Joukkueen rakennus kaudelle 2014–2015

  • 662 561
  • 2 641

kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En nyt tiedä Kärjen tarkkoja kuntotaustoja, mutta on aika paljon väitetty, että ennen viime kesän "kunnolla treenaamista" olisi poika ollut jotenkin rapakunnossa. Ainakaan jos sen päätelmän tekee jonkun yksittäisen lausunnon perusteella.
Kärjen luistelu on parantunut paljon, mutta tarkoittaako se, että harjoittelu on ollut kunto-painotteista vai jotain muita ominaisuuksia kehittävää?

Jos nyt haetaan näitä kunnolla treenaananneita esimerkkejä, niin Granlund taisi treenata tosissaan vasta nhl:ssä ja Mikko Koivukin aloitti sen voimaharjoittelun aika myöyäisessä vaiheessa. Ja ihan hyvin nuo aikanaan jaksoivat Liigassa.

Mutta kuten sanoin, en Kärkeä tunne tai edes tiedä sen paremmin, jos Tosifanilla on jotain muuta infoa asiasta, kuin pätkä haastattelua, niin homma on selvä.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Saarela on ollut myös loukkaantuneena, eikä välttämättä ole täyspainoisesti pystynyt harjoittamaan fysiikkaansa.
No Kärki on kuulopuheiden ja viime kevään perusteella ottanut kesäharjoittelun vasta ensimmäistä kertaa tosissaan. Sen puolesta voisivat olla aika lähellä samaa tasoa. Tiedä sitten näistä. Pääasia että rauta nousee ja sperma lentää, on joku viisas joskus sanonut.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei se MustatKortit ole toivon ja uskon asia kuin kenties kannattajan näkökulmasta, vaan kovan työnteon ja peliajan yhteisvaikutus, että nuoret pelaajat kehittyvät. Joukkueet menevät loppukautta kohden pelillisesti eteenpäin kyllä, mutta niin menee Ässätkin...

Ei kait tässä kukaan kyseenalaista nuorten hienoa esiinmarssia? Tilannehan on mahtava koko joukkueen ja meidän kannattajienkin kannalta.

Lähinnä tässä on puhuttu siitä hypoteettisesta tilanteesta, että JOS joukkueen top1- laituriksi hankittu kaveri ei pysty pelaamaan pitkiin aikoihin, niin sitten varmasti on järkevää hankkia joku tilalle. Olen TosiFanin linjoilla, voidaan vetää vaikkapa verorajaan asti ilman uusia nimiä. MUTTA jos Ryanin paluu entisestään venyy, niin sitten pitää jo puhelimen soida ja faksin laulaa.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Ei kait tässä kukaan kyseenalaista nuorten hienoa esiinmarssia? Tilannehan on mahtava koko joukkueen ja meidän kannattajienkin kannalta.
Lähinnä tässä on puhuttu siitä hypoteettisesta tilanteesta, että JOS joukkueen top1- laituriksi hankittu kaveri ei pysty pelaamaan pitkiin aikoihin, niin sitten varmasti on järkevää hankkia joku tilalle..
Entä jos.. hypoteesissä esim. Kärki vastaa luottoon ja paukuttaa kovat tehot? Oletko tässä tilanteessa yhä valmis hankkimaan “vahvistuksen” tai pudottamaan hänen pelipaikkansa alemmaksi Ryanin tieltä? Jos näyttää, että nämä nykyìset koostumukset toimii, niin hölmöläisten hommaa on alkaa niitä hajottamaan. Saikulta palaavat pelaajat hakekoot vauhtia alemmista ketjuista. Mutta mennään nyt vähän pidemmälle kautta otantapohjassa kuin paria peliä.. Rocky on vanha kalstaani, joka ei pienistä notkahduksista pelaajillaan lottoa.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jack of Spades kirjoitti:

En oikein ymmärrä miksi hoet tätä, tuskin kukaan sotkee toimivia ketjuja. On vaan hyvin epätodennäköistä, että Kärki tai Viljanen pystyisivät säilyttämään huipputasonsa läpi kauden ja tästä syystä seuralla pitäisi olla suunnitelmat heidän varalleen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

No ei tietysti siinä tapauksessa, että Kärki vain jyrää ja jyrää, läpi kauden. Mitä olen Kärjestä kuullut ja saanut tältäkin palstalta lukea, niin ei kuitenkaan liene todennäköisin skenario, että hän vain jaksaa ja jaksaa. Siis sikäli mikäli pitää paikkansa, että on nyt vasta ensimmäisen kerran treenannut kunnolla koko kesän.

En pistä yhtään pahakseni, mikäli Kärki pommittaa 15+20 tehot, mutta mikäli nyt pitäisi latoa vetorahat tiskiin, niin löisin vetoa, että parikymmentä kaappia Liigassa ja kymmenen kaappia KHL:ssä paukuttanut Ryan on kovempi luu loppupeleissä.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
En oikein ymmärrä miksi hoet tätä, tuskin kukaan sotkee toimivia ketjuja. On vaan hyvin epätodennäköistä, että Kärki tai Viljanen pystyisivät säilyttämään huipputasonsa läpi kauden ja tästä syystä seuralla pitäisi olla suunnitelmat heidän varalleen.

En minäkään ymmärrä, miksi haluat tässä vaiheessa kautta alkaa puhumaan nuorten pelaajien lähettämisestä Mestikseen? Pelaajien jotka ovat suoriutuneet peleistään hyvin ja voittaneet molemmat ottelunsa. Sinä et ilmeisesti luota kannattamasi joukkueen pelaajiin ja sen valmentajiin mitata ryhmästä ulos paras osaaminen kun parin voitetun pelin jälkeen pitää väkisin alkaa sekoittaa pakkaa vahvistusten perään huutelulla?
 
Sinä sitten väännät väkisin asiasta tappelua. Minä olen aina ollut puolustamassa omia junnuja ja luotan heidän kykyyn pelata roolissaan. Kokemuksesta tiedän myös, että hyvin harva juniori pystyy pelaamaan tasaisen kauden isossa roolissa, siihen tarvitaan poikkeuksellista lahjakkuutta. Mika Niemellä oli aikanaan tällaista lahjakkuutta ja tällä kaudella Aleksi Saarelan harteille on asetettu vastaavat odotukset. Jarno Kärki ja Valtteri Viljanen ovat lahjakkaita pelaajia, mutta eivät edellä mainittujen tasoisia lahjakkuuksia. Tästä syystä uskon, että molempien taso tulee putoamaan kauden kuluessa, mistä seuraa peliajan väheneminen. Tässä tilanteessa näille pelaajille täytyy löytää oikeanlainen rooli tai joukkue, missä tilanteessa Mestis on hyvä vaihtoehto.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
En minäkään ymmärrä, miksi haluat tässä vaiheessa kautta alkaa puhumaan nuorten pelaajien lähettämisestä Mestikseen? Pelaajien jotka ovat suoriutuneet peleistään hyvin ja voittaneet molemmat ottelunsa. Sinä et ilmeisesti luota kannattamasi joukkueen pelaajiin ja sen valmentajiin mitata ryhmästä ulos paras osaaminen kun parin voitetun pelin jälkeen pitää väkisin alkaa sekoittaa pakkaa vahvistusten perään huutelulla?
Ei Kärkeä tai Viljasta (tai muutakaan junioria joka pelaa hyvällä tasolla) tulla lähettämään yhtään mihinkään, mikäli suoritustaso pysyy samana koko kauden. Historia on kuitenkin osoittanut, että vain harvemmin se tulokaskauttaan pelaavilla junioreilla pysyy. Mielestäni on ihan järkevää keskustella eri mahdollisuuksista. Mestis kovalla vastuulla on kehityksen kannalta parempi vaihtoehto kuin hiihdellä jossain kolmos-nelosketjussa itseluottamuksensa menettäneenä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei Kärkeä tai Viljasta (tai muutakaan junioria joka pelaa hyvällä tasolla) tulla lähettämään yhtään mihinkään, mikäli suoritustaso pysyy samana koko kauden. Historia on kuitenkin osoittanut, että vain harvemmin se tulokaskauttaan pelaavilla junioreilla pysyy. Mielestäni on ihan järkevää keskustella eri mahdollisuuksista...

Juuri näin. Siksi ainakin minä tarkoituksella halusin jättää hetkeksi Kärjen &co. keskustelusta ulos ja pohtia lähinnä joukkueen ykköshyökkääjän (ja kovinta palkkaa saavan) Ryanin saikun pituutta. Siis suhteessa siihen, että kannattaako apuja hankkia.

Mielipiteeni on siis se, ettei nyt ole mitään hätää, mutta verorajan jälkeen asiaa pitää ruveta harkitsemaan, mikäli joukkueen top1-hyökkääjä on yhä poissa. Rockyhan puhui, että "katsotaan viikko kerrallaan", en tiedä pitäisikö tuo tulkita miten, kuinka pitkästä saikusta puhutaan..
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Minä ottaisin tarkasteluun koko joukkueen kunnon ja pelitason, kuin yksittäisten pelaajien nostamisen tikun nokkaan ja tekemällä väkisin ongelmaa, jota ei ole. Tarpeen vaatiessa jokaiselle Ässä- juniorille lõytyy kyllä pelipaikka Mestiksestä Saarelaa myöten, hän tosin voi pelata myös a-nuorissa. Minä kuitenkin lähden liikkeelle siitä oletukesta, että nuoret pelaajat täyttävät paikkansa liigajoukkueessa ja kehittyvãt parhaiten pelaamalla liigapelejä.

Ässillekin tulee heikompia jaksoja, mutta tarkastelisin näitä koko joukkueelle tähdätyllä kunnonajoituksilla. Itse uskon, että Ässien valmennus tähtäsi hyvään kauden alkuun kun joku toinen joukkue voi vielä olla liikkeellä raskaalla jalalla. Toivottavasti kunto kestää koko kauden, eikä tarvitse spekuloida viimekauden kaltaisista virheistä treenaamiseen liittyen.

Ei asiasta mitään tappelua tarvitse vääntää, meillä on TF:n kanssa molemmilla mielipiteemme. Kantani pelaajan hankintaan on, että hänen tulee olla huippuvahvistus. Peliaika on omilta pois.
 
Viimeksi muokattu:

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Mistä on tullut tämä olettamus, että Kärki on rapakunnossa eikä treeni olisi ennen viime kesää maistunut? Tuossa haastattelussa, mistä homma lähti ei ainakaan sanota niin..

Kärki on jo useamman vuoden ollut mukana Vihelän kesäryhmässä, kuten myös Ojamäki, Armia, Palonen yms.. Ja treenattu on kyllä kovaa. Myös joukkueen tämän syksyn testituloksiin peilaten olisin huolissani aivan muiden kuin Kärjen fyysisestä kunnosta.

Voi olla, että esim. jatkuvien loukkaantumisten takia tämä on ensimmäinen kesä, kun on pystynyt menemään ilman kipuja tjsp..

Tottakai tuon kokoinen varsi teini-ikäisellä ei ole vielä verrattavissa lyhyempiin kavereihin, joiden kehonhallinta yms. ovat edellä toistaiseksi.

Vielä lopuksi sen verran, että Kärki ei kyllä lahjakkuudessa häviä Niemelle pätkän vertaa ja en Niemeä lähtisi Saarelaan vertaamaan kuten TosiFani tuossa edellä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Vielä lopuksi sen verran, että Kärki ei kyllä lahjakkuudessa häviä Niemelle pätkän vertaa ja en Niemeä lähtisi Saarelaan vertaamaan kuten TosiFani tuossa edellä.

Niemi oli pari vuotta Kärkeä vanhempi tullessaan liigaan ja minusta hän on Kärkeä lahjakkaampi. Saarela on maailmanluokan lahjakkuus, tästä syystä hänestä odotetaan Ässissä paljon huomattavasti Kärkeä ja Niemeä nuorempana.
 
Sandersson

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Porin Ässät
En ole havainnut kenenkään luovan ongelmaa tyhjästä, vaan spekuloivan eri mahdollisuuksilla. Tämä koskee ihan jokaista pelaajaa ja se ei ole nykyisiltä peliesityksiltä tippaakaan pois. En kuitenkaan henkilökohtaisesti lähtisi sementoimaan Kärjen ja Viljasen asemaa kahden pelatun ottelun jälkeen, vaikka toivon koko sydämestäni että he jatkavat hyviä esityksiään.

Optimaalisessa tilanteessa Ässät ei mielestäni tarvi laituria, ellei kyseessä ole selkeästi loistava vahvistus. Mielestäni parhaalla mahdollisella kokoonpanolla tilanne on melko hyvä: Ryan on lähes varma onnistuja, Lähteenmäki paukutti jo viime kaudella 20 maalin vauhtia, Elo on ollut ratkaisemassa mestaruutta tärkeässä roolissa ja omaa potentiaalia parempaan, jenkkikaksikko Hansen & Smith takaa oikeaan laitaan kilpailutilanteen ja antaa tällä hetkellä kovaa painetta Elolle onnistua, Kiilholma on luotettava monitoimimies mille pelipaikalle tahansa ja jokerikorttina Kärki on esiintynyt hyvin.

Kuten olen aikaisemmin sanonut, Ässien top-6 on täynnä riskiä ja mahdollisuutta. Tietysti jos riskit realisoituvat (Ryan & Lähteenmäki eivät pysy kasassa, Elo sulaa lopullisesti, Hansen ei sopeudu) tulee laituri hankkia välittömästi, mutta mitään paniikkiahankintaa ei ole nyt syytä tehdä. Kattellaan joulun tienoilla.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Sanderssonin viimeiseen viestiin vain sen verran, että jos kaikki noi kauhuskenaariot totetuisivat, niin sinä yhdellä laiturilla ei tehtäisi yhtään mitään. Toivottavasti olet nähnyt vain painajaisia. Mitä tulee Kärkeen, niin laiturina peli on toimintut tähän asti todella hyvin. Ehkäpä se onkin pelipaikka, joka on hänelle kuitenkin parempi ja luontaisempi kuin sentterin paikka. Viime vuoden pelien perusteella se sentterin paikka oli hieman "vaativa" hänen pelityylilleen eli aina se oman pään puolustaminen ei ihan napannut, mutta laiturina homma näyttää aivan toisenalaiselta ja se peliluku ei hyökkäyssuuntaan ole mihinkään hävinnyt, ehkä jopa päinvastoin. Nyt pääsee käyttämään täysillä omia vahvuuksiaan. Näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Edelleenkään en asettaisi häntä Ässissä sentterin rooliin kuin aivan ääritilanteessa, sillä se oma pää sentterinä?????
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nuorilla pelaajilla ei aina pelkästään se kunto ole ongelma pitkän kauden aikana, pään pitää olla kovassa kunnossa ja suoritustaso pitäisi pystyä pitämään ilman isompia laskuja.

Jos Ryan on worst case scenario, loppukauden sivussa, niin kyllä silloin on vaan lähdettävä pelaajakaupoille. Siihen on syynsä miksi pelkästään nuorilla ei uskalleta lähteä vetämään pitkää kautta läpi.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Asiasta kun esität tietävän jotakin, niin haluaisitko avata meille ketkä ovat olleet syksyn testeissä kunnossa ja ketkä eivät?

En. Mutta jos täällä keksitään tietyistä pelaajista täysin perättömiä juttuja ja päätelmiä vailla mitään faktaa tai asiantuntemusta ja satun asiasta jotain tietämään niin mielelläni oikaisen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En. Mutta jos täällä keksitään tietyistä pelaajista täysin perättömiä juttuja ja päätelmiä vailla mitään faktaa tai asiantuntemusta ja satun asiasta jotain tietämään niin mielelläni oikaisen.

Pyydän anteeksi, jos olen ymmärtänyt Kärjen haastattelun väärin. Eli hän on harjoitellut ammattimaisesti jo useamman kesän?
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Pyydän anteeksi, jos olen ymmärtänyt Kärjen haastattelun väärin. Eli hän on harjoitellut ammattimaisesti jo useamman kesän?

Kehittyvän pelaajan tarvitsee joka kesä harjoitella kovempaa kuin se edellinen ja harppauksen ollessa näinkin suuri kuin junnuista liigaan on harjoittelukin varmasti ollut selvästi kovempaa kuin ennen. Kovaa on kuitenkin menty useampi kesä. Jos tuolla loukkaantumishistorialla olisi kesät huilailtu, niin missä mahtaisi höntsäillä?

Jokatapauksessa Kärki on omien havaintojen perusteella kaukana siitä asennevammaisesta löysäilijästä, minä monet häntä ilmeisesti pitävät.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Jokatapauksessa Kärki on omien havaintojen perusteella kaukana siitä asennevammaisesta löysäilijästä, minä monet häntä ilmeisesti pitävät.

Minä en pidä kaveria asennevammaisena, kommentoin asiaa hänen omien lausuntojensa perusteella. Ovatko loukkaantumiset haitanneet harjoittelua aikaisempina kesinä?
 
dorka

Jäsen
En. Mutta jos täällä keksitään tietyistä pelaajista täysin perättömiä juttuja ja päätelmiä vailla mitään faktaa tai asiantuntemusta ja satun asiasta jotain tietämään niin mielelläni oikaisen.
Minä melkein arvasin jo tämän vastauksen.

Kärki on iha kelpo korvaaja ylemmissä ketjussa, mutta tuskin vetää tuolla koko kautta. Liigassa jätkän pitää olla kyllä kurinalaisempi kuin junnuissa, ei jaksaisi mitään idioottimaisia ulosajoja tai kiekonmenetyksen johtuvia penalteja enää tällä tasolla.
 
Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Eivätpä nuo polvivammat yleensä parissa viikossa parane. Voisin kuvitella, että haitanneet tänäkin kesänä kun viime kevätkin oli aika rikkonainen. Nykyään on kuitenkin niin paljon vaihtoehtoja harjoiteluun, että vammojen kanssakin on mahdollista kehittää fysiikkaa suurin harppauksin.

Minä melkein arvasin jo tämän vastauksen.

Kärki on iha kelpo korvaaja ylemmissä ketjussa, mutta tuskin vetää tuolla koko kautta. Liigassa jätkän pitää olla kyllä kurinalaisempi kuin junnuissa, ei jaksaisi mitään idioottimaisia ulosajoja tai kiekonmenetyksen johtuvia penalteja enää tällä tasolla.

Muistaakseni jäähymäärät eivät kovin suuria hänellä ole olleet ja tuskin ainakaan huonosta kunnosta johtuneet. Peli on liigassa kurinalaisempaa ja muutenkin kovin erilaista ja eiköhän tämä ole Kärjelle ja muillekin tulokkaille tehty selväksi.

edit: Ja en tuossa aikaisemmassa viestissäni yrittänyt mitenkään vihjailla, että siellä ketään rapakunnossa olisi.
 
Viimeksi muokattu:

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Kysellääs vähän näin alkukauden otteluiden jälkeen millä mielellä ollaan, joukkueen rakentamisesta ja rakenteesta, missä ollaan onnistuttu ja missä menty metsään?

Maalivahdit onko kellään valittamista tällä hetkellä?

Puolustus on hiukan aiheuttanut keskustelua, lähinnä seiskapakin suhteen ja ehkä hieman paritkin ovat olleet eri mitä ennen kauden alkua kaavailut, mutta muuten kai voidaan olla kohtuu tyytyväisiä hankintoihin ja pakiston rakenteeseen?

Hyökkäys on tasapaksu, mutta hyvin ollaan ainakin vielä sillä pärjätty ja varsinkin päävastustajia vastaan. Hiukan todellisista maalintekijöistä on puutetta, mutta täyttääkö Ryan sen ja kuinka pitkäksi aikaa? Kenttäkoostumukset tuntuvat jakaman mielipitetiä ja niitä voi pyöritellä moneen eri tapaan, mutta onko tämä hyvä vai huono asia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös