Kärppien peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 1 335 156
  • 25 669

otep

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Luleå HF, BDN
Viime kaudella Hyry 0,28 pistettä/peli ja Anttila 0,29. Tänä vuonna Hyry 0,53 ja Anttila 0,36. Kyllähän tuosta noususta iso osa kuuluu Antti-Roikolle, kun hän tuo paljon kiekollista osaamista tuohon kolmikkoon. Vielä kun ottaa huomioon, että tuo kenttä vuotaa vähiten omiin, niin itse olen sitä mieltä, että Antti-Roikoa arvostetaan liian vähän. Hänelle tekee hyvää pelata tämä vuosi vähän enemmän puolustavassa kentässä, ja ensi vuodesta lähtien Hyryn kanssa lähemmäksi ns. tuloksenteko-yksikköä.
Hyryn piste/peli parantumiseen vaikuttaa kyllä eniten mies itse. Ei Hyry turhaa EHTlle pääässyt. Ja Anttilan piste/peli parannus on vielä niin pieni, että esimerkiksi yksittäiset tyhjät maalit voivat vaikuttaa noin paljon tuohon ppg tilastoon. Toki onhan Antti-Roiko pelannut hyvin omaa rooliaan tällä kaudella, mutta jos hän olisi pelannut vaikka kolmosessa Tiivolan ja Björkvistin kanssa melkein koko kauden niin uskallan väittää, että Antti-Roikolla ei olisi yhtä paljon pisteitä kuin nyt, eikä yhtä vakinaista kokoonpano paikkaa kuin nyt. Katoaisi ennemmin samaan Kärppien harmaaseen massaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks

Mielestäni ei kannata yhtään ottaa Antti-Roikolta kunniaa pois tämän kauden pisteistä ja liigapaikan hankkimisesta. Voihan sitä myös pohtia, että olisiko nelosketju tehnyt samanlaista jälkeä jos Antti-Roikon tilalla olisi ollut joku muu. Antti-Roikon saama ylivoimavastuu kertoo myös valmennuksen luotosta.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Antti-Roikoa arvostetaan mielestäni liikaa. Veikkaan, että jos vaikka Hermonen pelaisi tuota 4 laituri paikkaa hänellä olisi yhtä paljon pisteitä kuin Antti-Roikolla. Kärppien neloskentän toinen laituri on varmaan tällä hetkellä liigan helpoin paikka pelata. Tai onhan se aika vaikea epäonnistua kun pelaa illasta toiseen Anttilan ja Hyryn kanssa..
Antti-Roiko pelaa toki sen takia tuossa koska on parempi pelaaja kuin Hermonen.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Mielestäni ei kannata yhtään ottaa Antti-Roikolta kunniaa pois tämän kauden pisteistä ja liigapaikan hankkimisesta. Voihan sitä myös pohtia, että olisiko nelosketju tehnyt samanlaista jälkeä jos Antti-Roikon tilalla olisi ollut joku muu. Antti-Roikon saama ylivoimavastuu kertoo myös valmennuksen luotosta.
Samaa mieltä tästä. Antti-Roiko on on aika erityylinen pelaaja kuin kentällisen muut lenkit ja tuo oman kiekollisen osaamisensa ja kyvyn rauhoittaa peliä muuten vauhdikkaaseen menoon. Hyrykin taisi mainita asiasta, että Antti-Roiko tuo hyvän lisän kentälliset nimenomaan kiekollisena pelaajana. Tähän kun lisää varsin kohtalaisen kyvyn tehdä maaleja, niin ei se vuoden tulokkaan palkinto kaukana ole.

Hermosessa on pelaajana paljon samaa kuin Hyryssä. Luistelee hyvin, tykkää haastaa ja menee kyllä asenteella tilanteisiin, mutta se jokin pieni silaus sieltä jää uupumaan vielä Liigan tasoisessa sarjassa. Kun saa itseluottamusta ja parantaa viimeistelytaitoa / kykyä rytmittää peliä, niin kyllä mä näen Hermosessa ainesta tuleville vuosille. Ehkä menee välillä vähän laput silmillä tai tuleeko tilanteet vielä vähän liian nopeasti silmille, että se viimeinen terävyys jää uupumaan. Ehkä se, että pyrkisi löytämään hyökkääjänä niitä avoimia tiloja sektorista ja hidastaisi välillä enemmän sitä pystysuunnan menoa joko keskelle leikkauksilla tai suunnanmuutoksilla voisi tuoda sen tarvittavan sekunnin lisää aikaa laittaa kiekkoa pömpeliin.

Samaa tautia on mun mielestä myös Björkqvistillä, että asennetta löytyy vääntää sinne maalille ja painaa kovaa ohi pakeista, mutta välillä jää huomaamatta se, että tilaa voisi saada itselle enemmän luotua vähän erilaisella ratkaisulla. Turusen malttia kun seuraa kiekollisena niin siinä on sitä jotain mistä ottaa mallia.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Kun saa itseluottamusta ja parantaa viimeistelytaitoa / kykyä rytmittää peliä, niin kyllä mä näen Hermosessa ainesta tuleville vuosille.
Hermonen ei ole enää ihan junnupelaaja vaan ensimmäiset Liigapelit kaudella 16-17 pelannut kohta 27-vuotias liigajyrä joka ei oikein ole ikinä saanut vakiinnutettua paikkaansa pelaavaan kokoonpanoon. Eli ihan kovin kauas tulevaisuuteen ei kannata varmaan odotella jotain suurta harppausta tasossa. Leveyspelaajana ihan hyvä ja menisi oikein roolitettuna vaikka nelosketjussa vakituisempaankin mutta en kyllä itse ainakaan odottaisi, että Kärpissä Hermonen tuosta yhtäkkiä enää puhkeaisi kukaan ja alkaisi mättämään pisteitä.

En ihmettelisi jos Hermonen olisi juuri niitä pelaajia joita Haba Aho yrittää kaapata SaiPaan isomman vastuun perässä.
 
Joo ei Hermosesta varmaan mitään pistelinkoa Liigaan tule koskaan. Mutta sellainen hyvä kolmosen/nelosen laituri Kärppiin, joka pystyy täyttämään esimerkiksi lopettavan Anttilan saappaat useammaksi vuodeksi eteenpäin. Jos pystyisi sen ~20 pistettä tekemään kaudessa niin voitaisiin pitää Oulussa uran loppuun asti. Mieluummin mä katson pari tulevaa kautta miten Hermosen kanssa käy kuin lähtisin aina hommaamaan Ahon tyyliin joukkueen täyteen näitä Ikosia, Antosia, Lindstenejä, Mustosia ja muita palkkasotureita. Siirtorajalla sitten vahvistusta kehiin jos Hermonen junnaa paikallaan eikä peli kehity.

Esimerkiksi ensi kaudella Antilan mahdollisesti lopettaessa voisi neloskenttä olla muotoa:

Hermonen - Korpimäki - Antti-Roiko (/X)

Hyry voidaan nostaa aivan hyvin kolmosen tai kakkosen keskelle ja Antti-Roikokin kelpaa nykyään kolmosen laituriksi. Korpimäki ottaa steppiä eteenpäin ja kasvaa uudeksi neloskentän Hyryksi, Hermonen paikkaa Anttilaa ja kasvaa alivoimalle roolipelaajaksi. Rahaa säästetään huomattavasti ja se voidaan sijoittaa laadukkaisiin kärkipelaajiin (eikä raahata tänne sitä ihan kivaa Ahosekundaa). Niiden kärkipelaajien pitää sitten olla tasoa Turunen, Lehterä, Niku, Kunyk, Turkulainen... Ei mitään sinnepäin kaveria vaan oikeasti Liigan ehdotonta eliittiä.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Rahaa säästetään huomattavasti ja se voidaan sijoittaa laadukkaisiin kärkipelaajiin (eikä raahata tänne sitä ihan kivaa Ahosekundaa). Niiden kärkipelaajien pitää sitten olla tasoa Turunen, Lehterä, Niku, Kunyk, Turkulainen... Ei mitään sinnepäin kaveria vaan oikeasti Liigan ehdotonta eliittiä.
Rahaa säästyy sillä, että jättää ne kädenlämpöiset Antoset, Berglundit, Mingoiat ja muut hankkimatta ja jos pelaaja tuodaan ulkoapäin niin sen on oltava vahvistus. Se voi olla myös vahvistus roolipelaajaosastolle tyyliin Anttila.

Tuosta olen kyllä erimieltä, että Hermonen olisi riittävä palanen vakituiseen kokoonpanoon tai että mies nyt yhtäkkiä ensi kaudella 28v täyttävänä intoontuisi paukuttamaan 20 tehopistettä ja olemaan vielä alivoiman erikoismies. Hermonen tai vaikka Heikkala menee laajuutta tuovana palasena kokoonpanon ja katsomon välimaastossa ja loukkeja paikkaamassa mutta jos täällä puhutaan, että vaatimustaso pitäisi palauttaa Oulun Kärppiin niin siihen ei passaa ollenkaan, että Marko Anttilan korvaajaksi ja alivoiman erikoismieheksi suunnitellaan Julius Hermosta. Fantasiatasollahan se olisi mukavaa mutta mikään ei puolla sitä, että Hermosesta olisi tuollaisessa roolissa pelaamaan. Onko mies ikinä edes Kärpissä pelannut alivoimaa?
 
Onko Hermonen sitten pelannut mielestäsi jotenkin huonosti? Tai niin huonosti, että hän ei pystyisi täyttämään Kärpissä edes nelosketjun roolia kauden alussa? Mielestäni hän on pelaaja, jossa on paljon hyviä ominaisuuksia nykykiekkoon Liigassa. Pisteitä ei ole tullut, mutta tekee töitä kovasti ja luistelu on Liigaan hyvällä mallilla. Hyviä esimerkkejä löytyy kyllä, että myöhemmälläkin iällä on noustu Liigassa jopa isompiin pistemääriin (ei sillä että Hermosesta mitään Tuppuraista odottaisin). Miksi siis emme voisi antaa Hermoselle sitä paikkaa jossakin neloskentässä ja säästää euroja muihin tärkeämpiin kohteisiin? Samalla tavalla myös Antti-Roiko oli neloseen palanen josta ei oikeastaan odotettu mitään erikoista tälle kaudelle, mutta joka onnistui löytämään paikkansa nelosketjusta.

Neloskentän pelaaja on huomattavasti helpompaa korvata kuin sinnepäin hommattu kärkipelaaja. Jos neloskentän pelaajaan joudutaan käyttämään vaikkapa ~50 000 enemmän kuin Hermoseen, niin se on sitten pois siitä kärkipelaajan palkasta. 300 000 saadaan Ouluun parempi pelaaja kuin 250 000. Aivan kuten 5000 kuukausipalkalla saadaan palkattua parempi insinööri kuin 3000 kuukausipalkalla. Jos se Tiivolaa tai Antosta parempi vaihtoehto ei mahdu budjettiin, niin silloin se vaihtoehto jää palkkaamatta myös Kärpillä.
 
Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Hermosen kohdalla tuota ikää alkaa olla sen verran paljon, että hyvin todennäköisesti kaikki potentiaali on jo kaivettu ulos. Toisekseen on ainakin puhuttu, että Hermonenkin saa Kärpistä aivan hyvän korvauksen, eli ei ole mikään ihan ilmainen täytemies.

Kyllä hän varmasti nelosketjussa voisi pelata. Silti itse lähtisin tuota osastoa rakentamaan sillä tavalla, että sielläkin annetaan mahdollisuuksia nuoremmille kavereille, joilla on potentiaalia ajan kanssa nousta ylemmäksikin. Eli tällaiset Hyry / Antti-Roiko tyyppiset pelaajat menisi mun papereissa ikuisten lupausten eli Hermosten ja Heikkaloiden ohi. Näitä ainakin pitäisi pystyä tuomaan junioreista ja/tai Mestiksen kautta edustukseen. Jos tällä tavalla ei saada pohjaketjuja ja rotaatiota täytettyä, niin voitaisiin katsella, tarvitaanko sinne ulkopuolelta roolipelaajaa.

Tavoitteena olisi siis kärkilupausten ohessa kasvattaa tuotakin kautta tällaisia pidemmän tähtäimen runkopelaajia. Sillä saisi jatkuvuutta, hyvin todennäköisesti edullisia sopimusvuosia ja järkevästi rakennettua leveyttä. Ehkäpä junnutkin kokisi, että polku on paremmin auki, eikä välttämättä tarvitse lähteä muualle. Kärkihankintoihin sitten tosissaan paukkuja nimenomaan laatuun, ei määrään.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Onko Hermonen sitten pelannut mielestäsi jotenkin huonosti? Tai niin huonosti, että hän ei pystyisi täyttämään Kärpissä edes nelosketjun roolia kauden alussa? Mielestäni hän on pelaaja, jossa on paljon hyviä ominaisuuksia nykykiekkoon Liigassa. Pisteitä ei ole tullut, mutta tekee töitä kovasti ja luistelu on Liigaan hyvällä mallilla. Hyviä esimerkkejä löytyy kyllä, että myöhemmälläkin iällä on noustu Liigassa jopa isompiin pistemääriin (ei sillä että Hermosesta mitään Tuppuraista odottaisin). Miksi siis emme voisi antaa Hermoselle sitä paikkaa jossakin neloskentässä ja säästää euroja muihin tärkeämpiin kohteisiin? Samalla tavalla myös Antti-Roiko oli neloseen palanen josta ei oikeastaan odotettu mitään erikoista tälle kaudelle, mutta joka onnistui löytämään paikkansa nelosketjusta.

Neloskentän pelaaja on huomattavasti helpompaa korvata kuin sinnepäin hommattu kärkipelaaja. Jos neloskentän pelaajaan joudutaan käyttämään vaikkapa ~50 000 enemmän kuin Hermoseen, niin se on sitten pois siitä kärkipelaajan palkasta. 300 000 saadaan Ouluun parempi pelaaja kuin 250 000. Aivan kuten 5000 kuukausipalkalla saadaan palkattua parempi insinööri kuin 3000 kuukausipalkalla. Jos se Tiivolaa tai Antosta parempi vaihtoehto ei mahdu budjettiin, niin silloin se vaihtoehto jää palkkaamatta myös Kärpillä.
Taisin tuossa jo aiemmin sanoa, että Hermonen periaatteessa menee vaikka tuossa nelosen roolissa vakituisempaankin. Kaikkihan riippuu roolituksista ja minkälaista nelosta joukkueeseen halutaan kasata. Onhan Kärppien nelosessa lähi vuosina viilettänyt Sailiota, Karvista, Anttilaa, Antti-Roikoa ja muita omassa roolissaan loistavia erikoisosaajia. Hermonen nelosen laidassa on heikennys jokaiseen noista.

Antti-Roikoon vertaaminen on sikäli huono nosto, että hän on vakiinnuttamassa paikkaansa ensimmäisellä Liigakaudellaan. Hermonen on tuossa junnannut kohta vuosikymmenen kehittymättä oikein mihinkään suuntaan niin ihan sillä mun mielestä vähän erikoista odottaa miehen yhtäkkiä kasvavan joksikin alaketjujen av-spesialistiksi. Hermosen tai vaikka Heikkalan tasoisia kiekkoilijoita on liigatasolla tusinassa kolmetoista eikä tämä sinänsä ole mitään vähättelyä. Kolmosen laitaan Hermonen olisi loistava hyökkääjä vaikka SaiPaan tai Sportiin mutta jos Kärpillä on halu ja vaatimustaso olla joka vuosi mestariehdokas numero 1 niin silloin Hermonen ei riitä vaan pitää jotenkin erottua myös siellä osastolla. Huomisen vastustajan ja yhden kauden meatariehdokkaan HIFK:n kolmos ja neloskenttien laiturit ovat Jyväskylässä tänään Kaskimäki - Pakarinen ja Tallberg - Åsten. Tapparalla on alaketjuihin laittaa Halloran - Granath ja Liedes - Baptiste. Väitän ettei Hermonen syrjäyttäisi noista ketään.

Hermonen voi olla hyväkin palanen toimivassa, hyvin roolitetussa nelosketjussa mutta lähtökohtaisesti vaatimustason jopa alaketjuihin tulee olla Hermosta korkeammalla. Enkä tällä tarkoita, että sinne pitäisi hankkia Antosia tai Ikosia syömään poppareita.
 
Lemé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Kiekko-Espoo, Pittsburgh, Caroline
Tota Hifkin puolustamista kun katsoo niin voi olla maalinteko tervanjuontia huomenna.
Ja kun siellä pitäs tulitukeen saaha muitakin pelaajia Koivusen ja Turusen taakse. Aika ohuella linjalla pystytään maaleja tekemään.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tämän illan Hifk peliin ei ole kyllä yhtään minkäänlaisia odotuksia. Jo vuosia nämä pelit ovat aiheuttaneet karmeita pettymyksiä ja jopa noloja/nöyryyttäviä tappioita. Tämä peli tulee kertomaan erittäin paljon tämän herken Kärpistä. Voitto tästä, niin eteenpäin on menty ja mukavilla fiiliksillä kohti kevättä. Tappio taas osoittaa, että valmentajavaihto toi vain hetkellisen buustin, joka on jo käytetty ja ollaan vajoamassa jo tutuksi tulleita säälipleijareita kohti. Jos tämäkin hifk peli lähtee jälleen kerran valumaan väärään suuntaan, ja kentälle on lähdetty valmiiksi hävinneenä pelkäämään, laitan kyllä hyvissäajoin Töllön kiinni ja teen jotain mielekkäämpää, kun vittuunnun.
 
Käppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pelien ja erien alun ylivoimat ovat yleensä haasteellisempia, mutta olihan tuo nyt paskaa..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös