Jokereiden ensimmäinen KHL-pudotuspelikevät

  • 94 550
  • 529

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika hyvin saadaan valinnan avaimet tulevan vastustajan kannalta. Moskova-Minsk peliä on maanantaina pelattu jo kahden erän verran kun meidän myöhäispeli vasta starttaa ja ekalla erätauolla tiedettäneen millä pistesuorituksella saadaan ketäkin vastaan.

Onko näin että mahdollisella tokalla playoffkierroksella vastaan tulee joko TsSKA tai SKA olettaen että selvittävät omat ekat sarjansa? Sen puolesta kolmossijalla (?) tuleva SKA-sarja houkuttelisi. Siitä tulisi huikean kiihkeä ja tasainen sarja. Pelillisesti myös helpompi uskoisin.

Mikäli näin niin ehdottomasti tavoittelemaan kolmea pistettä maanantaina jos Moskova näyttää vähääkään jäävän nollille omassaan.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Toisaalta Ska:ta vastaan Rotenberg lahjoo tuomarit meitä vastaan joten en tiedä onko sekään hyvä asia lopulta.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerien on turha mielestäni lähteä taktikoimaan ja häviämään Slovanille, jotta Minsk saadaan vastaan. Ensinäkin joukkue ei ole mitenkään selvästi huonompi porukka kuin Lokomotivkaan ja toisaalta Jokerien pitää pystyä pelaamaan todella hyvää kiekkoa pudotuspeleissä, jos meinataan yhtään sarjaa voittaa. En usko, että joukkueessa muutenkaan mietitään mitään taulukoita, vaan pyritään olemaan mahdollisimman hyvässä vireessä ensi perjantaina.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
En usko että sen enempää Erkka kuin joukkueen pelaajatkaan ovat niin tyhmiä, että olisivat mitään taktikoimassa saadakseen itselleen "helpomman vastustajan" ekalle kierrokselle. Tässä on vaan nyt viime pelit vedetty puolivaloilla ilman sen suurempaa intohimoa ja panosta ja odoteltu pudotuspelien alkamista. Ladattu akkuja ennen tosipelejä. Ja hyvä niin.

Kolmossija on helvetisti parempi kuin neljäs, koska ei joudu TsSKA:aa vastaan toisella kierroksella.

Tästä olen eri mieltä, mutta sehän ei tarkoita sitä että olisin oikeassa, vaan tämä on mielipidekysymys. No joo, TsSKA voitti runkosarjan ja on varmasti kokonaisuudessaan parempi joukkue kuin SKA, mutta mutta.....Ensinnäkin TsSKA:n kotipeleissä ei ole lähellekkään sellaista hurmosta kuin Pietarissa, joten vieraskaukalona näkisin että Moskova on henkisesti helpompi paikka kuin Pietari. Uskallan jopa väittää edelliseen lauseeseen pohjaten, että Moskovassa Jokerit tulee saamaan tasapuolisempaa tuomarityöskentelyä kuin Pietarissa. Toisekseen runkosarjassa Jokerit sai TsSKA:ta vastaan kahdessa pelissä 4 pistettä ja yhtä monta pistettä neljässä pelissä SKA:ta vastaan. Eli runkkarin pohjalta TsSKA sopii meille paremmin kuin SKA. Okei Radulov oli molemmista peleistä pois, mutta silti. No eipä mulla nyt tähän hätään kolmatta perustelua tule, kun alkaa jo väsyttää enkä jaksa ajatella, mutta eikös noi kaksikin ollut aika hyviä ja loppujen lopuksi eihän sillä ole vitunkaan merkitystä kuka tulee ja missä vaiheessa vastaan kun kaikki ne on kuitenkin voitettava tai muuten tulee itku. Tai vitut mä mitään itke, käy miten käy, tää on ollut hieno kausi!
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kolmossija on helvetisti parempi kuin neljäs, koska ei joudu TsSKA:aa vastaan toisella kierroksella.

Nimenomaan, tämän välttämisessä olisi jotain järkeäkin toisin kuin tässä Lokomotiv/Dinamo asetelmassa. Ainakaan itse en pysty näkemään Lokomotivia sellaisena peikkona kuin osa täällä näkee tai että Dinamo Minsk olisi jotenkin merkittävästi helpompi vastustaja Jokereille jotta kannattaisi ehdoin tahdoin pyrkiä jäämään neloseksi kolmossijan sijaan. Sen sijaan tuossa TsSKA tai SKA asetelmassa näenkin jo merkittävää eroa ja ottaisin 100 kertaa 100 ennemmin SKA:n vastaan kuin TsSKA:n tosin ensiksi pitäisi voittaa se pudotuspelien 1.sarjakin eikä sekään mikään varma asia ole, varsinkin kun Jokerit näyttää hukanneen peliotteensa lähes kokonaan ja veskari ei olekaan enää se muuri niin täysi työ Jokereilla on mennä jatkoon jo 1.kierrokseltakin. Tämä nykyinen pelaamisen taso ei riitä yhtään mihinkään, se on varma se.

Sen lisäksi Jokereiden kärkiosaaminen on niin kapealla saralla että Aaltonen ja Hagman toivottavasti on pian takaisin, samoin Lajunen olisi hyvä saada kokoonpanoon niin että Toddin vastuu jäisi mahdollisimman vähäiseksi. Loukkaantumisiin ei ole varaa ja kärkijätkien pitää olla vireessä että jotain voidaan saavuttaa, sen verran tulivoimatonta tuo taustatuki Jokereilla on.
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
...varsinkin kun Jokerit näyttää hukanneen peliotteensa lähes kokonaan ja veskari ei olekaan enää se muuri

Tuo boldattu on vähän alkanut huolestuttamaan, muu ei niinkään. Jengin otteista ja Westerlundin kommenteista päätellen on selvää, että säästöliekillä mennään, ladataan akkuja ja yritetään välttää loukkaantumisia. Ihan fiksua ja ymmärrettävää sinänsä. Veskarit eivät kuitenkaan voi vetää matseja läpi puolivaloilla ja on katastrofi, jos Karlssonin itseluottamus horjuu juuri playoffien kynnyksellä, kun omat löysäilevät edessä. Parissa viime matsissa Henke on meinaan taas muistuttanut enemmän sitä alkukauden epävarmaa hujoppia kuin viileää ykkösveskaria.

Toivottavasti eilinen rankkuskaban voitto auttoi asiaan ja ainakin Karlssonin tuuletuksesta näki, että jotain apinaa niskasta putosi.

On ihan ok, jos viimeisessä runkosarjamatsissakaan esim. ei mennä vastustajan maalille hakattavaksi, ei karvata satasella ja muussa hyökkäyspään touhuamisessa vähän säästellään. Sen sijaan veskarin itseluottamuksen kannalta puolustuspeli olisi syytä hoitaa jo playoff-mielentilassa.
 
Wire

Tuo vaihde jää helposti päälle jolloin ekan pleijari pelin 1. erä menee vihkoon. Pahimmassa tapauksessa se maksaa ensimmäisen ottelun.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Tuo boldattu on vähän alkanut huolestuttamaan, muu ei niinkään. Jengin otteista ja Westerlundin kommenteista päätellen on selvää, että säästöliekillä mennään, ladataan akkuja ja yritetään välttää loukkaantumisia. Ihan fiksua ja ymmärrettävää sinänsä. Veskarit eivät kuitenkaan voi vetää matseja läpi puolivaloilla ja on katastrofi, jos Karlssonin itseluottamus horjuu juuri playoffien kynnyksellä, kun omat löysäilevät edessä. Parissa viime matsissa Henke on meinaan taas muistuttanut enemmän sitä alkukauden epävarmaa hujoppia kuin viileää ykkösveskaria.

Toivottavasti eilinen rankkuskaban voitto auttoi asiaan ja ainakin Karlssonin tuuletuksesta näki, että jotain apinaa niskasta putosi.

On ihan ok, jos viimeisessä runkosarjamatsissakaan esim. ei mennä vastustajan maalille hakattavaksi, ei karvata satasella ja muussa hyökkäyspään touhuamisessa vähän säästellään. Sen sijaan veskarin itseluottamuksen kannalta puolustuspeli olisi syytä hoitaa jo playoff-mielentilassa.

Boldattua virkettä kommentoisin niin, että mites siinä kävikään muutaman heikon pelin jälkeen alkukaudesta, Henkka pisti maalin oven kiinni. Miksei hän tekisi nyt samoin, kun poffit alkaa? Minusta Henkan peliote on ollut enemmänkin sellaista.... "tehdään vain minimaaliset liikkeet -osastoa", koska mitään huippupelejä ei ole tarvinnut viime aikoina pelatakaan. Kyllä Henkka on näyttänyt omaavan ihan kympinarvoisen itseluottamuksen. Luottamus häneen on 100.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuttava tekee työtä nuorten maalivahtien kanssa ja katsottiin yhdessä eilinen Jokerien peli. Hän totesi suoraan ja omasta mielestään täysin varmana, että Karlsson välttää tiettyjä liikkeitä ja pyrkii torjumaan siten, että joko toipuu vammasta tai varoo sellaisen syntymistä. Jokerien historian tuntien joku irvileuka voisi sanoa, että kyse on tietenkin ensimmäisestä (toipuu vammasta, vammautuu uudelleen tärkeimpien pelien alla). Mutta kun muu joukkue pelaa tasan samalla tavalla eli on kentällä, vaan ei ole tosimielessä liikkeellä, homma on tällä kertaa uskoakseni hallussa.

Sen verran on osaamista penkin takana ja taustajoukoissa, että Jokerit on loistavassa kiidossa ensi perjantaista alkaen. Karlssonista alkaen ja viimeiseen mailapoikaan asti.

PS. Muistelkaa viime kevättä. Erkan Suomi ja MM-kisat. Pelaaminen tärkeiden otteluiden alla oli kuraa, nyt se on leikittelyä. Yhteistä kuitenkin se, että target on aivan muualla kun tämänhetkisissä peleissä. Ja kun ne oikeat pelit alkavat, joukkue myös pelaa. Samalla tavalla näyttäisi Erkka vähän varjelevan pudotuspeleihin rakennettua pelitapaansa. Mitä nyt alivoiman on kuntoon laittanut, mutta noin muuten Jokerien pelaaminenhan on ollut jo tovin hyökkäyspäässä lähinnä kiekon heittämistä päätyyn.

Ja arvaan, että ihan tarkoituksella. Perjantaista alkaen nykyistä määrää päätyyn heittämisiä nähdään korkeintaan johtoasemassa jos silloinkaan.
 
Viimeksi muokattu:

ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hävittiinkö me 2002 viimeiset seitsemän vai kahdeksan runkosarjamatsia kamalan näköisellä pelillä? Kun poffit alkoivat, peli muuttuui ilman minkäännäköistä viivettä tai ongelmaa ihan toiseksi ja loput on historiaa. Tuolloinkin oli osaamista penkin takana.

Luotto on kova. Tällä hetkellä pelataan järkevästi ja loukkaantuneita ykkösmiehiä säästellään.
 
Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Täällä tuntuu moni unohtavan noita jatkopelikaavailuja miettiessään sen tosiasian, että vaikka Jokerit lähtisi pleijareihin sijalta 4 ei toisen kierroksen vastus ole automaattisesti tai edes lähes varmasti TsSKA.

Ei tarvita kuin Lokomotivin neljä voittoa Moskovasta ja vastassamme onkin silloin todennäköisimmin SKA.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Hävittiinkö me 2002 viimeiset seitsemän vai kahdeksan runkosarjamatsia kamalan näköisellä pelillä? Kun poffit alkoivat, peli muuttuui ilman minkäännäköistä viivettä tai ongelmaa ihan toiseksi ja loput on historiaa. Tuolloinkin oli osaamista penkin takana.

Luotto on kova. Tällä hetkellä pelataan järkevästi ja loukkaantuneita ykkösmiehiä säästellään.

6 viimeistä peliä turpaan, silti seurauksena kultainen kevät ;)
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Ja arvaan, että ihan tarkoituksella. Perjantaista alkaen nykyistä määrää päätyyn heittämisiä nähdään korkeintaan johtoasemassa jos silloinkaan.
Jos miettii vielä Erkan edellistä visiittiä Jokereihin, niin olihan se täysin mykistävää, miten hyvin se sai koutsattua joukkueen playoff-moodiin siitä hetkestä lähtien, kun runkosarja loppui. Ensin aivan uskomaton venyminen paljon paremmalla materiaalilla pelaavaa HIFK:ta vastaan ja vieläpä Hentuei puhuta siitä. Seuraavana vuonna repaileista joukkuepeliä runkosarjan vikaan peliin asti pelannut Jokerit uudestyisyntyi pleijareihin ja vei ikimuistoisesti naapuria kuin pässiä narussa. Jypillekin hävittiin helvetin tasainen "anyone's game"-tyyppinen sarja sinä vuonna. Näiden ajatteleminen nostaa toiveita.

Täällä tuntuu moni unohtavan noita jatkopelikaavailuja miettiessään sen tosiasian, että vaikka Jokerit lähtisi pleijareihin sijalta 4 ei toisen kierroksen vastus ole automaattisesti tai edes lähes varmasti TsSKA.

Ei tarvita kuin Lokomotivin neljä voittoa Moskovasta ja vastassamme onkin silloin todennäköisimmin SKA.
Jossittelu on sinänsä turhaa, että tokalla kierroksella tulee joka tapauksessa vastaan joukkue, joka on joko kova, kuten TsSKA, SKA tai Dynamo, tai joukkue joka on kaatanut kova joukkueen, kuten Lokomotiv, Minsk, Sotsi tai mitä siellä nyt on vielä jäljellä. Helppoa ei tule! Jos itse saisin valita, niin ehkä mieluummin kohtaisin puolivälierissä TsSKA:n koska en luota Rotenbergiin. Jotain se kuitenkin keksisi kiikuttaakseen paattia SKA:n eduksi. Ei sillä että luottaisin puolueettomuuteen TsSKA:akaan vastaan.
 
Gemondo

Jäsen
...Ei tarvita kuin Lokomotivin neljä voittoa Moskovasta ja vastassamme onkin silloin todennäköisimmin SKA.

Kun täällä on nyt viikkotolkulla huudeltu tuosta Lokomotivista ja sen välttämisen tärkeydestä niin kertokaapa minulle että olenko missannut jotain oleellista, vai miksi Lokomotiv olisi Jokereille yht'äkkiä ylittämätön este ensimmäisellä kierroksella?
Petri "1maali 25:ssä pelissä" Kontiolan vuoksi?
 
jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kun täällä on nyt viikkotolkulla huudeltu tuosta Lokomotivista ja sen välttämisen tärkeydestä niin kertokaapa minulle että olenko missannut jotain oleellista, vai miksi Lokomotiv olisi Jokereille yht'äkkiä ylittämätön este ensimmäisellä kierroksella?
Petri "1maali 25:ssä pelissä" Kontiolan vuoksi?
Ei Lokomotivkaan varmasti ylitsepääsemätön este ole ja kuten tälläkin kaudella on jo nähty, niin onnistuneella suorituksella kaikki joukkueet on kaadettavissa jopa paras 7 sarjassa ja toisaalta jokaista joukkuetta vastaan voittoon vaaditaan ehdottoman hyvä ja onnistunut suoritus. Kuitenkin lähtökohtaisesti Lokomotiv on vaikeampi ja kovempi vastustaja pleijareissa kuin vaikkapa se Dinamo Minsk.

Ensinnäkin Lokomotiv on huomattavasti rutinoituneempi ja kokeneempi Playoffs -joukkue kuin Minsk. Minskillä menossa nyt 7. kausi KHL.ssä ja joukkue on kaksi kertaa päässy pleijareihin pudoten ensimmäisellä kierroksella molemmilla kerroilla. Lokomotivilla on 6. kausi menossa KHL:ssä ja joukkue on jokaisella kaudellaan ollut pudotuspeleissä. Parhaimmillaan Lokomotiv on ollut kerran finaaleissa, kaksi kertaa konfrenssifinaaleissa (esim. viime kaudella, josta joukkue on käytännössä vain vahvistunut täksi kaudeksi materiaaliltaan), kerran toisella kierroksella ja kerran pudonnut ensimmäisellä kierroksella.

Toiseksi Lokomotivilla on paperilla laajempi materiaali kuin Minskillä. Minskin pelihän perustuu aika pitkälti muutamaan huikeaan yksilöön ja tehokkaaseen ylivoimaan. Esimerkkinä materiaalin laajuudesta Lokomotivilta löytyy esimerkiksi vielä kolmosketjustakin mahdollisesti kolmikko Martin Thörnberg (Lev Prahan viime kauden paras pistemies runkosarjassa), Petri Kontiola ja Geoff Platt (Minskin viime kauden selvästi paras pistemies). Lisäksi Lokomotivilla niin maalivahtiosasto kuin valmennuskin ovat selvästi kokeneempia ja meritoituneempia kuin Minskin vastaavat.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Täällä tuntuu moni unohtavan noita jatkopelikaavailuja miettiessään sen tosiasian, että vaikka Jokerit lähtisi pleijareihin sijalta 4 ei toisen kierroksen vastus ole automaattisesti tai edes lähes varmasti TsSKA.

Ei tarvita kuin Lokomotivin neljä voittoa Moskovasta ja vastassamme onkin silloin todennäköisimmin SKA.

Lokomotiv voittaa neljä kertaa Dynamon. Se on niin täysin pleijarijengi kun olla ja osaa ja ZSKA:n jälkeen kakkossuosikki lännen voittajaksi vaikka runkosarja olikin heidän osaltaan mallia sysipaska.
 
Gemondo

Jäsen
Ihan ensimmäiseksi on todettava että olipas kattavasti perusteltu näkymys, kiitos siitä. Mutta poimin sieltä nyt kuitenkin muutaman kohdan vielä tarkemmin esille.

Ei Lokomotivkaan varmasti ylitsepääsemätön este ole ja kuten tälläkin kaudella on jo nähty, niin onnistuneella suorituksella kaikki joukkueet on kaadettavissa jopa paras 7 sarjassa ja toisaalta jokaista joukkuetta vastaan voittoon vaaditaan ehdottoman hyvä ja onnistunut suoritus. Kuitenkin lähtökohtaisesti Lokomotiv on vaikeampi ja kovempi vastustaja pleijareissa kuin vaikkapa se Dinamo Minsk.

Vaikka Lokomotiv onkin paperilla rosteriltaan kovempi kuin Minsk, niin onko se Jokereille sitten kuitenkaan se vaikeampi vastus? Jokerit pystyisivät sarjataulukosta huolimatta heittämään ennakkosuosikin viitan venäläisille, joka pomminvarmasti sopii suomalaiselle joukkueelle paremmin kuin ennakkosuosikin asema joka olisi selviö Minskiä vastaan.

Ensinnäkin Lokomotiv on huomattavasti rutinoituneempi ja kokeneempi Playoffs -joukkue kuin Minsk. Minskillä menossa nyt 7. kausi KHL.ssä ja joukkue on kaksi kertaa päässy pleijareihin pudoten ensimmäisellä kierroksella molemmilla kerroilla. Lokomotivilla on 6. kausi menossa KHL:ssä ja joukkue on jokaisella kaudellaan ollut pudotuspeleissä. Parhaimmillaan Lokomotiv on ollut kerran finaaleissa, kaksi kertaa konfrenssifinaaleissa (esim. viime kaudella, josta joukkue on käytännössä vain vahvistunut täksi kaudeksi materiaaliltaan), kerran toisella kierroksella ja kerran pudonnut ensimmäisellä kierroksella.

Eikö ainakin Minskin rosteri ole elänyt ihan lähivuosienkin aikana melko railakkaasti? Mikäli on, niin noista aiemmista poffeista on turha vetää juuri johtopäätöksiä tämän kevään varalle. Toisekseen itseäni hieman arveluttaa Jokerien iskukyky varsinkin playoff-peleissä Minskin kaltaista P-Amerikkalaistyylistä erikoistilanteista ja yksilösuorituksista elävää joukkuetta vastaan. Mieluummin näen Jokerit haastamassa venäläisjoukkuetta kun ottamassa "pakkovoittoja" Valko-Venäläisistä.

Toiseksi Lokomotivilla on paperilla laajempi materiaali kuin Minskillä. Minskin pelihän perustuu aika pitkälti muutamaan huikeaan yksilöön ja tehokkaaseen ylivoimaan. Esimerkkinä materiaalin laajuudesta Lokomotivilta löytyy esimerkiksi vielä kolmosketjustakin mahdollisesti kolmikko Martin Thörnberg (Lev Prahan viime kauden paras pistemies runkosarjassa), Petri Kontiola ja Geoff Platt (Minskin viime kauden selvästi paras pistemies). Lisäksi Lokomotivilla niin maalivahtiosasto kuin valmennuskin ovat selvästi kokeneempia ja meritoituneempia kuin Minskin vastaavat.

2013 ja Rauman Lukko.

Mutta ihan yhtä hyvin voit olla oikeassa joka kohdassa ja Jokerit Minskin kohdatessa klaaraa homman rutiinilla ja etenee jatkoon ilman sen suurempia ongelmia voitoin 4-0 tai 4-1.
Silti, itse en uhraisi ajatustakaan tuleville mahdollisille vastustajille oman pelin kustannuksella, kuten tuskin on tehtykään. Ja itse kuitenkin kallistuisin edelleen mieluummin Lokomotivin kannalle jos Minskin ja Jaroslavlin väliltä pitäisi valita.
 
Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Minsk laitetaan tiukalla puolustuspelillä aseettomaksi ja vastaavasti heidän pakettinsa ei tule kärkijengejä vastaan pitämään neljään voittoon asti. Minskin paljon puhutut loistavat yksilötkään eivät imo ole niin loistavia kuin pisteistään voisi päätellä. Ylivoima on toki loistava, mutta Jokerit on materiaaliltaankin heidän kanssaan kilpailukykyinen ja pelisapluunaltaan parempi.
Lokomotiv puolestaan on erittäin kusipäisen kurinalainen ja työteliäs ajokoiraryhmä, joka ei luovuta saatana millään. Oli viime keväänä jo todella vaikuttava ja entisestään vahvistunut ja mm. Levistä tulleet Novotny ja Thornberg ovat juurikin niitä hessuja, joita ei välttämättä paljoa marraskuussa näy jos pelkkiä pörssejä katsellaan, mutta ovat keväisin sitten jokapuolella kenttää loistavia. Jengi ei muutenkaan sellainen, joka jaksaisi säkenöidä jatkuvasti pitkän runkosarjan aikana, mutta kun aletaan pelaamaan matsi ja ottelusarja kerrallaan vain ja ainoastaan yhdestä voitosta, niin se paketti on kasattu juuri siihen ja on ihan jeesuksen varma, että heitä vastaan on jengillä kuin jengillä edessään todella pitkä ja kuluttava ottelusarja jossa ei yhtään kiveä jää kääntämättä.
Jokerit tekee todella tyhmästi, jos tekee huomenna mitään muuta kuin tarpeellisen saadakseen neljännen sijan. Jos se tarpeellinen tarkoittaa häviämistä Slovanille, niin se on tappio joka pitkällä tähtäimellä kannattaa ottaa.
 
Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Olin tässä itsekin vahvasti sitä mieltä, että Lokomotivia kannattaa viimeiseen asti välttää ja on suuri helpotus, jos kohtaa heidän sijaansa Minskin. Kun olen asiaa sulatellut, en ole ehkä ihan niin varma enää. Toki ensimmäiselle kierrokselle Minsk olisi todennäköisemmin kaatuva vastus, ainakin etukäteen ajatellen. Mutta tässä vaiheessa se on teoriaa. Tavallaan katsojana Lokomotivin kohtaaminen voisi olla myös hienoa: ne olisivat varmasti intensiivisiä ja tasaisia pelejä, ja ainakin itselleni vastustaja olisi kiinnostavampi. Eivätkä he voittamattomia ole valmentajanvaihdoksen jälkeenkään olleet. Se mikä on varmaa on se, että muista ottelusarjoista riippumatta kolmannelta sijalta jatkoon menevä saa seuraavalla kierroksella vastaansa runkosarjassa heikommin pärjänneen joukkueen kuin neljänneltä sijalta jatkoon menevä. (Onko vastus silloin välttämättä helpompi, siitä voidaan väitellä, mutta sarjataulukkoa katsellessa olisin itse taipuvainen sanomaan että lähes kaikissa vaihtoehdoissa kyllä.)

Epäilys tässä teoriassani kohdistuu siihen, että Lokomotiv-sarja voisi olla erittäin kuluttava, ja siksi syödä voimia jatkolta vaikka se voitettaisiinkin. Jos elätellään toiveita pytystä, on kuitenkin tästäkin selvittävä ja kuuluisan kliseen mukaan voitettava kaikki ne joukkueet jotka vastaan tulevat. Se on selvää, että se ei tässä sarjassa ole missään tapauksessa helppoa, tulee nyt tai jatkokierroksilla vastaan kuka tahansa. Ensin olisi otettava ne ensimmäiset neljä voittoa!

Illalla tiedämme, ketä vastaan on ensimmäinen koitos. Alkaa ollakin jo aika keskittyä itse peleihin ja kannustamiseen, ainakin itse olen tässä tullut spekuloineeksi näillä eri vaihtoehdoilla jo enemmän kuin tarpeeksi, se täytyy myöntää...
 
Gemondo

Jäsen
Onko jollain tietoa mitkä ovat mahdollisten 5. - 7. ottelun pelipäivät? Meneekö viikonlopulle nuokin?
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Viimeksi muokattu:

PokerJoker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Toisessa ketjussa oli hiukan statistiikkaa Jokereiden ja Minskin välisen otteluiden parhaista pistemiehistä. Kasasin vähän laajemmat tilastopaketit näistä otteluista, joten olkaapa hyvät:

Jokereiden pistepörssi:

Kapanen 3+6=9
Gunderson 2+2=4
Hagman 2+2=4
Aaltonen 1+2=3
Todd 0+3=3
Jaakola 1+2=3
Ben-Amor 1+1=2
Koukal 1+1=2
Huhtala 1+1=2
Moses 1+0=1
Pöysti 1+0=1
Sallinen 1+0=1
Mäki 1+0=1
Hahl 0+1=1
Omark 0+1=1
Lajunen 0+1=1
Peltola 0+1=1
Wirtanen 0+1=1
(Harju 0+1=1
Karalahti 0+1=1)

Maalivahtien tilastot:

Karlsson 81/92, 88,04 %
Helenius 28/30, 93,33 %

Minskin pistepörssi:

Cheechoo 4+3=7
Linglet 3+4=7
Vesce 2+2=4
Ellison 1+3=4
Bailen 1+1=2
Kalyuzhny 1+1=2
Krajicek 0+2=2
Kulakov 0+2=2
Meleshko 1+0=1
Szczechura 0+1=1
Goroshenko 0+1=1

Maalivahtien tilastot:

Haugen 50/54, 92,59 %
Milchakov 36/40, 90 %
Danny 53/60, 88,33 %

Jokereiden erikoistilanteet

Ylivoimakerrat: 18
Tehdyt maalit: 3
Ylivoima%: 16,67%

Alivoimakerrat: 21
Päästetyt maalit: 6
Alivoima%: 71,43

Minskin erikoistilanteet

Ylivoimakerrat: 21
Tehdyt maalit: 6
Ylivoima%: 28,57

Alivoimakerrat: 18
Päästetyt maalit: 3
Alivoima%: 83,33 %

Tehdyt maalit Jokereiden eduksi 16-13, laukaukset 154-122.

Jokerit on onnistunut siis selvästi laajemmalla rintamalla kuin Minsk (20 pelaajaa päässyt tehopisteille Minskin 11 vastaan). Erikoistilannepelaamisessa on aika suuri ero, mutta avausmatsissa Minsk iski muistaakseni neljä kerralla seitsemästä ylivoimasta kiekon ohi Karlssonin, joka tiputtaa tietenkin Jokereiden alivoimaprosenttia ja nostaa aika merkittävästi Minskin ylivoimaprosenttia. Avausmatsin jälkeen Minskin pelätty ylivoima on onnistunut vain kaksi kertaa saamaan kiekon Jokereiden maaliin. Minskin vahvuudet ovat kyllä hyvin tiedossa, mutta myös helposti eliminoitavissa. Tai no helposti ja helposti, Minskin ykkösketju on ihan KHL:n mittapuulla aivan sitä terävintä huippua. Ainoastaan TsSKA:n, Magnitogorskin ja Barys Astanan ykkösketjut iskivät enemmän maaleja, joten eihän tuon trion pysäyttäminen ole nyt se aivan helpoin tehtävä. Jengi elää ja hengittää kuitenkin niin vahvasti noiden ulkomaalaispelaajien kautta, joten jos noilta veljiltä saadaan se peli-ilo pois niin koko jengiltä menee se pelihuumori aika nopeasti pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös