Kärppien sairastupa 2016–2017

  • 101 743
  • 390

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Taklauksesta päätellen tais mennä Miskalta solisluu.
 
Zinetula

Jäsen
Eli Kalevan jutun mukaan perjantaina puuttunee Humalojan lisäksi myös sairasteleva Albert.

Olausson
Ruohomaa
Albert
Humaloja

Hetkinen, eikö tässä pitänyt olla se sentterinelikko. Kova on ollut kato tällä kaudella, ei voi mitään. Lisäksi perjantaina puuttuu jälleen:

Aiottu pakkihankinta (puuttunut koko kauden)
Hakanpää
Kähkönen
Sailio

Senttereiden lisäksi koko kauden on ollut vajausta raastinrauta-osastolta. No rintakarvoja tuovat Hermoset ja kumppanit, ainakin hypoteettisella tasolla. Junnut ovat tuoneet omaa osaamista kehiin ja Kossu maalaa taas. Samoin Saarinen ja Lehtonen ovat nousseet esille.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
"– Olausson pääsee varmasti viikon parin päästä jäälle."
Ei taida silti pelikunnossa olla vielä aikoihin vaikka luistimille jo pääseekin...
Kalevan paperiversion mukaan Olausson on pelikunnossa aikaisintaan tammikuun lopussa.
 
JPL

Jäsen
Youtubessa Hakanpään haastiksen mukaan herra on huomenna pelikunnossa.
 
Zinetula

Jäsen
Kalevan mukaan Ronkainen on nyt sairastunut. Toivotaan nyt pariin peliin ennen joulutaukoa, ettei uusia sairastapauksia ole. Ainakin Kossu, Aittokallio ja Albert olivat ennen Ronkaista sairaana ja vuorollaan pois sairastumisen takia.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Suikkanen kyllä suulaana miehenä ehti tänään jo kertoa, että Albert palaa nyt kolmannen loukkaantumisen jälkeen takaisin. Eli rikki se oli kuten täällä arvattiinkin, eikä sairaana.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Suikkanen kyllä suulaana miehenä ehti tänään jo kertoa, että Albert palaa nyt kolmannen loukkaantumisen jälkeen takaisin. Eli rikki se oli kuten täällä arvattiinkin, eikä sairaana.
On muuten aivan perseestä että Kärppien johto yrittää kusettaa kannattajia tämmösillä(kin) jutuilla.
 
Zinetula

Jäsen
On muuten aivan perseestä että Kärppien johto yrittää kusettaa kannattajia tämmösillä(kin) jutuilla.
Saattoipa olla molempia. Miksi kusetettaisiin kun loukkaantuneiden määrä on ollut koko ajan täysi vitsi. Aika pitkä kuitenkin jos pelkästään ollut flunssaa, joten Kaitsu puhunee totta. Albertin peli näyttikin hyvin toipilaalta ennen taukoa. Ei juuri tietoakaan kamppailupelistä tai maalille ajoista, mikä on p-amerikkalaisille tavaramerkki. Kyllä Albertilla noita on jos ei itseluottamus ole kokonaan kadonnut poissaolojen myötä. Tuskimpa kapteeniksi laitetaan sellaista viime pelien hiihtelijää kun siellä on niitä suunnan näyttäjiä kylliksi.
 
Ukkopekka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Carolina Hurricanes
Hruska huilas tänää loppupelin, kun sai laukauksen käteen. 2kk sivussa? Noh, eiköhän tuo Kookoo peliin viimeistää parannu....
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hruska huilas tänää loppupelin, kun sai laukauksen käteen. 2kk sivussa? Noh, eiköhän tuo Kookoo peliin viimeistää parannu....
Suikkasen mukaan Hruska on mukana jo Ipaa vastaan.

Positiivinen tilanne tiistain ottelua ajatellen on myös se, että joukkueen terveystilanne on paranemaan päin. Uusia miehiä ei ole enää ennen joulutaukoa odotettavissa, mutta loukkaantuneiden lista ei ole myöskään kasvanut.

Tuo pätkä on kaikessa omituisuudessaan kuin suoraan "Positiivisuusketjusta", jossa on tällä kaudella viljelty positiivisuutta melko sarkastiseen sävyyn.
 
Zinetula

Jäsen
Suikkanen oli maininnut Yle Puheella, että parin hyökkääjän pitäisi palata heti joulun jälkeen kuudesta sivussa olevasta hyökkääjästä. Ruohomaa tiedossa, mutta kuka lienee se toinen. Olausson, Humaloja, Kähkönen ja Sailio ovat muita poissaolijoita. Liekö se Vartiainen sitten se kuudes vai onko mulla nyt joku oikosulku kun ei tule mieleen muita?
 
Humaloja palaa silloin. Vartiainen on käsittääkseni jo pelikuntoinen, mutta ei vain mahdu pelaamaan tällä hetkellä.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Kärppien sairastupa avaa ovensa joulun jälkeen – ykköshankinnat vertymässä pelaavaan kokoonpanoon | Yle Urheilu | yle.fi

Hyviä uutisia ei ole ikinä liikaa. Ruohomaa ja Olausson palaamassa Tammikuussa kokoonpanoon. Kaks elintärkeää sentteriä kevättä ja nousua ajatellen.
Korjataan nyt, että Ruohomaa palaa jo joulun jälkeen. Muutenkin aika positivisen kuvan Suikkanen antaa Olaussonista: "Mies luistelee nyt jo paremmin mitä syksyllä Ouluun tullessa" Jos mies pysyisi loppukauden kunnossa, niin mies voi olla elintärkeä kevään peleissä jos ja kun sinne mennään.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Ensi kaudeksi myös Ollelle sopparia, jos nyt kerran on saatu kuntoon?!
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Ruohomaan poissaolosta ei liene uutista missään (en ole löytänyt), joten voisin veikata perstuntumalta, että iski KooKoo-tauti eli influenssa. Se tarkoittaa lievänäkin kyllä sitä, että vähintään lauantaihin asti on sivussa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
"Ruohomaa on sivussa Tappara-pelissä tulleen alaraajavamman vuoksi. Jatkotutkimuksissa selviää tarkemmin vamman pituus", meinaa Suikkanen Kärppien kotisivuilla.
Eli on varmaan pidempäänkin poissa, koska jos kyse olisi pikku kolhusta niin olisi varmaan jo tiedossa se että mikä vamman pituus on. Nyt kun tarvitaan "jatkotutkimuksia", eli vaikkapa magneettikuvausta, niin kyllähän se vähän antaa viitteitä siitä että kyseessä on pidempikin huili. Ollaan positiivisia, selviää 3-4 viikolla. Tai sitten realistisia, polvi kivasti vääntynyt ja kausi ohi.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mikähän tuolla Kähköselläkin on? Ei mitään tietoa mikä on tai milloin palaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös