Jarmo Muukkosesta SM-liigan kurinpitopäällikkö

  • 596 882
  • 4 394

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Milloinkas näistä tapauksista tulee päätökset jos ovat tullakseen?

Edelleenkin, jonkun joukkeen/tuomarin pitää tehdä lähettää raportti tutkittavaksi ennen kuin Muukkonen voi edes harkita mahdollisten rangaistuksen antamista. Ja kun tänään on Ilves-Kärpät-peli jossa sekä Marjamäki että Viuhkola pelaavat, eikä kukaan ole tehnyt raporttia, on k.o. pelaajien rankaiseminen erittäin epätodennäköistä.
 
Kuitenkin Muukosen pitäisi ottaa tähän kantaa, jos ei tule rangaistusta, niin miten pitkään menee ennenkuin jotain tämäntapaista tapahtuu uudemman kerran?

Eiköhän noita vahinkoja satu tasan yhtä usein kuin tähänkin asti eli aika harvoin. Toisin kuin jotkut luulevat, ei yksi virhe tai rankaisematta jättäminen tai rankaisu, aiheuta sellaista paniikin omaista tilannetta, jolloin kaikki haluavat tehdä tahallaan sitä, mistä joku pääsi kuin koira veräjästä.

Voisin kuvitella että esim. Ape vetää tuomaritoiminnasta taas kerran muulikilarit ja käskyttää vaikkapa Peltosen "noutamaan" ilkeän päätuomarin. Näinhän ei todennäköisesti käy mutta mahdollistahan tuokin olisi, ja Muukkosen jakaessa pelikieltoa, niin vedettäisiin case Viuhkola ennakkotapauksen muodossa esiin.

Ei tule tapahtumaan, kuten itsekin huomasit. Mikäli tuomareilla olisi aihetta epäillä kuvitteelista Peltosen tilannetta tahalliseksi, saati sitten keksivät Apen käskyttäneen, ei voi mitenkään vedota tilanteeseen minkä katsoivat vahingoksi. Olettaen siis, että katsovat. Kahden tapauksen perustelut voivat aina olla erilaisia, kuten ihan varmasti tiedät.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Edelleenkin, jonkun joukkeen/tuomarin pitää tehdä lähettää raportti tutkittavaksi ennen kuin Muukkonen voi edes harkita mahdollisten rangaistuksen antamista. Ja kun tänään on Ilves-Kärpät-peli jossa sekä Marjamäki että Viuhkola pelaavat, eikä kukaan ole tehnyt raporttia, on k.o. pelaajien rankaiseminen erittäin epätodennäköistä.

Mitenkähän olen pystynyt lukemaan ketjua näin huonosti kun en huomannut tätä faktaa. Tosin S/M liigassahan on rangaistuksia jaettaessa ennenkin on luovasti tulkittu sääntökirjaa joten miksi ei tässäkin tapauksessa.. Hyvä vain ettei Marjamäen pommista enempää penalttia tullut, vaikka ehkä vastustaja päänsä loukkasikin, yleensähän näistä loukkaantuminen taklaustilanteessa keisseistä on liigalla tapana ollut tykittää vähän tujummin penalttia.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
1: Eiköhän noita vahinkoja satu tasan yhtä usein kuin tähänkin asti eli aika harvoin. Toisin kuin jotkut luulevat, ei yksi virhe tai rankaisematta jättäminen tai rankaisu, aiheuta sellaista paniikin omaista tilannetta, jolloin kaikki haluavat tehdä tahallaan sitä, mistä joku pääsi kuin koira veräjästä.

2:Ei tule tapahtumaan, kuten itsekin huomasit.

1: Sinänsä aiheuttaa tämä tapaus hilpeyttä, ottaen huomion kurinpitäjän innon rangaista tappeluista mahdollisesti useammallakin ottelulla huilia, mutta tuomarin selkeä taklaus antaa vain aihetta hiljaisuuteen. Eikös kurinpitäjällä liigassa ole myös mahdollista tutkia tapauksia vaikka raporttia ei lähetetä pelin jälkeen eteenpäin?

2:Heh toisessa tapauksessa lähinnä spekuloin sitä mitä voisi ehkä käydä, en niinkään arvellut että kukaan pelaajista/valmentajista olisi valmis tälläiseen, mutta mistäs sitä koskaan tietää.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Eiköhän noita vahinkoja satu tasan yhtä usein kuin tähänkin asti eli aika harvoin.
Mieleeni muistuu myös tältä kaudelta yksi tapaus, jossa (linja?)tuomarin luistimiin sotkeutui kiekko. Yleensähän tuomari hyppää nopeasti pois kiekon päältä, mutta nyt pelaajan mennessä mailallaan hakemaan kiekkoa, ei tuomari siirtynytkään. Tuloksena nätti kamppi ja tuomari perseelleen. Ei tuomioita.
 
1: Sinänsä aiheuttaa tämä tapaus hilpeyttä, ottaen huomion kurinpitäjän innon rangaista tappeluista mahdollisesti useammallakin ottelulla huilia, mutta tuomarin selkeä taklaus antaa vain aihetta hiljaisuuteen. Eikös kurinpitäjällä liigassa ole myös mahdollista tutkia tapauksia vaikka raporttia ei lähetetä pelin jälkeen eteenpäin?

Mitähän nyt ymmärsit väärin? Kurinpitäjä on saanut ihan varmasti ohjeet toiminnalleen, enkä epäile hetkeäkään etteikö rangaistukset tappeluista ole ollut yhtenä ohjeistuksena. Liiga on halunnut show painit rankoa, ja muistahan Muukkonen ei ole antanut mitään. Vai menikö minulta nyt jotain ohi?

Missä kohtaa sitten sanoin, että antaa aihetta hiljaisuuteen? Totesin vain, että mikäli rajoilla mennään ja joku jää tuomiotta, ei se aiheuta välittömästi muitakin kokeilemaan rajoja. Eikä etenkään siten, että se voitaisiin tulkita tahalliseksi. Kurinpitäjällä on tietyt kriteerit, millä hän ottaa asiat käsittelyyn ja niihin ei kuulu omien tulkintojen tekeminen.

2:Heh toisessa tapauksessa lähinnä spekuloin sitä mitä voisi ehkä käydä, en niinkään arvellut että kukaan pelaajista/valmentajista olisi valmis tälläiseen, mutta mistäs sitä koskaan tietää.

Missä kohtaa luulit, etten huomannut?
 
mac6666

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä Viuhkolan tarkoituksena tilanteen alussa on varmaan sulkea SaiPan kiekolliselta pelaajalta kulkutie. Kuitenkin ennen taklausta tämä kääntyy selkeästi keskemmälle. Jos tuossa tuomarin tilalla olisi ollut SaiPan pelaaja, olisi kyseessä ollut estäminen. Viuhkolalta myös melkoista huolimattomuutta, jos ei huomaa katsoa minkä värinen paita tilanteessa olevalla henkilöllä on. Jos kyseessä on huolimattomuus, pitäisi antaa joku 3 pelin kielto, kun teosta ei kuitenkaan aiheudu kaatumista kummempaa ja reagointiaika kuitenkin erittäin lyhyt, tahallisesta taklauksesta (jota ei varmaan myönnä ja vaikea osoittaa) pitäisi tulla jo jotain 10 peliä. Tuomari valitettavasti joutuu sijoittumaan välillä tuollaisiin paikkoihin, joka on pienempi paha kuin olla keskemmällä kenttää, jossa olisi paljon pahemmin tiellä, joten kyllä pelaajien pitää olla hereillä siinä, minkä väriset paidat ovat missäkin.
 
Raatelurakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Liverpool, Jokerit.
Mitähän nyt ymmärsit väärin? Kurinpitäjä on saanut ihan varmasti ohjeet toiminnalleen, enkä epäile hetkeäkään etteikö rangaistukset tappeluista ole ollut yhtenä ohjeistuksena. Liiga on halunnut show painit rankoa, ja muistahan Muukkonen ei ole antanut mitään. Vai menikö minulta nyt jotain ohi?

Missä kohtaa sitten sanoin, että antaa aihetta hiljaisuuteen? Totesin vain, että mikäli rajoilla mennään ja joku jää tuomiotta, ei se aiheuta välittömästi muitakin kokeilemaan rajoja. Eikä etenkään siten, että se voitaisiin tulkita tahalliseksi. Kurinpitäjällä on tietyt kriteerit, millä hän ottaa asiat käsittelyyn ja niihin ei kuulu omien tulkintojen tekeminen.

Missä kohtaa luulit, etten huomannut?

Lähinnä ajoin takaa sitä, että jos showtappeluista annetaan ylimääräisiä pelikieltoja, niin miten ei selkeästä tuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta anneta pelikieltoa? Antaa minulle ainakin kuvan siitä että Muukkonen tarttuu hanakammin tappeluihin, joista yleensä lehdetkin repivät otsikoita kuin sitten tälläisiin vähemmän "media" seksikkäisiin tapauksiin.
edit. Eli jos tälläisiin tapauksiin ei puututa muuten kuin keskustelupalstoilla se voi mahdollisesti antaa kuvan melko hajanaisesta rangaistuskäytännöstä, mikä voi taasen johtaa spekulointiin siitä että eri joukkueille on erilaiset käytännöt miten heitä rangaistaan.
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muutaman kerran, kun on videoa kelaillut, näyttää siltä, että Viuhkola yrittää sulkea ränniä ja osuu vahingossa tuomariin. Ei mielestäni aja tarkoituksella, vaikka tilanne tavallaan näyttää siltä kuin hakisi pommia. Johtunee mahdollisesti siitä, että joutuu nopeasti reagoimaan rännikiekkoon ja yrittää estää kiekon pääsyä pois aluelta. Tuomari sattuu olemaan huonossa paikassa, mutta toisaalta ammattipelaajan pitäisi tällaisissa tilanteissa osata ottaa tuomari huomioon ja tätä Viuhkola ei tilanteessa jostain syystä tee. Voi olla, ettei edes ehdi tajuta tuomarin jäävän alle.

Monissa kiekontavoittelutilanteissa varsinkin linjatuomarit jäävät tilanteissa jalkoihin, eikä näistä mitään rangaistuksia jaeta. Vahinkoja sattuu ja on täysin eri asia, jos tuomaria lähdetään tarkoituksella noutamaan. Ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla Viuhkolan ja Vuohtoniemen kommentit, mutta asia tuskin siitä muuttuisi.
 
Lähinnä ajoin takaa sitä, että jos showtappeluista annetaan ylimääräisiä pelikieltoja, niin miten ei selkeästä tuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta anneta pelikieltoa? Antaa minulle ainakin kuvan siitä että Muukkonen tarttuu hanakammin tappeluihin, joista yleensä lehdetkin repivät otsikoita kuin sitten tälläisiin vähemmän "media" seksikkäisiin tapauksiin.

Muukkonen ei ole hanakasti antanut tuomioita tappeluista. Hän on antanut aika linjan mukaisesti tuomionsa kaikesta, mitä hänelle on toimitettu. Muukkonen ei voi alkaa rankomaan tapausta, jota hänelle ei oikeaa kanavaa pitkin toimiteta. Kurinpitäjän velvollisuus ja oikeus ei siis ole poimia haluamiaan tapauksia liigasta, ja alkaa niitä sitten tutkimaan.

Liiga antaa showtappeluista sanktiot. Niistä on tullut jo useamman vuoden sakkojen muodossa, ja pelikieltoina. Säännötkin on rakennettu siten, että tappelijat huilaavat yhden pelin automaattisesti. Eikö tuo kerro, että tällaista kulttuuria ei moni kiekkopäättäjä halua?

Epäkohtia löytyy monia. On paljon rikkeitä, joista kuuluisi saada kovempi penalti verrattuna tappeluihin. Se on kuitenkin asian vierestä puhumista, koska aina on jotain mihin joku haluaa toisen kokoisen rangaistuksen kuin toiseen rangaistukseen. On mielestäni mahdotonta lähteä etsimään rangaistuksia malliin "no jos tuosta saa tuollaisen, niin tuosta pitää tulla enemmän tai vähintään saman verran". Se toimii kahta sääntöä vertaamalla, mutta sitten kun yritetään saada kaikki suhteutettuna niin tulee ongelmia.

Luulen, että syytät jollain tavalla Muukkosta, mikäli Viuhkolalle ei tule penaltia. Syytät väärää ihmistä todennäköisesti. Mikäli Viuhkola jää ilman penaltia, on "syyllinen" siihen Vuohtoniemi ja otteluvalvoja. Mikäli Vuohtoniemi on sanallaankin vihjannut, että tahallinenhan tuo oli, on penalti melko selviö, kuin myös käsittely. Kuten tuossa jo aiemmin joku mainitsi, niin eiköhän erotuomarit ole keskenään nauraneet ko. tapaukselle. Viuhkolan onni se, koska vahingoistakin tulee penaltia toisinaan.

En vieläkään ymmärrä, miksi Viuhkola olisi tahallaan taklannut tuomaria. Ajatuskatkoksen kyllä ymmärrän, mutta pelissä ei ollut tapahtunut mitään sellaista, miksi tuomaria olisi pitänyt kolhaista. Huvikseen ei varmasti kukaan käy ajelemassa tuomaria.
 
Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viuhkolan onni se, koska vahingoistakin tulee penaltia toisinaan.

En vieläkään ymmärrä, miksi Viuhkola olisi tahallaan taklannut tuomaria. Ajatuskatkoksen kyllä ymmärrän, mutta pelissä ei ollut tapahtunut mitään sellaista, miksi tuomaria olisi pitänyt kolhaista. Huvikseen ei varmasti kukaan käy ajelemassa tuomaria.
Vahingoistahan tulee rangaistuksia jatkuvasti. Tyypillisin esimerkki "kiekko katsomoon" ja kaksi minuuttia. Viime Jokereiden ottelussa kiinnitti huomiota kun JP Helenius oli laidan vieressä avaamassa peliä, linjatuomari seisoi edessä ja peitti syöttölinjat niin että Helenius joutui ahdistettuna nostamaan roikon joka sitten meni laidan yli. Kaksi minuuttiahan siitä tuli. Olisiko pitänyt vetää täysillä päin?

Mutta tästä tapauksesta, niin eihän kukaan voi tietää mitä pelaajan päässä liikkui. Vahingosta siis kohtuullinen rangaistus, tahallisesta teosta ihan jotain muuta - jos sellaisen pystyisi osoittamaan.
 
JPL

Jäsen
Tunsikohan tuomari koskemattomuutensa tulleen loukatuksi? Epäilläppä tuota sopii. Minun tietääkseni tuosta ei ole nostettu haloota missään muualla kuin täällä.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Tuon Nelosen pätkän nopealla vilkaisulla on helppo vaatia Viuhkolan päätä vadille, mutta toivoisin että porukat jaksaisivat kelata pätkää muutaman kerran. Tässä vielä muutama merkille pantava seikka vahingon tueksi:

- Viuhkolan katse kiekossa koko ajan
- Holma lyö kiekon laidan kautta ja Viuhkola lähtee plokkaamaan ränniä
- Vuohtoniemi alkaa väistää Holmaa ja liikkuu 1-2 metriä Viuhkolan suuntaan juuri ennen kontaktia
- Viuhkola on jo sulkemassa ränniä ennen kuin Vuohtoniemi liukuu väliin

Tottakai Viuhkola on tilanteessa hieman huolimaton, mutta tahallisuus on kuitenkin mielestäni erittäin kaukana. Tilanteessa on helppo nähdä "taklaava liike", mutta jos ajattelee tilannetta ilman tuomaria välissä, alkaa se näyttää ihan normaalilta rännin sulkemiselta kropalla. Korostan vielä että omasta mielestä Viuhkolan yllättää Vuohtoniemen viimehetken liikkuminen ja kun rännin sulkeminen on jo aloitettu niin seuraa törmäys.

Tuossa vielä tuo Nelosen Klippi: http://www.nelonen.fi/smliiga/videot.asp?videoId=3163&cat=0&page=1
 
Belenoss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Ottawa ja Real Madrid
Ei tietenkään ole nostettu haloota missään, onhan tässä sentään kärppien pelaaja kyseessä...

Ei vaan ehkä joku hampaaton raitapaita hakee viuhkolan tanssiin seuraavassa kohtaamisessa ja saadaan "koodin" mukainen kuitti.
 
Pula-ajan Tretjak kirjoitti:
kirjoitti: Viuhkolan onni se, koska vahingoistakin tulee penaltia toisinaan.

Vahingoistahan tulee rangaistuksia jatkuvasti. Tyypillisin esimerkki "kiekko katsomoon" ja kaksi minuuttia. Viime Jokereiden ottelussa kiinnitti huomiota kun JP Helenius oli laidan vieressä avaamassa peliä, linjatuomari seisoi edessä ja peitti syöttölinjat niin että Helenius joutui ahdistettuna nostamaan roikon joka sitten meni laidan yli. Kaksi minuuttiahan siitä tuli. Olisiko pitänyt vetää täysillä päin?

Kyllä, vahingoistahan tulee penaltia. Enkös juuri laitaamassasi kohdassa niin totea :)

Ei tietenkään ole nostettu haloota missään, onhan tässä sentään kärppien pelaaja kyseessä...

No tuosta joukkueestahan se nimenomana johtuu. Jännä juttu, mutta muistan itse tapauksia, kun jonkun muun joukkueen pelaaja on päässyt kuin koira veräjästä. Kenties entisiä Kärppäpelaajia kaikki?
 
Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä, vahingoistahan tulee penaltia. Enkös juuri laitaamassasi kohdassa niin totea :)
Niin toteat, mutta liian vaisusti. Vahingoista ei tule rangaistuksia toisinaan, vaan jatkuvasti.

Jopa katsojan silmiin useat rangaistustilanteet näyttävät selviltä vahingoilta.

Ja jos tekijöiltä kysyt, niin kaikki ovat vahinkoja. Paitsi etukäteen suunnitellut tappelut.
 
Puernu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Olisikohan seuraamuksia kumminkin tulossa koska Viuhkola ei ole Kärppien kokoonpanossa tänään. Ymmärtäisin hyvin muutaman pelin pelikiellon....
 
Noh, ollaan sitten vaisuja. Oikeastaan jos ihan tarkkoja ollaan, niin tarkoitin noita kurinpitopäätöksiä. Kuitenkin sen voi yleistää aivan hyvin normaaleihin rangaistuksiin kuten esim. teit. Vilpitön pyrkimykseni oli kertoa mielipiteenä, että toisinaan vahinko-osumat vaikkapa toisen pelaajan päähän tuottavat lisärangaistuksia, vaikka ei aina.

Olet täysin oikeassa. Kiekkokatsomoon jäähyt ovat poikkeuksetta vahinkoja, ja silti niistä tulee jäähy. En kuitenkaan yrittänyt nyt rinnastaa näitä tapauksia. Jotkut kampitkin on täysin vahinkoja, ja yleensä niistä tulee jäähy.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisikohan seuraamuksia kumminkin tulossa koska Viuhkola ei ole Kärppien kokoonpanossa tänään. Ymmärtäisin hyvin muutaman pelin pelikiellon....

Mietin juuri samaa. Vaikka Piku nyt on poissa lähes joka toisesta pelistä muutenkin, niin saattaahan tässä olla kyse pelikiellosta. Tahalliseksi en usko tuota taklausta, koska tuon saman liikkeen Piku ois tehny vaikka tuomaria ei oiskaan ollu lähistöllä. Eli luulen, että ei nähnyt tuomaria ollenkaan. Silti vaikka olisi kuinka vahinko niin ei mielestäni muutaman pelin pelikielto ihan täysi vääryys olisi. Pitkää pelikieltoo en hyväksy.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Silti vaikka olisi kuinka vahinko niin ei mielestäni muutaman pelin pelikielto ihan täysi vääryys olisi.

Vääryys olisi jos Viuhkolalle ei langetettaisi aiempiin vahinkoihin linjassa olevaa pelikieltoa. Liigahan on tähän asti yrittänyt puuttua näihin oli kyseessä sitten vahinko tai ei. Turha sitä nyt on poikkeuksilla lähteä linjaa sotkemaan.

Ikävä kyllä en usko että poissaolon syy on pelikielto. Eiköhän Viuhkola loukannut rautaista selkäänsä "taklatessaan" Vuohtoniemeä ja on sen vuoksi telakalla. Pahaa pelkään liiga kusee taas itseään kintuille ja ettei tämä edes ole päätynyt Muukkoselle asti.

EDIT: JPL-> Kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan siitä että paljon naurettavimmista ja olemattomimmista kontakteista tuomareihin on jaeltu useamman ottelun pelikieltoja. Vielä kun joku pystyisi perustellusti kertomaan miksi yhtäkkiä pitäisi alkaa tekemään poikkeuksia tuomarin fyysisen koskemattomuuden suhteen ilman ettei se poikisi jatkoa ajatellen totaalista linjattomuutta sanktioiden suhteen(eli niitä jaeltaisiin tai jätettäisiin jakamatta tapauskohtaisesti pelaajan "maineen" mukaan). Rapatessa roiskuu mutta eihän siitä olla aikaisemmissakaan kontakteissa mitään "hyvitetty" vaan pelikieltoja on jaettu Muukkosen toimesta aina kun näin on käynyt.

Itse olen sitä mieltä että otteluvalvojan tulisi aina kirjata nämä selvät tuomariin kohdistuneet kontaktit raporttiinsa niin kurinpitokäsittely saisi ratkaista onko kyseessä pelikiellon arvoinen vahinko/teko. Riippumatta siitä onko tuomaristo reagoinut kontaktiin pelin aikana rangaistuksen muodossa vai ei. Nyt Viuhkola todennäköisesti pääsee kuin koiraveräjästä kuten aikanaan olympialaisissa Jagr selvisi monta pykälää törkeämmästä linjamiehen tööttäämisestä. Olennaistahan tässä pitäisi olla se että on aivan sama onko nimi selässä kategoriaa Brennan/Ruutu/Nickerson tai Viuhkola/Jagr/Selänne. Sanktioiden pitäisi siis olla kaikille samat nimestä tai maineesta riippumatta. Jos tuomioista alkaa paistamaan läpi se että rikkeeseen syyllistyneen pelaajan maine tai nimi painaa vaakakupissa rikettä enemmän niin aikamoisessa suossa silloin tarvotaan.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Vääryys olisi jos Viuhkolalle ei langetettaisi aiempiin vahinkoihin linjassa olevaa pelikieltoa. Liigahan on tähän asti yrittänyt puuttua näihin oli kyseessä sitten vahinko tai ei. Turha sitä nyt on poikkeuksilla lähteä linjaa sotkemaan.

Ikävä kyllä en usko että poissaolon syy on pelikielto. Eiköhän Viuhkola loukannut rautaista selkäänsä "taklatessaan" Vuohtoniemeä ja on sen vuoksi telakalla. Pahaa pelkään liiga kusee taas itseään kintuille ja ettei tämä edes ole päätynyt Muukkoselle asti.

Jos tuomarit eivät pitäneet tilannetta minään muuna kuin pelitilanteena, eikä sitä sen kummempana pitänyt myöskään otteluvalvoja (V.Karjalainen), kenen siitä olisi pitänyt tutkintapyyntö lähettää Muukkoselle ihmeteltäväksi? Paikalla olleen katsojan tai ällistyneen youtube-analyytikon?

Vastaan itselleni jälkeenpäin: Toimitusjohtaja Vuorisen

Lisätään vielä, että jos Jatkoajan keskustelupalstan perusteella alettaisiin tuomioita jakamaan, pitäisi Muukkosen saada pari kaveria näitä selvittämään.

Vastaan itselleni jälkeenpäin: Toimitusjohtaja Vuorinen voi tukea Muukkosta
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Muukkonen oli ristiriitainen oma itsensä. Lainaan pari palasta Kurinpidon tekstistä.

"Kurinpitoryhmän näkemyksen mukaan Viuhkola on törkeällä tavalla laiminlyönyt velvollisuutensa liikkua kaukalossa ja väistää erotuomaria siten, että törmäystä erotuomarin kanssa ei tapahdu."

"Koska kysymyksessä on kuitenkin ollut kiekollinen pelitilanne, jossa Viuhkola kiistatta pyrkii sulkemaan laidan purkukiekon johdosta, ei kurinpitoryhmä ole todennut tapahtunutta tahalliseksi vahingoittamisyritykseksi vaan tietoiseksi valinnaksi pelata tilanne nyt tapahtuneella tavalla tuomarin sijainnista huolimatta."

Lanseerataanko vielä joku kaunis päivä tuottamuksellinen vahinko...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös