JYP 2014–2015 – lisäaskel kiekollisempaan pelitapaan?

  • 276 703
  • 873

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Ikuisena JYP-alueen optimistina uskon, että meidän nuoret pakit ottavat suuria askeleita eteenpäin, eikä pakkiosastolla siinä mielessä ole ongelmaa.
Tämä on tätä Minardi-ajan ajattelutapaa jossa toivotaan 10 pelaajan nostavan-tasoaan-merkittävästi. Tähänkö pisteeseen ollaan tultu?

Minusta iso kysymys on se mitä JYP haluaa olla. Ollaanko oikeasti edelleen suurseura vai pitääkö tässä oikeasti todeta että edessä on paluu pula-ajan vuosiin? Seppänen on koettanut toitottaa että mestaruudesta tässä edelleen pelataan, mutta se ei vain enää näy tekemisessä. Puheet mestaruudesta ovat halpoja, mutta pelaajat ja valmentajat joilla sinne päästään maksavatkin sitten vähän enemmän ja niitä ei täällä ole näkynyt.

Jos oletataan että paluu Minardi-aikaan on tehty, niin sitten olennainen asia on saada mahdollisimman paljon tulosta remmistä olevista miehistä. Minun on vaikea nähdä miten viimekauden riitainen nippu jotka vielä ottivat yhteen pudotuspeleistä muuttuu yhtäkkiä yhteen hiileen puhaltavaksi Joukkueeksi. Miten Marko Virtanen voi johtaa enää kaiken tämän jälkeen? Millä lihaksilla?

Tässä on iso riski että pikkujoulusesongilla JYP seilaa sarjataulukon pohjalla ja yleisöä peleissä käy sellaiset kolmetuhatta. Kestääkö JYP organisaationa toista tappio kautta?

Marko Virtanen on JYPin stephenelop. Toivotaan että KHL:n kaatuessa Jokerit ostavat JYPin liigalisenssin pois kulkemasta.

Tuota JYPin vetovoimaa pelaajamarkkinoilla olen vähän mietiskellyt itsekin. Kuka voi sanoa kehittyneensä Virtasen valmennuksessa? Tämä kevät näyttää aika hyvin sen, houkutteleeko JYP enää kotimaisia kehityskelpoisia pelaajia tai jopa valmiinta huippunimiä.
Lisäsin tämän Tj:n lainauksen huhtikuulta tähän ketjuun.

Ei parhaillaan oikein hyvältä näytä JYPin vetovoima. Ehkä Kari Tyni voisi tehdä avoimen kirjeen pelaajille?
 
Viimeksi muokattu:

Nypsi

Jäsen
Jos oletataan että paluu Minardi-aikaan on tehty, niin sitten olennainen asia on saada mahdollisimman paljon tulosta remmistä olevista miehistä. Minun on vaikea nähdä miten viimekauden riitainen nippu jotka vielä ottivat yhteen pudotuspeleistä muuttuu yhtäkkiä yhteen hiileen puhaltavaksi Joukkueeksi. Miten Marko Virtanen voi johtaa enää kaiken tämän jälkeen? Millä lihaksilla?
Olen kysynyt tätä aikaisemminkin, mutta silloin kukaan ei vastannut, joten kysytään uudestaan. Ketkä pelaajat JYP:n joukkueessa riitelevät/ aiheuttavat riitoja? Ilmeisesti nämä pelaajat jatkavat JYP:ssä myös ensi kaudellakin?
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
No nythän se on nähty että kotimaisia pelaajia ei ole JYPiin houkuteltu, en tiedä onko ollut yritystäkään. Linja on selvästi ainakin tälle kaudelle se, että satsataan omiin nuoriin ja toivotaan että ainakin pari ottaa askeleen seuraavalle tasolle. Siinäkään ei sinällään ole mitään väärää, eikä siinä, että pelataan voitosta (RD:n sanoin; 'mitä siellä Liigassa tehdään jos ei tavoitella mestaruutta') mutta höpinät mestaruustasoisesta joukkueesta tuntuvat kyllä oudoilta tällä rosterilla.
 

Nypsi

Jäsen
No nythän se on nähty että kotimaisia pelaajia ei ole JYPiin houkuteltu, en tiedä onko ollut yritystäkään. Linja on selvästi ainakin tälle kaudelle se, että satsataan omiin nuoriin ja toivotaan että ainakin pari ottaa askeleen seuraavalle tasolle. Siinäkään ei sinällään ole mitään väärää, eikä siinä, että pelataan voitosta (RD:n sanoin; 'mitä siellä Liigassa tehdään jos ei tavoitella mestaruutta') mutta höpinät mestaruustasoisesta joukkueesta tuntuvat kyllä oudoilta tällä rosterilla.
Aika vähän JYP on loppujenlopuksi valmiita suomalaisia huippupelaajia muualta hankkinut. Valtaosa JYP:n menestysvuosien avainpelaajistakin on pikkuhiljaa JYP:ssä noussut kärkipelaajiksi Liigassa.
 

Kobe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen kysynyt tätä aikaisemminkin, mutta silloin kukaan ei vastannut, joten kysytään uudestaan. Ketkä pelaajat JYP:n joukkueessa riitelevät/ aiheuttavat riitoja? Ilmeisesti nämä pelaajat jatkavat JYP:ssä myös ensi kaudellakin?

Tähän ei ole vastausta kuin joukkueen sisäpiiriläisillä. Tänne on tullut huhuja hirveä määrä sieltä ja täältä muttei kukaan voi suoraan faktoja sanoa. Kuitenkin minulle ja monelle muulle on jäänyt se mielikuva että viime kauden joukkue oli todella eripurainen ja kaiken näköisiä valtataisteluita käytiin.

Vähän sama kuin kysyisit että kuka sen matkustajakoneen ampui alas. Paljon on huhuja ja väitteitä, mutta vain separatistien sisäpiiriläiset tietävät kuka sen ihan konkreettisesti teki.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Aika vähän JYP on loppujenlopuksi valmiita suomalaisia huippupelaajia muualta hankkinut. Valtaosa JYP:n menestysvuosien avainpelaajistakin on pikkuhiljaa JYP:ssä noussut kärkipelaajiksi Liigassa.


Tämän on helppo allekirjoittaa. Kysynpä vielä lisäksi että millähän rahalla näitä ukkoja hommataan jos ei ole rahaa. Helppo on nähdä vuoden päähän jolloin joku näistä tähän kauteen valtavasti panostavista on kyykännyt ja on samassa tilanteessa kuin me nyt. Välillä on otettava happea että henki kulkee. Kyllähän viime kaudesta nyt vähän joudutaan maksamaan ja pitää muistaa että vuoden päästä KHL voi olla jo torso ja sieltä tulisi toivottua luokkakokousväkeä tyrkylle. Malttia. Reagoidaan kauden mittaan tarvittaessa,nyt on turha maksaa itseään tärviölle.
 

Markiisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Puolustukseen tarvitaan yksi mies ja uskon tämän palasen saapuvan vielä ennen syyskuuta. Vaikka olisi hienoa nähdä Honka JYPin paidassa, täytyy myöntää, että hiukan hirvittää miten isoa roolia kasattaisiin silloin nuorelle jannulle jolla ei ole vielä yhtään kokemusta miesten peleistä. Ainahan on mahdollista uuden tuhkimotarinan syntymiseen ala Vatanen, mutta vielä suuremman mahdollisuuden näen siihen, että kaverin ensimmäinen kausi tällä tasolla menisi vielä ihan muissa merkeissä kuin pelkässä ilotulittelussa.

Henkilökohtaisesti olisin hiukan luottavaisempi, jos saataisiin hiukan enemmän näyttöjä antanut kaveri puolustukseen, kuten tämä Tapparan uusin hankinta. Ymmärrän, ettei rahaa paremmin ole ja toimistolla varmasti kiinnostaa pelaaja, jonka palkasta Dallas pitää suurimman huolen, mutta toivoittavasti tämän varaan ei lasketa nyt liikaa. Kärkipakiksi pitäisi kuitenkin saada varma tekijä (jokohan se Holtari löytäisi meillekin halvalla hyvää.)
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kysynpä vielä lisäksi että millähän rahalla näitä ukkoja hommataan jos ei ole rahaa. Helppo on nähdä vuoden päähän jolloin joku näistä tähän kauteen valtavasti panostavista on kyykännyt ja on samassa tilanteessa kuin me nyt.

JYPillä on(joukkueena och organisaationa) jokaisen kauden aikana, päätöksen hetkellä sekä kaiken tuon välillä mahdollisuus kehittyä ja oppia muiden virheistä. Myös omista. Ennenkaikkea niistä.

Dufva jätti oman perinnön ja Jyrki Aho sen jälkeen omansa. Kumpikin mainituista ulosmittasi materiaalista sen minkä laatuvalmentaja tekee.

Marko Virtanen nappasi Ahon soihdun ja floppasi surkealla tavalla. Mainitsemani surkea tapa näkyi koko viime kauden ajan ailahtaneilla otteilla, mutta suurin floppaus tuli esiin kauden jälkeen kun oli aika analysoida virheitä, epäonnistumisia sekä onnistumisia. M.Virtanen muiden isoherrojen kanssa kykeni ainoastaan viimeksi mainittuun.

Tärkeintä olisi ollut analysoida Marko Virtasen ensimmäistä kautta päävalmentajana viime vuosina menestymiseen kasvaneessa seurassa nimeltä JYP. Seurassa joka viime kaudella operoi erittäin laadukkaalla materiaalilla kera voittamisen kulttuurin. Missä itsekritiikki? Missä fanien kunnioittaminen? Missä halu tajuta mistä JYP on tullut ja minne sillä on EDELLEENKIN edellytykset mennä? Huolestuttavinta on se miten tämä sama kysymys kohdistuu M.Virtasen lisäksi Kari Tyniin sekä siihen messiasmieheemme.

Jyrki Aho jätti keväällä 2013 JYPin varsin potentiaaliseen tilaan. Monivaiheinen mestaruuden jälkeinen kausi toi mukanaan pronssin. Lokkautit sun muut vielä sekoittamassa kautta.

Mitä tapahtui sen jälkeen? Tämä on se kysymys mihin etsitään vastauksia reilu vuosi myöhemmin. Miten viime kauden kaltainen materiaali saatiin pilattua vuosikausiin heikoimpaan lopputulemaan? Miksei päävalmentaja tiedostanut materiaaliaan? Miksei seura tynineen ja seppäsineen halunnut tajuta tosiasioita?

Nyt sitten olemmekin tulevan kauden lähestyessä tilanteessa missä jokainen posinaama mainostaa miten jokainen junnu aasta akatemian kautta ööhön lunastaa roolinsa ja vie JYPiä eteenpäin.

Ongelma on vain siinä ettei Seppäsen sanojen mukaan 2,5miltsin porukalla pidetä välikausia. Tämä on mielestäni se olennaisin kohta mihin tulee tarttua. Missä vaiheessa joukkue tulee maksamaan tuon verran ja mitä Seppänen tarkoitti ettei välikausia pidellä?

Sekavaa settiä, mutta niin se on JYPinkin osalta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun luoma, kalteva ja viitanen ovat loukkaantuneena jossain kohtaa, niin JYP ei saa pistettäkään keneltäkään. Kaksikin loukkantumista on paha. Päälle vielä chl pelit.

Toisaalta nähtiinhän viimekaudella niin että jopa Näkyvä oli ainut "liigapakki" terveenä ja muut oli sitten näitä Akatemian miehiä, Halmetta ja lainapeluria Tikkasta. Eikä loppujen lopuksi joukkueen otteet paljon siitä ainakaan huonontuneet. Toki pelaajien määrä on nyt älyttömän pieni joten niitä loukkaantumisia ei tosiaan saisi tulla.

Mitä tulee vielä rahaan niin uskoisin että tuossa kyllä on varaa hankkia pelaajia vielä lisää ja ehkä ihan huippupakkiin Kuitenkin Louhivaara, Wärn, J.Virtanen , Välivaara, Näkyvä, Auvitu, Halme, Salcido , Halme lähtenyt ja tilalle tullut Boyce ja Hännikäinen.

Kumpikaan pelaaja joka tuli ei pitäisi tähtitieteellistä palkkaa saada, toki budjetti varmaan jonkin verran tippuu, mutta olettaisi että tuossa on kyllä jotain pelivaraakin olemassa jos ei sitten viimekaudella budjetti hyppinyt ennen loppukauden pelaajiakin rajusti yli.
 
Viimeksi muokattu:

Al Bundy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Pittsburgh Penguins, Suomi
Onpas jälleen herkillä mielipiteet, hyvä niin koska siitä keskustelu vasta alkaakin...

Onko siis ihan paskaa kun onkin taas uusia omia monta vuottaa kehitettyjä Akatemialaisia ja jopa junnujakin kehissä koittamassa Liigassa? Montako suomalaista ei-JYP pohjaista huippupelaajaa ollaan koskaan hankittu?

Kaikkihan meistä kaipaa ainakin sitä kiekollista pakkia, ja valmista pakettia. Honka "mahtuu" siihen, ja nykysäännöillä aika täsmä. Mutta itse olen ollut kokoajan sillä kannalla että ennen verorajaa viimeistään hommataan pakkia koodinimellä "Skrbek" tai mitä nyt tarvitaankaan. Liigassa menestyjillä on varaa vielä panostaa niihin puuttuviin palasiin, itse uskon että Meillä on toimistolla nyt laskettu aika tarkkaan rahat, mutta myös meillä on liikkumavaraa.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä on tätä Minardi-ajan ajattelutapaa jossa toivotaan 10 pelaajan nostavan-tasoaan-merkittävästi. Tähänkö pisteeseen ollaan tultu?
Sinulta ja monilta muilta onkin sitten nähtävissä Ferrari/McLaren -ajattelutapaa, että rahaa on kuin roskaa ja sitä käytetään kuin roskaa, mutta tuloksista ei ole mitään varmuutta. Epäkohta tässä on siinä, että JYPillä ei tuota rahaa ole kuin roskaa.

Monet JYP-fanit ovat jo niin tottuneita menestymiseen ja koviin pelaajiin joukkueessa, että kuvitellaan tämän olevan ainoa tie menestykseen. Ei osata enää yhtään ajatella muita vaihtoehtoja. Nuoret eivät voi kehittyä, heistä ei koskaan ole mihinkään. Jokainen pelaaja on ollut joskus nuori ja riittämätön liigatasolle, mutta kaikki kehittyvät. Miksi tätä on niin vaikea nähdä?

Meillä oli jo viime kaudella paljon loukkaantumisia pakkiosastolla ja nuoria pakkeja käytettiin rotaatiossa pitkin kautta runsaasti. Kaatuiko viime kauden JYP pakkeihin? Ei kaatunut. Päinvastoin nuorien pakkien hienoja otteita ihasteltiin ja ihmeteltiin pelistä toiseen. Miksi nyt uuteen kauteen lähdettäessä sitten näistä nuorista ei taas ole mihinkään, eikä uskota hetkeäkään, että olisivat jopa voineet kehittyä viime kaudesta entistä paremmiksi?

Iso osa porukasta on täällä niin sokea todellisuudelle ja faktoille, ettei mihinkään nähdä muuta ratkaisua, kuin isolla rahalla ostetut tähtipelaajat. Ohhoijaa. Päät ylös sieltä puskista ja silmät auki.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Monet JYP-fanit ovat jo niin tottuneita menestymiseen ja koviin pelaajiin joukkueessa, että kuvitellaan tämän olevan ainoa tie menestykseen. Ei osata enää yhtään ajatella muita vaihtoehtoja. Nuoret eivät voi kehittyä, heistä ei koskaan ole mihinkään. Jokainen pelaaja on ollut joskus nuori ja riittämätön liigatasolle, mutta kaikki kehittyvät. Miksi tätä on niin vaikea nähdä?

Meillä oli jo viime kaudella paljon loukkaantumisia pakkiosastolla ja nuoria pakkeja käytettiin rotaatiossa pitkin kautta runsaasti. Kaatuiko viime kauden JYP pakkeihin? Ei kaatunut. Päinvastoin nuorien pakkien hienoja otteita ihasteltiin ja ihmeteltiin pelistä toiseen.
Minun mielestäni tässä on enemmänkin kyse siitä että nuorien ja kokeineden pelaajien suhde on liian vahvasti nuorien puolella. Ei Vatanenkaan täällä ollessaan olisi välttämättä kehittynyt tuollaiseksi staraksi jos pakisto olisi silloin koostunut pääosassa nuorista. Kyllä, nuoret kehittyvät. Useimmiten tosin kehittyvät paremmin jos saavat rauhassa kehittyä kokeneempien pelaajien tuella ja osittain varjossakin.

Lisäksi, mainitsit loukkaantumiset. Niitä ei tosiaan pakisto saa kärsiä oikeastaan yhtään. Muuten ollaan pahassa nesteessä. Nämä ajatukset nykyisellä rosterilla. Ja muuten, kyllä silloin pahimmassa loukkaantumissumassa kauhisteltiin välillä nuorten pakkien kokemattomuudesta johtuvia virheitä. Se on ihan luonnollista että niitä nuorilta pelaajilta tulee mutta jos on paljon nuoria, silloin yleensä näitäkin virheitä tulee enemmän.

Näkisin että tässä tilanteessa halutaan kokenutta pakkia tuohon ensinnäkin helpottamaan nuorien onnistumispaineita, auttamaan heidän kehityksessään liigatason pakeiksi ja toisaaltaan, lievittämään mahdollista loukkaantumispelkoa. Samalla kokenut pakki hieman lieventäisi kysymysmerkkiä miten pakisto pärjää muita joukkueita vastaan ja toisi lisää luottoa joukkueeseen, niin kannattajien kuin mahdollisten yhteistyökumppaneiden silmissä.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Sinulta ja monilta muilta onkin sitten nähtävissä Ferrari/McLaren -ajattelutapaa, että rahaa on kuin roskaa ja sitä käytetään kuin roskaa, mutta tuloksista ei ole mitään varmuutta. Epäkohta tässä on siinä, että JYPillä ei tuota rahaa ole kuin roskaa.
Minä olen peräänkuuluttanut vain sitä että JYP organisaationa määrittelee mitä se haluaa olla.

Seppänen on itse sanonut että mitään välikausia ei pidetä 2,5 miljoonan euron joukkueella ja Championsliigaan ei mennä vain osallistumaan. Joukkue vain ei oikein kuvasta tuota tahtotilaa. Tässä valossa fanit voivat vain ihmetellä ristiriitaa puheiden ja tekojen välillä.

Puhutaampa muuten tarkan markan poliiitikasta. Viime kaudella JYPillä oli yksi liigan kalleimmista joukkueista ja joukkue piti useita kriisipalavereja tulehtuneiden ihmissuhteiden takia ja olipa tuolla yksi runkopelaajakin pitkään sivussa ihan henkisten oireiden takia. Silti JYPin organsaatio ei puuttunut asiaan millään tavalla vaan läheteltiin kaiken maailman avoimia kirjeitä joissa puhuttiin kuin lapselle. Kaikki-on-hyvin-yhteen-hiilleen. Sama meno jatkuu tällekin kaudelle. Onko materaaliltaan heikentyneellä JYPillä oikeasti varaa antaa tuon Melrose Placea muistuttavan ihmissuhdesopan edelleen jatkua? Enemmän pelejä ja enemmän aikaa yhdessä varmaan saa joukkueen hitsautumaan yhteen vaikea viime kauden jälkeen? Mahdollisesti, mutta on myös mahdollista että riidat edelleen kärjistyvät ja näemme taas pari vallankaappausta jossa pelaajat sanovat valmentajan kuviolle että "kiitos ei, meillä on jo oma pelitapa".

JYPillä ei ollut varaa viime kauden kaltaiseen kauteen. Silti se annettiin tapahtua. Kyllä, annettiin. Sinun kaltaisesi optimisti-hyssyttelijät ovat osa tätä ongelmaa. Kun teille sanotaan että JYP taistelee mestaruudesta ensi kaudellakin ja pakistossa ei ole ole edes lukumääräisesti tarpeeksi miehiä ja kiekollisin pakki on Aleksi Salonen, niin se pieni rosoposkinen pikkupoika teissä haluaa uskoa tuon. On raja jolloin lapsenuskoinen optimismi muuttuu hölmöydeksi.

Tälle kaudelle on tulossa sääntömuutokset pienempine keskialueineen. Tämä tarkoittaa että hyökkäyspäässä tulee olemaan siniviivalla paljon enemmän tilaa ja tämä taas huutaisi hyvin liikkuvien kiekollisten pakkien perään. JYPillä ei ole Salosen ohella ketään muuta. Minä uskon että Salosesta tulee varmasti hyvä liigapelaaja, mutta en näe häntä mestaruuteen tähtäävään joukkueen ykkösylivoiman pyörittäjänä.

Champions-liigaan osallistuminen tarkoittaa pelimäärien kasvamista NHL-lukemiin. Ottaen huomioon uuden valmennusjohdon fysiikkaharjoittelun tason voimme olettaa että JYPissä on kolmannes pelaajista aina paskana. Niin, optimisteillehan se oli tietty sattumaa että viime kaudella tuli loukkaantumisia ja Jyrki Ahon Bluesin loukkaantumiskierre loppui kuin seinään. Miten Marko Virtaselle kävikin niin paska säkä, sitä optimisti ei ymmärrä. Optimistit naureskelivat että miten muka se taho joka määrittelee liikuntaharjoitteiden määrän, laadun ja palautumisen voisi muka olla jotenkin syyllinen loukkaantumisiin. Samoin kuin miten muka pelisysteemi muka määrittäisi pakkien sijoittumisia. Sattumaa, sanoo optimisti ja katsoo luottavaisesti tulevaisuuteen.


Sanot että monet JYP-fanit ovat niin tottuneita menestykseen etteivät edes tiedä muusta. Älä sinäkään puhu minulle kuin lapselle. Minä olen niin vanha että muistan JYPin menestykset 90-luvulta ja pelkkä Jatkoajan aktiviisuuteni todistaa että olen seurannut tätä matkaa aika intensiivisesti Jatkoajan synnystä 2001 asti.

Se mitä JYP saavutti oli uskomaton nousu pikkuseurasta liigan mahtiseuraksi. Se että kaikki saavutettu kulttuuri hukataan Marko Virtasen henkilötaitoihin tai Kari Tynin taloudenpitoon on minusta hyvin surullista. Asiat menevät aalloissa eikä aina voi olla huipulla, mutta viime kauden Virtas-Tyni show pistää minullle joka rakastaa tätä seuraa palan kurkkuun. Se tuntuu vaan niin - tarpeettomalta.
 
Viimeksi muokattu:

Kobe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sinulta ja monilta muilta onkin sitten nähtävissä Ferrari/McLaren -ajattelutapaa, että rahaa on kuin roskaa ja sitä käytetään kuin roskaa, mutta tuloksista ei ole mitään varmuutta. Epäkohta tässä on siinä, että JYPillä ei tuota rahaa ole kuin roskaa.

Pointtina tuossa aiemmassa kirjoituksessa taisi olla se, että on myös turhan yltiöpositiivista ajatella että nuoret nostavat tasoaan. Monet junnaavat paikallaan ja osa taantuu aiemmasta tasostaan. Ei joukkuetta voida rakentaa sen varaan että suuri joukko junnuja saa vastuuta ja nostaa tasoaan, kyllä sinne tarvitaan oikeassa suhteessa myös sitä kokemusta ja aiemmin tasonsa jo näyttäneitä pelaajia. JYPin tämän hetken joukkueesta on lähtenyt nyt todella paljon tuota kokemusta ja suhte on tällä hetkellä liian junnupainotteinen.

Lisäksi tuossa epäiltiin että onko Marko Virtanen oikea mies johtamaan tätä toimintaa. Jos siellä on suuri joukko pelaajia joiden pitäisi kehittyä ja nostaa tasoaan, ei ainakaan viime kaudelle kukaan pelaaja Veltsun aloisuudessaan juuri tasoaan nostanut (Hietanen ehkä se poikkeus).

Että ei tuo nyt mitään Ferrari-ajettelua ollut vaan ehkä enemmänkin siellä nähtiin kysymysmerkkejä tulevassa. Lisäksi Seppäsen puheet mestaruutta tavoittelevasta 2,5Me pelaajabudjetilla operoivasta joukkueesta versus tämä meneillään oleva Omat Pojat-projekti on ristiriitainen.
 

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Uuden menetysrungon rakentaminen olisi pitänyt aloittaa heti vuoden 2012 mestaruuden jälkeen kun joukkue hajosi täysin. Eli yllätyspronssin takia ollaan jo vuosi myöhässä tästä tavoitteesta. Ja nyt ollaan siis tilanteessa että joukkuetta on pakko alkaa nuorentamaan. Ja se on valitettavasti näkynyt kausikortti myynnissä. Pitäsi muistaa että joukkue on valmis tälläkin kaudella vasta 31 tammikuuta.
Toisaalta gloryhunterit nyt löytävät aina sen tekosyyn olla tulematta peleihin jos menestystä ei ole luvassa. Tällä kaudella keppihevosena tuntuu olevan Tynin töppäilyt mediassa ja Marko Virtasen ”floppaaminen”. Mitä ensimmäiseen tulee, niin tekevällä sattuu ja ainakin minulle se on täysin sivuseikka mitä toimistolla höpisevät. Ja mitä Marko Virtasen ”floppaamiseen” tulee, niin sitä ei tapahtunut.
Koska eihän Virtasella ollut mitään mahdollisuuttakaan. Joukkueen pelitapaa ei muuteta yhdessä kaudessa varsinkin kun joukkueen runko oli rakennuttu RD/Aho pelitapaa varten. Ja pitää muistaa se kun loukkaantumisien takia Berliinissä oltiin Virtasen näköisellä joukkueella matkassa, niin JYP voitti European Trophyn.
Ja mitä tulevaan kauteen tulee niin…
Se mitä Seppänen sanoi että ei 2.5 miljoonan joukkueella pidetä välikausia on täyttä roskapuhetta! Tuo joukkue ei taatusti maksa niin paljon ja jos maksaa, niin lääkitys on pettänyt ja pahasti! Eli välikausi mikä välikausi! Tällä kaudella pronssiottelu on ehdoton maksimi. Sitäpaitsi joukkueeseen satsaaminen tälle kaudelle olisi taloudellisessa ja urheilullisessa mielessä silkkaa idiotismia. Koska 1) Kärpät lähtee tähän kauteen historiansa suurimmalla budjetilla 2) Tappara on ollut nyt jo kaksi kertaa häviäjänä loppu-ottelussa, eikä todellakaan halua tehdä sitä kolmatta kertaa peräkkäin. 3) Lukko on myös liikenteessä sellaisilla panoksilla, että oksat pois!
JYPillä ei todellakaan ole siis varaa siihen, että ostetaan koko joukkue valmiina. Eli tämä kausi menee tulevaisuutta rakentaen.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Nyt täytyy todeta, että Sergei tuossa kirjoitti niin erinomaisesti että pala tuli itselläkin kurkkuun tuota lukiessa. Jokainen sana on niin totta kuin vain voi olla. Siinä on koko JYP-osion historian paras kirjoitus. Hattu päästä.

Kuten Sergei tuossa osuvasti mainitsi, tässä huolestuttaa JYPin tulevaisuus. Nyt ollaan käännekohdassa ja on JYPistä itsestään kiinni mihin suuntaan JYP-laiva lähtee. Alkaako taas nousu aallonharjalle vai painutaanko pohjaan. Vaara on olemassa jopa siinä, painutaanko aallonpohjaan vai meren pohjaan. Toki tämä jälkimmäinen vaihtoehto on epätodennäköinen mutta toista suurta taloudellista tappiota JYP ei tule kestämään. Siksi ei kannata tuhlata kamalasti, mutta liian halpa (=lue huono) joukkue tulee olemaan myös kallis seuran taloudelle viiveellä. Tästä johtuen odotan ainakin yhtä hankintaa, mahdollisesti kahta ennen kuin on liian myöhäistä.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Älä sinäkään puhu minulle kuin lapselle.
Ohhoijaa, sun hyvätkin pointit hukkuu tuon paskanjauhannan taakse. Tässä kohokohta. Missä helvetin vaiheessa puhuin sinulle kuin lapselle? Voiko tekstiä enää pahemmin väärin ymmärtää. Noh, jos nyt oikeasti koet että puhuin sinulle kuin lapselle, niin ehkä se johtuu siitä että kirjoitat kuin lapsi ajoittain.

"JYPillä ei ollut varaa viime kauden kaltaiseen kauteen. Silti se annettiin tapahtua. Kyllä, annettiin."

Niin, ihan totta. Kauteen lähdettiin kuten muutamaan edelliskauteenkin, toivoen että sama tuuri KHL-kauppojen kanssa jatkuisi. Näin ei käynyt. Tässä joukkueenjohto teki suuren kokonaisvaltaisen virheen. Ja syyttävä sormi osoittaa Tyniä. Kyseessä on helvetin iso virhe ja vakava sellainen, mutta kuitenkin vain yksi virhe. Tyni ei lähde, joten luotetaan siihen että siellä on opittu. Nyt on viimeinen tilaisuus oppia jotain viime kauden ja sitä edeltävien kausien virheistä.

"Sinun kaltaisesi optimisti-hyssyttelijät ovat osa tätä ongelmaa."

Sinä kun olet yksi aktiivisimmista JYP-osion keskustelijoista, niin luulisi sinunkin jo tajunneen monien muiden tavoin, että en ole täysin tosissani tämän yltiö-optimistin roolissa. Ei kai nyt jumalauta kukaan oikea optimisti puhu itsestään optimistina lähes jokaisessa viestissä. En enää ymmärrä miten voisin selkeämmin asiaa ilmaista, sanomatta suoraan että en ole tosissani. Tarkoituksena on vain yrittää tasapainottaa keskustelun yltiönegatiivista linjaa, sekä suunnata keskustelua tiettyyn suuntaan. Tämän pitäisi olla päivänselvää, kun sen lähes suoraan viesteissäni sanon.

Täällä keskustelu kääntyy vääjämättä jatkuvasti sille linjalle, että 95% on äärimmäisen negatiivisia kaikkea kohtaan ja loput 5% ihmettelee miksi näin on. Kukaan ei yritäkään olla eri mieltä - tai ei ainakaan tuo mielipidettään esille.

Uskokaa tai älkää, mutta JYPissä ei ole kaikki asiat päin helvettiä tällä hetkellä. Ongelmia on, viime kausi oli monelta osin katastrofi, mutta vielä ei ole hätää. Ja kaikesta päätellen joukkueenjohto on nyt oikeasti miettinyt asioita ja jokaista ratkaisua harkitaan tarkasti. Täällä negaatiosuossa on vain mahdotonta nähdä mitään positiivista missään, eikä asioita osata enää katsoa objektiivisesti. Kaikki on vaan oletusarvoisesti paskaa, eikä kukaan saa väittää vastaan.

Loppuun todettakoon, että tuohon yhteen Seppäsen vanhaan epämääräiseen kommenttiin perustetaan aivan liikaa täällä. Unohtakaa se ja uskokaa että suurinpiirtein näillä pelaajilla, valmennuksella ja johdolla mennään ensi kauteen. Pyritään löytämään asioista positiivisia puolia ja näkemään asioita objektiivisemmin. Tällä joukkueella mennään ja tämä joukkue on edelleen se joukkue mitä me kannatamme. Annetaan sille kaikki mahdollinen tuki ja kannustetaan hamaan loppuun asti. Nyt ainakin joukkueen pitäisi olla halvempi ja markkinointiinkin toivottavasti on panostettu.

Minä ainakin odotan innolla pelien alkamista ja lähden tuomitsemaan vasta kun on jotain tuomittavaa. Uskon ja toivon, että tämäkin joukkue pystyy hyviin suorituksiin.

Jos nyt vaikka ei mielellään tuomittaisi joukkuetta suohon ennenkuin peliäkään on pelattu.
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nyt täytyy todeta, että Sergei tuossa kirjoitti niin erinomaisesti että pala tuli itselläkin kurkkuun tuota lukiessa. Jokainen sana on niin totta kuin vain voi olla. Siinä on koko JYP-osion historian paras kirjoitus. Hattu päästä.

Tähän vahva sama. Muutamia vastaavanlaisia viestejä tänne on kevään ja kesän aikana kyllä kirjoiteltukin, mutta tämä tiivisti kaiken edellisen. Loistava kirjoitus, hullu on, jos muuta väittää.

Ei todellakaan mitään henkilökohtaista parahin Nelfor, mutta tuosta edellisestä viestistäsi tulee mieleen se kuva, jossa joku irakilaislapsi pissaa katolta USA:n tankin päälle.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei todellakaan mitään henkilökohtaista parahin Nelfor, mutta tuosta edellisestä viestistäsi tulee mieleen se kuva, jossa joku irakilaislapsi pissaa katolta USA:n tankin päälle.
Ymmärrän, yksin kun olen tämän kovaa vauhtia jyräävän NEGA-tankin kanssa.

Sergeillä on todella hyviä pointteja, mutta kaikki kiteytyy liioitteluun ja ylireagointiin.

Olen itsekin hyvin pettynyt viime kauteen, sekä pelillisesti, että taloudellisesti. Ja olen myös hyvin huolestunut JYPin tulevaisuudesta. Olen siis monilta osin samaa mieltä Sergein kanssa. Ongelma kiteytyy tuohon yllä mainittuun liioitteluun ja ylireagointiin.

Negatiivisia asioita on paljon ja niihin on helppo keskittyä, mutta miksi kukaan ei uskalla sekunniksikaan pysähtyä miettimään, että olisikohan jokin asia mennyt positiivisempaan suuntaan viime kauteen nähden?

Esimerkkejä asioista, jotka voisi nähdä myös positiivisemmin:

1. Marko Virtanen. Takana yksi epäonnistunut kausi JYPin peräsimessä, jota ennen positiivisia näyttöjä muista valmennuspesteistä. Nyt sitten kaikki usko on menetetty ja Markosta ei ole enää mihinkään. Hän EI voi oppia virheistään.

2. Kari Tyni. Takana yksi taloudellisesti pahoin epäonnistunut kausi JYPin johdossa. Tästä on kuitenkin ihan taatusti opittu ja joukkueenjohto jos joku ottaa viime kauden negatiiviset asiat vakavasti. Ei ole mitään syytä olettaa, että sama meno jatkuu.

3. Joukkueen pelaajisto. Nimellisesti viime kautta heikompi joukkue. Hyökkäysosastolla on hyvä paketti, vaikka kysymysmerkkejä löytyykin. Niitä on kuitenkin kaikilla joukkueilla. Pakkiosasto on kapea ja nuori, mutta jos sillä täytyy mennä niin sillä mennään. Reagointivaraa luulisi olevan, jos kaikki menee ihan päin mäntyä.

4. Talous. Viime kaudella otettiin kova isku, todella kova. Ei kuitenkaan liian kova, se vielä kestettiin. Nyt on kuitenkin syytä olla tarkkana hankintojen kanssa, kuten on oltukin. On hankittu vain pelaajia, joista tiedetään mitä saadaan. Pelaajabudjetti on nykyisellään alhainen, mutta niin sen pitääkin olla. Välikausi, ehkä, mutta eihän mikään joukkue lähde kauteen sitä ajatellen. Kauteen lähdetään aina voittamaan jokainen ottelu ja lopulta mestaruus.

JYP on kovassa paikassa, käännepisteessä. Tämä on hyvin yleinen ja oikea mielipide, mutta miksi on sitten niin vaikea nähdä, että tässä käännepisteessä voitaisiin olla nyt oikealla tiellä?
 

Handyy

Jäsen
Sinulta ja monilta muilta onkin sitten nähtävissä Ferrari/McLaren -ajattelutapaa, että rahaa on kuin roskaa ja sitä käytetään kuin roskaa, mutta tuloksista ei ole mitään varmuutta. Epäkohta tässä on siinä, että JYPillä ei tuota rahaa ole kuin roskaa.
Siksi JYPin ei pitäisi käyttää sitä olemassa olevaa rahaa kuin roskaa. Jostain syystä nyt viime vuosien aikana homma on mennyt siihen, että rahaa käytetään ihan käsittämättömällä tavalla. Montako prosenttia viime vuoden tappioista on case Abidiin käytettyä rahaa? Kuinka paljon tehtiin turskaa Dufvan osalta, kun tehtiin monivuotinen jatkosopimus ja potkittiin alle vuosi siitä pois?

Jotain on organisaatiossa pielessä, kun pelaajia yritetään saada nykyisin savustettua ulos. Se maksaa ja se kaikki on pois niistä Minardi-rahoista.

Nelfor kirjoitti:
2. Kari Tyni. Takana yksi taloudellisesti pahoin epäonnistunut kausi JYPin johdossa. Tästä on kuitenkin ihan taatusti opittu ja joukkueenjohto jos joku ottaa viime kauden negatiiviset asiat vakavasti. Ei ole mitään syytä olettaa, että sama meno jatkuu.
Ei kyllä mielestäni lähtökohtaisesti näytä siltä, etteikö tulevalla kaudella tehtäisi myös tappiota. Virtaskiekko ei kiinnosta ihmisiä ja kausikortteja on jäänyt aikaisempiin kausiin jumalaton määrä myymättä. Joukkue on heikentynyt muihin verrattuna, joten voittoja tulemaan katsovia irtolippuja ostavia ihmisiä liikkuu hallille vähemmän. Tynin omakätinen ottelutapahtuman viihdearvon heikentäminen tuottaa vielä yhden osan lisää.

Pitää mennä todella putkeen, että yllettäisiin yleisömäärissä viime kauden tasolle. Pelaajia EI voi enää jatkossa savustaa ulos. Ainahan voi olla, että Virtanen on kehittänyt valmentamistaan, pelitapa muuttuu viihdyttävämmäksi ja voittoja tulee enemmän kuin tarpeeksi. Voi myös olla, että Tyni lopettaa katsojien aliarvioimisen ja kunnioittaa muidenkin kuin itsensä mielipiteitä. Mutta kausikorttimyynnistä voi ihan suoraan päätellä, että näihin asioihin ei tällä hetkellä uskota.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Väärin kannatettu tai ei, mutta ensimmäinen todellinen mittari siitä miten hyvin JYP Jyväskylä Oy on onnistunut tehtävässään näkyy miten hyvin saadaan halli täyteen.

Täälläkin on spekuloitu sillä, että kausikortti menekki ei ole hyvä ja jos näin on niin toivottavasti tähän reagoidaan ajoissa eikä vasta kauden jälkeen "oho ei täällä käynytkään porukkaa peleissä".
 

Kobe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Väärin kannatettu tai ei, mutta ensimmäinen todellinen mittari siitä miten hyvin JYP Jyväskylä Oy on onnistunut tehtävässään näkyy miten hyvin saadaan halli täyteen.

Täälläkin on spekuloitu sillä, että kausikortti menekki ei ole hyvä ja jos näin on niin toivottavasti tähän reagoidaan ajoissa eikä vasta kauden jälkeen "oho ei täällä käynytkään porukkaa peleissä".

Tässähän olisi hyvä sauma julistaa ensi kaudelle uusi imagokamppanja. Ensi kauden JYP on raikkaampi ja taistelevampi kuin vuosiin. Ei enää kalliita palkkasotureita ja vaan nuoria ja nälkäisiä oman kylän poikia. Joukkue on aivan eri tavalla nälkäinen ja pelaa suurella sydämmellä logolle jne. Teemaksi omat pojat ja kova asenne. En sitten tiedä menisikö tuo suureen yleisöön, mutta itseä miellyttäisi tuommoinen.

Vertailuksi sitten joku "kohti seuraavaa unelmaa, maalissa taikuri Parkki suussa karkki ja tekemisen energia ja strategia on huippuluokkaa kuin Näkyvän ikuiset muistot ja kautta aikojen kiekkokausi 2014-2015"
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Nähdäkseni toimistolla on reagoitu kausikorttien vähäiseen myyntiin sillä, että on luovuttu siitä ajatuksesta 2,5 miljoonan pelaajabudjetista. Siellä on varauduttu suureen yleisökatoon ja siksi niitä nimiä ei ole papereissa. Ehkä siksi koutsina on epäonnistunut ja suhteellisen kokematon ex-pelaaja kotikylällään, eikä häntä ole potkittu pois ja hankittu kalliimpaa vaihtoehtoa sopimuksen purkurahan lisäksi. Luulenpa, että siellä on tehty vuoristoratapiirros, jossa huipuilla on kalliit asiat ja notkoissa edulliset. Sitten on pikkuhiljaa asia kerrallaan pyritty luomaan tasainen tie, joka kipuaa siitä suurimmasta notkosta, eli viime kauden megatappiosta. Ensimmäisenä se pyrkii tavoittamaan surkean kausikorttimenekin tason. Valitettavasti vauhtienergiaa on silloin kovin vähän, joten kovin huimaa vauhtia ei ole mahdollista kerätä. Tähdätään vain siihen, ettei seuraavalle kaudelle lähdetä yhtä syvästä notkosta, jotta se tie voisi kulkea paremmin.

Uskoakseni seuran sisällä on käyty kehityskeskusteluita. Pelaajisto ei ollut viime kaudella tyytyväinen valmennustoimintaan, siitä olen minäkin kuullut yhä joukkueessa vaikuttavan pelaajan suulla. Lisäksi eräs joukkueesta poistunut pelaaja on julkisesti moittinut uuteen seuraansa liittymisen jälkeen valmennustoimintaa. Ei savua ilman tulta. Uskon, että suunta on käännetty nyt jälleen taistelevaan Jyppikiekkoon, koska kiekollista osaamista ei olla ainakaan lisätty viime kaudesta. Joukkuetta on varmasti yritetty saada yhtenäistymään ja ehkä ensi kaudella pitkästä aikaa puolustuspäässä taklataan ja syödään kiekkoja. Kärkiosaamista löytyy kuitenkin sen verran, että niitä 2-1 voittoja on ihan mahdollista raapia pudotuspeleihin riittävä määrä, joka takaisi jälleen lisää pelimerkkejä tulevaan kauteen.

Edelleen olen huolissani lähinnä valmennuksesta, mutta sen asian kanssa on nyt elettävä. 99 % varmuudella joukkueen sisällä oli eripuraa, mutta varmasti kaikkien intresseissä on kärjessä se, että ne on saatu ratkottua ja joukkue olisi mahdollisimman vahva. Pikkuhiljaa rupean itsekin odottamaan jo kautta. Hieman on pelko persiissä, mutta oikeastaan ihan mielenkiinnolla odotan mitä tulevan pitää. Olenkin päättänyt tukea joukkuetta kaikin tavoin ja olla lisäksi kirjoittamatta mitään kovin negatiivista asiaa.

Ainiin, JYPin facebook-sivut mainostivat treenipeliä ihan silmiinpistävästi. Noinkohan toimistolla on markkinoinninkin suhteen herätty tähän päivään. Positiivisia merkkejä on siis ilmassa.
 

glovedropper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, JYP, Griffins, Hitmen, Jokerit
JYP on kovassa paikassa, käännepisteessä. Tämä on hyvin yleinen ja oikea mielipide, mutta miksi on sitten niin vaikea nähdä, että tässä käännepisteessä voitaisiin olla nyt oikealla tiellä?

Nelforin kanssa täysin samaa mieltä. Mennyt perinteisen pessimistiseksi porukka vaikka yhdestä "floppi" kaudesta kyse. Odotettaan nyt hetki niin saadaan kiekko jäähän ja katsotaan mikä on tulos.

Toivottavasti joukkuejohto on oppinut virheistään.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
JYP on kovassa paikassa, käännepisteessä. Tämä on hyvin yleinen ja oikea mielipide, mutta miksi on sitten niin vaikea nähdä, että tässä käännepisteessä voitaisiin olla nyt oikealla tiellä?

Suurin ongelma lienee se että Virtasen touhussa ei ollut minkäänlaista oppimisen merkkejä koko kauden aikana. Silloin kun JYP pelasi hyvin, niin pelaajat ottivat vastuun.

Sitten luikitaan 1,5 kuukaudeksi Seppäsen sekä Tynin selän taakse ja vasta pölyn laskeuduttua tullaan kertomaan että kuinka pelikirjastoa kehitetään kaukalon koon mukaan ja jos ei toimi, niin saa kuulemma KRITISOIDA.
Wau, ei ainakaan vakuuttanut allekirjoittanutta pätkääkään. Eikä vakuuta kyllä materiaalikaan.

Tynin suhteen nyt toivo on mennyt, niin kauan tuota ylimielisyyttä on katseltu. Virtasella nyt on vielä ehkä jopa joulutaukoon asti aikaa näyttää että voisi olla liigatason valmentaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös