Juha Fagerstedt - mikä mies?

  • 10 678
  • 25

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Joko et ole IFK-fani tai et tiedä mistä puhut. Todennäköisesti molempia.

Fagu oli hieno pelaaja, joka tsemppasi aina alusta loppuun. Harmi, että ura loppui jo tässä vaiheessa. Liiga tarvitsee tällaisia pelaajia, oli seura sitten IFK tai joku toinen.

Hienoa kuitenkin, että ura jatkuu valmennushommissa ja nimenomaan Kolleissa.

Ensiksi, tietynasteinen fanittaminen ei ole terveellistä, siis silloin kun homma lähtee liian vakavaksi, muuta elämää tärkeämmäksi ja hallitsevaksi. Taidat olla aika nuori veikkonen kun käytät sanaa fani. Siitä päättelen, että olen ollut IFK:n pelejä katsomassa jo silloin kun sinua ei vielä ole ollut olemassa ja kuten aikaisemmin olen täällä ilmoittanut, niitä pelejä on niin paljon takana ettei laskemaan pysty.

Pelkkä tsemppi ei tänä päivänä vaan riitä. Pelaajalla on hyvä olla tsempin lisäksi talenttia, vaikka erikoisen hyvä laukaus tai vaikkapa pelinluku.

Edelleenkin täällä haikaillaan rivimiesten perään (Vihko, Holma, Järvinen, Häppölä, Fagerstedt ym.), ja voi hyvä Sylvi mitä nimiä täällä ehdotetaan pakeiksi, vähään tyydytte.

On jo siis totuttu keskinkertaiseen menestykseen, minä en halua siihen tottua, se ei ole IFK:n osa. Näitä pelkästään kovan työn erikoistuneita tekijöitä ei tarvita kuin yhteen ketjuun, lähes kuka vaan lätkänpelaaja pystyy kovaan työntekoon jos vaan kuntopohja kohdallaan ja kovuutta riittävästi. Arvostan kuitenkin vähemmän esillä olevia raskaan työn raatajia, niitäkin tarvitaan mutta ei sentään kolmeen kentälliseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös