Joukkueen rakennus kaudelle 2008-2009

  • 1 679 966
  • 5 074
Tila
Viestiketju on suljettu.

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hurmeilua...

Jos halutaan Hurme niin miksi ei samalla Eric Murano tai Tom Bissett. Mahtuuko Hurme edes Ifk:n nelosketjuun, siinä ja siinä, minulta kuitenkiin ei kiitos.QUOTE]Tätä en tajunnut viime kaudella, enkä tajua sitä nytkään. Hurme on kaudesta kauteen mättänyt pisteitä tasaisesti, ja on aina pelissä hyvällä asenteella. Tälläkin, nyt jo kohta pelatulla kaudella, Hurem olisi pisteineen sijoittunut aikas montaakin kaveria paremmin joukkueen pistepörssissä. Lisäksi Hurme pystyy tarvittaessa tuuraamaan melkein millä pelipaikalla vaan, kun loukkantumisia kuitenkin aina tulee kauden mittaan.

Itse siis huolisin kaverin milloin vaan takaisin. Lisäksi olisi mielestäni ihan oikein ja kohtuullista, että kaveri saisi lopetella uraansa IFK:ssa. Joten jos näillä arvostelijoilla on oikeasti antaa edes jokin pienen pieni peruste sille, miksi ei Hurme mahtuisi IFK:hon vaikka vaan täytemiehenä. SItäpaitsi uskallan väittää, että Hurmeen tekemä piste ei tällä kaudella tullut yhtä kalliiksi, kuin muutaman muun ns. vahvistuksen tekemä piste tässä liigassa.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kaverihan leijailee sen verran korkealla jo nyt, ettei siihen mitään lentäjän lupia tarvita. Onko tämä nyt faktaa, että kyseinen hyppyritukka tulee ensi kaudeksi Helsinkiin, vai taasko nämä on jotain Jhagin heittoja...

Miten niin taasko nämä on jotain Jhagin heittoja? Täsmennä. Näytä. Lainaa. Mutta älä itse heittele ilman näyttöjä. En mä heittele mitään hatusta. Jätän sen loungeen. Luetaan niitä viestejä: tällä kaudella on osunut hyvin - Nenä Jalonen, Kai Rautio (parin vkon takaa), Harri Hakkarainen, Viitaluoma HPK:hon, Toporowsky ohi (vielä ei ole julkistettu mitään ihme kyllä), Luttinen sisään, Jere Kärppiin, Jouhkimainen Saipaan, pitkät loukkaantumiset (Pesonen, Fagu). Otin näitä, joita olen huhuillut täällä oikeasti ensin. Huteja ovat olleet Baxterille kenkää, johon uskoin oikeasti. Samoin Heikkisen loukkaantumisen pituus. Kiva, että meni vituiksi. Sitten on paljon sellaisia, joissa en ole ollut eka, mutta olen uskaltanut vahvistaa: Cook ulos, Salmelainen ei tule.

Koska en ole erehtymätön eli Pena, nyt on vaan ollut monestakin syystä hyvä putki hunchien suhteen, niin tottakai hutejakin on tulossa. Niin niitä tulee ihan office-tasollakin, tuli ainakin Penan aikaan, joka kuulutti Hyvösenkin varmaksi kaksikin kertaa. Nyt mulla on tieto, siis omasta mielestäni tieto, Hirsosta ja Lopista (ihan sama vaikka kumpikaan ei myönnä) ja tässä olisi paikka, että Loppi kaatuu. Ei se silti mikään huvikseen tehty heitto ole, en mä niitä harrasta. Pelaajien liikkeet markkinoilla, kuin myös valmentajien, ovat kiehtova aihe ja monille jopa ainoa syy käydä täällä. Niinpä viestejä oikeasti lukevat tietävät kyllä suunnilleen tyyppien osumatarkkuuden.

En mä tätä mikään verenmaku suussa sanonut, käyn täällä eniten analysoimassa lätkää ja myönnän mielelläni, kun olen ollut väärässä. Mutta jälkiviisautta en harrasta, vedän reaaliajassa näkemyksiä ja tuntemuksia ja jos menee pieleen, niin ei voi auttaa. Koskee varsinkin ja erityisesti sitä, miten tietyt pelaajat suoriutuvat kentällä. Ennustin esimerkiksi Levokarille hyvää uraa HIFK:ssa...krhm...

Melrose: Itse asiassa tarkoitin Paakkolanvaaraa ja Sahlstedtia nimenomaan 3-4 senttereiksi. Samalle paikalle kuin Hurme. Ei varmastikaan riemuittaisi täällä, koska edes Hirsosta ja Lopista ei riemuita. HIFKiin on pirun vaikea tulla, mutta toisaalta täältä on sitten helvetin vaikea päästä pois, kun fanit paapovat omiaan.. :). Senkin takia HIFK on ainoa oikea jengi, mikään täällä ei mene normaalisti ja odotetusti.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö tuollainen pudotuspelipelaaja kuin Murray kande pitää jengissä vaikka vähän isommalla fyrkallakin?
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Eikö tuollainen pudotuspelipelaaja kuin Murray kande pitää jengissä vaikka vähän isommalla fyrkallakin?

Ilman muuta kannattaa pitää jos se ei vaadi palkankorotusta. Ja jos se suostuu jäämään ilman Guollaa. Mut sille maksetaan jo nyt melko älyttömästi, täytyy miettiä myös hinta/laatusuhdetta kuten JHag muistaa meille toitottaa :) Samalla hinnalla saisi varmasti esim. Norosen, Salmelaisen tai melkeinpä koko kolmikon Hurme + Uusikartano + Haakana.

Älyttömän tärkeä pelaaja etenkin pleijareissa, taitava ja monipuolinen, hemmetin pidetty symppis tyyppi ja esimerkillinen johtaja ja ja.. Ei riitä edes sanat kuvaamaan.. mutta silti, täytyy miettiä kokonaisuutta.
 
leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Miten niin taasko nämä on jotain Jhagin heittoja? Täsmennä. Näytä. Lainaa. Mutta älä itse heittele ilman näyttöjä. En mä heittele mitään hatusta. Jätän sen loungeen.

No niin, taas pitäisi olla imemässä palstajumalan meisseliä housut kintuissa.

Miksi toisten ihmisten pitää tarttua jokaiseen epäkohtaan ja lukea näitä kirjoituksia kuin piru raamattua? Käsittämätöntä oman egon pönkittämistä tuollainen korjailu ja todisteiden vaatiminen. Huh. Kaikki sanat pitää olla kohdillaan, eikä nimimerkkiä JHag saa missään olosuhteessa kyseenalaistaa, eikä varsinkään hänen sanomisia.

Nyt minun pitäisi ilmeisesti tulla hattu kourassa pyytämään anteeksi veristä ja perusteetonta loukkausta, josta amerikassa haatettaisiin oikeuteen.

Heittona pidän sitä tasan niin kauan kunnes paperilla kaikki on todistettu tapahtuvaksi. Oli heitto sitten todellinen tai perätön. Relaa vittu vähän.
 
Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Onko tämä omat pojat kotiin-projekti joku pakkomielle mikä on pakko toteuttaa? Onhan niitä muitakin pelimiehiä joita voisi hankkia. Toki tällä foorumilla esiintullut Marvin Hurme olisi hyvä hankinta kolmossentteriksi. Siinä on mainio yleispelaaja joka sopii moneen rooliin.

JYP otti viime kesänä tukijoukkojensa avulla kovan riskin ja hankki Jarkko Immosen. Nyt voidaan todeta riskin onnistuneen. Immonen on kova vahvistus, katsojamäärät ovat kasvaneet ja Wallinheimon siirrosta Venäjällekin tuli lisätuloja. Ja onhan joukkue muutenkin kasattu tasapainoisesti.
Jos joku helvetin JYP onnistuu tälläisessä niin miksi IFK ei yrittäisi samaa?
En tarkoita pelaajien kauppamista Venäjälle kesken kauden vaan nyt voisi yhteistyökumppanit lyödä paalua tiskiin menestyksekkään joukkueen luomiseksi.

Vielä ei tiedetä tuoko kolvi-Jalonen tuliaisenaan Oulusta jonkun pelimiehen mukanaan. Hyvönen lähtee Ruotsiin, mutta miten olisi Pesonen tai peräti Bros?
 
blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Monelle tuntuu olevan vaikeaa käsittää, että Loppi ja Hirso ovat oikeasti tämän hetken markkinoiden kuumimpia kotimaisia senttereitä. Olisi kiva tietää ketä nämä valittajat sitten haluaisivat ensi kauden keskushyökkääjinä nähdä, vieläpä kun monelle ei edes Pirnes kelpaisi. Immonen ja Viuhkola eivät ole saatavissa, tuskin myöskään Santala. Hauhtonen ja Viitaluoma ovat menneet jo. Pitäisikö tässä muka todella odottaa kesäkuulle kovempien nimien toivossa ja sitten huomata, että hupsista, meillä onkin senttereinä Porthen ja Keränen ja markkinoilla on tarjolla enää ainoastaan Markku Hurme?
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Nyt minun pitäisi ilmeisesti tulla hattu kourassa pyytämään anteeksi veristä ja perusteetonta loukkausta, josta amerikassa haatettaisiin oikeuteen.

Krhm. Käyhän katsomassa meikäläisen viesti ja lue sitten oma sinänsä pikantti vuodatuksesi, mieti hetki ja päätä sitten kumman kannattaisi relata?

Itse asiassa ainoastaan pyysin todistamaan ihan selkeillä lainauksilla sen, että heittelen juttuja kevyesti sillä oletuksella, että ne eivät juuri koskaan osu. Pelkkä tällaisten esimerkkien kaivaminen olisi riittänyt. Siis minun kirjoituksistani. Normaalia keskustelupalstakäytäntöä mielestäni. Olisitko -heh- viileä, jos kuka tahansa tulisi sanomaan, että "tää on taas niitä leivojan paskapuheita"? En usko. Ainakaan tunnetilastasi päätellen. Olen varma, että pyytäisit hieman evidenssiä. Tällainenhan on keskustelupalstan arkea. Rasittavimpia ovat ne tyypit (en tarkoita todellakaan sinua), jotka tulevat ketjuihin resuamaan selvästikään katsomatta ensin, mitä siellä on sanottu. Esimerkiksi näin: Ketjussa Pelaajaliikenne joku heittää 2.1. että pakistoomme on signattu XX. Jengi tulee kommentoimaan ja asiasta keskustellaan isoin kirjaimin pari viikkoa. Ja sitten 17.1. tulee vakavissaan joku nick kertomaan, että HIFK-pakistoon on signattu XX. Ikäänkuin se olisi aivan uusi uutinen kaikille. Tämähän osoittaa juuri sen, että ketjuja ei lueta ennenkuin jotain heitellään.

Ei tässä mun puolestani ole oikeasti sen kummempaa, joten relaa nyt vähän. Ja edellinen esimerkki ei oikeasti liittynyt sinuun, se oli esimerkki. Relaisin itse, jos pystyisin, mutta siellä on aika tunteita nostattavat playoffit juuri menossa. Peace and let the sun shine in, torilla tavataan!
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eikö tuollainen pudotuspelipelaaja kuin Murray kande pitää jengissä vaikka vähän isommalla fyrkallakin?

Kyllä mä pitäisin, myös sillä isolla hinnallakin. Olen nimittäin aivan varma, että Nokka käyttäisi Murrayta Baxia järkevämmin. Miksi liigan paras 2-suunnan sentteri pelaa yhä ykkösen laidassa? Kakkosen senana heiluu sen sijaan selvä nykyinen turisti Vesce. Jota kaikki, myös minä, olivat pitämässä jengissä vielä helmikuun alussa. Playoffeille kuuluukin antaa erityisen iso painoarvo.
 
MegaMauler

Johtunee varmaan siitä, että Kuhta ja Guolla ovat selvästi hyökkääviä hyökkääjiä. Siinä tarvii sitten kolmannen osata varmistaa oma pää, ettei tulisi YV hyökkäyksiä omiin + Play-Offeissa pitää kentällä olla aina kriittisissä aloituksissa (omapää, hyökkäyspää) 2 hyvää aloittajaa.

Tietenkin Murraytä voisi käyttää järkevämminkin ja kaikenkaikkiaan IFK:ssa voisi olla paljon parempiakin ketjukoostumuksia, mutta näillä mennään nyt toistaiseksi ainakin niin kauan kun tulee voittoja.

Vesce vaikuttaa kaikella tavalla yhden matsin perusteella liian kevyeltä bluesia vastaan, mutta ketjukoostumuksia ei mielestäni kannata lähteä muuttamaan nyt, koska 3 ketjua kuitenkin toimi hyvin.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Kyllä mä pitäisin, myös sillä isolla hinnallakin. Olen nimittäin aivan varma, että Nokka käyttäisi Murrayta Baxia järkevämmin. Miksi liigan paras 2-suunnan sentteri pelaa yhä ykkösen laidassa? Kakkosen senana heiluu sen sijaan selvä nykyinen turisti Vesce. Jota kaikki, myös minä, olivat pitämässä jengissä vielä helmikuun alussa. Playoffeille kuuluukin antaa erityisen iso painoarvo.
=) LOL!!!

Vesce on nyt selvä nykyinen turisti!!! Ei vittu. Yksi peli puolivälieriä pelattu ja Vesce on selvä turisti!!!

Ilman Vescen maaleja oltaisiin hädin tuskin selvitty sääleihin. Kaikki, myös minä, olimme pitämässä Vesceä vielä paljon helmikuun alun jälkeenkin. Ja kaikki, myös minä, ilmeisesti JHag pois lukien, olemme pitämässä edelleenkin.

Ja antakaa kun mä arvaan, Vesce on turisti, koska ei tehnyt eilen maaleja ja etenkin koska ei tapellut eikä ottanut aivan 100% idioottimaisia jäähyjä(ei ole sitä vitunkovaatutinaa&tötinää carlbrewerstyle).

Ja osa meistä, myös minä, olemme olleet pitämässä Murrayta koko ajan. Ja osa meistä, kenties näkyvimmin JHag, ovat olleet potkimassa Murrayta pois joka toisen pelin jälkeen ja pitämässä joka toisen jälkeen. Osa meistä, myös minä, on kuitenkin ollut sitä mieltä, että kannattaisi odottaa loppuun ja katsoa miten pleijareissa oikein käy, viime vuonna kun Murray oli lähes ainoa pelaajammme pudotuspeleissä.

Mitä ensi kauden jengiin tarkemmin tulee, niin pari viikkoa sitten tarjosin tätä pohjaa:
Buccaneer kirjoitti:
"Noronen"
Lundell

"Söderholm" - Heikkinen
"Salmela" - H.Pikkarainen
Ustrnul - "Kuparinen"
+Holmberg, Haverinen, Purolinna

Luttinen - "Bros" - "Salmelainen"
Kuhta - Vesce - Petrell
Pesonen - Murray - Jouhkimainen/"Rajamäki"
I.Pikkarainen - Porthen - "Rajamäki"/Jouhkimainen

+Ahtola, Keränen, Pöysti, Wärn yms. jämät ja "junnut"
Tähän muokkauksia uusien havaintojen/tietojen/huhujen pohjalta:

-Nieminen pitää saada tietysti sisään, joten Lundell, voidaan heivata.
-Ustrnul ei pääse edes kaukaloon, joten pois, pois, pois.
-Holmbergin otteet olleet sen verran ok, että hänet voidaan laittaa suoraan Ustrnulin paikalle. Hoitaa tuon kolmosen puolustavan puolustajan roolin varmasti yhtä hyvin.
-Hirso. Itse en tätä narria takaisin haluaisi, mutta jos kuitenkin tulee, niin mihin laitetaan? Ilmeisesti Vescen paikalle, jos Vesseli lähtee, niin kuin huhuttu on.
-Loppi? Mihinkä tämä sitten tullessaan? Täyttääkö Loppi paikan "Bros"? Jos, niin siihen, jos ei, niin paska. Ja kaushan Loppi kuitenkin jää todellisesta Brosista tai vastaavasta.
-Hurme? No tämähän ei (onneksi?) ole edes mikään huhu, vaan lähinnä kait yhden tai kahden kirjoittajan toive, mutta tuonne kolmoseen neloseen menisi tietysti jotenkuten. Periaatteessa täyttäisi paikan "Rajamäki", mutta vielä selkeämpi ratkaisu olisi sittenkin laittaa I.Pikkarainen kilometritehtaalle ja saman tyylinen, mutta kokeneempi Hurme hänen paikalleen. Yhä hankittaisiin "Rajamäki".
-Jouhkimainen lähtee Saipaan? PASKA. Lahjakkaampi ja taitavampi kuin 3 Kerästä. Mutta sinne sitten. Uusi kokoonpano sitten:

"Noronen"
Nieminen

"Söderholm" - Heikkinen
"Salmela" - H.Pikkarainen
Holmberg - "Kuparinen"
+ Haverinen, Purolinna, junnuja/toivotaan, toivotaan miehiä

Luttinen - "Bros"/Loppi - "Salmelainen"
Kuhta - Hirschovits - Petrell
Pesonen - Murray - "Rajamäki"
I.Pikkarainen/Hurme - Porthen - Ahtola/Hurme

+Ahtola, Keränen, Pöysti, Wärn yms. jämät ja "junnut"

Edelleen kaikki ratkaisevat hankinnat puuttuvat ja jos tuohon paikalle "Bros" tosiaan tulee Loppi, niin tuskinpa Kärppiä ja Jokereita haastetaan. Siellä kun on Leinon ja oikean Brosin tapaisia pelureita ykkössenana. Myös Vesselin vaihto Kimiin heikennys. PLUSsana se, että ullkkaripaikkojan on käytetty vain yksi. No, toivotaan, että Loppi alkaa liekehtiä tai että ykkössentteri on oikeasti joku muu.
 
scholl

Jäsen
=) LOL!!!

Vesce on nyt selvä nykyinen turisti!!! Ei vittu. Yksi peli puolivälieriä pelattu ja Vesce on selvä turisti!!!

Se ketju on huonosti rakennettu tällä hetkellä. Janne Laakkonen oli vähän samantyyppinen väkkärä, joten saivat yhdessä jotain aikaiseksi. Nyt Vesce on joutunut rautakankien kanssa samaan ketjuun, joten on melko normaalia, ettei mitään tulosta tule.

Onko Söderholmilla vielä sopimus Ruotsiin? Siinä olisi kyllä loistava liideripakki, josta kannattaisi maksaa vähän enemmänkin.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vesce on mielenkiintoinen tapaus. Oli tosiaan hyvä tammi-helmikuussa, mutta kyllähän koko ajan on ollut pieni pelko siitä, että riittääkö kovuus pudotuspeleissä.

Taitohan riittäisi vaikka NHL:ään, mutta eipä taida Ryan sinne kelvata kokorajoitteisena juuri mainitusta syystä. Sveitsin liiga olisi ehkä paras mahdollinen paikka.

Voihan se olla, että Vesce vielä löytää jostain tuota kovuutta, tovotaan näin. Ja joka tapauksessa ensi kaudellakin vaaditaan takuuvarmoja runkosarjan pistenikkareita, vrt. ikuisuuskeskustelu Janne Laakkosesta.

Vesce kuitenkin viihtyy Helsingissä hyvin ja omaa lisäksi potentiaalia kehittyä. Kovuuskouluun ja/tai vielä enemmän liikettä, niin avot. (Vaikka eiköhän tuo tosiaan karkaa kesällä, vaikka kuinka viihtyisi).
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Se ketju on huonosti rakennettu tällä hetkellä. Janne Laakkonen oli vähän samantyyppinen väkkärä, joten saivat yhdessä jotain aikaiseksi. Nyt Vesce on joutunut rautakankien kanssa samaan ketjuun, joten on melko normaalia, ettei mitään tulosta tule.

Jep, Laakkosen menetys oli suuri. Vesceen vaikuttaa ikävä kyllä sama asia kuin Murphyyn viime keväänä (loukkaantumisen lisäksi): Kaveri tietää lähtevänsä meiltä ja ikävä kyllä ei pidä tasoaan. Se on raaka fakta, outoa että ei saisi olla pettynyt. Ai niin, sori, unohdin että meillä pitää paapoa.

Miksi Vesceltä ei saa odottaa nyt vastaavia otteita kuin helmikuun alussa? Nyt on pelattu siis kolme playoffpeliä, ei yksi, ja Vescen saldo kolmessa ottelussa = 0+1 (2. syöttäjä Luttisen jatkoaikamaalissa). Tällä ollaan HIFKin sisäisessä po-pörssissä sijalla 11. Ykkösenä Murray 1+2 =3, kakkosena Luttinen 2+0 =2 ja kolmosena "rautakanki" I.Pikkarainen 1+1 = 2. Miksi nyt ei saa olla tyytymätön Vesceen? Siksikö, että hänellä on kiva kultainen kypärä? Hänen ketjunsa saa hyvin jääaikaa ja nimenomaan sentteri itse venttailee lähinnä Sveitsin lentoa, eikä liidaa ketjunsa peliä. Piku on tehnyt yv:llä pinnat, hänessä on potkua. Bluesin kultakypärä Keller sentään pääsee paikkoihin, Vesce on juuri nyt ihan yössä. Toivotaan, että herää ja sorry, että sanoin ääneen hänen olevan tällä hetkellä näyttöihinsä nähden täydellinen turisti.
 
Vesceltä saa odottaa hyviä otteita ja saa olla pettynyt, jos ei Vesce ole pelannut niin hyvin kuin on toivottu. Sen sijaan luonnehdinta
"Kakkosen senana heiluu sen sijaan selvä nykyinen turisti Vesce. Jota kaikki, myös minä, olivat pitämässä jengissä vielä helmikuun alussa." on jotain ihan muuta. Se on naurettavaa, asenteellista itkua. Oma "pistepörssisikin" sen kertoo: kakkosena Luttinen 2 pisteellä, 11. Vesce 1 pisteellä. Ja sinä luonnollisesti korostat sitä sijoitusta pörssissä. Ei vittu.

Kun pelejä on pelattu näin vähän, ei Vesceä voi tuomita playoffien epäonnistujaksi. Ei ainakaan, niin että vaikuttaisi asioita objektiivisesti seuraavalta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
-Hurme? No tämähän ei (onneksi?) ole edes mikään huhu, vaan lähinnä kait yhden tai kahden kirjoittajan toive, mutta tuonne kolmoseen neloseen menisi tietysti jotenkuten. Periaatteessa täyttäisi paikan "Rajamäki", mutta vielä selkeämpi ratkaisu olisi sittenkin laittaa I.Pikkarainen kilometritehtaalle ja saman tyylinen, mutta kokeneempi Hurme hänen paikalleen. Yhä hankittaisiin "Rajamäki".

Myös Vesselin vaihto Kimiin heikennys. PLUSsana se, että ullkkaripaikkojan on käytetty vain yksi. No, toivotaan, että Loppi alkaa liekehtiä tai että ykkössentteri on oikeasti joku muu.

Vesselin vaihto Kimiin heikennys? En ehkä olisi aivan noin jyrkkä tuomitsemaan, vaikka Vesce pari pinnaa Kimiä enemmän tekikin runkosarjassa. Kimi on kuitenkin ehkä hieman monipuolisempi pelaaja, ja kotimaisuutensa ansiosta hyvä stuntti Vesselille, jos tämä lähtee ulkomaille. Molemmat ovat osoittaneet olevansa jossain määrin mielialapelaajia, joiden pistetehtailu voi olla hyvinkin jaksottaista. Vielä vuodenvaihteessa kukaan ei olisi pitänyt Vescen vaihtoa Hirsoon heikennyksenä.

Ilkka sitten... En ole kauheasti seurannut Hurmeen tekemisiä viime kausina ja ehkä muistan väärin, mutta miehestä on jäänyt aika pehmeä kuva. Piku olisi varmasti fyysisempi pelaaja ja sopiva vastustajan ärsyttäjä. TPS-sarjassa oli totisesti mies paikallaan. Missä mielessä kaksikko Hurme-Rajamäki olisi parempi kuin Hurme-Pikkarainen?
 
McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja osa meistä, myös minä, olemme olleet pitämässä Murrayta koko ajan. Ja osa meistä, kenties näkyvimmin JHag, ovat olleet potkimassa Murrayta pois joka toisen pelin jälkeen ja pitämässä joka toisen jälkeen. Osa meistä, myös minä, on kuitenkin ollut sitä mieltä, että kannattaisi odottaa loppuun ja katsoa miten pleijareissa oikein käy, viime vuonna kun Murray oli lähes ainoa pelaajammme pudotuspeleissä.

Niin noh, etenkin jos ajatellaan että herrat Guolla, Murray ja Vesce ulostettaisiin ja löytyisivät esim Jokereiden tai Bluesin kokoonpanoista niin nakertaisihan se lisää.

Alkaako viimeistään risteilyllä tippumaan lukkoon lyötyjä kontrakteja? Hirso on ainoa tällä hetkellä julkisesti "varmaksi" pidetty tapaus.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun pelejä on pelattu näin vähän, ei Vesceä voi tuomita playoffien epäonnistujaksi. Ei ainakaan, niin että vaikuttaisi asioita objektiivisesti seuraavalta.

Ei kai tässä tuomioita olla jakamassakaan? Keskustelupalsta, junou. Vesseli on ollut kohtuullisen näkymätön kolmessa pelissä, toivotaan että Baxter löytää ketjuun jotain laillista piristettä. Samassa ketjussa kuitenkin IPiku pelannut vähintääkin ok, Pesonen ei niinkään.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
-Hurme? No tämähän ei (onneksi?) ole edes mikään huhu, vaan lähinnä kait yhden tai kahden kirjoittajan toive, mutta tuonne kolmoseen neloseen menisi tietysti jotenkuten. Periaatteessa täyttäisi paikan "Rajamäki", mutta vielä selkeämpi ratkaisu olisi sittenkin laittaa I.Pikkarainen kilometritehtaalle ja saman tyylinen, mutta kokeneempi Hurme hänen paikalleen. Yhä hankittaisiin "Rajamäki".

Minua kiinnostaisi kuulla "Rajamäen" määritelmä, miten hän eroaa "IPikkaraisesta"? Tai miten "Hurme" ja "IPikkarainen" ovatkin yhteensä toistensa vaihtoehtoja? Ja miksi "Rajamäki" tulisi pelaamaan IFK:n nelosketjuun?

Asiaan. Toistaiseksi pudotuspeleissä Vesce ja Pesonen ovat olleet selkeitä pettymyksiä ainakin minulle. Ilkka Pikkarainen puolestaan on näyttänyt nyt sitä parasta osaamistaan, ehdottomasti tarjoaisin jatkoa.

Koska kaikki muutkin leikkivät kokoonpanoilla, minäkin haluan. Eli jos ensi kaudella joukkueesta löytyisi tällainen kokoonpano:

Nieminen
"Satosaari"
Ahlqvist (toivottavasti jatkaa, hyvä maalivahti vaikka ailahteleva vielä)

Heikkinen-"Söderholm"
HPikkarainen-"Boumedienne"
Holmberg-"Korpikari"
Haverinen yms.

Luttinen-Loppi-"Salmelainen"/Vesce
Pesonen-Hirschovits-Kuhta
Porthen-Murray-IPikkarainen
Pöysti-Keränen-Ahtola
+ loput

niin suht hyvissä asetelmissa mielestäni oltaisiin silloin. Jos Nieminen jatkaa tätä rataa, olisi sulaa hulluutta olla antamatta näyttöpaikkaa ja vastuuta ensi kaudeksi, kun kerrankin saadaan omista riveistä hyvä maalivahti. Toki siis luotettava ja kokenut kassari kakkoseksi. Puolustukseen tulisi ehdottomasti panostaa muutamalla kovalla nimellä. Hyökkäyksessä Vesce voisi olla puhdas snaipperi, eri asia sitten miten onnistuisi tuossa roolissa. Tässä sommitelmassa olisi jo kuusi sentteriä. Mieluusti näkisin kyllä pikku-Buffalon ykkösen laidassa jälleen viilettämässä.

Nähdäkseni tuossa olisi kilpailukykyinen joukkue SM-liigaan, ja mikä parasta, paljon IFK-taustaisia pelaajia mukana.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kun pelejä on pelattu näin vähän, ei Vesceä voi tuomita playoffien epäonnistujaksi. Ei ainakaan, niin että vaikuttaisi asioita objektiivisesti seuraavalta.

Äsken vielä pelejä oli pelattu mielestäsi yksi. Tiedät itsekin, että playoffpinnapörssissä 1 pinnan ero on helvetin paljon isompi kuin runkosarjan pistepörssissä. Pelejä on vähemmän, ne ovat keskimäärin vähämaalisia ja joka ainoa piste on sairaan elintärkeä. Aivan toisin kuin runkosarjassa. Ei hirveästi kannata väheksyä pelaajien niukkoja eroja playoffpinnapörssissä. Katson itse eniten tehtyjä maaleja, yksi kakkossyöttö on kalpea suoritus verrattuna Murrayn ja Luttisen kahteen maaliin. Luttisen molemmat maalit ovat olleet lisäksi ottelun voittomaaleja, joten siinä meillä on varsinainen playoffmenestyjä juuri nyt.

Kuhta ja Guollakaan eivät ole juhlineet pinnoilla, mutta heidän pelissään on yksi olennainen ero verrattuna Vesceen ja ketjuunsa: Kuhta ja Guolla tekevät kuitenkin paljon paikkoja ja ennen pitkää sieltä joku kolisee sisäänkin. Olisin paljon vähemmän kriittinen Vesceä kohtaan, jos hänen ja ketjunsa peli olisi kulkenut ja paikkoja olisi ollut.

Juuri nyt kultakypärä Vesce on turisti. Hän oli eilen eräs huonoimmista HIFK:n pelaajista. Toivon oikeasti, että Vesce nousee vielä ja takoo tämänhetkisen tilanteensa paljon paremmaksi. Nyt on pelattu vasta kolme peliä ja tähän mennessä Vesce on ollut surkea. Se ei selittelemällä parane. Ja kultakypärän (vrt. Leino) ei kyllä pitäisi lyhyessä playoffsarjassa pitää yhdenkään matsin mittaista lepotaukoa. Samaan hengenvetoon myönnän, että playoffsarja on kesken. Toivottavasti Vesce nousee loppua kohti, kuten runkosarjassa. Mutta kai sitäkin wonderboyta saa kommentoida myös sarjan aikana normaalein kriteerein? Vai pistetäänkö kaikki ketjut kiinni ja tullaan juttelemaan jälkiviisaina vasta pleijarien jälkeen?

edit: Ai niin, HIFKin playoffpistepörssi ei ole "oma pistepörssini". Se oli suoraan SM-liigan tilastosivuilta.
 
Viimeksi muokattu:

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Ei kai tässä tuomioita olla jakamassakaan? Keskustelupalsta, junou. Vesseli on ollut kohtuullisen näkymätön kolmessa pelissä, toivotaan että Baxter löytää ketjuun jotain laillista piristettä. Samassa ketjussa kuitenkin IPiku pelannut vähintääkin ok, Pesonen ei niinkään.

Vesseli on aika kova kuitenkin maalin edessä, rankkareissa ja eilen ainakin näkyi selvästi, että Matikainen käytti kokoajan hyödyksi viimeisen vaihdon oikeutta. Siltäosin Matikaisen peluutus onnistui, sillä moni mies pidettiin hyvin.

Mutta onko Vesseli se, yksi kolmesta, joka olisi pidettävä ensikauden rosterissa? Jokaisesta tämänhetkisestä ulkkarista löytyy hyviä puolia ja jostain pitäisi taikoa se "Noronen" tai sitten ulkomaan apu. Tällä en tarkoita Apu:a Simpsonit-ohjelmasta, vaikka joskus tuntuukin, että voisi mennä vahvituksesta. Ainakin suurempi viihdearvo, kuin Yoric the suurella.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuhta ja Guollakaan eivät ole juhlineet pinnoilla, mutta heidän pelissään on yksi olennainen ero verrattuna Vesceen ja ketjuunsa: Kuhta ja Guolla tekevät kuitenkin paljon paikkoja ja ennen pitkää sieltä joku kolisee sisäänkin.

On kolissut jo: pahuksen tärkeät maalit kummaltakin ensimmäisessä TPS-pelissä. Tasapuolisuuden nimissä on toki pakko todeta, että Vesce tarjoili pari kertaa hyvin Pesoselle siinä matsissa, joten ihan hyvin Vescellä voisi olla paljon enemmän pinnoja. Kylmä fakta (näistähän JHag tykkää :) ) kuitenkin on, että pistesarakkeessa on vain se yksi syöttö.
 
kibe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kakkosena Pelicans, ULUVFC #71, DEFC #50
Voi Voi!!!

Ei voi muuta sanoa kun, että ei hyvältä näytä ensi kausi jos meillä on Loppi ykkös-sentterinä. Pakko vaan kommentoida, että tälläkin kaudella suurimman osan peleistä Isku Areenassa seuranneena siinä ammutaan ohi ja kovaa. Kolmosen sentteriksi sulatan vielä ton Lopin mutta ykköseen, ei kiitos! Kun täällä on jengi sanonut että Hirsovitch on laiska niin kyllä mä sen sanon, että Loppi 6x laiskempi kaveri eikä puolustuspäähän tulla kun kiekkoa hakemaan omilta. No okei tuli nyt vähän kärkistettyä mutta itseä vaan pelottaa ajatus Loppi = 1. sentteri. Tähän väliin täytyy sanoa, että toivottavasti ei tuijoteta taas sitä teksti-tv:n pistepörssi saraketta liikaa. Toivottavasti oon väärässä jos Loppi meille tulee mutta itse näen siinä suuren Flopin vaaran.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Buccaneer Maalivahti-ketjussa kirjoitti:
Toisaalta, kyllä ainakin minä olen valmis luopumaan vaikkapa Guollasta ja Murraysta (puhumattakaan Ustrnulista, Kovasesta, Korhosesta, Fagerstedtista, Turusesta tai I.Pikkaraisesta), jos Bros ja Janne Pesonen tulevat.

Meidän rosterissa olevista ulkkareista pitäisin Murrayn, tasaisen varma ammatti-ihminen alusta loppuun. Bros on mun toivelistan ykkösenä hankinnoissa. Ihmettelen yhä, miten voi olla niin, ettei sitä ole kukaan ison veden taakse hilannut?

Jos ja kun Libor on noin rikki kun puhutaan, niin ei mahda mitään. Pitkin hampain päästäisin pois. Joka tapauksessa teki sen, mitä pitikin: nosti joukkueen itseluottamusta juuri silloin kun sitä tarvittiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös