Joukkueet tunnearvon mukaisessa suosikkijärjestyksessä

  • 18 985
  • 192

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kun täällä erilaisia kyselyitä on paljon menossa, ajattelin minäkin heittää oman korteni kekoon. Eli laittakaa kaikki SM-liigajoukkueet suosikkijärjestykeen, mutta ei pelillisten vaan tunnearvojen mukaan. Perustelut on toivottuja. Oma listani näyttää seuraavalta.

1. SaiPa (peleissä olen käynyt 1-vuotiaasta, tähän olen kasvanut)
2. HIFK (olen aina pitänyt IFK:n pelityylistä ja asenteesta. Pelipaitakin on pirun tyylikäs)
3. Ässät (vanha suosikkijoukkueeni. Ässiä kannatin 80-luvulla, kun SaiPa oli divarissa. Nykyään rakas vastustaja viimeisistä playoff-paikoista taisteltaessa. Toivottavasti saa taloutensa kuntoon.)
4. HPK (Pelaa liigan hyökkäysvoittoisinta peliä, josta ei voi olla pitämättä. Liigan paras scouttaus ja taito saada pelaajista kaikki taidot esiin.)
5. Kärpät (Hankkinut niin paljon ex-saipalaisia (Myllykoski, Bäckström, ym.), että täytyyhän joukkueesta pitää. Romanovin vieminen SaiPasta oli vähän liiankin jalo teko oululaisilta, mutta se oli vain oikeudenmukainen hyvitys siitä, että veivät Roman Bozekin meiltä kesken kautta 91/92)
6. Tappara (Tampereen ykkönen. Erottuu muista liigajoukkueista kookkaana ja fyysisenä ryhmänä.)
7. Lukko (Arvo silmissäni noussut viime vuosien "panostetaan nuoriin" -projektin ansiosta. Kuuluu myös näihin rakkaisiin SaiPan kanssa samoista sijoista taisteleviin.)
8. Jokerit (Muutama vuosi sitten olisin pannut narrit listan viimeisiksi, mutta ajat muuttuu. Joukkue on viime vuosina rakennettu fiksummin kuin pahimpina ostovuosina. Onhan Jokerit yhä varsinainen tähtisikermä, mutta nykyään Jokeri-pelit tuntuu vain mukavilta, sillä jokainen SaiPan heiltä saama piste on kuin suuri voitto.)
9. TPS (Silloin kun voitti mestaruuksia vuorotellen, inhosin sydämeni pohjasta. Ei SaiPa ole vieläkään Turusta voittoa hakenut, mutta nykyään tepsi ei tunnu enää niin inhottavan ylivoimaiselta kuin 90-luvulla.)
10. Blues (Vei meiltä McTavishin. Se kirvelee yhä. Kiekko-Espoo oli minun osakkeissani korkeammalla, mutta Blues ei vielä ole onnistunut luomaan itselleen sellaista persoonallista ilmettä johon tarttua. Joukkue on viime vuosina näyttänyt pikemminkin ostojoukkeelta, johon tulee joka kauden jälkeen uudet tähdet ja aina he floppaavat. Toivottavasti Caloun pysyy LA-areenalla vielä pari kautta, sillä hänen kauttaan voisi tuota profiilia ja menestystä lähteä hakemaan. Pisteet annan kuitenkin jäähallista. Aika paljon olen halleja kiertänyt ja itse pidän LA-areenaa koko Suomen parhaana hallina. rispekt.)
11. Pelicans (Liian nuori liigajoukkue, että olisin saanut kehitettyä mitään tunnesidettä. Pikemminkin ensimmäisenä mieleen tulee viime kausi, jolloin pelasi ikävän hyvin. Elorannan peluuttamistyylistä en tykännyt, vaikka se tehokas olikin.)
12. Jyp (Asuin 5 vuotta Jyväskylässä opiskelujen takia ja sinä aikana opin inhoamaan Jypiä. Jouduin liian monta kertaa näkemään SaiPan häviävän hippoksella. Traumaattisin on yhä se ensimmäinen näkemäni peli siellä, jolloin istuin Jypin huutosakin keskellä ja todistin 7-1 tappiota.)
13. Ilves (Vaikka Ilves on yksi liigan perinteisimmistä seuroista ja vaikka siellä pelaa Helmisen ja Viitakosken kaltaisia suomalaistähtiä, pysyy joukkue listani jumbona. Syynä on se, että yläastevuosina lappeenrannassa kaksi sikäläistä ystävääni kannatti sitkeästi Ilvestä eivätkä oman kaupungin joukkuettamme. Tuollaista maanpetturuutta (tai kotikaupungipetturuutta paremminkin) en koskaan ymmärtänyt ja minusta kehittyikin sitten ilveksen vastustaja vastavoimana näiden kahden fanaattiselle kannatukselle. Toinen noista kelvottomista kirjoittelee nykyään täällä nimellä apo, eli aleksi, jos satut tämän lukemaan, tiedä se, että ette saa kisapuistosta pistettäkään tällä kaudella. :D)
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Eiköhän tämä ketju kuulu jonnekin muualle... vaikka suljetulle osastolle :)
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tämä aihehan sopii hyvin tänne SM-liiga-puolelle, varsinkin nyt kun ei ole mitään spekuloitavaakaan, kun joku tuntematon junnu teki sopimuksen Hifkiin. En nyt muista sitä nimeä, mutta joku Teemu tai Tuomo se taisi olla...

Mjuu, meikäläisen listaa:

1. Blues
-Luonnollisesti.

2. Hifk
-Nimenomaan tunteella ajatellen. Jonkinnäköinen etäinen kakkonen, mutten koskaan voisi kuvitella varsinaisesti kannattavani kyseistä poppoota. Jos Blues ei pelaisi liigaa, kävisin luultavasti silloin tällöin Hifkin peleissä.

3. Tappara
-Lähinnä seuran edesottamuksia seuraavan kaverin ansiosta Tapparankin toimet kiinnostavat tavallista enemmän. Lisäksi vakuuttava peli viime vuosina on omiaan lisäämään mielenkiintoa.

4. Jokerit
-Toinen näistä naapurikaupungin joukkueista, se viime kautta lukuunottamatta värittömämpi joukkue.

5. Kärpät
-Edelleen muistissa se Toporowskin neljän maalin ilta, eli mielikuva mukavana vastuksena elää. Nyt tälle kaudelle Kärppiin on saatu myös todellisia tähtivahvistuksia, joiden ansiosta Kärppä-peleihinkin menee mielellään.

6. Ässät
-Huonossa jamassa nykyisin oleva, mutta toivottavasti kurssinsa kääntävä ässälauma on jostain syystä kiinnostava vastus. Toissa kauden 11-2 -voitto lämmittää edelleen mukavasti mieltä..

7. HPK
-Kivan näköistä peliä viime kausina. Jo se riittää tässä joukossa 7:ksi...

8. TPS
-Playoffit vuonna -98. Muuten kyllä kieltämättä aika väritöntä massaa, mikä on jo hyvä saavutus seuralta, joka lähestulkoon dominoi suomalaista lätkäskeneä 90-luvulla.

9. Ilves
-Viime aikoina pahasti värittömäksi muuttunut joukkue alkoi viime kaudella hiukan jo kiinnostamaan, saa nähdä mikä on trendi jatkossa..

10. Lukko
-Kiekko-Espoon aikoina paha vastus, enää ei niinkään.

11. Saipa
-Idän 'ihme', piskuinen Saipa. Sympaattinen seura, jonka imago kärsi ainakin meikäläisen silmissä pahasti viime kauden Machulda-tempusta.

12. Jyp
-Tarvitsisi pikaisesti menestystä, mielenkiinto laskee kuin lehmän häntä tällä hetkellä.

13. Pelicans
-Jääskeläinen. Muuta ei jengistä tule mieleen.




Yllättävän hankalaa on rankata noita joukkueita tuosta neljännen sijan jälkeen. Aika pitkälti kiinnostavuus/tunteet kyseisiä joukkueita kohtaan riippuu niissä pelaavista pelaajista, ja menestyksestä. Ns. perinteet eivät mulla hirveästi paina, jos joukko on muuten vain niin mitäänsanomaton, että peleissä pitäisi olla tyyny mukana.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves


01.Ilves (Tampere)..............68
02.TBK/Tappara (Tampere)........59 (TBK 13+Tappara 46)
03.TPS (Turku)..................55
04.HIFK (Helsinki)..............52
05.Lukko (Rauma)................45
06.HJK (Helsinki)...............37
07.Ässät (Pori).................34
08.Jokerit (Helsinki)...........31
09.KooVee (Tampere).............27
...SaiPa (Lappeenranta).........27
11.HPK (Hämeenlinna)............25
12.Pelicans (Lahti).............21
13.Tarmo (Hämeenlinna)..........19
14.JYP (Jyväskylä)..............17
...Kärpät (Oulu)................17
16.KalPa (Kuopio)...............16
17.KIF (Helsinki)...............15
18.HSK (Helsinki)...............14
19.K-Kissat (Helsinki)..........13
21.TuTo (Turku).................12
22.Blues (Espoo)................10




Kieltämättä aika tarkalleen tämän listan mukaan menee. KooVee nyt varmasti poikkeuksena ponkaisisi kolmoseksi heti jos liigaan nousisi. Siis tuon listan järjestyksessä porukat herättävät ylipäätään tunteita, eikä välttämättä sympatiaa.

Varsinkin nuo listan neljä ensimmäistä on kerrassaan "Original Four".


Sympatiaa ei luonnollisesti mikään muu joukkue herätä lainkaan. Paitsi silloin kun pelaavat Ilveksen kanssa sarjataulukossa tiukasti taistelevaa joukkuetta vastaan, mutta silloinkin sympatiat ovat siis oikeastaan Ilveksen puolella.
 
Viimeksi muokattu:

JanJ

Jäsen
Kun on aina kotona kaikki harjanvarretkin olleet vanhoja mailanvarsia, niin jääkiekko on imetty jo pienenä.
Vuonna 1978 Ässät voitti mestaruuden.
Sen jälkeen en ole oikein pystynyt järjellä suhtautumaan Ässiin.
Tunnetila on kova...

eli:
1. Ässät
- Siinäpä se

2. HIFK
- Oi niitä aikoja. 80-luvun kohtaamiset olivat suorastaan spektaakkeleita. Edelleenkin Ässät-IFK matsissa joku lähtee suihkuun.

3. Blues
- Todellinen yllätys itsellenikin. Käyn usein Bluesin kotimatseissa, ja vaikka kannatankin aina vastustajaa, on siellä mukava käydä.

4. SaiPa
- Sympatiat puolella.

5.-12. Muut
Ei kiinnosta kauheasti.

13. Lukko
- Joskus meinasi nousta jopa sijalle 12, mutta ei sittenkään.
Tappio Lukolle tai voitto siitä ei ole mitään erikoista. Vähiten kiinnostava joukkue koko liigassa.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
1. JYP (Ooh)
2. Lukko
3. Ilves
4. Tappara
5. HPK
6. SaiPa
7. Blues
8. Jokerit
9. TPS
10. HIFK
11. Kärpät
12. Ässät
13. Pelicans
 

Miguel

Jäsen
Pelicansin takana ei ole mitään selvää kakkosta, vaan sympatioitani keräävät joukkueet vaihtelevat lähes kausittain, osittain pelaajaliikenteen takia. Lisäksi sarjatilanteen mukaan tulee toivottua tietyille joukkueille tappioita/voittoja. Siispä tyydyn jonkinlaiseen kastijakoon tämän hetken mieltymysten perusteella.

Suosikki:
Pelicans - Johdonmukaisesti asuinpaikan perusteella. Peleissä aloin käydä joskus noin 7-vuotiaana.

Sympatiaa:
Tappara - Ei negatiivista sanaa
SaiPa - Jokin sisälläni kannusti SaiPaa häntäpään taistelussa viime kaudella. Lappeenranta on mukava kaupunki.

Ei pahaa muttei niin hyvääkään:
Jokerit - Käyttää paljon rahaa, mutta eihän varakkuus ole heidän vikansa. Toisinaan ärsyttää, mutta herättää silti myös sympatiaa.
HPK - Hienoa hyökkäysvoittoista peliä, mutta turhan vaikea paikallisvastustaja:).
Ilves - Ei oikein mitään tunteita tätä perinteikästä seuraa kohtaan.
HIFK - Muuten ihan OK, mutta ylilyönnit ja [provo] taitokiekon ystäville kitisevät fanit ärsyttävät
Lukko - Hyvää juniorityötä ja viisasta taloudenpitoa ainakin viime kaudella. Kuitenkin aika väritön.
JYP - Ennen mielestäni todella tylsä, mutta viime kausi nosti hieman osakkeita. Muuten positiivinen joukkue, fiksua pelaajapolitiikkaa.

En pidä:
TPS - Jotenkin tähän on päädytty. Jortikka ainakin saa/sai minut vihaiseksi. En ole kuitenkaan täysin anti-Turku- ajattelija.
Blues - Rahaa ilman tulosta
Ässät - Tarkistakoon tilinsä ja miettiköön tarkemmin pelaajapolitiikkaa.
Kärpät - Useiden lahtelaisten tavoin suorastaan rakastan Kärppiä. Tämä juontaa juurensa divari- ja karsinta-aikoihin.
 

1Euro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Miguel

Ässät - Tarkistakoon tilinsä ja miettiköön tarkemmin pelaajapolitiikkaa.

Tämän tasoisia juttujako nyt sitten saadaan jatkossakin kuunnella, kaikesta huolimatta?
 

n0lla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Espoon Oilers
En pistä mukaan mitään perusteluita, mutta tällainen on listani:

1. Blues
2. HIFK
3. HPK
4. Kärpät
5. TPS
6. Lukko
7. Jokerit
8. Ässät
9. Tappara
10. Ilves
11. Pelicans
12. SaiPa
13. JYP
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
1. Hifk
2. Blues (mukava halli, kiva käydä peleissä)
3. Jokerit (vanha paikalliskilpailija)
4. Tappara, Tps, Ässät, Ilves (ne perinteiset vastustajat)
8. Kärpät, Hpk (vähän erottautuneet HMV-massasta)
10. Jyp, Saipa, Pelicans, Lukko (vähän liian HMV usein)
 

tumpelo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko (ja TPS) Sympatiat: UJK,Sport,Kärpät&SaiPa
Viestin lähetti 1Euro


Tämän tasoisia juttujako nyt sitten saadaan jatkossakin kuunnella, kaikesta huolimatta?

En usko, että yksikään liigaseura on puhtain jauhoin peleissä. Ässillä kävi tuuri ja parempi tuuri on käynyt muilla. Ainoa, joka on todistetusti jauhonsa liannut on Lukko ja olkoon niin, mutta asiasta ei enempää.

Mitä tulee tunteita herättäviin joukkueisiin niin... Oma järjestykseni taitaa kuvastaa pikemmin sitä, että minkä joukkueen kohtaamisia odotan kiivaimmin.

1. Rauman Lukko (ei ehkä enää niin tiukka tunnesidettä kuin mennävuosina) - luonnollinen valinta koti- tai vierasjoukkueeksi

2. TPS (nykyisenä turkulaisena on pakosti joutunut seuraamaan ja kyllä niitä aikoja on pakosti ikävä, jolloin seurassa kiekkoja vastustajien pömpeliin nakkelivat herrat S.Koivu ja J.Lehtinen. erikoismainintana vielä loistava "maalivahtiputki": Norrena, Hurme, Kiprusoff, Niittymäki... Lukko aina silloin tällöin yllättää kestosuosikit ja vie arvokkaat pisteet. rahaseura, joka pistää joskus rasittamaan, mutta hyvä se on rikkaammille näyttää pitkää kieltä...)
3. Porin Ässät (en ole koskaan joukkuetta vihannut, mutta en ole kovasti myöskään sympatioinut. joukkue oli paljon ikävämpi vastustaja yhdessä vaiheessa, nykyisellään ei enää aivan vastaavaa Rauma-Pori -taistelua ei taida olla. Lukolla on aina oiva mahdollisuus pisteiden nappaamisen Ässiltä)
4. Oulun Kärpät (ihastuin Kärppiin jo pienenä. 80-luvun alun joukkue oli joukkue vailla vertaa. myös ensimmäisen televisiosta näkemänä Lukko-Kärpät -matsi ajoittuu Kärppien mestaruusvuodelle. televisiomatsin Lukko voitti 6-4. edelleen samaa nostalgiaa joukkueessa ja olihan joukkue tärkeä 90-luvulla, kun heidän junioreitaan siirtyi etelämmäksi pelaamaan liigaa Lukkoon. harmittavan usein tulee takkiin, mutta se annetaan anteeksi)
5. SaiPa (itärajan sputnikit kuuluvat niihin joukkueisiin, joiden hienoja pelipaitoja ihailin joskus lapsena. kaupungissa pelasi silloin aikamoisia liigalegendoja ja ihastuin heidän kauttaan joukkueeseen. toivotin iloissani joukkueen takaisin liigaan aikanaan. pisteet menevät harmittavan usein Saipalle, vaikkei aivan niin hyvä olekaan nykyisellään)
6. HPK (kiehnäsi 80-luvulla divisioonan ja liigan väliä, tiputti aikanaan Lukon liigasta pudotakseen itse seuraavana vuonna. on kuulunut koko liigauransa ajan niihin pieniin sinnittelöihin, joka on valanut uskoa myös Lukon menestykseen ja toisinpäin. valitettavasti ehkä ikävin vastustaja, mutta pienten paikkakuntien kohtaaminen kiinnostaa aina)
7. HIFK (herättää tunteita ja nostalgioita. joukkue on aina paha ja helsinkiläisistä seuroista se perinteisempi. paljon nimimiehiä on kulkenut joukkueen läpi, nykyisellään joukkue on tehnyt hieman samantyyppistä työtä kuin Lukko, mutta silti sillä on takanaan enemmän pääomaa ja talousalue on suurempi. kunnioitettavaa. tasaisia vääntöjä usein, voittaja voi olla kumpi vain)
8. Pelicans (oikeammin kaipaan sitä aikaa, jolloin joukkue oli vielä Kiekko-Reipas ja joukkueessa hyökkäili mm. sellaisia herroja kuin veljekset Hakulinen. Lahden ja Rauman välillä on nähty myös jonkin verran pelaajavaihtoa, tosin enemmän Rauman suunnasta poispäin. on Pelicans-aikana ollut pikemmin persoonaton, eikä siksi enää aivan niin suurta arvostusta saa osakseen kuin aikanaan sai)
9. Tampereen Tappara (vei Lukolta mestaruuden -88 ihan oikeutetusti. joukkueella on pitkät perinteet, joita pitää kunnioittaa ja samoin joukkue yhdessä vaiheessa omasi aivan pitelemättömän kaksikon: Jutila - J.Ojanen. mielellään näen Lukon ottavan pisteet joukkueelta, mutta niin käy aika harvoin)
10. Jyp (Lukon divarikaudella Jyp teki vahvaa työtä liigapaikan eteen ja nousi seuraavalla tai sitä seuraavalla kaudella liigaan ja on pysynyt siellä. ikävä vastustaja, samanmoista liukasta ja nopeaa peliä kuin Lukolla, muttei enää kuulu arvostuksessa niin korkealle kuin ehkä aivan tuon divisioonasta nousun jälkeen. kilpailu on aina kovaa ja jossain vaiheessa Lukko napsi helppoja pisteitä, vaan ei enää)
11. Jokerit (rahaseura viimeisen päälle. ostanut Lukolta tärkeitä pelaajia kesken kauden ja ärsyttänyt liiketavoillaan. hakee vain menestystä, joka on tietysti hyvän yrityksen tunnusmerkki, mutta jäänyt siksi aika kylmä ja persoonaton (tai hjalliksen näköinen) mielikuva joukkueesta. pienen joukkueen on hyvä antaa isolle nenään, mutta muutoin en joukkueiden kohtaamista odota)
12. Tampereen Ilves (tupsukorvat eivät ole herättäneet mitään kovin ihmeellistä. Myllys siirtyi Ilveksestä Raumalle, samoin Mika Nieminen... pelaajavaihtoa, mutta Ilves ei kuulu niihin joukkueisiin, joiden kohtaamista odottaisin... pisteitä tulee ja pisteitä menee)
13. Espoon Blues (ei sykähdyttänyt edes silloin kun Lukko vielä vei joukkueelta käytännössä katsoen kaikki pisteet. viime vuosina joukkue on parantunut ainakin paperilla, mutta ei ole siitäkään huolimatta saanut minun sympatioitani. rahalla voidaan tehdä joukkue, mutta sielu puuttuu ja ehkä Bluesin tapauksessa pitkät perinteet, joita joissain toisissa seuroissa arvostan)
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
1. TPS - The One and Only. Pikkupojasta saakka SE seura, ei koskaan mitään vaihtoehtoja.

2. SaiPa - ystävyyssuhteiden takia saa osakseen positiivista huomiota ja muutoinkin arvostusta.

3. Lukko - vähän niin kuin pikkuserkku, kun on tuossa vieressä. Toivon seuralle menestystä, Raumalla on ollut mukavaa seurata Lukon ja Tepsin pelejä paikallisten kanssa.

4. Kärpät - hyvä juniorityö, mukavat fanit, joiden kanssa on tullut väännetyksi juttu jos toinenkin. Kova kiire huipulle, onnea yrityksessä! Fanaattista väkeä.

5. Jokerit - Hjalliksen ihmetempun edessä Oloneuvos ottaa lakin päästä ja kumartaa. Miinukselta huipulle, saavutus ilman vertaa suomalaisessa urheiluhistoriassa. Parhaimmillaan nautittavaa kiekkoa ja hyviä vääntöjä niin Elyseellä kuin Kivikylässäkin.

6. HPK - herättää hyviä fiiliksiä pelaamansa vaudikkaan taitokiekon takia. Vastustaja, joka ei Elyseelläkään ole lähtenyt peruuttelemaan. Joukkue Lintumäen joka vuotinen mestarinäyte, uskomattoman hyvää pienellä budjetilla!

7. Tappara - faneille jääkiekko lähes uskonto. Asiantuntevaa porukkaa, jolla on kova halu ottaa kesälläkin grillimakkara tikun päähän, onko kahvaaminen jo verissä? ;) Edellis kevään finaaleissa paljon mukavia juttutuokioita.

8. HIFK - vieraspeleissä mökää huomattavasti enemmän kuin järkeä ja joukossa suuri illuusio omasta ylivertaisuudesta. Tuopin ääressä ilman porukan tuomaa ramppikuumetta kuitenkin mukavaa ja fiksua väkeä. Pelityyli, josta en voi sanoa pitäväni. Hienot peliasut.

9. Ilves - käynyt Turussa lähinnä pyöritettävänä. Sanotusta syystä fanit hiljaisia, joten en omaa heistä oikein käsitystä. Seuralla takana hieno ja menestyksekäs historia, upea logo.

10. Ässät - pääsevät toivottavasti ylös kurimuksestaan. Paikallisottelut vuosia sitten olivat hienoja ja tasaisia vääntöjä, niitä on ikävä täälläkin. Mukavia faneja, joiden kanssa on joskus tullut otetuksi olut jos toinenkin.

11. Pelicans - sarjassamme ulkolaisia nimiä markkinoinnin vuoksi. Ei oikein suolainen sikä makea viime kautta lukuun ottamatta.

12.Blues - resursseja vaikka mihin, kunhan oikeat miehet saadaan töihin. Hieno halli ja peliasu. En oikein ymmärrä ulkolaisen nimen logikkaa meidän oloissamme. Identiteettikriisi.

13. Jyp - Tapparan pelaajareservi ja kahvakiekon mestari. Muutoin ei juuri tuoksu eikä maistu. Tekee arvokasta työtä kuitenkin omalla alueellaan.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Joo... Nämä joukkueet ovat tosiaan siinä järjestyksessä mitkä herättävät tunteita.

1. Ässät, kotikaupungin joukkue. Pelejä tuli seurattua jo isän mukana ihan pienestä pitäen. Viimeisellä mestaruuskaudellakin, mutta ymmärrettävästi 4-vuotiasta ei ihan niihin ratkaisupeleihin otettu mukaan. Nyt olen yrittänyt omia lapsiani viedä peleihin. Vanhin ei oikein välitä, mutta keskimmäinen lähtee aina mukaan kun kysyn.

2. pitkän raon jälkeen. Kyllä se on se HooIiÄfKoo. Ässien ja IFK:n kohtaamiset ovat aina olleet värikkäitä. Pelityyli on yleensä ollut samankaltainen Ässien kanssa ja suurin osa faneista on tosi fiksuja kavereita.

3. Kaipa se kuitenkin se lukko on. Ilman niitä ei olisi paikallismatseja. Eikä kinasteltavaa töissä. Ehkä joku Westcoast lightning olisi ottanut 90-luvulla pari mestaruutta, mutta silti Ässät-lukko ja Pori-rauma asetelmat ovat tärkeitä.

4. TPS, samat sanat pätevät osittain kuin lukkoonkin. Turussa on vaikea voittaa, mutta siellä on hienoa voittaa.

5. Jokerit herättävät tunteita kaikkialla, vieraskentillä kuitenkin pääosin negatiivisiä...

6. Tappara oli se 70-80 luvun taitteen paha peikko, mutta nykyisellään herättää tunteita lähinnä pelityylinsä mukaan.

7. HPK, sympaattinen pikkuseura. On aina hienoa katsoa kerhon rimpuilua isompiaan vastaan.

8. Kärpät, pohjoisen petolauma. Pudottiin joskus samaan aikaan. Ässät tuli heti takaisin mutta Kärpät kärsi pahan pelaajakadon ja sai kovasta yrityksestä huolimatta noustua vasta pari kautta sitten.

9. Ilves, on ollut viime aikoina Porissa tasaisen huono vierailija. Perinteitä on, mutta kotihalli ollut ainakin minun vierailuillani kuin kirkko.

10. SaiPa, Idän jättiläinen. Tällä hetkellä alamaissa, mutta A-junnutkin osoittivat viime kaudella SaiPan venymiskyvyn.

11. Blues, kiinnostaa lähinnä Detroityhteyksien takia. Tuli oikeastaan tyhjästä kymmenen vuotta sitten mutta ihan hienoa työtä Espoossa on tehty. Liiaksi kuitenkin rahajoukkueen leima.

12. Pelicans, nyt on nimi pysynyt jo muutaman kauden samana. Tunnettiin ennen putoamistaan 90-luvulla niin monella nimellä että äly hoi. Jos meillä on nyt talousvaikeuksia niin Lahdessa niitä on ollut koko ajan. Minun silmissäni vieläkin Reippaan heittopussimaine, anteeksi vaan.

13. Jyp, ei ole koskaan esittänyt mitään. HMV vaikka muutamat fanit ovatkin näyttäneet täällä olevansa vähän värikkäämpiä. Jypin sija ei johdu provosoinneistanne vaan ihan puhtaasti siitä että liigassa on 12 kiinnostavampaa joukkuetta.
 

Shane

Jäsen
1. JYP
2. - 4. Pelicans, Kärpät, SaiPa (persoonallisia "JYPin tapaisia" joukkueita)
5. HIFK ("isoista" joukkueista perinteikkäin ja värikkäin menestyksestä riippumatta)
6. HPK (mukava pikkujoukkue, mutta vähemmän mukavat kannattajat)
7. - 10. Tappara, Lukko, Ilves, Ässät (tasaista massaa, ei sytytä suuntaan eikä toiseen)
11. TPS (olisi ilman viimekeväisiä sopupelejä ja muita pelleilyjä kuulunut tuohon edelliseen kategoriaan)
12. Jokerit (raha määrää, mutta hitusen verran omaakin juniorituotantoa)
13. Blues (tästä joukkueesta en ole ikinä keksinyt mitään hyvää sanottavaa, kuin huono vitsi koko joukkue)
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En halua tehdä tarkkaa listaa, koska tilanne kärjen takana vaihtuu kausittain. Osaan joukkueista suhde on myös hieman ristiriitainen...

1. Tappare - Luonnollisesti!!! (kohta 30 vuotta)

2. Ilves - En asu (enää) Tampereella, joten nyt voin vilpittömästi pitää kaikkien Manselaisten puolta.

3. Blues - Yllätyskö? Niin, se on se "pienin" pääkaupunkilaisista...

4. Kärpät - Suvusta löytyy yhteyksiä Ouluun, sekä ylimääräiset sympatiat pitkän divaritaivalluksen ansiosta.

Sitten ne vaikeat:

Jokerit - Oli pitkään 80 -luvulla kakkossuosikkini! Vielä 92 mestaruuden heille soin, sen jälkeen yletön menestys ja rahalla mässäily on johtanut siihen, että yleensä nykyään toivon Jokereille tappiota (paitsi TPS:ää vastaan).

HIFK - Perinteikäs, vahva imago! Minulle "Rakkain" vihollinen! Punapaitojen lyömisessä on aina oma hohtonsa - vaikka Tamereella pelaavatkin nykyään valkoisissa... (Tappara-HIFK -peleissä tulisi poikkeuksellisesti antaa vierasjoukkueen pelata punaisissa, Tappara voisi aivan hyvin käyttää valkoisia pelipaitoja.)

Pikkuseurat - Toivon menestystä aina sille joukkueella, joka kyseisellä kaudella onnstuu ylittämään odotukset. HPK on siihen pystynyt kaikkein useimmin. Muuta saavat odottaa sympatioitani seuraavaan vuoteen...

TPS - Ei millään pahalla, mutta turkulaisille toivon tappiota aina, jos vastassa on Suomalainen joukkue! EHL:ää oli mielenkiintoista katsoa, kun kerrankin saattoi iloita TPS:n maalatessa... Ehkä jos TPS tarpoisi seuraavat 5 vuotta suossa, alkaisi sääli pikkuhiljaa heräätä!
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Jyp ja sitten kaikki muut. Yksikään muu joukkue ei ole minun silmissäni toista värikkäämpi ja hallilla jumbojoukkue kiinnostaa yhtä paljon kuin kärkijoukkue.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
1.Tappara - Sydämen asia!

2. Kärpät - Oululaisjoukkue on aina herättänyt sympatiaa. Kärpät pelaa tunteella.

3. HIFK - Ylivoimainen suosikkini pääkaupunkiseudulta. Toivon aina punaisten voittoa, kun pelaavat narreja ja bluussia vastaan.

4. JYP - Melko hyväsydämiset fanit (yleensä). Hallissa hieno fiilis ja katsomossa keskitytään omien kannustamiseen.

5. HPK - Olisi listassa korkeammalla, jos valmentajana ei olisi kaikkien tusinavalmentajien äiti Jukka "neiti" Jalonen.

6. SaiPa - Peli ikävää katseltavaa vieraskaukalossa. Mutta ei herätä mitään vihamielisiä tunteita.

7. Pelicans - Väritön, mutta ei vastenmielinen.

8. Lukko - Länsirannikon lämminhenkisin.

9. Ässät - Patapaitojen hulluus on kadonnut jonnekin. Herätti kymmenen vuotta sitten paljon enemmän tunteita.

10. TPS - Turussa ei vastustajaa kovin korkealle arvosteta. Pelaa melko väritöntä, vaikkakin välillä tehokasta kiekkoa.

11. Jokerit - Vielä pari vuotta sitten olisi ollut listan hännillä, mutta on vähän kiillottanut imagoaan. Pidän Summasesta valmentajana.

12. Ilves - Jos on Tappara-fani, ei Ilveksestä voi mitenkään pitää.

13. Blues - SM-liigan rasittavin seura. Ei omaa imagoa, ei mitään! Lähes ainoastaan vastenmielisiä tunteita. Eivätkä tunteet ole siis Blues-faneja kohtaan, vaan itse seuraa.
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Heitetään nyt sitten tälläinen ja aika fiilispohjalta.

1. JYP
2. TPS
3. HIFK
4. Tappara
5. HPK
6. Pelicans
7. Blues
8. Jokerit
9. SaiPa
10. Lukko
11. Kärpät
12. Ilves
13. Ässät
 

kipa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Philadelphia Flyers,Arsenal
1.Ilves
-Siitä asti kun pikkupoikana näin ensimmäisen Ilveksen pelin ja siellä sellaiset taiturit kuin Jalo,Helminen ja Summanen olen ollut ilvesläinen.

2.Tappara
-Rakas paikallisvastustaja,jota vastaan Ilves on pelannut monia unohtumattomia otteluita.

3.HPK
-Pelannut monta loistavaa kautta melko pienellä budjetilla.Ihailen heidän hyökkäävää pelityyliänsä.

4.Pelicans
-Viime kausi niin hyvä,että nousi tällä listalla näinkin korkealle.Muuten ei oikein mitään tuntemuksia tästä seurasta.

5.Saipa
-Ei positiivista eikä negatiivista sanottavaa.

6.Lukko
-Vuonna 1988 vihasin tätä joukkuetta yli kaiken sen pudotettua Ilveksen "unelmajoukkueen" välierissä.Nykyään aika neutraalit tuntemukset.

7.Kärpät
-Kattellaan nyt minkälaisen lennon pohjoisen joukkue saa päälle,ehkä sitä mukaa nousee tai laskee tällä listalla.

8.Jokerit
-Jaaha,Hjalliksen saavutuksia ja tekoja jääkiekon saralla ei voi kuin ihailla.Pelaajamateriaali vuodesta toiseen ärsyttävän hyvä.

9.Ässät
-En oikein tiedä mikä siinä on,mutta en ole ikinä patapaidoista pitänyt.

10.Blues
-Raha ei tuo aina menestystä!

11.Jyp
-On kyllä tuottanut hyviä pelaajia vuosien varrella,ainakin Tapparalle."Kahvakiekon isän" titteli kuitenkin suuri miinus.

12.HIFK
-Ikinä en ole tykännyt tämän seuran pelityylistä,joka on tuottanut lukuisia ylilyöntejä vuosien varrella.Ilveksen pelatessa heitä vastaan on minulla ainakin katsomossa erikoislatausta.

13.TPS
-Turku on kyllä hieno kaupunki,mutta Tepsi...Vuonna 1985 makee mestaruus Ilvekselle turkulaisten nenän edestä,mutta 1990 kävi vähän huonommin.Ja sitten on vielä Jortikka...
 
Vaikka kaikki seurat ovat ihan sympaattisia jollakin tavalla, niin pystyn silti erottamaan joukosta selkeästi miellyttävimmän ja epämiellyttävimmän vaihtoehdon, eli sijalle 1. menee JYP ihan puhtaasti maantieteellisistä syistä ja sijalle sijoittuu 13. Blues. K-Espoo oli oikein kiva seura, mutta nyt espoolaisilla on liikaa rahaa. Eli olen ainoastaan katkera ja kateellinen köyhän seuran köyhä fani, siinä Blues-antipatioideni syy. Ei Blues siltikään nyt ihan vihamaisia tunteita minussa herätä.

Yleisesti vihatuinta joukkuetta eli Jokereita ei jaksa enää inhota, siihen hommaan olen jo kyllästynyt. Nykyään Jokerit onkin semmoinen leppoisa joukkue, joka tekee huvittavia ja mielenkiintoisia hankintoja joka kaudeksi.

HIFK on aina ollut hauska joukkue jo pelkästään seuraa ympäröivien kummallisten legendojen vuoksi. Ja HIFK:issä on pelannut koomisia, mutta kyvykkäitä pelaajia, kuten Karalahti ja Jokinen! Siitä pisteet heille.

TPS miellyttää tällaista henkistä turkulaista ihan jo vaan pelkästä periaatteesta.

Loput joukkueet ovat sitten ihan semmoisia jees-tason porukoita.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
1. KÄRPÄT!!!!!!!!!!!
2. Tappara
3. HIFK
4. Ässät
5. HPK
6. Ilves
7. Saipa
8. Lukko
9. Jyp
13. TPS
13. Pelicans
13. Blues
13. Jokerit

Neljä viimeistä joukkuetta listallani ovat saman"arvoisia", joten kaikille sijoitus 13:D :D :D
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Älköön kukaan sitten ottako palkokasveja nenään... =)

1. Se Joka On Ainoa Oikea:

SaiPa
Ei varmastikaan tule yllätyksenä? Kotikylän poikien touhuja on tullut seurattua jo jokunen vuosi, vaikka olen jääkiekon saralla "myöhäissyntyinen", niin olen kuronut mielestäni faniutta kiinni varsin hyvin. Tämän joukkueen mukana noustaan ja upotaan, se määrää sen tahdin millä hengitetään ja millaiset fiilikset ovat pelipäivinä loppuilta ja ehkä seuraava päiväkin, ei ole muita jumalia kuin SaiPa, aamen!

2. Ne Jotka Ovat Sympaattisia:

Ilves
Joukkue joka pienenä kuulosti nimensäkin puolesta niin kiehtovalta. Muutamista pienistä katkerista SaiPalle aiheutetuista takaiskuista huolimatta Ilves on pelillisesti ihan miellyttävä ja legendaarinen joukkue, Raipekin on aina Raipe vaikka voissa paistais... ajatteli miehestä mitä vaan, jaksaa huvittaa.

TPS
Vaikka kolme peräkkäistä mestaruutta teki SM-liigasta hetkeksi tylsän paikan, niin totuudennimissä ne tuli suurimmaksi osaksi demonisia voimia vastaan. TPS on kiitettävästi tuonut hyvää materiaalia SM-liigaan myös.

Kärpät
Pohjoisen jengi tuo jotain ihan omanlaista mukanaan. Olen kunnioittanut Kärppiä (hieman vastentahtoisesti, mutta kuitenkin) siitä asti kun tekivät "saipat" eli pudottivat narrit pleijareiden ekalla kierroksella.

3. Se Jota Rakastaa Vihata:

Pelicans
Oikea tylsyyden huippu, mutta toisaalta se ns. "paikallisvastus" SaiPalle minun aivoituksissani, eli tietty kiintymys löytyy. Asustelin kolmisen vuotta Lahdessa ja useimmat Pelicans-SaiPa ottelut tuli siellä nähtyä, niin hyvässä kuin pahassa.

4. Ne Jotka Ovat Samantekeviä:

Lukko
Ikävää peliä ja ei mitään väriä minulle (hajuton ja mauton?). Toki kilpakumppani ja usein samojen sijoitusten havittekija, siksi tappiot Lukolle saavat hiukan kiehumaan.

Tappara
Sen verran hyvin pelannut viimevuosina, ettei naurakaan enää voi. Kuitenkin sellainen epäonnenlintukin että välillä on pakko hymähtää.

Ässät
Iso "lukko". Lukon pahempi isoveli joka on toisinaan ollut SaiPan niitä kovempia kilpakumppaneita. Tietyllä tavoin ärsyttävä pröystäillessään vanhoilla meriiteillään. Yleensä kuitenkin hyvä hätävara jos SaiPalla menee huonosti "mutta niin menee Ässilläkin".

Ne Jotka Edustavat Suurinta Pahuutta (Demoniset Voimat):

HPK
Vuodesta toiseen jaksaa ärsyttää samalla tavoin. Jostain käsittämättömästä aarrearkusta jaksaa vuodesta toiseen kahmia itselleen huimat vahvistukset, vaikka budjetti näyttää pieneltä. Juottanut muutenkin katkeraa kalkkia liian usein (tulevalla kaudella nähdään!).

JyP
Pieni hikinen pinko, joka osaa iskeä aina ikävästi SaiPan jään alle. Tuntuu myös aina repivän hyviä ulkomaalaisapuja jostain, pienestä budjetista huolimatta.

Blues
Ostojoukkueiden uusin kärkinimi ollut viimevuosina, tavalla joka närästää. Oikeastaan lähes sympaattinen kuitenkin siinä että osaa mokata vuosi vuoden jälkeen vaikka millä miehistöllä. Heh.

HIFK
Murjova HIFK ei ole aiheuttanut muuta kuin pelon ja inhon väristyksiä vuosi vuoden jälkeen, rumalla meiningillään. Ne monet isonumeroiset tappiot HIFK:ta vastaan ovat jättäneet jälkensä. Paita on kyllä siisti, pakko myöntää.

Jokerit
Nimensä veroinen. Kieltämättä värikäs yhdistelmä, mutta tyyli on kaikkea muuta kuin herkullinen, mr. kaupallisuus. Viihdyttävä joukkue SaiPaa vastassa, varsinkin jos SaiPa voittaa, koska euforisempaa tunnetta ei voi ollakaan kuin narrien tappio. Vahingonilo Jokereita kohtaan on parasta ja suorastaan perinne.
Muistan ikuisesti Jokereiden tappion play-off sarjassa 98-99... =)
 

Miguel

Jäsen
Viestin lähetti 1Euro


Tämän tasoisia juttujako nyt sitten saadaan jatkossakin kuunnella, kaikesta huolimatta?

Olisi pitänyt muokata ilmaisua, sillä oikeastaan tarkoitukseni oli ilmaista minkä takia osittain Ässät on listani häntäpäähän joutunut. Ja enhän minä Pelicans-fanina ole mikään luennoimaan taloussotkuista. Itse asiassa nostan hattua Ässille siitä, että uskaltavat kokeilla Mestis-jyriä liigassa, ja suunta näyttää muutenkin paremmalta siellä.

Mutta siltikään en pidä Ässistä.
 

Honug

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
1. SaiPa (On aina ollut ykkönen.)
2. Kärpät (Bäckström.)
3. HPK (Pelaa vauhdikasta ja yleisöön menevää kiekkoa.)
4. Tappara (Vastustajana ärsyttää usein..)
5. Pelicans
6. HIFK
7. Jokerit (Machuldan ansiosta nousi hieman..)
8. Blues
9. TPS
10. Ilves
11. Lukko
12. Jyp
13. Ässät
 
Viimeksi muokattu:

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
1. Ilves (the one and the only)


2. HIFK (perinteet rocks)
3. TPS (pitkälti Jortikan ansiosta, jo edellisen vierailun ajoilta)
4. Saipa (sympaattinen pikkujoukkue)
5. Ässät (porilaista hulluutta perkele)
6. Lukko (perinteinen kiekkoseura)
7. Jokerit (Hjallis on luonut hienon "dynastian")
8. Kärpät (Reksa)
9. JYP (vanha kahva-tausta painaa liikaa)
10. HPK (perunateatteri ry)
11. Pelicans (väritön, hajuton, mauton, perinteitön, rahaton)
12. Blues (sama kuin edellinen paitsi että rahaa on liikaa)
13. Tappara (kuka täysijärkinen suostuu pelaamaan porkkanan värisissä housuissa?)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös