Jokereiden maksamattomat verot

  • 14 849
  • 65

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tietääkö kukaan kuinka rahaliikennettä valvotaan pankkien toimesta?

Tarkoitan tällä, että tarkastaako pankit vain lähteen taustat, vai onko työkalupakissa muitakin menetelmiä? Mietin vain, että kuinka helppoa näitä "mustia listoja" olisi kiertää erilaisten bulvaanien kautta. Jätetään esimerkiksi paidasta jokin mainoslaatikko myymättä, jonka Jokerit voisi myydä aina tarpeen ilmentyessä yritykselle X esimerkiksi 10 ottelun ajaksi sopivalla summalla. Uskoisin, että tarpeeksi monimutkaisilla yhtiörakenteilla rahan todellinen alkuperä kyetään piilottamaan siten, että sen selvittäminen on lähes mahdotonta.

Asiasta oli aiemmin juttua erään pankin johtoon kuuluvan kanssa. Pankki valvoo itse kaikkea rahaliikennettä Venäjältä/Venäjälle ja pakotelistaa erityisesti ja tällä hetkellä hyvin tarkasti. Todennäköisesti sama menettely muissakin pankeissa. Mistään yksityiskohdista ei ollut puhe enkä usko että niitä ulkopuolisille kerrottaisiin, mutta jäi kuva että tilanne on entistä herkempi ja valvonta on kiristynyt. Pankkeja taas valvoo Finanssivalvonta, mutta myös ulkoministeriö ja poliisi.

Henkilökohtainen käsitykseni on sama kuin monta kertaa aiemminkin. Jokereihin tulee rahaa noin 10 miljoonaa vuodessa alkuperäisiltä Jokereista 49 ja hallista 100 prosenttia ostaneilta tahoilta. He ovat USA:n ja/tai EU:n pakotelistoilla. Venäjällä tuskin kukaan muu on valmis pumppaamaan Suomen verottajalle viitisen miljoonaa euroa vuodessa, joten olen päätellyt että he sen tekevät. Tästä on todennäköisesti sovittu kauppasopimuksessa ja sen mukaan ostajat rahottavat Jokerien tappiot esimerkiksi 3-5 vuoden ajan. Ja koska se ei ole pakotteiden takia mahdolllista, rahan alkuperä pyritään häivyttämään. Pankit epäilevät asian olevan juuri näin ja siksi Jokerien rahaliikenne on suurennuslasin alla koko ajan eikä pankin siirto Nordeasta Sveitsiin ole tainnut ongelmia ratkaista.

Roman Rotenberg myi Långvikin liiketoiminnan läheisille suomalaisille avustajilleen. On mahdollista että Jokerit joutuu vastaavan tilanteen eteen. Tätä vaihtoehtoa pidän siinä mielessä Jokerien osalta vaikeana, että kun omarahoitus yltää vajaaseen 10 miljoonaan ja kulut ovat noin 20 miljoonaa euroa, jostain on 10 miljoonan tultava per vuosi. En usko että Venäjältä löytyy nykyoloissa kovin monta halukasta maksajaa ja Suomesta vielä vähemmän. Hjallis Harkimo ei ole maksanut edes kymppitonneja tai 150 tonnia kun Jokerit ei ole saanut rahaa maksuliikenneongelmien takia liikkumaan vaan on antanut uutisten Jokerien maksuongelmista levitä, joten tuskinpa hän maksaa 10 miljoonaa vuodessa Jokerien tappioita ellei joku maksa rahoja ensin hänelle.

Tilanne on yksinkertaisesti vaikea. En ihmettelisi jos pelaajilla on vaikeuksia saada rahoja esimerkiksi perheen käyttöön Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
No kai siellä Venäjällä muitakin Putinin "rottia" on, jotka voivat ottaa ohjat pakon sanelemana ja täyttää Putintinin toiveet?

Mahtaako sellaisia löytyä, jotka eivät ole samoilla pakotelistoilla? Ja jos löytyy niin äkkiä nekin joutuvat listoille.

Tarkoitan tällä, että tarkastaako pankit vain lähteen taustat, vai onko työkalupakissa muitakin menetelmiä? Mietin vain, että kuinka helppoa näitä "mustia listoja" olisi kiertää erilaisten bulvaanien kautta. Jätetään esimerkiksi paidasta jokin mainoslaatikko myymättä, jonka Jokerit voisi myydä aina tarpeen ilmentyessä yritykselle X esimerkiksi 10 ottelun ajaksi sopivalla summalla. Uskoisin, että tarpeeksi monimutkaisilla yhtiörakenteilla rahan todellinen alkuperä kyetään piilottamaan siten, että sen selvittäminen on lähes mahdotonta.

Vaikka en enää alalla olekaan niin sen verran tiedän että kun on riittävän isosta asiasta kyse, niin tutkintaan kyllä löytyy resursseja ja se tehdään yhteistyössä viranomaisten kanssa. Ja jos rahan todellinen alkuperä yritetään piilottaa, niin sitähän yleensä kutsutaan rahanpesuksi.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Asiasta oli aiemmin juttua erään pankin johtoon kuuluvan kanssa...

"..erään pankin johtoon kuuluvan kanssa..." Heh heh... Vakavasti kysyttynä, nyt ilman mitään asiantuntija-Cobolin tyylistä kaikki tietävää mahtailua:

Jos Roman Rotenberg on Suomen kansalainen, niin eikö hän saa itse siirtää rahaa omalle tililleen? Osaako joku antaa tähän vastauksen?
 

Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Jos Roman Rotenberg on Suomen kansalainen, niin eikö hän saa itse siirtää rahaa omalle tililleen? Osaako joku antaa tähän vastauksen?
Romanilla kaksoiskansalaisuus. Ei voi siirtää "Venäjän tililtä" "Suomen tilille" rahaa, pakotteet estävät sen. Se kyllä saattaa käyttää IBANIA et sithä kaikki onnistuu!
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Romanilla kaksoiskansalaisuus. Ei voi siirtää "Venäjän tililtä" "Suomen tilille" rahaa, pakotteet estävät sen. Se kyllä saattaa käyttää IBANIA et sithä kaikki onnistuu!

No, joo. Tää IBAN huumori naurattaa nyt jo myös Esteriä. :) Olin vähän hitaasti liikkeellä.

Mutta, mutta... Itsellä on ihan pikkuisen vähän, ei juuri mainittavasti, omakohtaista kokemusta näistä varojen siirroista. Muutamia vuosia sitten siirrot tapahtuivat ketään kiinnostamatta, mutta nyt viimeiset pari vuotta on ollut toisin. Yleensä muutaman päivän viiveellä tulee pankilta ystävällinen sähköposti, jossa kysytään suht' muodollisesti rahojen alkuperää. Tiettävästi kukaan ei ole tehnyt lisää tutkimuksia tai ollut yhteydessä täkäläisiin, pankkiin ja/tai viranomaisiin.

Huomattavaa on, että rahat näkyvät tilillä aina ennen näiden e-kyselyjen saapumista. Enkä ole havainnut tilillä mitään estoa, mikä tekisi edelleen siirtämisen mahdottomaksi ennen sähköpostiin vastaamista.

Vikkelästi raha liikkuu, jos ei muuten, niin IBANilla onnistuu!
 

Groozie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit FC
Huomattavaa on, että rahat näkyvät tilillä aina ennen näiden e-kyselyjen saapumista. Enkä ole havainnut tilillä mitään estoa, mikä tekisi edelleen siirtämisen mahdottomaksi ennen sähköpostiin vastaamista.

Oletko sinä tai joku perheenjäsenesi tai läheinen liikekumppanisi EU:n ja/tai Yhdysvaltojen pakotelistoilla? Jos ja kun vastaus on ei, niin juttusi ei liity millään tapaa Jokereiden ongelmiin.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Oletko sinä yhtään kertaa elämässäsi siirrellyt rahoja pakotelistalla olevan henkilön kanssa? Tiedätkö edes mikä on pakotelista?
Oletko sinä tai joku perheenjäsenesi tai läheinen liikekumppanisi EU:n ja/tai Yhdysvaltojen pakotelistoilla? Jos ja kun vastaus on ei, niin juttusi ei liity millään tapaa Jokereiden ongelmiin.

Kovin on laihaa sinun oma antisi tässä keskustelussa ollut, lähinnä vain agressiivista jankkaamista. Ja olet vielä niin väärässä kuin olla vain voi.

Minun "juttuni" liittyy tähän ketjuun aika olennaisesti. Rahan siirtäminen tässä maailmassa ei ole mikään ongelma silloin, kun liiketoiminta kestää päivänvalon. Jokereiden omistajien tapauksessa puhutaan kansainvälisistä pakotteista ja sellaisille listoille ei kukaan vahingossa joudu. Euroopan valtiot eivät tekisi USA:n mukana, jos olisi pienikin epäilys etteivät väitteet olisi todenperäisiä.

Sääli Jokereita, mutta turha pohtia oireita, jos sairaus on parantumaton.
 

Groozie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit FC
Kovin on laihaa sinun oma antisi tässä keskustelussa ollut, lähinnä vain agressiivista jankkaamista. Ja olet vielä niin väärässä kuin olla vain voi.

Minun "juttuni" liittyy tähän ketjuun aika olennaisesti. Rahan siirtäminen tässä maailmassa ei ole mikään ongelma silloin, kun liiketoiminta kestää päivänvalon. Jokereiden omistajien tapauksessa puhutaan kansainvälisistä pakotteista ja sellaisille listoille ei kukaan vahingossa joudu. Euroopan valtiot eivät tekisi USA:n mukana, jos olisi pienikin epäilys etteivät väitteet olisi todenperäisiä.

Kyllä sinä ainakin vielä ihan hetki sitten väitit, että Jokereiden ongelmat eivät johdu pakotteista vaan siitä, että rahaa ei ole. Rahaa kyllä ihan varmasti on, mutta niiden saaminen käytettäväksi saattaa välillä kestää. Kaikki velvoitteet, myös nämä verovelat, on maksettu. Siihen kuka kuuluu pakotelistalle en todellakaan jaksa nyt ottaa kantaa sanallakaan, tilanne on mikä on.

Ja jos täällä joku agreessivisesti jankkaa, niin etköhän se ole ihan sinä itse. Julistat täällä muiden olevan tyhmiä ja väärässä, kun itse olet ihan kästtämättömän kujalla ibaniesi kanssa. Ja tämä kaikki siksi, että sinä olet joskus onnistunut siirtämään rahaa Sveitsistä Suomeen. Mahtoi olla vaikeaa, onneksi olkoon!
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
Rahaa kyllä ihan varmasti on, mutta niiden saaminen käytettäväksi saattaa välillä kestää.

Mistä sinä tiedät, että rahaa on? Kuulutko kenties Jokereiden omistajiin tai kuuluvatko omistajat sinun lähipiiriisi? Oletettavasti eivät, joten älä käy esittämään täällä mielipiteitäsi faktoina.

Oletko edes tullut ajatelleeksi että ne Roman-poitsun Ruplat ovat tällä puolella rajaa arvottomia, pelkkää paperisilppua? Ja mistä se Roman sitten niitä Euroja, Frangeja tai Dollareita saisi? Aivan, ei mistään. Pakotteiden takia ulkomaan valuutta on loppumassa ja silloin kun pelimerkit alkavat käydä vähiin, ei tsuhuna-Jokereiden rahoitus ole kovin korkealle priorisoitu.
 

Groozie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit FC
Ja mistä se Roman sitten niitä Euroja, Frangeja tai Dollareita saisi?

No IBANillahan sitä rahaa tililleen saa.

Enpäs lähde tästä enempää kanssasi keskustelemaan, kun et pari tuntia sitten edes tiennyt, että Romanilla voisi olla ongelmia rahan liikkuttamisen kanssa EU-alueella. Nyt se onkin sitten syy rahojen loppumiseen, vaikka alunperin sinun mukaasi pakotteilla ei ollut edes mitään tekemistä ongelmien kanssa. Eiköhän tämä asia ole kaikille (verottajaa myöden) selvä, paitsi sinulle. Verovelatkin jo kuitattu, joten turha tästä jauhaa. Palataan vaikka vuoden vaihteessa asiaan ja katsotaan ollaanko konkursissa.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä kirjoitus Cobol.

Yleisellä tasolla tosin ajattelen tästä, että Jokerit länsimaisena KHL kaupunkina (laajenemisen ensimmäinen aalto) on KHL:llä sen verran merkittävä pelinavaus, että Jokerit / Helsinki pidetään KHL kaupunkina - maksoi mitä maksoi. Raha tulee rajan yli vaikka matkalaukussa.
 

Antib

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, old time hockey, Florida Panthers
Näyttäisi vieläkin olevan ainakin 10 000 € verovelkaa (YTJ:stä jokainen voi tsekkailla). Jos asettuu lähemmäksi tuota 10 000 €, niin eipä tosta ole syytä juuri huolestua. Mutta jos taas mallia Kauppalehden uutinen, niin ei hyvältä näytä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Oletko edes tullut ajatelleeksi että ne Roman-poitsun Ruplat ovat tällä puolella rajaa arvottomia, pelkkää paperisilppua? Ja mistä se Roman sitten niitä Euroja, Frangeja tai Dollareita saisi? Aivan, ei mistään. Pakotteiden takia ulkomaan valuutta on loppumassa ja silloin kun pelimerkit alkavat käydä vähiin, ei tsuhuna-Jokereiden rahoitus ole kovin korkealle priorisoitu.

Pankit hinnoittelevat valuuttamääräisille maksuille kurssit. Viimeksi kun tarkistin, niin venäläispankista tulevalle ruplamääräiselle maksulle löytyy vastakurssi ainakin omasta pankistani. Samoin jos ne rahat ovat paperisilppuna, niin löytyy noillekin kurssit. Molemmissa tapauksissa hyvittävät eurotilille euroja vaihtokurssin (miinus mahdolliset kulut) mukaisen määrän. Tämän jälkeen ne ovatkin sitten käytettävissä ihan euroina. Ruplat kyllä saa vaihdettua euroiksi vaikka kurssi ei tällä hetkellä kaikkien aikojen paras olekaan. Aivan samoin kuin sinulla ei tarvitse olla kruunutiliä Suomessa tai ruotsalaisella tutulla eurotiliä Ruotsissa jos tahdot rahaa siirtää kaverille.

Kun sitä ibania niin hehkutettiin, niin todennäköisesti kuitenkin puhuttiin SEPA-maksujen nopeasta kiertämisestä eri maidenkin välillä. Tarkalleen ottaen IBAN-tilinumero on kansallisen tilin kansainvälisiin maksuihin soveltuva (international bank account number) tilinumeromuoto, joka on vakiintumassa jokapäiväiseen käyttöön. Teknisesti kuitenkin SEPA (single euro payments area) on se nopea järjestelmä itsessään. Ja vaikka nyt joillekin joskus jälkikäteen on kyselyitä tullut, niin kaksi asiaa on hyvä muistaa. Ensinnäkin tilitapahtumia voidaan kysellä ja selvitellä transaktion jo tapahduttua. Mediassa on ollut muun muassa juttuja "kuulustelukeskusteluista" kun ihmiset ovat käyttäneet Talletusottoa. Tuossa tilanteessa se raha on kuitenkin jo pankkijärjestelmässä ja kyseessä on "jälkihoito". Toisaalta taas tilejä voidaan eri keinoin rajoittaa ja oikeiden rajoitusten kanssa rahaa ei heti hyvitetä tilille tai tili ei ole suoraan käytössä. Eli toisin sanoen nuo mainitsemasi jälkikäteen tulleet kyselyt eivät ole yhtä kuin rajoitettu tili.

Heitän nyt vielä pari medialinkkiä hieman avaamaan asiaa....

Yrittäjä ei suostunut turhana pitämäänsä käyntiin pankin konttorissa - pankki sulki tilin - Talous - Verkkouutiset
Tuossa yksi esimerkki tilin rajoittamisesta. Vaikka tuossa ei suoraan rajoiteta saapuvaa maksua, rajoittaa pankin toiminta tilille jo hyvitettyjen rahojen käyttöä ennen oikeaa dokumentaatiota.

www.fkl.fi%2Fmateriaalipankki%2Fohjeet%2FDokumentit%2FAsiakkaan_tunteminen.pdf
Tuossa on Finanssivalvonnan nopea tiedote. Tuossa suoraan velvoitetaan pankki saamaan selvyys varojen alkuperästä ja tarpeen vaatiessa kieltäytymään liiketoimesta. PDF-linkkaus tuntuu vähän kusevan, mutta etsi Finanssivalvonnan sivuilta "asiakkaan tunteminen" niin löytynee sieltä sitten.

OP-ryhmä keskeytti maksujen välityksen Kreikkaan | Yle Uutiset | yle.fi
Tuossa OP uutisoi siitä, kuinka se keskeytti maksut Kreikkaan. Huomioi toki, että Kreikka on osa SEPA-aluetta ja maksuvat kulkevat sillä iipanilla. Pelkkä IBAN-muotoinen tilinumero ei takaa rajoituksetonta tilisiirtoa, kuten ei SEPA-maksukaan.

Sunny Car Centerin toimitusjohtaja maksoi 340 000 euroa epäilyttävälle tilille - Yle: "Poliisi sanoi, että voin itse päättää" - Talouselämä
Tuossa sitten Sunny Car Centerin kaverin suorittama maksu jäi kiinni pankin selvityksissä ennen tilisiirron toteutusta. Tietyt kriteerit (nämä sitten ovat pankin omia ja kriteerejä ei varmasti löydy mediaan tarkasti kerrottuna) täyttävät maksut päätyvät manuaaliseen tarkasteluun, kuten tuossa tapauksessa. Ai niin, Etelä-Afrikassakin on IBAN-tilinumero käytössä vaikka SEPA-alueeseen eivät kuulukaan.

Oletko ihmetellyt, miksi tilisiirto toiseen pankkiin kestää niin kauan? Tässä syy - Talouselämä
Tuossa TE kertoilee miksi toisesta pankista tuleva maksu kestää oman aikansa. Ja aivan varmasti pankeilla on omat trakkerinsa sanktioitujen asiakkaiden varalta, ihan vain jo oman toimintansa takia. Kovin hyvällä ei viranomaistahot katso sitä, jos maksut liikkuvat kansainvälisistä sanktioista huolimatta...

Sanctions List Search
.. Ja tuosta sitten voi tarkistaa Roman Rotenbergin sanktiohitin OFAC-listalta....

Pakotteet: kysymyksiä ja vastauksia - Ulkoasiainministeriö: Palvelut ja tuet: Pakotteet: Kysymyksiä ja vastauksia
... Ja tuosta vähän Ulkoasiainministeriön kantaa OFAC-sanktioituihin tahoihin. Käytännössä siis jos haluat leikkiä OFAC-sanktioitujen henkilöiden kanssa, silloin ei asiaa ole Yhdysvaltojen suunnille vaikka suoraan se ei laitonta olisikaan Suomessa.

Eli Suomeksi. Älä turhaan sekoile niiden ibanien kanssa, syy Sveitsin ja Suomen välisen rahaliikenteen helpottumiseen on teknisesti ottaen SEPA-järjestelmässä. Älä myöskään oleta, etteikö tilejä rajoiteta, transaktioita monitoroida tai että teknisesti ja laillisesti täysin erilaisiin tapahtumiin suhtauduttaisiin aivan samoin tavoin.
 

Esteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️
... Ja tuosta vähän Ulkoasiainministeriön kantaa OFAC-sanktioituihin tahoihin. Käytännössä siis jos haluat leikkiä OFAC-sanktioitujen henkilöiden kanssa, silloin ei asiaa ole Yhdysvaltojen suunnille vaikka suoraan se ei laitonta olisikaan Suomessa.

Eli Suomeksi. Älä turhaan sekoile niiden ibanien kanssa, syy Sveitsin ja Suomen välisen rahaliikenteen helpottumiseen on teknisesti ottaen SEPA-järjestelmässä. Älä myöskään oleta, etteikö tilejä rajoiteta, transaktioita monitoroida tai että teknisesti ja laillisesti täysin erilaisiin tapahtumiin suhtauduttaisiin aivan samoin tavoin.

Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus.

Kiinnostuin hieman lisää tuosta Sveitsi-Venäjä Embargosta. Sveitsi osallistuu pakotteiden toteuttamiseen, mutta hmm... sanoisin ulkopolitiikalleen uskolliseen tapaan pidättyvästi ja "puolueettomuuttaan" kunnioittaen. Tässä linkki, josta löytyvät Sveitsin Venäjän kaupan ja rahansiirtojen rajoitteet Saksaa, Ranskaa tai Italiaa taitaville.

Kohdan "Finanzbeschränkungen" perusteella Venäjän kansalainen ei ole estynyt siirtämään rahaa Venäjältä omalle tililleen Sveitsissä, koska sitä ei erikseen ole mainittu. Jos Suomen (kaksois-)kansalainen on oikeutettu siirtämään muualta kuin Venäjältä rahaa omalle tililleen, niin silloin tässä kuviossa ei ole mitään hämärää. Turha mennä yksityiskohtiin, mutta ei tuo mikään kovin monimutkainen kuvio ole. Ja ilmeisesti näin sitä jo toteutetaan.

Olen alusta asti sanonut, että rahat kyllä saadaan liikkumaan, jos on mitä siirtää. Tästä näyttävät muut olevan yhtä mieltä:

... Raha tulee rajan yli vaikka matkalaukussa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kohdan "Finanzbeschränkungen" perusteella Venäjän kansalainen ei ole estynyt siirtämään rahaa Venäjältä omalle tililleen Sveitsissä, koska sitä ei erikseen ole mainittu.

Kuten ei venäläinen ole estynyt siirtämään rahaa Suomeenkaan. SWIFT-järjestelmän kautta raha ylittää rajat vaikka SEPA-järjestelmään ei toinen/kumpikaan maa kuuluisi. Tästä ei Rotenbergin tapauksessa ole kuitenkaan kyse, vaan siitä, että Rotenberg on sanktioiden alainen teho. Kyse ei ole Venäjä-Sveitsi-yhteydestä, vaan sanktiotaho-Sveitsi. Venäjää ei ole tässä sanktioitu, vaan yksityishenkilö jolla on Venäjän (ja Suomen) passi taskussa. Tässä on suuri ero siihen nähden, että mietittäisiin vain kauppasulkuja tai vastaavia.

Siihen en ota kantaa miten tarkkaan sveitsiläiset pankit noita omia sanktioskriinauksiaan tekevät. Maan pankkijärjestelmällä on tietty maine, mutta toisaalta OFAC-sanktioiden täysi sivuuttaminen vaikeuttaisi maan pankkien rahaliikennettä Yhdysvaltojen suuntaan, dollarimääräisten transaktioiden toimivuutta ja aiheuttaisi ongelmia mahdollisille Yhdysvalloissa sijaitseville sivu- tai haarakonttoreille.

Olen alusta asti sanonut, että rahat kyllä saadaan liikkumaan, jos on mitä siirtää. Tästä näyttävät muut olevan yhtä mieltä:

Oleellista ei ole se, missä muodossa raha tulee. Oleellista on se, keneltä raha tulee. Jos rahan alkuperä osoittaa sanktioituun henkilöön, pankin tulisi kieltäytyä liiketoimesta vaikka raha ylittäisi rajan matkalaukussa. Ja ihan pienenä huomautuksena, suuren käteismäärän kanssa asiointi on huomattavasti vaikeampaa kuin tilisiirron kanssa. Pankki kyllä kysyy rahan alkuperää ja pyytää täyttämään lappusia aiheesta jos marssit konttoriin ison rahasumman kanssa, olettaen että pankki toimii oikein. Sen sijaan esimerkiksi palkkatulot tulevat lähtökohtaisesti aina tilille tilisiirtoina ilman sen kummempaa kyselyä.

Eli suomeksi. Ongelma ei ole se, että raha tulee Venäjältä. Venäjältä on ihan fine maksaa Suomeen, Sveitsiin ja vaikka Yhdysvaltoihin. Ongelma tulee silloin, kun rahan alkuperä aiheuttaa kysymyksiä tai suoraan johtaa sanktioituun tahoon. Ja alkuperä ei poistu sillä, että Rotenberg siirtää millin kuvitteelliselle Hjalliksen Sberpankin tilille ja Hjallis suorittaa transaktion Suomeen: rahan alkuperä on silti sanktioidulla taholla, vaikkakin sen toteaminen on huomattavasti hankalampaa. Osittain tästä syystä uskon Jokerien maksuliikenteen nykineen Suomen päässä jo aiemmin: sanktioiden takia selvitykset vievät enemmän aikaa vaikka alkuperä lopulta paljastuisikin "puhtaaksi".
 

tumba17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jo vuodesta 1971
Asiasta sattumoisin jotain tietävänä, pankit, joka puolella maailmaa, seuraavat Venäjän sanktioita erittäin tarkkaan. Tähän vaikuttaa mm. sellainen seikka että, jos pankki haluaa tehdä USD-businesta, tarvitaan taalojen clearing joka tapahtuu Amerikassa. Jenkit taas eivät katso hyvällä silmällä pankkia, joka rikkoo sanktioita. Jokereiden maksuongelmat johtuvat täysin siitä, että Rotenbergit ovat sanktiolistalla ja eivät siten saa rahaa siirrettyä normaaliin tyyliin Venäjältä ulos. Tähän ei IBAN tai muukaan pankkiteknologia tuo apua, vaan ongelma pysyy niin kauan kun sanktiotkin. Rotenbergeillä rahaa on varmasti sen verran paljon, että sillä pyöritetään useampikin lätkäjengi ja vaikka pari fudisjengiäkin, mutta jos raha ei siirry, siitä ei ole apua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös