Joukkueen rakennus kaudelle 2014–2015

  • 662 453
  • 2 641

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja mistä löytyy parempi? Mistä löytyy sellainen pakki, joka tekee sen +30 pistettä ensi kaudella?

On niitä ennenkin löytynyt, Hehska, Caldwell ja Uusitalo esimerkiksi.

Jos nyt jätetään vähäksi aikaa tunteita herättävä Taimi syrjään ja keskitytään tähän toiseen tulevaan kiekolliseen liideriin, niin vähän kummastelen sitäkin ajatusmallia että Patrik Parkkonen olisi yht'äkkiä Taimen ohella se toinen kiekollinen pakki ja muut olisivat sitten muuta.

Minä itse olen vaatinut Parkkoselle yv-aikaa ja paikkaa pelaavassa kuusikossa. Minä uskon että hän ansaitsee isomman roolin ja pystyy sen myös kantamaan. Silti kyseessä on 21 v. pelaaja joka ei ole pelannut yhtä kokonaista liigakautta. Mitä häneltä voidaan ihan realistisesti odottaa? 20 pistettä ja 20 minuuttia peliaikaa ottelussa?

Jotenkin hullulta tuntuu että äkkiä Taimi ja Parkkonen riittävät ja muita ei tarvita. Ässien pitää ottaa riskejä ratkaisuissaan, mutta mielestäni tässä ajatusmallissa riskit suuntautuvat väärään päähän. Minä en dissaa nuoria pelaajia vaan haluan päinvastoin suojella heitä. Se on turhan monta kertaa nähty jo miten ensin keväällä pelaajasta vuodatetaan ylisanoja ja syksyllä hän onkin jo "ihan paska."

Urheilun hienous on siinä että kaikki on mahdollista. Se on myös urheilun huonous kun mennään toiseen suuntaan. Siksi kannatan mahdollisimman tasapainoista ja osaamiseltaan monipuolista joukkuetta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
On niitä ennenkin löytynyt, Hehska, Caldwell ja Uusitalo esimerkiksi.

Jos nyt jätetään vähäksi aikaa tunteita herättävä Taimi syrjään ja keskitytään tähän toiseen tulevaan kiekolliseen liideriin, niin vähän kummastelen sitäkin ajatusmallia että Patrik Parkkonen olisi yht'äkkiä Taimen ohella se toinen kiekollinen pakki ja muut olisivat sitten muuta.

Minä itse olen vaatinut Parkkoselle yv-aikaa ja paikkaa pelaavassa kuusikossa. Minä uskon että hän ansaitsee isomman roolin ja pystyy sen myös kantamaan. Silti kyseessä on 21 v. pelaaja joka ei ole pelannut yhtä kokonaista liigakautta. Mitä häneltä voidaan ihan realistisesti odottaa? 20 pistettä ja 20 minuuttia peliaikaa ottelussa?

Jotenkin hullulta tuntuu että äkkiä Taimi ja Parkkonen riittävät ja muita ei tarvita. Ässien pitää ottaa riskejä ratkaisuissaan, mutta mielestäni tässä ajatusmallissa riskit suuntautuvat väärään päähän. Minä en dissaa nuoria pelaajia vaan haluan päinvastoin suojella heitä. Se on turhan monta kertaa nähty jo miten ensin keväällä pelaajasta vuodatetaan ylisanoja ja syksyllä hän onkin jo "ihan paska."

Jos riski otetaan sen suhteen, kuinka kovia pisteitä mein pakit tekee ens vuonna. Mun mielestä riskiä riskiä ei paljon vähemmän riskaapelissa kohtaa voi ottaa. Minkä osa-alueen kohdalla olevat kysymysmerkit on mielestäsi pienempi riski?

Ens vuoden joukkueessa on +30 pistettä kahdella kaudella tehnyt Uusitalo. Ja Taimi, kenen kehityskäyrä on mennyt tasaisesti ylöspäin. Kenen ainakin itse uskon ens kaudella tekevän +30 pistettä.

Ei Parkkoselle tarvitse mun mielestä laittaa mitään pistetavoitteita ens vuodelle. Eikä hänen tarvitse mikään "kiekollinen liideri" olla, kunhan pysyisi tehotilasto plussalla, niinkuin tähänkin asti. Luottavaisin mielin voi hänelle luvata koko kauden paikan Marttisen rinnalta.

Niin sitten vielä, että mikä on kiekollinen liideri? Koska minun mielestä tälläistä ei löydy joka joukkueesta edes yhtä. Heshka varmasti sellainen oli, teki pelkkiä hyviä ratkaisuja, mutta Ässien peli oli jälkimmäisellä puolikkaalla niin hyvissä uomissa, että pelin avaaminen/rytmittäminen onnistui hyvin n. kaikilta pakeilta. Pisteitä Heshka teki 31, mikä on aika lähellä Tommi Taimen tämän kauden pisteitä. Ja lienee sanomattakin selvää, että tuolla pelillä, mitä Tommilla oli tällä kaudella, viime kaudella olisi tullut enemmän pisteitä, kuin mitä nyt.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
On niitä ennenkin löytynyt, Hehska, Caldwell ja Uusitalo esimerkiksi.

Jos nyt jätetään vähäksi aikaa tunteita herättävä Taimi syrjään ja keskitytään tähän toiseen tulevaan kiekolliseen liideriin, niin vähän kummastelen sitäkin ajatusmallia että Patrik Parkkonen olisi yht'äkkiä Taimen ohella se toinen kiekollinen pakki ja muut olisivat sitten muuta.

Minä itse olen vaatinut Parkkoselle yv-aikaa ja paikkaa pelaavassa kuusikossa. Minä uskon että hän ansaitsee isomman roolin ja pystyy sen myös kantamaan. Silti kyseessä on 21 v. pelaaja joka ei ole pelannut yhtä kokonaista liigakautta. Mitä häneltä voidaan ihan realistisesti odottaa? 20 pistettä ja 20 minuuttia peliaikaa ottelussa?...

Parkkonen on taidoltaan paras Ässäpuolustaja tällä hetkellä, en ymmärrä miksi häneen ei olla luotettu tähän mennessä. Toivottavasti hän saa ensi kaudella reilun paikan näyttää, muuten en ymmärrä miksi häntä mukana roikotetaan.

Hän pelasi loppukauden Marttisen kanssa ja tämä pari toimi hyvin. Odotaisin häneltä murtautumista vakio kokoonpanoon, kakkosylivoiman viivamiehen paikkaa ja +10 pistettä.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
En nyt ymmärrä miksi yhden pelaajan hankkiminen olisi epäluottamus lause Parkkosen tai saati sitten Taimen kohdalla?
Reservissä ei ole ketään tällä hetkellä, mielestäni Parikka olisi hyvä reservi pakki loukkaantumisten tapahtuessa ja eikös hän ole vielä A junnu kelpoinenkin?

Ude-Tapsa on tämän kauden otteiden perusteella kolmospari ja Parkkonen-Marttinen sitten kakkospari. Ykköspariin Taimen rinnalle haetaan sellainen pelaaja jonka kanssa Taimi pääsee käyttämään vahvuuksiaan. Taimen parina voisi olla allround tyyppinen pelaaja jolla olisi hyvä liike ja hyvä laukaus, ei tarvitse olla mikään jäätävä kiekkovirtuoosi tai maagisia syöttöjä jakeleva pakki, tärkeintä on se, että Taimen ei tarvitse varmistella pakkiparinsa touhuja.

e. Vaikka Parkkonen pelaisi kolmosessa koko kauden olisi sekin askel eteenpäin tähän kauteen verrattuna, siihen vielä YV aikaa päälle ja jos siinä onnistuu niin sieltä vaan ylöspäin.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En nyt ymmärrä miksi yhden pelaajan hankkiminen olisi epäluottamus lause Parkkosen tai saati sitten Taimen kohdalla?
Reservissä ei ole ketään tällä hetkellä, mielestäni Parikka olisi hyvä reservi pakki loukkaantumisten tapahtuessa ja eikös hän ole vielä A junnu kelpoinenkin?...

Kyse on ollut pelaajatyypistä, ei siitä etteikö Ässien puolustus kaipaisi vahvistusta. Minä hankkisin all aroud/ fyysisen pakin, oli se sitten mallia Lindbohm tai kokeneempi herra.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
IMO kaksikosta Parikka & Parkkonen ensinmainittu on lähempänä paikkaa TOP6 pakistossa. Tosin Pekkahan sen syksyllä päättää kehen luottaa ja kuka jää reserviin. Ja on toki mahdollista ettei kumpikaan saa sitä paikkaa, vaan puskista syöksyy edelle joku muu jantteri training camp suoritusten perusteella.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Parkkonen on taidoltaan paras Ässäpuolustaja tällä hetkellä, en ymmärrä miksi häneen ei olla luotettu tähän mennessä. Toivottavasti hän saa ensi kaudella reilun paikan näyttää, muuten en ymmärrä miksi häntä mukana roikotetaan.

Hän pelasi loppukauden Marttisen kanssa ja tämä pari toimi hyvin. Odotaisin häneltä murtautumista vakio kokoonpanoon, kakkosylivoiman viivamiehen paikkaa ja +10 pistettä.

Niin, kyllä minäkin uskon että Parkkonen pystyy korvaamaan Malkamäen ja on todennäköisesti tätä parempikin ja se riittää ainakin minulle ensi kaudeksi. Muilta osin keskustelu muistuttaa hiukan taannoista vääntöä Severi Sillanpään korvaajasta. Pitää muistaa että toisilla on satoja pelejä enemmän pelattuna ja silloin ei riitä että ollaan hetkellisesti parempia vaan pitää olla pelistä toiseen. Tällä perpektiivillä pitää tavoitteetkin asettaa maltillisesti.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Niin sitten vielä, että mikä on kiekollinen liideri?

Määrittelin tuolle edellisellä sivulla, käy sieltä lukemassa. Vinkkinä mainittakoon että kyse on muustakin kuin pisteistä, liigassa pelaa ja on vuosien mittaan pelannut paljon pakkeja jotka ovat tehneet paljon pisteitä, mutta joiden kokonaisvaltainen hyöty joukkueelle on ollut heikko. Tekihän Jesse Jyrkkiökin parhaalla liigakaudellaan saman verran pisteitä kuin Taimi nyt ja oli tätä nuorempikin.

Ja kyllä se yleensä niin menee että menestyvällä joukkueella on kiekollinen johtaja alakerrassaan. Kun peli kulkee, kaikki näyttävät yleensä hyviltä, mutta siitä ei pidä vetää vääriä johtopäätöksiä johtavan pelaajan tarpeellisuudesta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Puhuttaessa puolustuksen liideristä tarkoitan kuitenkin pelaajaa joka pelaa sen 25 minuuttia per peli 60 ottelua kaudessa koko ajan hyvällä perustasolla, henkilökohtaisella panoksellaan pelien tuloksiin vaikuttaen.

Ja tähän et usko, että Tommi Taimi pystyy? Asia selvä.

Määrittelin tuolle edellisellä sivulla, käy sieltä lukemassa. Vinkkinä mainittakoon että kyse on muustakin kuin pisteistä, liigassa pelaa ja on vuosien mittaan pelannut paljon pakkeja jotka ovat tehneet paljon pisteitä, mutta joiden kokonaisvaltainen hyöty joukkueelle on ollut heikko. Tekihän Jesse Jyrkkiökin parhaalla liigakaudellaan saman verran pisteitä kuin Taimi nyt ja oli tätä nuorempikin.

Ja kyllä se yleensä niin menee että menestyvällä joukkueella on kiekollinen johtaja alakerrassaan. Kun peli kulkee, kaikki näyttävät yleensä hyviltä, mutta siitä ei pidä vetää vääriä johtopäätöksiä johtavan pelaajan tarpeellisuudesta.

Ootkos muuten huomannut, että hemmetin usein menestyvissä joukkueissa lähes kaikki puolustajat tuntuvat henkilökohtaisella panoksellaan edistävän hyökkääjien ja joukkueen peliä? Ja sillä henkilökohtaisella panoksella vaikuttaa pelien tuloksiin.

Onko tää sattumaa, vai hyvin organisoitua puolustuspelaamista?

Ei yksi, tai kaksi, tai kolme kiekollista liideriä puolustuksessa pitkää kevättä tee. Terveisin: Jokerit(Karalahti, Eronen, Kousa)

Voisitko nimetä esim neljän play-off joukkueen kiekolliset Liiderit?

Kuulostaa myös aika erikoiselta, että joidenkin mielestä puolustus tarvitsee selkeän kiekollisen johtajan, kuka pelaa pirusti, ja keneen voi aina vaikeina hetkinä nojata. Mutta jos hankitaan esim pirusti maaleja hakkaava huippulaituri, niin se pilaa joukkuehengen ja saa muut suorittamaan huonommin :D
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ja tähän et usko, että Tommi Taimi pystyy?

En valitettavasti usko. Toivon toki että pystyy mutta olen huomattavasti luottavaisempi jos Toivola tekee tuohon jonkun kunnon hankinnan.

Eikä kyse ole vain johtajasta vaan tason laajuudesta. Nimenomaan kiekollisen pelin tason laajuudesta. Kuten aiemmin kirjoitin, toivon että joka pariin löytyisi kiekollinen osaaja. Joku parempi kuin Uusitalo taikka Marttinen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En valitettavasti usko. Toivon toki että pystyy mutta olen huomattavasti luottavaisempi jos Toivola tekee tuohon jonkun kunnon hankinnan...

Minkälainen tämä kunnon hankinta sitten oikein on? Ryan Glenn tai Nick Bailen?

Aika uskomatonta vähättelyä omaa junnua kohtaan. Väitän, että Tommi Taimi nousee Ässien kiekolliseksi liideriksi yhtä suurella todennäköisyydellä kuin random AHL hankinta. Ja Ässien puolustuksessa on johtajuutta vaikka muille jakaa, Uusitalo, Marttinen, Sammalkangas.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ja Ässien puolustuksessa on johtajuutta vaikka muille jakaa, Uusitalo, Marttinen, Sammalkangas.

Niinpä, joten sinne on enemmän tilausta "lindbohmilla" kuin "jokelalla".
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Aika uskomatonta vähättelyä omaa junnua kohtaan.

Omaan junnuun ja porilaisuuteen vetoaminen on aina paras tapa sumuttaa koko keskustelu. Kukapa haluaisi leimautua oman junnun dissaajaksi.

Uusitalon, Marttisen ja Sammalkankaan johtajuus nähtiin tällä kaudella. Jokainen herroista pystyy parempaan ja on varmasti mies paikallaan pukukopissa, mutta se pelillinen johtajuus oli kaikilla aika vähäistä.

Ja vaikka Rautakallio olisi omana junnuna millainen messias tahansa, veikkaan hänenkin vaativan Toivolalta hupputason taitoa pakistoon. Hänen valmentamaannsa joukkueeseen hankittiin aikanaan Ryan Caldwell vaikka oli Uusitaloa, Jyrkkiötä, Sammalkangasta ja Kudrocia tarjolla.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Omaan junnuun ja porilaisuuteen vetoaminen on aina paras tapa sumuttaa koko keskustelu. Kukapa haluaisi leimautua oman junnun dissaajaksi.

Uusitalon, Marttisen ja Sammalkankaan johtajuus nähtiin tällä kaudella. Jokainen herroista pystyy parempaan ja on varmasti mies paikallaan pukukopissa, mutta se pelillinen johtajuus oli kaikilla aika vähäistä.

Ja vaikka Rautakallio olisi omana junnuna millainen messias tahansa, veikkaan hänenkin vaativan Toivolalta hupputason taitoa pakistoon.

Tommi Taimi sijoittui tällä kaudella liigan puolustajien pistepörssissä 12., viisi lisäpistettä ja hän olisi top viitosessa. En oikein ymmärrä miten tämä fakta on sumustusta. Tänne puolustuksen liideriksi haaveiltu Teemu Eronen oli muuten samoissa pisteissä.

Uusitalo voitti puolustajien pistepörssin Rautakallion edellisen valmennuskauden päätteeksi. Uskoisin, että Rockyn pelitapa tulee nostamaan nämä kokeneet puolustajat takaisin tasolleen.

Rautakallion vaatimuksista en tiedä, mietin näitä asioita omista lähtökohdistani.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
En valitettavasti usko. Toivon toki että pystyy mutta olen huomattavasti luottavaisempi jos Toivola tekee tuohon jonkun kunnon hankinnan.

Eikä kyse ole vain johtajasta vaan tason laajuudesta. Nimenomaan kiekollisen pelin tason laajuudesta. Kuten aiemmin kirjoitin, toivon että joka pariin löytyisi kiekollinen osaaja. Joku parempi kuin Uusitalo taikka Marttinen.

Et varmaa huomannu kysymystä: Voisitko nimetä esim neljän play-off joukkueen kiekolliset Liiderit? Tästä sais hyvin kuvan, että mitä tarkotat.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Väitän, että Tommi Taimi nousee Ässien kiekolliseksi liideriksi yhtä suurella todennäköisyydellä kuin random AHL hankinta.

Täysin ehdottomasti näin. Ei mitään epäselvyyttä. Tommi Taimi lyö itsensä ensi kaudella läpi enkä ihmettelisi EHT-paikkaakaan. Yksi askel eteenpäin vielä tarvitaan ja sen aika on nyt. Kaikki tietävät tämän, niin valmennus, Ässäjohto kuin pelaaja itsekin ja sille annetaan 100% varmasti myös mahdollisuus. Katsotaan miten käy.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Taimi saa näytönpaikkansa ja tulee tekemään huippupisteet ensi kaudella ja itse soisin hänelle mahdollisimman hyvän pakkiparin, voisi olla vaikka Duncan Keith, joka muuten pärjää myös omassa päässä, vaikka kohtuullinen myös hyökkäys päässä ja tuskin muuten haittaisi Taimeakaan, joten jos vaan budjetissa varaa niin miksei kelpaisi??

Se että Ässissä on vaikeaa ensi ja sitä seuraavalla kaudella nousta pakiston henkiseksi liideriksi, koska tuskin Uden kapteenin natsoja viedään kovan urheilullisuuden ja mestaruustaistelun alkuunpanijan tittelin vuoksi ja siksi Udella on liiderin rooli pakistossa näytöistä huolimatta.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tommi Taimi sijoittui tällä kaudella liigan puolustajien pistepörssissä 12., viisi lisäpistettä ja hän olisi top viitosessa. En oikein ymmärrä miten tämä fakta on sumustusta. Tänne puolustuksen liideriksi haaveiltu Teemu Eronen oli muuten samoissa pisteissä.

Uusitalo voitti puolustajien pistepörssin Rautakallion edellisen valmennuskauden päätteeksi. Uskoisin, että Rockyn pelitapa tulee nostamaan nämä kokeneet puolustajat takaisin tasolleen.

Minä en jaksa tästä enempää kinata koska se on minulle molempi parempi käy asiassa kuinka päin vaan. Erityisesti toivon että nämä kokeneet pakit tosiaan nostaisivat tasoaan koska se tässä kokonaisuudessa mietittää jopa enemmän kuin Taimen tai Parkkosen mahdollinen taso. Varsinkin Marttinen näytti kuluneella kaudella sen todellisen karvansa ja Udenkin vuodet terävimmällä huipulla saattavat olla jo ohitse. Toki rutiinitaso on vastaavasti kova ja tasonnosto sinänsä nopastikin mahdollinen.

Se on nyt lienee joka tapauksessa varmaa että ainakin yksi pakki vielä tulee ja vain aika tulee näyttämään kuinka hänessä käty.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tuli sieltä se pakki tai ei, niin sentterien taso ei kyllä minua vakuuta sitten mitenkään. Tässä on Ässillä vähintään yhden ellei kahden miehen mentävä aukko kärkiketjujen osalta tai sitten pitää ostaa todella hyviä laitureita useampi kuin 3. Niemi on nähty sentterinä. Hän ei pysty nostamaan rinnallaan olevien pelaajien tasoa, vaan on päinvastoin täysin riippuvainen heidän panoksestaan peliä tekevinä laitureina. Saarelalla, jos nyt yleensä tänne tulee, ei ole juuri mitään näyttöjä aikuisten sarjapeleistä. Täysi arpa ja miestä heitellään ykkös- kakkosketjuun. Ei voi olla totta. Kyllä noilla kahdella ekalla kentällä pitää olla takuuvarmat suorittajat. Noilla veijareilla ei kannata säälejä korkeammalle kurkotella. Toinen asia on sitten mihin Kiilholma pystyy, jos tänne tulee. Lienee kuitenkin varma tulija. Ei kannata hirveitä odotella, jos noilla mennään. Toki jos fanille rittää menestymättömyys, niin sitten voi olla tyytyväinen. Ei siinä mitään.
 
Ressa

Voihan sieltä joku sentteri tulla, ei sitä tiedä. Mutta tällöin se tarkoittaa, että laitureita ei tule 2-3 kappaletta. Joten asian voisi nähdä esim:

Lähteenmäki-Niemi-Smith
Saarela-"Sentteri"-Kile
"Laituri"-Heino-Elo
Hupi-Ahlgren-Ojamäki

Eipä noinkaan ajateltuna kovin paha olisi.
 
Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Menestystä ei voi ostaa. Ensi vuonna alkaa rakennusprojekti, joka huipentuu ties koska (sääli että tästä vuodesta jäi käteen lähinnä rinteen kehitys ja A- nuorten ensimmäiset liigapelit). Tärkein palanen tässä on se että kuinka pitkäksi aikaa saadaan kiinnitettyä ja pidettyä nyt finaalipaikasta taistelevia nuoria. Nuorissa on tulevaisuus. Runko noiden kokeneiden kavereiden osalta on hyvin kasassa.

Ässien menestyksen tulee loppujen lopuksi ratkaisemaan toimiiko maalivahtipeli eli löydetäänkö tarpeeksi hyvä maalivahti (meillä saattaa jo olla sellainen Rinteen muodossa). Kyllä noita kärkiporukoita taas kerran yhdistää erinomainen maalivahtipeli sekä toimiva viisikkopuolustus.

Myös se ratkaisee osuuko nämä 2-3 todennäköisesti ulkomailta tulevaa eturivin värväystä ja miten he istuvat tuohon Rautakallion pelisapluunaan.

Tuolla puolustuksella voisi lähteä jo nyt liigaan, hyökkäys huutaa ratkaisijoita.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tuolla puolustuksella voisi lähteä jo nyt liigaan, hyökkäys huutaa ratkaisijoita.

Rocky varmasti saa tiivistettyä ja organisoitua puolustusta. Silti jos maalivahdit ovat Rinne ja joku muu lupaus niin pakistoon pitäisi saada vahvistusta ja vaihtoehtoja heti kauden alkuun. Uskon toki, että näin tapahtuukin.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Sellainen huhu kantautui tänään korviini että Mika Niemi olisi vaihtamassa maisemaa ensi kaudeksi. Joten Sentteriosasto ei olekkaan vielä kiveen hakattu.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Sellainen huhu kantautui tänään korviini että Mika Niemi olisi vaihtamassa maisemaa ensi kaudeksi. Joten Sentteriosasto ei olekkaan vielä kiveen hakattu.

Tavallaan ei yllättäisi. Niemellä on Ässistä the mestaruus ja viime kausi oli vähän paikallaan junnaamista. Omissa ajatuksissa tosin oli, että vetäisi vielä ensi kauden Padassa ja sitten lähtisi maailmalle. Joillekin pelaajille, esim nyt Sillanpää, tekee varmasti hyvää katsella vähän muutakin kuin Ässien pukukoppia...
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Sellainen huhu kantautui tänään korviini että Mika Niemi olisi vaihtamassa maisemaa ensi kaudeksi. Joten Sentteriosasto ei olekkaan vielä kiveen hakattu.

Anteeksi vaan kaikille, mutta tässä on huhu, minkä realisoituessa olisin hyvin, hyvin hyvin onnellinen.

Ikinä en olisi uskonut tämän tapahtuvan, ja toivottavasti korvaaja olisi selkeä ykkössentteri, eikä Kiilholma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös