraspeleissä käyvien kannattajien muistaminen, kiva nähdä että pelaajat varsinkin tuota arvostaa. Vaikka esim. Turussa saimme lokaa niskaamme ;)

Viime kaudella näytti aika pahalta kun konkarit lopetti ja aukkoja oli paljon, mutta tällä hetkellä ensi kausi on erittäin hyvällä mallilla. Ja tämäkin kausi on vielä mahdollisuus huipentaa siihen tärkeimpään eli sm-liigan voittoon.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Tuokkola pääsee tekemään samoin kuin aikoinaan JYPin a-junnuissa, eli muut(tässä tapauksessa Peksi) tekee uskomattoman määrän duunia joukkueen eteen ja TT tulee ja poimii marjat, ei tosiaan jää materiaalista kiinni. Kohtahan joukkue on parempi kuin Virralla ikinä. Fakta on että Tuomaksen on onnistuttava tuollaisella materiaalilla hyvin.

Olisi kyllä hienoa nähdä vaikkapa Hentunen - X - Kapanen kenttä ensi kaudella ;) mutta tuo Samin paluu olisi hemmetin hieno juttu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös