Kärpät-HIFK To 30.9.2004

  • 13 888
  • 100
Tuomari ei todellakaan viheltänyt kaikkia pois. Rönnillä oli mahdollisuus alussa siihen, mutta sitten päästi läpi pari käsittämätöntä koukkua heti ekan kymmenen minuutin aikana. Sitten alkoi peli kuumeta ja näyttämään rumalta. 2 erää aivan hirveätä koukkua ja kahvaa ja roikkumista molemmilta joukkueilta. HIFK olisi pärjännyt paremmin, mutta esim Zidlickyn aivan turha jäähy av:lla. Hän koukki kolmea pelaajaa vuorollaan, joista jokaisesta olisi voinut viheltää. Sitten levitellään käsiä, kun Rönn vihdoin päättää viheltää. Uskon, että 3. erä oli ihan kivan näköistä peliä ainoastaan Aravirran takia. Luultavasti hän teroitti pelaajilleen, että nyt koukut ja roikkumiset pois ja kovat taklaukset tilalle. Ja vauhti ei riittänytkään kärppiä vastaan ilman mailaa. Ruudulta tosin pari erinomaista taklausta, vaikka jäikin ihmetyttämään miksi hän koko ajan jutteli tuomareille, vaikkei hänellä olekaan C tai A rinnassa. Selventäkääs joku mulle tuo. Ja toisaalta Vopat.. raamit riittäis taklaamiseen, mutta ronkkiminen kiinnostaa enemmän.
Yhteenveto: 2.erää niin rumaa kiekkoa kuin olla saattaa ja 3.erässä vähän petrasivat ja etenkin HIFK heitti koukut kokonaan pois.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viestin lähetti #76
Pirjetä! Whoopie? Voisiko laiskenpaa paskaa joukkueeseen hankkia? Oliko Peter Ahola varattu?

Pirjetä on jonninverran parempi, kuin edellisellä hifk visiitillä. Kärpissä hän oli suorastaan loistava ja ei NHL ura ainakaan J. Ruudulle häviä.

No jalkapallo lukemathan sieltä tuli, mutta peli oli kuitenkin suhthyvä.. kauden paras. Silti jotain on pahasti pielessä. Nyt sentään voitto tuntui hyvältä, vaikka varsinkin toisessa erässä teki pahaa katsoa kärppien suomisarja tason yv:tä. Taistellaan pelicansin kanssa liigan tehottomimman joukkueen tittelistä, tästä on hyvä jatkaa. Ei uskoisi, että nokka on entinen iloisen hyökkäyspelin edustaja, kun vielä kentällä oli....
 
Viimeksi muokattu:

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
No niin, tuli peli katsottua eräässä juottolassa. En jaksa itse peliä juuri kommentoida, tällä hetkellä vituttaa tuo Tuomon tilanne niin helvetisti. Mutta sen verran, että ottelu oli tyystin hoidettavissa.

Dave hörppäsi ekan, toiselle ei oikein mitään mahtanut. muuten ihan kohtuupeli häneltä. Ei vaan riitä näissä matseissa se.

Laukauksia pitäisi tulla lisää, nyt Bäckströmille vain 19 torjuntaa. Kiben maali oli siitä hyvä, että suora, oma ratkaisu eikäö turhaa leipomista. Niitä lisää, kiitos. Ja Harkins saisi ryhdistäytyä pikkuhiljaa, edes Lepo-Lasse ei ole noin *itun löysä! Montako kertaa menetettiin kiekko Harkinsin takia? Liian monta.

Vopat pihalle ja helvetin äkkiä, täysin turha kaveri. Aivan kädetön ylivoimassa, pilasi yhden paikatessaan mokaansa jäähyn arvoisesti. Muutenkin koukkii ja filmaa koko ajan, kaatuilee helposti. Tämäkö on IFK:n ilmentymä? Anna mun kaikki kestää.. Jopa Spanhelilla oli enemmän asennetta. Eli Vopat hevon vi**uun ja tilalle joku maalintekijä, mielellään Kanadan passilla.

Holma vakuuttaa kerta kerran jälkeen. Tänään ei tulosta, mutta kädet käyvät ahtaissakin tiloissa ja iso koko on pelkkää plussaa maalinedustalla. Timantti. Markkinoilla maksetaan kovaa hintaa isoista, kädellisistä hyökkääjistä. Nyt IFK:lla on kasvamassa yksi omista riveistä, helvetin hyvä juttu.

Niin ja liikettä&fyysisyyttä(taklauksia) olisi IFK:lta pitänyt löytyä lisää. Monta kertaa Kärppäpelaaja luovutti kiekon suosiolla, kun näki niitin tulevan.

Ai niin a se pakollinen, mikset Söde pudottanut hanskoja, kun Viktor-setä kysyi? Tosin, eipä siellä kukaan muille uin meidän tähtipelaajille uskaltanutkaan ehdotella. Jakke Ruutu sai taas tehdä mitä halusi.

Ihan suhteellisen hyvä peli kaiken kaikkiaan, maalin hylkäys harmittaa tietty. Kyl tää tästä.

edit: Rönn otti tosiaan kovan linjan, muttei sitä pitänyt enää pelin edetessä, vaikka paljon jäähyjä vihelsikin. Monta koukkua jäi puhaltamatta, puolin ja toisin.

edit2: Laineelta ja varsinkin Zidlickylta helvetin turhat ja TYHMÄT hyökkäyspään koukut. Miksi *itussa??!!
 

JPL

Jäsen
Jos Lassea yhtään tunnen, niin aika paskakuntoinen kaveri sieltä tulee. Toki voi olla mahdollista että olen väärässäkin, mutta uskon että hänen taidostaan voidaan nauttia oikeasti vasta Joulun jälkeen. Kuitenkin hyvä kakkossentteri HIFK:lle.

Päivän ottelussa Jyri Rönn otti parhaiten tällä kaudella kiekottoman miehen estämisen. Ja jotta porukka ei kuvittelisi Rönnin vetäneen kotiinpäin, niin helpommalla Kärppä jäähylle lähti, kuin HIFK-nuttuinen. Hyvä linja kuitenkin, vaikka kahteen otteeseen paikkasikin viheltämättä jättämistään.

Harmi, että kummankin joukkueen peli perustuu niin varmaan oman pään pelaamiseen. Olisi voinut olla rikaskin peli, jos oman pään pelaaminen ei olisi niin takuuvarmaa.
 

Dave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämmönen urakka tänään

Viestin lähetti Pärde
Vopat pihalle ja helvetin äkkiä, täysin turha kaveri. Aivan kädetön ylivoimassa, pilasi yhden paikatessaan mokaansa jäähyn arvoisesti. Muutenkin koukkii ja filmaa koko ajan, kaatuilee helposti. Tämäkö on IFK:n ilmentymä?

Nähdäkseni Vopat on pelannut tällä tavalla koko ajan Suomessa ollessaan.

Tässä mielellään ajattelisi, että Kärppien peli aukeaa kohta. Pikkuset hienosäädöt tuosta kohdilleen, niin alkaa reput repeillä, näin oletan. No, toivon ainakin. Noin taitavat jätkät ei yksinkertaisesti voi pelata noin tehotonta yv:tä, menee kai se jo vahingossakin lopulta. Ei se Jalonenkaan sentään ole kentällä edessä seisomassa.

HIFK oli koko ajan mailan mitan perässä. Rönni siinä heti alkuun järjesti yleisön agressiot pintaan viheltämällä ensimmäisen vitosen niin päin persettä kuin vain voi. Mutta kyllä hän yritti kuitenkin koukkimisia pois ottaa. Vastapainona tietysti typerät korvausjäähyt, joista kaikkein tyhmimmästä vieraat sai luonnollisesti maalin. Ei edes jurkka, vaan pelkkä vahinkokompastuminen. Ja voi voi Vopia, sählynpelaaja koko äijä. Kentän näkyvimpiä pelaajia oli Jakke Ruutu: erittäin näkyvästi rutisi tuomarille koko ajan. Taisi myös pelata kiekkoa välillä, en ole varma.

Yhtään kertaa ei Kärppien verkkoon ole tehty yli yhtä maalia, jos Kärpät on pelannut edes puoliksi tosissaan. Tämä on hyvä juttu minun mielestä. Yhden maalin päässä irvisteli tulosveto, mutta kyllä se siitä alkaa napsua...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Minua miellytti töllöstä katsottuna tämä linja, että estämiset ja koukkaamiset otettiin pois. Lisää tällaista kiitos!

Tänään nähdyn perusteella voinemme kaikki tunnustaa, että HIFK:kin kahvaa. Tänään niistä lähti boksiin - lisää tällaista tuomarointia, kiitos!

IFK:n hylätty maali oli siinä ja siinä, oliko korkea maila; mielestäni maali olisi pitänyt hyväksyä, mutta minä katsoinkin ottelua värilasien läpi.

Kaiken kaikkiaan, onneksi olkoon Kärpät voitosta!
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Jaahans, jouduin sitten paikalle, siskolla oli lippu tarjota...

Että sellaista!

Kentän hahmo, Jyri Rönn! Ja tämä mies nyt sitten joutuu ne sanansa syömään, teenkin sen sitten juhlavimman mukaan. Perkeles poijjaat, Rönn yritti todellakin tehdä ottelusta jääkiekkoa! Kiitos! Aikaisemmat antipatiat miestä kohtaan ovat kaikki kuitatut, ja pyydän anteeksi ennakkoasenteitani kyseistä tuomaria kohtaan. Alun 5 minuuttia meni pilliä etsiessä, mutta löytyihän se! Kahvauksen olisi luullut vähentyvän, mutta ei... Noh, ensi kerralla.
Kaiken kaikkiaan, muutamia jäi viheltämättä kyllä, molemmin puolin. Mutta pääsääntöisesti, paras dumariesiintyminen tällä kaudella SM-Liigassa, joita olen nähnyt!

Kentän antihahmo, Kari "TPS:ssä sain valmennuskoulutukseni" Jalonen... IFK:lla 8 2 minuuttista, meidän jampat nysvää yhden maalin. Muistan Jalosen tuumanneen, ettei YV:tä tarvitse erikseen harjoitella, se tulee kyllä, kunhan viisikkopeli saadaan kuntoon... MY ASS! Nokka paluupostissa Turkuun tai hevon v..... pois! Ei tule ikävä.

Vaikka voitto tulikin, tuli se jo tuurilla. Taidolla, Kärpät olisi tänään pyyhkinyt lattiaa IFK:lla. Mutta eihän sitä nyt sellaista, kun viisikkopuolustaminen on pop. IFK oli todellakin huono tänään. Kärpät oli vain vähän vähemmän huono.

Hyi.

Mutta mitäs... Jatkoajan forumin mahti? Kahvakeskustelua on käynyt lukemassa ainakin Jyri Rönn, sekä Arajuuri. Rönn päätti viheltää sitä pois, hyvä niin. Ja vielä kerran suuri kiitos Rönn:lle! Arajuuri taasen otti onkeensa niistä lukuisista "hyvä vierastaktiikka" kommenteista. Ei muuta kuin lisää metakkaa kahvasta, niin saatamme jo ensi kaudella seurata viihdyttävää kiekkoa, kuten Ruåtsinmaalla pelataan. Hyvä tästä tulee, toivoisin.
 

werty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Telkkarin välityksellä tuli tätä ottelua hieman seurattua.
Mielestäni Rönn oli tänään hyvä. Vihelsi suurimman osan koukuista ja muista estämisistä pois, mutta tottakai sitä jää joka ottelussa joku virhe huomaamatta.

Peli oli tasaista. Odottelin ennen peliä enemmän maaleja, mutta kummallakin joukkueella on tällä hetkellä hyvä vireinen maalivahti.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suurin ero joukkueiden välillä oli nähdäkseni syöttöpelissä. Kärpät saivat syöttöjä omilleen, HIFK ei. Muuten oli aika tasaista. Maalipaikat Kärpät vei niukasti vaikka se yksi melkein omiin tekemänsä laskettaisiinkin HIFK:lle. ;)

HIFK sortui jollain pompulla keskialueen yli päästyään kulmissa pörräämiseen ja Ruutu ja Vopat lähinnä loistivat poissaolollaan Kärppien maalin edustalla.

Rönn vihelsi HIFK:n jäähyt hyvin. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat selviä jäähyjä ja sitä peliä josta pitää päästä eroon. Enemmänkin olisi ollut vihellettävää myös HIFK:lle. Valitettavasta täytyy samaan hengenvetoon sanoa Rönnin olleen perseestä, koska ei viheltänyt samoja jäähyjä lainkaan Kärpille ennen viime minuuttien tilaston tasausta. Erittäin paskamaisen ja yksipuolisen tuomaroinnin kruunasi väärin hykätty maali.

HIFK:sta ei oikein edukseen esiintynyt kukaan. Hirso oli juuri niin paska kuin on haukuttu ja järjesti ketjunsa totaalikuseen parikin kertaa. Ruutu taklasi kerran heti hylätyn maalin jälkeen. Vopat oli vaisu, tosin se, että mustatkin saivat pelata hänen mailallaan aivan vapaasti Rönnin silmien edessä koko illan varmaan haittasi vähän menoa. Pakko sanoa kun se kerran totta on, että Zidlicky oli todella epävarma ja huono.

Ottelusta ei silti jäänyt paska maku suuhun. Väärä joukkue ei voittanut, koska Kärppien voittomaali oli tarpeeksi komea ansaitakseen voiton. Hallissa oli ihan hyvä tunnelma Kärppien saatua ensimmäisen maalinsa ja muutenkin ihan ookoo meininki.

HIFK:n pakka oli (on?) totaalisesti sekaisin. Helpotkaan syötöt eivät mene omille ja siksi varmaan yritetäänkin ulos omista sellaisilla kahden sadan jaardin johnelway-pommeilla. Kärpät pelasi nätisti laidasta lyhyellä syötöllä keskelle täyteen vauhtiin oman siniviivan kohdalle. Muutenkin käyttivät (ruojat) lyhyitä ja helppoja syöttöjä saatuaan solkenaan jatkuneiden ylivoimien aikana kiekollisen pelinsä vihdoin toisen erän alkupuolella kuntoon. Yksinkertaista ja tehokasta ja vähän nättiäkin. Jalosen paskuus karisi silmissäni vähän tänään.

Rönnin haukkuja en ota takaisin, vaikka sanonkin, että parempi voitti tänään.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Re: Tämmönen urakka tänään

Viestin lähetti Dave
Nähdäkseni Vopat on pelannut tällä tavalla koko ajan Suomessa ollessaan.

Tämä on ehkä mahdollista, siitä ei vaan tullut naristua niin paljon silloin, kun mies teki duuniaan eli pelasi fyysisestikin. Tällä hetkellä... Ulos, ulos, äkkiä ulos.
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paskin Kärpät-IFK matsi aikoihin. 2. erää aivan kauheata katsomista. Kumpikin ronkkii, kahvaa ja estää kiekotonta miestä minkä ikinä kerkeää. Rönn puhalteli estämiset pois ja sitten loppupelissä taisi syödä pillinsä.

Kärppien ylivoima oli katastrofaalisen huonoa, en tiedä vaikuttiko siihen sitten meidän alivoiman hyvyys. Ei läheskään viime kauden mallilla. IFK:n ylivoima pyöri ajoittain hyvin ja varsinkin lopussa pyöritettiin hienosti pakkopeliä. Ei vaan sattunut uppoamaan ja osa kiitoksesta kuuluu Bäckströmille.

Kuhta ja Pärssinen näyttivät heräämisen merkkejä, mutta Harkinsilla ei oikein jalka tahdo nousta. Karalahti taklasi hyvin Kärppiä seinälle ja Ruutu ihastutti loppuun asti pelaamisellaan. Hirschovitsia en tainnut edes huomata kentällä, mutta Holma erottui. Eetu on isokokoinen ja todella hyvä kiekon kanssa myös ahtaissa tiloissa, joten hänen tulevaisuutensa näyttää kyllä hyvältä ja uskonpa, että tullaan hyötymään kaverista vielä paljonkin. Luttinenkin oli todella hyvä, mutta jostain pitäisi saada pikkasen lisää potkua luisteluun.

Stathosia en syytä tappiosta ollenkaan, sillä hän otti läpiajon, pari vapaata vetopaikkaa ja yhden haamun 2-1 hyökkäyksen päätteeksi. Lehtonen ja Jokinen saivat laittaa kiekot rauhassa parhaalta maalintekosektorilta reppuun hyvän hyökkäyksen päätteksi.

Kumpikin joukkue oli ottelussa paljon huonompia kuin viime kaudella. Kärppien hyökkäyspeli oli kaikkea muuta kuin iloista ja luovaa, mitä olen yleensä heiltä tottunut näkemään. Ottelu ehkä ratkesi pariin aivan turhaan jäähyyn, kuten Aravirtakin totesi lehdistötilaisuudessa. Ainakin Zidlickyn ja Laineen jäähyt jäivät mieleen.

Paremmalla viimeistelyllä ottelu olisi ollut IFK:n, joten yllätyin kuinka vähän ollaan Kärppiä jäljessä, tosin Kärpillä taitaa olla pakka vielä aivan sekaisin.

Ketutti hieman Saarisen läpiajo rangaistusaitiosta. Kaveri veti todella kovan rannarin, mutta kilahti yläputkeen. Siinä olisi tullut maali tärkeään paikkaan.

Onnea Kärpille voitosta ja alisuorittajien pelit jatkuvat lauantaina, kun vastakkain kaksi pettymystä IFK ja TPS.

PS. Kiitos Jere mahtavista taklauksista. Myös Ruutu ajeli pari kertaa. Pirjetä casesta sanon sen verran, että kyllä IFK tarvitsee sentterin, eikä paljon parempaa olisi ollut tarjolla, ainakaan jos tilastoja katselee. Arvoitus on sitten Lassen kunto, mutta toivottavasti hän on kunnossa ja tulee vahvistukseksi. Uskon, että kun jätkät pääsee vauhtiin, niin ratkaisijoita voi olla sitä....mitä se nyt olikaan...eihän meillä sitä ole.....laajuutta.
 

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Semmoinen peli. Ei yltänyt viime kauden IFK-matsien tasolle, mutta siltikin kohtuullisen viihdyttävää lätkää.

Ihan ensiksi täytyy kehua Jyri Rönniä, loistavasti vihelletty ottelu. Kahvausta otettiin pois reilulla kädellä, mutta totta kai muutama jäähy jäi viheltämättä molemmin puolin. Siltikin Rönnin uran paras ottelu, toivottavasti ei ollut once in a lifetime-juttu.

Kahvaustahan oli aivan helvetisti, ekassa erässä se meni aika tasan, mutta toisessä erässä IFK kahvasi aivan saatanasti. Enemmän kuin Raksilassa jo aiemmin vierailleet Tappara ja SaiPa yhteensä. Pahimpana kahvaajana kunnostautui koko ajan maila ojossa luistellut Pärssinen. Ja sitten ehkä SM-liigan turhin pelaaja, Roman fucking Vopat. Filmaa, mussuttaa ja ottaa erittäin tyhmiä jäähyjä. Fyysisyyttä yhtä paljon, kuin Toni Sihvosella. Aivan täysin turha ja ylipalkattu pelaaja, miksei IFK heitä tätä miestä pihalle? Kolmas erä oli sitten ottelun viihdyttävin erä, ainakin eka kymppi. Rönn ei paljon vihellellyt lopussa, antoi Kärpille pari jäähyä, mutta olisi voinut antaa muutaman lisää. Linja ei pitänyt ihan loppuun asti.

IFK:n NHL-miehet olivat pettymyksiä, JRuutu keskittyi pään aukomiseen tuomarille, mutta taklasi kerran kuitenkin hienosti. Zidlicky oli todella epävarma kiekon kanssa, antoi kuitenkin pari hyvää syöttöä. Siltikin tämä sama kaveri oli viime kaudella Nashvillen ylivoiman quarterback ja teki yli 50 pistettä. No, ehkä se kiekkovarmuus vielä löytyy, ja Z on liigan paras puolustaja viimeistään jouluna. Jos lock-out on silloin vielä voimassa.

Pitäisi kai yrittää tottua tähän Nokka-kiekkoon, maaleja tulee noin 2 per matsi. Kahdeksan ylivoimaa ja yksi maali. Viidellä kolmea vastaan puolitoista minuuttia, saldona yksi laukaus. Jotain pitäisi tehdä, voitto pelasti kuitenkin aika paljon. Bäckström oli todella hyvä, Tenkrat pelasi vihdoin omalla tasollaan, ja jopa Sihvonenkin pelasi hyvän matsin. Ujcik oli Kärppien paras hyökkääjä ensimmäisessä erässä, taitaa hienosti kulmapelin ja Jason Dawen peräänkuuluttaman blokkipelin. Sai kuitenkin eka erässä mailasta sormille ja toka erässä poikittaisen kylkeen, eikä sen jälkeen enää pelannut kauheasti.

Nylanderia odotellessa.
 

Animal

Jäsen
Viestin lähetti Polliisi

Pitäisi kai yrittää tottua tähän Nokka-kiekkoon, maaleja tulee noin 2 per matsi. Kahdeksan ylivoimaa ja yksi maali. Viidellä kolmea vastaan puolitoista minuuttia, saldona yksi laukaus. Jotain pitäisi tehdä, voitto pelasti kuitenkin aika paljon. Bäckström oli todella hyvä, Tenkrat pelasi vihdoin omalla tasollaan, ja jopa Sihvonenkin pelasi hyvän matsin.

Nylanderia odotellessa.

Voiko tohon Nokka-kiekkoon tottua? Äijillä siellä Oulussa on aivan helvetisti taitoa, ratkaisijoita ja kiekollista potentiaalia ja tehdään noin vähän maaleja...

Kuten olen aikaisemmin sanonut, Jalonen ei ole tähän mennessä tuonut valmentajana mitään hyvää SM-Liigaan. Ja myös olen sanonut että, jos Kärpät voittaa Jalosen opeilla mestaruuden, otan sanani takaisin.

Edit. Paska kieliasu.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ihmetyttää tuo Aravirran touhu kun joukkueen materiaali on erittäin fyysinen mutta pelityyli kahvaamista ja muniinpuhaltelua.

Pikkuhiljaa vois sitä materiaalia peluuttaa Hifkin tyylillä eikä millään Oululais-Jyväskyläläisellä suvi-urpo tyylillä jonka edustajaksi pikku hiljaa alan Aravirran laskemaan.

Seuraavaksi Hifkin valmentajaksi sellainen Hifk taustainen kaveri että tietää kun pelin jälkeisenä aamuna lukee lehden siellä lukee että Hifk sikaili voiton itselleen.

Muuten tietokilpailu kysymys:koska Hifk on pelannut viimeksi pelin että oltaisi puhuttu Hifkin sikailleen?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Viestin lähetti Animal
Voiko tohon Nokka-kiekkoon tottua? Äijillä siellä Oulussa on aivan helvetisti taitoa, ratkaisijoita ja kiekollista potentiaalia ja tehdään noin vähän maaleja...
Ei voi.

En ymmärrä, että mitä kaikkea voi valmentaja tehdä väärin... Suorastaan huikea materiaali käytössään, kaikki puitteet "tip-top".

Pelisysteemi on jokin outo 2-3 puolustus, sillä hyökkäyssuunnan sommitelmat ovat vieläkin selviämättä. Ehkä se pakkien odottelu ja paskat avaukset ovatkin osa Nokan taktiikkaa? En tiedä, mutta ei jmlt pojat näin. Nokalta irtoaa kyllä selittelyä, sitten paskan nuhjaamisen jälkeen, eilen ja tänään, ollaan tyytyväisiä?! Ei helvetti...

Takaisin Turkuun, ja pian. Ei tule ikävä.
 

Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet
Muistan Jalosen tuumanneen, ettei YV:tä tarvitse erikseen harjoitella, se tulee kyllä, kunhan viisikkopeli saadaan kuntoon... MY ASS![/b/quote]

Mulla oli muuten aivan sama mielessä tuolla pelissä. Kärppien ylivoima on totaalisen hukassa. Jätkät on todella aneemisia ja enimmäkseen seisoskelevat paikallaan. Oman maalin takana seisoskellaan välissä pitkät pätkät. Tästä en pidä ollenkaan. Tänäänkin eräässä ylivoimassa kukkonen seisoi maalin takana varmaankin 5-8sec sitte pari löysää potkua ja löysä syöttö ja taas oltiin maalin takana seisoskelemassa kiekon kanssa. Muutenkin Kärpillä on vaikeuksia pelin suunnan kääntämisessä. 5-3yv oli myös melko karmeaa katseltavaa. Ylivoimaa pitää treenata ja rajusti. Ehkä K. Jalonen muistaa sen ensi syksynä, jos täällä vielä valmentaa.

Peli muuten oli 2 erää aikalailla paskaa. Rönn aloitti yhdenmiehen sodan kahvaamista ja estämistä vastaan. Siitä pisteet Rönnille. Muutenkin ihan ok peli häneltä.

Kärpistä parhaiten erottui J. Jokinen. Kerrassaan hienoa peliä Jussilta. Huomaa, että miehen itseluottamus on kasvanut silmin nähden kesän aikana. Toivottavasti Jussi pystyy jatkamaan hyvää virettään koko kauden eikä sydäntalvella tule sitä perinteistä lamaa.

Muuten porukka oli suhteelisen tasapaksua. Somervuorelta ja Tenkratilta muutamia hyviä väläytyksiä. Pyörälä ei uskaltanut itse ratkaista 2 vs 1 tilanteessa vaan syötti n kertaiselle maailmanmestarille Ujcikille, jonka ratkaisu oli.. no sanotaanko mielikuvitukseton. Paremmin olisi Mika onnistunut luultavasti itse. H. Juntunen oli taas ihmeissään kun pääsi nokikain maalivahdin kanssa. Mutta ehkä Henkka joskus tekee läpiajostakin maalin.

HIFKstä nyt ei mitään erikoista jäänyt mieleen. NHL tähdet olivat pimennossa. Muutenkin tuntuu, että HIFKn "suuret" nimet ovat vielä täydessä kesäterässä. Stathos vaikutti hieman epävarmalta vaikka kumpaakaan maalia ei hänen piikkiinsä voi laittaa.

Kaikenkaikiaan aika kaksijakoinen peli. 1.5 erää todella paskaa peliä kärpiltä ja 1.5 erää ihan ok peliä. Tosin Jalosella on vielä todella paljon tekemistä, jotta päästään viime kauden parhaisiin runkosarjaesityksiin edes. Saapas nähdä onnistuuko Kari siinä työssä.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Nokka ei lähde kulumallakaan, koska vaikka tuo materiaali pelaa paskasti niin voittoja tulee, joka kertoo aika paljon siitä valtavasta potentiaalista. Valitettavasti tuo uus Mikki Hiiri tuolla vaihtoaitiossa on tyytyväinen kärppien peliin. Onneksi Nylanderin tulo lisää mielenkiintoa ja tuo luovuutta. Tosin niin piti Somervuoren ja Ujcikinki tuoda.

Minä ainakin haluan nähdä Myös pistepörsissä kärppäläisiä ihan siellä top osastolla, jos näin ei ole niin HMV on ensimmäinen sana mikä joukkueesta tulee mieleen ja sitä Kärpät juuri nyt on voitoista huolimatta. Ensi torstaina halli lienee täynnä, mutta ei yleisö tule katsomaan kärppiä tai pelicansia vaan tuota ruattin ihmettä. Aina se Junno jotain..

Yksi hyvä mainoskikka saada yleisö toistuvasti hallille olisi iloinen ja hyökkäävä pelityyli. Sitäkun vielä joskus näkis. Kyllä sitä voi hiukan oman puolustuksen kustannuksella varsinkin runkosarjassa painaa
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Viestin lähetti Jääkoneenkuljettaja
En ymmärrä, että mitä kaikkea voi valmentaja tehdä väärin... Suorastaan huikea materiaali käytössään, kaikki puitteet "tip-top".

Onkohan ollut muita ns. "all-stars" joukkueita, jotka ovat alisuorittaneet? Viime vuosikymmenen lopun Jokerit on yksi tällainen esimerkki, Tshekeillä meni aika heikosti nuo viime MM-kisat, vaikka käytössä oli ylivertainen materiaali, USA tuntuu alivuorittavan jatkuvasti koriksen dream team -joukkueillaan, jne. Esimerkkejä on lukemattomia.

Minä väittäisin, että kun Kärpilläkin on noin puolet pelaavista hyökkääjistä jonkin asteen tähtipelaajia, on joukkueen hitsaaminen toimivaksi kokonaisuudeksi poikkeuksellisen vaikeaa. Näin etenkin, kun joukkueen hyökkäyksen ennalta ajatellen kantavat voimat, Ujcik ja Viuhkola, ovat kärsineet erilaisista vaivoista. Ujcikilla on lisäksi opeteltavaa tässä mailaviidakossa selviytymisessä.

Viime kaudella Kärpät oli usein pelillisesti pahasti altavastaajana, mutta kaivoi sen voiton loistavan maalivahtipelin ja terävien yksilösuoritusten myötä. Aika kultaa muistot, mutta ei se peli ollut viime kaudellakaan useinkaan kaunista katseltavaa.

Mielestäni kausi on lähtenyt käyntiin hyvin odotetusti. Palaset eivät ole vielä täysin loksahtaneet paikoilleen, mutta ollaan silti sarjassa neljänsiä, vaikka vastassa on ollut monia pahoja joukkueita.
 

toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täältä kehut ottelun tuomarille.

Rönn vihelsi suurimman osan kahvoista pois. Jotain jäi huomaamatta mutta suunta oli ehdottomasti oikea.
Kaikki kahvaajat jäähylle vaan. Filmaajille samantien henk koht 10min. Toivottavasti tämä olisi linja kaikissa matseissa.

Kärpät oli juuri lukemien verran parempi. On totta että Jalonen on saanut Kärppä pelin näyttämään harmittavan tylsältä, luulisi tuolla materiaalilla pelattavan viihdyttävämpää peliä.
HIFK:lla oli taas liian monta alisuorittajaa. Mainitaan tällä kertaa Harkins, Vopat, Pärssinen, Söderholm, Zidlicky. Asennetta sinne!

Hyvää peliä sen sijaan Holma, Luttinen, Vihko, Karalahti, Kuhta, Kurvinen, Turunen, Pikkarainen.
 

Hypnotised

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Noo välillä näinkin päin, että HIFKin maali hylätään. Viime kaudella taisi olla toisinpäin, kun Kärpiltä hylättiin selkeä tasoitusmaali.

Soosi saa ihmeen paljon vastuuta aloituksissa. Viimeisillä minuuteilla hävisi ainakin kolme omanpäänaloitusta putkeen. Rönnille pojot tuomarilinjasta. Alussa vaikutti, että sama vanha Rönni vislailee taas mitä sattuu, mutta sitten skarppasi aika paljon.

Kalevan otteluvideo

Videosta näkyy myös se hylätty maali, muttei kovin selvästi.
 
Kävin eilen paikan päällä katsomassa ja nyt aamulla HN:stä kärpät-HIFK peliä. Eilen päällimmäinen tunne oli, että miksei Rönni vihellä koukkuja pois. Nyt tuli mieleen, että ehkä kuitenkin suunta oli oikea kun niitä aika paljon vihelsi. Kuuntelin tuossa Ruudun ajatuksia tuomaritoiminnasta. Hän itse ennen kautta oli toitottanut, että tuomarien pitäisi viheltää kaikki koukut ja kiekottoman ottamiset pois. Mutta mitä hän nyt.. valittaa tuomari toiminnasta vaikka isoon ääneen kertoi itse, että sitten kun tuomarit niitä alkaa viheltämään niin ihan sama tuleeko 200 jäähyä, ne jotka ei kouki, pelaa ylivoimaa.
Itse olen pitänyt J.Ruutua pelaajana, joka olisi hyvä omassa joukkueessa, koska pelaa kovaa eikä itke. Täytyypä sanoa, että vähän laski arvostus. Ehkä se sieltä tulee takaisin, kun hän lopettaa tuomareille itkemisen ja aloittaa sen missä on hyvä. Pelaamisen.
 

#76

Jäsen
Viestin lähetti Eddie
Pirjetä on jonninverran parempi, kuin edellisellä hifk visiitillä. Kärpissä hän oli suorastaan loistava ja ei NHL ura ainakaan J. Ruudulle häviä.
Pirjetä saattaa olla parempi. Vielä ei tiedä, mutta näytöt muualla ei paina pätkääkään. Meillä ollut laiska paska ja kunnes petopaidassa osoittaa tahdin muuttuneen niin laiskana paskana pysyy vaikka tekisi muissa joukkueissa viisi maalia joka pelissä.

Vopat on ollut samassa asemassa kuin Mäkiaho ennen. Suuri palkkainen pelajaa jota pidetään rosterissa sen kerran kymmeneen pelinn tulevan hyvän pelin takia. Mies on mielesätni surffaillut liian monessa pelissä jo ennenkin.

Mites muuten parin vuoden takainen omat junnut-projekti? Ykköskentässä ei ole yhtään kaveria siitä porukasta ja kakkonenkin kohta miehitetty muilla kavereilla ja pakistossa aika hiljaista nuorten suhteen. Jaa niitä kolmos- ja nelos-kentän täytemiehiä niistä tulikin ja rahalla ostetaan sitten pelimiehet.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
"Istutaan sitten vaikka sata minuuttia jäähyllä, kunhan opitaan".

Siinä aika osuva ja hyvä kommentti Aravirralta. Nimittäin tuomaripelistä. Ara oli, lukuisten muiden paikalla olleiden kanssa, samaa mieltä: Rönn oli hyvä tänään, ellei jopa erinomainen. Ainakin yksi tuomari on nähdyn perusteella viime kaudesta kehittynyt.

Sitten aina niin ihana ja fyysinen IFK. NHL-kannukset kovana poikana hommannut Vopat ronkkii, kahvaa, kalastelee etc. Mutta ei vahingossakaan tee mitään, mistä hänet tunnetaan. Oli lähinnä säälittävä esitys. Mitä tuolla miehellä tehdään? Kaiken huippu kuitenkin oli, kun Pumpuli-Söderholm luikki karkuun tusinatshekin tanssitunnilta.

MITÄ IFK:LLE ON TAPAHTUNUT?
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Kolme pistettä plakkariin. Tarkka ja tiivis pelisysteemi jatkuu, eilen yksi maali enemmän kuin keskiviikkona. Molemmilta joukkueilta tarkkaa puolustuspelaamista. Paikkoja ratkaisuihin oli molemmilla, mutta niin Stathos kuin Bäckströmkin hoitivat tonttinsa hyvin.

Olipas eriskummallinen peli. Tämä siitä, että ronkkimiset ja muut mailataikuudet otettiin Rönnin toimesta kiitettävästi pois. Tällaista lisää, kyllä ne pelimiehet huomaavat yllättävän nopeasti missä mennään. Eilinen IFK oli siinä mielessä erilainen kuin aikaisemmin, etten ole tuollaista mailan käyttöä havainnut. Ylivoimaa saatiin, mutta vain kerran onnistuttiin. Paljon on petrattavaa.

IFK:n ykkönen oli näkymätön. Ketjun heikoin näyttäisi olevan Harkins. Ei lähde syötöt niin oivaltavasti kuin viimekauden näkemissäni peleissä. Kovinta yritystä ehkä oli Holman johtamalla kentällä. Vopat oli vopat. Ruutu näytti osaamistaan vasta kolmannessa erässä pläjäyttäen suoraan Jaakolan runkoon ja puhtaasti, tällaisia lisää myös kiitos. Söderholmilla on jotain aivan selvästi Tenkratia vastaan, edellisen kauden tapaan. Lähes jokaisessa vaihdossa kun miehet olivat samaan aikaan kentällä, oli kapteenilla jotain asiaa Tenkille. Päälle pientä tönimistä ja tökkimistä, hyvä meidän kannalta.

Pisteitä tulee, mutta peruspelaamisessa on paljon parannettavaa. Hyökkäyskuviot ovat hakusessa ja tätä kautta onnistumiset vähissä. Selkeiden maalipaikkojen luominen näyttää olevan täyttä tuskaa. Maalierokin sen jo kertoo, 11-7. Viisikkopuolustaminen toimii, mutta rento ja vauhdikas hyökkääminen antaa odottaa itseään. Omista Viuhkola oli kateissa eniten Palsolan ohella, jos pelillisesti katson asiaa. Jos sentteri ja pelintekijä on hukassa tai peli ei kulje on turha odotellakkaan näyttävää ja iloista peliä saati sitten maalipaikkoja. Tilanteen avaavat syötöt puuttuvat kokonaan ja homma näyttää kiekon kuskaamiselta sekä toisaalta näpertelyltä. Eilen kolmonen oli jälleen vauhdissa, siinä kentässä homma toimii aivan eri tavalla kuin muilla kentällisillä.

Pääasia että pisteitä saadaan kahmittua. Pelit paranee kauttaaltaan jokaisella joukkueella, kun syksy taittuu.

Maalikarkeloita odotellen etiäpäin. Onnitelut IFK:lle värväyksestänne!

edit: säätöä
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös