Kärppien huhuja

  • 305 496
  • 789

Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
GT kirjoitti:
Kolanos mahtuu taitojensa puolesta selkeästi Kärpissä kolmeen ensimmäiseen kentälliseen. Samaa ei voi sanoa aiemmin keskustelun alla olleista Rajamäestä tai puhumattakaan Nielikäisestä.

Kolanosin tullessa ongelma kiteytyisi paljolti juurikin siihen, että joukkueessa olisi enemmän kuin 9 hyökkääjää, joiden tulisi selkeästi mahtua kolmeen ensimmäiseen kentälliseen.

Loukkaantumisvaraa olisi hyvä olla. Valmiiseen pakettiin kaivataan sellaiseksi kuitenkin jotakin ihan muuta kuin tuulispäätä, joka saattaa sekoittaa joukkueen kemiat. Muutenkaan Kärpät ei nyt minusta tarvitsisi lisää boostausta vaan rauhaa, hiljaisuutta, tilaa näille ex-loukkaantuneille laittaa kuviot kuntoon.

Ujcikin potkiminen alemmas kentissä ainakin olisi varsinainen hittiratkaisu. Ujcik tekee yksin noin puolet vitjansa töistä, ja on yleensä koko joukkueen parhaimmistoa kentällä. Kyllä minäkin muistan ne jäätymiset maalipaikoissa, mutta osaan sentään katsoa kokonaisuutta.

GT kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että kun Kolanos lähti, oli koko Espoo sekaisin kuin seinäkello. Samoilla tulilla nosti kytkintä myös Malone. Oliko syy pelkästään Kolanoksen tuittupäisyys ja viihtymättömyys vai olisiko mahdollisesti ollut vaikutusta myös Bluesin sekasortoisella tilalla?

Kolanos ei kauaa ole yhdessä seurassa viihtynyt. Vaikka seilailu eri NHL-organisaatioden välillä ei välttämättä ole omasta perseestä kiinni, olisi kiva nähdä statseista miehen pelanneen edes joskus koko kauden samassa joukkueessa. Jopa Hyvösenkin tilastot tässä suhteessa näyttävät paremmilta, auts.

Jotakin mätää Kolanosissa on, sen luulisi olevan jo selvää.
 
Viimeksi muokattu:

Mustaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ainakin minulle jäi aikoinaan kuva älyttömän hitaasta ja flegmaattisesta hiihtelijästä, muistaakseni. Meillä on jo Viuhkola.;)

Toki noista Krys Kolanosin Blues-vuosista on jo aikaa, mutta eipä ura ole ainakaan eteenpäin mennyt.

Ja ykköskierroksen varaus-meriitti ei ole mikään tae: Teemu Riihijärvi, Daniel Tkaczuk, Nikos Tselios, Jesse Niinimäki...nämä SM-liigassa pelanneista ainakin.

Mutta katellaan nyt.
 
Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuzzi kirjoitti:
Pyörälä-Piku-Spede
Kristofer-Bros-Pessi
Juhis-Kalle-Norppa
Uki-Paakkis-Mustonen/Aarnio

Tämä nyt ei ole tarkoitettu pelkästään Tuzzille, vaikka hänen viestistään tuo lainaus onkin. Allekirjoittaneelta vaan lähtisi toive, että ei ihan joka pelaajasta käytettäisi sellaista lempinimeä, joka ei ole läpeenstä tuttu tyyliin "Raipe" jolloin varmaan jokainen jääkiekkoa seuraava tietää ketä tarkoitetaan.

Ei sillä, kyllä minä noista yllämainituista jokaisen tiedän, mutta Kärppiä ei-niin-läheltä seuraavat eivät välttämättä tunnista. Itseäni ainakin ärsyttää käydä lukemassa muiden joukkueiden palstoja ja otteluraporttia, joissa puhutaan kuinka Niki teki sitä ja Upe tätä kun taas Duge pelas paskan pelin tietämättä yhtään kenestä puhutaan.

Kiitos.

Old TJ
 
Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Old TJ kirjoitti:

Joo sovitaan näin. Ehkä myös ihan hyvä, sillä sain itsenikin näköjään sekaisin tuossa viestissä:)
 
Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mustaine kirjoitti:
Ja ykköskierroksen varaus-meriitti ei ole mikään tae: Teemu Riihijärvi, Daniel Tkaczuk, Nikos Tselios, Jesse Niinimäki...nämä SM-liigassa pelanneista ainakin.

Tämä nyt ei ole Kolanosin ainoa meriitti. Harva täällä taitaa ylipäätään kyseenalaistaa hänen taidot, vaan kyse on muista tekijöistä.
 
zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No eiköhän se homma toimi, ammattilaisesta kuitenkin on kyse ja kyllä Junno osaa taiteilija sielujen kanssa toimia. Enkä myöskään epäile Jalosen taitoja näissä tapauksissa. Kolanos ei ole välttämätön pelaaja, mutta mietityttää vain se ketju joka menee palasiksi. Varmaan menee Brosin ja Pesosen kaveriksi, mutta kun pakka menee tietyllä lailla sekaisin. Normio-Sahlstedt-Viki homma toimisi aika hyvin.
 
Handyy

Jäsen
Kuulemma oli JYPin TJ:n Seppäsen puhelin soinut Oulun suunnasta viitisen kertaa jo pelkästään eilisen JYP-HPK -pelin aikana. Mikäli kyse Marttisesta, veikkaan ettei Kärpät kykene lyömään samanlaista europinoa pöytään kuten Ruotsin tai muun Euroopan joukkueet.

Wallinheimon siirto sinänsä kuulostaisi hieman oudolta kun miehellä on ensi kausi vielä sopimusta JYPissä ja molemmat joukkueet ovat kuitenkin samassa välisarjassa. Eli haluttaisiinko auttaa yhtä pahimmista vastustajista. Sveitsistä tosin saattaa tulla noita euroja myös iso nippu, Wallinheimolla on noilla leveyspiireillä hyvä maine.

Hannus? Vaikka teillä kyllä on sellainen hyökkääjistö että tuskin lisää materiaalia sinne suunnalle tarvitaan. Eiköhän nämäkin kyllä selviä viimeistään 20 tunnin ja 30 minuutin sisällä tästä kirjoituksesta että mitäpä tässä enää spekuloimaan :)
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kyllähän Tarkin esitys oli eilen sitä luokkaa Jokereita vastaan, että pieni pelko tai no suuri pelko tuolla perssiissä alkaa olemaan pleijareita ajatellen. Tosin eipä tuo muukaan joukkue oikein luottamusta herätä. Viime vuotinen tilanne tulee mieleen. Jokerit näytti kuinka helposti Kärpät on horjutettavissa tiukalla ja kärsivällisellä puolustuspelillä. Sinänsä Wallinheimo toisi ehkä varmuutta tuonne puolustuspäähän, mutta onko Wallinnaattorinkaan esitykset olleet viime aikoina niitä parhaimpia?
 
hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Solomon kirjoitti:
Loukkaantumisvaraa olisi hyvä olla. Valmiiseen pakettiin kaivataan sellaiseksi kuitenkin jotakin ihan muuta kuin tuulispäätä, joka saattaa sekoittaa joukkueen kemiat. Muutenkaan Kärpät ei nyt minusta tarvitsisi lisää boostausta vaan rauhaa, hiljaisuutta, tilaa näille ex-loukkaantuneille laittaa kuviot kuntoon.

Samaa mieltä. En todellakaan kaipaa mitään Kolanosia tuohon ryhmään. Jos ei tuolla hyökkääjärosterilla maalihanat keväällä aukea, ei sitä millään hätäpaskaostolla korjata.

Sen sijaan: Lisää lihaa neloseen sinne 50-kiloisten junnujen tueksi. Pauka-Pasi ei mahdu Ifkiin, joten kelpaisi kyllä mun puolesta tänne. Kun Lupachuk tervehtyy ja Bume "Patrick Thompson" Boumedienne palauttelee mieleen miten sitä kiekkoa liikutellaan niin eiköhän se vielä iloksi muutu.
 
Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
hermano kirjoitti:

"St.Patrick" saisi samalla palautella mieleen, missä puolustajan paikka. Laamasta moititaan paljon koomailuista, mutta kyllä Bumella on löytynyt noita koomailuja hyökkäyksen kärjessä myös. Esimerkkinä ujcikin pikkiin monen mielestä mennyt 0-3 maali. Kyllä se Bumen syöttö hyökkäyksen kärkenä oli vähän ihottavammasta päästä. Tuossa hyökkäyksessä olisi ollut myös mahdollisuus helppoon lyhyeen syöttöön ja porrastus.

Minusta tuo Kärppien joukkueelle pieni liidershippi lisä ei olisi pahitteeksi. Minusta sitä voisi löytyä Kolanoksesta, Wallinheimosta tai The Pasista, kullakin omalla tavallaan.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Tepa kirjoitti:
"St.Patrick" saisi samalla palautella mieleen, missä puolustajan paikka. Laamasta moititaan paljon koomailuista, mutta kyllä Bumella on löytynyt noita koomailuja hyökkäyksen kärjessä myös. Esimerkkinä ujcikin pikkiin monen mielestä mennyt 0-3 maali. Kyllä se Bumen syöttö hyökkäyksen kärkenä oli vähän ihottavammasta päästä. Tuossa hyökkäyksessä olisi ollut myös mahdollisuus helppoon lyhyeen syöttöön ja porrastus.

Eiköhän bume saa nämä jutut vielä anteeksi sillä, että vuoden pelaamattomuus näkyy edelleen otteissa. Mikäli pleijareissa meno jatkuu samana niin kaivetaan sitten ne tikarit esiin. 0-3 maalia ei olisi syntynyt, jos Ujcik olisi ottanut miehen pois eikä kaartanut käsittämättömästi toiseen suuntaan. Olisi se tämä peli hävitty jokatapauksessa.
 
zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Peli kuntoon

Itsekin olen revitellyt näissä hankintakeskusteluissa, mutta tärkeämpää kuin hankinnat on pelin hiominen. Tuskaisuus, joka pelissä näyttää olevan, purkaantuu onnistuneen pelin kautta. Uusi pelaaja ei välttämättä helpota hermoja. Odotin purkauksen tapahtuvan eilen, ei tapahtunut. Kärpät on ottanut pattiin kolmesti Tapparalta tänä vuonna. Lauantai on hyvä paikka kruunata hyvä suunta.
 
Bayern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Huuhkajat
flegmaattinen kirjoitti:
Oiskohan Sinuhe tulossa Tarkin pariksi loppukaudeksi ja Suomalainen vaihdossa Jyväskylään? Ei ois hullumpi idea.
Erinomainen idea. Sanoisinpa jopa, että tuolla vaihdolla kulta olisi jo aika lähellä. JYPiläisille voisi muistuttaa, että Sinuhe tulisi luultavasti vain loppukaudeksi lainalle. En usko, että päästävät miestä pysyvästi pois.

Maalivahtiosastoa lukuunottamatta muita osa-alueita ei mielestäni tarvitse vahvistaa ja Marttinenkin voi siirtyä huoletta muualle. Ok, Bume mokasi eilen, mutta miehestä on vielä paljon hyötyä keväällä kun tosipelit alkavat ja pelirutiinia on vähän enemmän.
 
Solomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Uuh. Pitääkö tässä oikeasti ryhtyä pelkäämään, että Wallinheimo roudaa itsensä tänään Ouluun?

En millään viitsisi kuulla jatkuvaa vittuilua ja itkua varsinkaan silloin, kun näihin on ihan pätevä syy.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Tepa kirjoitti:
"St.Patrick" saisi samalla palautella mieleen, missä puolustajan paikka. Laamasta moititaan paljon koomailuista, mutta kyllä Bumella on löytynyt noita koomailuja hyökkäyksen kärjessä myös. Esimerkkinä ujcikin pikkiin monen mielestä mennyt 0-3 maali. Kyllä se Bumen syöttö hyökkäyksen kärkenä oli vähän ihottavammasta päästä. Tuossa hyökkäyksessä olisi ollut myös mahdollisuus helppoon lyhyeen syöttöön ja porrastus.

Kyllähän tuo 0-3-maali meni vain ja ainoastaan Ujcikin piikkiin. Bume pelasi hyvin järkevästi, vei suoraviivaisesti kiekon alueelle ja jättö toiseen altoon oli ihan normaali, helppo jättö. Ujcik vaan kohelsi jälleen liikaa, tuli tilanteeseen liian kovalla vauhdilla, menetti kauden 1796. kerran kiekon, josta Jokerit pääsi vastahyökkäykseen. Loppu olikin sitten Viktorin koomailua, en tajua edelleenkään minne helvettiin mies oli matkalla jättäessään Virran takatolpalle?

Tuossa maalissa kulminoitui minun mielestäni koko Ujcik pienoiskoossa. Mies on loistava tsemppari, kulmavääntäjä ja työntekijä. Ei pelkää laittaa itseään likoon, joka on harvinainen piirre tsekkipelaajassa. Toisella puolella vaakakuppia on puolestaan ylimenevä koheltaminen, henkilökohtaisen tekniikan puutteet sekä heikko pelikäsitys.

Bume ei siltikään ansaitse mitään kehuja eilisestä.

EDIT: kuten taisin aiemminkin todeta, Wallinheimo olisi erittäin hyvä lisä Kärpille. Jaskasta ei ole pelaamaan tasaisesti, se on nähty ja koettu. Tarkki puolestaan oli eilen kaukana omasta tasostaan ja hänellä on jo aiemmin kaudella ollut ongelmia otteluissa, joissa Kärpät hallitsee peliä selvästi.
 
Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
zztop kirjoitti:
Itsekin olen revitellyt näissä hankintakeskusteluissa, mutta tärkeämpää kuin hankinnat on pelin hiominen.

Minä taas uskon Kärppien nykyisen heikomman tilanteen johtuvan koko joukkueen heikentyneestä itseluottamustasosta. Kärpillä on takana todella vaikea jakso, jonka myötä itseluottamus on horjunut. Vaikka sarjakärjessä keikutaan, niin kovia pelejä on hävitty jo pitkään ja tämä kummittelee varmasti myös pelaajien mielessä. Lääkkeeksi tähän ei kelpaa 5-0 voitot KalPasta, vaan onnistumisia pitää tulla kovia joukkueita vastaan. Jo yksikin hyvä voitto voi kääntää taas joukkueen kurssin ja seuraava tilaisuus tähän tarjoutuu lauantaina Tapparaa vastaan.

Tällaisessa tilanteessa uuden pelaajan hankinnalla voi olla yllättävän suuri merkitys koko joukkueen pelaamiseen. Tärkeää ei ole pelkästään uuden pelaajan tuoma pelillinen panos, vaan myös sen herättämä luottamus muissa pelaajissa joukkueen tekemiseen ja mahdollisuuksiin. Kolanos ja Wallinheimo voivat molemmat tuoda tarvittavan panoksen tähän.
 
zztop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se mitä Junno sanoo haastattelussa (käsi sydämmellä) niin ei näissä asioissa paljon paina. SW:n tuloon en kuitenkaan usko, sen näkemyksen voin uskoa. Eiköhän sieltä joku Bilekki ampase kokoonpanoon. Tai no Hannus.
 
Juha Junno Kalevassa kirjoitti:
-No en minä sitä voi vannoa. Voihan olla, että Seppänen soittaa kahden tunnin päästä ja tarjoaa jotain pelaajaa. Todennäköisintä kuitenkin on, ettei meille tule enää ketään, Junno vakuutti.

Eli näillä mennään. Ei se sinänsä haittaa, sillä joukkue on tarpeeksi "hyvä" ja eri ominaisuuksia (paitsi hampaatonta luutijaa) on hyvin. Enitenhän kyse on siitä, miten Jalonen peluuttaa äijiään. Jos peluuttaa peruuttelijoiksi niin kuokkaan tulee varmasti.
 
power play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Radek Hubacek niminen peluri on siirtolistalla merkittyänä Vsetinistä lähteneeksi, mutta uutta osoitetta ei ole ilmoitettu... Eihän vaan osoitteena olisi Oulu ja Kärpät... Oisko tämänkin kaverin takana sama agentti, kuin Brosin ja Ujzikin taustalla, hänen hommaamma kaveriha oli myös Bilek...

No katsotaan nyt, tämä tieto löytyy eurohockeyn sivulta tältä päivää...

(Oiskohan kaveri lentokoneessa)
 
Area

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Just! :)

Petr ois käyny, mutta tämä Radek menee tälle Bilek-osastolle.

No way
 
Area

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Samaan hengenvetoon on sanottava, että yleensä viimeistään tässä vaiheessa on ollut tiedotustilausuus...vaan eipä kuulu.

Näillä mennään!
 
power play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tiedotustilaisuus voi hyvinkin olla huomenna, mikäli tänää ulkolainen peluri saapuu ennen puoltayötä maahan...!
 
Area

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No se on kyllä totta. Samahan pätee toki sen kotimaisenkin pelaajan kanssa jos nimi on paperissa ennen klo 24:00.

:) On se hyvä, että säilyy mielenkiinto vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös