Junttimaisinta lätkäpelissä

  • 111 560
  • 718

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Lähteä minuuttia ennen pelin loppua jotta biittaa ruuhkat.
Täytyy kyllä myöntää että syyllistyin itse tähän viime la kun oli "kiire" saunaan, toki koripallo ottelusta ja tilenne oli olevinaan turvallinen, mutta junttia mitä junttia.
Kotona sitten meinasin että katsonpa äkkiä box-scoren ennen saunaa. Ekaa jatkoaikaa aikaa oli minuutti jäljellä.
Eiköhän taas muutama vuosi mene kiltisti loppuun asti istuessa.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Miksi sitä vettä heitetään lauteille? Kiukaalle heittäminen olisi hyödyllisempää.
Tämän tarina taisi olla sellainen, että joku oli vahingossa sanonut ”vettä lauteille” ja siitä tuli sitten joku muka hauska vitsi joka kotimatsiin.

Mutta ainakin itse heitän kiukaalle enkä lauteille. Tulee paremmat löylyt.
 

ForNever

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Anaheim Ducks, Linköping HC
Liigaan jostain syystä pinttynyt tyyli lähikuvata ottelulähetyksissä satunnaisia katsojia, jotka eivät ole tekemässä yhtään mitään. Siinä sitten tuijotellaan pelikatkolla ruudusta viisi sekuntia, kun naapurin Mauno-Jaakko katsoo satunnaiseen suuntaan liikahtamatta. Entistä pahempaa, jos kuvataan teiniltä näyttävää naisoletettua syystä että.

En siis tarkoita sitä, kun kuvataan esimerkiksi tuulettavia tai lippuja heiluttavia katsojia, tai kuvataan yleisesti laajempaa otosta katsomosta. Satunnaisten katsojien yksilöiminen tv-kuviin on vain mielestäni kiusallista, jos siinä kuvassa ei tapahdu mitään.
 

Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Joukkueen joka ainoasta pelaajasta puhuminen lempinimillä.

Maalia tarkistettaessa huitominen keskiympyrää kohti.

'Varmojen' huhujen alullepaneminen ilman vähäisintäkään kompetenssia.

Oman voimasuhde-ketjun perustaminen jatkoaikaan.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Valmentajien lehdistötilaisuudet, eikö valmentajat voisi hoitaa nämäkin tilaisuudet ammattimaisesti, jos kerran pyöritetään miljoonien businesta :) Muutamat valmentajat antaneet itsestään sellaisen kuvan, että pitäisi vähän kyniä teroitella penaalissa.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Katsomomutina koko 60+min "vittu on paskaa peliä" jne. Sitten lopussa iso JEEEEE kun oma joukkue tekee maalin.

Kiekkoyleisö on kyllä raskasta sakkia. Ihan kuin minäkin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lähteä minuuttia ennen pelin loppua jotta biittaa ruuhkat.
Tai tulla etsimään sitä paikkaansa ihan väärästä katsomosta kun erää on pelattu noin 5 minuuttia. Siinä sitten pyöritään lippu kädessä kuin puolukka pillussa ja ihmetellään että mihinä se mun paikkani on. Joku ystävällinen sielu sitten katsoo kyllästyneenä sitä lippua ja sanoo että se on tuolla toisella puolella hallia.
 
Suosikkijoukkue
Naurettavat agendat
Junttia tai vaan tyhmyyttä mutta muutamankin kerran tullut vastaan tilanne missä maalia katsotaan videolta. Lopulta päätuomari levittää kätensä ja kuuluttaja kuuluttaa ”Maalia ei hyväksytä, koska kiekko ei käynyt maalissa.” Yleisö buuaa.
KELLE NE SIINÄ BUUAA!?!

Varmaan sille että dumarit kerrankin näki jotain oikein kun piti sen kiekon silti maalissa olla.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Oho, tää oli itelle aivan uusi.

Nämä pojat ei ehkä enää juntteile laisinkaan jos ovat jatkaneet valitsemallaan tiellä.
Melkoisia urpoja! Toivottavasti saivat porttikiellon ainakin tuolle laivalle.
 

Kossu123

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ryan Lasch, #24
Yleisö huutaa maalintekijän sukunimen. Aina jostain syystä itse vihannut sitä.
E: olinkin hidas, joku jo mainitsikin tästä.
 
Viimeksi muokattu:

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Lähteä minuuttia ennen pelin loppua jotta biittaa ruuhkat.
Tämä on kyllä yksi todellinen junttiteko. Kyllähän sä nyt kiität oman joukkueen olemalla loppuun tuli tappio tai voitto. Aploditkaan ei pahasta ole, mutta se menee jo liaan fanaattiseksi suomalaiselle tuularille - joku tuttu saattaisi vielä nähdä.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Pelin käydessä kaukalon lähellä miljoonaa rullaavat, pomppivat, vilkkuvat tai muuten vain epileptiset mutta ennen kaikkea rumat valomainokset. Artukainen pahin, Kouvola kakkonen, ja täydellisen synninpäästön saavat ainoastaan Tampereen Kansi, Nordis ja offtopicina koko NHL.
 

Karpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllähän niitä junttimaisia asioita lätkäpeleissäkin toki on, mutta kyllähän kotimaisten pääsarjojen saralla yksi junttimaisimmista asioista on jalkapallon Veikkausliiga.

Paikkakunnasta riippumatta ei ole vaikea havaita, että se koko "stadionin" täyttävä makkaran käry ja kyrsäjonossa verkkarit puoliperseessä notkuvat sulovilenit ja teuvohakkaraiset tuntuvat olevan erottamaton osa suomalaista lajikulttuuria.

Tähän kun vielä lisätään se varsin alkeellinen tapahtumatoteutus, olematon tunnelma ja heikkotasoisen potkupallon aiheuttama ahdistus, niin ei ole vaikea ymmärtää miksei näihin peleihin juuri kukaan halua lipun hintaa maksaa.

Loppuvihellys on poikkeuksetta helpotus tuloksesta riippumatta.

Lätkän puolella on tähän verrattuna asiat aika helvetin hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös