JYP - Blues to 8.12.2005

  • 5 232
  • 40

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ottelun ulkopuolelta
Sekä JYPin että Bluesin kannattajia kiinnostaa tällä hetkellä Jari Korhosen seuravalinta. Keskisuomalaisen tietojen mukaan kyseessä on arpominen mainittujen seurojen välillä, jotka tänä iltana ottavat toisistaan mittaa Hippoksen pimenevässä joulukuun arki-illassa. JYPin kannattajista osa ymmärtää, että jos Korhonen tosiaan on saanut huomattavasti rahakkaamman tarjouksen Bluesilta, niin se saattaa olla seurauskollisuutta suurempi vetovoima valintaa tehtäessä. Niin harmilliselta kuin Blues-paitainen Korhonen tuntuisikin. Toki tilanteeseen voi vielä astua kolmas pyörä, jolloin Korhonen suuntaakin esimerkiksi Ruotsin mantereelle. Kiekollisista pakeista kun tuntuu olevan lähes joka seuralla puutetta.

Edelliset ottelut
Blues voitti kauden alussa Jyväskylän kohtaamisen selkein luvuin 1-4 ja viimeksi JYP onnistui Bluesia vastaan Tapiolassa niukasti 2-3. Toisin sanoen kumpikin on kaatanut vastustajansa vieraissa kerran.

Odotukset otteluun
Jos katsoo esimerkiksi Jatkoajan ennakosta viimeisen viiden ottelun parhaita pistemiehiä, niin ottelun ennakkosuosikista ei pitäisi olla epäselvyyttä. JYPin loukkaantumissuma ja eksyminen pimeään tappioputkeen ilman yhden yhtäkään joulun valaisevaa kynttilää ja toisaalta Bluesin hyvä voitokas jakso, jossa ainoana kauneusvirheenä tappio Pelicansille lisättynä muutamien miesten hurjaan jouluvireeseen antaa kovasti aihetta ymmärtää, että illasta ei taida tulla Jyväskyläläiskatsojien kannalta mieluisa.

Toivo elää, pikkujouluhengessä
Hurrikaani ei kuitenkaan jätä vielä pahimpia aseitaan avomerelle, vaan saattaa käyttää säätiedotuksen antamaa kylmää (edit ei koillis) koillisesta puhaltavaa tuulta avukseen ja jäädyttää Bluesin nimimiehet heidän ratkaisuissaan. Voitokkaaseen ilmeeseen tarvitaan lisäksi alkusyksyn täydellistä viisikkopuolustusta Wallinheimon johdolla ja muutaman mustapaidan maalituuletusta. Harmillista, että koillistuulesta ei ole luvattu kovin navakkaa. Näin pikkujouluhengessä pisteet voisivat mennä jonkinlaisessa yhteisymmärryksessä siten, että Jyväskylään jää ottelun tarjoajan etuna kaksi pistettä ja Blues saa pikkujoululahjaksi yhden lisäpisteen sarjataulukkoon, eikö niin?
 
Viimeksi muokattu:

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jyp-Blues to 8.12

Kaikki puhuu vaan Jari Korhosesta eikä muista että meillä on tänään peli ja nimenomaan tuota makkaramiljonäärilaumaa vastaan joka rahan voimalla vie köyhien maalaisseurojen vaivalla kasvattamat huippulupaukset. Jepjep.

Blues ei ole enää kovinkaan HVM ja hauskaahan se olisi jos play-offseihin pääsisi tänä vuonna. Heikkilän komennuksessa rahamiehet on saatu pelaamaan ja tällä hetkellä Bluesilla onkin (ainakin) yksi liigan kovimmista hyökkäyskentällisistä. Siihen kun vielä taitava kiekollinen pakki hankitaan taakse niin avot.

Jyp on alkanut pelata "omalla tasollaan" ja tappioita on tullut nyt viisi peräkkäin. Pari säälipistettä on pelastettu, mutta ei paljon lohduta kun HIFK meni heittämällä ohi ja porilaiset puuskuttavat niskaan. Sairastuvalla on enemmän porukkaa kuin rannalle perustetussa kenttäsairaalassa Normandian maihinnosun jälkeen. Loukkaantuneiden tilalle on nostettu A-junnuja, mutta nekin kohta loppuu. Ei ole seurajohdolta tullut yhtään lisähankintaa kauden alkamisen jälkeen. Ei edes yhtä kiekollista pakkia.

Ottelu kulminoitunee avausmaaliin. Jos Jyp sen onnistuu saamaan, niin voidaan pärjätäkin. Jos Blues aloittaa maalinteon niin vaikeaa on. Saas nähdä joutuuko Matti vuodattamaan kirosanoja tuomaritoiminnasta pelin jälkeen kuten piti tehdä Lappeenrannassa kun "moderni itäkarjalainen tahtokiekko" esti Jypin pelinrakentelun täysin, tuomarin sen salliessa. Niin, no eihän se meidän ylivoimakaan niin kovin kaksista ole. Olisipa hyvä hankkia kiekollinen pakki siihen viivaan.

Veikkaus optimistisesti 3-2 rl.

Ja pelin jälkeen vahvistetaan huippuhankinta. Jompaan kumpaan joukkueeseen.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Kaikki puhuu vaan Jari Korhosesta eikä muista että meillä on tänään peli ja nimenomaan tuota makkaramiljonäärilaumaa vastaan joka rahan voimalla vie köyhien maalaisseurojen vaivalla kasvattamat huippulupaukset. Jepjep.

Blues ei ole enää kovinkaan HVM ja hauskaahan se olisi jos play-offseihin pääsisi tänä vuonna. Heikkilän komennuksessa rahamiehet on saatu pelaamaan ja tällä hetkellä Bluesilla onkin (ainakin) yksi liigan kovimmista hyökkäyskentällisistä. Siihen kun vielä taitava kiekollinen pakki hankitaan taakse niin avot.

Jyp on alkanut pelata "omalla tasollaan" ja tappioita on tullut nyt viisi peräkkäin. Pari säälipistettä on pelastettu, mutta ei paljon lohduta kun HIFK meni heittämällä ohi ja porilaiset puuskuttavat niskaan. Sairastuvalla on enemmän porukkaa kuin rannalle perustetussa kenttäsairaalassa Normandian maihinnosun jälkeen. Loukkaantuneiden tilalle on nostettu A-junnuja, mutta nekin kohta loppuu. Ei ole seurajohdolta tullut yhtään lisähankintaa kauden alkamisen jälkeen. Ei edes yhtä kiekollista pakkia.

Ottelu kulminoitunee avausmaaliin. Jos Jyp sen onnistuu saamaan, niin voidaan pärjätäkin. Jos Blues aloittaa maalinteon niin vaikeaa on. Saas nähdä joutuuko Matti vuodattamaan kirosanoja tuomaritoiminnasta pelin jälkeen kuten piti tehdä Lappeenrannassa kun "moderni itäkarjalainen tahtokiekko" esti Jypin pelinrakentelun täysin, tuomarin sen salliessa. Niin, no eihän se meidän ylivoimakaan niin kovin kaksista ole. Olisipa hyvä hankkia kiekollinen pakki siihen viivaan.

Veikkaus optimistisesti 3-2 rl.

Ja pelin jälkeen vahvistetaan huippuhankinta. Jompaan kumpaan joukkueeseen.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jaa, Mosabacka ehti ensin, tämän ketjun saapi poistaa.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
JYP on sellainen joukkue, joka Bluesin pitää voittaa päästäkseen ylemmäksi sarjataulukossa. Helppoa se ei tule olemaan, vaikka JYP ei olekaan kovinkaan hyvin viime aikoina pelannut. Toki aikaisempina vuosina on tottunut siihen, että monet tappioputket ovat katkenneet Bluesia vastaan. Toivottavasti niin ei käy tänään.

Bluesin rasitteena voi olla eilinen kotipeli. Se voi näkyä ottelun päätöshetkillä enemmän, joten olisi tärkeää saada hyvä alku, mielellään parin maalin johto.

Eiköhän ottelusta tule melko tasainen. Itse veikkaan Bluesin vievän kaksi pistettä 3-2-jatkoaikavoitolla. Ratkaisumaalin iskee Kariya. Muut Blues-maalit merkitään Ahoselle ja Uhlbäckille. JYP:n molemmat maalit tekee Männikkö.

Ottelun tuomarina on raumalainen Reijo Ringbom.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jaahans. Meillä ei kuulemma paketti pysy kasassa. Tarkoittaakohan tuo sitten sitä ettei ole lahjoja? Huolestuttavaa näin joulun lähestyessä.
Eiköhän tänään myös kotijoukkue omaa jonkinlaiset mahdollisuudet pisteille.
Lähtökohtana siis 1-3 pistettä. Vastus tulee taas vaihteeksi olemaan jättisuperhyperkova ja ennakkosuosikki illan otteluun, mutta itse uskon JyPin 'yllättävän' 4-2.
 

He-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittajajoukkue
Blues tänään:

Little
Kaltiainen

Kohn-Eriksson-Uhlbäck
Määttä-Laatikainen

Kalto-Hurme-Kariya
Eskelinen-Peltonen

Ben-Amor-Pirnes-Nieminen
Jalasvaara-Gustafsson

Nöyränen-Ahonen-Hirvonen
Kurki-Töykkälä
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
Jaahas, kaikki merkit on jollakin tavalla nyt JYPiä vastaan, joten loogisesti
veikkaan että JYP vie tänään 3 pistettä. Hallille siis mars, ehkäpä pubin
kautta! Illan saldo 3 olutta ja 5 maalia, joista JYP tekee kaikki. 5-0 siis JYPille, Rööki tekee kypäräsychteemin.

Vituttaa kyllä suunnattomasti, jos tulee 6.s tappio putkeen.
 
Viimeksi muokattu:

jukiapina

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP valitettavasti
Viime aikojen kotiotteluiden perusteella jyp:lle ehkä 1 maaliaa, joten Bluesin tähtihyökkääjien ei tarvitse tehdä kuin 2 maalia. Toki ihmeitäkin voi tapahtua, mutta jotenkin tuntuu, ettei niitä tule ainakaan enne joulutaukoa.

1-5.
 

Möksy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen. Musta. Valkoinen.
JYP tänään

Maalivahdit:

41 Aleksis Ahlqvist, Maalivahti
72 Sinuhe Wallinheimo, Maalivahti AK

1. kenttä

58 Jyri Marttinen, Vasen puolustaja AK
7 Jaako Niskavaara, Oikea puolustaja AK
12 Johannes Alanen, Vasen laitahyökkääjä AK
16 Arsi Piispanen, Keskushyökkääjä AK
14 Miikka Männikkö, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

20 Tommi Kovanen, Vasen puolustaja
5 Miika Huczkowski, Oikea puolustaja
11 Carlo Grünn, Vasen laitahyökkääjä
27 Tero Koponen, Keskushyökkääjä
42 Antti Virtanen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

32 Eerikki Koivu, Vasen puolustaja
33 Juha Salmu, Oikea puolustaja
24 Tuomas Mikkonen, Vasen laitahyökkääjä
28 Miika Lahti, Keskushyökkääjä
17 Jari Jääskeläinen, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

39 Ilkka Vaarasuo, Oikea puolustaja
21 Jouni Virpiö, Vasen laitahyökkääjä
13 Filip Riska, Keskushyökkääjä
31 Juha Jääskeläinen, Oikea laitahyökkääjä
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Lawson ei siis edellenkään mahdu kokoonpanoon, mutta Jyri Marttinen on tehnyt ennenaikaisen paluun ja vahvistaa puolustusta. Marttisen paluu on helvetin tärkeä asia JYP:lle, että viisikkopuolustuksen paketti pysyy kasassa.
 
Viimeksi muokattu:

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Jyssyn paluu takaisin pelaavaan kokoonpanoon lämmittää todella paljon. Sen verran tärkeä kaveri hän JYPin puolustukselle on. Lucas Lawson on nyt kolmannen kerran peräkkäin pois pelaavasta kokoonpanosta, joten eiköhän tässä miehen osalta viimeisiä hetkiä eletä. Joakim Eriksson ja Steve Kariya johtavat Bluesin joukkoja, jotka saapuvat tänään vieraaksi Hippokselle. Toivottavasti tänään saataisiin nämä miehet pidettyä kurissa ja sitä myötä pystyttäisiin katkaisemaan tappioputki.
 

FiveHole

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kraken, Giants
Ohhoh, Marttinen kokoonpanossa. Toivottavasti tuo ei ole virhe, tai toivottavasti ei peluuteta riskillä, että loppukauden pelit olisivat vaarassa (ei kai sentään?).

Jo pelkästään tuosta syystä voisi ennakko-odotukset kääntää mahdolista tasapeliä kohti, ja jos Wallinheimo syttyy taas alkukauden tunnelmiin, niin mikä jottei voittokin ole mahdollinen. Mutta paljon on parannuttava viime peleistä.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hieno juttu tämä Marttisen paluu, ehkä nyt saadaan pelaamiseen uutta nostetta ja saadan viimeaikojen pelleily näyttämään jääkiekolta.

Eikö jo voisi kertoa Lawsonin potkuista? Kolmannen kerran poissa. Ehkä Kolmas kerta toden sanoo.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Vielä olisi Bluessilla 2 ottelua jäljellä ennen joulutaukoa. Molemmista olisi hyvä ottaa pisteitä. Edelliset ottelut ovat menneet lupauksia antavasti 5 viime pelistä 4 voittoa.

Varmaan kaikki näkevät Bluessin ennakkosuosikkina, mutta pelin voittaja ei missään tapauksessa ole vielä selvä. Bluessin peli muutoin kuin ykköskentän osalta ei todellakaan ole valmista, mikä näkyy juuri tason vaihteluna. Ykkönen varmaan taas ne pari maalia tekee, ja on muista kentistä ja maalivahdista kiinni jääkö matkaako voitto Espooseen.

Jyppi faneilla on nyt hyvä tilaisuus seurata Sm-liigan parhaan sentterin loistavaa pelikäsitystä, tuskin tarvitsee mainita että Joakim Eriksson kyseessä.

Mitenkäs Louhivaara, onko loukkaantunut vai mitä? Suosikkipelaajani nimittäin Jypistä.
 

Möksy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punainen. Musta. Valkoinen.
Dhearted kirjoitti:
Mitenkäs Louhivaara, onko loukkaantunut vai mitä? Suosikkipelaajani nimittäin Jypistä.

Kyllä! Loukkasi itsensä JYP - SaiPa pelissä taklatessaan OP Grönholmia. Ossi palannee tositoimiin joulutauon jälkeen.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Mielenkiintoinen ottelu, nyt voitaisiin jatkaa hyviä otteita(pl. lauantain matsi), Jyp on ollut viime aikoina hieman alavireinen(?), ainakin itselleni on sellainen käsitys jäänyt. Ehkä jopa ottelua kiinnostavampi seikka on, että kumpi ilmoittaa ottelun jälkeen tehneensä sopimuksen Korhosen kanssa - vai ilmoittaako kumpikaan?
 

Jec

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
4 - 1. Voi vittu mitä paskaa... Mitä kuullaan nyt Heikkilältä? " Joo, no kolmannessa erässä aijät teki ihan hyvin duunii, mut se tuli vähän liian myöhään. Ihan tyytyväinen tähän kokonaispakettiin kuitenkin, monta hyvää elementtiä taas pelissä " Jepjep.... Ottelua kiinostavampi seikka taisi olla Korhosen valinta, joten....?
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mosabacka kirjoitti:
saattaa käyttää säätiedotuksen antamaa kylmää koillisesta puhaltavaa tuulta avukseen ja jäädyttää Bluesin nimimiehet heidän ratkaisuissaan. Voitokkaaseen ilmeeseen tarvitaan lisäksi alkusyksyn täydellistä viisikkopuolustusta Wallinheimon johdolla ja muutaman mustapaidan maalituuletusta.

Ai kun tekee gutaa... Hurrikaanipaidat onnistuivat jäädyttämään "liigan parhaan sentterin" Joakim Eriksonin ja viime kuukauden pelaajan Steve Kariyan sekä oman koiran Jaakko "maajoukkuemies" Uhlbäckin. JYP onnistui oikein loistavasti ja Korhosen Jarinkin tilanne tuli tämän päivän osalta selväksi eli ratkaisua ei ole vielä tehty (huilailee vielä muutaman päivän) ja vaihtoehdoistakaan hän ei puhunut. Korhosta haastateltiin radio Jyväskylässä.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
spokki_16 kirjoitti:
Ottelua kiinostavampi seikka taisi olla Korhosen valinta, joten....?

Eikä tainnut taas Bluesin pelaajiakaan kiinnostaa?

Ainakaan ylivoimapeli kahdessa ekassa erässä ole toiminut. Ja vastaavasti 3. erässä ylivoimat loppuiva tyystin, kun kerran maali tuli. Pelkäskö dumari, että tulee lisää?

Eipä sillä, tää olis pitäny hoitaa jo ekassa erässä, ylivoimaa oli siihenihan riittävästi.

Mutta jos kiinnostus puolustamiseen oli samaa luokkaa kuin eilen (poislukien 3. erä) , en yhtään ihmettele JYPin maaleja.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Tappioputki poikki!

Tulihan se voitto sieltä, johan sitä hetken aikaa saikin odotella. Puolustus tuntui toimivan todella hyvin tässä ottelussa, osaltaan sitä auttoi varmasti myös Jyri Marttisen paluu takalinjoille.

Vielä yksi ottelu ja sitten ansaitulle joulutauolle.
 

Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
spokki_16 kirjoitti:
Mitä kuullaan nyt Heikkilältä? " Joo, no kolmannessa erässä aijät teki ihan hyvin duunii, mut se tuli vähän liian myöhään. Ihan tyytyväinen tähän kokonaispakettiin kuitenkin, monta hyvää elementtiä taas pelissä "

Olit ilmeisesti katsomassa pelin kun tiedät miten pelattu...
Mitenkäs sen Heikkilän pitäisi suhtautua? "Hei fanit jatkoajassa avatkaa jo Blues 2006-2007 ketju?" tai "Meillä on paska jengi ja kukaan ei yritä" niinkö?

Minä ainakin luotan Heikkilään ja Bluessiin tällä kaudella. Katsotaan mitä kevät tuo ja itketään sen jälkeen. Minusta Bluesin kokonais paketti on kuitenkin ihan hyvässä jamassa, joskaan ei valmis. Ei voi odottaa yhden tai kahden miehen nostavan tuommoisessa jamassa olevaa joukkuetta kauden puolikaassa.
 

Jec

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Niin luotan minäkin! Se on varma, kun miehet Heikkilä ja Summanen ovat organisaatiossa. Näitä kommentteja ei vain ole todellakaan helpottavaa lukea kun niitä lauotaan ihan paskan pelin jälkeenkin (enkä tarkoita tätä peliä). Kai se on Kaken tyyli etsiä pelistä ne positiiviset puolet, ok? Kun ne eivät riitä? Tämä nyt sitäpaitsi oli vain pientä huulenheittoa, näyttää faneilla olevan myös vähän hermo tiukalla...
 

molari

Jäsen
Aika odotettua tämä oli taas (ja ei Jypille häviäminen maata kaada). Little oli eilen hyvä, tänään ilmeisesti paska, liekö kaverin kondis kohdallaan?

Jälkiviisaana voisi spekuloida, että tänään olisi ollut Kaltiaisen paikka olla maalissa (ja antaa kaverille enemmän peliaikaa)

Yksi Yv-maali, pelin jo ratkettua ei tietysti paljon lohduta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös