Juhamatti Aaltonen

  • 283 900
  • 1 315

444

Jäsen
Tänään oli joku purkukiekko suoraan päin keskellä olevaa Alberttia.
Lasketaanko samaan hengenvetoon puolustajilta #2, #4 ja #42 tulleet vastaavat aivopierut? Okei, ne oli suurimmaksi osaksi vain saatanan löysää oman pään pelaamista, mutta puolustajille aika tarpeettomia. Toistuvat kuitenkin samoille tyypeille pelistä toiseen.
Vai jatketaanko edelleen vain Aaltosen pelistä virheiden etsimistä vaikka sitten voitetunkin pelin jälkeen? Onhan se toki loogista, kun jengi on kolme erää purjeissa, veska pelaa unelmapelin ja jengi vielä voittaa, niin otetaan silti kultakypärä suurennuslasin alle ja analysoidaan jokainen luistimenpiirto jäällä tekemättä sitä kuitenkaan kenenkään muun osalta.
 
Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Tää kuulostaa kuin vaimon logiikan kanssa keskustelisi.
1. Kysymys" Kerro virhe mistä tuli vastustajalle maalitilanne
->kertoo esimerkin
2. Vastalause: Tekee muutkin virheitä. Miksi vain Nuhamattia seurataam!??!?
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Kerrotko muuten jokun Aaltosen mokan, joka johti vastustajan maalipaikkaan.
Joka ainoa kiekon menetys, joka sille hyökkäyssinisellä tapahtuu, aiheuttaa vastaiskun vastustajalle.
En sitten tiedä, jos muu viisikko nostais kanssa mailan kitaristi-asentoon ja puolustais katseella kuten Aaltonen, niin niistä tulisi kaikista vastustajalle maalipaikka.
Puolustetaan/hyökätään-roolit jääkiekossa; kun kiekko menetetään aletaan puolustamaan välittömästi. Kun kiekko saadaan omalle joukkueelle, aletaan hyökkäämään välittömästi.
Annan tässä vielä pari esimerkkiä puolustusvalmiudesta/moodista kiekottomana eri kentän alueilla.
HAPP: paineista, estä syöttösuunnat.
Keskialueella; peilaa oma mies laitaan, älä päästä ohi
PAPP: ohjaa kulmiin, älä päästä kääntymään, peitä laukaisu/syöttölinjat.

Tossa tuli nyt muutama tehtävä joita tehdään kiekottomana puolustusvalmiudessa/moodissa. Sori epäselvä sanavalinta.
Näitä et Aaltoselta näe kuin 1/10 tapahtumasta. Joten silloin on oltava tehokas hyökkäyspäässä.
Ja "polkiessa oman miehen kiinni" pelaaja on jo jonkun virheen tenhyt, koska on sinne "omaa miestään kiinni polkemaan" jäänyt, eikä ole valmiudessa ottamaan etupuolelta sitä omaa miestään vastaan.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai jatketaanko edelleen vain Aaltosen pelistä virheiden etsimistä vaikka sitten voitetunkin pelin jälkeen? Onhan se toki loogista, kun jengi on kolme erää purjeissa, veska pelaa unelmapelin ja jengi vielä voittaa, niin otetaan silti kultakypärä suurennuslasin alle ja analysoidaan jokainen luistimenpiirto jäällä tekemättä sitä kuitenkaan kenenkään muun osalta.

Aaltonen on liigan kallein pelaaja ja silti välillä IFK:n huonoin pelaaja. Ymmärrän täysin kritiikin.

Eikä kyse ole vain tästä pelistä. Ihan vastahan hänet laitettiin vilttiin viimeisessä erässä Kerhoa vastaan.

Ylivoima toimii surkeasti ja yksi pää-arkkitehdeistä on tämä kaveri. Samalla kun ykkösketjusta pudotettiin, niin on alkanut osoittamaan mieltään, MUTTA ykkösketjun kaverit ovat saaneet kovaa tulosta aikaan kjn ketjussa ei ole enää yhtään vapaamatkustajaa.

Aaltonen tappaa monesti ketjukavereidenkin pelin samalla kun esim. Rask tekee niin paljon töitä että ketjukaveritkin pelaa paremmin.

Aaltonen on tuolla kiukuttelullaan nii lapsellinen, että ansaitsee kovan kritiikin. Onhan tuolla muitakin heikosti suorittavia, mutta he nyt sentään yrittävät pelata joukkueelle.
 
Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Onko täällä päässä tietoja Juhamatin ensi kauden suunnitelmista? Oulussa hallilla nyt pari peliä kiertänyt sitkeä huhu, että #50 pellailis ensi kaudella Kärppien väreissä.

Näillä näytöillä ei ainakaan saa jatkoa IFK:sta. Henkilökohtaisten syiden takia haluaa pelata lähellä Helsinkiä eli olisiko seuraava osoite sitten Lahti kun Jokereihinkaan ei ole mitään mahdollisuuksia enää.

Toivon sydämestäni, että Aaltonen ei enää IFK:ssa pelaa kauden jälkeen. Välillä väläyttää joo, mutta aivan kammottava määrä huonoja ratkaisuja ja tuo ylivoimapelaminen on äärettömän huonoa, vaikka pitäisi olla kovakin tekijä siinä.

Eniten kertoo tuo miten nykyinen ykkösketju pelaa verraten miten se pelaa, jos siitä jonkun tilalle vaihtaa surffaaja-Aaltosen.
 
Lasketaanko samaan hengenvetoon puolustajilta #2, #4 ja #42 tulleet vastaavat aivopierut? Okei, ne oli suurimmaksi osaksi vain saatanan löysää oman pään pelaamista, mutta puolustajille aika tarpeettomia. Toistuvat kuitenkin samoille tyypeille pelistä toiseen.
Vai jatketaanko edelleen vain Aaltosen pelistä virheiden etsimistä vaikka sitten voitetunkin pelin jälkeen? Onhan se toki loogista, kun jengi on kolme erää purjeissa, veska pelaa unelmapelin ja jengi vielä voittaa, niin otetaan silti kultakypärä suurennuslasin alle ja analysoidaan jokainen luistimenpiirto jäällä tekemättä sitä kuitenkaan kenenkään muun osalta.
Juu ei mulla ollut tarkotus dissata Aaltosta tai alkaa vertaamaan joukkuetovereiden virheisiin. Vastasin vain kysymykseen.
 
444

Jäsen
Tää kuulostaa kuin vaimon logiikan kanssa keskustelisi.
1. Kysymys" Kerro virhe mistä tuli vastustajalle maalitilanne
->kertoo esimerkin
2. Vastalause: Tekee muutkin virheitä. Miksi vain Nuhamattia seurataam!??!?
Kiitos nollasisältöisestä vastauksestasi. Seuraavaksi pyydän lukemaan lainaamasi viestin ajatuksella, niin ei konteksti karkaa ihan täysin.
Itsehän peräänkuulutan vain sitä, että miksi joukkueen sisäisen pistepörssin ylivoimaista kärkinimeä nostetaan framille yhden yksittäisen hyökkäysalueella tapahtuneen harhasyötön jälkeen. Huomattavasti vaarallisempia maalipaikkoja tuli mm. Generouksen kahdesta kompuroinnista omalla puolustusalueella sekä Kasken täysin onnettomasta ja ponnettomasta tupeloinnista maalin takana.
Aaltosella on slumppi päällä ja sitä on kestänyt jonkin aikaa. Pyydän kuitenkin muistamaan, että meillä oli n. 50 kierroksen ajan tasan kaksi pelaajaa, jotka ratkoivat yksin koko joukkueelle pisteitä, kun muiden motivaation heräämistä odoteltiin. Aaltonen ja Lankinen ovat suurimmat syyt siihen, että ollaan edes sääleissä mukana. Valtaosa muusta jengistä jatkoi kesälomaansa tammikuulle asti.

Jokainen saa vihata ketä haluaa, ei se ole minulta pois. Silti yksittäisten virheiden esiin kaivaminen 2-0 voitetun ottelun jälkeen on vain todella teennäistä ja kertoo enemmän ennakkoasenteista kuin mistään muusta.
 
Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lasketaanko samaan hengenvetoon puolustajilta #2, #4 ja #42 tulleet vastaavat aivopierut? Okei, ne oli suurimmaksi osaksi vain saatanan löysää oman pään pelaamista, mutta puolustajille aika tarpeettomia. Toistuvat kuitenkin samoille tyypeille pelistä toiseen.
Vai jatketaanko edelleen vain Aaltosen pelistä virheiden etsimistä vaikka sitten voitetunkin pelin jälkeen? Onhan se toki loogista, kun jengi on kolme erää purjeissa, veska pelaa unelmapelin ja jengi vielä voittaa, niin otetaan silti kultakypärä suurennuslasin alle ja analysoidaan jokainen luistimenpiirto jäällä tekemättä sitä kuitenkaan kenenkään muun osalta.

Tämä ketju nyt sattuu koskemaan Aaltosta ja siksi täällä keskustellaan sen tekemisistä. Eronen varsinkin on ollut myös erittäin paska, mutta ei se niin mene, että kun Eronenkin on paska, niin sitten Aaltonen ei voi olla tai Aaltosta ei saa moittia. Ja mainitsemasi Generous on kuitenkin viimeiseen asti joukkuepelaaja, joka vetää joka vaihdon täysillä, ja on mukana joukkuekavereiden kanssa riemuitsemassa onnistumisista.

Aaltonen on joukkueen kallein pelaaja, joka vetelee omilla säännöillä, joukkueen pelistä välittämättä. Kyllä sitä saa ja kuuluukin kritisoida, ja kun ei ole todellakaan kyse mistään yhden pelin oikuista. Muutama pelaaja kun saadaan takaisin saikulta, niin kylmästi vaan Aaltoselle heippa, jos ei nappaa pelata HIFK:lle.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja "polkiessa oman miehen kiinni" pelaaja on jo jonkun virheen tenhyt, koska on sinne "omaa miestään kiinni polkemaan" jäänyt, eikä ole valmiudessa ottamaan etupuolelta sitä omaa miestään vastaan.

Miten niin? Esimerkkinä vaikka 3 vs 2 hyökkäys: siinähän on jollain pahasti mies hukassa,, jos kiekko menetetään. Tai läpiajo pitääkö siinä jäädä odottelemaan "omaa miestä" että voi aktiivisesti puolustaa, jos maalia ei tulekaan.

Törmäsen kiekko perustuu tavallista enemmän luovuuteen ja riskinottoon hyökkäyspäässä, joten on aika yleistä, että kiekonmenetyksen jälkeen on pakka vähän hajallaan. Ihan samalla tavalla muillekin kun Aaltoselle tulee välillä hoppu.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itsehän peräänkuulutan vain sitä, että miksi joukkueen sisäisen pistepörssin ylivoimaista kärkinimeä nostetaan framille yhden yksittäisen hyökkäysalueella tapahtuneen harhasyötön jälkeen. Huomattavasti vaarallisempia maalipaikkoja tuli mm. Generouksen kahdesta kompuroinnista omalla puolustusalueella sekä Kasken täysin onnettomasta ja ponnettomasta tupeloinnista maalin takana.
Aaltoselle on koko kauden ajan sattunut keskimäärin enemmän harhasyöttöjä ja kiekonmenetyksiä kuin muille. Ei kyse ole mistään yksittäisistä tapauksista. Nyt kun Aaltonen ei enää saa pisteitä aikaan alkaa miehen virheet ja heikkoudet tulemaan pahemmin esille.
Aaltosella on slumppi päällä ja sitä on kestänyt jonkin aikaa. Pyydän kuitenkin muistamaan, että meillä oli n. 50 kierroksen ajan tasan kaksi pelaajaa, jotka ratkoivat yksin koko joukkueelle pisteitä, kun muiden motivaation heräämistä odoteltiin. Aaltonen ja Lankinen ovat suurimmat syyt siihen, että ollaan edes sääleissä mukana.
Aaltonen ei todellakaan ole ollut 50 ottelua hyvä. Ei edes 40. Väitän, että jokaisessa matsissa jossa Aaltonen ei pisteitä tee, on miehestä enemmän haittaa kuin hyötyä. No ei ehkä ihan jokaisessa, mutta ei siitä ole enemmän hyötyäkään ole aina ollut, vaikka on syöttöpisteen saanutkin. Aaltonen on tehnyt 27 ottelussa pisteitä, joten korkeintaan tuossa määrässä otteluita on Aaltosesta ollut hyötyä joukkueelle.
 
27 ottelussa pisteitä. Se on yhtä paljon kuin toiseksi parhaalla, Hintzillä, on pisteitä yhteensä. Uskaltaisin väittää, että logiikallasi Hintz on ollut joukkueelle vielä hyödyttömämpi kuin Aaltonen.
Kolmosen, Elkinsin, kohdalla tiedämme jokainen, että pistemäärä on vain osa totuutta ja hänen kohdallaan hyvät pistemäärät ovat vain plussaa. Entä kaikki muut tulosyksiköiden pelaajat?

Edelleen korostan, että on ihan ok vihata tai olla tykkäämättä jostain pelaajasta. Mutta kun keksimällä keksitään perusteluja, jotka sopivat yhtä hyvin tai paremmin suurimpaan osaan muitakin pelaajia. Pelaajia, joilta ei olla saatu puoliakaan Aaltosen pisteistä. Toisin sanoen perustelut ovat teennäisiä ja läpinäkyviä, etenkin kun niitä kohdistetaan vain yhteen pelaajaan, joka on kuitenkin ollut toinen avaintekijöistä, että ollaan edes "näin korkealla" sarjataulukossa.

Mutta turha tästä on tämän enempää vääntää. Aaltonen on pelannut viime aikoina heikosti, mutta ei ole läheskään suurin syy sille, että koko jengi on puhallellut muniin.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vittu tätä joukkuepelaajaa taas, peli ei kulje eikä ottelun loputtua viitsi edes jengin kanssa juhlia voittoa. Seuraava peli katsomoon, kiitos.

Ei kai JMA juhlinut alkukaudestakaan noita voittoja, vaan on mennyt samalla tavalla pelien jälkeen pitkälti koko kauden? Itse näen tuon enemmän JMA:n tyylinä kuin minään diivailuna, koska syksyllä saattoi pelata loistavia pelejä vieraissa ja tehdä ihan samat rutiinit pelin jälkeen.

Mä en edelleenkään lähtisi heivaamaan JMA:ta katsomoon, mitä hyötyä IFK siitä saisi? Kuka tulisi tällä hetkellä tilalle? Toivotaan että Elkins palaisi ensi viikolla, JMA hänen rinnalle ja jos peli ei edelleen lähde avautumaan, niin voidaan harkita poppareita. Petrell myös katsomoon heti kun saadaan saikulta lisää pelaajia, pelillisesti Petrell on edelleen aivan turhake, pari taklausta per/peli ei enää paljoa lämmitä tässä vaiheessa kautta. Jos Petrellin tilalla olisi vetänyt tällä kaudella ''Möttönen Rovaniemeltä'' niin olisi saanut tälläkin palstalla todella paljon enemmän kritiikkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
En jaksa tarkistaa, mutta muistaakseni useampikin Kärppä-fani kävi tämän ketjun alussa kertomassa juuri siitä, mistä JMA on nyt kritiikin kohteena. Kummastelen, jos asia tulee kauheana yllärinä. JMA lienee Liigan tunnetuin pelaaja. Ja kallein.

Juhamatista on syntynyt ihmisenä kuva yksinäisestä hiihtäjästä. Oman ladun tekijästä aivan joka tavalla. Uskoisin, että aika monessa organisaatiossa näitä outoja neroja löytyy ja omasta mielestä he voivat olla suuri aarre mille tahansa yhteisölle. Jos "johto" tai yhteisö osaa asian ottaa oikein ja käsitellä yhteistä etua palvelevalla tavalla, palkinto voi olla suuri. Asia ei ole helppo kenenkään hyväksyä, koska tämä "oikeinkäsittely" tarkoittaa usein pelisääntöjen rikkomista ja ansaitsemattomien etuoikeuksien antamista. Kyseessä on pommi, jonka sytytyslanka palaa.

JMA:lla on oman latunsa polkemiseen joitain näyttöjäkin. Hän lienee Liigan taitavin pelaaja. Sellainen, joka kykenee ratkaisemaan yksin pelejä. Tällainen taito on äärimmäisen arvokas ja siitä JMA:lle maksetaan Suomen mittakaavassa erittäin hyvin. En oikein millään jaksa uskoa, että Aaltosen ikäinen kaveri enää loisi nahkaansa ja toimisi jonkinlaisena ryhmän kokoajana tai johtajana. Veikkaisin hänen olevan yksinäinen takkuturkkinen susi loppu-uransa. HIFK:n kopin asioista ei tiedä kuin paikalla olevat ja nojatuolistahan ei voi kuin toivoa, että egot kopissa löytävät omat paikkansa. Jos eivät löydä, lopputuloksena on kaaos. Hyvä puoli on se, että HIFK:n (perinteiseen) brändiin tämä outo umpihankea hiihtelevä hukka sopii mainiosti. Särmiä ja outoutta löytyy, eikä ikinä tiedä mitä on luvassa. Alkkari-iskän adoptoima poika.

Annetaan mahdollisuus. Muuta kai emme voi tehdä?
 
BigRedCat

Hyvä kirjoitus jonka voi allekirjoittaa. En mitenkään pidä Aaltosen käytöksestä voitonjuhlien suhteen ja selkeästi hän on varjojen mailla, mutta kyseessä on mielialapelaaja, joka pelaisi NHL:ssä jos olisi tasaisempi. Melkoista asenteellisuutta vaatii pahimpien Aaltos-kriitikkojen kyky antaa kymmeniä pelejä perseilleille edareille kaikki anteeksi parin hyvin tsempatun pelin jälkeen ja samalla olla heivaamassa Aaltosta täysin odotetun heikomman jakson takia. Kaveri kuitenkin kannatteli jengiä silloin kun muita ei juuri napannut ja ihan tasan kyllä pelasi joukkueelle takakarvaten ahkerasti ja jopa taklaten sekä antaen Bäckströmin yliajelijalle muikkaria mm. Erosen ja muiden punapaitojen liukuessa täysin haluttomina vaihtoon.

Käykääpä huviksenne lukemassa viime kaudelta kirjoituksia Ramusta. "Myyntiin tämä turhake", siellä valitetaan kuinka selkä suoristuu ja kuinka kiekko menetetään jatkuvasti herran takia vaarallisissa tilanteissa eikä karisma riitä johtajaksi jne. Eiköhän Aaltonen nouse pudotuspeleissä tapansa mukaan ratkaisevaan rooliin ja aseta "asiantuntijoiden" jutut oikeaan kontekstiin. Samankaltaisia juttuja ja huhuja hengen myrkyttämisestähän taisi liikkua myös Zabosta, jota yrityksen puutteesta syyttivät ainoastaan kaikista harhaisimmat.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä puoli on se, että HIFK:n (perinteiseen) brändiin tämä outo umpihankea hiihtelevä hukka sopii mainiosti. Särmiä ja outoutta löytyy, eikä ikinä tiedä mitä on luvassa. Alkkari-iskän adoptoima poika.

Annetaan mahdollisuus. Muuta kai emme voi tehdä?

Hyvä teksti. Aaltosta on pakko jollain tavalla edelleen verrata Calouniin, vaikka ihan eri tehopisteillä kaverit täällä touhusivat. Calounissa oli samat riskit ja vielä kovempi potentiaali, joka HIFK:ssa myös realisoitui, mutta sitten väärässä ympäristössä myös nähtiin se kolikon toinen puoli. HIFK:ssa olisi kuitenkin ehdottomasti jo perinteiden puolesta käyttöä Aaltosen tapaiselle pelaajalle. Monesti nämä taitelijasielut ovat täällä nousseet parhaalle tasolleen.

Yhdessä vaiheessa kautta näytti siltä, että Aaltonen sopeutuu HIFK:hon ja ottaa jengin haltuunsa ja kaveri sulattaa fanit ihan täysin. Fanien suhtautumisessa on selvästi sellainen pieni varautuminen ollut nähtävissä. Aaltosen tyyppinen pelaaja tarvitsee kuitenkin kanssapelaajiensa ja fanien hyväksynnän. Tämä ruokkii Aaltosen tyyppisiä pelaajia, kun hän tuntee olevansa joukkueen tärkein pelaaja ja sen jälkeen taivas on rajana. Aaltonenhan siinä hyvässä vaiheessa kautta ilmoitti, että haluaa jatkaa HIFK:ssa myös ensi kaudella. Sen jälkeen on kyllä tapahtunut jotain ja tällä hetkellä olen melkoisen varma siitä, että Aaltonen jatkaa kauden jälkeen matkaansa, koska sitä yhteistä säveltä ei löytynyt. Oikeassa paikassa väärään aikaan. Pakko sanoa, että HIFK:lta todellinen hukattu mahdollisuus. Ei näin HIFK:n näköistä pelaajaa tänne saada nykykiekossa, kuin äärimmäisen harvoin.

Mielenkintoista nähdä, että syttyykö Aaltonen vielä pelaamaan punanutulle loppukaudesta vai surffaileeko kauden pois alta? HIFK:n menestyksen kannalta Aaltosen merkitys on valtava. Nykyesityksillä hänet melkein pitää penkittää, mutta HIFK:ssakin nähdyllä parhaalla tasollaan hän voi olla sääleissä/pudotuspeleissä ihan pitelemätön. Elkinsin kanssa samaan kenttään.
 
Gybetius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Dallas Stars
Rakkaat punanutut, Aaltonenha on puhtaasti kevvään miehiä niinku kaikki statistiikatki antaa ymmärtää menneiltä kausilta. Ja en mä nyt teinä ois noin pettynyt kultapottaan, joka vetelee jengissä ihan omilla pistekymmenyksissään ja liigassaki lähes top-10:sen vauhissa.

Kaikilla teillä oli varmasti tiedossa jo ennestään, että ei oo tulossa orjallisesti joukkueen pelitapaa noudattavaa peluria, vaan taiteilijaa joilla tuppaa olemaan hyvät ja huonot jaksonsa. Aaltonen tarjosi jokereissa kahtena viime kautena kaikki tunneskaalat sieltä pettymyksen raskaimmasta käyrästä nautinnon suurimpiin hekumiin. Tosi paljo oon kaivannu Aaltosta tän kauden jokereissa, kun kaverilta saattoi kokoajan odottaa "jotain" aivan omalaatuista, oli se sitten läpiajosta maalin taakse tai aivan huikea oivallus joka johti voittomaaliin.

Nauttikaa tästä miehestä! Kevät-aurinko vasta pilkottelee ;)
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rakkaat punanutut, Aaltonenha on puhtaasti kevvään miehiä niinku kaikki statistiikatki antaa ymmärtää menneiltä kausilta. Ja en mä nyt teinä ois noin pettynyt kultapottaan, joka vetelee jengissä ihan omilla pistekymmenyksissään ja liigassaki lähes top-10:sen vauhissa.

Sinäpä sen sanoit. Laitetaanpä tähänkin ketjuun vähän statistiikkaa. Monella puusilmäisesti asiaan suhtautuvalla jää huomaamatta se täysin kiistaton tosiasia, että joukkueen kokonaismaalimäärä, siis myös muiden pelaajien suoritus, vaikuttaa pelaajan pisteisiin. Tämän voi todeta ihan pistepörssistä tänäkin kautena:

IFK:ta vähemmän maaleja tehneiden joukkueiden pörssikärkien sijoitukset ovat:

Ässät: Simon Suoranta 38., 50 o, 34p, 0,68 ppg.
Jukurit: Miika Koivisto 22., 53o, 37p, 0,70 ppg.
Sport: Ville Viitaluoma 48., 52o, 28p, 0,54 ppg.
KooKoo: Juha-Pekka Haataja 19. 56o, 37p, 0,66 ppg
Saipa: Koskiranta 36., 56o, 30p, 0,54 ppg

Ja Aaltonen siis 13., 50o, 38p, 0,76ppg.

Aaltonen on ollut mukana kolmasosassa IFK:n maaleista ja olisi viime kauden jengissä takonut ~55 pistettä täyden kauden pelatessaan. Siinä sitä pettymystä ja paskaa suorittamista kerrakseen.

edit: Ja minä olisin kyllä pitänyt Zabon tai Ramstedtin jengissä ennemmin kuin hankkinut Aaltosen, mutta se ei ollut valitettavasti mahdollista.
 
Gemondo

Jäsen
Mistä tämä mielikuva kumpuaa? Siitä yhdestä keväästä jolloin ratkaisi myös Game7:n Kärpille?

Tulee ankea kevät monelle mikäli odottaa että Aaltonen parantaa peliään samaa tahtia kun päivä pitenee. Todellisuudessahan tilanne on mennyt nyt kolme vuotta putkeen juuri toisin päin, Aaltosen parhaat pelit ovat aina ajoittuneet aivan kauden alkuun ja mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä näkymättömämmäksi on vaipunut JMA.

Tämä ei muuten ole lainkaan totta, ainakaan Jokereiden osalta. Aaltonen oli kyllä varsin tehokas ekan kauden 15 ekaa peliä, mutta tehokkain jakso osui viime kauden vikalle 20 pelille.

Kuinkas paljon niitä pisteitä tuohon jaksoon sitten siunaantui? Nimittäin jos koko kaudella teki 29 pistettä, ja viimeisissä kuudessa pelissä 0+1 niin ei nyt ihan kamalan kovia tehoja voinut tehdä?

Jommalla kummalla meistä on nyt tilastot pielessä. Tarkistin nimittäin itsekin hieman JMAn pelikohtaisia tilastoja Jokeriajalta ja tulokset kertoivat seuraavaa:

Kausi 14-15
Ensimmäiset 20 ottelua: 4+12=16 (ppg = 0,8)
Viimeiset 20 ottelua: 6+8=14 (0,7)
Loput 18 ottelua: 4+10=14 (0,78)

Kausi 15-16
Ensimmäiset 20 ottelua: 3+6=9 (0,45)
Viimeiset 20 ottelua: 8+6=14 (0,7)
Loput 11 ottelua: 4+2=6 (0,56)

Toisin sanoen kaudella 14-15 pisteiden teko hiipui mitä pidemmälle kevättä mentiin. Kaudella 15-16 taas päinvastoin. Tehokkain 20 ottelun pätkä sattui kuitenkin alkukauteen, ei kevväälle.

Sitten taas jos paloitellaan kaudet 10 ottelun otoksiin näyttää se tältä:

Kausi 14-15
Ensimmäiset 10 ottelua: 4+8=12 (ppg =1,2)
Toiset 10 ottelua: 0+4=4 (0,4)
Kolmannet 10 ottelua: 2+4=6 (0,6)
Neljännet 10 ottelua: 2+2=4 (0,4)
Viidennet 10 ottelua: 3+6=9 (0,9)
Viimeiset 10 ottelua: 4+2=6 (0,6)
Koko kausi: 58, 14+26=40 (0,69)

Kausi 15-16
Ensimmäiset 10 ottelua: 1+3=4 (ppg = 0,4)
Toiset 10 ottelua: 2+3=5 (0,5)
Kolmannet 10 ottelua: 5+0=5 (0,5)
Neljännet 10 ottelua: 5+5=10 (1)
Viidennet 10 ottelua: 2+2=4 (0,4)
Viimeiset 10 ottelua: 3+1=4 (0,4)
Koko kausi: 51, 15+14=29 (0,57)

En mä vaan edelleenkään saa Aaltosesta mitään kevään pelaajaa. Molempina kausina viimeiset 10 ottelua alle koko kauden ppg:n.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jommalla kummalla meistä on nyt tilastot pielessä. Tarkistin nimittäin itsekin hieman JMAn pelikohtaisia tilastoja Jokeriajalta ja tulokset kertoivat seuraavaa:
Mulla hyppäs silmät pari riviä, eli oikea pistemäärä tokan kauden vikalle 20:lle pelille oli 16.

Kausi 15-16
Ensimmäiset 10 ottelua: 1+3=4 (ppg = 0,4)
Toiset 10 ottelua: 2+3=5 (0,5)
Kolmannet 10 ottelua: 5+0=5 (0,5)
Neljännet 10 ottelua: 5+5=10 (1)
Viidennet 10 ottelua: 2+2=4 (0,4)
Viimeiset 10 ottelua: 3+1=4 (0,4)
Tämä ei kyllä aukea mulle yhtään. Tokan kauden viimeinen kymmenen matsia meni tehoilla 6+4, sitä edellinen 3+3, joskin siellä oli kaksi peliä, joissa oli jostain syystä tosi vähän vaihtoja. Toisekseen tuossa kauden puolivälissä oli melkein perättäiset 13 matsia saikkua.

Aaltonenhan oli aivan liekissä tuon loukkaantumisensa jälkeen mutta pelasi sen jakson kokonaisuudessaan kolmoskentässä Sallisen ja Wirtasen kanssa jollain 14 minuutin keskimääräisillä peliajoilla. Tosin olen samaa mieltä, että kaiken kaikkiaan kevään pelaaja-status ei realisoitunut Jokereissa mitenkään voimakkaasti. Osittain Aaltosen omaa syytä, osittain valmennuksen (tms) ja osittain siitä johtuvaa, että Jokerit on KHL:ssä avuton lilliputti.
 
Gemondo

Jäsen
Mulla hyppäs silmät pari riviä, eli oikea pistemäärä tokan kauden vikalle 20:lle pelille oli 16.

No nyt hiffasin. Sä et siis huomioi pudotuspelejä ollenkaan? Saanko kysyä että mikset?

Tämä ei kyllä aukea mulle yhtään. Tokan kauden viimeinen kymmenen matsia meni tehoilla 6+4, sitä edellinen 3+3, joskin siellä oli kaksi peliä, joissa oli jostain syystä tosi vähän vaihtoja.

Niin, kun otetaan myös ne kevään ratkaisupelit mukaan niin tilastot näyttävät hieman erilaisilta. Ja koska tässä selvitetään että onko kyseessä kevään erikoismies tai yksin tärkeitä pelejä ratkova hyökkääjä, niin minusta on aika hyvin perusteltua kiinnittää huomiota myös niihin kaikista "keväisimpiin" ja ratkaisevimpiin peleihin.

Toisekseen tuossa kauden puolivälissä oli melkein perättäiset 13 matsia saikkua.

Juu, en tietenkään ole huomioinut niitä pelejä ollenkaan missä JMA ei ole pelannut.

Aaltonenhan oli aivan liekissä tuon loukkaantumisensa jälkeen mutta pelasi sen jakson kokonaisuudessaan kolmoskentässä Sallisen ja Wirtasen kanssa jollain 14 minuutin keskimääräisillä peliajoilla.

Niin no, loukkaantumisen jälkeiset 10 ottelua tuottivat pisteet 3+1. Sitä seuraavissa neljässä pelissä tulikin sitten 4+4. Liekeissä? Ei minusta. Kolmosketjussa pienemmällä peliajalla? Ehkä ihan syystä.

Tosin olen samaa mieltä, että kaiken kaikkiaan kevään pelaaja-status ei realisoitunut Jokereissa mitenkään voimakkaasti. Osittain Aaltosen omaa syytä, osittain valmennuksen (tms) ja osittain siitä johtuvaa, että Jokerit on KHL:ssä avuton lilliputti.

Aivan, Aaltosen tekemiset ja varsinkin tekemättä jättämiset ovat aina vain osittain kaverin omaa syytä. Kuitenkin jos kylmästi tilastoita katsellaan niin Aaltonen on nyt pelannut aikuisten sarjoissa 10 kertaa pudotuspeleissä (joista 1 karsintasarja), ja on onnistunut tasan kerran nostamaan tasoaan näihin kevvään peleihin. Joku voisi jopa sanoa että Aaltonen on ollut pääsääntöisesti täysi lapanen pudotuspeleissä. Paitsi kerran. Joten kevvään mies.

Eikä siinä mitään, hienosti onnistuttu brändäämään pelaaja "isojen pelien mieheksi" ja "kevvään pellaajaksi", tuo saattaa näkyä vuotuisessa palkkakuitissa jopa yhtenä ylimääräisenä Porchena. Mutta ei se silti perustu mihinkään tosiseikkaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Kärpissä pelatessaan Juhamatti on ollut kevään mies. Ehkä se johtuu logosta. Tervetulleeksi takaisin Ouluun toivotan Juhamatin milloin vain.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
No nyt hiffasin. Sä et siis huomioi pudotuspelejä ollenkaan? Saanko kysyä että mikset?
Jokereiden pelaamisen mahdollisuuksien luonteen vuoksi. Runkkarissa Jokereilla on mahdollisuuksia pelata "omaa peliä" ja pärjätä. Pleijareissa ei yleensä ole. Siispä turhaa sotkea tilastoja, kun ne eivät kerro samoista seikoista keskenään. Olen tehnyt samat tilastot kausittain kaikille top3-laitureille jotka pelaavat oikea käsi alhaalla ja suorittanut vertailua runkkarin osalta.
 
Ei vittu, tää on kyllä naurettavuuden huippu.

Jos et pysty keskustelemaan mistään edes etäisesti Jokereihin liittyvästä asiasta edes kohtuullisen neutraalista näkökulmasta, kuten näyttää asian laita olevan, on tämäkin täyttä ajanhukkaa. Tilastointisikin menettävät siinä sivussa kaiken painoarvonsa koska jätät osan tiedoista huomioimatta henkilökohtaisista syistäsi johtuen.

..Toinen huvittava seikka on se että taas löytyi Aaltosen heikoille tuloksille uusi selitys. Ja tämä on kyllä tähänastisista kaikkein paras, onnittelut!
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ei vittu, tää on kyllä naurettavuuden huippu.
Jaa. Mun mielestäni ei. Runkkarissa otanta on paljon isompi kuin pleijareissa ja Jokereiden osalta pleijareissa oikeastaan yhdenkään pelaajan pistemäärät eivät korreloi alkuunkaan runkosarjan tehokkuuden kanssa. Katso vaikka tämän kauden Jokereiden ainoaa hyvällä tasolla suorittanutta pelaajaa, Peter Reginiä. Mitä se kertoo, ettei hän onnistunut pleijareissa pisteiden valossa juuri mitenkään? Mielestäni se ei kerro pelaajasta oikeastaan yhtään mitään. Sama Jormakan, O'Neillin ja myös Aaltosen kanssa.

Mä olen jo muualla sanonut, ettei Aaltoselle voi antaa Jokereissa pelaamistaan kausista kiitettävää arvosanaa. Parhaimmillaan pelasi oikein hienosti, huonoimmillaan oikein huonosti. Yleiskuva on todella monella väärä, ja niitä olen toisinaan korjaillut, sinuakin. Mulla ei ole ollut missään vaiheessa puhua tästä mistään ei-neutraalista näkökulmasta, usko pois. Lisäksi kun puhun Jokereiden playoff-mahdollisuuksista, se ei ole mikään henkilökohtainen syy. Se on paljon pikemmin fakta: Jokereilta puuttuu resurssit farmijoukkueen eli pelaajien määrän suhteen ja budjetin eli parempien pelaajien suhteen. Tämä ei ole sen enempää Aaltosen, Reginin tai vaikka Jalosen vika.

Pahoitteluni HIFK-väelle, että tämä lähti näin rönsyilemään. Toisinaan KHL-fanit tuntuvat olevan aika herkillä kun esittää normaalia kriittisyyttä.
 
Gemondo

Jäsen
Pahoitteluni HIFK-väelle, että tämä lähti näin rönsyilemään. Toisinaan KHL-fanit tuntuvat olevan aika herkillä kun esittää normaalia kriittisyyttä.

Turhaan tuota pahoittelet. Jos minusta KHL-fanin tekee se, että minua ei kiinnosta "keskustella" aiheesta teidän kanssanne, niin siinä tapauksessa HIFK-väestä taitaa sinun määrittelylläsi ~99% lukeutua KHL-faneiksi. Joten no harm done!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös