JYPin harjoitusottelut

  • 44 293
  • 184

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP-Kerho 3-4

Lyhyestä virsi kaunis: kökkö oli JYPin esitys. Näki että pakkipäästä puuttui voimaa (Marttinen, Kangasniemi, Huczkowski). Turusen Antille tuntuu liiga olevan liian kova paikka, eikä nyt muitakaan kehumaan pääse. Sinkulle nyt hieman upposi, mutta miehen keskittyminen / panostus harkkapeleihinhan tiedetään. Sarjan alkaessa tahdin on joka tapauksessa oltava toinen. Hyökkäyksessä silmään pisti oikeastaan vain ja ainoastaan Piiroisen komea nosto kolmannessa maalissa, muuten oltiin kyllä melkoisen tuuliajolla. Huolestuttavaa sinänsä, ettei tässä vaiheessakaan vielä oikein ole ketjuja löydetty.

PS. Kerhon TOP: Eero Väreen Pelicans-värityksen omaavat varusteet - vuokrasopimus sorvattuna?
 

Hele

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYP siipirikkoisena

JYP pelasi 17 kettäpelaajalla, joten ei hyvältä näytä kun on viikko aikaa liiga-avaukseen. Tosin osa huilasi todennäköisesti pikkuvaivojen takia ja osaa porukkaa taidettiin lepuuttaa muuten. Näin ainakin uskon ja toivon. Ensimmäinen kymppi oli JYPiltä aktiivista ja liikkuvaa peliä, mutta muuta lapsille kerrottavaa ei pelistä jäänytkään.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Musta87 kirjoitti:
Lyhyestä virsi kaunis: kökkö oli JYPin esitys. Näki että pakkipäästä puuttui voimaa (Marttinen, Kangasniemi, Huczkowski). Turusen Antille tuntuu liiga olevan liian kova paikka, eikä nyt muitakaan kehumaan pääse. Sinkulle nyt hieman upposi, mutta miehen keskittyminen / panostus harkkapeleihinhan tiedetään. Sarjan alkaessa tahdin on joka tapauksessa oltava toinen. Hyökkäyksessä silmään pisti oikeastaan vain ja ainoastaan Piiroisen komea nosto kolmannessa maalissa, muuten oltiin kyllä melkoisen tuuliajolla. Huolestuttavaa sinänsä, ettei tässä vaiheessakaan vielä oikein ole ketjuja löydetty.
Totta, mutta ei noin vajaasta porukasta oikein voi ketjuja kummoisia rakennella. Kuten Helekin tuossa toteaa niin pelaajia puuttui nyt todella paljon, myös hyökkäyksestä.
Minä en nähnyt edes Alataloa vaihtopenkin takana, näkikö muut?
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huerzo kirjoitti:
Samaa ihmettelin itsekin, eipä ollut paikalla...

Otteluraportin tekeleen voi lukea täältä.
Kiitokset hyvästä raportista.
Muuten, kun kerran sisäpiirissä olet (tai Pakkipari) niin saisitteko hoidettua JYPin sivuille pelaajien päivitetyt tiedot (pituus/paino) välittömästi kun niistä infoa saatte. Kiinnostaa.
 

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Harkkamatsien tehomiehet.

Laitan tähän erittäin epävirallisen harkkamatsien pistepörssin.
Siitä puuttuu ainakin syöttöpisteitä joidenkin osalta ja erikoistilanneottelun tilastot Jukureita vastaan, mutta on kyllä suuntaa antava pelaajien otteista tehojen osalta. Maalit pitäisi olla oikein.
Huomattavaa on myös, että monet pelaajat eivät pelanneet kaikissa peleissä. Tehomiehistä Hytöstä ja Alasta lukuunottamatta, kaikki harkkamatsit taisivat pelata vain Grunn, Filppula, Männikkö ja Vänttinen, jos oikein muistan.
En nyt muista pelasiko Niskavaara kaikki harkkamatsit.
Lahti pääsi näyttämään vain muutamassa pelissä, samoin Salmu, Kangasniemi ja Hytönen.
Kokonaan näytöt jäivät antamatta Niemeltä sekä Louhivaaralta. Korjailkaa vapaasti virheitä jos huomaatte.

10 harkkamatsia

maalit-syötöt(tiedot puutteelliset)
Ilari Filppula 2+8
JiiPee Hytönen*, 5 peliä 4+0 (!)
Miikka Männikkö 5+1
Johannes Alanen*(oliko kahdesta vai kolmesta pelistä pois) 1+3
Jaako Niskavaara 2+3
Tuomas Vänttinen 2+3
Tero Koponen* 1+3
Miika Lahti*(en muista monta pelasi, ei montaa) 1+1
Carlo Grunn 2+2
Jari Jääskeläinen 2+1
Huse* 1+2
Samuli Piiroinen 1+2
Eerikki Koivu* 1+1
Valtteri Tenkanen* 0+2
Antti Turunen* 0+2
Olli Sipiläinen 1+1
Juha Salmu*(ei montaa peliä) 0+1
Miska Kangasniemi*(ei montaa peliä) 0+1
Kalle Mäkinen* 0+1
Tommi Kovanen 0+1

*=ei kummituksen muistin mukaan pelannut kaikissa peleissä.

Omia huomioita:
Hieman kummastuttaa, kun en huomannut Piispasen Arsin tehoilleen ollenkaan. Hänkään ei tosin pelannut kaikissa peleissä.
Grunn ei ole aivan löytänyt sihtiään vielä.
Filppula liekeissä!
Männikkö ja Hytönen hyvässä iskussa. Maaleja on syntynyt miehiltä harkkapeleissä todella hyvällä prosentilla! Niskavaara on pelannut myös tehokkaasti näiden pisteiden valossa, Kovanen ei.
Vänttinen tuntui pääsevän paremmin kuvioihin mukaan tahmean alun jälkeen.
Tehot näyttävät jakaantuvat laajalti, kuten olettaa saattaa ja kunhan saadaan mukaan vielä Niemen, Louhivaaran ja Marttisen, sekä kaikkien muiden loukkaantumisten ym. takia vajaat harkkamatsit pelanneiden pelaajien täydet työpanokset kehiin, niin hyvä on.
 
Viimeksi muokattu:

kummitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jatkuuko JYPin voittokulku Kangasniemellä?

JYP - Blues Kangasniemen jäähallilla ti 4.9.2007 klo 18.30. Sinne siis. Onpa ajankohta myöhäinen tällä kertaa, joukkuehan saattaa hyvinkin olla jopa kasassa vahvistuksineen jo tuolloin.
 

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
kummitus kirjoitti:
JYP - Blues Kangasniemen jäähallilla ti 4.9.2007 klo 18.30. Sinne siis. Onpa ajankohta myöhäinen tällä kertaa, joukkuehan saattaa hyvinkin olla jopa kasassa vahvistuksineen jo tuolloin.


Ompa todella muuttaneet tuon turneen ajankohtaa.
Eikös se yleensä ole ollut jo elokuun alkupuolella.
SM-liigakin varmaan jo siinä syyskuun puolivälissä pyörähtää käyntiin.

Muista harjoitusotteluista ei ole ainakaan minulla vielä tietoa, toivottovasti JYPin sivuille tulee harjoitusotteluista joku tiedote kun niitä saadaan sovittua.
 

Alexandre

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tepi#45 kirjoitti:
Muista harjoitusotteluista ei ole ainakaan minulla vielä tietoa, toivottovasti JYPin sivuille tulee harjoitusotteluista joku tiedote kun niitä saadaan sovittua.



SaiPafanit.com mukaan 16.8 SaiPa-JyP
6.9 JyP-SaiPa
Paikkakunnista ei tietoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös