Jokerit – uusi alku Mestiksessä

  • 1 334 693
  • 8 802

Glove

Jäsen
Täsmälleen samaa mieltä. Ja jos oikeasti on tahtoa ja kaupungin suunnalta asialle ei ole esteitä, niin Pirkkolassa pystyy kevyesti pelaamaan Mestistä ja tilapäisesti vaikka Liigaa. Ei kahta sanaa. Seinällä ja jäässä on vaikka kuinka paljon mainostilaa, ringsidelle mahtuu liki toinen mokoma katsomotilaa lisää ja näyttäisi videotaulukin roikkuvan seinällä. Tuo on hyvä halli verrattuna johonkin Heinolaan, Forssaan tai Kajaaniin.
Enpä oikein usko, että Pirkkola riittää liigalisenssiin. Eikä se ole taloudellisestikaan järkevällä pohjalla, koska sinne ei saa niin paljoa katsojia kuin liigatason budjetin pyörittäminen vaatii. Mutta kai siellä voi Mestistä pelata.
 

Animal

Jäsen
Enpä oikein usko, että Pirkkola riittää liigalisenssiin. Eikä se ole taloudellisestikaan järkevällä pohjalla, koska sinne ei saa niin paljoa katsojia kuin liigatason budjetin pyörittäminen vaatii. Mutta kai siellä voi Mestistä pelata.
Ei missään tapauksessa riitä pysyvänä ratkaisuna, mutta lähinnä siinä tapauksessa, jos tiedetään että seuraavaksi kaudeksi tai myöhemmin samalla kaudella päästään Jaffalle tai johonkin muualle.
 

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokerit ja Kiekko-Vantaa tekivät aikaisemmin yhteistyötä, joten miksi ei jatkettaisi samalla tiellä?

Ensimmäinen kausi mestistä Trio Areenalla Tikkurilassa. Hallissa riittävät mestispuitteet ja varmasti tilaa aikatauluissa. Jos uskotaan katsojia riittävän, voisi yrittää muutaman kotipelin järjestää Nordiksella / Espoossa, mutta muutoin Trion kapasiteetti riittänee.

Tätä varten pitäisi löytää rahoittajia ja yhteistyökumppaneita, ja saada Jolle &Pappa Harkimo luopumaan välistävetohaaveistaan. Joku Jokerihenkinen (ei siis areena!) tarvitaan projektin puikkoihin. Luulisi löytyvän, kun palataan perusasioiden ja seuran edun äärelle.

Areenan tilannetta jäätäisiin seuraamaan, ja jos kaupat myöhemmin onnistuisivat, siirrytään sinne kaudeksi 2024-25 tai myöhemmin.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Liigan lyödessä paluuhaaveet jäihin, taisi täälläkin muutama tietäjä kertoa, kuinka kaikki oli lähes sinettiä vaille valmista, oli sopimuksia ja hjallishallikin parin paperin päästä jälleen vapautettu omaan käyttöön, mutta röyhkeä ja itsekäs Liigan hallitus löi kusipään tavalla kioskin kiinni ennen deadlinea.

Kuukausia myöhemmin voi kyllä jälleen todeta, että oli kaikin tavoin sataprosenttisesti oikea päätös Liigalta lyödä tolle spedeilylle piste. Ei saatana mitä puuhastelua.

"Ei ole joukkuetta, ei hallia, ei mitään"

Lisättäköön vielä, että anteeksi ranskani, mutta mitä vittua Jolle - taikka kuka ikinä Jokerien sirkusta vetääkin - luulee voittavansa sillä, että käy selittämässä jollekin yksittäiselle faniklubin puheenjohtajalle jotain salaista ja käskee pitämään suunsa kiinni tiedoista, kun Jokerien lähivuosien historian tähden ne asiat pitäisi avoimesti kertoa koko Jokerit yhteisölle. Entisille jotka KHL karkoitti sekä nykyisille jotka miettivät mitä seuraavaksi tapahtuu. Ilman kokonaisen yhteisön tukea, sulla ei ole mitään, varsinkin jos haluat uuden tulemisen tehdä.

Jokerien paluu olisi voinut olla kaikkien aikojen nousu tuhkista takaisin huipulle Suomen kaukaloihin, mutta tästä on nykymenolla tulossa lähinnä kaikkien aikojen fiasko ja surutarina.

Isä Harkimo aikoinaan valmisti arkun ja poika Harkimo nähtävästi on lyömässä viimeistä naulaa kanteen.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Jäsen
Ensimmäinen kausi mestistä Trio Areenalla Tikkurilassa. Hallissa riittävät mestispuitteet ja varmasti tilaa aikatauluissa.
Näyttää tälläkin viikolla olevan varattuna 7-23 muutamaa vuoroa lukuunottamatta. Että tuskin sinnekään noin vaan marssitaan. Toki jos sieltä Jokereille vuoroja annettaisiin niin sitten kaupungin pitäisi löytää muille käyttäjille korvaavia vuoroja jostakin. Mikä lienee helpommin sanottu kuin tehty.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ymmärränkö nyt ihan oikein, että Eteläpääty ja Fan Club ovat käyneet salaista keskustelua Harkimon kanssa, josta vielä luvattu olla kertomatta mitään eteenpäin? Siis Harkimoiden, jotka jo kerran tuhosivat Jokerit viemällä sen KHL:ään ja myymällä hallin sekä seuran venäläisille Putinin kavereille?

Ja sitten täällä huudellaan osittain näiden samojen henkilöiden toimesta IFK:n suuntaan provoja ja haukutaan heidän toimintaa, kun ollaan itse Harkimon salaisia saunakavereita?

Olenko myös ymmärtänyt oikein, että nämä kummatkin faniyhdistykset ovat edustavinaan Jokereiden kannattajia ja yrittävät toimia heidän äänitorvenaan? Olisikohan ehkä syytä ottaa happea siellä päässä ja miettiä ketä edustetaan ja millä tavalla tai vaihtoehtoisesti lopettaa näyttäytymästä Jokereitten kannattajien edustajina? Voin sanoa täydellä varmuudella, että vehtailu yhdenkään Harkimo-nimisen kanssa ei ole millään tasolla hyväksyttävää ja ymmärrettävää suurimman osan Jokereitten kannattajien silmissä. Nyt on vaan tainnut käydä niin, että nämä kaksi tahoa taitavat todellisuudessa nykyään edustaa enää aika pientä vähemmistöä Jokereitten kannattajia näkemyksiensä ja toimintatapojensa osalta.

Tosin, kun venäläisten rattaiden kyydissäkin oli vuosikaudet lähes vankkumaton tuki organisaation toiminnalle, niin kannattaako paljoa enempää odottaa myöhemminkään samojen henkilöiden ja yhdistysten toimesta? En olisi kuitenkaan uskonut, että puuhastelu menee kannattajayhdistystenkin puolella noin sakealle tasolle.
Tämä sinun vestisi oikeastaan kertoo kaiken oleellisen eli Jokerien faniporukka on todella hajaantunut ja riitaisa nykyään. Se mikä oli ennen niin kaunista ja suurta on vain muistona. Ei ole minun vika että Jokerit ei tiedosta asioista.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä sinun vestisi oikeastaan kertoo kaiken oleellisen eli Jokerien faniporukka on todella hajaantunut ja riitaisa nykyään. Se mikä oli ennen niin kaunista ja suurta on vain muistona. Ei ole minun vika että Jokerit ei tiedosta asioista.

On kuitenkin sinun ja muiden jäsenten vika, että suostutte menemään henkilökohtaisen hyödyn/edun takia tuollaiseen tilaisuuteen ja lupaatte jättää kertomatta siitä muulle faniyhteisölle. Olet 100% mukana ajamassa porukkaa erilleen tällaisella toiminnalla.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämä sinun vestisi oikeastaan kertoo kaiken oleellisen eli Jokerien faniporukka on todella hajaantunut ja riitaisa nykyään. Se mikä oli ennen niin kaunista ja suurta on vain muistona. Ei ole minun vika että Jokerit ei tiedosta asioista.
Eli jos ei purematta niele mitä Jokereiden kulloinenkin johto touhuaa niin on riitaisa?
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Täälläkin jaksetaan paljon Harkimoita haukkua, toki aiheesta, mutta kannattaa muistaa että ilman Hjallista koko Jokereita ei olisi enää 30 vuoteen ollut olemassakaan.

Hjallishan vaan siirsi kuolemaa eteenpäin.
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kuitenkin sinun ja muiden jäsenten vika, että suostutte menemään henkilökohtaisen hyödyn/edun takia tuollaiseen tilaisuuteen ja lupaatte jättää kertomatta siitä muulle faniyhteisölle. Olet 100% mukana ajamassa porukkaa erilleen tällaisella toiminnalla.
Minä en ollut tuolla tapaamisessa. En kyllä ole saanut mitään hyötyä.
Ok minä olen suuri syyllinen Jokereiden tilanteesta. Nyt kaikki pitäisi sitten olla hyvin, kun syyllinen on paljastunut.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täälläkin jaksetaan paljon Harkimoita haukkua, toki aiheesta, mutta kannattaa muistaa että ilman Hjallista koko Jokereita ei olisi enää 30 vuoteen ollut olemassakaan.
Niin. Tätä emme toki aukottomasti tiedä olisiko näin. Hjalmarilla on ansionsa, mutta eivät ne silti hänen toimiaan mitenkään oikeuta.

Mitä Jolleen tulee niin syytönhän hän isänsä tekemisiin ja tekemättä jättämisiin on. Jokereiden tausta ilman yhtään Harkimoa olisi vain mielikuvallisesti ollut aivan merkittävästi helpompi myydä Suomessa kaikille sidosryhmille. Faneilta mielestäni hyvinkin normaali reaktio kaiken tämän Jokereiden KHL puuhastelun jälkeen suhtautua vähintäänkin skeptisesti jos esille tulee nimi Harkimo. Ja nyt sitten päälle tällainen lievästi ilmaistuna epämääräinen sidosryhmätapaaminen yhdistettynä hallituksen ulostuloon. Ja isolle yleisölle asiat ovat sitä miltä näyttävät. Noh Mäkinen kertoi tämän ainakin isoon ääneen.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Hieno joulu kaikille faneille. Tilanne on paska. Saadaanko huomenna Jollen ja Borgströmin yhteinen joulutervehdys?
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihan yhtä aukottomasti kuin täällä tiedetään, että Selänteen kyhäelmällä odoteltaisiin jo kausikorttien postitusta kun Suomen paras valmentaja johtaisi meidät liigaan ulkojäillä.
Niin. Sen verran voin sanoa, että Säilynojan johdolla ei ainakaan a)oltaisi roikuttu venäläisten hallin varassa b)todennäköisesti edelleen oltaisiin keskustelemassa Liigan kanssa paluusta c)yhtään Harkimoa olisi mukana
Hieno joulu kaikille faneille. Tilanne on paska. Saadaanko huomenna Jollen ja Borgströmin yhteinen joulutervehdys?
Videotervehdys Hjalliksen lauteilta yhdessä Rotenbergin kanssa.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä minä uskon enemmän sitä tietoa jota Jolle on informoinut, kun tapasi fanien edustajia. Minullakin on tarkka tieto missä mennään ja mikä on Jokereiden tulevaisuuden suunnitelmat.

Tarkoittaako tämä siis sitä, että @Eteläpääty Ry n edustajat ovat olleet tapaamassa J. Harkimoa? Miestä, joka ei ole minkään keulakuva?
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
23.12 klo 12:53
Kyllä minä uskon enemmän sitä tietoa jota Jolle on informoinut, kun tapasi fanien edustajia. Minullakin on tarkka tieto missä mennään ja mikä on Jokereiden tulevaisuuden suunnitelmat.

23.12 klo 13:53
Ensinnäkin en kuulu eteläpäätyyn vaan Jokerit fanclubin hallitukseen. En voi kertoa asioita jotka on sovittu . Ota happea välillä ja rauhoitu.

23.12 klo 17:27
Minä en ollut tuolla tapaamisessa. En kyllä ole saanut mitään hyötyä.
Ok minä olen suuri syyllinen Jokereiden tilanteesta. Nyt kaikki pitäisi sitten olla hyvin, kun syyllinen on paljastunut.

Kun näistä viesteistä voi myös vähän ristiriitaisen kuvankin saada, niin esitetään nyt vielä tarkentavia kysymyksiä. Et siis omien sanojesi mukaan ollut tuossa tapaamisessa, missä Jolle on ilmeisesti Jokerit faneille kertonut, missä heidän projektinsa menee. Ilmeisesti siellä paikalla olleet ovat luvanneet, ettei asioista puhuta eteenpäin. Silti sinullakin on omien sanojesi mukaan tarkka tieto, missä Jokerit menee. Onko joku kertonut sinulle tuon tapaamisen sanoman vai onko Jolle ollut erikseen sinuun/teihin yhteyksissä?

Enkä tässä nyt pyydä sinua paljastamaan mitään sellaista, minkä olet salaisuutena luvannut pitää. Mutta sen tiedon valossa, mitä sinulla omien sanojesi mukaan on, niin kuinka todennäköisenä pidät Jokereiden edustusjoukkueen paluuta suomalaiseen kiekkojärjestelmään ensikaudeksi nykyjärjestelyllä, jos Ilmalan areena kauppa ei toteudu? Ja edelleen, jos Ilmalan areena kauppa ei toteudu, niin kuinka todennäköisenä pidät, että Jokereiden edustusjoukkue nykyjärjestelyllä vielä joskus pelaa Suomen pääsarjaa? Eikä tässä nyt kysytä tosiaan mitään ammattimaista analyysiä tilanteesta vaan vain sinun henkilökohtaista fiilistä sen tiedon valossa, mitä sinulla on.
 

Artisokka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Tässä kohtaa pitäisi tietää millainen sopimus Ry:llä ja Jollen yhtiöllä on. Harkimoiden projektin perustana oli täysin kansainvälinen rahoittaja joka ostaa hallin ja osan seurasta.

Nyt kun tämä ei järjestynyt, onko Ry:llä enää mitään mahdollisuutta vaihtaa taktiikkaa ja porukkaa, vai ollaanko kiinni Harkimoissa niin pitkään kunnes Jolle luovuttaa?
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Lisättäköön vielä, että anteeksi ranskani, mutta mitä vittua Jolle - taikka kuka ikinä Jokerien sirkusta vetääkin - luulee voittavansa sillä, että käy selittämässä jollekin yksittäiselle faniklubin puheenjohtajalle jotain salaista ja käskee pitämään suunsa kiinni tiedoista, kun Jokerien lähivuosien historian tähden ne asiat pitäisi avoimesti kertoa koko Jokerit yhteisölle.
Näin hän saa syötettyä isolle yleisölle haluamaansa viestiä sotkematta itseään asiaan, ainakaan virallisesti.

Toki jos sieltä Jokereille vuoroja annettaisiin niin sitten kaupungin pitäisi löytää muille käyttäjille korvaavia vuoroja jostakin. Mikä lienee helpommin sanottu kuin tehty.

Miksi Vantaa tekisi näin? En keksi mitään motiivia kaupungille jeesata naapurikunnan joukkuetta. Saman rahan saanee KiVan junnuilta kuin Jokerien edustukselta.
 
Viimeksi muokattu:

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Salassa pidettävät asiat ja samalla niiden jakaminen whatsapp-ryhmissä. Nyt jos joskus olisi sen itkunauravan emojin paikka. Rimaa voi näköjään alittaa monillakin eri tyyleillä.
Olikohan tuon saunakerhon pääosissa tosiaan Harkimo ja faniyhdistysten vetäjät vai Jim Carrey ja Jeff Daniels?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös