Jokerit kohti kautta 2012-13

  • 525 350
  • 1 257

#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Sulttaanin ja Ben-amorin jatkosoppareille iso peukku!! Tuohimaa sen sijaan voi olla pääasiassa KiVan veskareita ensi kaudella ja tuurailla Kilpparia ja Sulttaania vain jos tarve vaatii.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Hienoa, että löytyy edelleen luottoa Semiriin ja että luonnonlapsi jatkaa veskassa kakkosena.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen todella iloinen Sulttaanin sopimuksesta, vaikka kauden alussa/aikana olinkin vähän skeptinen unkarilaismaalivahdin suhteen. Vähän pettynyt olo on siitä, että myös Tuohimaa sai sopimuksen. Todella hienoa, että nuoria ajetaan sisään liigarinkiin, mutta tämä tarkoittaa sitä, että Hetenyi on myös tulevaisuudessa kolmosmokke. Sulttaanille toivoisi sellaiset 20 peliä kauteen, jos vain otteet antavat myöten. Ben-Amorin soppari ei herätä suuria tunteita. Ihan kiva, että jatkaa, muttei olisi haitannut, vaikka olisi lopettanutkin. Asia äijä silti, niin mikäs siinä.

Minulle ja varmasti monelle muullekin faneille tärkein sopimus oli Sulttaanin. Luulempa silti, että Hetenyin soppari on ensi kautta ajatellen näistä kolmesta kaikista merkityksettömin valmentajalle ja Keklulle.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Vähän pettynyt olo on siitä, että myös Tuohimaa sai sopimuksen.

Tuohimaa oli 2010-2011 A-junnujen paras maalivahti. Vähän valoja päälle siellä nyt kuitenkin. Tuohimaassa on potenttiaalia paljonkin ja olisi järjetöntä kupata hänet maakuntiin. Pelasi kuitenkin lupaavasti jo viime kaudella ja oikeastaan vain Erkan jääräpäisyyden piikkiin voidaan laittaa Tuohimaan floppaus. Peluutti liian kauan itseluottamuksensa kanssa painivaa Tuohimaata jolloin se itseluottamus sitten romahti lopulta totaallisesti. Alkukaudesta kun Tuohimaa pääsi pelailemaan ne harvat pelit ennen Eeron loukkaantumista niin niissä hän oli erittäin hyvä.

Korpisalo on lupaava veskari kanssa, mutta paljon pelejä A-junnuissa ja mahdollisesti Mestiksessä on se paras vaihtoehto hänen kehityksensä kannalta.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuohimaa oli 2010-2011 A-junnujen paras maalivahti. Vähän valoja päälle siellä nyt kuitenkin. Tuohimaassa on potenttiaalia paljonkin ja olisi järjetöntä kupata hänet maakuntiin. Pelasi kuitenkin lupaavasti jo viime kaudella ja oikeastaan vain Erkan jääräpäisyyden piikkiin voidaan laittaa Tuohimaan floppaus. Peluutti liian kauan itseluottamuksensa kanssa painivaa Tuohimaata jolloin se itseluottamus sitten romahti lopulta totaallisesti. Alkukaudesta kun Tuohimaa pääsi pelailemaan ne harvat pelit ennen Eeron loukkaantumista niin niissä hän oli erittäin hyvä.

Korpisalo on lupaava veskari kanssa, mutta paljon pelejä A-junnuissa ja mahdollisesti Mestiksessä on se paras vaihtoehto hänen kehityksensä kannalta.

Luetaan se koko viesti ens kerral, eiks je? En ole sen takia pettynyt, että Tuohimaa olisi huono mokke, vaan siksi että tämä tarkoittaa sitä, ettei Hetenyi saa hirveästi peliaikaa liigakentillä tulevanakaan kautena. Pidän Tuohimaata lupaavana pelaajana ja Jokereissa ollaan ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan nuorten peluuttamisessa. Kuitenkin. Jos Tuohimaan peluuttaminen tarkoittaa sitä, ettei Hetenyi pääse käytännössä pelaamaan, niin valitsisin tässä tapauksessa Hetenyin. Toivottavasti ymmärsit pointtini nyt.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Ben-Amor tuo kilpailua ainakin Tyrväiselle, jonka pelipaikka ei ole enää kiveenhakattu. Maalivahdit täydentävät toisiaan suhteellisen hyvin. Kilpeläinen pelaa tietenkin suurimman osan, mutta nuorillekin pitää löytää liigasta sellaiset 15 ottelua. Enää ei puutu, kun puolustaja ja joku hyvä hyökkääjä, ehkä.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ihan tyytyväinen näihinkin pitää olla, ilmeisesti Korpisalon kanssa on tarkoitus edetä hitaasti ja peluuttaa häntä vielä kauden verran A:ssa ja nostaa vasta sen jälkeen Vantaalle Mestistä pelaamaan. Ben-Amorilla on toki kova tuo edessään murtautua vakiokokoonpanoon mikäli sieltä on vielä yksi profiilihankinta tulossa, mutta erittäin hyvä että kerrankin on leveyttä loukkaantumisten varalta ja kilpailua pelipaikoista.

Nyt kun hyökkäyksen syvyyteen on satsattu, niin loogista olisi jos puolustukseenkin on vielä tulossa uusi seiskapakki.
 

SamTheMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Loistava, että tuo Semirin soppari julkaistiin nyt! Juttelin miehen kanssa tuossa kauden lopussa ja soppari oli kuulemma kirjoitettu silloin jo tai ainakin nimmaria vaille valmis, mutta kiva kuulla, että se on nyt varmaa. Hän oli toissa kaudella yksi lempipelaajistani ja toivottavasti tulevalla kaudella saa myös paljon vastuuta nelosessa Heinon ja Mäen kanssa. Tyrväinenkin joutuu taistella pelipaikastaan ensi kaudella.

Myös Fränän ja Zoltanin jatkot lämmittävät mieltä. Kerrankin annetaan Jokereissa kunnolla aikaa kehittyä veskallekkin. Ehkä Hovinen muistuttaa organisaatiota, että nuoret voivat kehittyä parissa kaudessa mestistasolta maajoukkuetasolle. Tuohimaa joutui viime kaudella liian suuriin saappaisiin Kilpeläisen loukkaannuttua. Toivottavasti saadaan kaikille kolmelle hyvin peliaikaa, jotta kehitystä tapahtuisi mahdollisimman paljon.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Itse en Semirin jatkoon uskonut, mutta mahtavaa, että miehelle jatkoa tarjottiin! Eiköhän Semir taas ensi kaudella näytä, miksi soppari sai! Ja tarvitseeko Sulttaanista mitään sanoa?
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ehdottomasti hyviä jatkosopimuksia kaikki. Panostetaan kerrankin jatkuvuuteen, joten sehän voi tarkoittaa että saadaan nähdä menestystäkin pikku hiljaa. Eihän tuo rosteri tosiaan enää huuda kuin 1-2 vahvistusta, jos muita lähtijöitä ei ilmaannu.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Otso Rantakarille ja Jere Karjalaiselle liigasopimukset, Harri Hakkarainen täysipäiväiseksi fysiikkavalmentajaksi, näin kertoo Facebook.

Jälkimmäinen erityisesti on helvetin hyvä juttu!
 

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Pahvitilanne sekä Ketjukoostumukset veikkausvaiheessa näyttävät hyvältä, oman näkemyksen mukaan tarvitaan vielä 1 huipun veljen hyökkääjä sekä _vähintään_ yksi fyysinen ja samalla hampaaton kanukki. Bumelle voisin lyödä sopparin jos suostuu sopuhinnalla pelaamaan, mutta näin käydessä toinen pakki koodilla nuorehko,energinen sekä fyysinen rightin pakki kovalla laukauksella.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Semirin ja Sulttaanin soppareille helvetin iso peukku! Juuri tällaisia pahveja tarvittiinkin!

Semirin avulla saadaan kilpailua nelosketjun paikoista, mies pystyy vääntämään pari maalia kaudessa ja asenteesta homma ei jää kiinni. Samoin miestä on käytetty sen verran markkinoinninkin apuna, että eiköhän tästä hyötyä ole. Suuret plussat vielä siitä, että loukkaantumisista kärsinyttä jätkää ei jätetty heittiölle.

Sulttaani tulee olemaan fanien suurin suosikki ja tasaisen varma kakkosveskari. Toivottavasti vain valmennusjohdolla on munaa antaa kunnolla peliaikaa kauden aikana, muuten mennään liikaa yhden kortin varassa pleijareissa. 15-20 matsia alle näyttöjen mukaan ja pleijareissakin voidaan rauhassa hengittää vaikka vastustaja ajaisikin maalille.

Tuohimaan jatkosopparia en taas oikein ymmärrä. Oman käsikirjoitukseni mukaan kakkosmolarin pitää pelata tarpeeksi pitääkseen pelituntumaa yllä. Pelituntuman puutteesta kärsivä kakkonen on täysi turhake loppupeleissä ja "kahden kakkosen" taktiikalla peliaika voi jäädä molemmilla olemattomaksi. Samoin junnuista on jo puskemassa Korpisaloa parin kauden päästä liigaan, joten mikä on Tuohimaan rooli joukkueessa nyt ja tulevaisuudessa? Kaikkien kannalta parhaana ratkaisuna olisin nähnyt Tuohimaan reissun Mestikseen kovien minuuttien äärelle: tuossa iässä oleva molari tarvitsee säännöllistä treeniä ja ennen kaikkea peliminuutteja. Surffaaminen meidän luukkuvahdin ja Vantaan välillä ei mielestäni tue kehittymistä.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Mukavia uutisia tänään.

Semir on yksi suosikkeja ja taistelee itselleen varmasti pelipaikan jossain vaiheessa. Toissa kaudellahan kaveri mätti pisteitä ihan tosissaan. Jere Karjalainen sai myös liigasopparin hyökkäykseen. Tomek tietää kaverin kyvyt läheltä ja ehkäpä sieltä joku pelikin saadaan pojalle. Ehkäpä kuitenkin Vantaalla menee kausi pääosin.

Puolustus sai uuden juniorin mukaan, kun Otso Rantakari pisti myös nimensä papereihin. Kaveri on erittäin mielenkiintoinen nimi ja ehkäpä toisella kaudellaan pääsee jo pelailemaan enemmän liigassa, varsinkin jos kehitys jatkuu samanlaisena.

Maalivahdit jatkavat siis samassa formussaan myös tulevalla kaudella. Ihan tyytyväinen pitää olla. Kolme veskaria, joilla jokaisella on kokemusta ja joista jokainen on osoittanut voittavansa pelejä. Tuohimaa kuitenkin erittäin potentiaalinen peluri, vaikka hieman heikonlaisesti pelit menikin viime kaudella. Tosin erittäin pahaan paikkaan joutui ja jopa ylipeluutettiin. Sulttaani kehittyy kanssa varmasti koko ajan ja hienoa, että sai jatkosopparin. Toinen näistä pelailee enemmän ja vähemmän Vantaalla.

Ehkäpä kuitenkin merkittävin soppari oli Hakkaraisen kokopäiväistäminen. Tietotaitoa tuolla osastolla ei todellakaan ole liian paljoa.

Hyvä Keklu!
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Hienoja uutisia ja etenkin Ben-Amorin jatkopahvi lämmittää mieltä. Monet huhuilivat jo Semirin lopettavan uraansa, mutta mitä vielä. Nyt on kilpailu äärimmäisen kovaa pelipaikoista, kukaan ei saa mitään ilmaiseksi.

ZOLTin ja Tuohimaan jatkopahvit myös hienoja juttuja. Tämä on toki puhdasta ennustamista, mutta jos Kilpi vetää ensi kaudella nappikauden, niin saattaa olla että KHL kutsuu (miksei myös NHL?) ja siinä vaiheessa katseet kääntyvät Tuohimaa-Hetenyi kaksikkoon. Tuohimaa on edelleen potentiaalinen molari, vaikka monet eivät mielellään kaveria enää maalinsuulla halua nähdä. Zoltanilla taas omalaatuinen tekniikka, mutta tästäkin huolimatta pystyy torjumaan voittoja voiton perään. Eihän sitä ikinä tiedä, vaikka näistä jompikumpi olisi kaudella 13-14 meidän ykkösmaalivahti, mutta ei nyt mennä asioiden edelle.

Hakkaraisen kokopäiväiselle pestille tosiaan myös iso peukku.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Semirin ja Sulttaanin jatkoille täältäkin varaukseton tuki ja ihan hyvä lisä on myös Tuohimaan jatkosoppari. Hakkaraisen täyspäiväiseksi palkkaaminen on myöskin erinomainen asia, samoin noiden junnujen sopparit.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hakkaraisesta sen verran, että ainakaan Oulussa ei ihan varauksetta hihkuttais, jos mies vielä Kärpissä vaikuttaisi. Ei oikein paikat kestäneet kaikilla harjoitteissa, mm. Viuhkolan selän sanotaan olevan aika hakkaraisvastainen.

No, kaikkihan kehittyy, jospa Hakkarainenkin.
 

ennustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks
Aika odotetut jatkosopimukset. Kolme laadukasta maalivahtia takaa sen, ettei ainakaan tähän osastoon tulla kaatumaan. Semir puolestaan tuo kaivattua kilpailua 3-4 ketjuihin.

Nuorten sopimukset olivat myös odotettuja. Karjalainen oli Henritiuksen ohella Jokereiden parhaimpia hyökkääjiä nuorten pudotuspeleissä. Otso Rantakari kuuluu taas Esa Lindellin ja Petteri Lindbohmin kanssa niihin puolustajiin, joille voi tulevaisuudessa kaavailla isoa roolia edustuksen puolustuksessa.

Yksi fyysinen puolustaja vielä sisään ja joukkue on valmis liigaan.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Mielenkiintoinen on Jokereiden hyökkääjätilanne... periaatteessa rosterissa jo nyt 13 "valmista" pelimiestä ja sitten on nuoriso-osastolla omaa vuoroaan odottamassa Ruuttu, Henritius, Hännikäinen ja Karjalainen.

Kun vielä Karjalaista lukuunottamatta nuoretkin on jo saaneet toistakymmentä liigapeliä alle, niin melkoisen hyvä tilanne on! Varman oloinen tilanne.

Oliko joukkue nyt kokonaisuudessaan tässä? Itse jäin oikeastaan odottamaan vielä yhtä kovaa pakkia...
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oliko joukkue nyt kokonaisuudessaan tässä? Itse jäin oikeastaan odottamaan vielä yhtä kovaa pakkia...

Ei ole joukkue tässä. Yksi hyökkääjä ja 1-2 puolustajaa on vielä tulossa. Eivät välttämättä kesän aikana, mutta viimeistään syksyllä tai jos nyt oikein huonosti käy, niin siirtorajalla.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Allekirjoittanut voi vain todeta näin Jatkis-kesäloman kynnyksellä, että äärimmäisen levollisin mielin voi lähteä "vapaille". Tämän päivän uutiset Jokerileiristä alleviivasivat jälleen kerran sitä ammattimaisuutta, jolla Jokereita nykypäivänä rakennetaan.

Kaiken kaikkiaan jälleen kerran hieno päivä meille Jokeriperheen jäsenille, kaikilta osin. Omille junnuille taas pari liigasopparia ja Semirin yllärinä tullut jatko. Päivän iloisin asia oli Zoltánin jatkopahvi ja kokonaisuutena tärkein "sainaus" oli Hakkaraisen kiinnittäminen täysipäiväisesti Jokeriorganisaatioon. Kyseessä on oman alansa todellinen ammattilainen.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3

Sambody

Jäsen
Ei ole valmis, piste. Lahden korvaavaa maalintekijää sinne vielä odotetaan.

Korjaan fanit odottavat sinne vielä Lahden korvaajaa. Piste.

En meinaan näkisi minään järin suurena yllätyksenä vaikka hyökkäys olisi tuo kauden alkaessa. 13 liigatason hyökkääjää ja leveyttä tuomassa pari liigan kynnyksellä olevaa junnua kuulostaa ihan realistiselta hyökkäysrosterilta kauden alkuun. Itse asiassa jotenkin enemmän uskon, että tämä oli tässä kuin siihen, että sieltä tulisi kaikkien sopimuksen alaisten jäädessä vielä yksi liigatason hyökkääjä lisää. Mutta tosiaan tämä on ihan omaa mutuiluani. Tosin pieni pelko perseessä, että Pulu lähtee ja sieltä tulee se yksi top6 hyökkääjä kesän aikana. Tämä lähinnä siitä syystä etten jaksa millään uskoa, että Rask olisi Lahden paikkaaja, mutta ilman Pulun maisemanvaihtoa taas on hyökkäyksessä tunkua aikalailla.

Joka tapauksessa on muutokset sitten Lahti => Rask tai Pulu&Jaska => Rask&vahvistus tulee Jokerit todennäköisesti paperilla häviämään tässä "vaihtokaupassa".
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Joka tapauksessa on muutokset sitten Lahti => Rask tai Pulu&Jaska => Rask&vahvistus tulee Jokerit todennäköisesti paperilla häviämään tässä "vaihtokaupassa".

Joka taas on täyttä typeryyttä toimistolta jos näin menetellään. Naapurikaan ei varmaan korvaa Granlundia mitenkään, ei joukkueen parasta yksittäistä hyökkääjää tietenkään kannata edes korvata. En ainakaan itse meinaa menettää vielä toivoani sen suhteen että Lahtea ei korvattaisi vaikka joukkue näyttääkin niminä olevan hyökkäyksen osalta suhteellisen täynnä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös