Jos saisit valita kaksi pelaajaa muista joukkueista he olisivat

  • 19 558
  • 114

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti fiftyeight
Samoin ovat säälittäviä ne, jotka eivät uskalla tunnustaa väriään.

Mutta miksi ihmeessä ketjun avaajan suosikeissa muista joukkueista ei ollut Papparan pelaajia?

HIFKin joukkueeseen voisin kaivata muista joukkueista Glen Metropolitin narreista ja Vykoukalin Tepsistä.

Revi siitä.

Nämä ovat aina hauskoja luettavia tälläiset turhautuneiden ja elämän kaltoin koheltemien nuorten purkaukset. Kai se hieman helpottaa sitä suunnatonta angstia kun pääsee hieman pätemään ja osoittamaan noita valtaisia älynlahjojaan.

Nuori herra 58 (mistähän tuokin arvo tulee, ettei vaan...) ei missään mielessä ole säälittävä, hän kun on niin useaan otteeseen tunnustanut "väriään". On aina kunnioitettavaa, että uskaltaa ihan julkisesti paljastaa egonsa, oli se sitten kuinka mitätön tahansa.

Miksi ei ole Tapparan (sitä varmaan kypsänä keskustelijana tarkoitit, vaikka päätitkin hokea tuota isoilta pojilta oppimaasi Pappara-mantraa) pelaajia listoillani, ihmettelee 58. Jos moinen yksinkertainen asia ei ole auennut, en jaksa kyllä alkaa rautalangasta vääntämään. Ja tuskin siitä mitään apua olisikaan, koska ilmeisesti vastaanottajan kovalevy täyttyi jo ala-asteella yhden kertotaulusta.

Ei tarvi repiä, vaikka uskoakseni se olisi kuitenkin hieman vahvempi laji 58:lle kuin kirjainten peräkkäin asettelu niin, että siitä syntyisi asiallista tekstiä.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti krobbe
Nämä ovat aina hauskoja luettavia tälläiset turhautuneiden ja elämän kaltoin koheltemien nuorten purkaukset.
- - -
Nuori herra 58 (mistähän tuokin arvo tulee, ettei vaan...)
- - -
Miksi ei ole Tapparan (sitä varmaan kypsänä keskustelijana tarkoitit, vaikka päätitkin hokea tuota isoilta pojilta oppimaasi Pappara-mantraa) pelaajia listoillani, ihmettelee 58.
- - -
Ei tarvi repiä, vaikka uskoakseni se olisi kuitenkin hieman vahvempi laji 58:lle kuin kirjainten peräkkäin asettelu niin, että siitä syntyisi asiallista tekstiä.

Mukavaa, parahin krobbe, että olet kaikessa viisaudessasi jaksanut perehtyä onnettomaan sanojen peräkkäin kirjoitteluun noinkin viihdyttävästi.

Valitettavasti joudun tuottamaan sinulle pettymyksen ja toteamaan että turhautumiset ovat taakse jäänyttä elämää. Nuori olen, mutta vain mieleltäni. Itse asiassa vain huvittaa, että oma egosi on vielä niin kehittymätön että et uskalla tunnustaa väriä julkisesti. My bad.

Kas, miten olikaan sormi lipsahtanut T:n kohdalta P:en, mutta onneksi Myllykoski paikkaa tilannetta. Ei tosin Barkovin arvoisesti, mutta yritys on hyvä.

Anteeksi nyt kuitenkin, että laitoin näin monta sanaa peräkkäin. Menee turhaan sulla aikaa tavaamiseen.
 

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti fiftyeight

Anteeksi nyt kuitenkin, että laitoin näin monta sanaa peräkkäin. Menee turhaan sulla aikaa tavaamiseen.

No meneehän tuossa aikaa kun tuo sanojen järjestys..., no olkoon ei jaksa enempää tälläistä turhanpäiväistä ja lapsellista hömppää.

Toivottavasti törmätään seuraavan kerran asiallisemmissa merkeissä-case closed-.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti krobbe
No meneehän tuossa aikaa kun tuo sanojen järjestys..., no olkoon ei jaksa enempää tälläistä turhanpäiväistä ja lapsellista hömppää.

Toivottavasti törmätään seuraavan kerran asiallisemmissa merkeissä-case closed-.

Kuin myös.

(Mutta jos oranssi viehättää, niin tosi mies sen myös tunnustaa...?)
 

krobbe

Jäsen
Viestin lähetti fiftyeight
Kuin myös.

(Mutta jos oranssi viehättää, niin tosi mies sen myös tunnustaa...?)

Sitä en ole eläissäni hävennyt tai halunnut peitellä, se nyt vaan jäi rekisteröintivaiheessa laittamatta, täytynee näyttää sulle...

Ps. miksei sinua muuten näy tuolla aktiiviset käyttäjät listassa.......? Siellähän näkyy kaikki tosimiehet ja -naiset!
 

scholl

Jäsen
Viestin lähetti lintu
Kyllä ketjun avaaja valitsi jokaisesta jengistä kaksi pelaajaa, joten eiköhän se ole ketjun tarkoitus. Mutta eiköhän sitä saa valita vain kahta pelaajaa jos ei muut kelpaa ;-).

IFK:hon on ihan turha kelpuuttaa pelaajia lahden pingviineistä, ässistä, saipasta tai jypistä. Puhumattakaan mitään Kari Jalosen tyylisiä floppeja. Joukkueen rungon pitää olla stadilainen, IFK:n omista junnuista koottu vahvistuksilla täydennettynä. Eli täytyy tehdä todellisia täsmähankintoja, jotka vahvistavat joukkuetta. Metro ja Nikke ovat sellaisia, ehkä muutama muukin sm-liigasta, mutta kun sentteriä ja molaria kaivataan niin eiköhän noi riitä.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Viestin lähetti scholl
IFK:hon on ihan turha kelpuuttaa pelaajia lahden pingviineistä, ässistä, saipasta tai jypistä. Puhumattakaan mitään Kari Jalosen tyylisiä floppeja. Joukkueen rungon pitää olla stadilainen, IFK:n omista junnuista koottu vahvistuksilla täydennettynä. Eli täytyy tehdä todellisia täsmähankintoja, jotka vahvistavat joukkuetta. Metro ja Nikke ovat sellaisia, ehkä muutama muukin sm-liigasta, mutta kun sentteriä ja molaria kaivataan niin eiköhän noi riitä.

Ja taas meni ohi ja kovaa. Ei tässä nyt olla joukkuetta kokoamassa, vaan ihan harmittomasti listaamassa muiden joukkueiden mielenkiintoisia pelaajia. Saadaan vähän kartoitettua vierasfanien mielipiteitä oman joukkueen pelaajista.

Tai näin minä asian näen.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
Sm-liigasta kelpuuttaisin tasan kolme pelaajaa IFK:n :
-Antti Hulkkonen(pommikone)
-Jari Korhonen(kiekollisena huippupakki)
-Niklas Bäckström(kotimainen kassari vuosiksi eteenpäin)
 

scholl

Jäsen
Viestin lähetti #32

-Niklas Bäckström(kotimainen kassari vuosiksi eteenpäin)

Nikessä on juuri tuo hyvä puoli.
On tarpeeksi ikää, ettei tod.näköisesti ole NHL:ään karkaamassa ja saadaan turvaa siitä, ettei joka kevät tarvitse spekuloida maalivahtiasioilla. Futiksessahan tämä on vieläkin selkeämpää. Hankitaan veskari tyyliin Casillas, Kahn, Buffon, Canizares ja luotetaan siihen, että hän hoitaa oman tonttinsa vuosikausia muita paremmin.

En tiedä, mikä vika IFK:n molarivalmennuksessa on, kun pelaajat karkaavat muualle breikkaamatta omassa jengissä. Vastuuta tulee kuitenkin kohtalaisesti, joten kyllä se valmennuksellisissa seikoissa täytyy olla se puute tai sitten hesarin ja iltapäivälehtien hooverjutut eivät miellytä, vaan polla menee sekaisin.

Paljonkohan porot Nikelle maksaa. No raha ei ole kaikki kaikessa, vaan tietysti painaa jotain se, että mies on tähti seurassaan ja onnistunut siellä. En tiedä onko herralla perhettä, mutta jos on niin silloin tietysti voi alkaa sieltä kuulua soraääniä, että miksi joka vuosi loman jälkeen joutuu pohjoisiin lähteä, kun vaihtoehtona olisi pelata kotona.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Penan olisi pitänyt hankkia Nikke, tarjota pitkää sopimusta ja maksaa sille enemmän kuin pääporo hänelle nyt maksaa.

Metron kanssa samankaltainen tilanne. Hän ei ole teemua jumaloiva perusjokeri, joka viettää perjantai-iltansa immosen ja strömbergin kanssa jaffapullo kädessä, vaan sopisi varmasti joukkuetta vahvistamaan.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä muutamista joukkueista pelaajat jotka haluaisin ehdottomasti Kärppiin:

Blues: Ylönen, Tuomainen - NHL tason kaverit kelpaa aina

HIFK: Lundell - tasaisen varma kaveri ja on onnistunut aina, onpa sitten edustanu mitä tahansa joukkuetta ja millä tahansa tasolla tai missä tahansa maassa

Ilves: Raipe - ihan vaan kiusalla tämä legenda meille

Jokerit: Helenius - NHL tason kaverit kelpaa aina+ "tämän kaverin haluaisi jokainen liigaseura"

SaiPa: Machulda.. :)

Ässät: Puoli joukkuetta on joskus Kärpissä esiintyneitä..sieltä olis kiva saada paluumuuttajia
 

#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jiri Vykoukal tuomaan käsiä puolustukseen ja Teemu Laine tuomaan itsensä hyökkäykseen. Teemu tule kotia sieltä ettei tarvitse Tapparalle sympatioita tuhlata. Ei sitä niille soisi. :) (Hymiö ettei Tapparan miehillä painu herne nenukkiin).
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Blues: Olli Ahonen, Gary Kalto
HIFK: Toni Häppölä, Turo Järvinen
HPK: Jari Keinänen, Jyrki Louhi
Ilves: Cory Murphy, Marko Luomala
Jokerit: Jan Latvala, Markus Kankaanperä
Kärpät: Jussi Jokinen, Mika Pyörälä
Lukko: Teemu Normio, Janne Niskala
Pelicans: Lasse Jämsen, Tommi Hannus
SaiPa: Jussi Timonen, Kalle Kerman
Tappara: Johannes Alanen, Marko Ojanen
TPS: Mika Alatalo, Arttu Virtanen
Ässät: Pasi Peltonen, Juha Kiilholma
 

JanJ

Jäsen
Jaahas, mitas sita repisi..

Blues
- Lauri Tukonen, nuori ja lupaava
- Mika Oksa, pidan torjuntatyylista

HIFK
- Timo Parssinen, ei tarvinne perusteluja
- Kim Hirssch... liian vaikea. Otetaan Toni Soderholm. Johtaja

HPK
- Tuukka Makela, ikaa viela vahan joten tulevaisuutta on
- Toni Makiaho

Ilves
- Jesse Niinimaki, tulevaisuus
- Joonas Ronnberg, tulevaisuus

Jokerit
- Sami Helenius, vapaat kadet kaukalossa ja oma homma haltuun
- Sami Lepisto, tulevaisuuden tahti

Jyp
- Arsi Piispanen, tulevaisuus
- Janne Hauhtonen, tasainen monipuolinen

Karpat
- Janne Pesonen, tulevaisuus
- Antti Aarnio, hyva tyyli

Lukko
- Jaakko Harikkala, kokeili jo patapaitaa
- Samu Isosalo, nyrkkeilytreenien kautta kaukaloon

Pelicans
- Tommi Hannus, allround
- Daniel Widing, potentiaalia

SaiPa
- Ville Viitaluoma, pidan tyylista
- Olli Malmivaara, potentiaalia

Tappara
- Mika Lehto, takaisin kotiin torjumaan
- Karri Akkanen, koko ei ole paha rasite, olen nahnyt peleja

TPS
- Kai Nurminen, jospa viela tulisi muutama maali
- Antti Hulkkonen, ainoa joka tepsin pakistosta erottuu

Talla tiimilla tuskin kultaa tulisi, mutta voisi peleissa silti viihtya...
Kentallisia en jaksa edes ajatella.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
HIFK: Jere Karalahti / Brett Harkins

HPK: Janne Lahti

Ilves: Cory Murphy / Erkki Rajamäki

Jyp: Jari Korhonen / Jaakko Uhlbäck

Kärpät: Ari Vallin / Niklas Bäckström

Lukko: Jukka Rautakorpi / Pasi Saarela

Pelicans: en ketään ne tarvii niitä enemmän itse

TPS: Jiri Vykoukal / Antti Hulkkonen

Ässät: Pasi Nielikäinen

Saipa: Petr Sachl

Blues: Makkaramestarin hillot

Jokerit: Metropolit
 

Lakez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Blues
Alanko
Kohn

Hifk
Söderholm
Pärssinen

Hpk
Sicak
Kucharcik

Ilves
Murphy
Niinimäki

Jokerit
Kankaanperä
Metropolit

Jyp
Korhonen
Immonen

Kärpät
Mikkola
Tenkrat

Lukko
Niskala
Saarela

Pelicans
A. Heino
Hirvonen

Saipa
Kokko
Kerman

Tappara
Puistola
M. Ojanen

Tps
Vykoukal
Vahalahti

Muutamasta joukkueesta oli vaikea valita mitään.
 

Hordi24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Eli tässä mun lista, tuolta suosikkijoukkuekohdasta ei kyllä huomaa suosikkiani SM-liigasta, mutta sehän on ja tulee aina olemaan Ilves!

Blues: Alanko
HIFK: Vopat/Karalahti
HPK: Mäkiaho/Tuulola
Jokerit: Valtonen/Järventie
JYP: Immonen
Kärpät: Smyth/Lievers
Lukko: Saarela/Toporowsky
Pelicans:
SaiPa:
Tappara:
TPS: Nurminen/Kauppila
Ässät: Nielikäinen/Peltonen
 

Mige

Jäsen
HIFK: Harkins, Söderholm
HPK: Laakkonen, Laamanen
Jokerit: Metropolit, Lepistö
JYP: Immonen, Korhonen
Kärpät: Tenkrat, Vallin
Lukko: Toporowski, Niskala
Pelicans: Koivunen
SaiPa: Sachl
Tappara: Stapleton
TPS: Nurminen, Vykoukal
Ässät: Nielikäinen, Shireffs


PS. Tapparasta on erittäin vaikea valita, kun en pidä yhdenkään pelityylistä, niin otin sitten entisen espoolaisen Stapletonin.
 

krobbe

Jäsen

PS. Tapparasta on erittäin vaikea valita, kun en pidä yhdenkään pelityylistä, niin otin sitten entisen espoolaisen Stapletonin. [/B]


Mielenkiintoista, onko todella niin ettei yksikään Tapparan pelaajista pelaa tyylillä mikä sinulle kelpaisi. Ihan kiva olisi jos hieman perustelisit Tapparan pelaajia ja heidän pelityylejään yksi kerrallaan. Varmaan siihen kykenet, koska asia on niin sinua kuohuttava, että piti oikein erikseen asiasta mainita.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, uskoisin kuitenkin ettei moiseen ankkaan perusteluja löydy. Odotettavissa onkin ehkä jonkinasteista kahvasoopaa, se kun on muodissa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Viestin lähetti Mige

PS. Tapparasta on erittäin vaikea valita, kun en pidä yhdenkään pelityylistä, niin otin sitten entisen espoolaisen Stapletonin.

...ihanko totta? voi jukopliut toivottavasti edes se kelpaa...
 

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Blues:

Laatikainen
Kohn

HIFK:

Saarinen
Järvinen

HPK:

Lahti
Eskelinen

Ilves:

Koistinen
Toporowsky

Jokerit:

Lepistö
Valtonen

JYP:

Korhonen
Immonen

Lukko:

Niskala
Koivisto

Pelicans:

Heiskanen
Hannus

SaiPa:

Kokko
Nielikäinen

Tappara:

Saravo
Kontiola

TPS:

Vykoukal
Vahalahti

Ässät:

Rontti
Kiilholma
 
Viimeksi muokattu:

Pafe

Jäsen
Blues: L.Tukonen, R.Alanko

HIFK: T.Pärssinen, T.Söderholm

HPK: T.Eskelinen, M.Jokela

Ilves: J.Niinimäki, S.Vidgren

Jokerit: J.Lind, S.Lepistö

JYP: J.Immonen, J.Korhonen

Kärpät:A.Aarnio, J.Jokinen

Lukko: J.Yli-Torkko, T.Kesä

Pelicans: E.Kakko, S.Heiskanen

Tappara: M.Myllykoski, T.Laine

TPS: A.Hulkkonen, N.Mikkola

Ässät: P.Nielikäinen, J.Joensuu



SaiPan kaksi tärkeintä: P.Nokelainen ja P.Kokko
 

Iceberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC ja FC TPS
Kaksi löytyy ja molemmat IFK:sta.

- Jere Karalahti
- Timo Pärssinen

Karalahti on huippujätkä ja ihailen häntä pelaajana. Pärssinen taas oman kylän poikana kelpaa koska tahansa TPS:ään.
 

JokeriJoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Montreal Canadiens
Heitän nyt joka joukkueesta muutaman miehen.
Blues:
Joni Töykkälä
Teemu Elomo
HIFK:
Timo Pärssinen
HPK:
Jukka Voutilainen
Ilves:
Jesse Niinimäki
JYP:
Jarkko Immonen, Jari Korhonen
Kärpät:
Petr Tenkrat, Jussi Jokinen
Lukko:
Janne Niskala
Pelicans:
Erik Kakko
SaiPa:
Nokelainen
Tappara:
Laine
TPS:
Hulkkonen
Mikko Koivu
Ässät:
?? En keksi

Jokereista säilyttäisin Filppulan ja Metron.
 
Enpäs ole tähän ketjuun vielä vastannutkaan, pistetään Kroben alkuperäisen ajatuksen mukaan yksi puolustaja ja yksi hyökkääjä joka tiimistä. (Maalivahdit lasken pakeiksi)


Blues

Puolustaja: Janne Jalasvaara
Hyökkääjä: Ladislav Kohn

HIFK

Puolustaja: Toni Söderholm
Hyökkääjä: Kimmo Kuhta

HPK

Puolustaja: Tuukka Mäkelä
Hyökkääjä: Jani Keinänen

Ilves

Puolustaja: Cory Murphy
Hyökkääjä: Raipe!

Jokerit

Puolustaja: Sami Lepistö
Hyökkääjä: Quinn Hancock

JYP

Puolustaja: Jari Korhonen
Hyökkääjä: Jarkko Immonen

Kärpät

Puolustaja: Nicklas Bäckström
Hyökkääjä: Petr Tenkrat

Pelicans

Puolustaja: Santeri Heiskanen
Hyökkääjä: Toni Koivunen

Saipa

Puolustaja: Petri Kokko
Hyökkääjä: Petr Sachl

Tappara

Puolustaja: Mika Lehto
Hyökkääjä: Mika Viinanen

TPS

Puolustaja: David Schneider
Hyökkääjä: Mika Alatalo

Ässät

Puolustaja: Marko Toivonen
Hyökkääjä: Pasi Nielikäinen
 

NaiCou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Blues:Sulku ja Kohn
HIFK:Karalahti ja Pärssinen
HPK:Tuulola ja Virta
Ilves:C.Murphy ja Snellman
Jokerit:Lepistö ja Metropolit
Jyp:Korhonen ja Immonen
Kärpät:Bäckström ja Tenkrat
Lukko:Niskala ja Torkki
Pelicans:Heino ja Widing
Saipa:Kokko ja Sachl
Tappara:Petriläinen ja Mäkinen
TPS:Schneider ja Nurminen
Ässät:Langkow eikä muuta

Sit tää koko poppoo pelaamaan jonnekin Suomi-sarja porukkaan ni tulis pahaa jälkee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös