KalPa kaudella 2011-12

  • 408 408
  • 921

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kaikkien pieneksi yllätykseksi Pexi ei saanut kaapattua Laakkosta Turun junaan.
Eikä jäänyt naapuriinkaan Pandan maskotiksi. Perunasäkillä purettiin kevät-Jannen ensi kauden (sisältäen kesätreenit) sopimus. Onnea ja menestystä tulevaan.

Olen sitä mieltä että Laakkonen ei istunut yhtään kiekko kulmaan ja kaikki perään neppailemaan pelikirjaan. Suorissa hyökkäyksissä syötöt parhaimmillaan, ketjukavereista riippumatta. Ylivoimassa ei mitään käyttöä löytynyt, haki jatkuvasti liian vaikeita syöttöjä, sellaisiakin joilla ei voiteta mitään vaikka sattuisikin uskomattomalla tuurilla menemään perille. Viimeistelijänä jäätävän (keväisen jään) pehmeitä ratkaisuyrityksiä.

Mopon eturengasta kannattanee tarkkailla etenkin näillä joiden pelaaviin senttereihin ei Riekkinen mahdu, koodinimi kukavitun. Samoin joukkueen parhaita +- pelaajia, Kukkonen Mikko mahtuu pelaavaan pakkikuusikkoon.

Haaveiden jatkeeksi kannattanee käydä ostamassa Timosen pelipaita, ennen kuin loppuvat! Oliko se salaisuus että niitä on jo myynnissä?

Rissasen parin vuoden pahvista enemmän kuin tyytyväinen. Vaihtuvuus jäänee ennen kauden alkua vähäiseksi, sitten katsellaan miten karuselli lähtee pyörimään ja tarvitseeko rulettia pyöritellä ennen tammikuuta.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kapanen - Kupru -Salminen
Kerman - Miettinen/stuntti/Rissanen - Kisu
Pesonen/X - Rissanen/stuntti - Pakarinen
Junnila - Riekkinen - Jokinen

Saa kyllä ihmeitä tapahtua, jos toimiston laiturifetisseillä tuohon enää mitään ykkössenaa hommataan. Toivoa sopii, että sentään jotain määrällistä täydennystä tulisi, kun ukkoa on kuitenkin 100 varmasti telakalla pitkin kautta.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kapanen - Kupru -Salminen
Kerman - Miettinen/stuntti/Rissanen - Kisu
Pesonen/X - Rissanen/stuntti - Pakarinen
Junnila - Riekkinen - Jokinen

Saa kyllä ihmeitä tapahtua, jos toimiston laiturifetisseillä tuohon enää mitään ykkössenaa hommataan. Toivoa sopii, että sentään jotain määrällistä täydennystä tulisi, kun ukkoa on kuitenkin 100 varmasti telakalla pitkin kautta.
Kaiken järjen mukaan joku sentteri on hankittava. Ihan jo sen takia, että nyt on vain neljällä sentterillä sopimus. Niistäkin neljästä Miettinen on alkukaudesta enemmän tai vähemmän toipilaana ja Rissanen on hyvästä loppukeväästä huolimatta pienoinen kysymysmerkki, kuinka suuren roolin pystyy ottamaan. Jos kaikki menee nappiin niin tuo sentterinelikko on ihan riittävän hyvä, mutta todennäköisempää on että joku on hankittava ennemmin tai myöhemmin.

Laituriosastolle sen sijaan ei luulisi enää kovin montaa isoa nimeä olevan tulossa. Pesonen tai Hentunen, mutta tuskin molempia.
 

ktik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hyvä, että Laakkonen menee Kerhoon, jos kerran sopimus on purettu. HPK:ssa jos missä tiedetään, mitä mies on parhaimmillaan ja näin ollen KalPalle ei varmasti jää pelaajaa kohtaan (juurikaan) velvoitteita.

Raviratajuttujen mukaan miehellä riitti edellisen visiitin aikana Hämeenlinnassa enemmän lystiä kuin P. Virran alaisuudessa Kuopiossa eli ei ole kai epäilystäkään, etteikö onnistuisi ensi kaudella mennyttä paremmin. Silti hyvä näin.

Hentusta en itse ihan varauksetta odota. Sanottasko näin, että hänen vanhoilla meriiteillään isompi raha olisi saatavissa muualta tai sitten KalPa menee pahasti harhaan - viimeisimmän kauden näytöillä Hentusesta näillä resursseilla maksaminen ei olisi kovin rationaalista. Jos Hentunen KalPaan tulee, lienee todennäköisin vaihtoehto toki "Muu kuin taloudellinen" syynä hänen haluunsa solmia sopimus. Tällöin sopimus kyllä kelpaa.
 

Dängleri

Jäsen
Eipä tuosta Laakkosen sopimuksen purusta voi ainakaan kovin pahoillaan olla. Totta kai on harmi ettei "oman kylän poika" Laakkonen onnistunut nousemaan sellaiseksi johtavaksi pelaajaksi jollaista hänestä odotettiin, mutta toisaalta tuo "oma kasvattius" ei saa olla itseisarvo, jonka nojalla pelaajaa roikotetaan mukana, vaikkeivat tulokset vastaakkaan odotuksia. Oman näkemykseni mukaan sopimuksen purkamisessa on kyse win-win tilanteesta jossa molemmat osapuolet voittavat - Laakkonen saa HPK:ssa isomman roolin ja paremman mahdollisuuden toteuttaa itseään, KalPa puolestaan säästää ison kasan pelimerkkejä, jotka voidaan sijoittaa sopivampaan pelaajaan/pelaajiin.

Vuoden 2009 verotustietojen (MTV3) mukaan huhuissa esiintynyt kolmikko tienaa seuraavasti:
Janne Laakkonen 102 638 (HPK)
Jussi Pesonen 100 100 (Ilves)
Jukka Hentunen 98 010 (Jokerit)

Toki on mahdotonta tietää, millaista tuloa kukin tällä kaudella on tienannut, joten nuo toimivat ainoastaan suuntaa antavina.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kyllähän tuo kirpaisi lukea Lakun lähdöstä, olisin miehelle sen toisen vuoden suonut, ei oikein missään vaiheessa löytänyt oikeanlaisia ketjukavereita. Mutta uskon että Samin vierellä olisi ollut erittäin tuhoisa!
Eiköhän Laukkanen about jokaisen roosterin hyökkääjän kanssa kokeillut ja kun niitä oikeita ketjukavereita ei missään vaiheessa löytynyt, niin eiköhän selvää ole, että missä vika on. Kiistattoman taitava mutta liian boheemi pelitapaan.

Tästä huolimatta sopimuspurun syynä ei edes tainnut varsinaisesti olla heikot peliesitykset vaan esitykset pukukopissa. Tuskin Kapanen häntä ketkukaverikseen suuremmin kaipasi.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Eiköhän Laukkanen about jokaisen roosterin hyökkääjän kanssa kokeillut ja kun niitä oikeita ketjukavereita ei missään vaiheessa löytynyt, niin eiköhän selvää ole, että missä vika on. Kiistattoman taitava mutta liian boheemi pelitapaan.

Tästä huolimatta sopimuspurun syynä ei edes tainnut varsinaisesti olla heikot peliesitykset vaan esitykset pukukopissa. Tuskin Kapanen häntä ketkukaverikseen suuremmin kaipasi.
Se on Laakkonen.. Laukkanen on penkin takana. Mutta kyllähän tuo Laakkonen-Ölvecky-Pesonen oli loistava kenttä. Silloin peli kulki, että tuo ei missään vaiheessa ei siis pidä paikkaansa.

Mutta oma lemppari Laakkonen silti edelleen on. Ja olihan tuo tehojen puolestakin kolmanneksi vai neljänneksi paras hyökkääjä. mm. Miettinen jäi selvästi taakse.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Vuoden 2009 verotustietojen (MTV3) mukaan huhuissa esiintynyt kolmikko tienaa seuraavasti:
Janne Laakkonen 102 638 (HPK)
Jussi Pesonen 100 100 (Ilves)
Jukka Hentunen 98 010 (Jokerit)

Lakkonen kyllä varmasti tienasi aika lailla saman verran kuin Pesonen, mutta Hentusta on tuohon aika turha ottaa sillä Hentunen tuli Suomeen takaisin 2009 syksyllä, eli toisin sanoen tuo on puolen vuoden palkka. Laakkosen hinnan uskon vielä nousseen tuosta, kuitenkin play-off pistekunkku. Loppujen lopuksi nämäkään ei koko totuutta sano, sillä ei tiedä yhtään onko joku käyttänyt rahastointi mahdollisuutta ja kuinka paljon. Se ei käsittääkseni näy noissa luvuissa.

Mutta näin Kerholaisin silmin, tämä vaihto on molemmille win-win. Katselinkin teidän laitureita ja siellä on taitavia, mutta hemmetin pieniä laitureita yllin kyllin. Kun viime kaudella katsoi teidän matsia, niin Pesonen hiukan kookkaampana toi teidän peliin todella paljon lisää, esimerkiksi maalinedessä. Kokoa ja suoraviivaisuutta tuo teidän rosteri kaipaa, siksi ymmärrän että se oli juuri Laku joka joutui pakkaamaan kamansa.
 
Viimeksi muokattu:

Dängleri

Jäsen
Mutta näin Kerholaisin silmin, tämä vaihto on molemmille win-win. Katselinkin teidän laitureita ja siellä on taitavia, mutta hemmetin pieniä laitureita yllin kyllin. Kun viime kaudella katsoi teidän matsia, niin Pesonen hiukan kookkaampana toi teidän peliin todella paljon lisää, esimerkiksi maalinedessä. Kokoa ja suoraviivaisuutta tuo teidän rosteri kaipaa, siksi ymmärrän että se oli juuri Laku joka joutui pakkaamaan kamansa.

Se on juurikin näin. Viime kaudella KalPan rosterissa oli ainoastaan kaksi "luontaista maalintekijää" - Pesonen ja Kerman. Sen sijaan näitä kikkailijoita (Kiiskinen, Salminen, Miettinen, Laakkonen ja Jokinen) oli vähän liikaakin. Eli jos Laakkosen lähtö tarkoittaa Pesosen tai Hentusen sopimusta, niin ei KalPalla ollut mielestäni sopimusta purettaessa muuta kuin voitettavaa.
 

TKO

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, NFL
Laakkosen hinnan uskon vielä nousseen tuosta, kuitenkin play-off pistekunkku.

Eiköhän KalPa-sopimus ollut allekirjoitettuna jo ennen playoffseja. Siitä huolimatta uskoisin, että palkka oli hieman kovempi, kun alla oli pari hyvää kautta.

Jos tätä ajattelee vaihtokauppana Laakkonen <--> Kapanen, niin onhan se KalPan kannalta hyvä diili sekä pelillisesti että taloudellisesti. Ei sillä, etteikö Laakkonen olisi parhaimillaan loistava pelaaja, mutta sitä potentiaalia ei saatu ainakaan päättyneellä kaudella louhittua esiin.
 
Viimeksi muokattu:

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Yllättävää, että se oli Ikonen joka JYPin organisaatiosta meille tuli eikä Jormakka. Onneksi näin päin, kyllä Ikonen on selkeästi mieluisampi hankinta. Ei ehkä tule pisteillä hirveästi juhlimaan, mutta monipuolisuutensa vuoksi hyvä hankinta. Pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa.

Tällä hetkellä sopimustilanne hyökkäyksessä seuraavanlainen:

Kiiskinen - Kuparinen - Salminen
Kerman - Miettinen - Kapanen
Ikonen - Rissanen - Pakarinen
Jokinen - Riekkinen - Junnila
Kallela

Tuossa KalPan sivujen uutisessa Kimmo Kapanen kertoo, että hyökkäykseen tarvitaan lisää laajuutta ja muutamaa pelaajaa haetaan vielä. Ikosen tulon myötä tuskin enää sentteriä tulee, Ikonen tuuratkoot Miettistä keskellä alkukaudesta. Olisiko sieltä sitten tulossa vielä se koodinimi hentunenpesonen ja joku vähän pienemmän kaliberin laituri. Ehka jotain tallaista:

X - Kuparinen - Salminen
Kerman - Miettinen - Kapanen
Kiiskinen - Rissanen - Pakarinen
Ikonen - Riekkinen - X
Junnila, Jokinen, Kallela
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Tuomas Kiiskinen - Matti Kuparinen - Sakari Salminen
Sami Kapanen - Jaakko Rissanen - Kalle Kerman
Tommi Jokinen - Jasse Ikonen - Iiro Pakarinen
Toni Kallela - Joonas Riekkinen - Jyri Junnila

Kyllähän tuo sentteriosasto olisi alkukauden osalta niin katastrofaalisen näköinen, että ihme on jos ei ketään siihen hommata. Muutama tarkoittaa ainakin minun korvassani kolmea, joten olettaisin, että hakusessa on kaksi laituria ja yksi sentteri. Voin olla väärässäkin.
 
Loistavaa Ikosen hankinta, jos vain yhtään pelaa vielä samanlaista rymistely kiekkoa kuin ennen jyväskylän reissua. Pitkään toivonut että paluun tekisi ja nyt sitten vihdoin herra kotiin saatiin. Huomattavasti parempi hankinta ennakkoon ajateltuna kuin Jormakka.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Loistavaa Ikosen hankinta, jos vain yhtään pelaa vielä samanlaista rymistely kiekkoa kuin ennen jyväskylän reissua. Pitkään toivonut että paluun tekisi ja nyt sitten vihdoin herra kotiin saatiin. Huomattavasti parempi hankinta ennakkoon ajateltuna kuin Jormakka.

Ikosesta ainakin itselle jäi hyvät mielikuvat viimekaudella. Pystyy pelamaan melko hyvin jo liigatasollakin, mutta täälä ei oikein vakiintunutta pelipaikkaa löytynyt. Viimekautta sotki alkukaudesta pieni loukkaantuminen ja sen jälkeen liigassa ei tullutkaan peliaikaa. Taisi vielä loppukaudessa uudestaan hieman loukkaantua ja se sotki sitten sen kauden. Loppukausi sitten menikin mestiksessä ja A-junnuissa. A-junnuissa oli yksi ratkaisupelaajia mestaruutta ajatellen. Jokatapauksessa ihan hyvä 3/4 ketjun sentteri kyseessä ja kehittyvä pelajaa vielä joten kahden vuoden sopimus oli järkevä.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän tuo sentteriosasto olisi alkukauden osalta niin katastrofaalisen näköinen, että ihme on jos ei ketään siihen hommata. Muutama tarkoittaa ainakin minun korvassani kolmea, joten olettaisin, että hakusessa on kaksi laituria ja yksi sentteri. Voin olla väärässäkin.

Järki käteen nyt. Tuo "katastrofaalinen" sentteriosasto on erittäin todennäköisesti se, millä ensi kauteen lähdetään. Kuparinen saa luvan vastata huutoon, Riekkisen paikka kolmos/nelosketjun keskellä on betonia ja Rissanen ja Ikonen hoitelevat sitten kolmannen keskenään. Yhdelle sentterille olisi siis paikka, mutta minä en jaksa uskoa että siihen on ketään tulossa. Yhtä todennäköistä kuin että Teemu Selänteellä on tatuoituna Ruotsin lippu. Eiku...

Vakavasti puhuen, mielenkiintoinen juttu tämä Ikosen sopimus. On toki KalPan kasvatteja ja A:n mestareita, mutta erikoista, että näitä ex-mestareita pitää vielä haalia lisää. Toivottavasti pystyy ottamaan paikkansa.

Ei ehkä tämän ketjun asia, mutta kuitenkin. Petteri Rasi ripustaa hokkarit naulaan ja keskittyy opiskeluun. Voi olla ihan oikea ratkaisu, kuka tietää. Tuskin kuitenkaan kiekkoa lopullisesti jätää, eiköhän veri vedä höntsäämään ;) Kiitos niistä muutamasta maalista, oli hienoja!

Ja linkkihän vie luonnollisesti Jatkoajan uutiseen.
 

Dängleri

Jäsen
Tuossa KalPan sivujen uutisessa Kimmo Kapanen kertoo, että hyökkäykseen tarvitaan lisää laajuutta ja muutamaa pelaajaa haetaan vielä. Ikosen tulon myötä tuskin enää sentteriä tulee, Ikonen tuuratkoot Miettistä keskellä alkukaudesta. Olisiko sieltä sitten tulossa vielä se koodinimi hentunenpesonen ja joku vähän pienemmän kaliberin laituri.

Oman näkemykseni mukaan Ikonen tuo monipuolisuudellaan rosteriin leveyttä, muttei missään tapauksessa muuta sitä tosiasiaa, että rosterista puuttuu edelleen ykkössentteri. Jos ja kun Hentusen tai Pesosen kanssa päästään sopimukseen, on rosteri tuota kärkisentteriä vaille valmis:

Kapanen - ykkössena - Hentunen/Pesonen
Kerman - Miettinen* - Pakarinen
Salminen - Kuparinen - Kiiskinen
Ikonen* - Riekkinen* - Junnila*

*Jaakko Rissanen paikkaa Miettisen poissaoloa alkukaudesta, ja haastaa muuta sentteriosastoa loppukauden aikana. Jokinen, Kallela, Ikonen ja Junnila vuorottelee tuolla nelosen laidoilla, päivän kunto ratkaisee.
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Järki käteen nyt. Tuo "katastrofaalinen" sentteriosasto on erittäin todennäköisesti se, millä ensi kauteen lähdetään.

En usko, että K.Kapanen on niin tyhmä, että lähtee alkukauteen kahdella kakkossentterillä ja kahdella nelossentterillä. Siitä ei seuraa yhtään mitään hyvää, kuten alkukaudesta nähtiin ennen Petrovickyn (ja Olveckyn) hankintaa. Ykkössentteriä haetaan ja siihen ollaan valmiita sijoittamaan iso summa rahaa. Näin olen kuullut samasta lähteestä, joka osasi kertoa päivälleen milloin Kuparisen ja Kapasen sopimukset julkistetaan.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Ei ehkä tämän ketjun asia, mutta kuitenkin. Petteri Rasi ripustaa hokkarit naulaan ja keskittyy opiskeluun. Voi olla ihan oikea ratkaisu, kuka tietää. Tuskin kuitenkaan kiekkoa lopullisesti jätää, eiköhän veri vedä höntsäämään ;) Kiitos niistä muutamasta maalista, oli hienoja!

Harmitti hieman tuo Rasin lopettaminen, kun kuitenkin hänestä olisi voinut tulla ihan hyvä liigapelaaja. No, eihän sille voi mitään jos motivaatio loppuu.

Kyllähän tuo sentteriosasto olisi alkukauden osalta niin katastrofaalisen näköinen

Enpä oikein enää kovin usko, että joku huippusentteri tänne hankitaan. Ei siinä mitään jos Kapasilla on sellainen kiikarissa, mutta eikös kohta jo joukkue ala harjoittelemaankin? On tuossa kuitenkin nuoria pelaajia, jotka voivat ottaa lisää vastuuta (Rissanen, Ikonen) ja sitten pari kokenutta (Miettinen, Kuparinen) ja selkeä jarrusentteri (jokuvitunriekkinen). Ihan keskitasoa parempi sentteriosasto on meillä kasassa, että ei ihan katastrofaalinen. Eikun niin alkukaudesta Miettinen on todennäköisesti poissa, joten sinä siis "katastrofaalisella" sitä tarkoitit...
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Eikun niin alkukaudesta Miettinen on todennäköisesti poissa, joten sinä siis "katastrofaalisella" sitä tarkoitit...

Jep, sentteriosasto olisi ilman hankintaa mallia "Kuparinen - Rissanen - Ikonen - Riekkinen", joka olisi ehdottomasti liigan huonoimpia sentterinelikoita. Yhtään Rissasta ja Ikosta väheksymättä, onko kummastakaan liigajoukkueen kakkossentteriksi? Rissanen oli paras sentteri loppukaudesta ja pudotuspeleissä, mutta jotenkin on sellainen fiilis, että miehestä ei vielä olisi liigajengin kakkossentteriksi. Mielellään saa osoittaa väitteeni vääräksi, mutta kyllä tosta jengistä ihan ykkössentteri puuttuu.
 

Dängleri

Jäsen
Enpä oikein enää kovin usko, että joku huippusentteri tänne hankitaan. Ei siinä mitään jos Kapasilla on sellainen kiikarissa, mutta eikös kohta jo joukkue ala harjoittelemaankin?

Valitettavasti en usko itsekään, mutta toivon todellakin että näin kävisi. Ideaalitilanne olisi toki saada tuo mielestäni puuttuva ykkösena jo nyt, mutta kuten aikaisemmat kaudet ovat osoittaneet, vaikea ulkomaalaisia huippupelaajia on tässä vaiheessa sainata. Eli jos KalPan tarkoituksena on vielä naarata joku ykköskorin hankinta, tapahtunee se joskus kesän aikana, kunhan NHL, KHL yms. kovemmat liigat ovat tyhjentäneet pajatson, ja nähdään mitä jäljelle jää. Hinnatkin voivat olla tuolloin toista luokkaa.
 

J-ED7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, maajoukkueet
Eli jos KalPan tarkoituksena on vielä naarata joku ykköskorin hankinta, tapahtunee se joskus kesän aikana, kunhan NHL, KHL yms. kovemmat liigat ovat tyhjentäneet pajatson, ja nähdään mitä jäljelle jää. Hinnatkin voivat olla tuolloin toista luokkaa.

Itsekin olen pohtinut tätä sentteriasiaa jonkin verran. Nythän tilanne ensi kaudella on se, että KalPalla on kaksi kokeneempaa ja oletusarvoisesti parempaa sentteriä (Miettinen ja Kuparinen) ja kolme nuorempaa sentteriä, joista ainoastaan Riekkinen on selkeästi alempien kenttien rouhija oletusarvoisesti. Muut ovat siis luonnollisesti Ikonen ja Rissanen. K.Kapanen muistaakseni sanoi aiemmin jotenkin niin, että sentteriasiaa tarkastellaan tarkemmin kunhan nähdään miten Miettisen leikkaus ja toipuminen sujuu ja vasta tarvittaessa tilanteeseen reagoidaan hankkimalla uusi sentteri.

Minä näen nykytilanteen jopa tietyin varauksin hyvänä. Nyt loppukaudesta erittäin lupaavia otteita esittänyt Rissanen saa oikean näyttöpaikan taidoilleen hyvien pelaajien keskellä, ja muita senttereitä voivat tuolloin olla Ikonen ja Rissanen. Miettisen kuntoutuessa Rissaselle olisi sitten tarjolla 3. sentterin rooli ja Ikonen voisi oletuksellisesti siirtyä laitaan Riekkisen toimiessa nelosen keskellä. Jos homma taas Rissasella ei syystä tai toisesta toimi, niin ainahan voidaan hommata verokohteluiden takia lyhytaikainen stuntti tyyliin Brendl, jolla lyhytaikainen sentterivaje voidaan täyttää.

Mielestäni tässä vaiheessa ns ykkössentterin hommaaminen koko kaudeksi olisi tietyllä tavalla lyhytnäköistä, mikäli KalPa haluaa kasvattaa omista junnuista selkeitä vastuunkantajia liigaan. Käytännössä tämä myös tarkoittaa vastuun tarjoamista sopivalla hetkellä ja katsoa vastaako pelaaja huutoon. Toisaalta jos rahaa on, niin mikä ettei ostaa valmiita pelaajia, mutta ei silloin hirveästi niistä omista junnuista kannata haikailla valmiita huipputason liigapelaajia pelkillä nelosketjun jämäminuuteilla, tai toisaalta puhua pelaajia kasvattavasta ja kehittävästä organisaatiosta. Kyse on siitä mitä taloudelliset resurssit antavat perään ja mitä sillä hetkellä haetaan/halutaan. Menestys vs. pelaajien ja omien junnujen kasvattaminen, nämä kulkevat vain erittäin harvoin käsi kädessä (kuten nyt esim Mikael Granlund, jolla toki myös oli omat kasvukipunsa sentterin rooliin).

Minun mielestäni ei senttereitä tässä vaiheessa, vaan annetaan omille miehille ruutua ja näytönpaikkaa. Sitten jos homma ei toimi (ja Miettinen ei ole kunnossa), niin hankitaan sitten joku lyhytaikainen korvaaja. Lienenköhän tämän mielipiteeni kanssa yksin.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän varmasti kaikille meille kelpaisi joku koodinimi martinsonneberg vielä rosteriin. Takuuvarman ykkössentterin löytäminen on kuitenkin vaikeaa, siinä kävisi helposti niin että meillä on kolme kakkossentteriä ja Miettisen palatessa kehiin jopa neljä. Uskoisin KalPan lähtevän maltillisesti ensi kauteen tuon osaston suhteen. Kuparinen ykkössentterinä, Riekkinen nelosessa, Rissaselle ja Ikoselle annetaan mahdollisuus näyttää osaamistaan kakkos- ja kolmossenttereinä. Toivotaan, että ainakin toinen heistä pystyy vastaamaan huutoon kakkossentterinä. Miettisen palatessa kehiin toivotaan, että on saanut itsensä semmoiseen kuntoon, että pystyy kakkossentterin ruudun täyttämään tai Rissasen/Ikosen breikatessa kakkossentteriksi niin hoitamaan kolmossentterin hommat. Jos sitten käykin niin, että Rissanen eikä Ikonen pysty nousemaan kakkossentterin tasolle ja Miettinen on viime kauden tasolla tai huonompikin niin sitten lähdetään arpomaan markkinoilta sentteriarpaa.

Olen aika vakuuttunut siitä, että KalPa antaa alkukaudesta Kupariselle, Rissaselle ja Ikoselle tilaisuuden näyttää kykynsä. Jos kyvyt ei riitä niin sitten hankitaan kärkisentteri verorajan jälkeen. Tuossa kolmikossa on kuitenkin potentiaalia ja mielestäni se pitää katsoa ennen kuin hankitaan joku kallis ulkomaan arpa floppaamaan koko kaudeksi.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kai Syväsalmi voidaan nyt sitten lopullisesti jättää kokoonpanokaavailuista ulos. Sopimus on purettu yhteisymmärryksessä ja Syväjään uusi seura julkaistaan varmaankin jo tämän päivän aikana (KooKoo).
 

kesäesa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, KalPa
Kai Syväsalmi voidaan nyt sitten lopullisesti jättää kokoonpanokaavailuista ulos. Sopimus on purettu yhteisymmärryksessä ja Syväjään uusi seura julkaistaan varmaankin jo tämän päivän aikana (KooKoo).

Hyvä homma. Nyt vielä Seven sopimus ulos, niin ei ole näitä ylimääräisiä palkansyöjiä enää kokoonpanossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös