Joko on aika luopua ulkomaalaiskiintiöistä?

  • 19 052
  • 120

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sm-liigasta lähtee taas tänäkin vuonna iso kourallinen pelaajia ruotsiin, sveitsiin, NHL:ään ja AHL:ään.Fanit ovat näennäisen tyytyväisiä seurasta riippuen joko tulevista korvauksista tai siitä että taas aukeaa tilaa omille kasvateille. Toiset kiroavat nämä kaikki alimpaan helvettiin kun oman joukkueen rosterissa on enemmän reikiä kun emmentaljuustossa, eikä omista nuorista löydy paikkaajia tai kokoonpanossa on jo puolikas joukkueellinen nuoria kasvamassa viime kesän jäljiltä. Rahajoukkueet pystyvät maksamaan kuihtuvilta kotimaanpelaajamarkkinoilta värväämilleen Eurohockeytour-tähdille vähän ekstraa eläkepäiviä varten, ja saavat kutsua toimittajat jälleen kahvittelemaan ja haastattelemaan, kevätlumien sulamisen jälkeen, uusia pelaajia. Seurapomo hymyilee aurinkoisesti ylpeänä uusimmista kaappauksistaan, ja miettii itsekseen että onneksi oltiin liikenteessä jo tammikuussa, ei olisi muuten saatu hyviä pelaajia meidän joukkueen pelinuttuun. Eihän se kyllä ole sallittua, mutta niihän kaikki muutkin tekee. Ja eipähän tarvitse kuunnella niiden agenttien puheluita enää kun faxaan paperit hyvissä ajoin.Jos hyvin käy, pääsis ehkä jopa keväällä lomailemaankin Lappiin kun tekee työt ajoissa. Toisen joukkueen seurapomo viettää samaanaikaan omia kevätpäiviään hieman synkemmissä merkeissä. Ei ole lehdistötilaisuuksia, riittää kun laittaa omankaupungin sanomalehden vakitoimittajalle pari tiedotuslappusta faxilla. Kolmen vuoden kasvatustyö on ohi ja seuran ainut tähti lähtee koittamaan onneaan rapakon taakse. Täytyy taas aloittaa uusi projekti ja toivoa että käy yhtä hyvin. Rahaa ei ole hankkia valmiita kotimaisia eurohockeytour-tähtiä kun kaikki karkaavat ulkomaille ja ne jotka jäävät, haluavat jotain eläkepäivienkin varalle. Isoimmat aukot on onnistuttu tukkimaan ulkomailta tulevilla pelaajilla joiden toivotaan korvaavan lähtijät ainakin määrällisesti. Agentti kyllä on kehunut kovasti uusia kavereita ja taisi sieltä faksista tulla joku tilastolappunenkin, mutta kun oli just sillon se Lapin loma niin jäi nekin vähän vähemmälle huomiolle. No, jos jotain hyvää täytyy etsiä niin ei meillä onneksi oo sitä ongelmaa kun rahajoukkueilla, että joku vielä juhannuksena soittelee ja kehottaa seurapomoa katselemaan uudestaan faksin suuntaan, kun isonveden takaa on tullut vastustamaton tarjous jota ei voi ohittaa. Meille riittää jos saadaan edes säälipleijaripaikka. Se on hyvä että, ryssii sitä sitten kuinka pahasti vaan, niin ei ole huolta seuraavasta kaudesta kun kukaan ei putoa. On tää vaan niin helppoa. Voi olla kokokesän mökillä kalassa.

Rahajoukkueen seurapomokin ehtii kesällä hieman mökkeilemään ja kalastelemaan. Nyt on hyvää aikaa ladata akkuja talvea varten. Juhannus lähenee ja pomo mietiskelee vieläkin tehtyä hyvää työtä keväällä ja varsinkin sitä yhtä kaappausta,joka toi pahimman vihulaisen syömähampaan omanjoukkueen nuttuun. Juhannuksen aikoihin kännykkä alkaa piippaamaan ja seuran kakkosmies lähettää uutispimennossa olevalle pomolle tietoja isonveden takaisesta varaustilaisuudesta. Meidän joukkueesta on varattu taas 5 kaveria sinne.Pikainen päässälasku mahdollisesti tulevista siirtokorvauksista saa hyvälle tuulelle. Muutenkin pyyhkii hyvin, siirtorajat jotka euroopan edustajat onnistuivat loistavilla neuvottelutaidoillaan kiristämään paljon entistä aikaisemmaksi NHL:ään siirtymisen suhteen, on jo menneet umpeen. Kaikki näyttää hyvältä ensikautta varten.

Kesäkuu vaihtuu heinäkuuksi ja yllättäen rahajoukkueen seurapomon taivaalle alkaa kerääntyä mustia pilviä muuten niin aurinkoisen sään vallitessa ympärisuomenmaan. Pomo kiroaa kuinka niiden piti juuri meidän toimistonpäälle kerääntyä. Seuran tähtipelaaja ilmoittaa yllättäen lähtevänsä NHL:ään, jostain pykälistä on löytynyt hänen mentävä aukko ja tämä on kerran elämässä tilaisuus. Pelaaja kiittelee ja toivottaa hyvät loppukesät. Seurapomo ihmettelee mitä oikein on tapahtunut? Kaiken piti olla selvää, joukkue kasassa, ulkomaalaiskiintiö täytetty ja siirtorajat jo kaukana historiassa. Pikainen soitto omanmaan liitonpomolle ja kysymään kuinkas tää on mahdollista. Vastauksena on jotain sen suuntaista että nimet laitettiin papereihin lounaalla ja ei sitä sitten enää sillon katsottu mihin nimi laitetaan.Luotettiin Amerikkalaisiin ettei ne mitään yritä huijata. Mut hei,jos siel on sellanen kolo,niin koitetaan tukkia se jooko parin vuoden päästä.Nyt ainakin tiedät. Seurapomo raivoissaan soittamaan sveitsiin paikalliselle hammalääkärille miten hän aikoo paikata syntyneen reiän.Sehän pitäisi olla helppo homma, ammattimiehelle. Mutta, ei tule sieltäkään sen parempaa vastausta. Samalla lounaalla on kuulemma oltu suomenliitonpomon kanssa. Justiinsa, mitähän sitä sitten...

Paripäivää asiaa sulatellessaan seurapomo on huomannut että muuallakin on samankaltaisia ongelmia.Mestaruusjoukkueen maalivahti päätti lähteä kanssa muille maille, tälle kelpasi jopa jenkkien divari. Seurapomo miettii että kuinkahan hammaslääkäri on tämänkin paikan mahtanut tehdä kun nyt jo on reikävieressä. Samankaltaisia uutisia tulee muualtakin suomesta ja iltapäivä lehdet takovat euroja näyttävillä lööpeillään. Ne taitaakin olla tällä hetkellä ainoat joilla menee hyvin. Fanit purkavat tuskastumistaan keskustelupalstoilla ja on joku jo vaatinut kausikorttirahojaankin takaisin kun ei saa sitä mistä on alunperin luullut maksaneensa. Lupasi vielä polttaa NHL:ään lähteneen tähtipelaajan pelinutunkin toimiston edessä. Ja uutta ei kuulemma tule, ennenkuin faxi laulaa iloisempia sävelmiä.

Seurapomo viettää pitkiä päiviä miettien ratkaisuja tuleviin ongelmiin. Keskellä kesää kaikki kotimaiset korvaajiksi soveltuvat pelaajat on jo valinneet ensikauden seuransa.Ja vaikka hilloa onkin, ja tällä kertaa jopa markkinat muuallamaailmassa eivät ole kuivat, ei se paljon lohduta. Keväällä jouduttiin paikkaamaan lähtijöitä sekä kotimaisilla, että ulkomaalaisilla ja siinä rytäkässä tuli kiintiötäyteen. Kukahan ne helvetin kiintiöt on edes keksinyt? Noh, täytyy puhua muiden pomojen kanssa loppuviikon perinteisessä golfturnauksessa. Jotainhan tässä on tehtävä, meiltä puuttuu kolme avainroolin kaveria ton saatanan amerikan takia ja mä joudun muka nostaan kädet pystyyn jonkun helvetin herrasmieskiintiön takia. Mä voisinkin soittaa jo nyt parille muulle jotka on samassa tilanteessa,voitais yhdessä esittää asia muille sit kun saunotaan golfin jälkeen. Nyt ei perkele oo muuta vaihtoehtoo. Mun mielestä ois aika luopua ulkomaalaiskiintiöstä. Eihän se oo edes laitonta, ja mua ei todellakaan kiinnosta mitä kalalokki ja hurrikaani joukkueen pomot vikisee, ne saa hankkia just niin vähän kun ne haluaa ja mä niin monta kun tarviin. Näin me se homma hoidetaan. Ja saadaan samalla noiden eurohockeytour starojen tajuttomat palkkapyynnöt alas kun mä voin sanoo et sori, jos ei kiinnosta niin ruotsist ja tsekist tulee kyl kaverii joille kelpaa koppa perunoita tai kylmää lageria. Sen kun lähdet sit rahastaan sveduihin.

Tyytyväisenä saamastaan tuesta samassa jamassa olevilta virkaveljiltä, seurapomo lähtee innoissaan markkinoille. Nyt täytyy korjata paikat joita edes sveitsiläinen hammaslääkäri ei pysty paikkaamaan. Saatavilla olisi parikin hyvää kaveria lähteneen tilalle mutta varsinkin se yksi hampaaton ja häijy, kolmekertaa kokonaan kasaanparsittu kanukki kiinnostaa. Jos sais viel nimet paperiin ennen golfreissua niin vois yllättää pojat ja näyttää mitä me tehdään kiintiöillä. Mun joukkueessa ei ole enää tilaa niille.Piste.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Vastaus kysymykseen....

....ei ole, MUTTA ulkomaalaiskiintiötä pitäisi nostaa viiteen tai kuuteen pelaajaan. Laadukkaita kotimaisia pelaajia ei vain enää ole SM-liigassa niin paljon, että sarjan taso olisi riittävän hyvä. Lisäksi kun NHL ryöstää kaiken maailman wanna-be kiekkoilijoitakin AHL:ään, niin me tarvitsemme useampia ulkomaalaispelaajia.

Eli:

Ulkomaalaiskiintiö 5 tai 6 pelaajaan. Piste.
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
En itse usko että ikinä tultaisiin suomessa luopumaan ulkomaalaiskiintiöstä. Itse olen sitä mieltä että ulkomaalaisia tarvitaan lisää muttei junnujen kustannuksella. Mielestäni voitaisiin laittaa sellainen sääntö että olisi 4 ulkomaalaispaikkaa ja sitten vaikka pari ylimääräistä paikkaa saisi jos olisi 2 alle 18-vuotiasta pelaavassa kokoonpanossa yhtä ulkkaria vastaan. Siinä voisi olla vastaus monen seuran ongelmiin. Saataisiin lisää ulkomaalaisia ja samalla omat lahjakkaat junnut saisivat peliaikaa.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
botto kirjoitti:
En itse usko että ikinä tultaisiin suomessa luopumaan ulkomaalaiskiintiöstä. Itse olen sitä mieltä että ulkomaalaisia tarvitaan lisää muttei junnujen kustannuksella. Mielestäni voitaisiin laittaa sellainen sääntö että olisi 4 ulkomaalaispaikkaa ja sitten vaikka pari ylimääräistä paikkaa saisi jos olisi 2 alle 18-vuotiasta pelaavassa kokoonpanossa yhtä ulkkaria vastaan. Siinä voisi olla vastaus monen seuran ongelmiin. Saataisiin lisää ulkomaalaisia ja samalla omat lahjakkaat junnut saisivat peliaikaa.

Suomessa saa nykyään lahjaakkaat junnut ihan hyvin peliaikaa ja jos eivät saa omassa seurassa niin siirtyvät toiseen kuten tänä kesänä on käyty.
Alle 18 vuotiaat joilla on kykyä pelata miesten sarjassa on kuitenkin aika vähän.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suora vastaus kysymykseen: ON
Ainakin kiintiötä pitäisi notsaa viiteen. Nyt näyttää siltä että kaikki suomalaiset kohtuu hyvätkin pelaajat kahmitaan jenkkeihin ja liigalla jää luu käteen.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kysymykseen suora vastaus: Ei. Enemmänkin voisi ulkomaalaiskiintiötä tiukentaa vaikkapa yhdellä. Itsekkäästi ajateltuna vastaus olisi kyllä, mutta jos ajatellaan pidemmällä tähtäimellä niin suomalaisen jääkiekkoilun etu on mahdollisimman pieni määrä ulkomaalaisia liigassa. Löytyy aivan selkeä syy miksi Suomi on pärjännyt arvokisoissa ihan kohtuullisen hyvin vuodesta toiseen ja esimerksi Saksa sekä varauskin Sveitsi ei ole menestynyt hyvin vuodesta toiseen.

Itsekkäästi ajateltuna liigan tuoma viihdearvo olisi tärkeä, epäitsekkäästi taas Suomen arvokisamenestys ja sitä kautta suomalaisen jääkiekkoilijoiden maailmanvalloitus saisi jatkoa. Arvokisoissa menestyminen jaksaa antaa hedelmiä myös juniorituotantoon. Lapset ja nuoret siirtyvät lajin pariin juuri arvokisamenestyksen ansiosta (osa, ei missään nimessä kaikki) ja aivan varmasti jokaiselle joukkueelle liigassa löytyy niitä lahjakkaita junioreja, jotka ovat vähintääkin liigatasoa ihan riittävästi vuosiksi eteenpäin.
 

tohtori4

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pro Pena- leiri
Mielestäni on, sillä tuo kiintiö suorastaan tuhoaa liigan tasoa, sekö on tuon kiintiön tarkoitus? Onko junnujen kiva pelata sitten, kun liigan tasa on ö-liigan tasoa ja saavat paljon vastuuta, kun mestis jyrät ovat muuttuneet liigatason pelaajiksi? Tai kun pari pikkuseuraa on pistänyt lapun luukulle ja isot seurat ovat köyhtyneet ja ylivelkaantuneet ja yrittävät viimeseen asti sinnitellä hengissä?

Nyt on herättävä, keskitason pelaajat pyytävät järjettömiä summia ja jääkiekkoilijoita, jotka ovat rekistöröityneet tuohon ammattiin, niin heitä on maailma pilvin pimein. Miksi siis keinotekoisesti rajottaa ja tällä tavoin luoda vääristynyt ylihinta perus liigajyristä? Markkinoilta loppuvat kotimaiset tähdet kesken, yleensäkin liigatasoiset kaverit, joten tuo rajotus tuhoaa kaiken seurojen työn kun NHL käy omalla ryöstökalastuksellansa. Tilanne ei voi jatkua näin, tuon 4 ulkomaalaista/kentällä rajoitus toimisi, jos...huom. jos pelaajamarkkinoilla olisi tarpeeksi pelaajia.

Eli vapaaksi kaikki, sillä tuo jo rikkoo EU:n sääntöjä työvoiman liikkuvuudessa! Eli on vain herrasmies sopimus, jolla voidaan halutessa pyyhkiä persettä ja jos SM-Liigan hallitus rankaisee herrasmies sopimuksen rikkonutta seuraa, niin eikun kanne EU:hun, jolloin selvästi SM-Liiga rikkoessaan työvoiman liikkuvuutta rajottavaa lakia, SM-Liiga häviää ja seuran pitäisi ainakin teoriassa voittaa juttu....käytännöstä en ole sitten niin varma enään :D .

Mutta nyt on toimittava, ennen kun on liian myöhäistä. Sananlaskua lainaten "turha pyristellä vastaan kun on jo paskat housuissa".
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
tohtori4 kirjoitti:
Mielestäni on, sillä tuo kiintiö suorastaan tuhoaa liigan tasoa, sekö on tuon kiintiön tarkoitus?
Ja pyh. Iso osa noista viimekausien tusinaulkomaalaisista on ollut sellaisia jotka tuhoavat liigan tasoa. Tuo neljän "kiintiö" on mielestäni hyvä, nyt on periaatteessa mahdollista ottaa joka paikalle yksi ulkomaalainen (molke, pakki, laita, sentteri) tottakai sitä soveltaen.

Mitään ulkomaalaiskiintiöitä liigassahan ei ole eikä saisikaan olla koska EU ne kieltää, on vain herrasmiessopimus neljästä ulkomaalaisesta jonka tietysti kuka tahansa voisi riitauttaa jos niin haluaa tehdä.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
korkki kirjoitti:
Mitään ulkomaalaiskiintiöitä liigassahan ei ole eikä saisikaan olla koska EU ne kieltää, on vain herrasmiessopimus neljästä ulkomaalaisesta jonka tietysti kuka tahansa voisi riitauttaa jos niin haluaa tehdä.
Tottahan tuo on. Sitä en ole varma pystyykö urheilusarjan sääntöihin lisätä tuollaista pykälää, mutta epäilen.

Niin ja sitten tuohon riitauttamiseen vain sen verran, että jos joku liigajoukkue sellaisen tempun tekisi niin tekisi itselleen samalla karhunpalveluksen. Siksi sitä ei mikään joukkue tee vaikka julkisesti sitä herrasmiesopimuksesta kritisoisikin.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Pakkipari kirjoitti:
Niin ja sitten tuohon riitauttamiseen vain sen verran, että jos joku liigajoukkue sellaisen tempun tekisi niin tekisi itselleen samalla karhunpalveluksen. Siksi sitä ei mikään joukkue tee vaikka julkisesti sitä herrasmiesopimuksesta kritisoisikin.

Ihan mielenkiinnosta....ai miten niin? Mikä karhunpalvelus? Ei ymmärrä?
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Täydelle poistamiselle ei. Sen sijaan kiintiön nostaminen kuuteen ulkomaalaiseen voisi tehdä hyvää keskitasoisen suomalaisen palkkatoivomuksille. Samalla kun kakkosessa ja kolmosessa pelaavien keskiansiot laskevat, olisi mahdollista maksaa ykkösketjupelaajille kilpailukykyisempää palkkaa.

Kuuteen nostamisen lisäksi voisi ottaa käyttöön jääkiekkokansalaisuuden: vähintään 150 ottelua (ennen kauden alkua) Suomen sarjoissa pelannutta ei enää laskettaisi kiintiöihin.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Niin jos katsoo viime vuosien ulkolaisia Suomen liigassa, niin voi kysyä että miten liigan ulkomaalaiskiintiön avaaminen nostaisi liigan tasoa. Koska nytkään ei ole löytynyt kuin kourallinen(pieni koura sekin) kunnon ulkolaisia, miten niitä löytyisi jos saisi enemmän värvätä? Jos päästäisiin edes siihen että 50% olisi todellisia vahvistuksia, niin ehkä sitten voisi edes puhua asiasta.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
tiki10 kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta....ai miten niin? Mikä karhunpalvelus? Ei ymmärrä?
No sanotaanko nyt niin ettei muut osakkaat ehkä arvostaisi yhteisen "säännön" rikkomista. Onhan se ihan selvä että tuollaisesta tempusta olisi liigan maineelle vain haittaa, eikö niin? Eihän tämä mitään faktaa ole, vaan mutua muutaman herran (jätetään ne nimet nyt kuitenkin mainitsematta), jotka ovat liigaorganisaation palveluksessa (ei JYPin) puheiden perusteella. Toisaalta, olihan yhteinen päätös yhtiöittää jokainen liigaseura mutta niin vain HPK on vieläkin yhdistys. HPK taitaa tosin olla saamassa yhtiöittämistä alkuun (korjatkaa jos olen väärässä).
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
eagle kirjoitti:
Jos päästäisiin edes siihen että 50% olisi todellisia vahvistuksia, niin ehkä sitten voisi edes puhua asiasta.

Niin...kuka määrittelee kuka on vahvistus ja kuka ei? Peter White oli jonkun mielestä vahvistus HIFK:n joukkueessa viime kaudella?!?

Kun katsoo esimerkiksi HIFK:n tilannetta, niin meillä on tasan kaksi sentteriä kun kauden alku on jo nurkan takana. Pitäisikö tarjota faneille kakkaa ja pelata pelit kahdella sentterillä?!? Eikö olisi silloin parempi ottaa muutama ulkomaanelävä sentteri pelaamaan joukkueeseen?

NHL/AHL on niin röyhkeä nykyään, että kaikki kelpaavat sinne, joten mielestäni meidänkin täytyy avata ovet tähän suuntaan.

Pakkipari kirjoitti:
Toisaalta, olihan yhteinen päätös yhtiöittää jokainen liigaseura mutta niin vain HPK on vieläkin yhdistys. HPK taitaa tosin olla saamassa yhtiöittämistä alkuun (korjatkaa jos olen väärässä).

Niin....Kerhohan on jo vuosia tehnyt niin kuin itse haluaa, eikä kukaan ole tästä sen suurempaa ääntä pitänyt. Toivottavasti Pena näyttää tälle herrasmiessopimukselle pyllyä ja hankkii HIFK:n 8 ulkkaria....
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
tiki10 kirjoitti:
Niin...kuka määrittelee kuka on vahvistus ja kuka ei? Peter White oli jonkun mielestä vahvistus HIFK:n joukkueessa viime kaudella?!?

Kun katsoo esimerkiksi HIFK:n tilannetta, niin meillä on tasan kaksi sentteriä kun kauden alku on jo nurkan takana. Pitäisikö tarjota faneille kakkaa ja pelata pelit kahdella sentterillä?!? Eikö olisi silloin parempi ottaa muutama ulkomaanelävä sentteri pelaamaan joukkueeseen?

NHL/AHL on niin röyhkeä nykyään, että kaikki kelpaavat sinne, joten mielestäni meidänkin täytyy avata ovet tähän suuntaan.

Noh jos ns. huippuvahvistuksetkin ovat AHL-jäähdyttelijöitä tai ECHL-jyriä, niin ei kovin vahvasti mene.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
eagle kirjoitti:
Noh jos ns. huippuvahvistuksetkin ovat AHL-jäähdyttelijöitä tai ECHL-jyriä, niin ei kovin vahvasti mene.

Ei mene....ei. Kotimaisia senttereitä on vain niin vähän, että jostain niitä pelaajia pitäisi saada? Mistä? Kaikki laadukkaat Suomalaiset pelaavat joko Ämerikassa tai Ruotsissa. Suomeen ei tule kukaan täysjärkinen enää.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muokataan joukkueiden rakennetta eli määritellään kuinka kokeneita ulkomaalaisia saa olla AHL malliin. Jos ulkomaalaiskiintiötä nostetaan, se hyödyttää vain keskitason suomalaisia pelaajia ja rikkaita seuroja.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Edelleenkään en ymmärrä sitä itkua että ei tarvitse lisätä kiintiötä tai poistaa sitä koska jo nytkin puolet ulkomaalaisista on paskoja. Se on kai jokaisen seuran oma asia millaisia pelaajia he haluavat joukkueeseensa.Ja ei, pakko ei ole palkata yhtäkään jos ei ole osaamista tai jos ei tarvitse. Tälläkin hetkellä luulisin että Matikaista ja Korpelaa vituttaa kuin pientä oravaa jolla on etuhampaat poikki ja käpy jäässä, kun aukkoja on ja pelivaraa ei ole.Kuitenkaan tilanteeseen jossa esim. molemmat maalivahdit häipyvät kesällä on melko vaikeaa varautua. Minulle on kenenkään ihan turha tulla selittämään mitään junnujen pelipaikoista ja suomikiekon tasosta. Parhaat pärjäää aina ja paska tippuu rattailta,ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ennemmin,heidän itsensäkin takia. Henkilökohtaisesti haluan nähdä hyvää jääkiekkoa.Jos juniorikiekko kiinnostaa,sitä varten on omat sarjansa ja niihin pääsee katsomaan ketä kiinnostaa. Jääkiekko ottelun seuraaminen maksaa tuhottomasti nykypäivänä verrattuna siihen millaista viihdettä se on. Minä ainakin haluaisin nähdä hyvää kiekkoa ja viihdettä, ja silloin on ihan sama onko kentällä 3 vai 6 ulkomaalaista. Ulkomaalaiskiintiöiden poistoa haluan vielä puolustaa silläkin että kun kevät lähenee ja pelit kovenee, ei loukkaantunutta suomalaista joukkueen tähtipelaajaa pysty mitenkään korvaamaan kun kotimaista korvaajaa ei löydy. Fanina on sääli katsoa jos joukkue muuten menesty mutta esim. ykkösmaalivahti loukkaantuu vakavasti juuri ennen siirtorajaa. Ja kuinka helppoa se on vastustajalta tehdä,sitä en viitsi edes ajatella...Ulkomailta olisi tuuraaja tiedossa mutta et voi sanoa kuin, kiitos ei, meillä ei ole tilaa kiintiössä. Seuraavana päivänä luetaan lehdestä että se menikin ruotsiin koska siellä ei ole kiintiöitä.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jakubin linjoilla ollaan.
Lisäksi tänä kesänä on tullut sellainen lieveilmiö että jo suhteellisen nimettömille a-junnuille tehdään muista joukkueista rahakkaita sopimus tarjouksia.
Pelaaja pulassa hankitaan pelaajia sitten muualta kun oma juniorituotanto on niin alkeellista (Lukko ja Tappara).
Ja Tampereella on kuulemma vieläkin nuorempia junnuja kosiskelu agenttien taholta.
Tämä kaikki nostaa kotimaisten pelaajien hintaa koko ajan.
 

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täytyy myös muistaa että ne hankitut ulkomaalaiset ovat myös paskoja siitä syystä, että niitä joudutaan ostamaan halvalla jostain ECHL:n syövereistä koska kotimaisten tusinapelaajien palkat on nousseet pilviin ja budjettiin ei jää rahaa ostaa ulkomailta tähtiä. Ongelma korostuu varsinkin kun pitää hommata niitä pelaajia kesken kauden paikkaamaan esim. loukkaantumisia ja sitten huomataan että budjetti ei anna myöten.

Poistamalla ulkomaalaiskiintiö, saatasiin myös kotimaisten rivipelaajien järjettömät palkat hinattua alaspäin ja näin saataisiin pätäkkää hankkia niitä ulkomaalaistähtiä.
 

IFK_Helsinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, SaPKo ja Raine Hartus
Ei ehkä ihan kokonaan luopua kannata mutta voishan sitä kiintiötä nostaa... 5-6 pelaajaan mielestäni, tuo neljä on yhä tason laskusta kärsivälle liigalle vähän liian pieni.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
mixu kirjoitti:
kun oma juniorituotanto on niin alkeellista (Lukko ja Tappara).

Jos väität että näillä oma junnutuotanto on alkeellista ja nämä seurat kalastelevat, niin aika pahasti ollaan metässä. Esim. IFK'n, Jokereiden ja Bluesin juniorituotanto perustuu pitkälti pienempiin Uudenmaan seuroihin. Pieni osa näiden seurojen junnuista jotka pelaavat SM-sarjaa tai myöhemmin aikuisissa liigaa ovat alunperin oman seuran junnuja. Esimerkkeinä nyt vaikka Tukonen.

IFK muuten on erinomainen esimerkki tästä miten on kotimaisten pelaajien hintoja hilattu ylös. Sitten tietenkin Matikainen itkee sitä jokapaikassa, vaikka IFK on perinteisesti maksanut ylisuuria palkkoja liigan kärkipäässä.

Kun sitä rahaa on pistää 250k Benysekkiin niin luulisi että saisi jotain parempaakin.

edit: unohtui sanoa, että todellisuudessahan sinä et varmaankaan tiedä Lukon/Tapparan junioreista yhtään mitään. Hyvä jos parin pelaajan nimeä edes. Kunhan olet vähän lukenut pelaajien kalasteluista jotain ja sitten luulet tietäväsi. Tämä tosin ei ole kovinkaan uutta.

Jos tiedät, niin kerro toki sekä Lukon että Tapparan alkeellisen junnutuotannon perustat, ongelmat ja vertaa sitä vaikkapa Jypin vastaavaan, tai Kalpan? Miksei IFK'nkin, sen varmaan hallitset kuin omat taskusi?
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Hai kirjoitti:
Täytyy myös muistaa että ne hankitut ulkomaalaiset ovat myös paskoja siitä syystä, että niitä joudutaan ostamaan halvalla jostain ECHL:n syövereistä koska kotimaisten tusinapelaajien palkat on nousseet pilviin ja budjettiin ei jää rahaa ostaa ulkomailta tähtiä.

Jos Suomeen ei saada pelaajia nykyisillä palkoilla(IFK maksoi Benysekistä ~250k), niin luuletko vakavasti että näihin ulkomaisiin olisi varaa pistää tuota suurempia summia? Niin ja kuten jo mainittua niin juuri kannattamisi seura on ollut pahiten nostamassa näitä palkkoja. Sama tosin koskee kaikkia pk-seudun seuroja. Nämä ovat eniten olleet nostamassa palkkoja ja samaan aikaan itkeneet palkkojen lähtemistä käsistä. Kaksinaismoralismia?

Minä väitän että rahaa ei olisi yhtään enempää tai parempiin vaikka kiintiö olisi 100. Kyse on siitä että Suomessa seuravat ovat niin köyhiä ettei sillä voi pelaajia kalastella. Ainoastaan muut syyt tai hyvä scouttaus voi auttaa asiaa. Rahaa kun lasketaan on edellä, Venäjä, Ruotsi, Sveitsi, Saksa ja näistä vain yhdessä maassa taitaa olla kunnon kiintiö ulkolaisten suhteen. Siinä voi jokainen miettiä kuinka paljon kunnon pelaajia sitten on edes enää vapaana noiden maiden jälkeen ottaessa parhaat päältä.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Pakkipari kirjoitti:
Löytyy aivan selkeä syy miksi Suomi on pärjännyt arvokisoissa ihan kohtuullisen hyvin vuodesta toiseen ja esimerksi Saksa sekä varauskin Sveitsi ei ole menestynyt hyvin vuodesta toiseen.

Sveitsin A-liigassa sallitaan vain kolme ulkomaalaista per joukkue, joten syyt mainitsemaasi Sveitsin menestymättömyyteen ovat muualla. Voisitko saman tien kertoa miksi Ruotsi menestyy arvokisoissa? Elitserienissä pelaa paljon ulkomaalaisia, koska heidän sinänsä tiukka ulkomaalaisrajoituksensa ei koske EU-pelaajia. Annas kun arvaan. Ruotsalaiskiekkoilijat saavat jo kotimaansa sarjassa vahvaa rutiinia hyviä ulkomaalaisia vastaan pelaamisesta, joten hyppäys omasta sarjasta maaotteluihin ei ole niin suuri.

Pointtini on, että syyt menestykseen tai menestymättömyyteen eivät ole ihan näin yksioikoiset vaan syy- ja seuraussuhteet ovat paljon monimutkaisempia. Ulkomaalaispelaajia koskevissa rajoituksissa on sekä hyvät että huonot puolensa.

Potentiaalinen ongelma nykykäytännössä on, että tuomioistuin kieltää EU-kansalaisten syrjimisen heti kun joku ilman sopimusta jäänyt EU-pelaaja saa päähänsä valittaa kiintiöstä oikeusteitse. Ulkomaalaiskiintiö sinänsä ei ole laiton, mutta EU-pelaajien tulkitseminen ulkomaalaisiksi on.

Eräs syy kiintiön suuruuteen onkin juuri halu pitää SM-liigaan pääsy ulkomaalaisille niin helppona, ettei yksikään EU-pelaaja halua valittaa. Toisaalta myös SM-liigan kansainvälisesti matala palkkataso hillitsee pelaajien halua päästä juuri tänne.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
blackhawk kirjoitti:
Potentiaalinen ongelma nykykäytännössä on, että tuomioistuin kieltää EU-kansalaisten syrjimisen heti kun joku ilman sopimusta jäänyt EU-pelaaja saa päähänsä valittaa kiintiöstä oikeusteitse. Ulkomaalaiskiintiö sinänsä ei ole laiton, mutta EU-pelaajien tulkitseminen ulkomaalaisiksi on.
Tää vaan on liian helppo kiertää yksinkertaisesti sanomalla että kaveri ei ole riittävän tasokas pelaaja saadakseen sopimuksen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös