Jesse Welling Try-outille JYPiin

  • 5 101
  • 39

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Tällainen viesti tuli juuri hurrikaanikanavalta. Jos tähän jäävät hankinnat, niin kyllähän se viestii jo että luovutettu on. Setzingerkin olisi tuntunut huippuvahvistukselta tähän Wellihousuun verrattuna. No, antaa nyt pojan yrittää, eihän tuo try-out kestä kuin 4 peliä.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Olisihan Keinänen tai jopa Setzi tuntunut ökyilyltä Wellingiin verrattuna. Uutinen merkinnee siis sitä, että rukkaset naulaan sen isomman kalan jahtaamisen osalta. Tyydytään näihin särkiin ja tuskaillaan niiden ruotoisuutta. Eli tämä hankinta noudattelee viime kauden mallia - ulkolainen pihalle ja Mestis-nobody tilalle.

Welling on siis kiertänyt Suomea Jokereiden, Bluesin, Ilveksen ja SaiPan paidassa. Paras kausi SaiPassa, jolloin 55 ottelussa tuli huikeat 3+1 sekä 44 jäähyminuuttia. Tällä kaudella Kirkkonummen Wichenheimereissa pelannut Welling on saalistanut 30 peliin 5+12 plus-miinus-tilaston ollessa 5 pykälää pakkasen puolella. Siis ihan OK tilastot, mutta mitä uutta Jesse tuo esim. omiin junnuihin nähden?

Eipä näyttää miltään sateentekijältä eikä edes Manneken Pis-tyypiltä, joka lorottelisi maaleja silloin tällöin. Mutta onhan meillä nyt oma "Jesse", toisiko hän ihmeitä mukanaan?
Eikö sitä Mustosta saa muka raahattua takaisin Hokista? Pelaajaoikeudet ovat kuitenkin JYPin hallussa!

Toivoen (yhä) parempaa, peläten (vieläkin) pahempaa...
 

salla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ciccobuccit
Toisaalle jo päästin jo pahimman vitutukseni. Siis saatana oikeasti, mikä järki tuossa Wellingissäkin on? Ainahan sitä toki saa pelaajia kokeilla (tyyliin Jamie Mattie), mutta JYPin viimeaikaisten kunkkuideoiden perusteella Welling pelaa JYPissä vielä ensi kaudellakin. Siinä onkin nyt Alatalolla miettimistä, laittaisiko Hauhtosen ja TJääskeläisen kanssa ylivoimaan Wellingin vai ikioman kultapoikansa Mikkosen.

Mutta turhaan tässä dissataan, onhan Wellingillä Alatalonkin mukaan hyvä tasapaino. Pleijarit, täältä tullaan! Ja hei, Jessellä on vähän ulkomaalaiselta kuulostava hieno sukunimi.

Vai pitäiskö nukkua yksi yö ja vittuuntua ennemmin siitä, että nyt Hyyppä ei mahdu edes juttelemaan luukkua avaavan maalivahdin kanssa kolmea erää.

Kai Sergeikin on tyytyväinen salanimellä Welling pelaavaan villenupposeen? ;)
 

jannu72

Jäsen
Onko kenelläkään muuten hajua noista pelaajaoikeuksista?

Eli lähinnä kiinnostaisi tietää, että onko olemassa jotain virallista/epävirallista listaa siitä mikä organisaation omistaa minkäkin pelaajan oikeudet? Nythän esimerkiksi tuosta Mustosen pojasta on ollut paljonkin polemiikkia, joten ois ihan kiva tarkistaa jostain noita oikeuksien omistajia.

Ja tietysti ois ihan kiva tietää taustoja tuon Tomin "hyllyttämisestä". Kyllä mulle ainakin kelpaisi ennemmin "tuttu" kaveri, joka on tehnyt 14+16 pistettä kuin sellainen nobody, jonka tehot on 5+12

-jannu
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
villenupponenhan sieltä tuli

Osaakohan se tapella?

No, näitä try-outteja kannattaa aina harrastaa. Se kertoo tuomasmikkosille ja tuomojääskeläisille, ettei pelipaikka ole kirkossa kuulutettu. Mutta jos hankinnat jäivät tähän, niin kyllä jää paska maku suuhun. Viime kaudella "flopannut Vostrak vidduu ja Pikkarainen tilalle" oli täysin perusteltu ratkaisu. Joukkue pelasi hyvin, mutta pakkeja puuttui.


Nyt JYPin käyrä alaspäin sojottava kuin 60-vuotiaan papan siitin. Taisteluilmekin liikkuu samoissa pehmeysasteissa. Nyt joukkue olisi todella vaatinut sen herättävän vahvistuksen. Muistatteko kauden 01-02? Silloin kun JYP jäi pisteen (vittusaatana) päähän pleijareista vaikka keräsi 56 matsissa 57 pistettä? Tuolloin Ilves kiilasi eteen lähes ainoastaan David Nemirovskyn siivittämänä.

Jos Tremblay tekee kaksi maalia per peli, niin kyllä tämä tästä. Jos Tremblay vaikka veisi sen Mikkosen paikan ylivoimassa.
 

tiikeri

Jäsen
Ei minulla ainakaan ole mitään sitä vastaan, että Jesse tulee näytille JYPiin muutaman pelin ajaksi. Antaa kaverin näyttää kykynsä ja tuomitaan vasta sen jälkeen jos aihetta on. Joukkueeseen tulee kuitenkin sen verran harvoin uutta väriä, että minusta tällä voi olla jopa jollain tavalla positiivista vaikutusta asioihin. Varsinkin tälläisellä hetkellä kun joukkue tarpoo kaulaansa myöten suossa.

Saa sitten nähdä mitä tuleman pitää.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kovasti tuntuvat kaikki olevan mieli maassa, kun ovat kuulleet uumoillun uuden miehen nimen. Itse olen kuitenkin ollut aina sitä mieltä, että Wellingissä on tosi paljon potentiaalia ja uskon Jessen yllättävän monet positiivisesti. Jotain Welling arvostuksestani kertoo se, että luulin hänen pelaavan vieläkin Ilveksessä. Myös Jessen liigan piste-ennätys tuntui hämmästyttävän pieneltä. Uskonkin sen menevän rikki jo tällä kaudella.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Re: Onko kenelläkään muuten hajua noista pelaajaoikeuksista?

Viestin lähetti jannu72
Eli lähinnä kiinnostaisi tietää, että onko olemassa jotain virallista/epävirallista listaa siitä mikä organisaation omistaa minkäkin pelaajan oikeudet? Nythän esimerkiksi tuosta Mustosen pojasta on ollut paljonkin polemiikkia, joten ois ihan kiva tarkistaa jostain noita oikeuksien omistajia.

Liiton sivuillahan tuo siirtolista on, sieltä käyvät ilmi vuokradiilit ja tämän kauden aikaiset siirrot. Jollei nimeä listassa ole, ovat pelaajan oikeudet käytännössä sillä seuralla, jossa pelaa.

Esim. Tomi Mustosen oikeudet ovat JYPillä, mutta pelaaja on vuokrattu rajoitetulla kotimaan siirrolla Hokkiin.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Re: Re: Onko kenelläkään muuten hajua noista pelaajaoikeuksista?

Viestin lähetti DAF
Liiton sivuillahan tuo siirtolista on, sieltä käyvät ilmi vuokradiilit ja tämän kauden aikaiset siirrot. Jollei nimeä listassa ole, ovat pelaajan oikeudet käytännössä sillä seuralla, jossa pelaa.

Tuo lista löytyy osoitteesta
http://www.finhockey.fi/mp/db/file_library/x/IMG/46208/file/Pelaajasiirrot2003-048.1.2004.xls

Mutta jotain myös topicin vierestä: eli löytyykö näiltä kulmilta ketään kirkkonummelaista, joka tietäisi valaista minkälainen wellihousu tuli hankittua. Jatkoajan uutinen kertoi jo jotain, mutta onko mies minkälaisessa kunnossa?
 

Pluto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Onko kenelläkään muuten hajua noista pelaajaoikeuksista?

Viestin lähetti Huerzo

Mutta jotain myös topicin vierestä: eli löytyykö näiltä kulmilta ketään kirkkonummelaista, joka tietäisi valaista minkälainen wellihousu tuli hankittua. Jatkoajan uutinen kertoi jo jotain, mutta onko mies minkälaisessa kunnossa?

Kirkkonummelainen en aivan ole, mutta muutaman Salamoinen pelin nähnyt kuitenkin. Ei voi kuin ihmetellä tätä Holtarin vetoa, yllätti minut ainakin. Juuri vähän aika sitten muistan ajatelleeni Salamoiden pelissä, että ei uskoisi Jessen joskus pelanneen liigaa. Ei todellakaan erotu siellä mitenkään, ihan kuin kuka tahansa keskiverto mestispelaaja. Tasainen suorittaja on varmaan ihan hyvä kuvaus näkemäni perusteella. Luulisi vaan, että teillä on noita omastakin takaa.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Jesse Welling on laituri. Kaikki varmaan tietävät sen, paitsi JYP:n johtoporras. Laituriosasto on muutenkin suht hyvässä kuosissa, kun Tremblaykin palaa rivistöön. Minä odotin todellakin sentteriä. Jos nyt ei Keinästä, niin kaipa Mestiksessä keskushyökkääjiä olisi. Joilla olisi edes jonkinlaiset edellytykset pelata Mestiksessä.
Tämä joukkue on kaivannut koko kauden tasokasta kakkossentteriä. Mutta rivistöä täydennetäänkin 3-4 kentän laiturilla. Kolminkertainen eläköön.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Sentteri vai laituri?

Viestin lähetti Köpi
Jesse Welling on laituri. Kaikki varmaan tietävät sen, paitsi JYP:n johtoporras.
Joissain Jatkoajan Mestis-raporteissa näyttää olevan kokoonpanot mukana. Esimerkiksi täällä. Kokoonpano: 15 Ville Vuorisaari – 24 Jesse Welling – 19 Immo Suutarinen. Welling pelasi siis Salamien ykköskentän keskellä.

Samoin täällä kerrotaan miehen pelanneen keskellä. (Ben-Amor-Welling-Im Suutarinen).

Toisaalta. Täällä Welling pelaa laidassa.
Kokoonpano oli tällöin Ben-Amor - Koivunen - Welling.

Tarkoittaako tämä sitä, että Welling kykenee pelaamaan laidassa sekä keskellä vai sitä, että Mestis-tasolla vaikka pakki voi pelata keskellä?
 

J-82

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onneksi

Onneksi Wellingin sopimus on mallia try-out joten JYP tästä konkurssiin joudu. En oikein osaa kommentoida tätä sopimusta jotenkin niin turhalta se tuntuu. No onhan se ihan hyvä että 3- ja 4 kentän laiturin tai 13. hyökkääjän paikasta on isompi kilpailu. Onnea ja menestystä Jesselle tähän taisteluun.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tuli kyllä aika puskista tämä, mutta katotaan pari ottelua ja kommentoidaan sitten. Aika näyttää, mutta en odota Jesseltä ihmeitä.
 

Littune

Jäsen
Hieman outo hankinta, mutta toivottavasti herättäisi joukkuetta. Pisteitä ei Jesseltä kannata odotella, mutta jos vaikka niitä taklauksia. Asennetta JYP ryhmäänsä kaipaakin, ja sitä Wellingillä on aina ollut.

Viestin lähetti Pee
Itse olen kuitenkin ollut aina sitä mieltä, että Wellingissä on tosi paljon potentiaalia ja uskon Jessen yllättävän monet positiivisesti.
Ja pidät Carlo Grünnia turhana hankintana? Kyllähän näiden kahden pelurin välillä on hurja ero niin tämänhetkisissä taidoissa kuin myös potentiaalissa, ja se ero ei ole Wellingin eduksi.

Viestin lähetti Pee
Jotain Welling arvostuksestani kertoo se, että luulin hänen pelaavan vieläkin Ilveksessä.
Tai ehkä se kertoo jotain sinun tietojesi tasosta...
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Littune
Tai ehkä se kertoo jotain sinun tietojesi tasosta...

No voihan se tietysti kertoo siitäkin. Tosin täytyy muistaa pari asiaa.

Ensinnäkin, en nyt aivan tosissani ollut sanoessani muistavani Wellingin pelaavan yhä Ilveksessä. Se oli pikemminkin "pikku-ekstraa" Jessen arvostukselleni. Toinen syy siihen on varmaankin se, että kun kuulin Wellingin tulevan Jypiin, ensimmäinen ajatukseni oli, että Ville Snelmann tulee Jypiin. Jesse Welling ja Ville Snelmann, kuulostaa jotenkin samalta.

Toiseksi, ilman mitään provoa tai muuta, mutta otetaan vaikka lätkätietoskaba, jos minun tietojani niin epäilet. Tosin jos ikäsi on kovinkin paljon päälle kahdenkymmenen, niin sitten en toivo mentävän ainakaan kovin kauaksi historiaan. Mutta jos olet siinä parinkymmin nurkilla tai alle, niin skabaillaan.

Ja vielä kerran, ilman provoja. Minähän tässä itsestäni pellen ja "ei-mitään-jääkiekosta-tietämättömän-tuntuisen" tein, kun sanoin muistavani Wellingin pelaavan yhä Ilveksessä. Muistini kun ei siis suinkaan noin rapakunnossa oikeasti edes ollutkaan. Jos se näet olisi ollut, tuskinpa sitä olisin julkisesti myöntänyt, mutta samapa tuo.

Joka tapauksessa, annetaan Jessen näyttää nämä koematsit ja katsotaan sitten, missä ollaan...
 

Mosabacka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On tämä.

Jyp liittyy vahvasti tällä Jesse Wellingin try-out tempullaan vuoden penatittelin mahdolliseksi saajaksi.

Mikäli tietouteni ja oletukseni pitävät paikkaansa, kyseessä on kaveri, joka ei tajunnut lopettaa silloin, kun muut painoivat ohitse taidoissa.

Melkein uskaltaisin ennustaa, että Jesse Welling tuntuu kautta aikojen huonoimmalta hankinnalta. V-P Nutikankin muisto kultaantuu tämänkaltaisista huippuhankinnoista.

Mutta, mitäs tässä tulee käymään. Kuitenkin Jesse onnistuu tekemään neljässä pelissä 1+1 tehot ja saa palkinnoksi noin kuuden vuoden mittaisen pelisopimuksen. Tämän jälkeen itse antisankari V-P Nutikan saldot ovat rautaa Wellingin vastaavaan verrattuna. Mutta koska kyseessä on Matti "nuorissa on potentiaalia" Alatalo, niin Jesse Welling saa pelata kakkos- ja kolmoskentän laidoilla ja keskellä. Ylivoimaankin hänet laitetaan. Onhan hänellä hyvä tasapaino.
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Welling on duunariosastoa, tuskin asiaa 3-4 kenttää ylemmäs.
Ehkä hänellä korvataan Tuomo Jääskeläinen, Jääskeläisen sopimus loppuu 2004. Siis jos Jesse onnistuu.

Eikös Welling ollut jonkunlainen kovanaamakin, eli haetaanko duunariosastolle johtohahmoa, joka pelää ikävästi vastustajan parhaita vastaan. Kärkikarvaajaksi, Welling on nopea luistelija.
Duunariosastolla pitäisi olla sellainen ikävä hanskaahierotaan naamaan jälkitilanteessa-sälli.
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPiin on ennen kautta ja kauden aikana hankittu jo niin monta Mestiksessä ja/tai A-junnuissa paljon pisteitä tehnyttä mutta kevyttä pelaajaa, että ihmetyttää se, mitä jotkut luulisivat vielä yhden tällaisen pelaajan tuovan. Ei jokaisen uuden vahvistuksen tarvitse olla potentiaalinen pisteidentekijä. Luultavasti joku Mestiksestä tuleva tehokas pienikokoinen hyökkääjä olisi tuohon joukkueeseen uusi Grünn tai Filppula, ja mitä käyttöä taas yhdelle sellaiselle pelaajalle tällä hetkellä olisi?

Sen sijaan kovuutta joukkueesta puuttuu kaikilta osin, ja sitä saatiin nyt. Fyysinen Welling voi tuoda tilaa pienille kädellisille hyökkääjille, jotka tällä hetkellä joutuvat raivaamaan tilansa itse. En minäkään täysin Wellingin hankintaa ymmärrä, mutta onpahan ainakin erilainen kuin viime aikojen JYP-hankinnat, ja hyvä niin. JYP-puolustukseen hankittiin jo täksi kaudeksi liian monta samanlaista puolustajaa ja tulos oli mitä oli.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti trivekku
Welling on duunariosastoa, tuskin asiaa 3-4 kenttää ylemmäs.
Ehkä hänellä korvataan Tuomo Jääskeläinen, Jääskeläisen sopimus loppuu 2004. Siis jos Jesse onnistuu.

Try-out ainakin alkoi muutamista kommenteista (Tyni, Alatalo) päätellen suhteellisen hyvin. Mutta, lauantain ja tiistain jälkeen, kun itse näkee Jessen tositoimissa, niin voinee kommentoida paremmin.
 

tappi

Jäsen
Jyväskyläläistä jääkiekkoa seuranneena olisin ehkä mieluummin kotiuttanut Passin Kokkolasta kuin ottanut Wellingin testiin .
Onhan Passi kuitenkin kaikin puolin tasokkaampi kaveri.
Tammikuu kääntyy loppupulelle,toivottavasti vielä ehdimme saamaan parempia uutisia...kiire taitaa tulla .mahdollisuudet on vähissä.
Odotellaan !!
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ensimmäisen kerran näin Jessen tositoimissa ja ihan hyvältä se mielestäni näytti. Welling on näköjään innostunut koko joukkueen taklaamaan. Porissa monta hyvää taklausta. Jos Welling vaikuttaa JYPin joukkueeseen näin niin ehdottomasti jatkoa tälle miehelle. Kädetönhän se on, mutta ei taklatessa niitä kynäilyjä tarvitsekkaan.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Viestin lähetti Pakkipari
Ensimmäisen kerran näin Jessen tositoimissa ja ihan hyvältä se mielestäni näytti. Welling on näköjään innostunut koko joukkueen taklaamaan. Porissa monta hyvää taklausta. Jos Welling vaikuttaa JYPin joukkueeseen näin niin ehdottomasti jatkoa tälle miehelle. Kädetönhän se on, mutta ei taklatessa niitä kynäilyjä tarvitsekkaan.

Eipä se Welling nyt sieltä ihmeemmin erottunut, koko joukkue pelasi eilen hyvin. Uskoisin vahvasti, että laidassa pärjäisi paremmin, aloitukset onnistuivat eilen varsin huonolla prosentilla. Fyysinen peli kyllä luonnistuu, mutta mitään muuta Welling ei kyllä joukkueeseen tuo. Paitsi hyvää tasapainoa, kenties.
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Paketista pantiin yksi kädellinen surffailija pois ja otettiin tilalle kädetön pommikone. Wellingin jälkeen Jyp on piristinyt, taisi olla hyvä siirto. Muutama tappelu vielä tappioasemassa, niin pelit voidaan kääntää voitoksi.

Tuo voittamisen kulttuuria ;)
 

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Re: Sentteri vai laituri?

Viestin lähetti Sergei_Krivokrasov
Tarkoittaako tämä sitä, että Welling kykenee pelaamaan laidassa sekä keskellä vai sitä, että Mestis-tasolla vaikka pakki voi pelata keskellä?

Se ei todellakaan tarkoita jälkimmäistä. Vai sopisiko mielestäsi Tommi Kovanen keskelle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös