Juha Pajuoja TPS:n päävalmentajaksi

  • 89 494
  • 249

turkuboss

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juha Pajuoja TPS:n päävalmentajaksi

Aiemmin SM-liigassa päävalmentajana Ässissä ja Ilveksessä toiminut Juha Pajuoja on HC TPS:n uusi päävalmentaja loppukauden kattavalla sopimuksella. Valmennustiimiin liittyvät lisäksi Miika Elomo ja Jani Kiviharju.

Jo 13 vuotta ammattivalmentajana toiminut Pajuoja on SM-liigan lisäksi valmentanut kuusi kautta nuorten ja poikien maajoukkueissa. Tämän lisäksi hän on ollut päävalmentajana kolme kautta Mestiksessä ja viisi kautta Nuorten SM-liigassa.

Molemmat nyt valmennustiimiin liittyvät Miika Elomo ja Jani Kiviharju ovat mittavalla pelaajaurallaan voittaneet SM-kultaa aiemmin TPS:n riveissä. Värikkäänä pelaajana tunnettu 37-vuotias Kiviharju toimi TPS:n valmennustiimissä myös kaudella 2010–2011. 35-vuotias Elomo suorittaa parhaillaan Vierumäen kansainvälistä valmentajatutkintoa.

TPS kohtaa uuden valmennustiimin johdolla kotonaan HK Areenalla ensi perjantaina Jokerit ja lauantaina Tapparan.

HC TPS

Linkki viralliseen tiedotteeseen
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Asia siis varmistui. Minusta tuntui jo viikkoja sitten että Pajuoja tulee olemaan TPS:n pääkäskijä mikäli Virta saa potkut, kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen että koko valmennustroikka laitettiin uusiksi ja että uusi päävalmentaja on nimenomaan Pajuoja. En osaa tarkkaan sanoa miksi, mutta minulla on syvä luottamus tuota herraa kohtaan.

Elomo ja Kiviharju siis täydentävät valmennusjohdon. Stounihan piipahti penkin takana jo katastrofikaudella (?) ja tuonee pelaajistoon sopivasti tunnetta ja asennetta toisin kuin esim. Strömberg...

Niin ja näyttää erittäin vahvasti siltä että ensi kauden valmennusjohto on jo signattu, eikä se ole nämä em. herrat.
 

turkuboss

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Asia siis varmistui. Minusta tuntui jo viikkoja sitten että Pajuoja tulee olemaan TPS:n pääkäskijä mikäli Virta saa potkut, kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen että koko valmennustroikka laitettiin uusiksi ja että uusi päävalmentaja on nimenomaan Pajuoja. En osaa tarkkaan sanoa miksi, mutta minulla on syvä luottamus tuota herraa kohtaan.

Elomo ja Kiviharju siis täydentävät valmennusjohdon. Stounihan piipahti penkin takana jo katastrofikaudella (?) ja tuonee pelaajistoon sopivasti tunnetta ja asennetta toisin kuin esim. Strömberg...

Niin ja näyttää erittäin vahvasti siltä että ensi kauden valmennusjohto on jo signattu, eikä se ole nämä em. herrat.

Aika riskialttiita kavereita tulee ohjastamaan tätä laivaa, varasinkin kun aika tuuliajolla on oltu. No odotan kuitenkin, että luvassa on parempaa ja saataisiin kurssi suoristettua. Pisteet siitä, että koko valmennusryhmä vaihtui ja ei tyydytty edellisvuotiseen kaikille tuttuun ratkaisuun. Mennäänkö näillä loppukausi vai tuleeko vielä jotain hätäratkasuja jos homma ei toimikkaan? Millasen loven tää tekee tulokseen?

Olen samoilla linjoilla siitä, että ensivuoden valmennusryhmä on jo lyöty kiinni, eikä siellä ole ketään JPMEJK porukasta. Elämme mielenkiintosia aikoja...
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Päävalmentajan kannalta ei mitään negatiivista kommentoitavaa (ei kyllä positiivistakaan - en tiedä mitä odottaa), mutta asia joka mua ihmetyttää on toi apuvalmentajien valinta.

Miksi ihmeessä pitää nostaa kriisitilanteessa apuvalmentajiksi kavereita joilla ei ole käytännössä mitään kokemusta valmentamisesta liigassa? Ilmaista työvoimaa? Hyviä tsemppareita? Jotain muuta, mitä?
 

Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Mikäli huhut siitä, että TPS:llä olisi joku kaveri jo kiikarissa ensi kaudeksi pitävät paikkaansa, niin tässähän on oikeastaan mitä oivallisin haku.

Miettikää mitä TPS tarjoaa tänne tulevalle valmentajalle. Itselleni jos tarjottaisiin, niin kovin tarkkaan miettisin, että lähdenkö sijalla 14. olevaa joukkuetta koutsaamaan. Pelitapa on sekaisin, fanit vaativat voittoja. Organisaatiosta puuttuu TJ ja UTJ. Materiaali toki on parempi, kuin sijoitus, mutta eiväthän nuo mitkään huippulähtökohdat ole.

Pajuojalla on ainakin halua näyttää. Täällä epäonnistuminen nyt melkeimpä tarkoittaa sellaista epäonnistumista, että ura on vaakalaudalla. Motivoitunut mies siis saadaan, eikä suojatyöpaikka ensi kaudelle omaava mukavoitunut kaveri.

Hieman tiettyjen nimimerkkien toiminta huvittaa (eikä todellakaan rajoitu tähän ketjuun). Ensin huudetaan kovaan ääneen Virtaa pihalle ja nyt kun se vihdoin tapahtuu, niin uudelle valmentajallehan tulee täysi tuki - not. Mitäköhän täällä odotettiin? Rami+Erkka -duoa?
 

Alec

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Päävalmentajan kannalta ei mitään negatiivista kommentoitavaa (ei kyllä positiivistakaan - en tiedä mitä odottaa), mutta asia joka mua ihmetyttää on toi apuvalmentajien valinta.

Miksi ihmeessä pitää nostaa kriisitilanteessa apuvalmentajiksi kavereita joilla ei ole käytännössä mitään kokemusta valmentamisesta liigassa? Ilmaista työvoimaa? Hyviä tsemppareita? Jotain muuta, mitä?

Tämä jatkoajan uutisesta:

Apuluotseista Kiviharju lukeutui turkulaisten valmennusryhmään jo kaudella 2010-2011, Elomo puolestaan suorittaa parhaillaan Vierumäen kansainvälistä valmentajatutkintoa.

Eli Kiviharjulla jo ihan varteenotettavaa kokemusta katastrofista ja Elomo on kohta kansainvälisen tason valmentaja :D
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Pajuoja on mielestäni mainettaan parempi valmentaja, mutta ihan pikkuriikkisen uskallan epäillä, onko hän juuri nyt tässä tilanteessa oikea mies Tepsin ruoriin. Joka tapauksessa joku turakainenhan siellä penkin takana on oltava ja nyt se on sitten Juupe.

Mutta sitten...
Ihan vain uteliaisuuttani kysyn, että mitä Stouni on valmennusurallaan mainitun katastrofikauden jälkeen puuhaillut eli olisiko nyt odotettavissa jo muutakin kuin katastrofille jatkoa?
Elomosta en muuta osaa sanoa kuin että mies näyttää seuraavan tuttua polkua pienessä turkulaisessa/tepsiläisessä jääkiekkoyhteisössä => pelaajasta apuvalmentajaksi.

Skeptisyyteni paistanee läpi viestistäni, mutta siitä huolimatta ja sen lisäksi toivotan ihan vilpittömästi onnea ja menestystä tepsille uusine kasvoineen penkin takana.
Tämä jo siksikin, että enpä juuri haluaisi nähdä enää yhtä munatonta tepsiä Oulussa kuin viime viikolla oli - siitä pelistä oli jotenkin kokonaan maku poissa.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tervetuloa. Huonompaan suuntaan homma ei voi tällä vaihdoksella kääntyä ja saatiin ainakin varmuus siitä, että Pekka Virta ei valmenne TPS:aa kaudella 2013-2014.

Nyt sitten vaan TPS voittojen tielle ja hakemaan sääliplejareista yllätystä...
 

Veijari

Jäsen
Tämä jatkoajan uutisesta:



Eli Kiviharjulla jo ihan varteenotettavaa kokemusta katastrofista ja Elomo on kohta kansainvälisen tason valmentaja :D

Joo, Kiviharju oli Koivun apurina Tammikuun lopusta runkosarjan loppuun eli vajaa kaksi kuukautta. Häikäisevä valmentajakokemus.

Tuolloin Koivun aikana Kiviharjun sanottiin tuovan joukkueeseen oman vahvan kokemuksen erikoistilannepelaamiseen. Miten blokata laukaukset naamalla.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Tuolloin Koivun aikana Kiviharjun sanottiin tuovan joukkueeseen oman vahvan kokemuksen erikoistilannepelaamiseen. Miten blokata laukaukset naamalla.

:)

Heh, niin tosiaan, kun Salo on loukkaantuneena niin jonkun täytyy tämäkin ohjeistaa.
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
saatiin ainakin varmuus siitä, että Pekka Virta ei valmenne TPS:aa kaudella 2013-2014.

Tämä oli se suurin pelko täällä.

Ja kauden loppuun asti oleva soppari Pajuojalle viittaa vahvasti, jotta ensi kauden valmentaja on jo kartoitettu. Pidetäänkö sitä Suikkasen pestiä nyt sitten kuinka varmana?

Minä uskon joukkueessa tapahtuvan jo paljon, jos Triio saa vain edes kaivettua joukkueesta halun pelata esiin. Jos siihen rinnalle saadaan vielä joku systeemi niin sehän on jo lottovoitto.

Kone käyntiin ja varokaa, 10 sija täältä tullaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Meikä on edelleen Pro-Pajuoja -jengissä, ja olen sitä mieltä ettei miestä olisi koskaan pitänyt potkia Ilveksestä pois. Pelitapaa oltiin vuosi sitten juuri viilaamassa toimivampaan suuntaan, kun kenkä heilui. Pahat kielethän väittivät, että valmennustiimissä oli tuolloin myös hyvin vahvat sisäiset linjaristiriidat kiekollisemman pelitavan Pajuojan ja pystysuunnan kiekon Raipen välillä... Juupe sai sitten lähteä. Näyttämisen halua luulisi tosiaan olevan, eikä sekaisin oleva organisaatio mitään haittaa - onhan Juupe Ilveksen mies ;) Toivon Juupelle vilpittömästi menestystä Turussa!
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
En usko, että parempaankaan

Tervetuloa. Huonompaan suuntaan homma ei voi tällä vaihdoksella kääntyä ja saatiin ainakin varmuus siitä, että Pekka Virta ei valmenne TPS:aa kaudella 2013-2014.

Nyt sitten vaan TPS voittojen tielle ja hakemaan sääliplejareista yllätystä...

En luota tuohon kolmikkoon kyllä pätkän vertaa. Lyön pääni pantiksi, että sama meno jatkuu ja TPS pelailee karsinnat läpi keväällä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Stouni säbäkentällä

Joku tässä kysyi mitä Stouni on tehnyt aktiiviuran jälkeen. On ollut Nordeassa pankkihommissa ja maanantai-aamuisin tänä syksynä pelannut säbää Nordean äijäporukan kanssa. Käyn samalla kuntosalilla, jossa ne pelaa ja eniten Stouni siellä huutaa ja mesoaa, jos hommat ei suju kentällä. Toivottavasti mesoaa myös Tepsin liigaporukan kanssa.

Oliko se Stounin taannoinen vierailu TPS-legendana Turkuhallissa ihan sattuma vai oliko jo silloin kaavailtu tulevaa pestiä.

Kerroin tällä samalla palstalla että viime kesänä Tepsi kesäharjoitteli samalla kuntosalilla kuin itse käyn. Silloin tietyt kokeneet pelaajat vierestä kuultuna kritisoivat punttitreenien mielekkyyttä, oisko ollut liian isot painot kyseessä tai jotain muuta. Kuulemma oli ihan älyttömiä juttuja mitä tehtiin.
 
Itse olen varovaisen optimistinen. Tähän asti peli on ollut täysin sekaisin joten ei se huonommaksi voi enää mennä. Toivottavasti Pajuoja ymmärtää tämän hetkisen tilanteen ja keskittyy perusasioihin eikä yritä ajaa sisään mitään monimutkaista uutta pelitapaa.

Ei ole tosiaankaan helppo paikka Pajuojalla mutta annetaan miehelle mahdollisuus. Muutaman viikon päästä ollaan viisaampia.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ai että Juha Pajuoja? Jani Kiviharju ja Miika Elomo? Pöh.

Ehdottaisin tuohon neljänneksi sitä Vahalahden koiraa, ellen olisi eläinten ystävä. Joku raja.

Kunnianhimo puuttuu, ja jotain kertoo se, että oikeastaan ketään ei tämä neppailu kiinnosta. Taitaa tämä kausi olla toimistollakin jo läpsytelty. Ei siinä mitään. Mitä pikemmin kesä tulee, sitä mukavampi kaikille.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Ai että Juha Pajuoja? Jani Kiviharju ja Miika Elomo? Pöh.

Ehdottaisin tuohon neljänneksi sitä Vahalahden koiraa, ellen olisi eläinten ystävä. Joku raja.

Kunnianhimo puuttuu, ja jotain kertoo se, että oikeastaan ketään ei tämä neppailu kiinnosta. Taitaa tämä kausi olla toimistollakin jo läpsytelty. Ei siinä mitään. Mitä pikemmin kesä tulee, sitä mukavampi kaikille.

Tuo on hiukan kuin Perussuomalaisten oppositiopolitiikka, annetaan kovaa kritiikkiä mutta ei ratkaisuehdotuksia. Kuka/ketkä olisi pitänyt valita tähän tynkäpestiin sinun mielestäsi?
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tervetuloa Pajuojalle vaan. Pekka Virta oli ensimmäinen Tepsiin Jortikan kahden viimeisen pestin jälkeen palkattu valmentaja, jolla oli aiempia näyttöjä jonkinlaisesta menestyksestä SM-liigassa päävalmentajana. Lisäksi ainoastaan Hannu Virralla oli ollut minkäänlaisia näyttöjä Bluesista saatujen potkujen muodossa. Nyt siis saatiin Peksin ohella toinen koutsi, jolla on jo pidempi päävalmentajaura sm-liigassakin takana, tosin ilman lähes minkäänlaista menestystä. Eipä siinä silti mitään, uuteen nousuun nyt vain ja jokainen oikea valmentaja on joskus saanut potkut.
 

John Shaft

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teeee Peeee Äs ja Alexander The Great
Ei vaan maistu tämä ratkaisu, but eipä ole seuran ratkaisut maistuneet muutenkaan vuosiin.

Eipä mene rahaa Pajuojan psykologille tammikuisten potkun jälkeen kun vyöllä noita potkuja ennestään riittävästi. Eli osaa varmaan käsitellä asiat ilman ammattiapuakin. Toivottavasti olen helvetin väärässä ja kokka lähtee tästä nousuun....
 

Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä ihan hyvä paketti. Pajuojalla varmasti jonkinverran sitä valmennustaitoa / kokemusta, vaikkei se aiemmin ole hyvältä näyttänykkään, mutta näytönhalu on nyt suurempi kuin koskaan. Pakko näyttää tai muuten valmentaa jotain C-junioreita loppuelämänsä, nyt ois tilaisuus näyttää, että pärjää myös liigassa. Elomo hyvänä opiskelijana sopiii hyvin kakkosvalkuks ja Stouni tuo toivottavasti sitä munaa siihen pelaamiseen, mitä sinne on kaivattu. Sellaista taisteluhenkeä haukkumalla pelaajat ekaksi idiooteiksi ja suututtamalla ne.

Peli alkaa kulkemaan, Locke saa vihdoin peliälylleen sopivan suunnitelman siihen peliin ja rupee tehtailemaan pisteitä oikein urakalla.

Stouni ruoskii Tuomaisesta kaikki mehut irti ja Tuomainen alkaa heittelemään vastustajia katsomoon.

Ja kaikkien peli alkaa sujua ja puolustus lopettaa koomailun ja vastustaja ei saa enää ollenkaan helppoja maaleja.

Hyvä tästä tulee, vaikkemmä oikeesti mistään mitään tiedä.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse annan tukeni Juupelle. Yön yli kun tulin nukkuneeksi ja pohtineeksi asiaa aamulla uudelleen, tässä diilissä on melkoisen paljon hyviä asioita Palloseuran kannalta. Kirjoitinkin jo niistä tuonne hautuumaaketjuun, ja siellä nimim. FutureHockeyn viesti kannattaa ehdottomasti lukaista. Järkevää settiä kaikenkaikkiaan.

Juupe saa ehdottomasti näyttää osaamisensa, ja on varmasti motivoitunut, ja uskoisin että paljon motivoituneempi kuin esimerkiksi itse ehdottamani Kari Heikkilä, jolla on vielä paljon kuvioita auki Valko-Venäjää myöten. Pajuoja on varmasti pelaajaläheisempi kaveri kuin Virta, vaikka viimeksimainitusta liikkuikin paljon aiheetontakin skeidaa läppää. Kyllä Pajuojalle pitää mahdollisuus antaa, ja varaukseton tuki.
 

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Olet mennyt median propagandaan

Tuo on hiukan kuin Perussuomalaisten oppositiopolitiikka, annetaan kovaa kritiikkiä mutta ei ratkaisuehdotuksia. Kuka/ketkä olisi pitänyt valita tähän tynkäpestiin sinun mielestäsi?

Perussuomalaisethan ovat antaneet ratkaisumalleja vaikka kuinka. Hallitus yhdessä median kanssa on vaan luonut illuusion, ettei ole vaihtoehtoja, mutta esim Ruotsi on hienosti osoittanut, että aina on vaihtoehto. Ei kannata mennä media ja hallituksen luomaan illuusioon vaan ajatella itse. Soini esim koitti jo Europarlamentissa koko ajan estää Kreikan jne liittymistä ja sen jälkeenkin ovat kyllä tarjonneet ihan selviä ehdotuksia, mutta ei oppositiossa mitään voi tehdä ja hallituksen politiikka päätettiin jo hallitusneuvotteluissa eli kaikki rahat etelään ja valta myös. Portugalissa keskimääräinen tulovero ollut viime vuonna 9,8%, onko mielestäsi oikein, että suomalaiset ovat tukeneet tällaista maata, joka kerää kansalaisiltaan puolet vähemmän veroja kuin suomalaiset maksaa Suomen valtiolle? Sama tilanne Irlannissa jne.

Itse asiaan sen verran, että tynkäpestiin nyt ei ole tosiaankaan helppo palkata kunnon valmentajia, mutta onko TPS:llä ensi kaudeksi jo valmentaja? Sitä ei tiedä kuin harvat ja valitut. Minä kyllä petyin tuohon valintaan ja uskon, että TPS karsii kauden lopulla.
 

kiekko-ollie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse asiaan sen verran, että tynkäpestiin nyt ei ole tosiaankaan helppo palkata kunnon valmentajia, mutta onko TPS:llä ensi kaudeksi jo valmentaja? Sitä ei tiedä kuin harvat ja valitut. Minä kyllä petyin tuohon valintaan ja uskon, että TPS karsii kauden lopulla.

Juuriskapää taitaa olla poliitikko ite. Paljon kirjottaa mutta mitään ei sano eikä vastaa itse kysymykseen.
Itse olen tyytyväinen Juupeen. Vaihto oli tehtävä.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Yhden asian korjaamalla pääsee jo pitkälle: yv-pelaaminen. Jos se saataisiin kuntoon, niin aika paljon helpompaa pelaamisesta tulee ylipäätään. Oman muistikuvan mukaan se oli yksi Suikkasenkin aikaansaama muutos, että yv:llä alkoi reppu heilua, sen jälkeen kun Hantta sai kenkää. Mutta voi olla, että Mr. Foxilla on jokin tilasto, joka tämän kumoaa.

Muuten ei kovin kovia odotuksia tässä vaiheessa, annetaan miehelle aikaa näyttää. Sinänsä paineeton tila hänelle, aina voi vedota siihen että kesken kauden tähän tultiin jne.

Mutta välttämättä tässä ei ole kovin kaukana se toissakauden tilanne, että tammikuussa vaihdetaan taas. Toivotaan että näin ei käy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös