Joukkueen rakennus kaudelle 2008-2009

  • 1 680 013
  • 5 074
Tila
Viestiketju on suljettu.
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
kaizu kirjoitti:
Meneekö meillä jo tässä vaiheessa kautta näin huonosti, että tätä virttä pitää ruveta jo nyt hoilaamaan? Mulla ois uus tarjolla: "jos on heinäkuussa jarruraidat kalsareissa niin on paskat housussa tammikuussa". Hyvää kesää

Ilmeisesti sitten menee. Mielummin hoilaan kuitenkin tätä virttä, kun rupean jo nyt nyyhkimään "me ollaan hävitty tää kausi"-laulua. Sitähän täällä taas kuulee aika tiuhaan tahtiin.

Toki joukkue voisi olla jo nyt vahvempi, mutta ei tässä vielä kuitenkaan ole mitään hätää. Vielä ehtii ja ihan hyvin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
ultrarille ja kumppaneille:

Nyt on pakko uskoa sen verran omiin, että nimenomaan harkiten on tällä kertaa jätetty hankkimatta kangasniemet ja kumppanit, joilla teoreettisesti rauhoiteltaisiin faneja. Näen tässä selvän eron Penan aikaan kuitenkin. Nyt kukaan ei kiistä sitä, etteikö joukkueesta puuttuisi elintärkeitä palasia, kuten kaksi pakkia. Eivät kiistä Nybari ja KJ:kaan. Penan aikaan meillä voisi olla nyt 29 diiliä ja joukkueesta puuttuisi silti paljon enemmän elintärkeitä osia kuin siitä puuttuu nyt. Ennen Kankaanperää vajausta oli kolme pakkia ja itse veikkaan, että nykyinen koneisto riipii ne kaksi muutakin vastaavasta tasoluokasta. Lisäksi uskon Faheyn diiliin jostain syystä. Kumpi on oikea tapa; etsiä (voin vakuuttaa että etsintäkin sujuu nyt eri tyylillä kuin Penan aikaan) sinnikkäästi niin kauan, että saa edes 90% osumatarkkuudella sellaiset pelaajat kuin oikeasti halutaan vai mennäänkö juuri nyt yli siitä missä rima on matalin eli otetaan vaan Mähönen ja Tuppurainen jostain itärajalta?

HIFK ei ole vielä virallisesti täyttänyt yhtäkään ulkomaalaispaikkaa. Kotimaiset hankinnat ja itse pidetyt ovat hyvää tasoa. En pidä tätä kauhean paskana tilanteena kuitenkaan. Kärpät ja Jokerit täydentyvät vielä, miksi HIFK ei täydentyisi? White ja Scissonshan meillä olisivat jo nyt nimenomaan sisällä, jos Pena hääräisi joukkuetta kasaan. Lisäksi Guolla, Murray ja Ustrnul nostaisivat HIFK:sta palkkaa koko ensi kauden siitä riippumatta missä pelaavat. Kankaanperä ei olisi tullut, koska Pena ei olisi halunnut lähteä "huutokauppaan" - tällä perusteella Jokela jäi viime kaudella saamatta.

Joukkue itse on siinä käsityksessä, että se täydentyy kesän aikana ja itse uskon, että heti kun Calder Cup on pelattu, saamme ainakin sen yhden nimen. Muuten kannatan sitä, että hankitaan kylmän viileästi taloon ne osat, jotka siitä oikeasti puuttuvat, vaikka se kestäisikin. Ei lähdetä Kodin ykköseen tsekkaamaan alekoreja, vaikka siellä voisi kyllä olla kivoja peflettejä. Se on pelkästään HIFK-fanien sisäinen luulo, että joukkueen pitäisi olla totaalisen kasassa kesän alussa, muuten se ei voi pärjätä. HIFK ei ole Penan aikana pärjännyt, vaikka se oli usein jo maaliskuussa ainakin ulkkarien osalta kasassa. Ei muuta kuin tsekkaamaan Kärppien pelaajaliikenne viimeiseltä neljältä kaudelta. Kylmä totuus on se, että joukkuetta pitää rakentaa koko ajan, myös kauden kesken.

Kekäläisen aikoihin ei voida myöskään nyt ihan suoraan verrata. Silloin NHL:kin oli erilainen kuin se on nyt, eikä pelko "kenen tahansa" yllättävästä änäridiilistä ollut koko ajan läsnä. Kuvitelkaapa tilannetta nyt, jos HIFK tai mikä muu tahansa seura olisi signannut Timosen, Rafalskin tai Nikon tasoiset pakit. Olisiko kavereilla NHL-ehto eli saataisiinko pelätä NHL:n vievän? Kyllä vaan. Lisäksi Venäjän tarjoama palkkaetu puuttui kokonaan 10 vuotta sitten. Nythän pitää pelätä NHL:n lisäksi Venäjää ja Sveitsiäkin. Mutta jos hyviä pelaajia haluaa, kuten Faheyn, on pakko hyväksyä se, että muitakin kiinnostuneita on. Ja ei, en ole tyytyväinen jos joukkue jostain syystä olisi tässä. Mutta tässäkin tapauksessa veikkaisin heti kylmiltään parempaa menestystä kuin kahtena edellisenä kautena. Neljän sakista olen vedon lyönyt muutaman kanssa, enkä ole kovin huolissani vetoni lopputuloksesta.
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihme juttu tämä kauden jälkeinen itkeminen. Aina vaan pitäisi olla jengi kasassa heti kun edellinen kausi ollaan saatu päätökseen. Ei ymmärrä. Katselin tuossa kolmen edellisen kauden hankintoja niin Hifk on samalla kaavalla aina mennyt eli kauden loputtua ne 2-3 äijää ja sitten heinäkuussa seuraava(t). Ellei viime kauden Eskelistä lasketa. Totuushan on se ,että kesäkuu on aika hiljaista tuolla pelaajamarkkinoilla. Etenkin kun NHL sieltä vie ne parhaat ja loput jakaantuu sitten Venäjälle,Sveitsiin,Ruotsiin niin sitten heinäkuun lopulla/puolivälissä ilman sopimusta olevat tai huonon diilin saaneet tulevat Suomeen. Se on vaan raha mikä nykypäivänä ratkaisee se on vaan ikävä tosiasia. Kieltämättä AHL:n loppuminen tässä vähän itseäkin syyhyttää jospa sieltä yksi soppari olisi heittää ilmaan joka ei kyllä ihan varma ole sittenkään. Ja moneen vuoteen en ole ollut näin positiivinen tulevaan kauteen ,kun kumminkin on vielä se kolme ulkkariakin hankkimatta ja luotto on kova valmennukseen ja hankintoihin.
 
Viimeksi muokattu:

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tähän on vielä pakko kysyä, että kuka tämän kevään signauksista muihin joukkueisiin on ollut sellainen, että on jäänyt sellainen fiilis, että "vittu kun toikin meni sinne"?

Ja tässä en nyt tarkoita näita samikapasia ja nemoniemisiä. Niitä ei nimittäin tainut olla mitään saumoja saada. Ikinä.

Näin nämä vain menee. Ikävä kyllä markkinoilla liikkuu varsin rajallinen määrä laatua. Positiivista on, että Nybari ei ole näyttänyt eleelläkään, että haluaisi mennä tämän taakse, vaan painaa niskan kyyryyn ja lisää työmäärää.

Täytyy kuitenkin muistaa, että viimekauden joukkueesta joutuu vaihtamaan varsin suuren osan, ja se on hankalaa. Kysykää vaikka Kärpiltä. Tässä vaiheessa olen kuitenkin vielä optimistinen. Meillä on 3 pakkia jotka vaativat paikkaa 1-2 parissa. Näin Fahey ei edes ole välttämätön. Tämä ei nyt tarkoita, ettei olisi helwetin tervetullut mutta itse asiassa Kanki tavallaan varmisti, että Faheyn poisjääminen ei olisi mikään katastrofi. Nyt Nybari voi sitten keskittyä etsimään sitä samettikätistä yv-spesialistia ja jos Fahey tulee niin hyvä.

Syksyä odotellessa (ei olisi näin v:tun kuumakaan).
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Ihmetystä herättää täälläkin osan porukan itkeminen tämän hetkisestä tilanteesta. Myönnän itsekin, että kärsivällisyyttä tässä koetellaan. Mutta kun miettii tilannetta, että emme tarvitse enää kuin tuon 2 pakkia ja sen yhden laiturin niin tilanne on erinomainen. Yksi kokenut sentterikin kelpaisi mahd. Tätä en sano että nuo kolme olisi helppoa löytää. Nuo kolme vapaata ulkolaisen paikkaa kuitenkin helpottavat kyllä huomattavan paljon olotilaani. Jos nipussa olisi jo niitä käytetty niin tilanne olisi vaikea. Kuten joku mainitsi niin Kangen saaminen oli erittäin iso plussa joukkueen rakentamiselle. Jos kävisikin niin hyvin, että jostain voisimme löytää vielä yhden kotoisen pelaajan noihin kolmeen (esim. Vallin, Salmelainen) lähtökohta olisi tosi hyvä. Eli koville ottaa tämä venaaminen ja helppoa se ei tule olemaan, mutta usko ei ainakaan täällä päässä ole kaatunut.
 

-Mazzi-

Jäsen
Nythän pitää pelätä NHL:n lisäksi Venäjää ja Sveitsiäkin.

Ja Ruotsia, Ruotsin divaria ja Saksaa. Uskomatonta, kun SM-liiga on jäämässä jopa Saksan kyydistä.

emme tarvitse enää kuin tuon 2 pakkia ja sen yhden laiturin niin tilanne on erinomainen. Yksi kokenut sentterikin kelpaisi mahd.

HIFK tarvitsee sentterin, sitten vasta laiturin jos Lennu lähtee änäriin. Jos Loppi tai Hirso loukkaantuu, niin meidän kakkossentteri on Porthen tai Keränen, ei hyvä. Mikko Rautee olisi erittäin hyvä hankinta kolmossentteriksi. Hyvä av-pelaaja, kokenut, pelaa aina vastustajien parhaita vastaan ja on myös tehokas. Kun meillä kerran on jo Nenä(itkettää), niin ei siinä yksi turgulainen lihapulla tunnu enää missään. Toki Rautee ei olisi lihapulla enään kun pääsisi Hakkaraisen kuntoutukseen.

Petrell - Loppi - Kuhta
Pesonen - Hirso - Pikkarainen
Luttinen - X/Rautee/Hurme - Keränen
Liivik - Porthen - Ahtola

Nimimerkki stroh80, Toni Koivisto olisi kelvannut ja myös Bluesiin mennyt Kokko ja Toivonen ja .. ja ..
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Ja Ruotsia, Ruotsin divaria ja Saksaa. Uskomatonta, kun SM-liiga on jäämässä jopa Saksan kyydistä.

Jotkin seurat kykenevät maksamaan kovaa palkkaa, eivät kaikki mainitsemasi sarjat.

Petrell - Loppi - Kuhta
Pesonen - Hirso - Pikkarainen
Luttinen - X/Rautee/Hurme - Keränen
Liivik - Porthen - Ahtola

Kas kun ei vielä roudattais Tuokkoo ja Kiviharjua, niin saataisiin kokoon wanha kunnon rotta-ketju. Kiitos ei, mutta Marvin menee, mikäli ei vedä hernettä nenuun, kun peliaika on se, mitä kolmosessa ja nelosessa on. Toisekseen, Keräselle ja muillekkin omille junnuille on annettava sitä peliaikaa tai sitten ne menee Tamppuraan, Tepsukoihin tms..
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nimimerkki stroh80, Toni Koivisto olisi kelvannut ja myös Bluesiin mennyt Kokko ja Toivonen ja .. ja ..

Tarkastellaanpa näitä siirtoja yksitellen, ja muistetaan mitä haetaan: Yhtä kädellistä pakkia, yhtä sniperia, ja jos Fahey tulee niin h:tin hyvä.

Koivisto ei ainakaan ole sniper. Laituri teki viime vuonna 14 kassia. Hyvä pelaaja kyllä, ja mahtuisi jengiin. Ilman muuta. Mutta olisiko SE puuttuva palikka? Ei minun mielestä. Näillä laadukkailla pelaajilla olisi tietysti kiva täyttää koko jengi, mutta kun se hinta...
Kuhta teki muuten viime kaudella 6 maalia Koivistoa enemmän.

Kokkokin on hyvä pakki. Ilman muuta, mutta onko Kankea parempi? Oikeasti?
Eikä Kokko missään nimessä ole SE YV:llä peliä tekevä pakki. Ja mitä sitten jos pelimerkit ei Kokon takia riittäisi Fahey:n hankkimiseen. Eli minun kirjoissa valinta oli nimenomaan Kokon ja Kangen välillä, ja Kanki on ennen kaikkea kovempi kaveri.

Toivonen on ainoa josta olen samaa mieltä. Olisi housuja parempi kassari, mutta ymmärrän täysin tilanteen mikä oli. Nybarin oli yksinkertaisesti PAKKO taikoa ensi kaudeksi uusi veska. Siinä tilanteessa sitten on tarjolla laadukas, valmentajan hyväksymä kassari. Otetaanko vai toivotaanko, että jostain ilmestyy vielä parempi. Ja mitä sitten kun Housu olisi päästetty menemään (meillä ei just nyt ole sulle käyttöä) ja Toivonen valitsee kuitenkin kasvattajaseuransa. Eli maalivahtitilanne oli se yksi kortti joka oli pakko varmistaa.

Aina löytyy pelaajia jotka olisi VOINUT ottaa, mutta nyt ei minun mielestä ole mennyt yhtään sellaista joka olisi ollut PAKKO saada.

Eli minä ainakin luotan, että jostain ennen Tammikuuta ilmestyy vielä yksi samettikäsi pakki, yksi sniper ja yksi lisämauste. Onko se Fahey vai Heleniuksen vastine tai uusi Halkidis jää nähtäväksi, mutta minä odotan uutta kautta vesi kielellä.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koivisto ei ainakaan ole sniper. Laituri teki viime vuonna 14 kassia. Hyvä pelaaja kyllä, ja mahtuisi jengiin. Ilman muuta. Mutta olisiko SE puuttuva palikka? Ei minun mielestä. Näillä laadukkailla pelaajilla olisi tietysti kiva täyttää koko jengi, mutta kun se hinta...
Kuhta teki muuten viime kaudella 6 maalia Koivistoa enemmän.

Mielestäni Koivisto olisi ollut juuri se palanen, jota meidän ykkösketju olisi huutanut, jos Salmelaista siis ei olisi mahdollista saada. IFK:n hyökkäyskalusto huutaa yhtä jalallista ja kädellistä hyökkääjää samassa paketissa. Koivisto on oman veikkaukseni mukaan ensi kaudella pistepörssin TOP 2 kaveri ja suurin läpilyöjä tai ainakin olisi ollut, jos olisi pelannut KJ:n joukkueessa ja sellaisia pitää saada mestaruutta tavoittelevaan joukkueeseen. Ensi kauden TOP pelaajat.
 

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tähän on vielä pakko kysyä, että kuka tämän kevään signauksista muihin joukkueisiin on ollut sellainen, että on jäänyt sellainen fiilis, että "vittu kun toikin meni sinne"?

SM-liigan joukkueiden hankinnoista tuskin muut kuin Toni Koivisto. Yksikään narrien, bluusereiden tai näätien pakkihankinnoista ei oikein herätä mitään fiiliksiä. No ehkä Tom Koivisto, mutta sekin alkaa olemaan hieman vanhemmanpuoleinen. Elitserienin jengien värväyksistä toisaalta hyvinkin moni, kuten Teemu Aalto, mutta ilmeisesti IFK ei sitten pysty ruotsalaisten kanssa kilpailemaan, ikävä kyllä :/

Mielestäni Koivisto olisi ollut juuri se palanen, jota meidän ykkösketju olisi huutanut, jos Salmelaista siis ei olisi mahdollista saada. IFK:n hyökkäyskalusto huutaa yhtä jalallista ja kädellistä hyökkääjää samassa paketissa. Koivisto on oman veikkaukseni mukaan ensi kaudella pistepörssin TOP 2 kaveri ja suurin läpilyöjä tai ainakin olisi ollut, jos olisi pelannut KJ:n joukkueessa ja sellaisia pitää saada mestaruutta tavoittelevaan joukkueeseen. Ensi kauden TOP pelaajat.

Samaa mieltä Koivistosta, ja uskon myös Kuuselalla olevan samat mahikset. Jompi kumpi näistä kahdesta kaverista olisi kyllä ollut kiva saada ykkösen laitaan (toki Kuusela teki sopimuksen Kärppiin jo vuosi sitten, mutta enivei). No, pitää toivoa että Salmelainen tulee kotiin ja tiputtaa hintapyyntöään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
HIFK
23+3 = liian vähän
23+3hyvää+3täytettä = hyvä
23+4hyvää+2täytettä = vitun hyvä
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
HIFK:n tarvitsemat vahvistukset, kesä '08

Nyt kun kesä on kauneimmillan (vettä tulee kun esterin perseestä) on tietty paras aika pohtia mitä vahvistuksia HIFK _oikeasti_ tarvitsee ensi kautta ajatellen.

Maalivahti-tilanne on pitkästä aikaa vähintäänkin hyvä. On selkeä ykköstorjuja jolta voidaan odottaa hyviä otteita sekä kaksi hyvää nuorta kaveria taistelemassa peliajasta Pitkämäen takana.

Puolustus oli viime kaudella erittäin huonossa jamassa koko kauden ja oli selkeästi viime kaudella joukkueen heikoin lenkki. Tulevaa kautta ajatellen on puolustusta vahvistettu mutta ei vieläkään mielestäni riittävästi. 7:llä pakilla ei mennä kautta läpi missään nimessä vaan puolustus vaatii vähintään yhtä selkeää vahvistusta sekä paria ns täytemiestä. Jotenkin en näe että Purolinnasta tai Haverisesta olisi liigatason pelaajiksi vielä ensi kaudella.

Hyökkäys-osasto on mielestäni hyvässä kuosissa mutta vaikka sentteri-osasto näyttääkin hyvältä tarvitsee HIFK yhden senan lisää sillä Hirson ja Lopin jälkeen on tason lasku vähän liian suuri. Porthen ja Keränen eivät vain riitä jos tosissaan HIFK aikoo taistella mitaleista tulevalla kaudella.

Laituri-osasto on mielestäni hyvässä jamassa ja mielestäni vahvistusta laituri-osastolle kaikkein vähiten HIFK tällä hetkellä kaipaa. Petrell, Kuhta, Pesonen, Pikkarainen ja Luttinen ovat SM-liigan mittapuulla hyviä 2. ketjun miehiä ja kun näihin lasketaan mukaan Liivik, Pöysti, Ahtola, Wärn saadaan mielestäni täysin riittävän hyvä laituri-osasto kasaan.

Eli omasta mielestäni HIFK:n tarvitsemat vahvistukset tulevalla kaudelle ovat:
1x 1-2 kentän pakki, 2x 3-4 kentän pakki ja 1x sentteri.

- Tinke-80
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Itsellä rupeaa jo hieman hiki nousemaan pintaan kun pelimiehiä ei vieläkään kuulu. Sen voi kai sanoa varmaksi että heinäkuussa ei kuulla mitään vahvistuksia lomen takia, joten sitten jääkin vain elokuu. Ja epäilen että Elokuussa ei enää mitään sateentekijöitä mistään saadaa. Eli kyllä tässä toivo "kovista nimistä" on tässä seuraavassa parissa viikossa. Toki saamme Ameriikan tai Euroopan pikkusarjoista haalittua ne kolme ulkkaria (vai onko se neljä??) hätätapauksessa mutta kuinka hyviä ne ovat niin sitä ei sitten osaa kukaan sanoa.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
ultrarille ja kumppaneille:

Nyt on pakko uskoa sen verran omiin, että nimenomaan harkiten on tällä kertaa jätetty hankkimatta kangasniemet ja kumppanit, joilla teoreettisesti rauhoiteltaisiin faneja. Näen tässä selvän eron Penan aikaan kuitenkin. Nyt kukaan ei kiistä sitä, etteikö joukkueesta puuttuisi elintärkeitä palasia, kuten kaksi pakkia. Eivät kiistä Nybari ja KJ:kaan. Penan aikaan meillä voisi olla nyt 29 diiliä ja joukkueesta puuttuisi silti paljon enemmän elintärkeitä osia kuin siitä puuttuu nyt. Ennen Kankaanperää vajausta oli kolme pakkia ja itse veikkaan, että nykyinen koneisto riipii ne kaksi muutakin vastaavasta tasoluokasta. Lisäksi uskon Faheyn diiliin jostain syystä. Kumpi on oikea tapa; etsiä (voin vakuuttaa että etsintäkin sujuu nyt eri tyylillä kuin Penan aikaan) sinnikkäästi niin kauan, että saa edes 90% osumatarkkuudella sellaiset pelaajat kuin oikeasti halutaan vai mennäänkö juuri nyt yli siitä missä rima on matalin eli otetaan vaan Mähönen ja Tuppurainen jostain itärajalta?

Kyllähän Miska Kangasniemi on kaikkea muuta kuin joku fanien tyynnyttämiseksi ostettava pelaaja. Luotettava kotimainen, joka olisi täyttänyt varmasti ruutunsa kolmosparissa. 1-2 nimeä joukosta Haakana, Kultanen, V-P Laitinen, Kangasniemi ja olisi huomattavasti tyytyväisempi tällä hetkellä. Taitavat kaikki olla myös Suomen mestareita, näillä tällaisille pelaajille meillä ei siis juuri nyt ollut käyttöä. Virhe, sanon minä. Saa nähdä, olenko oikeassa vai väärässä.

HIFK ei ole vielä virallisesti täyttänyt yhtäkään ulkomaalaispaikkaa. Kotimaiset hankinnat ja itse pidetyt ovat hyvää tasoa. En pidä tätä kauhean paskana tilanteena kuitenkaan. Kärpät ja Jokerit täydentyvät vielä, miksi HIFK ei täydentyisi? White ja Scissonshan meillä olisivat jo nyt nimenomaan sisällä, jos Pena hääräisi joukkuetta kasaan. Lisäksi Guolla, Murray ja Ustrnul nostaisivat HIFK:sta palkkaa koko ensi kauden siitä riippumatta missä pelaavat. Kankaanperä ei olisi tullut, koska Pena ei olisi halunnut lähteä "huutokauppaan" - tällä perusteella Jokela jäi viime kaudella saamatta.

Tämä on ihan positiivinen juttu. Maksimissaan kaksi paikkaa pitäisi täyttää ennen kauden alkua ja jättää se yksi paikka vapaaksi. Fahey ja ulkomainen sniper ykköseen olisivat mielestäni fiksuja hankintoja ulkomaalaispaikoille tässä vaiheessa. Silti, jos sitä yhtä sentteriä ollaan vielä hankkimassa, niin toivottavasti se ei ole ulkomainen. Kokeneen kotimaisen sentterin paikan täyttäisi Markku Hurme ja "bubbling under" kotimaisen sentterin paikan täyttäisi Juha-Matti Yli-Junnila. Niin tai näin, yksi sena tarvitaan vielä.

Joukkue itse on siinä käsityksessä, että se täydentyy kesän aikana ja itse uskon, että heti kun Calder Cup on pelattu, saamme ainakin sen yhden nimen. Muuten kannatan sitä, että hankitaan kylmän viileästi taloon ne osat, jotka siitä oikeasti puuttuvat, vaikka se kestäisikin. Ei lähdetä Kodin ykköseen tsekkaamaan alekoreja, vaikka siellä voisi kyllä olla kivoja peflettejä. Se on pelkästään HIFK-fanien sisäinen luulo, että joukkueen pitäisi olla totaalisen kasassa kesän alussa, muuten se ei voi pärjätä. HIFK ei ole Penan aikana pärjännyt, vaikka se oli usein jo maaliskuussa ainakin ulkkarien osalta kasassa. Ei muuta kuin tsekkaamaan Kärppien pelaajaliikenne viimeiseltä neljältä kaudelta. Kylmä totuus on se, että joukkuetta pitää rakentaa koko ajan, myös kauden kesken.

Ja kylmä totuus on sekin, että joukkueen runko kasataan jo ennen kauden alkua, mahdollisesti jopa hyvissä ajoin ennen kesää. Runkoa sitten täydennetään kesken kauden sopivilla palikoilla, jotka parantavat joukkuetta ja tuovat lisää syvyyttä joukkueeseen.

Nyt HIFK:n runko on pakiston osalta kaikkea muuta kuin valmis. Kuten ylempänä kirjoitin, 1-2 nimeä tuosta aikaisemmassa kohdassa kirjoitetusta listasta, niin pakiston tilanne olisi paljon parempi. Tuosta jos menee vielä Fahey ohi, niin alkaa varmasti harmittamaan se, ettei kotimaisia pelaajia siganattu, kun niitä oli tarjolla.

Tosin, jos tuohon pakistoon niputtaa 3 kovaa hankintaa+yhden runkopelaajan, niin homma on pakiston suhteen täysin kunnossa. HIFK:n kohdalla tuo kesken kauden rakentaminen on myös valitettavan usein johtanut päinvastaisiin tuloksiin.

Kekäläisen aikoihin ei voida myöskään nyt ihan suoraan verrata. Silloin NHL:kin oli erilainen kuin se on nyt, eikä pelko "kenen tahansa" yllättävästä änäridiilistä ollut koko ajan läsnä. Kuvitelkaapa tilannetta nyt, jos HIFK tai mikä muu tahansa seura olisi signannut Timosen, Rafalskin tai Nikon tasoiset pakit. Olisiko kavereilla NHL-ehto eli saataisiinko pelätä NHL:n vievän? Kyllä vaan. Lisäksi Venäjän tarjoama palkkaetu puuttui kokonaan 10 vuotta sitten. Nythän pitää pelätä NHL:n lisäksi Venäjää ja Sveitsiäkin. Mutta jos hyviä pelaajia haluaa, kuten Faheyn, on pakko hyväksyä se, että muitakin kiinnostuneita on. Ja ei, en ole tyytyväinen jos joukkue jostain syystä olisi tässä. Mutta tässäkin tapauksessa veikkaisin heti kylmiltään parempaa menestystä kuin kahtena edellisenä kautena. Neljän sakista olen vedon lyönyt muutaman kanssa, enkä ole kovin huolissani vetoni lopputuloksesta.

Tämä on kyllä varsin osuva huomio ja pitää kutinsa. Mutta mitalin kääntöpuoli on se, että niitä kotimaisia pelaajia (2-3 ketjun pelaajia) olisi syytä kiinnittää hyvissä ajoin, jotta voidaan keskittyä niiden kovien kotimaisten+ulkomaalaisten hankkimiseen.

Pakisto on selkeästi liian kapea tällä hetkellä ja se kyllä huolettaa. Ja jos ja kun niitä vahvistuksia joudutaan etsimään pakistoon, niin miten onnistuu muiden tarvittavien pelaajien scouttaus ja mihin rahat riittävät.

Nyt tarvitaan vielä 2 hyökkääjää ja 3-4 puolustajaa. Ja näistä ei voi jättää kuin 1-2 kauden aikana hankittaviksi. Toki kauden aikana tapahtuu vaihdoksia ja pelaajia palaa ulkomailta takaisin kotimaahan. Silloin pitää olla hereillä, mutta näiden varaan ei voi liikaa laskea.
 

Pera

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja TamU
juna meni jo

kyllähän täytyisi olla syvyyspakkeja ja kokenut syvyyssentteri/-laituri, mutta kun ei niin ei.

Tuttujen agenttien mukaan (joita en halua buffata mitenkään) on vanhat tarjouksetkin vedetty pois.

Jossain mättää aikalailla juuri nyt. Ei kai tuolla määrällisesti vajaalla jengillä ole mitään jakoa , pari loukkaantumista ja siinäpä se, vaikka Nokalle & co Thumbs up!

Pari perusjyräpakkia (suomalaisia) ehdottomasti , niin vähän rauhoittaisi
mieltä. Kaikki vaan menee muualle. Oliskos taas uuden Nordis-ilmiön paikka.

Todella erikoista- pidän heti turpani taas kiinni, jos ennen juhannusta julkaistaan pakkien sopimuksia, joista edes YKSI AINOA olisi suomalainen perusjyrä
 

Dale Cooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Mother Nature Hockey
Tämä nyt perustuu ihan omiin olettamuksiini, mutta onko nyt osalle faneista jäänyt jonkinlainen penailusyndrooma päähän, että joukkueen pitäisi olla valmis tyyliin ennen kesäkuun puoltaväliä?

Oikeasti, ihan hyvä vaan mun mielestä, ettei niitä peterwhiteja ole hankittu joukkuetta täyteen jo tässä vaiheessa, että oltaisiin vaan mahdollisimman nopeasti iskukykyinen jengi. Ihan niinkuin otteluita pelattaisiin tässä vaiheessa..?

Myönnettävä on tietenkin, että itseänikin vähän tää tilanne tässä jännittää. Onhan se kirkas fakta, että yks sentteri, todennäköisesti siis kolmoseen, tarvitaan. Myös pari pakkia ei tekisi pahaa ja sille snipulle olisi kyllä punaista mattoa tarjolla. YV pelokettakin kaipailtaisiin ainakin täältä, mutta ehkä myös jonkinlaista äijämäisyyttä. No, ehkäpä tuo Kanki hoitelee ainakin sitä äijäosastoa..

Tappelijaa/Poliisia en nyt priorisoisi kaikkein tärkeimmäksi heeboksi, jota sinne tarvittaisiin haastamaan Heleniusta & kumppaneita. Sami on Sami, Ikä syö miestä, Hauki on kala.

Pakkiosasto on jokseenkin nuorta Kankea lukuunottamatta, joten yhden hankittavista vahvistuksista pitäisi olla kokeneempaa osastoa. Mutta jos nyt kuitenkin jätettäisiin ne 38v AHL "konkarit" rauhaan.. Ne oli Penan porukoita, sen ajan ns. "varmoja ja luotettavia" pleijereitä.

Fahey. Nimi ei sanonut mulle pitkään aikaan mitään, mut nyt sitte otin tässä jätkästä selvää ja vaikuttais olevan semmonen aiiika mukava hankinta. Toisi sitä tarvittavaa kokemusta + (?) käsiä sinne pakistoon.
On kuitenkin huomioitava, että hän on (yllätys yllätys) ulkomaalainen. Näin ollen, osasi HIFK pakit kuinka hyvin vain englantia, kommunikaatio on aina (lue:) hieman vaikeampaa. Ei välttämättä edes huomattavan arvoisesti, mutta kommunikaatiovirhe on aina ikävä, jos sellainen sattuu. Näyttää nimittin helvetin tyhmältä katsomoon, jos sokkona syöttää periaatteessa aivan no-hätä tilanteessa suoraan vastustajan lapaan.

Näin ollen olen päätynyt toivomuksiin, joiden mukaan tarvitaan yksi hyvin peliä lukeva, jokseenkin kokenut sentteri, yksi perusvarma, kokenut pakki kolmoseen, toinen pakki joka omaa vähintäänkin hyvän laukauksen sekä kyvyn pyöritellä sitä YV:tä. Kaiken tuon lisäksi vielä yksi snaipperi, kiitosh.

Tärkeysjärjestyksessä sitä pakistoa ensimmäisenä (2-3), sitten sentteriä ja snipua niin kyllä me mitaleilla ollaan.
 

1990

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi puolustajaa tarvittaisiin, kolmea ei todellakaan, nimittäin jos Turusella on sopimus ensi kaudesta niin hänet tullaan aivan varmasti näkemään kolmessa ensimmäisessä parissa. Holmberg ja Haverinen tuokoot leveyttä neljännessä. Laituri voitaisiin myös hankkia, mutta hänen ei tarvitse olla mikään armoton maalipyssy. Jos itse kasaisin tätä joukkuetta, niin melkein viimeisenä lähtisin maalintekiöitä hakemaan.

Hirschovits, Loppi, Pesonen, Luttinen, Petrell ja Pikkarainen ovat kaikki parhaimpina kausinaan tehneet 17-20 häkkiä. Tähän kun vielä lisätään parhaimmillaan 30 maalia tehnyt Kuhta, niin en näe mitään syytä miksi uuteen snaipperiin tulisi satsata iso määrä euroja. Enemmänkin tässä olisi tilaus Laakkosen tai Stapletonin tyyliselle taiturille joka luo nopeudella ja juonikkuudella tilanteita. Tämä elementti puuttuu jostain syystä täysin nykyisestä HIFK:sta. Salmelainen sopisi hyvin kuvaukseen, tosin hän on ehkä turhan suoraviivainen. Laakkosen poispäästäminen saattoi olla virhe.
 

Carlos

Jäsen
Dodii, Calder Cupin kohtalo sitten ratkesi ja näin ollen käsittääkseni jääkiekkokausi on päättynyt kaikkialla maailmassa.

Eli tänään/huomenna julkistetaan pelaajat jotka ovat fikassa, jos siis ovat fikassa, mitään estettä sille ei enää ole. Sanoisinko että kohtalon hetki, jossittelu loppuu.

Sen Faheyn kanssa sitten vissiin käy just niinkuin jo jokin aika sitten maalailin, pidettiin "varmana" ja sitten "oho, ei se tullutkaan kato ku on noi änhooällät ja muutki vielä". Tyypillistä.

Siltikin olen kyllä samoilla linjoilla HIFK:n kanssa, jos ei saada juuri sen luokan pelaajaa mitä halutaan, niin ei oteta sitten ollenkaan. Toivotaan että KJ saa vanhasta porukasta enemmän irti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
niin onhan meillä 23 sopimusta ja niistä 3 on maalivahteja, eli määrällisesti tasan neljä hyökkäysketjua ja neljä pakkiparia. ( yhden hyökkäänjän pitäisi pelata pakkina ). Eihän me periaatteessa ketään enää tarvita, kun nyt treenataankin oikein, niin kukaan ei edes loukkaannu. Riittävästi vielä multivitalia ja kukaan ei ole edes kipeänä. näin saadaan joka peliin täysi miehitys. Mielestäni joukkueessa jo "ne junnut" on. Haverinen,Holmberg,Purolinna pakkeina ja Pöysti,Keränen,Liivik,Wärn,ehkä Ahtolakin hyökkäyksessä. Jos meillä olisi tuossa se 2+2 kotimaista, niin sillon voisi jättää vaikka kaikki ulkkaripaikat käyttämättä ja tehdä täsmä hankintoja.
Paskoja ulkkareitahan tänne on turha roudata, ihan vaan sen takia,että määrällisesti tarvitaan väkisinkin lisää pelaajia ennen kauden alkua. Tässä se ongelma mielestäni onkin, kun näitä perusvarmoja kotimaisia ei taida paljon olla enää ilman sopimusta. Mutta onneksi minä en mistään mitään tiedä ja voin vaan odottaa. Luotto kuitenkin on kova Nybäriin ja valmennukseen yms.
 

joey77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HIFK
Eli tänään/huomenna julkistetaan pelaajat jotka ovat fikassa, jos siis ovat fikassa, mitään estettä sille ei enää ole. Sanoisinko että kohtalon hetki, jossittelu loppuu.

Sen Faheyn kanssa sitten vissiin käy just niinkuin jo jokin aika sitten maalailin, pidettiin "varmana" ja sitten "oho, ei se tullutkaan kato ku on noi änhooällät ja muutki vielä". Tyypillistä.

No niin, laitetaan nyt sen verran jäitä hattuun, että tuskin nyt ihan tänään tai viimestään huomenna mitään julkasee kukaan. Ei seuroissa varmaan istuta tulisilla hiilillä odottamassa ,että "nyt siellä ihan kohta on loppuvihellys, sit heti huudetaan tää meidän sainaus" Jos soppari on jo taskussa niin voi ihan rauhassa oottaa vielä vaikka viikon tai millon nyt ikinä seura katsoo ,että on hyvä järjestää tilaisuus. Jonkun sponsorin yhteistyötilaisuudessa, uuden julkistamistilaisuudessa, jonkin toisen pelaajan varmistuttua jne.

Mutta samalla sanottakoon, että jos tuo Fahey nyt ei tulekkaan niin mua on kusetettu. Niin selkeästi on sanottu täällä, että soppari on taskussa. Ainoa mikä tässä sitten muuttuu on se fakta, että tällä kertaa ei ole pena joka aiheuttaa noita fiiliksiä :-)

Onko Fahey uusi Lupa? :-(
 

proffa#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kai Suikkanen, Pool ja NHL
Tullaas näin aamutuimaan narisemaan tänne Hifk:n hiekkalaatikolle..

Ensinnäkin teidän tilanne on parempi, kuin vuosiin. Pena oli pena ja kasasi joukkueen miten sattui. Nyt tuntuu siltä, että tässäkin touhussa alkaa olla järkeä.

Mitä Hifk sitten vielä kaipaa? Jos proffa teidän joukkueen kasaisi niin puuttuvat palaset olisi nämä: yksi pakki amerikoista Fahey?, VP Laitinen tuomaan leveyttä alakertaan, Hurmeen Make kolmosketjun keskelle ja yksi snaipperi. Akuutit palaset minusta ovat Fahey ja snaipperi, mutta nuo kaikki olisi minusta tehtävä, tässäkin tilanteessa jäisi yksi ulkkaripaikka auki, jos Pitkämäki floppaa? Tai sitten saisitte vielä yhden ulkkaripakin tuohon remmiin jos loukkaantumiset/ junnujen taso ei riitä.

Tälläistä tekstiä heti aamusta, varmasti paljon paskaa mukana myös..
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Mitä Hifk sitten vielä kaipaa? Jos proffa teidän joukkueen kasaisi niin puuttuvat palaset olisi nämä: yksi pakki amerikoista Fahey?, VP Laitinen tuomaan leveyttä alakertaan, Hurmeen Make kolmosketjun keskelle ja yksi snaipperi.

Tämä kuulostaa juuri siltä ruokaisalta salaatilta jota varmasti kaikki odottaa IFK:lta vielä ennen kauden alkua. (Nimet tosin vovat olla jotain muuta?) Uskotaan ja toivotaan että myös toimistolla tämä ymmärretään. Eiköhän sieltä kohta ilmoiteta muutamista uusista laatu nimistä.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomalaispakkilistoista on viime sivujen aikana pudonnut Boumedienne pois sekä HIFK:n että Kärppien rosterispekulaatioissa. Onko minulta mennyt jotain ohi?
 

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tämä VARMA siirto Fahey tulee menemään puihin niin sieltä Chicagosta voisi roudata tämän Arturs Kuldan joka pelasi loppukauden ykkösparissa Kwiatkowskin kanssa. AHL runkosarjassa vaan 5 peliä ,mutta pleijareissa lyönyt itsensä läpi. OHL:ssä alkukauden. AHL sivuilla hyvä juttu kyseisestä miehestä. Kwiatkowski ylistää kyseistä junnua. http://www.theahl.com/news/league/index.html?article_id=8774
 
Viimeksi muokattu:

-Mazzi-

Jäsen
Suomalaispakkilistoista on viime sivujen aikana pudonnut Boumedienne pois sekä HIFK:n että Kärppien rosterispekulaatioissa. Onko minulta mennyt jotain ohi?

Bume on muistaakseni jossain sanonut, että jos hän vielä Euroopassa urallaan pelaa niin seura on Södertälje. Bume joko jatkaa Pohjois-Amerikassa, tai pelaa Södertäljessä. Mutta en yllättyisi, jos tekee sopimuksen Venäjälle, palkka on siellä kuitenkin paljon isompi kuin Ruotsissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös