Joukkueen rakennus kaudelle 2014–2015

  • 662 650
  • 2 641

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt kun tässä on vielä mahdollisuus spekuloida hankinnoilla niin pitäisikö Ässien tässä kohtaa ottaa se kokenut +30v AHL-aituri kärkikenttiin vai pari kappaletta nuoria edullisempia uusia "brodineja/zaboja)?

Minun mielestäni nyt pitäisi odottaa pää kylmänä ja katsoa mihin nykyisellä rosterilla päästään ja antaa myös noille kehityskelpoisille omille junnuille mahdollisuus ottaa paikka joukkueesta. Nythän rakennetaan Rautakallion kahden vuoden projektia (voi toki olla pidempikin). Sitten kun tiedetään mihin tarvitaan vahvistusta ( suurella todennäköisyydellä juuri tuonne kärkiketjujen laitaan) katsotaan tarjonta. Ensimmäisen kierroksen voi ainakin hyvin pelata ja odotella samalla myös vapaina olevien pelaajien hintalappujen laskemista. Kun NHL:n harjoitusleirit ovat ohi tuossa syys lokakuun vaihteessa vapautuu taas potentiaalisia miehiä eli nimenomaan noita kehityskelpoisia uusia Zaboja ja Sateja. Tuskin nyt haetaan mitään ns. nimimiehiä, enemmänkin tulisi hankkia ominaisuuksia jotka soveltuvat tuohon rosteriin. Senkin nämä harjoituspelit näyttävät mitä eniten kaivataan.
 
kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Samaa mieltä edellä kirjoittaneen kanssa. Jos joku laituri ennen kautta löytyy, niin hieno homma, mutta mitään pakkoa ei ole ottaa minkäänlaista arpaa.

Jos nyt ykkönen pysyy muodossa Ryan-Niemi-Elo, niin aika nopeasti sen toimivuuden näkee. Elokin ilmeisesti vaikuttanut harjoituspeleissä ihan pirteältä ja kun saa muutaman maalin ekoihin peleihin, niin tuskin ihan viime kauden kaltaista apinaa kehittyy. Ykkösen realistiset odotukset ovat laitureille n.20maalin kaudet ja Niemen voi uskoa pystyvän yli 35pisteen kauteen.
Tuolla voimasuhde-ketjussa ihmiset jo totesivatkin, ettei Ässien kakkosketju häpeä Lukonkaan vastaavan rinnalla, joten jos meidän kakkonen pärjää suuren mestarisuosikin kakkoselle, niin eiköhän se saa ainakin aluksi riittää. Olettaa pitää vain, ettei Kiilholma ja Lähteenmäki taannu, vaan jatkavat viime kaudesta. Lähteenmäelle ehjä kausi, niin 20maalia tulee varmasti. Tai ainakin 18. Saarelaan jopa raumalaiset uskovat, joten sama kuin Samille, ehjä kausi ja uskon olevan pätevä kakkossentteri.
Kolmosessa Smith tehnee suunnilleen kymmenen maalia ja Heino/Kerälä myös. Huhtanen tekee 5-15, ja ilman sitä tulosvastuuta.
Viime kaudella Ässät teki toiseksi vähiten ja päästi toiseksi eniten maaleja. Ensi kaudella uskon päästettyjen laskevan todella paljon, sekä todennäköisesti paremman puolustuspelaamisen että Rinteen kehittymisen kautta.

Eli kun tietyt pelaajat jatkavat kehitystään (Lähteenmäki, Smith, Elo), tietyt pelaavat tasollaan (Niemi, Ryan, Kiilholma) ja Saarela lunastaa potentiaaliaan, niin ei tuolla hyökkäyksellä ihan kusessa olla. Onhan siellä kysymysmerkkejä paljonkin. Katotaan nyt.

Oikeasti henkilökohtaisesti pelkään Elon jäävän alle kahteenkymmeneen maaliin, mutta uskon Ryanin paukuttavan jopa yli 25maalia.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Itse pidän varmana pelimiehenä liigassa jo pelannutta ja tasonsa todistanutta. Sellaisia ei taida olla enään vapaana jos ei Vellua lasketa, ja hänenkin hintalappu taitaa olla liian korkea Ässille.

Kunhan ei sorruttaisi mihinkään "Adam Miller" tyyppiseen ratkaisuun, mieluummin sitten A-junnuja ylöspäin.

Minun mielestäni nyt pitäisi odottaa pää kylmänä ja katsoa mihin nykyisellä rosterilla päästään ja antaa myös noille kehityskelpoisille omille junnuille mahdollisuus ottaa paikka joukkueesta...

Siis minä olen ihan samaa mieltä.

Jos tosiaan tämä mainostettu laiturihankinta on adammiller, niin jätetään mieluummin kokonaan hankkimatta. JOS joku hankitaan, niin sitten pitää olla pelimies, ei enää lisää kysymysmerkkejä hyökkäysosastolle, joka jo nyt on iso kysymysmerkki kokonaisuudessaan.

Olen siis samaa mieltä myös siitä, että mennään vaan tällä porukalla, ei enää turhia hankintoja ja katsotaan sitten kesken kauden, onko tarvetta pelimiehelle. Siinä vaiheessa voi vapaana olla joitain koviakin (potkut saaneita) nimiä, toivottavasti Ässien puskurissa on sen verran varaa, ettei siinä vaiheessa tarvitse mennä malli Kajanderilla.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsekin samaa mieltä, että voimme kauteen lähteä vaikka näillä.

Samaa mieltä edellä kirjoittaneen kanssa. Jos joku laituri ennen kautta löytyy, niin hieno homma, mutta mitään pakkoa ei ole ottaa minkäänlaista arpaa.

Jos nyt ykkönen pysyy muodossa Ryan-Niemi-Elo, niin aika nopeasti sen toimivuuden näkee. Elokin ilmeisesti vaikuttanut harjoituspeleissä ihan pirteältä ja kun saa muutaman maalin ekoihin peleihin, niin tuskin ihan viime kauden kaltaista apinaa kehittyy.
Joo jos Elo saa onnistumisen tai kaks kauden alussa, niin mitään apinaa ei pääse kehkeytymään. Mites se viime kausi? Neljässä, vai viidessä ensimmäisessä ottelussa maali. Sitten joku 30peliä ilman, vai muistanko väärin?

Oikeasti henkilökohtaisesti pelkään Elon jäävän alle kahteenkymmeneen maaliin, mutta uskon Ryanin paukuttavan jopa yli 25maalia.

Siis ymmärsinkö nyt oikein, että pelkosi on, että Elo ei tuplaa tähän astisen uransa maalintekotehokkuutta?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Samaa mieltä edellä kirjoittaneen kanssa. Jos joku laituri ennen kautta löytyy, niin hieno homma, mutta mitään pakkoa ei ole ottaa minkäänlaista arpaa.

Periaatteessa myös minä olen tiettyyn rajaan asti samaa mieltä kuin Ainapata. Se mistä olen huolissani on se, että näillä hyökkääjillä ei kuitenkaan synny sitä todellista kilpailua pelipaikoista. Nyt pelaavasta kokoonpanosta jäävät yli Keskilohko, Huovinen, Ahlgren ja Ojamäki (tai oletettavasti nämä neljä jäävät). Näistä kaksi ensimmäistä ovat vieläpä sellaisia, jotka tuskin tulevat yksittäisiä hajapelejä enempää liigassa pelaamaan alkavalla kaudella. Eli vaikka kärkiosasto pelaisi miten perseelleen, niin ei heidän paikkaansa kukaan "oikeasti" uhkaa, koska ketään ei ole.. se yksi tekijämies tason laituri muuttaisi tätä kuvioita jo kummasti, kun esimerkiksi Elo joutuisi epäonnistuneen viime kauden jälkeen oikeasti skarppaamaan pelipaikkansa eteen

Eli sikäli otan mielihyvin vastaan vielä sen yhden laiturin, jonka Toivola kuitenkin jo ilmoitti joka tapauksessa vielä hankittavan. Toki sitä ei välttämättä tarvita vielä ennen kauden alkua
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Periaatteessa myös minä olen tiettyyn rajaan asti samaa mieltä kuin Ainapata. Se mistä olen huolissani on se, että näillä hyökkääjillä ei kuitenkaan synny sitä todellista kilpailua pelipaikoista. Nyt pelaavasta kokoonpanosta jäävät yli Keskilohko, Huovinen, Ahlgren ja Ojamäki (tai oletettavasti nämä neljä jäävät). Näistä kaksi ensimmäistä ovat vieläpä sellaisia, jotka tuskin tulevat yksittäisiä hajapelejä enempää liigassa pelaamaan alkavalla kaudella. Eli vaikka kärkiosasto pelaisi miten perseelleen, niin ei heidän paikkaansa kukaan "oikeasti" uhkaa, koska ketään ei ole.. se yksi tekijämies tason laituri muuttaisi tätä kuvioita jo kummasti, kun esimerkiksi Elo joutuisi epäonnistuneen viime kauden jälkeen oikeasti skarppaamaan pelipaikkansa eteen

Tämä on kyllä totta, kokoonpanoon pääsemisestä siellä ei juurikaan ole kilpailua. Mielestäni tämä ei kuitenkaan haittaa. Todellinen kilpailu pelipaikoista tapahtuu siinä, kuka pääsee kahteen ensimmäiseen ketjuun, ja saa mm. ylivoimavastuuta. Meillä on tasan tarkkaan 1 kiveen hakattu paikka top6:ssa käytetty, ja se on Ryan. Sitten on 3 erittäin todennäköistä top6 paikan ottajaa Kiilholma, Niemi ja Lähteenmäki, mutta näidenkään paikat eivät ole Kiveen hakattu. Tai näin ainakin toivon. Jos kärki jätkillä ei tunnu kunnolla kulkevan, niin uutta ukkoa kärkeen vain.

Ja mielestäni tämä on näin paljon parempi. Siis että kilpailutilanne on siitä, kuka pääsee kärkitason Liiga pelaajaksi, eikä siinä, kuka selviytyy Liigavauhdissa ja ottaa paikan nelosen laidalta.
 
kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsekin samaa mieltä, että voimme kauteen lähteä vaikka näillä.

Joo jos Elo saa onnistumisen tai kaks kauden alussa, niin mitään apinaa ei pääse kehkeytymään. Mites se viime kausi? Neljässä, vai viidessä ensimmäisessä ottelussa maali. Sitten joku 30peliä ilman, vai muistanko väärin?

Siis ymmärsinkö nyt oikein, että pelkosi on, että Elo ei tuplaa tähän astisen uransa maalintekotehokkuutta?

Yritin kirjoittaa, etten usko viime kauden kaltaiseen jäätymiseen, jos maaleja tulee alussa. En oikeastaan usko täydelliseen jäätymiseen, vaikka maaleja ei montaa alkuun tulisikaan. Elo on vielä nuori ja omaa potentiaalia erittäin hyväksi maalintekijäksi liigassa.

Silmissäni Elon taso oli oikea tuolla ensimmäisellä Ässäkaudellaan, tai siis sen puolikkaalla, jolloin pelasi suunnilleen 20maalia tahtia kevätkauden. Pelkään että ihan tuohon ei päästä, mutta maaliennätyksensä tulee silti tekemään.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllä minä edelleen uskon että Ojamäki on kahdeksan pelaavan laiturin joukossa. Oli saanut aika paljon kehuja nuorten maajoukkueen valmennukselta taas kerran ja eiköhän tuolla jotain perää ole kuin muutkin kuin Kivi kehuvat.

Huhtanen - Heino (Ruisma) - Ojamäki voisi olla ihan sopiva nelosketju.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jarno Kärki - Juha Kiilholma - Niko Ojamäki
Sami Lähteenmäki - Aleksi Saarela - Austin Smith
Ville Ahlgren - Henri Heino - Tuomas Huhtanen
Henri Keskilohko - Kristian Ruisma - Mikael Saha

Illan kokoonpano hyökkäyksen osalta. Tietojen mukaan ykköskentällä ei olisi mitään loukkaantumista vaan tässä peluutetaan junnuja mutta tuo kokoonpano on enemmän kuin todennäköinen jopa liigamatseissa jollei sitä laituria tai kahta tule. Vai pitääkö joku epätodennäköisenä, että kaksi top-9 laituria voisi olla samaan aikaan telakalla hyöstettynä yhdellä sentterillä...
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hyvä vaan että näissä harkkapeleissä junnutkin saa peliaikaa. Joskus näissä tulee ikäviä loukkaantumisia ja varsinkin kokeneemmalla kaartilla saattaa koko syyskausi mennä tälläisen takia pilalle. Ruismalle ja Arousvalle nämä ovat erittäin tärkeitä otteluita jotta varsinainen sopimus Ässien kanssa saadaan tehdyksi.
 
Niin, tai tässä tapauksessa kaksi sentteriä, ja kaksi laituria. Unohdit varmaan Kerälän laskuista. Onhan se selvää, että jos Ässiltä loukkaantuu 4 hyökkääjää, niin kokoonpano on erittäin junnu painotteinen.

Kiilholma - Kerälä/Niemi - Ojamäki kuulostaisi mielestäni jokseenkin uskottavalle kakkos ketjulle.

Ja eiköhän sinne se yksi laituri ole vielä tulossa jossain vaiheessa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Niemellä jalkavammaa ja Ryanilla nivuset jumissa. Ei mitään vakavaa kummallakaan. Ainakaan pitäisi olla.

Lisäksi Ryanilla on perheenlisäystä tulossa ihan näinä päivinä, ellei ole jo syntynytkin.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Lisäksi Ryanilla on perheenlisäystä tulossa ihan näinä päivinä, ellei ole jo syntynytkin.
Eikö se tee mitään muuta kuin panee?
Ässien pitäisi ostaa sille muovikassillinen kortsuja ja joku vielä opettamaan niiden käyttö, ettei jatkuvasti olla synnytyslaitoksella, kun pitäisi pelata. Saatana!
 
Ribals

Rautakallion pitäisi laittaa Ryan kuriin, mutta näköjään joukkue ei ole Rautakallion käsissä. Pojat, me ollaan hävitty tää kausi.
 
reaper78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HIFK
Rautakallion pitäisi laittaa Ryan kuriin, mutta näköjään joukkue ei ole Rautakallion käsissä. Pojat, me ollaan hävitty tää kausi.

Joo, nytkin joukkueessa ykköspyssy tuhlaa kutejaan kotona, vaikka pitäisi joukkueen eteen ammuskella.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rautakallion pitäisi laittaa Ryan kuriin, mutta näköjään joukkue ei ole Rautakallion käsissä.

Rocky on vahvistamattomien huhujen mukaan kyllä tarjoutunut avustamaan Ryania laukauksen kanssa, mutta tähän ei ollut Ryanin vaimo suostunut.

Ja Ojamäki ottaa paikan kokoonpanosta, näin uskon.
 
sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hyvä vaan että näissä harkkapeleissä junnutkin saa peliaikaa. Joskus näissä tulee ikäviä loukkaantumisia ja varsinkin kokeneemmalla kaartilla saattaa koko syyskausi mennä tälläisen takia pilalle. Ruismalle ja Arousvalle nämä ovat erittäin tärkeitä otteluita jotta varsinainen sopimus Ässien kanssa saadaan tehdyksi.
Tarvitsee ne pelaajat myös harjoitusotteluita joiden pitäisi liigaa pelata. Tryout miesten peluutuksen ymmärrän tietenkin.

Nyt on tullut pieniä loukkaantumisia, Ryan, Niemi ja Kerälä ainakin. Heti näkyy pelaavassa kokoonpanossa. Kaikki junnut ei ole valmiita liigaan.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Eikö se tee mitään muuta kuin panee?
Ässien pitäisi ostaa sille muovikassillinen kortsuja ja joku vielä opettamaan niiden käyttö, ettei jatkuvasti olla synnytyslaitoksella, kun pitäisi pelata. Saatana!

Niin, onneksi ei mennyt Lukkoon, kun tiedetään että Dufva imee hyvin näitä kokeneita pelimiehiä. Ja kun loppuaika olisi mennyt porkkanoita syödessä, niin eihän tuosta pelaamisesta olisi tullut lasta eikä lapskoussia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tarvitsee ne pelaajat myös harjoitusotteluita joiden pitäisi liigaa pelata. Tryout miesten peluutuksen ymmärrän tietenkin.

Toki, mutta uskoisin esim. Ryanin, Marttisen ja Niemen tietävän jo miten kiekkoa pelataan eivätkä tarvitse niin paljon pelejä alle kuin mailaa miesten peleissä täristävät märkäkorva-junnut.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
IMO Nykyinen rosteri huutaa vielä kahta laituria: Toinen mallia Zaborski, joka pystyy nakuttamaan sen 30 maalia per kausi - maksakoon sitten vaikka miljoonan.
Toinen sitten mallia Forsbacka/JOnne Virtanen, joka hyvässä lykyssä tekee kolme tai neljä toivotaan toivotaan maalia per kausi, mutta pelaa äärimmäisen kovaa eikä arkaile mennä väliin jos joukkueen taitopelaajia (etenkin Saarela) vastaan pelataan sikaa. Myös taito jaella niitejä á la Rantasilaus & Maukka Kuusisto ei olisi lainkaan pahitteeksi.
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän kokoonpanoon olisi saatava lisää leveyttä, mieluummin tietysti ne 2 laituria. Mutta olisiko mitään järkeä satsata 3sadan tonnin laituriin, joka hajoaisi 2n kierroksen jälkeen. Mieluummin tuolla rahalla 2 tekijää, jotka tuo rosteriin leveyttä. Nythän haetaan heti junnuja, kun yksikin ukko joutuu telakalle.

Ja onhan Rockyn peluuttama sydeemi niin kuluttavaa, että väkisinkin noita loukkaantumisia tulee. Mitä kovuuteen tulee, pidän Sammal Tapsaa edelleen riittävänä pelootteena, ei siihen mitään jonnemonnivirtasia tarvita.
 
Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Onko latvialaispuolustajaa Kristaps Bazevicsia nähty vielä tositoimissa? Jos on, niin onko kukaan tehnyt jotain havaintoja hänen pelaamisestaan? Olisi mielenkiintoista kuulla jossain vaiheessa mielipiteitä siitä, pystyisikö hän mahdollisesti nousemaan Liiga-joukkueen pelaavaan pakkikuusikkoon jo tässä vaiheessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös