JYPin pelaamisen yleistilanne ja ongelmakohdat

  • 55 587
  • 202

korvahiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP (Flyers, D)
2. Ylivoima

Filppula-Vänttinen-Hannus
Niskavaara-Hytönen

+ Hyvät aloittajat
+ Kätisyydet passaa
- Maskipelaaminen?
- Filppula ja Hannus, ollaanko hereillä?

Voisihan tuohon ehdottamaasi kakkos ylivoimaan laittaa vaikkapa mikkosen hytösen paikalle. Lipuisi sitten viivalta maalinedustalle ja hannus ottaisi viivamiehen paikan, antaisi niskavaaralle joka laukoisi. Toimivan ylivoimakentän kasaamiseksi on kyllä miehia, siitä ei pitäisi olla pulaa. Katsotaan vaikkapa pelicansia, siellä käy kolme kentällistä pelaamassa yv:tä ja kaikki saavat hyvän myllyn aikaan. Onkohan vika sittenkään pelaajissa tai peluutuksessa, vai löytyykö se ylivoiman muilta osa-alueilta?
 

Salmon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
No yhä ne vaan täällä jotkut jaksaa uskoa Filppuloihin ja Hannuksiin,vaikka jo kahdessa viime pelissä on nähty selkeästi että Tenkanen on kehittynyt ohi Vänttisen ja Mikkonen on Amerikan reissulla kehittynyt sellaisilla askelilla,etten yhtään ihmettelisi vaikka Virtanen-Tenkanen-Mikkonen olisi kohta se Jypin kakkosketju,joka myllyttää ylivoimaa,vahvistettuna Hytösellä tai Louhivaaralla.
On niitä nähty maailmalla,että yv:tä vedetään viidelläkin hyökkääjällä,kun ei tarpeeksi hyviä pakkeja riitä.Ei se viivassa pelaaminen ole nyt niin ihmeellistä nykykiekkoilijoille.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
No yhä ne vaan täällä jotkut jaksaa uskoa Filppuloihin ja Hannuksiin,vaikka jo kahdessa viime pelissä on nähty selkeästi että Tenkanen on kehittynyt ohi Vänttisen ja Mikkonen on Amerikan reissulla kehittynyt sellaisilla askelilla,etten yhtään ihmettelisi vaikka Virtanen-Tenkanen-Mikkonen olisi kohta se Jypin kakkosketju,joka myllyttää ylivoimaa,vahvistettuna Hytösellä tai Louhivaaralla.
On niitä nähty maailmalla,että yv:tä vedetään viidelläkin hyökkääjällä,kun ei tarpeeksi hyviä pakkeja riitä.Ei se viivassa pelaaminen ole nyt niin ihmeellistä nykykiekkoilijoille.

Itsekin olin pitkään tuomitsevainen noiden viime kauden kovien pistemiesten suhteen. Nyt olen kuitenkin alkanut ajattelemaan asiaa toisin. JYPin nykyinen hyökkäys on laajuudeltaan samaa tasoa isojen seurojen kanssa. Eli tasokkaita ja suht nimekkäitä kavereita löytyy melkein kolmeen ketjuun. Harvoin on sellainen tilanne, että kaikki näistä kavereista pelaavat parhaalla tasollaan ja tehoilevat säännöllisesti. Tämä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että äijät pitäisi samantien ulostaa. Toki se on yksi vaihtoehto, mutta ei ainoa. Kari Heikkilä käytti Petr Tonin huonosta syksystä Kärpissä seuraavaa ilmaisua: "voidaan ajatella, että meillä on yksi kova tehomies vielä reservissä". Keväällä Tonon putki kulki paremmin, ja tehoja syntyi. Jos otetaan esimerkki lähempää, niin Jani Ridan alkukausi Jokereissa on ollut takkuinen. Tuskin kukaan on silti potkimassa Ritaa pihalle. Eli asioita voi ajatella muullakin tavalla kuin "kymmenen peliä huonoilla tehoilla - tuossa on ovi" -linjalla. Ja leveä materiaali mahdollistaa sen, että osa tehomiehistä voi viettää kuivempaa kautta hieman vähemmillä paineilla - puhjetakseen myöhemmin tehoilemaan.

Kuinkas paljon tuo hehkuttamasi Virtanen-Tenkanen-Mikkonen -yhdistelmä on muuten nakutellut tehoja viimeisessä parissa pelissä?

Viiden hyökkääjän käyttö ylivoimalla on mahdollista joissain tiukoissa paikoissa, mutta jatkuvasti käytettynä sekoittaa mielestäni peluutusta melko pahasti. Lisäksi alivoimamaalien riski kasvaa selvästi.
 

Salmon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Niin jos Mikkosen tolppakuti Tampereella ja Tenkasen Hippoksella olisivat menneet sentin eripuolelle,täälläkin hehkutettas vähän eri tavalla.
Vaadit pojilta heti tehoja,vaikkeivat ole pelanneet esim.ylivoimaa kuin pari 30 sekunnin pätkää.Kysele vasta sitten kunhan pojat ovat pelanneet yhtäpaljon erikoistilannetta kuin Immoset ja Hytöset.
Tuohon viidellä hyökkääjällä ylivoimaan,sanoisin että eiköhän nämä Niskavaarat ja Saksiset sotke sitä peluutusta hiukka enemmän ja aika monta hyökkääjää löytyy rosterista,jotka ovat sata kertaa parempia puolustamaan kuin nämä niskavaarat ja saksiset.Sitäpaitsi aika onneton lähtökohta on lähteä varomaan alivoimamaalia kun pelataan ylivoimalla.
 

vsop

Jäsen
...........Muuten noista miinuksista, kun monessa yhteydessä mainitaan Vip-ketju loistavana puolustavana ketjuna, kun 2/3 on pelannut puolustavaa roolia rapakonkin takana.

Karu totuushan on, että Vipin kahdella pelaajalla ei vain nopeus riitä puolustus päässä, ja kolmatta ei vain kiinnosta. Tuosta tilastoistakin sen voi aika hyvin lukea. Kohtuu karua tekstiä:

Jarkko Immonen -12 19:18 min
Tuomas Pihlman -11 18:31 min
Antti Virtanen -6 16:54 min

Jos verrataan esim. aika saman peliaikaan

J-P Hytönen -1 18 min
Dwight Helminen -4 18:33 min (joista noistakin on tullu -2 HIP ketjussa)

Tokihan ymmärrän, että Vip heitetään kentälle pelaamaan välillä tappiotilanteessa vähän upporikasta ja rutiköyhää, mutta nuo tilastovertailut vain ihan kuriositeettina.
Täytyy siirtää keskustelua oikean paikkaan tältä osin, ettei mennä taas asian vierestä. Nimimerkki batman83 nostikin ansiokkaasti erään ongelman JYPin pelaamisesta. VIP-ketjun on parannettava puolustuspelaamista jo tilastojen perusteella, joita jokainen voi tutkailla miinus-maalien pohjalta. Eipä muuta tällä kertaa.
 

Ponto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihmetyttää kuinka nämä JYP:n edellisten kausien tukipilarit pystyvät alisuorittamaan jatkuvasti. Etenkin herrat Niskavaara, Salmu, Kangasniemi ja Filppula ovat esittäneet aivan uskomattoman heikkoja suorituksia. Eikö Dufvan pelitaktiikka sovi heille vai onko kesäharjoittelu mennyt heillä päin persettä?

Jos nämä "tukipilarit" olisivat pelanneet sillä tasollaan mihinkä parhaillaan pystyvät, niin kasassa olisi vähintään pari voittoa enemmän. K.Heikkilän ajatusmaailmalla, meillä on sitten reservissä 3 liigatason pakkia ja 1 hyvän liigatason laitahyökkääjä.
 

Läski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuinka vakavasti noita liigan sivujen peliaikatilastoja muuten voi katsella?

Noiden statsien mukaanhan todella heikosti on puolustanut Erkka Leppänen, joka 0 minuutin peliajalla on kuitenkin onnistunut saamaan maininnan miinussarakkeeseen. No, Erkan puolesta on mainittava, että harva sitä onnistuu maalinteossakaan käymättä kentällä. Tapparan Quinn Hancock on tosin onnistunut siinä tempussa jo kahdesti...

Mutta jos noista teholuvuista jotain sanoisi, niin kyllähän tuo Immosen -2 pistää silmään. Toki näihin miinuksiin vaikuttaa muutkin asiat kuin pelaaja itse, mutta kyllähän se olisi kohtuullista odottaa tuon hintaluokan kaverin tulevan tasakentällisin vaihtoon useammin tehdyn kuin päästetyn maalin jälkeen.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuinka vakavasti noita liigan sivujen peliaikatilastoja muuten voi katsella?

Noiden statsien mukaanhan todella heikosti on puolustanut Erkka Leppänen, joka 0 minuutin peliajalla on kuitenkin onnistunut saamaan maininnan miinussarakkeeseen.
Niin, onhan Erkka tehnyt jo maalinkin. Voisiko tuo 0 min peliaika johtua siitä, että Erkka ei olisi pelannut yhtään täyttä liigapeliä, ja ettei SM-liigasivusto kykenisi laskemaan peliaikakeskiarvoa vajaista minuuteista (alle 60min.). Jos siis Erkka ei ole ollut vielä tarpeeksi jäällä, että keskiarvon voisi laskea.

Olipa monimutkaisesti muotoiltu ja vielä puhdas spekulaatio, sori.
 

vsop

Jäsen
Kuinka vakavasti noita liigan sivujen peliaikatilastoja muuten voi katsella?

Noiden statsien mukaanhan todella heikosti on puolustanut Erkka Leppänen, joka 0 minuutin peliajalla on kuitenkin onnistunut saamaan maininnan miinussarakkeeseen. No, Erkan puolesta on mainittava, että harva sitä onnistuu maalinteossakaan käymättä kentällä. ..........
Kaikista otteluista ei välttämättä löydy peliaikoja ja niinhinkin on hiukan suhtauduttava noin-ajatuksilla. Erkan pelaamassa ottelussa ilmeisesti ei tilastoitu lainkaan peliaikoja.
 

batman83

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
VIP-ketjun on parannettava puolustuspelaamista jo tilastojen perusteella, joita jokainen voi tutkailla miinus-maalien pohjalta.

Ei nyt millään pahalla Immosen Jarkkoa kohtaan, mutta kyllähän aika usein nuo maalit on tehty vielä ns. Immosen paikalta. Eli monessakin maalikoosteessa nähdään kultakypärä selkä suorana tilanteesta myöhässä, ja vapaa pelaaja iskee sitten pörsän. Nopeus vain ei riitä hyökkäyspäästä luistelemiseen puolustamaan, varsinkin, kun R.D peluuttaa Jarkon aivan puhki.
 

vsop

Jäsen
Ei nyt millään pahalla Immosen ............
Edelleen veit kirjaimet minun näppikseltä. Kirjoitit samoja ajatuksia, joita olen pari viikkoa miettinyt. Olisikohan Dufvan aika miettiä uusia ratkaisuja peluuttamisessa? Vaihtoehtona voisi olla vaikka Helmisen laittaminen Immosen tilalle laidoilla vaikka Pihlman ja Louhivaara, jolloin ainakin kolmasosa VIP-ketjusta olisi jäällä. Seurataanta ensin ensi viikon ottelut Kärppiä ja Jokereita vastaan niin olemme ehkä viisaampia.
 

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Viime kotiottelua katsellessani VIP-kentästä pisti kyllä eniten Pile silmään. Mehut olivat poikkeuksetta aivan loppu kun pitäs puolustamaan lähteä.
 

vsop

Jäsen
Dufvan peluuttaminen on ruvennut askarruttamaan. Pelaaja/pelaajia penkitetään ottelun aikana vaikka ovat voittaneet aloituksia ja kaksinkamppailuja, hankkineet vastustajalle jäähyjä, laukoneet maaliin tms., eivät saa pelata ylivoimalla ja eipä saa myöskään pelata alivoimalla jne. Nämä pelaaja/pelaajat eivät ole kuitenkaan tyrineet kaukalossa. Kaiken kukkuraksi Dufva laittaa tietyissä tilanteissa puhki kuluneen ketjun(/kentän) kentälle vaikka pitäisi laittaa oman pään puhtaana pitävä ketju(/kenttä), joka ei ole edes ollut kaukalossa muutamaan vaihtoon.

Toivottavasti olen väärässä luuloni kanssa, sillä luulen pelaajia olevan lähdössä ensi keväänä useampiakin, josta kiitos sinne penkin taakse. Kyrsii eilinen JYP-SaiPa vaikka voitto tulikin.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Dufvan peluuttaminen on ruvennut askarruttamaan. Pelaaja/pelaajia penkitetään ottelun aikana vaikka ovat voittaneet aloituksia ja kaksinkamppailuja, hankkineet vastustajalle jäähyjä, laukoneet maaliin tms., eivät saa pelata ylivoimalla ja eipä saa myöskään pelata alivoimalla jne. Nämä pelaaja/pelaajat eivät ole kuitenkaan tyrineet kaukalossa. Kaiken kukkuraksi Dufva laittaa tietyissä tilanteissa puhki kuluneen ketjun(/kentän) kentälle vaikka pitäisi laittaa oman pään puhtaana pitävä ketju(/kenttä), joka ei ole edes ollut kaukalossa muutamaan vaihtoon.

Toivottavasti olen väärässä luuloni kanssa, sillä luulen pelaajia olevan lähdössä ensi keväänä useampiakin, josta kiitos sinne penkin taakse. Kyrsii eilinen JYP-SaiPa vaikka voitto tulikin.

Kun lähemmin olet seurannut, keitä sellaisia maalinteossa tai muutoin hyvin onnistuneita pelaajia olet havainnut Dufvan penkittelevän?

En siis lainkaan pyri kiistämään näkemystäsi, vaan kun joudun useimmat pelit kuulostelemaan netin ääreltä, en tälläisiin asioihin voi oikein kiinnittää huomiota, ellei armollinen selostaja osaa näitä esiintuoda selostuksissaan.

Kuinka usein esim. katsot tätä penkittelyä tapahtunee ns. perusteetta? Ettei selkeästi ole kyse kuumien miesten peluutuksesta tai parempien koostumuksien hausta, kun peli ei oikein kulje?

Valkun filosofioita on usein vähän vaikea katsomosta päätellä, moni katsomoon köyhältä näyttävä ratkaisu voi lähempää jäänpintaa tuntua perustellultakin. Eilen ainakin selostajan mukaan taisi Lahti päätyä penkkiä kuluttamaan juurikin huonojen esitystensä vuoksi, jos tämä on totta, niin oikeinhan tuo silloin meni.

Tuossa "puhkikulutettujen" kenttien peluutuksessa voisin kuvitella olevan kyse siitä, että RD ajattelee kärkimiesten olevan ratkaisijat, heille maksetaan, heiltä odotetaan ja voi myös olla, että nämä huiput odottavat niin toimittavan omasta mielestäänkin. Niin monia pikku asioita on näissä tilanteissa vaikuttamassa, jotka ei katsomoon asti mitenkään näy.

Mutta kerro/ kertokaa, jotka pelejä enemmän pääsette livenä seuraamaan huomioistanne, kiintoisaa olisi vaikka tällä palstalla seurailla erilaisia huomioita esim. juuri peluutuksesta, valkun suosikeista/inhokeista jne.

Itse en taaskaan pääse edes tämänpäiväistä täällä pelattavaa katsomaan, tietenkin pakollinen kokous torpedoi nämäkin ajatukset prr..
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Mielestäni RD on juuri peluuttajana onnistunut ainakin kotipeleissä vallan mainiosti. Aina on se riski, että ykkös/kakkoskentät hieman väsyvät kauden mittaan mutta saattaa myös antaa kärkimiehille signaalin, että palkkakuitti on ansaittava. Toki kroppakin voi jossain vaiheessa sanoa "ei", mutta en usko JYPissä näin äärirajoilla mentävän. Minuutteja vaan ja treeniä ..niin ja Virtaselle varsinkin.
 

vsop

Jäsen
.....
Mutta paha on pelaajan tehdä juuri aloitetta jos ei saa "lupaa" valmennukselta, en sano että on varsinaista kieltoa mutta mutta...jokainen vetäköön itse johtopäätöksiä sen perusteella mitä kentällä tapahtuu jne.
Koirankopin ovet lukitaan entistä tiukemmin pian.
....
Siirsin lainauksen tänne, koska liittynee parhaiten tähän ketjuun. Koirankopin ovien lukkiutuminen on hyvä vertaus jos Dufvan joukkueessa tekee jotain kiellettyä. Tämä oikeastaankin kuvaa sitä mitä aikaisemmin tässä ketjussa toin esille. Miksi muuten Dufvan yksi kuolemattomia lauseita on: " Täysillä päin ja paareilla ulos". Hiukan ristiriitainen lausunto häneltä.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siirsin lainauksen tänne, koska liittynee parhaiten tähän ketjuun. Koirankopin ovien lukkiutuminen on hyvä vertaus jos Dufvan joukkueessa tekee jotain kiellettyä. Tämä oikeastaankin kuvaa sitä mitä aikaisemmin tässä ketjussa toin esille. Miksi muuten Dufvan yksi kuolemattomia lauseita on: " Täysillä päin ja paareilla ulos". Hiukan ristiriitainen lausunto häneltä.

Siirto oli varmaan enemmän kuin paikallaan, vielä ei ole minun aikani antaa Dufvalle kritiikkiä enempää, mutta itse olen myöskin ristiriitaisissa fiiliksissä niiden signaalien kanssa että JYPin piti olla agressiivisempi, inhottavampi ja tuo lanseerattu "Täysillä päin ja paareilla ulos".
Oikeastaan vain yhdessä pelissä olen nähnyt tuohon viittaavaa peliä.
Otetaan esimerkki Pelicans, siellä tietyt pelaajat uskaltavat tietyissa tilanteissa pudottaa hanskat ilman pelkoa sanktiosta, arvostukseni Aravirtaa kohtaan on noussut niin ylös kuin se vain voi olla.
Toki taito ottaa taklauksia vastaan on hyvä mutta pitää osata ja haluta myös antaa!
 

Glory

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, NHL
Yhtenä ongelmakohtana tällä hetkellä voitaisiin pitää 1. kentässä herraa nimeltä Antti Virtanen. Kaverilla ei ole todellakaa menossa parhaat ajat. Mikään ei meinaa onnistua. Ketjukaverien järjestämät maalipaikat tulee hukattua aika karskilla otteella. Laukaukset viipyy ja laukausten laadussa parantamisen varaa! Nyt pitäis ostaa jostain pikku Antille itseluottamusta pari kipollista.
 

greatLeo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Spurs
Yhtenä ongelmakohtana tällä hetkellä voitaisiin pitää 1. kentässä herraa nimeltä Antti Virtanen. Kaverilla ei ole todellakaa menossa parhaat ajat. Mikään ei meinaa onnistua. Ketjukaverien järjestämät maalipaikat tulee hukattua aika karskilla otteella. Laukaukset viipyy ja laukausten laadussa parantamisen varaa! Nyt pitäis ostaa jostain pikku Antille itseluottamusta pari kipollista.

Mielestäni Virtasen putki kulki eilen ihan hyvin, tekaisipa yhden näppärän maalinkin röyhkeällä nousulla maalin eteen. Täällä on aiemminkin ollut puhetta siitä, että Antin kieltämättä flegmaattiselta näyttävä pelityyli aiheuttaa porukassa närkästystä. Tehot kuitenkin ovat ihan mukavat, ja ylivoimalla Antti on todella monikäyttöinen. Eilenkin pelasi muutaman vaihdon viivassa. Maaleja voisi toki olla enemmänkin, mutta eiköhän se Antinkin ruuti vielä kuivene.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Yhtenä ongelmakohtana tällä hetkellä voitaisiin pitää 1. kentässä herraa nimeltä Antti Virtanen. Kaverilla ei ole todellakaa menossa parhaat ajat. Mikään ei meinaa onnistua. Ketjukaverien järjestämät maalipaikat tulee hukattua aika karskilla otteella. Laukaukset viipyy ja laukausten laadussa parantamisen varaa! Nyt pitäis ostaa jostain pikku Antille itseluottamusta pari kipollista.

Näin on asia. Ketjukaverien ansiosta lusmuiluun nähden uskomattomat tehot 5+12 tähän mennessä. Toisaalta jos tekee sen 40 pinnaa lusmuilemalla siitä vaan. Toki ratkaisevaa on osallistuminen puolustuspeliin myös.
 
Viimeksi muokattu:

Domi666

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja kaikki muutkin Jyväskyläläiset + Calgary
Mielestäni Virtasen putki kulki eilen ihan hyvin, tekaisipa yhden näppärän maalinkin röyhkeällä nousulla maalin eteen. Täällä on aiemminkin ollut puhetta siitä, että Antin kieltämättä flegmaattiselta näyttävä pelityyli aiheuttaa porukassa närkästystä. Tehot kuitenkin ovat ihan mukavat, ja ylivoimalla Antti on todella monikäyttöinen. Eilenkin pelasi muutaman vaihdon viivassa. Maaleja voisi toki olla enemmänkin, mutta eiköhän se Antinkin ruuti vielä kuivene.

Toivoa sopii, että ruuti kuivenee. Flegmaattisuus tuskin kenellekkään tuli yllätyksenä, mutta aina se vähän ärsyttää, kun tehoja ei tule ja puolustuksessa hänestä ei paljon ole apua. Eihän ne tehot kaikkea kerro, mutta niitä aina tuijotetaan. Itseluottamuksesta se maalinteko on kiinni. Jospa tuo viimeinen nostaisi Antin osumatarkkuutta.
 

Läski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Dufvan peluuttaminen on ruvennut askarruttamaan. Pelaaja/pelaajia penkitetään ottelun aikana vaikka ovat voittaneet aloituksia ja kaksinkamppailuja, hankkineet vastustajalle jäähyjä, laukoneet maaliin tms., eivät saa pelata ylivoimalla ja eipä saa myöskään pelata alivoimalla jne. Nämä pelaaja/pelaajat eivät ole kuitenkaan tyrineet kaukalossa.

Tähän JypFabu jo kyseli tarkennuksia ja mainitaan, että olisi itseksi erittäin kiinnostunut kuulemaan sinulta ja miksei muiltakin kommentteja Dufvan peluutuksesta. Eli kuka on suosiossa ja kuka siellä koirankopissa, kun siitä nyt on tullut puhetta. Pelejä vähän nähneenä tuohon on vaikea ottaa kantaa.

Kaiken kukkuraksi Dufva laittaa tietyissä tilanteissa puhki kuluneen ketjun(/kentän) kentälle vaikka pitäisi laittaa oman pään puhtaana pitävä ketju(/kenttä), joka ei ole edes ollut kaukalossa muutamaan vaihtoon.

Tähän voisin kokeilla löytää selitystä täältä:

http://213.28.165.114/media/season/stats/face_offs/face_offs.asp

Eli puolustusalueen aloituksissa Immonen ja D Helminen ovat liigan toiseksi ja kolmanneksi paras. Edellä on ainoastaan seitsemän kertaa omalla alueella aloittanut Jarkko Malinen. Miika Lahti on ko tilastossa koko liigan huonoin ja Valtteri Tenkasenkin taakse jää vain Arsi Piispanen ja pari vastaavaa sankaria. Selittää jonkun verran sitä, miksi näitä hyökkäyspelin avainmiehiä halutaan laittaa jäälle oman pään aloituksiin, neloskentän sentterit kun eivät niitä aloituksia voita.

Vielä pari huomiota noista aloituksista:

Vode Tenkanen on hyökkäysalueella liigan parhaita aloittajia, vaikka puolustusalueella on huonoimpia. Dwaipe Helmisellä tilanne on päinvastoin. Harmi sinällään, sillä kavereiden roolit huomioiden päinvastaiset tilastot olisivat joukkueelle eduksi. Tenkanen vetää kuitenkin puukäsiketjua, jolloin hyökkäyspään aloituksiin ei juuri ole asiaa ja paremmat sentterit tukkivat tien hyökkäävämpiin ketjuihin.

Jarkko Immosen parin viime viikon aikana saamassa kritiikissä sopii huomioida se hyöty, mikä hänestä tulee aloituksiin. Täällä on monta vuotta harmiteltu Jypin huonoa suorittamista aloitusympyrässä, mutta Jarkko tuo tähän todella suuren avun. Jakella voittoprosentti kaikissa aloituksissa on 60,49. Seuraavina tulevat Bros 56,30 ja Hirschovits 56,01 ovat aika selvästi jäljessä.
 

Läski

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tälle ei nyt löydy mitään järkevää ketjua, joten laitetaan vaikka tänne. Eli kuka on toiminut kapteenina Hytösen saikun aikana?
 

Salmon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jypin peluuttamisen ongelmat

Olen kyllä aivan samaa mieltä että kyllä alkaa hiljalleen kyrsimään tuo kaljupään peluuttamisen köyhyys.Oltiin hesassa kattomassa peliä ja kyllä välillä kirottiin kunnolla.Esim. jypin kauden parhaat pelit,ehkä TV-peli Kärppiä vastaan, oli juuri sitä millä Jyppi pärjää.Neljällä ketjulla painettiin koko ajan hyvällä sykkeellä peli kärppien päätyyn ja esim.Tenkasen nelosketju sai varmaan eniten peliaikaa koko kautena.Silloin pojat jaksoi painaa ja heikko pakkikalustokin pärjäsi, kun peli oli lähes koko ajan Kärppäpäädyssä.
Hifki-pelissä sen sijaan jälleen kerran Duhfa peluutti kaksi viimestä erää kolmella ketjulla lähes kokonaan,pojat väsyi,Hifki tuli tasoihin eikä lopussa enää jaksettu edes taistella.Sitten valmentaja vielä kehtaa sanoa lehdistölle että " Joo,meiltä loppu bensa ".Niin loppu,minkähän takia.Voi helvetti.
Jypillä on liigan yksi surkeimmista alivoimista tilastollisesti ja mitä tekee Duhva,aina samat Sipiläiset,Jääskeläiset,Lahdet ym.kehässä.
Kyllä alkaa tulla sellainen tunne,että jutut Duhvan surkeasta pelinjohtokyvystä alkaa pitää paikkansa.Kyllä tulee Aravirran aikoja ikävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös