Kärppien harjoitusottelut

  • 407 368
  • 2 598

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onko kukaan tutustunut, minkä tasoinen tämä vastustajan pitäisi nyt niinkuin olla?
Vähän myöhässä juhliin, mutta hälläkö väliä. Ceskellä lähtee siis nyt kolmas peräkkäinen kausi Tshekin pääsarjassa. Paikallisen Mestiksen mestaruuksia viimeisen kymmenen vuoden aikana on kertynyt kolme ja kertaalleen jäänyt tuossa kakkossarjassakin karsijan paikalle, joskin ne silloin selvitti. Toissa kaudella selvittivät tiensä aina Extraligan semifinaaleihin asti, mutta viime kaudella jäivät jälleen viimeistä edeltäviksi kolme sarjapisteen turvin.

NHL-kokemusta tämän kauden joukkuuesta löytyy 29-vuotiaan Dominik Simonin muodossa 256 ottelua, muilla ei ensimmäistäkään. Simonin lisäksi 37-vuotiaalla joukkueen kapteenilla Milan Gulaksella (joka on pelannut SHL:ssä 177 ottelua noin 0.8 tehopisteen keskiarvolla) sekä puolustaja Milan Douderalla on yhteensä maajoukkuetaustaa EHT-höntsät mukaanlukien 36 ottelua. Alustavien arvioiden mukaan joukkuetta povataan tulevallakin kaudella sinne Extraligan bottom 3 -kategoriaan.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
En nyt näe asiaa niin, että Kärpät kun tekee maaleja on se vastustajan huonoutta ja kun Kärpät päästää maaleja on se Kärppien huonoutta.

Minun mielestäni peli on ihan sujuvaa ja luottamusta herättävää.
Ehkä siinä vaan kävi niin, että vastustaja paino vähän lisää kaasua. Nyt pistäs pystyä vastaamaan siihen. Siinä se taso sitten nähdään, että onnistuuko.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Berglundin touhu ei edelleenkään herätä luottamusta.

Minä näkisin että tuossa on pelaaja, jolla on aivan pienestä kiinni, että on ylikylän äijä. Nyt ei sitä ole, mutta jotenkin tuosta olemuksesta ja liikkeestä viivalla pidän, ja halusta liikuttaa kiekko rohkeasti.

Annan vielä aikaa, näen potentiaalia - vaikka näen myös hasardit.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

No siis aikaahan kaverille annetaan, se on selvää. Samalla on todettava se, että näillä esityksillä en ihmettele myöskään niitä IFK:n kannattajien kommentteja, että miestä ei jääty kaipaamaan.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Berglund on Ahon hankintoja? Kun suora 2v-lappu ja 2 viikkoa Ahon irtisanoutumisen jälkeen julkistettiin. Mutta eiköhän tuo paranna vielä reippaasti.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Samalla on todettava se, että näillä esityksillä en ihmettele myöskään niitä IFK:n kannattajien kommentteja, että miestä ei jääty kaipaamaan.
Taitaa olla vain playoffien aikaisia kommentteja, kun taisi loukkaantua playoffien kynnyksellä. Mitä noita kauden aikaisia lukenut, niin mm. toivottiin mottipäistä jatkosopimusta, ja että fantastinen pelaaja yms.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
.
No siis aikaahan kaverille annetaan, se on selvää. Samalla on todettava se, että näillä esityksillä en ihmettele myöskään niitä IFK:n kannattajien kommentteja, että miestä ei jääty kaipaamaan.
Sama täällä, jos suoritustasoa yleisesti katsotaan. Pidän silti pelaajan, joka oikeassa ympäristössä saattaa olla x-factori, jollaista Oulussa ei ole nähty hetkeen. Eri asia on, saadaanko tuota puolta ikinä täällä irti.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Taitaa olla vain playoffien aikaisia kommentteja, kun taisi loukkaantua playoffien kynnyksellä. Mitä noita kauden aikaisia lukenut, niin mm. toivottiin mottipäistä jatkosopimusta, ja että fantastinen pelaaja yms.
Ja lopulta niillä runkosarjan esityksillä ei ollut mitään merkitystä sen suhteen, millä mielellä IFK:n kannattajat miehestä luopuivat.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Monesti miettinyt filosofisesti, että mikä arvo selostuksella oikein on. Nyt kun tässä pari peliä katsonut ilman, niin huomannut että keskittäytyminen otteluun ei ole ihan niin tapissa kuin normaalisti selostuksen kanssa. Jotenkin herpaantuu aina miettimään tai katselemaan jotain muuta kuin ottelua. Ehkä se olen vain minä.
 
Keskittymisen herpaantuminen voi johtua myös siitä, että onhan tämä matsi ollut todella tylsä. Tai ainakin nämä kaksi erää, mitä itse olen katsonut.

Päätöntä koohottamista päädystä toiseen.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Keskittymisen herpaantuminen voi johtua myös siitä, että onhan tämä matsi ollut todella tylsä. Tai ainakin nämä kaksi erää, mitä itse olen katsonut.

Päätöntä koohottamista päädystä toiseen.
No joo sekavahan tämä on ollut. Kiekon hallinta siirtyy koko ajan puolelta toiselle. Silläkin oma vaikutuksensa.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No joo sekavahan tämä on ollut. Kiekon hallinta siirtyy koko ajan puolelta toiselle. Silläkin oma vaikutuksensa.
Nimenomaan. Kumpikaan ei oikeastaan hallitse peliä, vaan kiekkoa viskellään joukkueelta toiselle.

No nyt saatiin ylivoimaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös