Jokerit laatikossa kaudella 2010-2011

  • 482 267
  • 1 391

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikä Jokereiden pelissä toimii tällä hetkellä? Ei mikään. Maalivahdit, puolustus ja hyökkäys on ihan yhtä ulapalla.
 

peluri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereilla on valmennus- ja maalivahtiongelma. Kummatkin tärkeitä ruutuja ja kumpikin vuotaa.

Ratkaisuja odotellessa.

Totta, hyvä kiteytys! Lisäisin kuitenkin se että puolustus on kaikenkaikkiaan todella heppoinen, ja uusin erikoinen hankinta (Forrest) ei tätä muuta mihinkään suuntaan!

Myös joukkueen kolme kalleinta pelaaja (Hentunen, Pirnes, Eaves)eivät täytä odotuksia!
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoisia pelejä molemmat viimeiset. Laukaisukartat olivat lähes identtiset. Jokereilla noin 20 vetoa alle 10 metrin etäisyydeltä maalista (aloituspisteiden sisältä), vastustajalla kymmenkunta. Onnistumisprosentti näistä Jokereilla 2-3%, vastustajilla kymmenkertainen.

Mitä tuo kertoo?

Ainakin sen että Jokereiden laukaukset olivat huonoja. Kun muutamat joukkueessa kuitenkin todistettavasti osaavat ampua, niin ainoa selitys taitaa olla että vastustaja oli ryhmittynyt ja ehti häiritsemään, eikä maalivahtia ole saatu häirittyä, peitettyä tai sellaiseen liikkeeseen ettei olisi pystynyt torjumaan. Luultavasti siis tilanteet on rakennettu liian verkkaisesti tai kaavamaisesti. Luultavasti myös pelaajien terävyys oli alhaalla, eli joukkue on väsynyt, huonosti latautunut, ylilatautunut tai jotain muuta tällaista.

Se että vastustaja taas viimeisteli tappavan tehokkaasti kertoo luultavasti siitä ettei tehottoman hyökkäyspyörittelyn jälkeen oltu enää riittävän terävinä puolustuspäässä ja vastustaja sai liikaa tilaa.

Mitä tuolle sitten voisi tehdä? Joukkueen vire ja kuntotila ja sen syy on asia jota ei oikein ulkoa pysty arvioimaan. Voi olla että maaottelutauon edellä harjoittelua on kovennettu, tai sitten ei.

Pelitavallisesti on muutamia asioita joihin voisi puuttua. Jos maalin edessä on ahdasta eikä kiekkoa saada siitä millään sisään, sen voi aina siirtää pakeille ja ruveta tekemään maskia. Ei näyttäisi kuitenkaan kuuluvan Jortikan keinoihin, vaikka Forrestin hankinta siihen suuntaan viittaisikin.

Jos maaleja ei saada tasakentin, voisi panostaa ylivoimaan. Siinäkin pakeilla on avainrooli. Ei ole oikein toiminut vaikka Eronen onkin parantanut tätä aluetta - ainoa maali Kärppiä vastaan tuli juuri Erosen laukauksen seurauksena.

Jortikan pelityyli on aina ollut turkulaista "jalat jalat" koulukuntaa. Kovalla liikkeellä viedään tila vastustajalta ja vyörytetään hyökkäyksiä. Hiukan vain tuntuu siltä ettei nykyinen jokerijoukkue ihan parhaiten sovi tuohon pelitapaan - nopeita ja hyvin luistelevia pelaajia ei oikeasti ole monta. Joukkueen ei välttämättä tarvitsekaan olla täynnä pikakiitureita, riittää kun kaikki luistelevat paljon ja maksimiteholla. Mutta jos luistelu ei ole luontainen vahvuus, saattaa hiukankin vajaa vire johtaa siihen ettei enää jakseta ja ehditä. Silloin voi käydä huonosti koska nykyään lähes kaikki liigajoukkueet, vaikka taidollisesti vajavaisiakin, niin kuitenkin hyvänä päivänä luistelevat ja tekevät töitä kuin riihipirut.

Tekisi tietysti mieli sanoa että Jortikan täytyisi tunnistaa joukkueen tila ennen pelejä ja soveltaa pelitapaa aina sen mukaan mihin kulloinkin olisi edellytyksiä. Ts. yksinkertaistaa, varmistaa ja ehkä jäädyttää peliä jos joukkue ei ole huippuiskussa. Toisaalta ymmärtää valmentajan halun ajaa kaikissa tilanteissa omaa pelitapaansa. Jortikka ei muutenkaan vanhan koulun valmentajana taida kuulua niihin kaikkein joustavimpiin.

Maalivahdin piikkiin tappioita on vaikea panna. Tuskin kukaan maailmassa olisi pystynyt otteluita kääntämään Jokereiden eduksi. Joku huippuvahti olisi voinut tehdä häviöistä siedettävämpiä mutta tilanne - vähän laukauksia mutta niistä useat aivan avopaikkoja - on maalivahdille mahdollisimman inhoittava. Nyt olisi tärkeää ettei Järvisen itseluottamusta tuhottaisi kokonaan.

Joukkueen kannalta on yhtä tärkeää kääntää käyrä ylöspäin ennen taukoa. Varokaa tamperelaiset!
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Kyllähän tuo puolustuspelaaminen on tällä hetkellä meidän murheen kryyni. Kun puolustuksessa ei ole lainkaan liikettä.Aivan sama ONKO KUINKA KOVA hyökkäys, jos puolustus vuotaa, niin sen takia menee paljon kiekkoja omiin. Pakit ei toimita tarpeeksi kiekkoa luukulle, aina siirrellään vastuuta ja sitten kun laukastaan niin vedetään päin vastustajaa joka heittäytyy eteen. Kaikkien eniten vaikeuksissa ollut AJ. Kyllä Antti-Jussin vuodet Jokereissa on eletyt, veikkaan, että enään ensi kaudella numero 7 ei nähdä Jokereissa. Keklu hoitaa pois sen meiltä. Vielä täytyy kestää tää kausi.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaikkien eniten vaikeuksissa ollut AJ. Kyllä Antti-Jussin vuodet Jokereissa on eletyt, veikkaan, että enään ensi kaudella numero 7 ei nähdä Jokereissa. Keklu hoitaa pois sen meiltä. Vielä täytyy kestää tää kausi.

Miten? Sopimuksenalaista pelaajaa ei "hoideta" minnekään ilman pelaajan suostumusta. Jos hoitamisella tarkoitetaan, että siirretään katsomoon syömään poppareita ja palkka juoksee, niin se onnistuu keneltä hyvänsä.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Maalintekotilanteissa onnistuminen on tosiaan ollut erittäin huonoa viime peleissä. Sekä Kärppiä että Pelicansia vastaan Jokerit pelasi hyvän ensimmäisen erän, mutta maalisarake näytti paikoista huolimatta nollaa. Perjantaina kiekkoa siirreltiin vähän turhan paljon, eikä kaivattavaa suoraviivaisuutta nähty pätkääkään. Lauantaina taas oli sekä huonoa onnea, että huonoa viimeistelyä. Lahti mm. veti kerran ylärimaan ja Kerälä tuhlasi hyvän paikkansa vetämällä rystyllä yli/ohi maalin.

Silmiinpistävää viime aikoina on ollut pelin tason selvä lasku toiseen erään. Kolmessa viime pelissä Jokerit on kadottanut peliotteensa toisessa erässä ja näissä kahdessa viimeisessä peli on hävitty sen takia. Järjestelmällistä hyökkäyspeliä ei olla nähty kuin harvoin, ja yleensä silloinkin peli kuolee keskialueella, jonka vastustaja miehittää tarkasti. Jotain taitaa kertoa sekin, että nelonen sai Kärppiä vastaan parhaat pyöritykset aikaan.

Eaves on ollut viime otteluissa näkymätön, mutta paikka Saarisen ja Juutilaisen välissä ei ole kovinkaan optimaalinen. Mielellään näkisi nämä laiturit mättämässä pisteitä, mutta valitettavasti mahdollisuuksista huolimatta poikien peli on melko ajatuksetonta pyörimistä eikä kehitystä ole tapahtunut. Nyt tarvitaan Nokelainen ja Pihlman nopeasti kaukaloon.

Sitä hieman ihmettelen, miksi Hentusta ja Pirnestä ei muka nappaa pelaaminen, kun liksa on hyvä. Tuskin jääkiekko eroaa muistakaan ammateista siinä suhteessa, että työmotivaatioon vaikuttaa palkka positiivisessa mielessä. Ainakin minä teen motivoituneemmin töitä, jos tiedän, että siitä maksetaan riittävää korvausta. Harvoin on palkankorotuksen jälkeen tuntunut siltä, että nythän voi laiskotella, kun liksaa on nostettu.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakit ei toimita tarpeeksi kiekkoa luukulle, aina siirrellään vastuuta ja sitten kun laukastaan niin vedetään päin vastustajaa joka heittäytyy eteen.

Tulipa katseltua tänään nauhalta viimeviikkoinen Pittsburgh-Philadelphia peli. Oli mielenkiintoista katsoa miten änäripakit hoitivat kiekkoa maalille. Pienenpieni sivuttaissiirto ja ranteella semipaha kohti maalia päälletulevan hyökkääjän jaloista. Maskimiehet hoitivat sitten loput. Toki jossei osaa on tuossa suuri vaara hyökkääjän kiekonriistoon ja läpiajoon, mutta kundit laittoivat kyllä kiekon ekan jannun ohi maaliakohti aika kovalla prosentilla (joojoo Pronger ja Timonen siellä heiluivat, mutta silti).

Toinen mitä ihailin oli että tehtiin hienoja rintamahyökkäyksiä, joissa ajettiin rintamana sinisestä yli niin että kiekko tuli keskeltä yli ja molemmissa laidoissa oli kaveri täydessä vauhdissa. Jos jouduttiinkin pelaamaan niinkuin Jokerit tällä kaudella, eli ajamaan laidasta sisään, maalilla oli aina mies ripareilla kun kiekko "heitettiin" laidasta maalille. Miettiessäni Jokereiden kahta viimeistä matsia tuo "maalilleajaja" on joko ollut menossa vaihtoon tai hirmuisesti myöhässä. Ei siinä ole veskarilla mitään ongelmaa poimia sellaisia marjoja. Jokereiden ketjujen etäisyydet ja ajoitukset ovat aivan päin helvettiä ja se on kyllä valmennuksen syy sanon minä.
 
Toiset erät tuntuvat olevan täyttä myrkkyä Jokerilaumalle tällä kaudella joten pikaisesti tarkistin että tukkaan on tullut 11 kertaa 19:stä ja viimeisissä kolmessa matsissa toisien erien maalisuhde on 1-10(koko kauden 19-30) eli ei siellä nyt erätaukopsyykkaukset oikein näytä putkeen menevän.
 
Viimeksi muokattu:

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei taida Nokelainen ja Pihlman tätä kelkkaa kääntää. Eikä varsinkaan Jortikka. Tauko tulee kyllä ihan hyvään paikkaan, on edes vähän aikaa yrittää saada porukkaan jotain tekemisen meininkiä. Toivottavasti hommia tehdään niin toimistolla kuin jäälläkin.

Hallikin jo alle puolillaan, näillä esityksillä voi pelit siirtää kohta harkkahalliin. Jos yleisömäärissä aletaan ottaa rajusti turpaan, niin se vaikuttanee jo tulevan kauden rahamääriinkin.

Kauniita puheita on kuunneltu vuosikaudet, tähän on jo niin kyllästynyt ja turhautunut! Milloin siirryttäisiin oikeasti sanoista tekoihin?
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Kiekko on kumia, ottelu kestää 60 tai 65 minuuttia, ja lopulta Jokerit häviää.
 

Rystylaukaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Liverpool, idän sputnikit
vuodesta

toiseen samaa skeidaa. Tätä kai se vaan sitten on..... ei tää kannattaminen mitään herkkua ole. lauma erisuuntaan kaatuilevia voimattomia narrinuttuja ja yksi punapäinen turkulainen valmentaja.
 

Boffe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereilla ei ole kunnon veskaria, ei ykkösketjua (vain ykköshyökkääjä J. Lahti) ja aivan liian heppoinen puolustus. Enkä ole täysin vakuuttunut valmentajastakaan. Kekäläisellä on näytön paikka.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Pakko sanoa

Tänään tuli sitten vietettyä ilta pelissä ja täytyy ihmetellä yhtä asiaa.

Jokereiden avauspeli on erittäin hidasta. Väittäisin jopa liigan hitaimmaksi. Tämä yllätti minut täysin. On käsittämätöntä miten SM-liiga joukkueelle tuottaa ongelmia saada kiekko hyvällä vauhdilla ja muutamalla syötöllä vastustajan päähän. Ilveksen pelaajat pääsivät erittäin helpolla keskialueella tänään, koska jokerihyökkääjät tulivat jatkuvasti kävelyvauhdilla hyökkäyksiin.

Tässä kohtaa syyttävä sormi osoittaa kyllä Jortikkaa kohti. Tällaiset perusasiat pitäisi saada joukkueelle kuntoon pienessä ajassa. Nämä ovat niitä asioita, joita c-junnut harjoittelevat. Miksi Jokereissa tämä ei toimi?

Ilman Ilveksen peruuttelua lopussa ja Eavesin henkilökohtaista taitoa Jokerit olisi jäänyt tänään ilman yhtäkään pistettä.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Aikasemmin tuli joku viikko sitten sanottua, että mielummin kattelis näitä 5-6 häviöitä kuin niitä 2-1, 1-0 nyhjäyksiä missä ei tapahdu mitään. Ei voi silti sanoa muuta kuin, että helvetisti tää paska taas vituttaa vaikka niitä maaleja tulikin tänään nähtyä. Periaatteessa ihan ok pelaamista 1, 3 ja jatkoerä, kun painettiin melkein yhtä päätyä kokoajan. Sitten tuli taas toisen erän kirous, kun mikään ei onnistu ja suppilo imee maalilla kaikki lirput mitkä tulee sinnepäinkään. Ei kyllä ollut asennekkaan kunnossa toiseen erään tullessa enkä vaan voi vittu käsittää miten se voi olla niin vaikeeta pitää ekan erän ihan hyvä tsemppi pystyssä toiseen erään tullessa?

Kaikesta ankeudesta huolimatta näkisin kuitenkin, että jengi yrittää ihan riittävästi ja ns. selkiensuoristamista ei ole hirveästi nähtävissä. Tietty vie se kenttäpelaajilta aina motivaatiota, kun oma veskari ei saa mitään kiinni ja aina kun joku heittelee maalia kohti kiekkoa niin saa pelätä joko se soi siellä taas.

Uskoskin tän kaiken paskan keskellä, että tästä tulee vielä ihan hyvä kausi vaikka tuskin mestaruustaisteluun on aivan asiaa(voiko kausi olla sillon hyvä?). Hyökkäys tulee olemaan aivan riittävä, kun sinne saadaan Noksu ja Pile mukaan tuomaan Eavesille kunnon laiturit. Vielä kun vähän saadaan pelikirjaa edes sinnepäin niin kyllä näillä hyökkääjillä pitää vastustajan verkot soida. Sitten pitää vaan pitää huoli, että siellä vastustajan päädyssä soi punalamppu kerran useammin kuin omassa päädyssä. Olkoon se määrä sittten 2 tai 6, ihan sama!

Eli näillä teeseillä loppukauteen:

1. Uusi maalivahti sisään marraskuun puoliväliin mennessä.
2. Koko porukan kanssa reenaamista ja pelikuvioiden hiomista edes suht hyvälle tasolle.
3. Puolustuksen tilanteen tarkistaminen Forrestin ja Kovasen osalta. Itse menisin edelleen niin, että jatkaisin Kovasen sopimusta ja toisin Forrestin tilalle hiukan paremman pakin omaan päähän.
4. Loukkaantuneet Pile, Noksu, Kauppinen jne. takaisin kokoonpanoon kaikessa rauhassa ja näille oikeiden roolien löytäminen.
5. Joku käy potkimassa Hentusen hereille keinolla millä hyvänsä.
6. Kaikki hallille kannustamaan joukkuetta vaikka tällä hetkellä "hiukan" heikosti meneekin!!!


PS. En tiedä miten tuli näin positiivinen tästä viestistä vaikka tällä hetkellä tuntuu, että ei tuosta porukasta ole muualle kuin taistelemaan säälipaikasta, jos edes siitäkään.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joopasenjoo. Ei riitä meikäläisellä enää sanat kuvaamaan tätä tilannetta. Tänään kävi toisessa erässä ensimmäistä kertaa tällä kaudella mielessä, että tässä voi oikeasti käydä vielä ohraisesti. Tarkoitan nimenomaan koko kautta silmälläpitäen. Ymmärrän jollain tasolla Keklun ja Hjalliksen päätöksen olla panostamatta tähän kauteen, koska se on pois tulevan kauden budjetista. Vitsit alkavat kuitenkin olla vähissä, kun peli senkun vain heikkenee, keskikastikin karkaa ja peränpitäjät lähestyvät. Rehellisesti sanottuna en olisi enää yllättynyt edes mahdollisista karsinnoista.

Saa oikeasti olla aikamoinen seppä, jos löytää edes yhden asian, joka toimii tällä hetkellä Jokereiden pelissä. Tätä menoa kotipeleissä on enää se vaivaiset 4000-5000 katsojaa ja tunnelma kuin kirkossa (kuten tänään). Kuinka kauan Hjallis ja Keklu jaksavat katsoa Jortikan touhua, kun kotipelien täyttöaste alkaa olemaan ainoastaan 1/3 maksimikapasiteetista.

Käy kyllä Pihlmania sääliksi, kaveri kuitenkin tottunut pelaamaan voittavassa organisaatiossa. Ehkä se tekee Pihlmanille sitten hyvää nähdä asiat päinvastaisesta näkökulmasta, niin oppii taas arvostamaan voittamista, eikä pidä sitä itsestäänselvänä.


Jortikalle vielä lopuksi: Hanki sukset, suunnan jo tiedätkin!
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Ensimmäinen erähän oli juuri sellaista rypistystä kuin olin toivonutkin kahden kyykkymatsin jälkeen. Jätkät karvasi ja kävi kiinni kovalla intensiteetillä. Prässi palkittiin kahdella hienolla maalilla ja kaikki näytti, etten sanoisi jopa hyvältä. Tästähän oli tulossa hieno ilta meille jo pessimismiin vaipuneille kannattajille! Ilves oli ikäänkuin yllättynyt, eikä saanut koko erän aikana omaa peliään kuosiin. Erätauolla keiteltiin voiton kahvit ja odoteltiin toisen erän tulevia tuuletuksia.
Toisen erän kooma olikin sitten totaalinen. Mikä vittu siinä on, ettei meidän kopissa osata psyykata oikein? Vai eikö osattu odottaa Ipan rytminvaihdosta toiseen erään. Perkele, pari minuuttia ja peli tasan hirveiden henkilökohtaisten virheiden jälkeen. Saarisen johto-osuma tuli toki vielä samaan putkeen, mutta kooma jatkui koko erän. Viimeisenä niittinä Järän komea loikka, joka tapahtui vain hetkisen liian myöhään, ja Rask pääsi läpsäisemään tyhjiin. Tuli tunne, että olen nähnyt tämän ennenkin, olinhan perjantai-illan huumassa mukana. Tilastot todistelivat Jokeri-hallintaa, hehheh...!
Jos jotain hyvää hakee, oli se tietenkin päätöserän kova takaa-ajo, jolla peli painettiin väkisin tasoihin. Se vähän lämmittää, vaikka vlk menikin sitten persiilleen Hurmeen ja tolppien oltua ohittamattomia.

Toisen erän koomailuja lukuun ottamatta kuitenkin hyvä taisteluilme, paitsi muutamilla isopalkkaisilla. Erityispropsit Saariselle: 1+2 on Ossille ihan jees. Lahti, Pulkkinen ja Eaves teki paljon duunia, ja saivat myös jotain aikaan, samoin Kova-Tommi. Kyllähän meidän ukkojen hyökkäyspelillä pitäisi tehdä enemmän maaleja, joku ihmeellinen hätäily vaan tuhoaa hyvätkin tekopaikat.
No jos sitten kun Noksu ja Pihlman...
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän joukkueen peli on pahasti sekaisin, nimenomaan puolustussuuntaan. Tuntuu siltä ettei siellä kukaan tiedä mitä pitäisi tehdä ja minne mennä.

Erinomaisen kuvaava tilanne tänään kun Ossi Väänänen sen yhden kerran nousi hyökkäykseen mukaan. Hiukset nousivat pystyyn, sillä Jokerit menetti kiekon, Ossin normaali paikka oli tyhjä ja siellä odotteli Ilveshyökkääjä viitisen sekuntia että joku syöttää läpi. Onneksi ei syöttänyt, mutta eihän noin vain voi tapahtua liigassa, D-junnuissa ehkä, harvoin.

Ilveksen hyökkäykset olivat usein yksinkertaisia, joku (Niinimäki) toi kiekkoa laitaa ylös, totesi että tie on tukossa eikä tukea ole, jäi siniviivalle leipomaan ja odottamaan että joku ehtii vaihtoaitiosta maalin edustalle, sinne syöttö ja aina vaarallinen laukaus. Miten noin yksinkertaista ja hidasta hommaa ei muka pystytä lukemaan ja estämään? Aivan tolkutonta.

Jos jotain positiivista haluaa etsiä, niin Ossi Saarinen oli tänään hyvässä vauhdissa. Teemu Pulkkinen on ottamassa vahvasti roolia hyökkäyspelissä, ei vain viimeistelijänä vaan myös pelinrakentajana. Erinomaista luistelua, vahvaa kiekon ylöstuontia ja hyviä syöttöjä. Eikä mies todellakaan pelkää ahtaita välejä laidassa.

Tämän pelin hävisi Järvinen ja miehen pitäminen maalissa tällä hetkellä lähentelee työpaikkakiusaamista. Joukkue ei anna yhtään apuja Järviselle, mutta eipä pysty Järvinenkään joukkuetta pelastamaan. Jostain luotettava vaihtomies maaliin seisomaan ja Järvinen paikkaamaan itseään kovalle harjoittelukuurille.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Puuttumatta illan ilmiselviin epäonnistujiin ja onnistujiin, niin haluaisin nostaa kaksi kaveria esiin:

Kerälä. Välillä ihan mukavaa kikkailua, mutta on täysin eri planeetalta laitureidensa Lahden ja Pulun kanssa. Teemun kunnostautuessa kiekollisessa pelissä Kerälällä on ollut viimeisessä näkemässäni kolmessa matsissa (joo, nää paskamatsit) ainakin viisi avopaikkaa parhaalta laukaisusektorilta. Ei osu maaliin sitten millään. Lisäksi hukkaa kiekkoja hirmuisesti. Paremmalla sentterillä Lahdesta ja Pulkkisesta saataisiin täydet tehot irti. Vaikka Nokelainen todennäköisesti Eavesin laituriksi päätyykin, olisi mies täydellinen Lahden ja Pulun väliin.

Pitkänen.Tämä nuorimies on pelaamassa itseään sydämeeni. Kiekko pysyy mukana, välillä todella nätistikin ja mies rymistelee varsin mallikkaasti. Tänään pisti kerran Ipan pakin täysin solmuun ja namutteli hyvän paikan Ben-Amorille. Löytyypä Ilmärilta hyvää ärsytystäkin vihellysten jälkeen, hanskanhierontaa naamaan ja hyvää rottailua. Pidän.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkänen.Tämä nuorimies on pelaamassa itseään sydämeeni. Kiekko pysyy mukana, välillä todella nätistikin ja mies rymistelee varsin mallikkaasti. Tänään pisti kerran Ipan pakin täysin solmuun ja namutteli hyvän paikan Ben-Amorille. Löytyypä Ilmärilta hyvää ärsytystäkin vihellysten jälkeen, hanskanhierontaa naamaan ja hyvää rottailua. Pidän.
Lisäksi jyrää klesaksi omankin jengin turhakkeet aloittaen Hämäläisestä. No vitsi vitsi, mutta olen samaa mieltä Pitkäsestä. Hyvä jätkä!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Olipahan taas peli, onneksi tulee maaottelutauko jossa voidaan saada tuota pakettia (tosin tällä hetkellä se on lähinnä sekametelisoppa ei paketti) vähän parempaan suuntaan. Pihlmanin ja Nokelaisen mukaan liittyminen varmasti korjaa joitakin ongelmia ja ainakin tasapainottaa hyökkääviä ketjuja joka toivottavasti näkyy sitten myös koko joukkueen puolustuspelaamisessa. Kovanen on mielestäni tällä hetkellä Jokereiden paras puolustaja ja toivon miehen jatkavan täällä, Forrest sen sijaan ei tehnyt maalistaan huolimatta kovinkaan positiivista vaikutusta - se tosin on sanottavan ettei kovin moni muukaan tän iltasista sotureista. Tappara peli pitäisi vielä räpiköidä läpi ennen maaottelutaukoa ja siitä olisi hyvä ottaa voitto, vaikka näillä otteilla siihen usko ei kovin kova olekaan. Tauolla joukkueen ketjut ja pelitapa pitäisi saada selkiytetyksi ja tuota omiin menevien kiekkojen määrää on pakko saada kuriin. Sen verran ollaan saatu Jokerikiekkoa palautettua urilleen että maalirikastahan tuo meidän peli on, se voitollisuus vain edelleen uupuu siitä.

En hautaa vielä päätäni santaan, mutta kyllähän tässä nyt viime peleistä jo pientä tuskaa alkaa täälläkin suunnalla tuntua.
 

|Henguli|

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Keittoralli, Team-Huijaus
tuskaa

Olipa taas tuskainen esitys. Ei vaan voi ymmärtää miten pelaamisen taso voi heitellä noinkin paljon vertauksena siis ensimmäinen ja toinen erä. Forrestia tuli erityisesti seurailtua ei mitään maagista mutta toisaalta tilastot eivät valehtele. Tärkeä maali ja +3 sarakkeessa on hyvä suoritus, kun omissa kuitenki kolisi sen 4 kertaa tasakentällisin. Toinen asia mikä jäi mieleen ottelun lopussa Forrestin otteista oli se, että yritti laukoa ja hakea ratkaisua eikä vain heitelly pakki-pakkia viivalla sysäten vastuuta. Seitsemän laukaustakin sai aikaan mikä on hyvä lukema pakille yhdessä pelissä. Enempää en jaksa peliä analysoida siinä nyt lyhyesti vitutuksen keskeltä parit ajatukset.
 

:)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käy kyllä Pihlmania sääliksi, kaveri kuitenkin tottunut pelaamaan voittavassa organisaatiossa. Ehkä se tekee Pihlmanille sitten hyvää nähdä asiat päinvastaisesta näkökulmasta, niin oppii taas arvostamaan voittamista, eikä pidä sitä itsestäänselvänä.

Kaveri, joka on pelannut koko SM-liigauransa JYPissä, on tottunut pelaamaan voittavassa organisaatiossa? Eiköhän Pilellä oo kokemusta myös siitä, että oma jengi ei taistele aivan kärkisijoista.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Pelihän oli viihdettä parhaasta päästä! Maaleja tuli 11, kumpikin joukkue nousi kahden maalin tappioasemasta tasoihin ja välillä sai olla tukka pystyssä ihmettelemässä, mitä tapahtuu. Ei peliltä voi enempää vaatia! Muistakaa, että tämä on viihdettä, sen on tarkoitus viihdyttää ja senhän eilinen matsi teki. Nähtiin muutamia hienoja yksilösuorituksia ja komeita maaleja.

Jokerit olisi voinut sementoida pelin (kuten Ilveskin) jo aikaisessa vaiheessa. Pulkkiselle pelattiin tyhjä maali eteen - ohi, Hentuselle pelattiin kiekko maalin eteen - mies istui sen päälle kuin hautova kana jne. Rankkareissakin kilautettiin kaksi kertaa putkeen.

Ensimmäisen kerran tällä kaudella näin Jokereiden pelaavan myös nopeita suunnanmuutoksia, joista tuloksena kaksi ekaa maalia. Tuollaisen pelin jälkeen voin sanoa, että sain vastinetta rahalle. Samaa ei voi sanoa niista 1-0, 0-1 etc. nyhjäyksistä, joissa sitä katsomossa istuessa ihmettelee, että miksen minä jo nuku.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Eilen en päässyt aikataulusyistä matsiin ja näin kaksi viimeistä erää töllöstä. Kommentaattorina oli Nokelainen, joka kritisoi/kommentoi muutamaa asiaa Jokereitten pelissä:
- pelaajilla ei ole tarpeeksi rohkeutta mennä vastustajan maalille
- toisen erän takalukot ovat pelkästään henkisen puolen ongelmia
- miksi muuttaa yleensä ensimmäisessä erässä toimiva karvaussysteemi toisessa erässä pakitteluksi
- Janne Lahdesta pitäisi muidenkin pelaajien ottaa mallia

Itsestäänselvyyksiä, mutta rivien välistä paistoi kritiikki Jortikkaa kohtaan. Jortikkana ottaisin aikalisän toisessa erässä minuutin pelin jälkeen, kun katsomoonkin näkyy selvästi mihin suuntaan ollaan menossa. Mitä haittaa tästä olisi? Samoin pakkien tulemiseen perse edellä maalivahdin syliin olisi helppo puuttua jatkamalla toimivaa karvauspeliä. Lahden maininta esimerkkinä muille viittaa selkeästi massimiesten surffailuun kentällä. Siihenkin Jortikka voisi puuttuua kovemmalla kädellä. Mitään ei kuitenkaan tapahdu ja lehdistötilaisuudessa, jos sinne yleensä vaivaudutaan tulemaan, ihmetellään vain sormi suussa baxtermaisesti ongelmia.
 

Carlos

Jäsen
Pihlmanin ja Nokelaisen mukaan liittyminen varmasti korjaa joitakin ongelmia ja ainakin tasapainottaa hyökkääviä ketjuja joka toivottavasti näkyy sitten myös koko joukkueen puolustuspelaamisessa.

Sen verran huutelen naapuriin, että ei auta. Ihan sama vaikka sinne tulisi Sidney Crosby, niin ei auta. Liian moni vaan Hilmalan suunnalla tykkää ajatella näin, että jos peli ei kulje niin hommataan pari tosihyvää pelaajaa lisää, niin jos se siitä sitten.

Ei nykyajan huippujääkiekossa enää pärjää yksilötaidolla, riippumatta sen yksilön taidoista. Joukkuepelin pitää olla kunnossa ja toimivaa, vaikka kentälle ei saataisi kuin lauma A- ja B-junnuja, sekä pari vanhaa kehäraakkia. Bluesilla on tämä homma ollut nyt useamman vuoden suht. hyvin kunnossa, ja Hifkilläkin voidaan sanoa että lopultakin toimii. Ei kukaan enää itke että kun sejase pelaaja puuttuu, peli toimii ilman niitäkin. Välillä voitetaan, välillä hävitään, mutta kaikenkaikkiaan näkee että peli toimii.

Toki huippupelaajat tuovat sitä huippuosaamista sen hyökkäyskiilan terävöittämiseksi, mutta ei huippupelaajatkaan sitä hyökkäyskiilaa muodosta ilman sapluunaa.

Narrien materiaali on heittämällä mestaruuteen pystyvä, olisi myös ilman sitä Nokelaista ja Pihllua. Niiden kanssa vielä enemmän.

Jortsusta on vaan tainnut aika ajaa ohi. Samoin kuten Hjalliksen "ostetaan Gretzky" -kiekosta. Keklu varmasti tietää miten hommat korjataan perusteellisesti, mutta se ottanee aikaa n. 2-4 vuotta. Sitten varmasti narrit on iskussa, en epäile.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös