King Harvest
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, Flyers, Seahawks, Die Mannschaft
E kirjoitti:Kuitenkin esimerkiksi Vantaanjoen taimenkanta on vielä niin arka, että mielelläni antaisin sille mahdollisuudet toipua vaikka hauen kustannuksella, kanta on kuitenkin ollut joskus ennen joen patoamista vahva ja lähes kokonaan ihmisen tuhoama - alkuperäinen lohikantahan on jo käytännössä tuhottu ja Vantaaseen nousevat lohet ovat muistaakseni pääosin Nevan ja Ingarskilanjoen lohen istutuskantaa.
Nämä ovat aina niin ikäviä tapahtumia kun ihminen tuhoaa luontoa rahan takia. Ymmärrän kyllä että lohikalakantaa pitää suojella, mutta ehkä siihen pitäisi keksiä joku toinen tapa. Kaikkia haukia ei saa millään tapettua Vantaanjoesta kuitenkaan.
Yksi mahdollisuus olisi purkaa tuo pato ja museovoimalaitos ja palauttaa joki vanhaan asuunsa. Silloin kaloilla olisi kaksi väylää nousta nykyisen yhden sijaan.
Tästä olen täysin samaa mieltä kanssasi. En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka tekevät noin ilman minkäänlaista tajua mitä tekevät. Tuo on täydellistä luonnon ja luonnonkappaleiden kunnioittamattomista ja suoraansanoen tyhmyyttä.Esimerkiksi kaikilla pohjoisen parhailla suurharjusvesistöillä on yksi yhteinen tekijä: niissä on myös erittäin vahva haukikanta. Hauet pitävät siellä harjusten määrän kurissa, jolloin kanta ei pääse kääpiöitymään, vaan ravintoa riittää hengissä selvinneille yksilöille hyvin, antaen harjuksille edellytykset kasvaa ennätyskokoisiksi. Näistä vesistöistä kun hävittäisi kaikki hauet, niin harjuskanta kääpiöityisi alta aikayksikön. Hauet kun kuuluvat tärkeänä osana ekosysteemiin. Siltikin jotkut valopäät tappavat pohjoisen vesilläkin kaikki saamansa hauet, ja polkevat johonkin suonsilmäkkeeseen samalla kiroten luupäät alimpaan helvettiin.
Saalista pitäisi osata arvostaa sen verran, että jos kala tapetaan, niin se käytetään myös ravinnoksi. Hauestakin saa oikein maukasta ruokaa, kun viitsii nähdä hetken vaivaa. Koittakaapa pyörittää ruodottomat ja nahattomat fileet jauho/pippuri/yrttiseoksessa, ja sitten vaan pannulle reilun rasvan kera.. Kyllä uppoaa.
Hauesta todellakin saa maukasta ruokaa, onhan sitä tarjolla Michelin-ravintoloissakin. Se on vain viitselijäisyydestä kiinni.Hauestakin saa oikein maukasta ruokaa, kun viitsii nähdä hetken vaivaa. Koittakaapa pyörittää ruodottomat ja nahattomat fileet jauho/pippuri/yrttiseoksessa, ja sitten vaan pannulle reilun rasvan kera.. Kyllä uppoaa.