Joukkueen rakennus 2021–2022 – ”Veltsun” ensimmäinen

  • 429 253
  • 2 782

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Toisesta ketjusta siirto
Vaikka viluttaakin tee-viivalla nykyhetki. Toki en ole täysin menttänyt uskoani, etteikö nytkin keväällä mentäisi pitkälle - mutta pahalta tuntuu, tänn Lahdessa näkyi erittäin selvästi miten 3 peliä neljään päivään toimii - ja näitä putki tulee lisää. Kyllä painoi monen jalka - ja pää.
Itsellä alkaa kiinnostus loppumaan jo tähän kauteen, vaikuttaa todelliselta arpa-kaudelta. Viime kaudella HIFK oli ainoa joka Koronasta suoraan kärsi, mutta en vieläkään näe että olisivat terveenäkään pystyneet Lukko voittamaan. Mutta tällä kaudella mennään arpa-kokoonpanoilla ja kauheilla otteluruuhkilla, sitten suurin etu on niillä kenellä on vähiten pelaajia koronan kourissa ja kuka sai pelejään siirrettyä riittävän ajoissa. Nyt osa joutuu pelaamaan 7-8 peliä lyhyessä ajassa ja toisilla on 5 peliä. Siinä on aika iso ero tälläisessä otteluruuhkassa.

Toinen on että keiden tärkeät pelaajat ovat kunnossa pleijareissa ettei korona pilaa heidän kausiaan.

Lisäksi kyllä sen näkee pelin laatu laskee merkittävästi, ei tuota jaksa enää katsoa samalla tavalla.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itsellä alkaa kiinnostus loppumaan jo tähän kauteen, vaikuttaa todelliselta arpa-kaudelta.

Itsellä taas kiinnostus on noussut, Liigaan on tullut paljon hyviä pelaajia ja taso noussut kärkijoukkueista selvästi. Lisäksi yleisö katsomossa tuo aivan erilaisen tunnelman peliin, esim. Ässät-matsi ei ollut tasokasta kiekkoa, mutta hieno yleisö pelasti tapahtuman. Varmasti nähdään hieno pleijari-kevät ja Lukko pääsee iskemään haastajana. Loistava MV-peli Zagin johdolla ja Liigan paras pakki Saarijärvi, siihen on hyvä rakentaa pientä yllätystä.

Se on nähty nyt Lukon kannalta, että Saarijärven poissaoloa joukkue ei kestä. Liigan ja Lukon MVP. Valtava vaikutus joukkueen kiekolliseen peliin.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Omien laskelmien mukaan ollaan 6 runkosarjassa.

Perustuu keskenäisiin otteluihin, 10 ottelun vireeseen ja tietty mutuun.

Tappara voittaa Runkosarjan. Pelicans jää sijalle 11.

Paljon ristiin meneviä otteluita top 10.

Omien laskelmien mukaan Lukko tienaa 14-16 pojoa loppukaudesta.

Voitetaan Jyp, Ipa, Kerho, IFK ja Tepsi.
Tapparalta taidetaan ottaan 2 kertaa levyihin ja kauden päätös Jukkea vastaan paljon pelanneena voi olla vaikea paikka voittaa.

Itsestään kiinni miten menee. Sijat 4-11 tarjolla eli ohipelit täytyy olla nyt tässä.

Toivottavasti saadaan pian koronapotilaat takaisin.
 

sir jusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Montreal Canadiens
15 pistettä riittänee TOP-6 sijoitukseen. Mutta on siinä tekemistä. Ainakin, jos Vili ja Anrei eivät pian palaa kokoonpanoon.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Vili, Anrei, Linus ja Zagi.... Nämä kaikki ja kaikki muutkin tarvitaan jos halutaan tällä kaudella menestystä.
Loppuviikolla voisi ehkä olla jotain pelaajaa realistista odottaa kokoonpanoon, huominen tulee näille auttamatta liian aikaisin.
Ihan mielenkiinnosta, onko Lukko päässyt pelaamaan yhtään matsia tällä kaudella ns.ykkösmiehistöllä?
Kauden eka matsi ehkä, ja siinäkin Gregoire loukkaantui?
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Loppuviikolla voisi ehkä olla jotain pelaajaa realistista odottaa kokoonpanoon, huominen tulee näille auttamatta liian aikaisin.
Ihan mielenkiinnosta, onko Lukko päässyt pelaamaan yhtään matsia tällä kaudella ns.ykkösmiehistöllä?
Kauden eka matsi ehkä, ja siinäkin Gregoire loukkaantui?
Mun mielestä siinä voittoputken aikana oli useampikin peli kun pelattiin ns. parhaalla kokoonpanolla.
Esim. tämä 18.1.2022 pelattu Pelicans matsi Lahdessa Liiga
Tuolloin vielä ei ollut mukana tosin Almaria, Svanenbergsiä tai Ikosta, mut aika lähellä tuota se paras mahdollinen lienee.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Mistäs Virtanen nuo neuvottelut Lukon ja Audetten välillä tietää?
Se on varmaan kato "skenessä", niin kuin nuoriso sanoo. Jonnet on sellaisia.

Mielestäni ihan turhaa Virtasen spekuloida noilla palkoilla. Ei siinä Audetella paljon lukkarin rakkaus Lukkoa kohtaan painanut, kun lyötiin järjetön määrä kruunuja nokan eteen. Toki jos Virtanen haluaa herättää huomiota noilla palkkaeroilla Suomen ja Ruotsin välillä, niin varmaan sillä hetken huomion sai. Mitään uuttahan siinä palkkaerossa ei sinänsä ole.

Toki sitten ovat nämä Björniset erikseen, joilla oikeasti kasvattajaseura merkitsee paljon. Sveitsistä olisi saanut ison kasan rahaa, mutta halusi mennä Lahteen. Niin pieni aika tuo loppukausi, joten taloudellinen kirpaisu ei ollut niin suuri. Myös kisapaikka kotikisoissa kiinnostaa, jonka olisi saavuttanut varmaan myös Sveitsistä käsinkin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Roku

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ja minun mielestäni Kallen ei olis pitänyt enempää tarjotakaan.
50k on ihan kelvollinen tarjous. Ei voi kuin ihmetellä jos Ruotsista joku on tuon triplannut.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
50k on ihan kelvollinen tarjous. Ei voi kuin ihmetellä jos Ruotsista joku on tuon triplannut.
Mutulla sanoisin että tuo summa koostuu sopimuksen purusta, palkoista mitä Vityazilta olisi tullut ja siihen päälle se mitä Örebro maksaa suoraan palkkaa Audettelle. Sahlstedthan sanoi suurinpiirtein näin, että olisi pitänyt maksaa Audetten saamatta olevat liksat + hintaa sopimuksen purusta ja varsinainen palkka siihen päälle.

Muoks. Pari oleellista sanaa lisätty.
 
Viimeksi muokattu:

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mutulla sanoisin että tuo summa koostuu sopimuksen purusta, palkoista mitä Vityazilta olisi tullut ja siihen päälle se mitä Örebro maksaa suoraan palkkaa Audettelle. Sahlstedthan sanoi, että olisi pitänyt maksaa Audetten saamatta olevat liksat + hintaa sopimuksen purusta ja varsinainen palkka siihen päälle.
Ei millään pahalla, mutta mutulla sanoit Kallen sanat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ulkomuistista, mut suurinpiirtein noinhan se oli?
Juu oli. Mutta huvitti vaan tuo muotoilu: Mutulla SANOISIN näin / KALLEHAN sanoi näin. Peace!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joo, tein nyt pienen lisäyksen alkuperäiseen viestiin ;)
Mutulla sanoisin, että turha oli saivarrella pikkuasioista, kun suurista linjoista ollaan yhtä mieltä:)
Lippu korkealla ja peukut pystyyn, että kauden lopuksi parannetaan sitä voittoputkiennätystä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan tuo puolustus kyllä järkyttävän näköinen nyt, kun ykköspakkipari on poissa ja vielä Kukkonen pelikiellossa (ei sillä, ei Kukkosenkaan kyllä pitäisi mahtua täyden rosterin ollessa muualle kuin maks. seiskapakiksi, mutta tässä tilanteessa jopa Kukkonen ois vahvistus).

Voi tulla aika kiirus meidän pakistolle Ilveksen liukkaita hyökkääjiä vastaan ja ikävä kyllä rumatkin lukemat tänään ovat ihan todennäköisiä.
 
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan tuo puolustus kyllä järkyttävän näköinen nyt, kun ykköspakkipari on poissa ja vielä Kukkonen pelikiellossa (ei sillä, ei Kukkonensenkaan kyllä pitäisi mahtua täyden rosterin ollessa muualle kuin maks. seiskapakiksi, mutta tässä tilanteessa jopa Kukkonen ois vahvistus).

Voi tulla aika kiirus meidän pakistolle Ilveksen liukkaita hyökkääjiä vastaan ja ikävä kyllä rumatkin lukemat tänään ovat ihan todennäköisiä.

Heikolta näyttää puolustus. Pahaan paikkaan tuli Kukkosen 4 matsin pelikielto. Varsinkin tuo Almari - Korkka pakkipari kuulostaa jo ennakkoon pahalta, kun vastassa on taitavia hyökkääjiä. Ässiä vastaan tuo kokoonpano olisi vielä ollut ok, nyt pitää kyllä pakistolla kiirettä.

Abt koitti Pelicansia vastaan ottaa kiekolla isompaa roolia, mutta siinä Abtin oma peli sekosi entistä enemmän.

Saarijärveä odotetaan kuumeisesti takaisin pelaavaan kokoonpanoon. Vilin poissaolo on näkynyt jopa pahemmin, mitä pelättiin.

Greigoren rooli on kiekollisessa pelissä valtava.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Voi tulla aika kiirus meidän pakistolle Ilveksen liukkaita hyökkääjiä vastaan ja ikävä kyllä rumatkin lukemat tänään ovat ihan todennäköisiä.

Eiköhän Ipan pakisto pidä Lukon maalit alle 6 niin 5-2 on realismia.

Kotietu Lukolla ja sama draivi kun viimeksi Mansen kolmosessa heti alusta asti niin siinä tarvii Langhamer enemmän kun kerran jeesiä tolpilta.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Slovakia vs Kazakstan
  • 1.20
  • 7.50
  • 9.00
Suomi vs Iso-Britannia
  • 1.03
  • 17.00
  • 30.00
Latvia vs Ranska
  • 1.93
  • 4.10
  • 3.20
Tanska vs Kanada
  • 15.00
  • 10.00
  • 1.10
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös