Joukkueen rakennus kaudelle 2015–2016

  • 691 166
  • 3 856

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Onko jollakin tarkempaa tietoa, miten kapteeni on valittu? Onko valinnan suorittanut valmentaja vai pelaajat? Kiilholman täytyy ainakin nostaa tasoaan, koska joutuu roolissaan valokeilaan.

Ilmeisesti Juha on sitten mukava tyyppi pukukopissa&kaupungin riennoissa, sillä kaukalossa tapahtuvien asioiden perusteella häntä tuskin on kapteeniksi valinnut pelaajisto saati valmennus.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Kiilholman valintaa kapteeniksi hämmästelen kyllä minäkin.

Viime peleissä ollaan jouduttu tiivistämään kolmeen ketjuun tappiotilanteissa, kun neljään ei yksinkertaisesti riitä hyökkäysvoimaa. Miten olisi Samuli Virkkunen? Mies nimittäin iski kolme maalia kun Karhu HT kävi nappaamassa pisteet Forssassa. Kustannuksia tästä kokeilusta ei hirveästi tulisi ja junnuissa sekä myös mestiksessä nakutti mukavasti maaleja, joten potentiaalia olisi ja leveyttä maalinteko-ongelmaan kaivattaisiin, ettei se olisi pelkästään nuorten vastuulla. Osa tietysti tuomitsee ajatuksen tuoreeltaan, kun kyse on kuitenkin Suomi-sarjan kiekkoilijasta. Virkkusen ura tavallaan katkesi Vaasassa pahaan loukkaantumiseen ja pitäisi tietysti tietää, onko hänellä edes halua enää pelata ammatikseen. Virkkunen täyttää 25 vuotta marraskuussa, joten ikä ei ole vielä mikään este uudelle yritykselle.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Jotain joukkueen tilasta kertoo sekin, että kapteeniksi nimitettiin Kiilholma!...

Kertoo ja paljon joukkueen tilasta ylipäätään tuo kapteenivalinnan kanssa sähläys!

En ymmärtänyt alkuunkaan koko kiertävä kapteeni ideaa.. kyllähän joukkueella mielestäni nyt selkeä kapu pitää olla, joka kantaa osaltaan vastuuta ja vie valmennuksen viestiä joukkueen suuntaan!

Tuskin asia niìnkään on, ettei yksikään pelaaja noita natsoja itselleen halua..? kunniatehtävähän tuo on.

Valmennuksen aivopieruja koko helvetin kiertävä capitano idea ja niitä aivopieruja riìttää toisensa perään sen verran, että alan oikeasti kyseenalaistamaan herrojen kompetenssia tehtäväänsä. Mm. Saarelan alivoimilla peluuttaminen on eräs asia, SBA:n & Grattonin rooli aluksi etc...periksiantamaton, osin typeräkin jääräpäisyys paistaa monissa. linjauksissa.

Vähintään samantasoiseen tulokseen päästäisiin urheilullisesti, vaikka me täällä JA:ssa koottaisiin ja valmennettaisiin Ässien joukkue..
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Vois Virkkusta ainakin kokeilla jos annettaisi vastuuta muualla kuin nelosketjussa. Kyllähän kaveri tietää miten maaleja tehdään. Sehän se isoin ongelma on viime peleissä ollut.

Kapteenitilanteen suurin ongelma oli Kuparisen ja Marjamäen loukkaantumiset. Matista piti tulla kapteeni, mutta kun kävi miten kävi. Masista piti tulla kapteeni Kuparisen toipilasajaksi, mutta taas kävi miten kävi. Kuka enää haluaa olla kapteenina...
 
josuk88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä kuulin että Kurpulle oli lupailtu kapteenin pesti jo sopimusta tehtäessä. Pelaajat sen sijaan olisi halunneet Uusitalon kapteeniksi ja siitä syystä otettiin kiertävä ensin ja nyt valmennuksen päätöksellä Kiilholma. Rocky on tässä perseilyssä lähteeni mukaan menettänyt täysin joukkueen arvostuksen mikä kyllä kävisi yhteen tämän hetkisen peli-ilmeen kanssa. Lähdettä on paljasta mutta luotettavana pidän.
 
Ja kävisi yhteen sen kanssa, kun rocky kiukutteli ilvesmatsin jälkeen toimittajalle. "Mistä te siellä tiedätte mikä henki meillä on. Ette te tajua mistään mitään". Toimittaja ei mielestäni lähetyksessä kysynyt hengestä mitään, uteluita taisi tapahtua jo ennen kuin kamerat kävivät.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Minä kuulin että Kurpulle oli lupailtu kapteenin pesti jo sopimusta tehtäessä. Pelaajat sen sijaan olisi halunneet Uusitalon kapteeniksi ja siitä syystä otettiin kiertävä ensin ja nyt valmennuksen päätöksellä Kiilholma. Rocky on tässä perseilyssä lähteeni mukaan menettänyt täysin joukkueen arvostuksen mikä kyllä kävisi yhteen tämän hetkisen peli-ilmeen kanssa. Lähdettä on paljasta mutta luotettavana pidän.

Ei jumankavita voi olla todellista!! Tämä toki selittäisi myös kiertävä kapteeni systeemin käyttöönoton, en nimittäin sinällään ihmettele vaikka Kuprulle tällaista olisikin etukäteen lupailtu. JOS tämä pitää paikkansa, niin sehän tarkoittaa että joukkueen ja valmennuksen välit ovat siis nyt jo **tuillaan..

Kautta on onneksi enää jäljellä mitättömät 55 ottelua..
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Vähintään samantasoiseen tulokseen päästäisiin urheilullisesti, vaikka me täällä JA:ssa koottaisiin ja valmennettaisiin Ässien joukkue..

No tätä samaa mieltä minäkin, ei se nyt niin vaikeaa voi olla. Ässät voisi olla ensimmäinen liigaseura joka antaisi fanien koota joukkue...hyvässä yhteisymmärryksessä keskenään.

Oikeasti kaikki täälläkin jo kesällä tunnisti, että kaudesta ei ainakaan helppo tule jossei hurmosta saada päälle ja lumipallo ala vyörymään oikeeseen suuntaan. Nyt alku on ollut vaikein mahdollinen ja ei näytä ihan hyvältä, nuorten otteisiin voidaan olla tyytyväisiä.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Paljon on asioita tehty varmaankin päin persettä, mutta en silti hirveästi moittisi peli-ilmettä. Kouvolassa painettiin kolmas erä yhtä maalia ja seuraavana päivänä pelattiin aivan tasapäisesti levänneen Saipan kotikaukalossa, mutta hävittiin erikoistilanteisiin. Molemmissa peleissä kolmas erä oli vahvaa pelaamista, kun porukkaa tiivistettiin ja ruvettiin tosissaan painamaan.
 
josuk88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei jumankavita voi olla todellista!! Tämä toki selittäisi myös kiertävä kapteeni systeemin käyttöönoton, en nimittäin sinällään ihmettele vaikka Kuprulle tällaista olisikin etukäteen lupailtu. JOS tämä pitää paikkansa, niin sehän tarkoittaa että joukkueen ja valmennuksen välit ovat siis nyt jo **tuillaan..

Kautta on onneksi enää jäljellä mitättömät 55 ottelua..

Niinpä! Tämä vastasi itselleni moneen kysymykseen. Rocky ilmeisesti pahasti aliarvioi Uusitalon arvostuksen pelaajistossa ja onnistui tällä sekoittamaan koko joukkueen pakan. Täysin älytöntä ja täysin turhaa. käteen jäi haluton kapteeni ja joukkueen jolta puuttuu täysin kunnioitus valmennusta kohtaan.
 
madeOFspade

Toikin asia olisi vielä korjattavissa. Rocky nostaa käden ylös ja myöntää joukkueelle että mokasi. Rocky vaan tuskin noin tekee.

Harmillinen tapahtuma muutenkin vaikeaan kauteen. Noh, kyllä tästäkin voi vielä nousta.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
..Kurpulle oli lupailtu kapteenin pesti jo sopimusta tehtäessä. Pelaajat sen sijaan olisi halunneet Uusitalon kapteeniksi ja siitä syystä otettiin kiertävä ensin ja nyt valmennuksen päätöksellä Kiilholma...

On aika vaihtaa valmennusta viimeistään kauden pãätyttyä.. Tuokkola & Suikkanen ovat ehdokkaita tuohon pestiin, utj. voi lähteä samalla ovenavauksella. Hallituksen tulee miettiä tarkoin seuraava utj. ja valinta on tärkeä ja se on tehtävä pian! Mieleeni nousee yksi nimi kenelle voisin tarjota kokonaisvaltaista Ässien GM:n pestiä. hän on Ilkka Sinisalo, joka nykyisin tarkkailee pelaajia Philadelphian nimiin.

Ässien ensikauden johto & joukkue voisi näyttää tältä: Tj: J.Hirsimäki, Gm: I.Sinisalo, Coach: K.Suikkanen, M. Kotkaniemi, P. Kaukoranta.

Lammikko-T.Redenbach-W.Coetzee
Marttinen-Vance

Kärki-Saarela-Ojamäki
J.Landry-Viljanen

Marjamäki-Kuparinen-Huovinen
Viitanen-Vuorisalo

Ahlgren-Saha-SBA
(Walli, Ruotsalainen)

Ahonen
Bernard
Kulmala
 
Viimeksi muokattu:

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jossittelun puolelle menee tämä kapteeniasia, enkä oiken jaksa näihin huhuihin uskoa ennenkuin asia tule julkisuuteen asianomaisten puolelta.
Jack of Spadesin visio sopisi kyllä mainiosti!
 
mjarkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No tätä samaa mieltä minäkin, ei se nyt niin vaikeaa voi olla. Ässät voisi olla ensimmäinen liigaseura joka antaisi fanien koota joukkue...hyvässä yhteisymmärryksessä keskenään.

Sellainen kausi on jo ollut, 2007- 2008. Meni tosi hyvin se kausi: Härkälä aloitti ja sitten Alpo
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Jossittelun puolelle menee tämä kapteeniasia, enkä oiken jaksa näihin huhuihin uskoa ennenkuin asia tule julkisuuteen asianomaisten puolelta.
Jack of Spadesin visio sopisi kyllä mainiosti!

Niin varauksellahan näihin "tietoihin" pitää aina suhtautua, mutta jotain eriskummallistahan tuossa kapteenin nimitysasiassa selkeästi on.

Enkä mitenkään vähättele Toivolan ja Rautakallion Ässien eteen tekemää työtä. Se 2013 mestaruus tuli aina ja ikuisesti Mikan kokoamalla jengillä sitä ei mikään muuksi muuta. Pekka taas on tehnyt tärkeää perustyötä valmennuspuolella ja ajanut rohkeasti Ässä-junioreita Liigaan sisälle. Koen että kivijalka Ässien mestaruudella tehtiin Rautakallion ekalla periodilla, jonka hedelmiä Karri korjasi ja nyt ajanut nykyiseen joukkueeseen useita nuoria!

Mutta aika aikaansa kutakin, Ässienkin on aika mennä eteenpäin uusin kujein uudistetun hallin myötä. Jos esim. Pata uusituin fasiliteetein pääsisi jossain vaiheessa mittaamaan CHL:n tasoa..
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä kuulin että Kurpulle oli lupailtu kapteenin pesti jo sopimusta tehtäessä. Pelaajat sen sijaan olisi halunneet Uusitalon kapteeniksi ja siitä syystä otettiin kiertävä ensin ja nyt valmennuksen päätöksellä Kiilholma. Rocky on tässä perseilyssä lähteeni mukaan menettänyt täysin joukkueen arvostuksen mikä kyllä kävisi yhteen tämän hetkisen peli-ilmeen kanssa. Lähdettä on paljasta mutta luotettavana pidän.

Sori nyt vaan, mutta en jaksa uskoa että Uusitalo olisi antanut hänen "kannattajiensa" sabotoida joukkuetta. Hän olisi ottanut joukkueen kokoon ja olisi käskenyt pelaajia keskittymään olennaiseen. Kuparinen olisi ollut tässä samassa rintamassa, kuvitelmat joukkueen sisäisestä hajoamisesta näiden kahden pelaajan johtamiin ryhmiin tuntuu varsin kaukaa haetulta. Kuparinen ei olisi tuossa tilanteessa suostunut kapteeniksi ja Uusitalo käskee porukat varmasti Kiilholman taakse.

Rocky on monissa tilanteissa jästipäinen valmentaja, mutta käsittääkseni joukkue arvostaa edelleen hänen vaatimustasoaan. Hän kaipaisi rinnalleen parempaa osaamista.
 
Konkariosasto oli kuulemma sopinut että kukaan ei ota natsoja mutta Ude oli kieltänyt tekemästä niin juuri siksi että ei olisi halunnut mitään sisäistä sotaa. Kuprun kantaa tähän en muuten tiedä kuin että natsat olisi tosiaan hänelle luvattu. Eikä kyse ole siis mistään Kupru vs Ude vaan joukkue vs Rocky.
 
Tähän minäkin uskon, eiköhän hyvät leaderit ajattele joukkueen etua.

edit. Jos konkarit on päättäneet, että kukaan ei ota natsoja on aika lapsellista touhua. Meinasiko he porukalla, että Ude saisi kauden päätteeksi vielä nostella kanada maljaa?

Saako Kapteeni jotain lisiä, vai miksi Kupariselle se olisi oikein pitänyt luvata?
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Konkariosasto oli kuulemma sopinut että kukaan ei ota natsoja mutta Ude oli kieltänyt tekemästä niin juuri siksi että ei olisi halunnut mitään sisäistä sotaa. Kuprun kantaa tähän en muuten tiedä kuin että natsat olisi tosiaan hänelle luvattu. Eikä kyse ole siis mistään Kupru vs Ude vaan joukkue vs Rocky.

Juurihan sinä väitit, että joukkue oli Uusitalon takana Kuparista vastaan. Ja väitteesi kapinasta, kapteenin natsoista kieltäytymisestä, kuulostaa varsin kaukaa haeltulta. Ässien joukkueessa on monia konkareita, joita Rautakallio kunnioittaa ja jotka olisivat puhuneet tämän asian selväksi. En vaan jaksa uskoa, että Uusitalo, Sammalkangas, Kuparinen, Marjamäki, Viitanen ja Kiilholma olisivat olleet niin lapsellisia, että olisivat lähteneet kiukuttelemaan alakoulu tyyliin. Jos tilanne todella on tämä, Rautakalliolla ei ole enää toimintaedellytyksiä.

Näitä tarinoita syntyy aina kun menee heikosti ja pettyneet kannattajat tietysti uskovat kaikki salaliittotarinat. Valmentajan ja joukkueen suhteet ovat lähes aina enemmän tai vähemmän hankalat, kaikkia ei voi miellyttää.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Näitä tarinoita syntyy aina kun menee heikosti ja pettyneet kannattajat tietysti uskovat kaikki salaliittotarinat. Valmentajan ja joukkueen suhteet ovat lähes aina enemmän tai vähemmän hankalat, kaikkia ei voi miellyttää.
Noinhan se menee. Jos olisi parikin voittoa takana niin ei täällä käytäisi näitä kapteenikeskusteluja tai puitaisi salaliittoteorioita.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Noinhan se menee. Jos olisi parikin voittoa takana niin ei täällä käytäisi näitä kapteenikeskusteluja tai puitaisi salaliittoteorioita.

Samoilla linjoilla, mutta haluan tarkentaa, että kyllä mä ihmettelisin kaikista pelaajista juuri Kiilholman valintaa kapteeniksi, vaikka KooKoo olisi perjantaina kaatunutkin.
 
josuk88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juurihan sinä väitit, että joukkue oli Uusitalon takana Kuparista vastaan. Ja väitteesi kapinasta, kapteenin natsoista kieltäytymisestä, kuulostaa varsin kaukaa haeltulta. Ässien joukkueessa.

Kuparistahan ei edes voitu harkita kun tuli tämä loukkaantuminen. Mihinkään vastakkain asettelun ei siis jouduttu. Mutta tuollainen keskustelu kuulemma on käyty harjoituspelien aikaan. Sitä en tiedä vaikuttiko se tähän kapteetirulettiin mutta sen tiedän että Uusitalo kielsi ketään kieltäytymistä.

Enkä väittänyt joukkueessa vallitsevan mitään kapinaa mutta Rockyn asema pelaajistossa ei ole kovin korkealla.

Spekulaatiota tämä tietysti on kun ei ole julkilausuttua mutta itse luotan tahoon mistä kuulin.
 
Kuparisen kanssa tehtiin sopimus keväällä ja jos hänen kanssaan on sovittu tässä vaihessa kapteenin roolista, tämä on kerrottu silloin myös Uusitalolle. Ja joukkue on varmasti tiennyt tämän jo kesällä. Eikä loukkaantuminen mikään este ole Kuparisen kapteenin tehtävälle, joku varakapteeneista hoitaa tehtävää sen aikaa kun Kuparinen on telakalla.

Kapteenin tehtävästä joukkokieltäytyminen on kapina, varsinkin kun se tapahtuu kokeneiden pelaajien taholta. Puhutaan todella suuresta epäluottamuslauseesta, jos valmentajan luottopelaajat (=kokenut kaarti) uhmaavat valmentajaa. Valmentajan toimintamahdollisuudet ovat todella vaikeat tuollaisessa tilanteessa ja seurajohdon pitäisikin vapauttaa päävalmentaja tehtävästään tuolloin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös