Juha Vuoren lähtölaskenta 10, 9, 8, 7...

  • 162 294
  • 963

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämän lähtölaskennan voi varmaan lopettaa.

Näyttää siltä, ettei Vuori & Co tule potkuja saamaan, kun niitä ei kerran vieläkään ole annettu.

Mutta pirun vaikeaa tulee olemaan saada ensi kaudella tänne kunnon pelaajia, jos tietävät joutuvansa tuon paskakolmikon valmennettavaksi.
 

BIGKING24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja Montreal
Kaikkihan riippuu saako tämän kivireen suunnan vielä käännettyä parempaan ja kohti edes positiivisempaa loppukautta. Mestaruutta ei tule, mutta eihän sitä kukaan oikeasti edes odottanut siis aikuistein oikeasti, koska täällä on ollut oikeasti mestaruuteen valmentaneita kokeneita kehäkettuja ja he ovat saaneet aikaiseksi parhaimmillaan pronssia. Mutta jos nyt sääleihin pääsee niin sitten on ikkuna auki taas vaikka siihen pronnssiin(jihuu).
Toisaalta nyt siellä on kaksi kentällistä "kunnon" pelaajia ja silti tulos on mitä on ja toisaalta osa niistä ei niin kunnon pelaajista pelaa paremmin ja energisemmin. Joten ties vaikka olis syytä kokeilla kunnon säästöliekkiä ensikaudella ja testata ässien ja TPS:n tavoin pyrkiä mestaruuteen muiden hylkiöillä ja parilla hyvin skoutatulla ja siltikin edullisemman pään ulkomaalais vahvistuksella enkä nyt tarkoita mitään Brian Loneyta tai Denis Tshervjakovin tapaisia vahvistuksia.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Muutama viikko sitten mainostin olevani positiivisin Raumalainen kun halusin Vuoren jatkavan. Taas kävi toteen väittämä, että "positiivisuus on perseestä!"

Vaikka Vahan kommentit haastattelussa oli kokeneen liigasoturin jargoniaa, niin nostaisin esiin silti pari kohtaa, jotka pätevät jokaiseen joukkueurheiluun;

- Lähdettiin vähän peruuttelemaan ja tuli taas epävarmuuden tunne sieltä esiin. Ehkä mietittiin vähän liikaa, että mitä jos ne tasoittaa. Ne on niitä henkisen puolen asioita, mitkä jokaisen täytyy melkein itse käsitellä miten parhaalla tavalla näkee.


- Kyllähän se tuossa viime pelissä aika karkeasti tuli selville, miksei me voiteta. Ensinnäkin meillä on viiden minuutin jakso joka pelissä, jossa peli voi lähteä ihan käsistä. En tiedä miksi. Vastustaja vaan tulee ja tekee maalit. Siitä joudutaan ehkä takaa-ajoasemaan, mikä on aika tukala paikka varsinkin silloin, kun ei ole hirveästi onnistumisia tullut ja joukkueessa on epävarmuutta.

- Se on aika vaikea oravanpyörä. Se on sellainen negatiivisuuden kierre, joka on vaikea katkaista ja isoin juttu on tuolla henkisellä puolella



Nämä on niin jumalattoman isoja asioita...eritoten kun mietitään millä marginaaleilla nykyliigassa operoidaan. Ehkä tässä tilaanteessa kokenut valmentaja pystyisi tekemään muutaman mentaalikikan jolla se takalukko aukeaisi. En tiedä, mutta helvetin synkkä on nyt Vuoren, pelaajien ja eritoten fanien sielunmaisema.

Seuraavaan peliin iso mylly ekaan erään, sitä kautta tunnetaso tappiin ja voitto. Se on silloin ihan sama kuka penkin takana seisoo!
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kunnon mylly voisi herättää, mutta sitten tappelijan pitää olla sellainen, ettei sen poissaolo heikennä joukkuetta.

Eli Atte M: Kun kuitenkin luet tätä palstaa, niin haastapa vaikka Järvisen Masa keskiviikkona hippasille ja huolehdi siitä, että sekin lähtee seuraksesi suihkuun.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kunnon mylly voisi herättää, mutta sitten tappelijan pitää olla sellainen, ettei sen poissaolo heikennä joukkuetta..

Joku ilkeämielinen voisi tähän todeta, että onko Lukossa tällä hetkellä sellaista pelaajaa?

Saunailta -> kunnon nollaus hyvillä nautintoaineilla ja illan päätteeksi pienet painit poikien kesken > siinä resepti voittojen tielle
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Juurihan sitä saunailtaa kokeiltiin kun maaottelutauko alkoi. Ei näyttänyt auttavan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Juurihan sitä saunailtaa kokeiltiin kun maaottelutauko alkoi. Ei näyttänyt auttavan.

Ei ollut ilmeisesti sitten tarpeeksi kunnon aineita? Ei tuollainen henkinen solmu pelkällä koffilla aukea.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuli mieleen, että jos tämä kausi menee loppuun asti näin päin persettä, ja Lukko ei valmentajaa vaihda, niin olisiko mahdollista että Eepi ottaisi ensi kaudeksi joukkueen komentoonsa? Vuori siirtyisi A-junnujen valmentajaksi ja vaikka joku kehityspäällikkö-titteli siihen kaupan tekijäisiksi ettei tule paha mieli, sehän on tärkeää raumalaisessa kiekkojohtamisessa. Olisiko Eepi jo valmis, ja kiinnostaakohan häntä muu kuin junnuvalmennus?
Entä jos Lukko kuitenkin päätyy antamaan Vuorelle ja kumppaneille potkut, olisiko Hämäläinen jo tällä kaudella vaihtoehto? Vai pitäisikö olla joku Tamminen/Summanen -tyyppinen välivalmentaja vetämään tämä kausi loppuun?
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tuli mieleen, että jos tämä kausi menee loppuun asti näin päin persettä, ja Lukko ei valmentajaa vaihda, niin olisiko mahdollista että Eepi ottaisi ensi kaudeksi joukkueen komentoonsa? Vuori siirtyisi A-junnujen valmentajaksi ja vaikka joku kehityspäällikkö-titteli siihen kaupan tekijäisiksi ettei tule paha mieli, sehän on tärkeää raumalaisessa kiekkojohtamisessa. Olisiko Eepi jo valmis, ja kiinnostaakohan häntä muu kuin junnuvalmennus?
Entä jos Lukko kuitenkin päätyy antamaan Vuorelle ja kumppaneille potkut, olisiko Hämäläinen jo tällä kaudella vaihtoehto? Vai pitäisikö olla joku Tamminen/Summanen -tyyppinen välivalmentaja vetämään tämä kausi loppuun?
Jos olisin Hämäläinen, niin kieltäytyisin kohteliaasti moisesta kunniasta ja jos hallituksessa osataan hommat yhtään, niin ei Eepille Vuoren paikkaa edes tällä kaudella vielä tarjota. Siinä menisi todennäköisesti yhden"lupaavan" valmentajan ura romukoppaan.

Ennemmin sitten Summanen/Rautakallio/ loppu kaudeksi ja seuraavista kahdesta kaudesta Selinin/Tuokkolan+Hämäläisen ja Saarelan kanssa sopimukset. Voi tosin olla, että mitä pidemmälle tämä via dolorosa etenee, Vuorelle ei saada enää kohta loppukaudeksi ketään tilalle, vaan pitää tarjota suoraan pidempi paketti.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se nyt vielä puuttuisi, että Lukko ottaisi toisen harjoittelijan putkeen vailla mitään tarvetta. Lukon resursseilla ei Lukon tule olla harjoittelupaikka tuleville valmentajille, vaan siellä on varaa hoitaa se ruutu rahalla.
 

Ribals

Jäsen
Voi jumalauta. Ei saa peläytellä.
Pahoittelut, oli vaan hyvä kun selailin SK:ta ja tuli tuo vastaan ja olin jo, että perkele näinkö Vuori jo sai kenkää. Tarkoituksella laittaneet otsikon tuollaiseksi, kun moni nyt tietää että Raumalla ei mene tällä hetkellä edarin lätkässä hyvin..
 

jsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Carolina Hurricanes

Tästä kommentista seurauksena allekirjoittaneelta spontaani naurunremakka. Kiitos!

Mielenkiinnolla olen seurannut täällä Lukon puolella keskusteluja, ihan siitäkin syystä että tilanne melko samankaltainen Oulussa. Mikäli jouluun mennessä ei näy viitteitä paremmasta niin alkaa valmentajan palli jo pikkuhiljaa tutista. Vuoren tapauksessa liekkö aikaa edes sinne asti.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ei ollut ilmeisesti sitten tarpeeksi kunnon aineita? Ei tuollainen henkinen solmu pelkällä koffilla aukea.

Ei mistään saunailloista ole joukkuehengelle mitään hyötyä, jos toimitusjohtaja on menossa mukana. En tiedä onko tällä kertaa ollut, mutta ainakin viime kaudella Rajala oli joukkueen CHL-reissulla mukana ja istui pelaajien kanssa samassa korttipöydässä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei mistään saunailloista ole joukkuehengelle mitään hyötyä, jos toimitusjohtaja on menossa mukana. En tiedä onko tällä kertaa ollut, mutta ainakin viime kaudella Rajala oli joukkueen CHL-reissulla mukana ja istui pelaajien kanssa samassa korttipöydässä.

Jos pomot jäävät sivuun niin pelaajat vain keskenään haukkuvat niitä. Mutta jos pomot otetaan mukaan niin kissa voidaan kirjaimellisesti nostaa pöydälle ja kivassa nousunosteessa on helpompi avautua mikä mättää missäkin asiassa. Näin on monet sillat poltettu saunailloissa mutta joskus tuhkasta on noussut uusi uljas alku, kun paha ilma on kunnolla puhdistunut...

No tänään ei KooKoo saa lisäpisteitä niin ero toiseksi viimeiseen säilyy viidessä pisteessä
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos pomot jäävät sivuun niin pelaajat vain keskenään haukkuvat niitä. Mutta jos pomot otetaan mukaan niin kissa voidaan kirjaimellisesti nostaa pöydälle ja kivassa nousunosteessa on helpompi avautua mikä mättää missäkin asiassa. Näin on monet sillat poltettu saunailloissa mutta joskus tuhkasta on noussut uusi uljas alku, kun paha ilma on kunnolla puhdistunut...

Pakko kysyä ihan mielenkiinnosta, miksi Lukon pelaajat haukkuisivat pomoja? Lukon organisaatiossa hoidetaan käsittääkseni pelaajien asiat aika hyvin ja palkkakin on kohdallaan. Jos jotain johtajat eivät miellytä niin kannattajia tällä hetkellä. Moni Lukon runkopelaajista on jäänyt viime vuosina Lukkoon pelaamaan vielä seuraavillakin kausilla. Jos ei pelaajat olisi johtoon tyytyväisiä niin näin tuskin tapahtuisi. Ainoat hieman närää aiheuttaneet tapaukset ovat Asplundin ja Allun lähtö, joista jälkimmäisessä oli kyse enemmänkin roolista. Ja Allukin tuli takaisin valmentajavaihdoksen jälkeen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Pakko kysyä ihan mielenkiinnosta, miksi Lukon pelaajat haukkuisivat pomoja? Lukon organisaatiossa hoidetaan käsittääkseni pelaajien asiat aika hyvin ja palkkakin on kohdallaan.

No se nyt vain oli toteamus miten yleensä käy missä tahansa työympäristössä jos pomot ovat poissa saunailloista. En tiedä mitkä välit ovat Vuorella kaikkien pelaajien kanssa, ehkä jollain on jotain pientä napistavaa. Näinhän se aina kun on iso porukka kaitsettavana, kaikki eivät ikinä ole tyytyväisiä.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Näinhän se aina kun on iso porukka kaitsettavana, kaikki eivät ikinä ole tyytyväisiä.
Ja mitä paremmin urheilussa yleensäkin pärjää, sen vähemmän on mitään tyytymättömyyttä ryhmässä olemassa. Aika inhimillistä, mutta niin se vaan ihmisillä on.
 

Tibexe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
20 ottelua oli meikäläisen ajatuksissa rajapyykki päätöksenteolle ja kyllä tilanne nyt on niin toivoton, että Vuorella on annettava kenkää. Tulos on historiallisen huono, eikä pelikään ole kehittynyt lainkaan.
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti meidät molemmat päästetään pian piinasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös