Joukkueen rakennus kaudelle 2014–2015

  • 662 520
  • 2 641

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin, eikös RD tehnyt jatkosopimuksen, joten saattaa olla että Saarela on laskenut 1+1 ja todennut että jämäminuuteja on tiedossa seuraavallakin kaudella.

Jotain vikaa on nyt raumalaisten organisaatiossa jos eivät ole vieläkään oppineet ajamaan omia lupaavia nuoria lügaan. Ei silti, kyllähän nuo Lukon jämäpojat Ässiin mahtuvat, aika harvoin on sellaisia huteja tullut etteikö niistä jotain hyötyä olisi ollut.

Tervetuloa vaan Poriin, aika skeptisesti silti suhtaudun tähän huhuun ennenkuin sopimus julkaistaan.

Saarela pelasi alkukaudesta kakkos- ja ykköskentissä Vahalahden kanssa, mutta kun homma ei skulannut laidalla, lähti omasta halusta treenaamaan centterin hommia junnuihin. Loppukauden ovatkin sitten rikkoneet loukkaantumiset mm. aivotärähdys.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mielenkiintoisena tietona luki että Ässät on itse ilmoittanut Sillanpäälle ettei jatkoa ole luvassa.

Tämä on juu aika mielenkiintoinen tieto. SS on tasaisesti jyrännyt vuosia alaketjuissa, odottiko Ässät että Severin olisi pitänyt ottaa pari seuraavaa askelta? No toki uskon, että Ässät pärjää ensi vuonna ilman Severiäkin.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuulemani mukaan SS:n palkkapyyntö nousi edellisestä ~110% eikä yllätä, että tähän ei Toivola lähtenyt.

No kyllä yllättää. En muista kuinka vanha entinen sopimus oli, mutta ei palkan 1,1- kertaistaminen miltään mahdottomalta kuulosta. Ennen sai vaikkapa 80 000 euroa ja uusi palkka olisi ollut 88 000 euroa.
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Pientä päivitystä ja pohdintaa miltä Ässät 2014-15 voisi näyttää:

Hyökkäys:
Aleksi Saarela - Mika Niemi - Dragan Umicevic
Sami Lähteenmäki - Jarno Kärki - Matt Anderson
Austin Smith - Henri Heino - Eero Elo
Jesse Huhtala - Juha Kiilholma - Tuomas Huhtanen
Keskilohko - Ahlgren - Lammikko - Ojamäki - Lehtinen

Puolustus:
Tommi Taimi - Maxime Fortunus
Ville Uusitalo - Tapio Sammalkangas
Jyri Marttinen - Patrik Parkkonen
Valtteri Parikka - Valtteri Viljanen
Teemu Vuorisalo - Markus Kojo

Maalivahdit:
Rasmus Rinne
Joonas Korpisalo

Toivottavasti Jarno Kärki 2 sentterinä on lähinnä vitsi. Ei mitään asiaa liigakokoonpanoon vielä moneen vuoteen.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
No kyllä yllättää. En muista kuinka vanha entinen sopimus oli, mutta ei palkan 1,1- kertaistaminen miltään mahdottomalta kuulosta. Ennen sai vaikkapa 80 000 euroa ja uusi palkka olisi ollut 88 000 euroa.

Oliko tämä nyt perusporilaista pikkunäppärää veemäisyyttä, vai aitoa ymmärtämättömyyttä? Kärmes luultavimmin tarkoitti, että Severin palkkapyyntö siis yli kaksinkertaistui.. vaikka asia oli ilmaistu noin, niin kyllä se nyt silti ymmärrettävissä oli. Ja jos näin asia oli, niin on ymmärrettävää ettei Toivola lähtenyt tähän, koska liika on liikaa..

Jos siis haussa todella on enää 2-3 hyökkääjää, niin se tarkoittanee että vahvasti huhutulla Kiilholmalla taitaa sitten olla sopimus jo valmiina..
 

Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
No kyllä yllättää. En muista kuinka vanha entinen sopimus oli, mutta ei palkan 1,1- kertaistaminen miltään mahdottomalta kuulosta. Ennen sai vaikkapa 80 000 euroa ja uusi palkka olisi ollut 88 000 euroa.
No mun laskupäällä saan nousuksi hieman enemmän jos palkkapyyntö nousee 110%. En maksaisi Severille 168 000 euroa.

Kaikkea hyvää Sillanpäälle jatkossa, olisin kyllä ukon mieluummin Porissa pitänyt. Mutta en tuolla palkalla.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos siis haussa todella on enää 2-3 hyökkääjää, niin se tarkoittanee että vahvasti huhutulla Kiilholmalla taitaa sitten olla sopimus jo valmiina..

1. sentterin paikka auki

XX
Niemi
Heino
Kiilholma

Laitetaan nyt suosiolla Niemi 2.sentteriksi niin pääsee aloittamaan hieman pienemmillä tulospaineilla ensi kauden.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
No kyllä yllättää. En muista kuinka vanha entinen sopimus oli, mutta ei palkan 1,1- kertaistaminen miltään mahdottomalta kuulosta. Ennen sai vaikkapa 80 000 euroa ja uusi palkka olisi ollut 88 000 euroa.

Luin lehdestä, että asuntojen hinnat ovat nousseet 2%. Sun matematiikalla kannattaa ehkä harkita ostamista.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Severin pyynnöt ovat olleet tuota luokkaa niin pihalle vaan ja uutta ukkoa paikalle. Tosin jos palkka on ollut noin 80000 ja siihen tuplat päälle.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Jos Severin pyynnöt ovat olleet tuota luokkaa niin pihalle vaan ja uutta ukkoa paikalle. Tosin jos palkka on ollut noin 80000 ja siihen tuplat päälle.

Eikös tuo n.80t ole Niemen palkka ollut ja Severi on tienannut n.45t vuodessa jos oikein muistan. Jossain verotiedoissa näin oli.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika harvoin tulee Ässistä nähtyä unta, paitsi tietenkin viime aikojen painajaiset, mistä ei pysty heräämään. Edellisyönä näin unta, että Aleksi Saarela olisi Ässiin tulossa. Harmi, etten kenellekään asiasta mainostanut, eli never happened.

Aleksi Saarelan siirto Ässiin olisi hieno asia, ja varmasti kirpaisisi Lukon faneja!

Itseäni ihmetyttää, että kaikilla on kuitenkin heti se kanta, että Lukko mokaa tässä tilanteessa jotenkin. Jos Lukko miehen PÄÄSTÄÄ pois, niin ensimmäinen kysymys mikä itselleni tulee: Mitkä tulevaisuuden näkymät on miehen terveydentilan suhteen? Itse en hänen loukkaantumisten/toipumisien taustoja tiedä, mutta eikös hänellä ole takana jo kolme sairaslomaa aivotärähdysten takia?

Onhan toki sekin selvä asia, että joukkueen päävalmentajaa ei potkita tulevaisuuden talentin jaloista pois, jos siellä sellainen tilanne on.

Ja toinenkin pointti on, että päätöksen tekevä kaveri on 17v, ja jos vanhemmat sanoo, että saat itse päättää mitä teet, niin valintahan voi olla mitä vain.

Mutta joka tapauksessa jos treidi tapahtuu, niin Lukko on mokannut, Ässät on kuningas vapahtaja. Tai ainakin fanien tuomiolla.
 

Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näkkäri on ilmeisesti ainoa, joka ei tajunnut. Juurit tätä tarkoitin, miten PataJaska ja Mondie asian ymmärsivät: Palkkapyyntö NOUSI edellisestä 110%. Ja noin 45t€ oli muistaakseni edellinen liksa, eli karkeasti ~100t€ on kuulemani mukaan pyyntö ollut.
 

Tuamas

Jäsen
No kyllä yllättää. En muista kuinka vanha entinen sopimus oli, mutta ei palkan 1,1- kertaistaminen miltään mahdottomalta kuulosta. Ennen sai vaikkapa 80 000 euroa ja uusi palkka olisi ollut 88 000 euroa.

Jostain jutuistasi olin lukevinani ettet mikään perushitsari ollut, mutta laskutaito/luetun ymmärtäminen on kyllä tässä kohtaa heikompaa kuin seisomakatsomon tummimpien hitsilasien takana.
 

Bullet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Severille taisi käydä niin, että alunperin hänelle tarjottiin sopimusta, mutta SS ei allekirjoittanut kun piti olla sopimus Tapparaan. Homma kusikin jotenkin ja hän olisi halunnut jatkaa Ässissä, mutta paikka olikin jo täytetty. Tosin täytyy sanoa, että häneltä saadaan kyllä tasaista suorittamista, mutta mitään kehitystä ei valitettavasti ole vuosiin tapahtunut.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onnea kaikille, jotka tulivat pöksyihinsä. Näkkäri yritti olla näppärä ja teki virheen.
 

Holkkipolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Aleksi Saarela tulossa Ässiin. Toki saanut myös tarjouksen Turusta. Toivottavasti valitsee Ässät ja Rocky tekee pojasta pelimiehen kuten teki Armiasta.

Onko rocky lahjakas lääkäri?
Saarela on ollut lähes koko kauden rikki.
Pelaaja on rikki --> ei voi pelata, menikö jakeluun?
No, antaa olla...
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Tul Aksu meil pelaa. Tehdää sustaki liikapelaaja!
 

Kärmes1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo SS:n palkkapyyntö tuli jo alkutalvesta puheeksi. Jäin siihen käsitykseen silloin, että miehellä itsellään oli lähtenyt mopo keulimaan ja tästä syystä uutta sopimusta ei edes tarjottu. Vaikka mies tekee pirusti hommia, niin loppujen lopuksi se panos ei vaan riitä, kun se viimeinen viimeistelyn terä puuttuu. Tai ei ainakaan riitä tuohon palkkapyyntöön. Minusta tuntuu, että kaksi pelaajaa, joiden henkilökohtaiselle kehitykselle tekisi pirun hyvää vaihtaa maisemaa ovat Milli ja Niemi. Milli pääsisi eri rooliin ja Niemi eri ympäristöön.
 

Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Onko rocky lahjakas lääkäri?
Saarela on ollut lähes koko kauden rikki.
Pelaaja on rikki --> ei voi pelata, menikö jakeluun?
No, antaa olla...

En tiedä Rockyn lääkärintaidoista, mutta nuorten pelaajien kehittäjänä ihan eri luokkaa kuin uimis lukossa. Dufva roudaa jypistä saunakavereita ja lupaavat junnut saa peliaikaa, jos joku loukkaantuu ja mahdollisesti lisää peliaikaa jos tekee 20 pistettä 5 peliin. Muuten ei mitään asiaa kokoonpanoon. Ja niin kauan kuin on rahaa millä mällätä niin tämä asia ei muutu.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Vaikkei Saarelasta vielä ensi kaudella olisikaan pelaamaan isossa roolissa, niin haluaisin siirron toteutuvan, jotta kuultaisiin raumalaisten tuulitakkien korviahuumaava suhina, kun takkeja käännetään. Sen jälkeen nimittäin Saarela ei enää olisikaan superlahjakkuus ja tuleva NHL-tähti, kuten vielä tällä hetkellä, vaan entinen tulevaisuuden lupaus, jolle on noussut kusi päähän ja jolle lugu ei nähnyt käyttöä.
 

ÄssÄ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika paljon on Aleksi Saarelan palkkapyyntö tippunut, jos nyt ollaan sopimusta tekemässä.. Se hinta, jolla Saarelaa on Ässiin tarjottu, sai aikaan minussa aikaan naurukohtauksen, todennäköisesti Toivolan reaktio oli sama.
Kyseessä on kuitenkin vain alaikäinen lupaava pelaaja.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika paljon on Aleksi Saarelan palkkapyyntö tippunut, jos nyt ollaan sopimusta tekemässä.. Se hinta, jolla Saarelaa on Ässiin tarjottu, sai aikaan minussa aikaan naurukohtauksen, todennäköisesti Toivolan reaktio oli sama.
Kyseessä on kuitenkin vain alaikäinen lupaava pelaaja.

Pystytkö valottamaan mikä se palkkapyyntö on ollut ja onko se todellinen?
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Viime viikon urheilusanomissa oli muuten Toivolan kommentteja koskien ensi kauden jengiä. 3-5 pelaajaa enää hankintalistalla. 1 keskushyökkääjä, 1-2 laituria ja 1-2 pakkia. Profiilihankintoja enää tutkaillaan eli kärkiketjuihin kavereita. Mielenkiintoisena tietona luki että Ässät on itse ilmoittanut Sillanpäälle ettei jatkoa ole luvassa.

Saarela olisi mielenkiintoinen hankinta. Tosin onko taas tilaa kummallekin, Lammikolle ja Saarelalle? Kummatkin odottanee kuitenkin jo vakipaikkaa kokoonpanoon ensi kaudella liigassa.

Toivolalta aivan oikea liike, kun ei tarjonnut Sillanpäälle jatkoa. Tuskin jäi rahasta kiinni, nähdyn kaltaiset esitykset ei vaan riitä, aivan liian keskinkertainen pelaaja kaikin puolin.

Lammikko ja Saarela tuskin kilpailisivat keskenään samoista pelipaikoista, Saarela viihtyy paremmin keskellä ja hänen paikkansa olisi kärkiketjuissa kuin myös ylivoimakentissä, jos vaan kaverin paikat kestää. Uskon, että Rautakallio näkisi miehen kyvyt ja istuttaisi hänet Armian tapaan heti avainpaikoille, eikä tuijottaisi kaverin ikää. Jatkuvat loukkaantumiset taustalla Saarela olisi kuitenkin jonkin sortin riskihankinta, vaikka huikea lahjakkuus onkin. Lammikolle tuollaista avainpelaajan roolia tuskin vielä kaavaillaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös