Kärpille vahvistuksia

  • 57 867
  • 148

JPL

Jäsen
Tuurilla voitte päästä finaaleihin, jossa kuitenkin HIFK on ylivoimainen....

Onneksi Kärpillä on tuota tuuria viime vuosina ollut ihan hyvin.

Kärpät kyllä vastasi huutoon näillä hankinnoilla.

Andersson on minun mielestä puhtaasti rosteria leventävä pelimies. Ei tuo hirvittävästi uutta Kärppiin. Ehkä haluttiin Pikun rinnalle joku Pyörälän tapainen pelimies. Ikävä kyllä Spedellä oli varmaan yksi liigan parhaista pelisilmistä, joten siinä mennään taaksepäin. Mutta hyvä rouhija kulmissa nyt kuitenkin. Annetaan miehelle kuitenkin mahdollisuus - eihän sitä tiedä, vaikka kemiat sattuisi kohtaamaan jonkin uuden pelimannen kanssa.

Haakana erinomainen hankinta. Maalinedustalle on huudettu jo pitkään tuollaista miestä. Toivottavasti pysyy ehjänä ja saa pelata omaa peliään. Kärpissä on vähän liikaakin näitä offensiivisia pakkeja. Korpikari on ollut ainut oikeasti puolustava puolustaja.

Jokinen on selvästi pidemmän aikavälin hankinta, joka kuitenkin antaa mahdollisuuksia jo täksikin kaudeksi. Ei nouse suoraan pelaavaan kuusikkoon, mutta on kuitenkin hyvin lähellä sitä. Parempi kuin Novak tai Ylönen. Ensi kaudeksi toivottavasti sekä Ohtamaa että Jokinen ottavat lisää roolia joukkueessa. Tilaa on tulossa.

Chiodo - No Tarkki ei ole tosiaankaan vakuuttanut allekirjoittanutta. Toivottavasti kunnon kilpailu antaa Tarkillekkin puhtia loppukaudeksi. Tällä hetkellä hänellä tuntuu olevan joku ihmeellinen kipsi päällä. Andy on kuitenkin yksi liigan parhaista maalivahdeista ja mielenkiinnolla nähdään, millaista työtä Kärppien tasoisen joukkueen takana hän tekee.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Viuhkola jos kuntoutuu ihan aikuisten oikeasti vielä Play Offseihin, niin Kärpillähän on samanlainen, positiivinen sentteriongelma kuin Jokereilla.
 
Ongelmana tässä kaverissa on kyvyttömyys pelata kiekkoa ketjun muille kavereille ja vedossa ei ole minkäänlaista sihtiä.

Tulee mieleen muuan Tenkrat. Laukaus oli aivan älyttömän kova, mutta ei tahtonut oikein maalin osua. Toki osuessaan teki sitten maalinkin veskarin estelyistä huolimatta.
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Ihmettelen kyllä lievästi tuota Kärppien innostumista pelaajahankinnassa. Tai Chiodon ymmärrrän, mutta muut jannut vaikuttavat aika turhilta ukoilta ennestäänkin ylivoimaisena mestarisuosikkina hilluneeseen Kärppä-rosteriin. Jokinen tuskin mahtuu kokoonpanoon ja Haakana ja Andersson vain kisaavat 3-4. kenttien paikoista siellä ennestään olleiden pelureiden kanssa. Vähän tulee näistä mieleen Virmasen Burström ja Drouin-kaupat "ostettiin, kun oli myynnissä". Ehkä sitten tarkoituksena oli estää näitä ukkoja menemästä Bluesiin.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Haakanan hankinnasta en osaa Kärppiä onnitella. Tiedossa on, että puuttuu kovaotteinen kaveri, mutta että Kassuun päädyitte. Markkinat ovat kyllä tyhjät jos Kärpät joutuu pelotteeksi signaamaan Haakanan. Mutta tuskin tulee paljoa peliaikaa saamaan, koska ei pärjää liigavauhdissa enää mukana. Viime vuodet ovat menneet enemmän tai vähemmän höntsäämällä.

Sm-liigassa ei Kaspasta paljon hyötyä ole, saattaa nimittäin kuluttaa jäähypenkkiä ahkerasti. Oman maalin puolustajan saitte, mutta samalla jäähyherkän kaverin.

Haakanan perässä taisi muutama muukin joukkue olla ja epäilenkin hänen olevan tällä hetkellä pahasti ylipalkattu. Kärpiltä löytyy varmaan sen verran ylimääräistä ettei tuo missään tunnu, mutta eikö markkinoilta tosiaan parempaa löytynyt?

Kiekko-Espoo -legenda on ehkä vaan hankala nähdä Kärppien miljonäärimiehistössä. Toivottavasti osoittaa luuloni vääräksi.
 
Ihmettelen kyllä lievästi tuota Kärppien innostumista pelaajahankinnassa. Tai Chiodon ymmärrrän, mutta muut jannut vaikuttavat aika turhilta ukoilta ennestäänkin ylivoimaisena mestarisuosikkina hilluneeseen Kärppä-rosteriin.

Itse asiassa juurikin Chiodo ja Haakana on ne mitä tarvitaan. En itsekään tuota Anderssonia tajua, ellei HPK halunnut puoliväkisillä hänestä eroon tai sitten Normio ei olisikaan pelikunnossa? Vai lieneekö vastaus Kermaniin? Mene ja tiedä.

Jokinen ei mielestäni kuulu tuohon nippuun. Hänestä ei varmasti kukaan odota tälle kaudelle juuri mitään. Ehkäpä siksi sitten parin kauden sopimus?
 

Fordél

Jäsen
Ihmettelen kyllä lievästi tuota Kärppien innostumista pelaajahankinnassa. Tai Chiodon ymmärrrän, mutta muut jannut vaikuttavat aika turhilta ukoilta ennestäänkin ylivoimaisena mestarisuosikkina hilluneeseen Kärppä-rosteriin. Jokinen tuskin mahtuu kokoonpanoon ja Haakana ja Andersson vain kisaavat 3-4. kenttien paikoista siellä ennestään olleiden pelureiden kanssa. Vähän tulee näistä mieleen Virmasen Burström ja Drouin-kaupat "ostettiin, kun oli myynnissä". Ehkä sitten tarkoituksena oli estää näitä ukkoja menemästä Bluesiin.

Ensinnäkin kausi on pitkä ja loukkaantumisia tulee aivan varmasti. Näin ollen leveyttä on oltava. Toiseksi jos kuvitellaan, että finaalissa ovat Kärpät vs. Jokerit niin kyllähän noissa finaalisarjoissa on ennenkin noussut ratkaisijoita alemmista kentistä vaikka kaikilla katseet kohdistuisivat niihin ykköskenttiin. Esimerkiksi jos Anderson saa Oulussa lisää ideaa pelaamiseensa, voipi mies olla pleijareissa vielä kullanarvoinen pelaaja. Voi olla sitä toki jo nyt pelatessaan omilla vahvuuksillaan.

Haakanan kokemuksella on taas tosipeleissä oma merkityksensä. Lisäksi hänenlaistaan omanpään luutijaa ja maalinedustan siivoojaa ei joukkueesta oikein löydy. Ja Jokinen nyt taas on selkeä satsaus tulevaisuuteen, ei sen ihmeempiä.

Joka tapauksessa kovia satsauksia ja kyllähän tässä nyt haetaan sitä, että finaalissa vähintään ollaan, jotta ensi kaudella päästään europeleihin. Mielenkiintoista nähdä, miten kaverit kotiutuvat joukkueeseen vai tuleeko Kärpistä tämän myötä todellinen muukalaislegioona. No, hyvänä puolena on tosiaan se, että kaikki tietävät mitä SM-liiga ja Kärpät ovat, joten en usko tuonkaan olevan ongelma.
 

Redbull

Jäsen
Ihan hyvät fiilikset näin nopeasti summattuna. Seurajohdolta löytyi pelisilmää reagoida puutteisiin, joka on aina hyvä asia.

Chiodo on erinomainen maalivahti, luontainen taistelija. Muistaakseni IS V*ikkaaja arvosti miehen kyvyt kauden alla todella korkealle - olihan Andy maalivahtirankingin ykkönen ennen Markkasia ja kumppaneita. Alkukausi varmasti asettaa pienen verhon Chiodon taitojen ylle, sillä tuskin toiminta HPK:n nykyisessä meiningissä maistui niin kentällä kuin sen ulkopuolellakaan. On kuitenkin ollut alkukaudella Kerhon toimivin palanen pelaten jengille niitä harvoja pisteitä mitä on ollut otettavissa.

Hyvä hankinta, MV-taisto käy nyt kiimaisempana kuin vuosiin - tasoa löytyy heittää toista sisään ilman yöunien menettämistä mikäli toinen luokkaantuu tai muuten vaan kujeilee.

Haakana on puoletaan juuri sellainen kössi jota ollaan Kärppäpakistoon vuosikaudet (pl. Jere) haikailtu. Varmasti täyttää roolinsa ja jättää sirkustemput muille. Kokemuksesta löytyy ja yksinkertaisena pelittää. Hyvä hankinta.

J. Andersson puolestaan on hieman toisenlainen tarina. Kyseessä kiistatta lahjakas jannu - toisen kierroksen NHL-varaus vuodelta miekka - joten joko olisi aika tehojen aktualisoitua. Rooli Kärpissä on toistaiseksi avoinna, mutta eiköhän Juunas itsensä löydä loppukaudelta Killerin ja JMA:n vierestä 3.ketjusta. Ylivoima-aikaakin on tarjolla 'jossain määrin' joten tuskin ihan Vertsin kaltaisia limboja ole tiedossa. Kuten totesin, todella lupaava kaveri, jolla on hallussaan kaikki elementit huippupelaajaksi. Siis ihan kaikki. Kuinka svenski itsensä Kärpistä löytää onkin sitten toinen juttu. Onnistuessaan voidaan kiinnittää pidemmälle tulevaisuuteen, epäonnistuessaan voidaan lisätä pohjanoteeraus-listan jatkoksi Novakin taakse.
 

Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Chiodo ainoa vahvistus. Muuten en kyllä ymmärrä... vai kasataanko jo ensi kauden joukkuetta?

No onnea vaan jos siltä tuntuu.

Kiitos kyllä se vähän tuntuu helpommalta kun Tarkin rinnalle saatiin Chiodo. Haakanasta paha sanoa mitään, kuulemma pelasi ruotsinmaalla hyvin mutta viime visiitti Suomessa ei aiheuta kummoisia odotuksia. Mutta mitoiltaan ainakin vahvistus.

Jokinen on selvästi ensi kauden joukkuetta varten, pystyy tarvittaessa jämäminuutteja pelaamaan. Anderssonia en itse olisi lähtenyt hankkimaan, tosin jos se Normio on pitempään sivussa niin ymmärrän.

Kannattaa kuitenkin muistaa että tällä kertaa ei tullut hankittuja huippuja yhtään. Chiodo ja varauksella Haakana ovat hyviä, mutta Jokinen ja Andersson rivipelaajia. Löytyykö niitä huippuja sitten jo valmiiksi omasta takaa riittävästi...
 

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Itse asiassa juurikin Chiodo ja Haakana on ne mitä tarvitaan. En itsekään tuota Anderssonia tajua, ellei HPK halunnut puoliväkisillä hänestä eroon tai sitten Normio ei olisikaan pelikunnossa? Vai lieneekö vastaus Kermaniin? Mene ja tiedä.

Niin Haakanasta itselleni tuli samat aatokset kuin nimim. Laurille tuossa ylempänä: oli liian hidas ja kankea liigavauhtiin jo tuolla viimeisellä Espoon-vierailullaan, joka päättyi penkittämiseen ja potkuihin Heikillän vittuunnuttua "Kassun" toilailuun. Vaikken ole Haakanan pelejä Ruotsissa nähnytkään, niin vaikea kuvitella, että pari lisävuotta olisi ainakaan parantanut Haakanan liikettä. Nyt on vielä tuo "nolla,yks, kaks, kolme-toleranssikin". Ja jäähyherkkä pelaajahan Haakana on ollut parhaimmillaankin.

Leino, Santala ja Stapleton kyllä pitävät näitä Haakanoita (ja Ustrnuleja) aivan pilkkanaan.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kovia kavereita. Mielenkiintoista tämä Tarkki-Chiodo-kuvio, kerkesi Tarkki voittaa mestaruudenkin mutta nyt sitten ympyrä sulkeutuu ja Chiodo menee Tarkin edelle. Haakana myös fiksu vahvistus Novakin tilalle, vaikkei all star-pakki olekaan.

Veikkaanpa että Andersson on ollut Kerholla Chiodo-diilin ehtona, on ollut tyyliin molemmat tai ei kumpaakaan. Varsinaista laiturintarvettahan ei Kärpillä edes ole ollut, mutta onpahan polkukone alivoimiin ja tasakentällisiin, ja miksei sopivaan rooliin ylivoimallekin.
 

Koskenkorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oliko tämä jotakin mutua vai mitä?

Neuvotteluja on käyty, ei ilmeisesti tähän päivään mennessä saaneet sopimusta, tai sitten julkaistaan myöhemmin. Ei ole mutua.
 

Thumb

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Edmonton Oilers, Liverpool
Chiodo on ilman muuta erinomainen hankinta. Viime kevät ja tämä kausi HPK:ssa on näyttänyt miehen taidot. Jaskaa mitenkään väheksymättä tämä tuo Tarkillekin kilpailua ja miehen pitää näyttää mistä on tehty. Tämän hetkisillä näytöillä Chiodosta kyllä tulee ykkösvahti.

Jos Haakana on hyvässä kunnossa ja pysyy liikkeellään liigavauhdissa mukana niin hänkin tulee olemaan varmasti tärkeä pelaaja. Stayhome-pakkeja kun ei ole liikaa Kärppien rosterissa näkynyt. Ja kun tänä vuonna ei mistään ole löytynyt Bumea/Lupachukia niin tällainen mies on varmasti paikallaan. Mutta tässä hankinnassa piilee myös se mutta. Jos liike ei riitä niin ei jatkuvast turhia jäähyjä ottavaa puolustajaakaan kaivata. Lisäksi hyvänä puolena on että Novakista päästään eroon!

Jokisen hankinnan moni on jo laittanut tulevaisuuden toivojen listalle ja sitähän se ilman muuta on. Ylösen kortit taitavat vihdoin olla pelatut ja uusien miesten on aika tulla näyttämään. Uskon kyllä että Jokisesta saadaan pelimies tehtyä.

Andersson tuli täysin yllätyksenä mutta antaa kaverin näyttää. Pikun tervehtymisestä pelikuntoon ei vielä ole mitään varmuutta ja kun Normiokin on rikki niin siinä tapauksessa paikka löytyy.

Moni laittaa näiden hankintojen jälkeen Kärppiä kauas Jokereiden yläpuolelle. Itse olen hieman eri mieltä. Kärpät ei missään vaiheessa kautta ole pelannut pitkiä aikoja hyvää kiekkoa. Jos diesel-vaihteesta ei päästä eroon niin silloin mestaruushaaveet saadaan varmasti unohtaa. Jokerit taas porskuttaa tällä hetkellä erittäin kovassa vauhdissa ja uusista miehistä Kerman on jo varmasti paikkansa lunastanut. Ja vähän sellaista kutinaa minulla on että Virmanenkaan ei ole viimeistä sanaansa sanonut ostosten suhteen.
 
Niin Haakanasta itselleni tuli samat aatokset kuin nimim. Laurille tuossa ylempänä: oli liian hidas ja kankea liigavauhtiin jo tuolla viimeisellä Espoon-vierailullaan, joka päättyi penkittämiseen ja potkuihin Heikillän vittuunnuttua "Kassun" toilailuun. Vaikken ole Haakanan pelejä Ruotsissa nähnytkään, niin vaikea kuvitella, että pari lisävuotta olisi ainakaan parantanut Haakanan liikettä. Nyt on vielä tuo "nolla,yks, kaks, kolme-toleranssikin". Ja jäähyherkkä pelaajahan Haakana on ollut parhaimmillaankin.

Näin on. Vaan Kärpistä puuttuu aivan täysin fyysiset pelaajat pakistosta, joten etkö tosiaan näe tämän hankinnan tarkoitusta? Ei kasva Prongereita meille asti, ei sitten mitenkään. Siis kavereita jotka osaavat pelata sen lisäksi, että antavat mustelmia. Haakana on hidas, mutta ei voi olla yhtä hidas kuin Novak. Vaikka olisi yhtä hidas kuin Novak niin ei voi olla yhtä rätti omassa päässä. Tottakai sitä haluaisi kuun taivaalta, mutta eiköhän muut kaverit hoida sitten hyökkäyshommat. Puolustuksessa voisin todeta Jeren sanoin "helppohan se oli pelata, kun Jaakola hoiti nuo laidassa ja nurkassa perässä juoksut" (siis ensimmäisten pelien jälkeen).

Leino, Santala ja Stapleton kyllä pitävät näitä Haakanoita (ja Ustrnuleja) aivan pilkkanaan.

Tuota noin.. mainitsemasi pelaajat näyttävät pitävän liigan jokaista puolustajaa illasta toiseen pilkkanaan.
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Moni laittaa näiden hankintojen jälkeen Kärppiä kauas Jokereiden yläpuolelle. Itse olen hieman eri mieltä. Kärpät ei missään vaiheessa kautta ole pelannut pitkiä aikoja hyvää kiekkoa. Jos diesel-vaihteesta ei päästä eroon niin silloin mestaruushaaveet saadaan varmasti unohtaa. Jokerit taas porskuttaa tällä hetkellä erittäin kovassa vauhdissa ja uusista miehistä Kerman on jo varmasti paikkansa lunastanut. Ja vähän sellaista kutinaa minulla on että Virmanenkaan ei ole viimeistä sanaansa sanonut ostosten suhteen.

Ihan samaa mieltä täällä. Tosin eikai meidän tartte Jokereita voittaakaan, riittää ku ollaan finaaleissa ja sitten eurooppa hier vii cum =)
 

Kirwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, K-Laser, Hokki, Raahe-K
Hyökkäys
Pesonen-Bros-Hyvönen
Kuusela-Viuhkola-Kratena
Normio-Sahlstedt-Aaltonen
Andersson-Paakkolanvaara-Aarnio
+Karppinen/Mustonen/Alikoski

Minusta hyökkäys näyttää nyt aivan helvetin kovalta, jos Viuhkola vain kuntoutuu. Tällöin meillä on kaksi supervitjaa ja kaksi molempiin suuntiin hyvin pelaavaa kenttää, joista toinen pystyy kunnon rymistelyynkin. Erikoistilannekoostumuksetkin on helppo nyt kasata liikaa kuormittamatta samoja avainpelaajia - tällä tarkoitan etenkin kaksikkoa Pesonen-Bros, jotka ovat pelanneet ylivoimien lisäksi lähes kaikki alivoimat.

Puolustus
Laamanen-Lehtonen
Haakana-Jaakola
Korpikari-Mikkola
Jokinen/Ohtamaa/Ylönen

Puolustuksesta löytyy selvästi enemmän kysymysmerkkejä kuin hyökkäyspäästä. Takuuvarmaa tavaraa löytyy piirun vajaaseen kolmeen pariin: Laamanen, Lehtonen, Jaakola, Korpikari, Mikkola ovat tutut nimet ja Kärppien systeemissä hyvin sisällä. Haakanan sopeutuminen on edelleen kysymysmerkki. Pelkän fyysisen, tyhmiä jäähyjä välttävän pelin lisäksi Haakanan täytyy pystyä laittamaan nopeita, yksinkertaisia avauksia liukkaille hyökkääjille. Jokisestakaan ei ole mitään varmuutta ja omana toivomuksenani on perusvarmaa peliä ilman suurempia mokia - jos tämä kriteeri täyttyy Jokinen on paikkansa rosterissa ansainnut. Tulevina vuosina sitten suurempiin saappaisiin. Erikoistilanteissa jouduttaneen peluuttamaan esimerkiksi Hyvöstä tai Kuuselaa toisena puolustajana ajoittain, mutta se nyt ei kaada koko hommaa.

Maalivahdit
Chiodo/Tarkki

Kaksikkona Chiodo-Tarkki on varmaan liigan kovin. Jos tänä vuonna kaadutaan maalivahdin loukkaantumiseen, ei mahda mitään. Riskiä on nyt ainakin minimoitu etukäteen reilusti tämän hankinnan myötä. Toivottavaa olisi, että kilpailu ja näyttöhalut kasvaisivat molemmilla tämän siirron myötä.

Kokonaisuutena Kärppien materiaali leveni kuitenkin reilusti ja kestää nyt muutaman rikkoutumisenkin ainakin hyökkäyksessä ja maalivahdeissa. Puolustus on edelleen suurin kysymysmerkki, koska ei ole mitään takeita että Haakana pärjäisi yhtään Novakia paremmin - eli mentiinkö ojasta allikkoon. Kokonaisuutena Kärppien täytyy tarkkailla etenkin puolustuspään tiiveyttä ja panostettava viisikkopelissä sen tilkitsemiseen.
 

Vertical

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kunhan vain Haakanan liike on kunnossa, niin omasta mielestäni kaikki tulleet pelaajat ovat vahvistuksia. Jokinen sitä toivottavasti ensi kaudella. Samalla saatiin turhakkeet kuten Kiren ja Suomalainen pois. Oma lukunsa on tietysti Novak, mutta sattuuhan sitä Junnollekkin joskus huono päivä.

Hyvillä mielin kohti kevättä!
 

-MIKE-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samalla saatiin turhakkeet kuten Kiren ja Suomalainen pois. Oma lukunsa on tietysti Novak, mutta sattuuhan sitä Junnollekkin joskus huono päivä.

Hyvillä mielin kohti kevättä!

Millä perusteella luokittelet Suomalaisen turhakkeisiin? Onko Suomalaiselle edes annettu mahdollisuutta näyttää taitonsa??
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Chiodo ainoa vahvistus. Muuten en kyllä ymmärrä... vai kasataanko jo ensi kauden joukkuetta?
Mä luulen että joku näistä miehistä on saattanut irrota halvallakin. Ja kuten sanottua Chiodo oli ehkä tärkein palanen, mun silmissäni Haakana toiseksi tärkein (jämäkkä maalinedus luuta). Jokinenhan sitten on tulevaisuuden nimi.

Turhan Junnon kerätä rahaa nyt sukan varteen, ei muutakuin raha haisemaan ja toivottavasti päästään finaaleihin! Tuon takia halutaan tänä vuonna pärjätä.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Millä perusteella luokittelet Suomalaisen turhakkeisiin? Onko Suomalaiselle edes annettu mahdollisuutta näyttää taitonsa??
Turhake on ehkä vähän liian kova sana. Suomalainen tuli kakkosmokeksi ja hoiti sen tontin hyvin. Kyllä sai ihan hyvin mahdollisuuksia näyttää ja onnistui ihan ok.

Joku valmentaja peluuttaa yhtä mokea ja joku tykkää kierrättää.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Chiodo on erinomainen maalivahti, luontainen taistelija. Muistaakseni IS V*ikkaaja arvosti miehen kyvyt kauden alla todella korkealle - olihan Andy maalivahtirankingin ykkönen ennen Markkasia ja kumppaneita. Alkukausi varmasti asettaa pienen verhon Chiodon taitojen ylle, sillä tuskin toiminta HPK:n nykyisessä meiningissä maistui niin kentällä kuin sen ulkopuolellakaan. On kuitenkin ollut alkukaudella Kerhon toimivin palanen pelaten jengille niitä harvoja pisteitä mitä on ollut otettavissa.


J. Andersson puolestaan on hieman toisenlainen tarina. Kyseessä kiistatta lahjakas jannu - toisen kierroksen NHL-varaus vuodelta miekka - joten joko olisi aika tehojen aktualisoitua. Rooli Kärpissä on toistaiseksi avoinna, mutta eiköhän Juunas itsensä löydä loppukaudelta Killerin ja JMA:n vierestä 3.ketjusta. Ylivoima-aikaakin on tarjolla 'jossain määrin' joten tuskin ihan Vertsin kaltaisia limboja ole tiedossa.

Ihmettelen itse kovastikin noita hankintoja. Andersson on kovan luokan ukko mutta mihin tarkoitukseen hankitaan 'miljoonan' maksava ukko? Chiodo ei mielestäni ole erikoinen vahti, katseltuani Tappara-Hpk 10-1 matsin niin vaikka Andylla ei paras päivänsä ollutkaan niin pidän esim Lassilaa parempana veskarina. Puolustujahankinnat sen sijaan ymmärrän koska siellä loukkaantumiset tekevät suuremman aukon.

Ja jos Juunas laitetaan Killerin ja JMA:n viereen niin tehot ei ainakaan parane. Vertalan tehoihin vaikuttaa se että Ojanen tietää miten Vertsi pelaa ja on muutenkin iskussa. Killeri ei osannut pelata Vertsin kanssa eikä pelimiehenä Ojasen tasoa.

Saas nähdä miten käy mutta näiden kauppojen perusteella missä Oulun pojat näytti että rahalla varmistetaan mestaruutta niin ei kerää ainakaan allekirjoittaneen sympatioita. Tulee väkisinkin mieleen takavuosien Jokerit.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Chiodo ei mielestäni ole erikoinen vahti, katseltuani Tappara-Hpk 10-1 matsin niin vaikka Andylla ei paras päivänsä ollutkaan niin pidän esim Lassilaa parempana veskarina.
---
Ja jos Juunas laitetaan Killerin ja JMA:n viereen niin tehot ei ainakaan parane. Vertalan tehoihin vaikuttaa se että Ojanen tietää miten Vertsi pelaa ja on muutenkin iskussa. Killeri ei osannut pelata Vertsin kanssa eikä pelimiehenä Ojasen tasoa.

Täytyy sanoa että nyt luodaan historiaa. Kärppähankintojen arvostelu "kierteisestä tappara-aspektista" lienee varsin yksiulotteinen ja jopa perinteistä teksti-tv-tasoa suppeampi. Mietit siis Anderssonin onnistumista sen perusteella kuka ei osannut pelata Vertalan kanssa? Siitähmitähäh?

Eikös aloiteta homma alusta ja mietitä ensin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä vaan. Chiodo selkeä homma, samoin Jokinen on satsaus tulevaisuuteen.

Iso-K saisi kyllä herättää parempia mielikuvia, kuin mitä Espoossa ollessaan. Ehkä tämä silti onkin se ratkaiseva palanen alakerrasta. Voisi opettaa Korpikari-Mikkola-akselille, miten sitä maalinedustaa suojellaan.

Juunas onkin aika sellainen fifty-sixty-mies, vaikka kyllähän kaveri on Kerhon paidassa ainakin minun huomion herättänyt. Nätisti kuljetteli kentän läpi muutamaan kertaan. Kärppien pelisysteemissä joutuu kuitenkin luopumaan kiekosta ehkä useammin. Kojo varmasti näyttää, että miten se tehdään oikein.
 

Mr. Penguin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Blues, Kärpät, Leksand
Huhhuh, Chiodo Kärppiin! Mahtavaa! Nyt on kyllä Kärpät niin ylivoimainen mestarisuosikki ettei tosikaan. Meinasi jo unothua miltä tuntuu kun joukkueessa on hyvä maalivahti... nyt saatiin koko liigan ehkä paras veska. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös